Huh-huh mikä hässäkkä. Aamu alkoi sillä, että olin merkinnyt kalenteriin väärän lentoajan. Olin lentoasemalla klo. 6.00. Kone Frankfurtiin lähti klo. 8.10. Alla oli levottomasti nukuttu yö. Eihän sitä oikein tahdo nukkua kun tietää, että aamulla on aikainen lento.

Matka Strasbourgiin oli vaivalloinen. Ovelta ovelle meni kahdeksan tuntia. No, täällä ollaan.

Nyt on jo myöhä. Palaan neuvotteluihin Pohjoisen ulottuuvuuden julkilausumasta ja EY:n tilintarkastustuomioistuimen raporttiin huomenna.

Yksi vähän ikävänpuoleinen yllätys odotti kun pääsin koneelle. Olin saanut yli 500 viestiä kemikaalidirektiivistä, eli REACH:stä. Viesteissä oli sama teksti:

”Toivon, että äänestätte sellaisen tiukan Reach-asetuksen puolesta, joka vaatii kemikaaliteollisuutta testaamaan kemikaalien turvallisuuden ennen niiden käyttöönottoa. Viimeisin kompromissiesitys (ns. Sacconi-Nassauer-esitys) vesittää Reachin tarkoituksen eikä suojele ihmistä tai ympäristöä vaarallisilta kemikaaleilta.”

Kaikki viestit oli siis koordinoitu. Tällä kertaa asialla oli luonnosuojelujärjestö WWF, jonka kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä ja jota arvostan suuresti.

Vaikka olisin viestistä samaa mieltä, niin mielestäni tässä on nyt malliesimerkki huonosta lobbauksesta. Lobbauksen kohde ei ainakaan tule myötämieliseksi lobbauksen tavoitteita kohtaan.

WWF on tehnyt paljon hyvää työtä tässä asiassa. Olen tavannut mm. testatun perheen äidin, Ingrid Korpelan (kts. päiväkirjamerkintä 11.10). Olen myös käynyt läpi WWF:n muutosehdotuksia, joissa on ollut paljon hyvää.

Näin kemikaalidirektiivin loppumetreillä olisin kuitenkin toivonut WWF:ltä vähän erilaista otetta. On ihan tarpeeksi hommaa käydä läpi 1038 muutosehdotusta.

 

Viikonloppu oli yhtä pressanvaalikampanjaa. Hyvin meni. Sauli Niinistö valittiin kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi.

Puoluekokous pidettiin Marina Congress Centerissä. Fiilis oli katossa. Ei se mikään jenkkityylinen tilaisuus ollut, mutta mukana oli myös aitoa showmieltä. Musiikki pauhasi.

Kahden tunnin ohjelma oli erinomainen. Jaksoi hyvin seurata, ei tarvinnut vaihtaa kinkkua. Jyrki Katainen johti puhetta huumorilla. Juuri niinkuin pitääkin.

Kannatuspuheenvuorot olivat loistavia. Sopivasti huumoria ja vakavaa viestiä. Ensimmäisen puheen piti Nina Pelkonen. Mahtava tyyppi, moottoripyöräilyä harrastava poliisi.  

Nuori Heikki Autto oli jälleen kerran briljantti. Myös Eija-Riitta Korhola piti erinomaisen puheen. Täynnä helmiä.

Saulin puheessa oli syvyyttä. Se kannattaa käydä lukemassa (http://www.niinisto.net/index.php?option=com_content&task=view&id=64&Itemid=14). Jos oikein innostuu niin sitä voi vaikka verrata Matti Vanhasen (http://www.mattivanhanen.net/) ja Tarja Halosen (http://www.tarjahalonen.fi/fi/) viimeisimpiin puheisiin.

Niinistö haastoi puheessaan jälleen kerran ulkopoliittisen johtomme. Hän kritisoi nykyistä passiivista EU-linjaa. Oikein kritisoitu.

Mitenköhän kauan Vanhanen ja Halonen voivat vielä jatkaa ”strutsipolitiikkaa”? Pannaan pää vaan hiekkaan, eikä myönnetä ulko- ja turvalisuuspoliittista murrosta. Kun Niinistö haastaa, ulkopoliittinen johto vaikenee.

