Eilen illalla osallistuin arvostetun European Voice-lehden gaalatilaisuuteen, jossa valittiin mm. vuoden eurooppalainen. Ehdokkaita oli 50. Kategorioita yhteensä kymmenen.

Vuoden eurooppalaiseksi valittiin Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker. Hän on pitkän linjan eurooppalainen, joka on valmis puolustamaan yhteistä projektia vaikeinakin aikoina. Luxemburgilla oli EU-puheenjohtajuus vuoden alkupuoliskolla. Vetovastuu ei ollut helppo. Ranska ja Hollanti äänestivät perustuslakia vastaan ja budjettineuvottelut kariutuivat viiden maan vastustukseen.

Silti Juncker vei perustuslain kansanäänestykseen Luxemburgissa, ja voitti. Osoitti rohkeutta ja visiota.

Tällaisessa porukassa on hymy herkässä.

Viidenkymmenen ehdokkaan joukossa oli myös kaksi suomalaista: Martti Ahtisaari ja Olli Rehn. Ei hassumpi saavutus pieneltä maalta.

Ahtisaari valittiinkin vuoden diplomaatiksi. Rehnistä ei tullut vuoden komissaaria, vaikka olisi sen ansainnut. Sen kunnian sai hänen liettualainen kollegansa Dalia Grybauskaité. Rehnin nimitys olis sinänsä jo kova juttu. Muut komissaariehdokkaat olivat irlantilainen Charlie McCreevy, belgialainen Louis Michel ja saksalainen Gunther Verheugen.

Kaksi palkintoa liittyi heinäkuussa kaatuneeseen ohjelmistopatenttidirektiiviin. Vuoden kampanjoijaksi valittiin open source -liikkeen johtomiehiin kuuluva Florian Müller, vuoden mepiksi taas direktiivin raportöörinä toiminut Michel Rocard. Rocard on mm. entinen Ranskan pääministeri. Olikohan ensimmäinen kerta, kun vuoden mepiksi pääsi hylätyn raportin tekijä? Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että äänestää sai internetissä…

Presidentti Martti Ahtisaari hakemassa palkintoaan.

Vuoden business-johtajaksi valittiin Renaultin pääjohtajaksi noussut Carlos Ghosn. Renault kaappasi hänet aikaan Micheliniltä, ja on kouluttanut häntä muun muassa osin omistamansa Nissanin johdossa. Renaultilla pärjää taloudellisesti erinomaisesti mm. saksalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna ja vei Formula 1 -maailmanmestaruuden McLarenin nenän edestä. Ensi kaudella on toivottavasti Kimin vuoro! Merun koneestahan se on kiinni.

Vuoden toimittajaksi valittiin Anna Marszalek. Nuori naistoimittaja on saanut mainetta erityisesti poliittisen korruption paljastajana. Puolaisten kehujen mukaan ”She’s not afraid of anybody. She’s got balls.”

Olli Rehn oli ehdolla vuoden komissaariksi. Olisi sen mielestäni ansainnut. Läheltä piti.

Vuoden ”saavuttajaksi” valittiin brittiläinen geenitutkija Ian Tomlinson. Tomlinsonin tutkimusprojektissa ollaan onnistuttu paikallistamaan useille syöpätyypeille altistava geeni. Jos löydön pohjalta saadaan kehitettyä tehokas hoito- tai ehkäisykeino syöpää vastaan, Tomlinson tullaan mainitsemaan muidenkin kuin geenitutkijoiden historiankirjoissa. Hän omisti palkintonsa suomalaiselle tutkijakollegalleen.

EU:n ulkopuolisesta maailmasta palkitaan vain yksi ihminen. Kyseessä on ikään kuin parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinto. Valinta oli minusta harvinaisen selvä: Viktor Justsenko johti Ukrainan oranssia vallankumousta, ja vie nyt maata presidenttinä kohti oikeusvaltiota, markkinataloutta ja Eurooppaa. Justsenkon arpiset kasvot symboloivat nyt monessa diktatuurissa vapautta ja demokratiaa.

