Eilen illalla osallistuin arvostetun European Voice-lehden gaalatilaisuuteen, jossa valittiin mm. vuoden eurooppalainen. Ehdokkaita oli 50. Kategorioita yhteensä kymmenen.

Vuoden eurooppalaiseksi valittiin Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker. Hän on pitkän linjan eurooppalainen, joka on valmis puolustamaan yhteistä projektia vaikeinakin aikoina. Luxemburgilla oli EU-puheenjohtajuus vuoden alkupuoliskolla. Vetovastuu ei ollut helppo. Ranska ja Hollanti äänestivät perustuslakia vastaan ja budjettineuvottelut kariutuivat viiden maan vastustukseen.

Silti Juncker vei perustuslain kansanäänestykseen Luxemburgissa, ja voitti. Osoitti rohkeutta ja visiota.

Tällaisessa porukassa on hymy herkässä.

Viidenkymmenen ehdokkaan joukossa oli myös kaksi suomalaista: Martti Ahtisaari ja Olli Rehn. Ei hassumpi saavutus pieneltä maalta.

Ahtisaari valittiinkin vuoden diplomaatiksi. Rehnistä ei tullut vuoden komissaaria, vaikka olisi sen ansainnut. Sen kunnian sai hänen liettualainen kollegansa Dalia Grybauskaité. Rehnin nimitys olis sinänsä jo kova juttu. Muut komissaariehdokkaat olivat irlantilainen Charlie McCreevy, belgialainen Louis Michel ja saksalainen Gunther Verheugen.

Kaksi palkintoa liittyi heinäkuussa kaatuneeseen ohjelmistopatenttidirektiiviin. Vuoden kampanjoijaksi valittiin open source -liikkeen johtomiehiin kuuluva Florian Müller, vuoden mepiksi taas direktiivin raportöörinä toiminut Michel Rocard. Rocard on mm. entinen Ranskan pääministeri. Olikohan ensimmäinen kerta, kun vuoden mepiksi pääsi hylätyn raportin tekijä? Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että äänestää sai internetissä…

Presidentti Martti Ahtisaari hakemassa palkintoaan.

Vuoden business-johtajaksi valittiin Renaultin pääjohtajaksi noussut Carlos Ghosn. Renault kaappasi hänet aikaan Micheliniltä, ja on kouluttanut häntä muun muassa osin omistamansa Nissanin johdossa. Renaultilla pärjää taloudellisesti erinomaisesti mm. saksalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna ja vei Formula 1 -maailmanmestaruuden McLarenin nenän edestä. Ensi kaudella on toivottavasti Kimin vuoro! Merun koneestahan se on kiinni.

Vuoden toimittajaksi valittiin Anna Marszalek. Nuori naistoimittaja on saanut mainetta erityisesti poliittisen korruption paljastajana. Puolaisten kehujen mukaan ”She’s not afraid of anybody. She’s got balls.”

Olli Rehn oli ehdolla vuoden komissaariksi. Olisi sen mielestäni ansainnut. Läheltä piti.

Vuoden ”saavuttajaksi” valittiin brittiläinen geenitutkija Ian Tomlinson. Tomlinsonin tutkimusprojektissa ollaan onnistuttu paikallistamaan useille syöpätyypeille altistava geeni. Jos löydön pohjalta saadaan kehitettyä tehokas hoito- tai ehkäisykeino syöpää vastaan, Tomlinson tullaan mainitsemaan muidenkin kuin geenitutkijoiden historiankirjoissa. Hän omisti palkintonsa suomalaiselle tutkijakollegalleen.

EU:n ulkopuolisesta maailmasta palkitaan vain yksi ihminen. Kyseessä on ikään kuin parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinto. Valinta oli minusta harvinaisen selvä: Viktor Justsenko johti Ukrainan oranssia vallankumousta, ja vie nyt maata presidenttinä kohti oikeusvaltiota, markkinataloutta ja Eurooppaa. Justsenkon arpiset kasvot symboloivat nyt monessa diktatuurissa vapautta ja demokratiaa.

Vuoden valtiomieheksi valittiin Puolan presidentti Aleksander Kwasniewski, jonka toinen ja viimeinen virkakausi on päättymässä. Kwasniewski tunnetaan demokratian puolustajana ja lännettäjänä. Hän vei Puolan EU:n ja Natoon. Hänellä oli myös vahva rooli Ukrainan demokratiataistelussa, jonka hän myös mainitsi eilisessä kiitospuheessaan.