Puheessaan Sauli hahmotti myös ”Työväen Presidentti”-konseptia. Mitä enemmän slogania miettii, sen parempi se on. Ei vähiten siksi, että se murtaa rajoja ja herättää uusia ajatuksia.

Puoluekokouksen jälkeen lähdimme presidenttiristeilylle. Kaikinpuolin mielenkiintoinen kokemus. En ole varmaan koskaan tervehtinyt niin montaa ihmistä niin lyhyessä ajassa.

Porukat tulivat juttelemaan. Toivottivat tsemppiä Brysselin kuvioihin. Sunnuntai-aamuna luennoin Jori Arvosen, Eija-Riitta Korholan ja Jari Vilénin kanssa EU-seminaarissa.

Luulin, että juhlitun yön jälkeen paikalla olisi ehkä kourallinen ihmisiä. Väärin luultu. Salissa oli 130 henkeä. Ulkopuolella oli jono. Miten niin EU-asiat eivät kiinnosta?

Tänään Brysselissä on hiljaista. Vietetään ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivää (Armistice Day). Tarkka aika rauhalle oli 11.11.1918 klo. 11.00.

EU:n instituutioilla ei kuitenkaan ole vapaapäivää. Miksi? Koska ei haluta loukata ketään. Kun rauha solmittiin, oli vielä alueita, joilla sodittiin. Oli voittajia ja häviäjiä.
 
Sota oli raaka. On todellakin kyse muistopäivästä, ei juhlasta. Britanniassa näkyy tällä viikolla paljon unikkoja (poppy). Rinnukseen kiinnitettävä nappi on kunnianosoitus ensimmäisen maailmansodan sotaveteraaneille.
 
Unikkoja kasvoi niillä tantereilla, joilla sotaa käytiin. Unikko on verenpunainen ja maanmusta.
 
Olen vähän ylpeä tämän kuvan taiteellisesta vaikutelmasta…huomaa valon kulma ja varjo.
 
Yhtäkaikki edessä on kiva viikonloppu. Olemme menossa koko perheen voimin Helsinkiin. Ohjelmassa on puoluekokous ja presidenttiristeily. Aluksi oli tarkoitus, että vain minä lähden. Alkuviikosta päätimme toisin. Koko poppoo mukaan vaan. Muuten olisin ollut viikonlopun poissa kotoa ja sen päälle koko viikon Strasbourgissa. En olisi nähnyt perhettä viikkoon. Voi sitä riemua kun saimme järjestettyä yhteisreissun.

Ensi viikosta on tulossa kiireinen. On kemikaalidirektiiviä, Pohjoista ulottuvuutta, Itämeristrategiaa, perustuslakia ja varainvalvontaa. Kalenterissa taas lähes 50 merkintää. Vauhti taattu.
 
Huomasin, että Teresa Norrmén kirjoitti bloggaamisesta tänään Hufvudstadsbladetissa.
 
Palaute on aina kivaa, positiivinen palaute vielä kivempaa.

Komissio julkaisi eilen strategiansa EU:n laajentumisesta. Pakettiin kuuluivat myös maakohtaiset lausunnot Turkista ja Balkanin maista. Suurin uutinen oli, että Makedoniasta (jota vastaan Mikael Forssell teki hattutempun) tuli hakijamaa.
 
Mitä muuta nämä raportit sitten sisältävät?
 
Laajentumisstrategiassa korostetaan, että on pidettävä kiinni jo tehdyistä sitoumuksista, mutta ottaa myös huomioon EU:n kyky ottaa vastaan uusia jäseniä. Tämä linja on vastaus yleiseen pelkoon, että laajentumisessa on edetty liian nopeasti. Veikkaan, että perustuslain hyväksymisestä tulee jossain vaiheessa ehto esimerkiksi Turkin jäsenyydelle. Eli ilman perustuslakia Turkkia ei voi ottaa jäseneksi.
 
Länsi-Balkanin osalta komissio korostaa, että ”alueen tulevaisuus on EU:n piirissä”. Hyvä. Laajentumiskeskustelussa onkin keskitytty liikaa Turkkiin. Länsi-Balkan pruukaa unohtua. Alue on edelleen epävakaa. EU-porkkana tuo vakautta.
 