Vuoden valtiomieheksi valittiin Puolan presidentti Aleksander Kwasniewski, jonka toinen ja viimeinen virkakausi on päättymässä. Kwasniewski tunnetaan demokratian puolustajana ja lännettäjänä. Hän vei Puolan EU:n ja Natoon. Hänellä oli myös vahva rooli Ukrainan demokratiataistelussa, jonka hän myös mainitsi eilisessä kiitospuheessaan.

Parlamentissa on menossa minitäysistuntoviikko. Omalta osaltani vilskettä on pitänyt varainvalvonnassa ja perustuslakivaliokunnassa.

Varainvalvontavaliokunnassa olemme tentanneet komissaareja. Jokaisella komissaarilla on vastuu oman sektorinsa budjetista. Ryhmämme varjoraportöörinä otin vetovastuun kysymyksistä.

Eilen grillasimme esimerkiksi Olli Rehniä laajentumisen varainhoidosta. Plussa tuli kirjaan. Tilintarkastustuomioistuin kehuu, että varainhoitoa on parannettu nimenomaan laajentumisessa ja maataloudessa.

Viikon mielenkiintoisin aihe, Suomessa ja Brysselissä, on EU:n perustuslaki. Enkä nyt viittaa Suomessa viime päivinä käytyyn vilkkaaseen keskusteluun kriisinhallintalain tulkinnoista.

Perustuslakipalaveri Andrew Duffin toimistossa. Taustalla Ranskan perustuslakikampanjan OUI-juliste. En tiedä auttoiko kompromissin rakentamisessa.

Eduskunnassa käsiteltiin tänään valtioneuvoston selontekoa EU:n perustuslaista. 130-sivuinen selonteko on mielenkiintoinen, varsinkin meille ”instituutionörteille”. Sopimusta kuvaavat osiot ovat perustavaraa.

Selonteon suurin ongelma on, että siitä puuttuu jälleen kerran visio. Sitä kyllä yritetään hahmottaa asiakirjan alussa, mutta käteen jää vain virallista liturgiaa. Hallitus heittää pallon eduskunnalle ja muille jäsenmaille.

Janne Vapaavuori piti Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa. Hän kiteytti nykyisen EU-linjan hyvin:

”Vanhasen hallituksen virallinen liturgia perustuu siihen, ettei EU-politiikkamme peruslinja ole muuttunut. Asennetasolla muutos on kuitenkin ilmeinen. Sen seurauksena asemamme ei ole enää ole entinen. Suomi on kutistunut kokoaan selvästi merkittävämmästä tekijästä kokoonsa, vai pitäisikö sanoa’tasavallan mittaiseksi’. Nykyhallitus ei paina kaasua eikä jarrua. Jalka lepää laiskana kytkimellä. Suomi antaa nyt muiden tehdä päätökset puolestamme. Suomella on ’valmiutta’ mutta ei määrätietoista omaa tahtoa”.

Näin se vain on, valitettavasti. Yhtäkaikki on hyvä, että perustuslaista edes keskustellaan.

Euroopan parlamentissa viimeistelemme myös raporttia EU:n perustuslaista. Suurin osa päivästä meni sukkulointiin neuvotellessa muutosesityksistä. Olen EPP-ryhmän osalta vastuussa tästä raportista. Löysimme kompromissin sävelen sosialistien kanssa. Huomenna ovat vuorossa vihreät ja liberaalit.

Illalla kiiruhdin vielä European Voicen gaalaillalliselle. Harvoin tulee pistettyä juhlapukua päälle kahta kertaa viikon aikana.

Anteeksi. Ei ollut tarkoitus aiheuttaa sydämentykytyksiä SDP:n puoluetoimistolla. En ole pettynyt kollegani Reksa Paasilinnaan. Petyin hänen veljensä Arto Paasilinnan uusimpaan Suomalainen kärsäkirja-romaaniin.

Normaalisti olen Arto Paasilinnan romaanien ystävä. Olen lukenut noin kolmanneksen hänen teoksistaan, eli kymmenisen kirjaa. Suosikkini on tietenkin Jäniksen vuosi (1975). Pidin myös Ulvovasta mylläristä (1981), Suloisesta myrkynkeittäjästä (1988) ja Kymmenestä riivinraudasta (2001).