Vakaus- ja assosiaatiosopimus on keskeinen virstanpylväs Länsi-Balkanin maiden tiellä jäsenyyteen. Tämän sopimuksen osalta Albania on päättämässä neuvottelut, Serbia ja Montenegro on juuri aloittanut ja Bosnia ja Herzegovina aloittanee neuvottelut vielä tänä vuonna.  Kosovo, eli Martti Ahtisaaren temmellyskenttä, otetaan mukaan kaikkiin mahdollisiin alueellisiin tukiohjelmiin.
 
Kävin tänään salilla. Olo oli kuin Hannu Tihisellä, Anderlechtin jäävuorella.
 
Makedonian osalta komissio siis ehdottaa hakijamaa-statuksen myöntämistä, mutta ei vielä neuvottelujen aloittamista. Jäsenyyshakemus jätetettiin 22.3.2004. Raportti korostaa, että Makedonia on nopeasti kehittynyt vakaaksi, monietniseksi demokratiaksi. Poliittisten kriteerien täyttäminen onnistunee lähitulevaisuudessa. Ongelmia on vielä kilpailukyvyssä sekä oikeuslaitoksen ja poliisin toiminnassa. Korruptiota löytyy edelleen. Komissio arvioi edistymistä uudestaan vuoden 2006 lopussa.
 
Turkin ja Kroatian kohdalla jäsenyysneuvottelut ovat alkaneet. Niin sanottu lainsäädännön ”screening”, eli läpikäynti aloitettiin 20.10.2005. Kroatia saa tänä vuonna erilaisia jäsenyyttä edeltäviä tukia yhteensä 105 miljoonaa. Ensi vuonna 140 miljoonaa.
 
Komissio ehdottaa, että Turkki julistettaisiin niin sanotuksi ”markkinatalousmaaksi”. Turkki saa tänä vuonna tukia yhteensä 300 miljoonaa ja ensi vuonna 500 miljoonaa.
 
Tältä pohjalta siis laajentuminen etenee.

Tänään oli pitkästä aikaa rauhallinen päivä. Jäi aikaa kirjoittaa. Kirjoitin luonnoksen Antti Satulin muistokirjan alkusanoiksi ja Blue Wings -kolumnin. Jälkimmäisenä aiheena oli Linnan juhlat.
 
Hienoa, että Antin muistokirjan loppusuora häämöttää. Se on viivästynyt erinäisistä syistä, mutta päävastuu on tietenkin kirjan toimittajalla, eli minulla. Neljänkymmenen kirjoittajan kirjaa ei ole helppo koordinoida. Veikkaan kuitenkin, että lopputuloksesta tulee hyvä. Kattavampaa katsausta Suomen EU-politiikasta 1989-2003 tuskin löytyy.
 
Kirjoitustöiden ohessa keskityin tänään ulkosuhde- ja sisämarkkina-asioihin. Kävin avustajani Heli Lehtosen kanssa läpi molempien valiokuntien aiheita. Saimme hyvän kokonaiskuvan ja poimimme listoilta eri aiheita, joihin kannattaa keskittyä. Palaveerasimme myös EPP-ryhmän ulkosuhteista vastaavan virkamiehen, Andreas Hartmannin kanssa.
 
Noteeran, että komissio hyväksyy tänään kaksi laajentumiseen liittyvää raporttia. Toisessa tarjotaan Makedoniaa hakijamaaksi. Jäsenyysneuvotteluista ei kuitenkaan puhuttu. Jäsenyysasiaan palataan ensi vuoden loppuun mennessä.
 
Toisessa raportissa hahmotellaan kokonaisvaltainen laajentumisstrategia Kroatialle, Turkille ja kaikille potentiaalisille jäsenehdokkaille Länsi-Balkanilla.
 
PS. Saanen muuten suositella Eija-Riitta Korholan kotisivuja www.korhola.com. Sivuissa on menoa, palindromeista blogiin. Eija-Riitalla on terävä kynä ja mahtavia kielikuvia.
 

Tuomas on aloittanut työharjoittelunsa loistavasti. Asiaa on helpottanut, että hän pelaa nykyään Bluesissa, ei enää Jokereissa…

 

Veljesrakkautta: Lauri valvoo Tuomaksen TETtiä.

Tuntuu siltä, että parlamentin käytävillä leijuu vielä ”keltainen viikko”. Porukkaa on harvinaisen vähän, vaikka ”ryhmäviikko” on käynnissä.
Meikäläisellä oli päivä täynnä perustuslakia ja Pohjoista ulottuvuutta.
 
Kävin läpi Duffin ja Vogenhuberin raporttia perustuslaista yhdessä kollegani Inigo Mendez de Vigon kanssa. Olen ryhmämme ”varjoraportööri”, eli vastaan kannanmuodostuksesta. Olin laatinut luettelon muutosehdotuksia yhdessä avustajani Lauri Tieralan kanssa. Inigo piti muutoksista. Pistin ne muille ryhmän jäsenille.
 
Juttelin muutoksista myös sosialistiryhmän ”varjoraportöörin” Carlos Carnero Gonzalesin kanssa. Olemme olleet hänen kanssaan samoilla linjoilla alusta asti. Näissä perustuslakikiysymyksissä jakolinja ei ole oikeisto-vasemmisto. Vastakkainasettelu on pikemmin niiden välillä, jotka kannattavat perustuslakia ja niiden, jotka vastustavat.
 
Loppuiltapäivästä kävin vielä Andrew Duffin uuden perustuslakikirjan julkistamistilaisuudessa. Kirja muutti vähän muotoaan Ranskan ja Hollannin kielteisten kansanäänestysten jälkeen…
 
Andrew Duff jakelee nimikirjoituksia uuteen kirjaansa. 

 

Pohjoista ulottuvuutta käsiteltiin tänään meidän ulkosuhdetyöryhmässämme. Aiheesta annetaan päätöslauselma ensi viikon täysistunnossa. Meikäläisen tehtävänä on neuvotella ryhmämme puolesta muiden poliittisten ryhmien kanssa.

Laadimme Lauri Tieralan ja Kai Mykkäsen kanssa päätöslauselmaluonnoksen. Olimme aiheesta yhteydessä myös ulkoministeriöön. Aihe on ajankohtainen, sillä Pohjoisen ulottuvuuden jatkoakäsitellään ministerikokouksessa 21.11.

Ulkosuhdetyöryhmän puheenjohtaja kehui päätöslauselmaluonnoksen tekstiä. Hän piti sitä malliesimerkkinä lyhyestä ja ytimekkäästä lausunnosta. Tästä saan kiittää Lauria ja Kaita.

Esityksemme keskeiset kohdat ovat:

1. Pohjoiselle ulottuvuudelle lisää vauhtia Itävallan ja Suomen puheenjohtajuuskaudella.

2. Itämeristrategiaa kehitettävä osana Pohjoista ulottuvuutta.

3. Pohjoista ulottuvuutta vahvistettava varsinkin logistiikan ja liikenteen alalla.

4. Pohjoisen ulottuvuuden tueksi perustettava parlamentaarinen foorumi.

Nyt on jotenkin sellainen tunne, että Pohjoinen ulottuvuus on taas lähdössä liikkelle. Nähdään, että Itämeristrategia ei ole ristiriidassa Pohjoisen ulottuvuuden kanssa. Päinvastoin. Ryhmien välille on löytynyt yhteinen sävel. Toivottavasti hommat etenevät myös käytännössä

Tänään bongasin Financial Timesista mielenkiintoisen kolumnin, jossa käsiteltiin stressiä. Kolumnin oli kirjoittanut Luzy Kellaway. Viime viikolla britanniassa vietettiin ”stressinvastustuspäivää” (National Stress Awarness Day).
 
Hänen perusteesinsä oli, että stressi kasvaa, mitä enemmän sitä miettii, ja mitä enemmän siitä puhuu. Hyvä teesi. Stressi on vähän niinkun haukotus. Se tarttuu helposti. Mitä enemmän paasaa, sen varmemmin stressaantuu.
 