Paasilinnan kirjoissa yhdistyy suomalainen huumori ja elämänmeno. Välillä mielikuvitus ottaa laukkaa ja päähahmot eivät välttämättä ole ihan tästä maailmasta, kuten esimerkiksi Lentävässä kirvesmiehessä (1996).

Piereskelevä elefantti ei naurattanut.

Tällä kertaa pääosassa esiintyvät sirkuselefantti Emilia ja hänen emäntänsä Lucia Lucander. EU kieltää sirkusnorsut. Tämä pakottaa Lucian ja Emilian liikkeelle.

Ensin käydään itärajan takana. Sieltä tullaan takaisin, matkustetaan Satakunnan halki kohti Saimaan kanavaa, joka avaa oven Afrikkaan asti.

Tarina on sinänsä tuttua Paasilinnaa. Liikkeessä ollaan koko ajan. Mennään yhdestä mikroseikkailusta toiseen. Kuvataan suomalaista elämänmenoa ja nostetaan jopa esille muutama ajankohtainen aihe.

Yleensä Paasilinna onnistuu naurattamaan. Tällä kertaa ei, ellei sitten saa kicksejä ”mojovia pieruja” töräyttelevästä elefantista. Suurin osa kirjan huumorista kulkeekin elefantin vyön alla. Kuvaillaan loputtomiin norsun ruokavaliota, säkäkorkeutta ja painoa. Kuvaukset ovat toki paasilinnamaisia, mutta eivät yhtä hyviä kuin yleensä.

Tuntui vain siltä, että kirjasta ei jäänyt mitään käteen, ei edes hyvää lukukokemusta. Taisin sittenkin olla väärässä. Kun ajoimme tänään kotiin kaupungista Emilie pyysi, että kertoisin jonkun tarinan. Kerroin tarinan norsusta, joka matkusteli ympäri Eurooppaa emäntänsä kanssa. Emilie tykkäsi tarinasta. Olihan kirjasta jotain hyötyä.

Paasilinnan jälkeen siirryin Jeffrey Sachsin Make Poverty History pariin. Hyvä lukukokemus on aina subjektiivinen käsite…

Joulupukin kannattasi nyt tulla tänne Genvalliin, 20 kilometriä Brysselistä etelään. Lauantai-aamu sarasti valkeana. Kaunis ensilumi peittosi maan.

Belgiassa sataa paljon, välillä myös lunta.

Aamukävelyllä Belgialaiset olivat harvinaisen hyvällä tuulella. Kaikki toivottivat hyvää päivää, bonjour. Ja vielä hymyillen. Autoistakin huiskuteltiin, joka sai minut vähän huolestumaan. En ole ihan vakuuttunut kesivertobelgarin ajotaidoista, varsinkaan lumessa. Kaikilla oli alla kesärenkaat. Ajokorttikin tuli pakolliseksi Belgiassa vasta vuonna 1973….

Aamun taideteos tehty perheen tiimityönä. Lumiukolla kaulassa Birmingham Cityn kaulahuivi.

Vasemmalla varainvalvontavalokunnan puheenjohtaja Szabolcs Fazakas ja Olavi Ala-Nissilä.

Iltapäivällä parlamentti antoi Ala-Nissilälle vihreätä valoa, eikä syyttä. Seuraavaksi ministerineuvoston pitää hyväksyä nimitys. Hän aloittaa virassaan maaliskuussa 2006.

José Manuel Barroson komissio täyttää tänään vuoden. Kansainvälisessä ja kansallisessa lehdistössä on analysoitu komission ensimmäistä vuotta. On tullut risuja ja ruusuja.
 
Itse olisin valmis antamaan Barroson komissiolle kouluarvosanaksi 8.

Yleensä se on niin, että puheenjohtaja ei tee asialistaa vaan asialista tekee puheenjohtajan. Näin Barrosonkin tapauksessa.

Hänen komissionsa peri muun muassa epävakaan vakaussopimuksen, keskustelun EU:n perustuslaista ja vaiheessa olevat budjettineuvottelut.