 
Viikonloppuna Brysselissä aurinko paistoi. Lämpötila oli noin 15 astetta. Nyt syksy iski jo tännekin.
 
Olen yleensä aika stressitön tyyppi. Kirsi Piha totesi Hymyile, olet EU:ssa!-kirjanialkupuheessa, että olen paineen alla yllättävän rauhallinen ja tartutan sen myös muihin. Mene ja tiedä. Kyllähän sitä aina välillä jännittää, mutta parasta on pitää pää kylmänä.
 
Kellaway siteeraa jutussaan erästä säätiötä (Work Foundation), joka toteaa stressistä seuraavaa: stressi ei ole sairaus. Ei ole varsinaisesti sellaistaammattia, joka aiheuttaisi enemmän stressiä kuin joku toinen. Tästä en ole ihan varma, voin vain kuvitella, että elämäpoliklinikalla on stressaavampaa kuin Euroopan parlamentissa.
 
Stressi ei säätiön mukaan kasva aseman myötä. Mitä vahvempi asema, sen paremmin voi määritellä omat tehtävänsä. Stressiin ei löydy lääkkeitä. Pitää vain itse analysoida, miten sen voi parhaiten laukaista.
Kellawayn mielestä paras tapa stressin torjumiseen on sen kieltäminen lailla. Ei hassumpi ajatus. Vaikka stressi olisi lailla kielletty, niin ei sille mitään voi, että perheellisen aamut ovat aina vähän stressaavan puoleisia…
 
Tänään 15-vuotias Tuomas Tierala aloitti kahden viikon TETin meidän toimistossamme. Hän tutustuu parlamentin työhön parin viikon ajan. Itse tein TETin aikoinaan Carrols-hampurilaisravintolassa. Toivottavasti Tuomaksen kokemukset ovat yhtä hyviä. Päätin tuolloin, että haluan hampurilaiskauppiaaksi. No, toisin kävi.
 
Päivän ihastus -niinkuin Piia-Noora Kaupilla (www.kauppi.net) on tapana sanoa – oli, että Eliisa Jaatinen sai potran tytön (28.10.2005, 3810g ja 51cm). Onnea vaan Jaatisten perheelle. Loimaan asukasluku kasvaa.
PS. Keskustelu blogeista jatkuu vilkkaana. Tänään kannattaa käydä kurkkaamassa www.pinseri.com ja http://blogit.helsinginsanomat.fi/anssi/.

?Då och då föds det människor med speciella gåvor, människor som kommer att tillföra något alldeles nytt, som gör det roligare att leva här på vår jord. Tove Jansson tillhör de människorna.?

Näin kauniisti ruotsalainen kirjailija Christina Björk kuvaa Tove Janssonia kirjassaan Tove Jansson- mycket mer än Mumin. Björkin teos on mielestäni paras Janssonista kirjoitettu biografia (Janssonista on kirjoitettu ainakin 12 kirjaa). Se on kattava ja hyvin kirjoitettu. Lähes jokaista sivua koristelee piirros, valokuva, kirja, maalaus tai kirje.

Ruotsalaisuudestaan huolimatta Christina Björk kirjoittaa kuin suomenruotsalainen, eli kuin Muumi. Tarina juoksee hyvin alusta loppuun. Hänen kuvauksensa Janssonista ovat henkilökohtaisia.

Tove Jansson – yksi Suomen suurimmista kulttuurihahmoista.

Björkin Jansson-innostus lähti liikkeelle jo vuonna 1951. Björk oli ystävänsä kanssa kirjoittanut kirjeen Janssonille. Vastaus ei ollut mikään lyhyt kiitos, vaan kolmisivuinen, henkilökohtainen kirje. Nykyään ihmiset ovat iloisia jos saavat vastauksen edes sähköpostiin, saati sitten kirjeeseen.

Minulle ja lapsilleni Tove Jansson on tietenkin ensisijaisesti Muumikirjojen äiti. Tove Jansson oli kuitenkin paljon enemmän kuin Muumit. Hän oli todellinen kulttuurin moniottelija: kuvataiteilija, pilapiirtäjä, sarjakuvapiirtäjä, aikuiskirjailija, dramaturgi, runoilija, lauluntekijä, ja ei vähiten kirjeiden kirjoittaja.

Janssonin mottona oli ?Labora et Amare?, eli työ ja rakkaus. Hän oli uskomattoman ahkera. Uransa aikana hän kirjoitti kolmekymmentä kirjaa.

Hänen muumi-sarjakuviaan julkaistiin parhaimmillaan yli sadassa lehdessä, yli neljässäkymmenessä maassa (Janssonin veli Lars kirjoitti ja piirsi noin puolet sarjasta). Taulut ja piirrokset voidaan laskea tuhansissa.

Björkin kirjasta paistaa läpi rakkaus. Tove Jansson rakasti perhettään, rakasti lapsia, rakasti lähimmäisiään, rakasti elämänkumppaniaan Tuulikki Pietilää. Hän rakasti elämää.

Jansson vietti paljon aikaa Suomen ulkosaaristossa,  pienellä saarella nimeltä Klovharun. Sinne hän rakennutti vaatimattoman mökin. Jansson ja Pietilä oleskelivat saarella yleensä huhtikuusta aina lokakuuhun, noin kolmenkymmenen vuoden ajan.

Björkin kirja on täynnä hienoja illustraatioita.

Muumin maailma on niin kaunis, että siihen on helppo uppoutua. Veikkaan, että Janssonille muumit olivat alussa myös eräänlainen pako todellisuudesta. Kirjat ovat täynnä seikkailua ja rakkautta, elämänviisautta. Nelivuotias Emilieni samaistuu niihin yhtä vahvasti kuin Pappansa.

Muuminkirjat ovat parhaimmillaan ruotsiksi, nimenomaan suomenruotsiksi. Muumit eivät puhu riikinruotsia. Siksi Bonniers kustantamon kirjaversiot ovatkin karseita. Teksti on modernia ruotsia ja piirrokset kuin suoraan jostain Disneyn sarjasta. Sitäpaitsi ne ovat täynnä kirjoitus- ja kielioppivirheitä…eli vähän niinkuin tämä blogi…Suosittelen siis alkuperäisiä Muumi-kirjoja.

Suzanne kysyi minulta taannoin mihin muumihahmoon samaistun. Mietin hetkisen ja päädyin Muumipeikkoon. Hän on innokas, positiivinen, vähän naiivi ja rakastaa seikkailuja. Toki Nuuskamuikkusessakin on menoa, mutta hän on aivan liian fiksu ja rauhallinen meikäläisen makuun.

Ohjaaja Vivica Bandler on todennut Tove Janssonista seuraavaa: ?Det finns, tycker jag, så få människor som är lika stora i sin mänsklighet som i sitt intellekt och sin begåvning. Det finns många dumma och snälla och många intelligenta och elaka. Men hos Tove finns denna enorma blandnging…?. Voiko Tove Janssonia enää tämän paremmin kuvata.

Innoistuin Björkin biografiasta sen verran, että yöpöydällä odottavat seuraavaksi Bildhuggarens dotter (Janssonin nuoruudesta kertova omalämänkerta) ja Sommarboken (romaani Janssonin äidistä ja veljentyttärestä).

Eilen Hesarin NYT-liitteen 10-vuotis juhlanumerossa julkaistiin kymmenen modernia käskyä. Olin viime viikolla mukana raadissa laatimassa näitä käskyjä.
 
Koolla oli värikäs ja kiva porukka, johon kuuluivat ”valopilkku” Kyllikki Villa (81 v.!), Linnanmäen huvipuiston johtaja Risto Räikkönen, Voima-lehden kustannuspäällikkö Tuomas Rantanen, PMMP:n laulajat Mira Luoti ja Paula Vesala, sekä allekirjoittanut.
 
Jone Mölsä kirjoitti aivoriihestämme hauskan jutun. Anu Silfverberg oli mukana sparraamassa ja NYT-liitteen esimies Reetta Räty kävi fiilistelemässä.
  
Meidät ”suljettiin” iltapäiväksi Sanomatalon yhdeksänteen kerrokseen. Ei saatu poistua ennenkuin uudet käskyt oli laadittu. Tuli ihan Mooses fiilis, vaikka Paavo Lipponen ei ollutkaan paikalla.
 