Poliittisesti alku ei ollut helppo. Italialaisen komissaariehdokkaan, Rocco Buttiglionen, homovastaiset lausunnot aiheuttivat kohun. Se johti siihen, että Buttiglione vetäytyi kisasta. Samoin kävi Latvialaiselle Ingrida Udrelle, jota ei pidetty pätevänä komissaarin tehtävään.

Barroson komissiolle voi antaa ruusuja vakaussopimuksen uudistamisesta, lainsäädännön yksinkertaistamisesta ja vähentämisestä, Turkin ja Kroatian jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta ja aloitteellisuudesta globaalisaatiokeskustelussa.

Valiokuntaäänestys palveludirektiivistä alkamassa, poikkeuksellisesti täysistuntosalissa.

Komissiolla on myös ollut selkeä linja sisämarkkinoiden vapauttamisessa. Sen toiminta esimerkiksi palveludirektiivin eteenpäinviemisessä on ollut kiitettävä.

Komissiolle voi antaa risuja tavasta, jolla se hoiti tekstiilineuvottelut Kiinan kanssa. Toki tässä suurimpana ongelmana olivat protektionistiset jäsenmaat. Tietyillä tahoilla komissiota on myös kritisoitu tavasta, jolla se yritti hallinnoida kemikaaliasetusta ja ohjelmistopatenttidirektiiviä. Jälkimmäinenhän kaatui jo parlamentin ensimmäisessä lukemisessa.

Risuja on myös annettu siitä, että vuosien 2007-2013 budjetista ei olla päästy yhteisymmärrykseen ja siitä, että Ranska ja Hollanti äänestivät perustuslakia vastaan. Näissäkin tapauksissa jäsenmaiden kannattaisi vain katsoa peiliin.

Yksittäisistä komissaareista antaisin ruusuja Barrosolle, Grybauskaitelle, Kallakselle, Kroesille, McCreevylle, Rehnille ja Verheugenille. Kaikki ovat hoitaneet hommansa hyvin, muutamat jopa yli odotusten.
 
On muutamia komissaareja, joilta odotettiin paljon, mutta jotka eivät ole ainakaan vielä loistaneet. Näihin voi laskea esimerkiksi Mandelsonin ja Wallströmin.
 
Iltapäiväillä sisämarkkinavaliokunnassa oli pitkä äänestys palveludirektiivistä. Äänestys kesti neljä ja puoli tuntia. Muutosesityksiä oli noin 1600, äänestykohtia yhteensä 304.
 
Äänestyksessä oli selkeä kahtiajako: konservatiivit, liberaalit ja muutamat pienryhmät vastaan sosialistit, vihreät ja vasemmisto. 
 
Me voitimme kaikki keskeiset äänestykset, sadoittain siis. Alkuperämaaperiaate toteutuu tahtomallamme tavalla äänin 21-16. Kourallisessa äänestyksiä (terveyspalvelujen mukaanotto direktiiviin) kolme meidän jäsenistämme poikkesivat äänestyslistasta. Ne äänestykset me hävisimme.

Varajäsen ehti välillä seikkaillakin salissa…

Veikkaan, että sosialistien joukossa oli sellaisia, jotka halusivat äänestää palveluiden vapauttamisen puolesta, mutta ryhmäkuri voitti. Esimerkiksi uusien maiden sosialistit olisivat halunneet äänestää Euroopan puolesta, protektionismia vastaan.
 
Lopulta Gebhardtin mietintö hyväksyttiin äänin 25 puolesta, 10 vastaan ja 5 tyhjää. Tai ei sitä oikein voi Gebhardtin mietinnöksi enää kutsua, koska se muuttui niin radikaalisti. Onneksi muuttui. Gebhardtin alkuperäinen versio oli yhdistelmä protektionismia, sosialismia, ksenofobiaa ja nationalismia. Se oli mietintö Euroopan yhdentymistä vastaan.

Sosialistit hajaantuivat lopullisessa äänestyksessä, Gebhardt itse äänesti tyhjää. Lasse Lehtinen äänesti mietinnön puolesta.
 
PS. Aamulla oli meppien ja ulkoministeri Tuomiojan yhteispalaveri. Kävimme läpi Suomen puheenjohtajuuskauden haasteita. Henki oli hyvä ja rakentava, puolin ja toisin.