Harjoitus oli kaikinpuolin hauska, vaikka itse taisin tuona iltapäivänä olla jotenkin vähän mieli maassa. Tai no, ei sitä jutun valokuvasta huomaa…siinä irvistän niin että drakulat loistaa, mutta minähän hymyilen tunnetusti aina kun ulkona salamoi.
 
Keskustelu oli vilkasta ja jossain vaiheessa taululla oli yli kuusikymmentä käskyä. Pitkän pohdinnan jälkeen pääsimme jonkinasteiseen yhteisymmärrykseen. Kompromissin tuloksena kymmenen käskyämme olivat:
 
1. Usko ihmisen perushyvyyteen.
2. Kuuntele lasta.
3. Älä pelkää alakuloa ja kaipausta.
4. Älä käytä väkivaltaa tai sorra.
5. Ajattele aina vaihtoehtoja.
6. Kunnioita ympäristöä ja tulevia sukupolvia.
7. Ole oma itsesi, kunnioita ruumistasi ja mielipiteitäsi.
8. Kuuntele vain hyvää musiikkia.
9. Rakasta ehdoitta.
10. Älä tee mustikkapiirakkaa murotaikinan vaan aina pullataikinaan.
 
Näistä samaistuin kaikkiin paitsi 3., 8. ja 10. Kolmonen ei sytytä, koska yltiöpositivistina pelkään alakuluoa ja kaipausta.
 
Kasi on sinänsä hauska, mutta en pidä sitä käskynä. Ehdotinkin vaihtoehdoksi ”Osta iPod!”. Kympin piti olla ”se hauska käsky”, mutta kun ei oikein ole tullut leivottua viime aikoina…
 
Matkalla Brysselistä Helsinkiin olin laatinut oman luettelon erilaisista käskyistä. Sain listattua vajaat kolmekymmentä vaihtoehtoa. Heittelin niitä peliin keskustelun aikana.
 
Huomasin kannattavani pikemminkin sallivia kuin kieltäviä käskyjä. Tälläisen luettelon sain aikaan, joista sallivat ensin:
 
Uskalla unelmoida. Rakasta lapsiasi. Hymyile. Ajattele joskus tunteella. Käytä tervettä järkeä. Ota iisisti. Tee niinkuin parhaaksi näet. Rakastele paljon. Ole kiltti kaikille. Ole suvaitsevainen. Ole positiivinen. Ole innokas. Ole oma itsesi. Ajattele itsenäisesti. Ole kunnianhimoinen. Ole nöyrä. Kunnioita kaikkia.
 
Ja sitten ne kieltävät. Älä ole kyyninen. Älä vastaa salarakkaan tekstareihin. Älä hyssyttele ulkoministerisi sammakoita. Älä säästele hymyäsi. Älä kadehdi naapurisi optioita. Älä unohda kuunnella. Älä ole kateellinen. Älä ole katkera. Älä urputa. Älä kuuntele ranskalaista rappia.
 
Keskustelun aikana syntyi monenlaisia klikkejä. Ajatus otti laukkaa ja erilaisten ajatusmaailmojen ympärille syntyi erilaisia koalitioita.
 
Itse huomasin samaistuvani Tuomas Rantasen ideoihin (toivottavasti tämä ei pilaa Tuomaksen mainetta…). Tykkäsin myös Paula Vesalan räväkkyydestä ja ennakkoluulottomista ajatuksista. Kyllikki Villa on Rock!
 
Kaikinpuolin loistava idea NYT-liitteen porukoilta. Piristi ”alakuloista” päivääni, kaipuusta puhumattakaan.
 

”Jättekiva meppikiertuedag” sanoisi stadilainen kvasihurri. Tänään vietin erinomaisen päivän Ahvenanmaalla. Järjestelyistä vastasivat Susanne Eriksson ja Johan Ehn. Tack ska ni ha!

Tapasin mm. maaneuvos Roger Nordlundin (siis Ahvenanmaan ”pääministerin”), Peter Grönlund ja Carina Aaltosen (molemmat maakuntapäivien edustajia) sekä legendaarisen Gunnar Janssonin (entinen kansanedustaja). Näiden tapaamisten lisäksi lounastin paikallisen Nya Åland-lehden toimittajan kanssa, luennoin Ålands Lyceumissa ja kävin Radio Åland haastattelussa.

Aamulla huomasin, että maailma on pieni paikka. Aamuaterialla Hotelli Archipelagossa törmäsin Suomen Kuvalehden Pekka Ervastiin. Hän oli metsästysretkellä. Varmuuden vuoksi todettakoon, että lintujen kevätmetsästyskausi ei ole käynnissä…

Isännät olivat printanneet ihan virallisen ohjelman kuvineen. Meppiä punastutti.

Päivän mittaan opin taas paljon uutta mm. Ahvenanmaan itsehallinnosta, EU-valmistelusta ja paikallispolitiikasta.

Ahvenanmaan asema on ainutlaatuinen, vaikka Euroopassa onkin 75 lakiasäätävää aluetta. Itsehallinto on tärkeä osa 27 000 asukkaan Ahvenanmaan identiteettiä.

EU-valmisteluissa ongelmana on usein, että tietyt unioniasiat ovat osa Ahvenenmaan itsehallintoa. Ahvenanmaalaiset haluavat ymmärrettävistä syistä olla mukana valmistelemassa näitä kysymyksiä. Usein törmätään myös kielimuuriin.

Poliittisesti on kolme jakolinjaa – oikeisto ja vasemmisto, Maarianhamina vastaan kunnat ja itsehallinto vastaan itsenäisyys. Tiukkaa vääntöä suuntaan ja toiseen.

Päivän teemoja olivat lintujen kevätmetsästys, nuuska ja pyöriäiset. Kaikki nostavat monen Ahvenanmaalaisen EU-karvat pystyyn. Mielestäni oikeutetusti.

Lensin Ahvenanmaalta pienkoneella Tukholmaan, jossa ehdin tavata pikaisesti kaksi bestistäni, Jusan ja Jonnen, sekä kummityttöni Elisan. Elämä on täynnä pieniä hetkiä, jotka ilahduttavat.

Noteerasin, että Slovakian presidentti Ivan Gasparovic on kritisoinut Euroopan parlamenttia saksalaisessa Die Welt lehdessä. Hänen mielestään parlamentti on turha mammutti. Gasparovic ehdottaa, että parlamentti kokoontuisi vain neljä kertaa vuodessa, ja silloinkin kansallisista parlamenteista valittujen edustajien voimalla.

Saman kaltaisia ehdotuksia on ollut maanosan EU-vastaisimmalla valtionpäämiehellä, Tshekin Vaclav Klausilla, sekä ulkoministerillämme Erkki Tuomiojalla.

Daily Telegraph ja European Voice soittivat ja pyysivät kommentteja. Totesin, että kannatan periaatteellista keskustelua ylikansallisesta demokratiasta sekä Euroopan parlamentin vallasta ja vastuusta. Totesin myös, että parlamentin kansallistamista kannattavat tahot suhtautuvat Euroopan integraatioon yleensä varauksellisesti. Toivottavasti aiheesta lähtee liikkeelle syvällisempi keskustelu.

PS. Huomasin tänään hauskan jutun Ilta-Sanomissa. Siinä velmuiltiin avustajieni määrästä. Oikein, niin pitääkin. Veikkaan kuitenkin, että luku oli bongattu eräästä vanhasta lehtijutusta.

Väärinkäsitysten välttämiseksi: alkuperäisen jutun luku (7) on otettu kotisivujeni ”avustajat”-kohdan valokuvasta, jossa minä olen yksi seitsemästä. Siinä oli myös mukana yksi ”exä”, eli Jani Johansson.

Juho Romakkaniemi, kokoomusmeppien yhteinen avustaja, siirtyi juuri Jyrki Kataisen avustajaksi. Eli tällä hetkellä minulla on ”vain” neljä avustajaa. Uutta yhteistä avustajaa haetaan parhillaan…taidan muuten olla just sellainen meppi, joka tarvitsee paljon avustajia pitämään minut aisoissa…