Parlamentissa on menossa minitäysistuntoviikko. Omalta osaltani vilskettä on pitänyt varainvalvonnassa ja perustuslakivaliokunnassa.

Varainvalvontavaliokunnassa olemme tentanneet komissaareja. Jokaisella komissaarilla on vastuu oman sektorinsa budjetista. Ryhmämme varjoraportöörinä otin vetovastuun kysymyksistä.

Eilen grillasimme esimerkiksi Olli Rehniä laajentumisen varainhoidosta. Plussa tuli kirjaan. Tilintarkastustuomioistuin kehuu, että varainhoitoa on parannettu nimenomaan laajentumisessa ja maataloudessa.

Viikon mielenkiintoisin aihe, Suomessa ja Brysselissä, on EU:n perustuslaki. Enkä nyt viittaa Suomessa viime päivinä käytyyn vilkkaaseen keskusteluun kriisinhallintalain tulkinnoista.

Perustuslakipalaveri Andrew Duffin toimistossa. Taustalla Ranskan perustuslakikampanjan OUI-juliste. En tiedä auttoiko kompromissin rakentamisessa.

Eduskunnassa käsiteltiin tänään valtioneuvoston selontekoa EU:n perustuslaista. 130-sivuinen selonteko on mielenkiintoinen, varsinkin meille ”instituutionörteille”. Sopimusta kuvaavat osiot ovat perustavaraa.

Selonteon suurin ongelma on, että siitä puuttuu jälleen kerran visio. Sitä kyllä yritetään hahmottaa asiakirjan alussa, mutta käteen jää vain virallista liturgiaa. Hallitus heittää pallon eduskunnalle ja muille jäsenmaille.

Janne Vapaavuori piti Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa. Hän kiteytti nykyisen EU-linjan hyvin:

”Vanhasen hallituksen virallinen liturgia perustuu siihen, ettei EU-politiikkamme peruslinja ole muuttunut. Asennetasolla muutos on kuitenkin ilmeinen. Sen seurauksena asemamme ei ole enää ole entinen. Suomi on kutistunut kokoaan selvästi merkittävämmästä tekijästä kokoonsa, vai pitäisikö sanoa’tasavallan mittaiseksi’. Nykyhallitus ei paina kaasua eikä jarrua. Jalka lepää laiskana kytkimellä. Suomi antaa nyt muiden tehdä päätökset puolestamme. Suomella on ’valmiutta’ mutta ei määrätietoista omaa tahtoa”.

Näin se vain on, valitettavasti. Yhtäkaikki on hyvä, että perustuslaista edes keskustellaan.

Euroopan parlamentissa viimeistelemme myös raporttia EU:n perustuslaista. Suurin osa päivästä meni sukkulointiin neuvotellessa muutosesityksistä. Olen EPP-ryhmän osalta vastuussa tästä raportista. Löysimme kompromissin sävelen sosialistien kanssa. Huomenna ovat vuorossa vihreät ja liberaalit.

Illalla kiiruhdin vielä European Voicen gaalaillalliselle. Harvoin tulee pistettyä juhlapukua päälle kahta kertaa viikon aikana.

Puolan ihmisoikeustilanne on huolestuttava. Viime viikkojen aikana viranomaiset ovat puuttuneet useisiin vähemmistöryhmien järjestämiin rauhanomaisiin mielenosoituksiin väkivalloin. Marraskuun 19. päivänä Puolan poliisi pidätti 65 seksuaalivähemmistön edustajaa Poznassa. Mielenosoittajia kuulusteltiin iltamyöhään, jonka jälkeen heidät vapautettiin.

Tämä mielenosoitus järjestettiin, koska Poznan pormestari Ryszard Grobelny päättii kieltää ensi maaliskuuksi kaavaillun tasa-arvomarssin.

Kyseisen tapahtuman tavoitteena oli vastustaa seksuaaliseen suuntaukseen, sukupuoleen, etniseen taustaan tai vammaisuuteen liittyvää syrjimistä sekä samalla tehdä Puolassa tunnetuksi maan allekirjoittamien tasa-arvosopimusten sisältö ja merkitys.

Viime viikolla Euroopan parlamentin seksuaalivähemmistöryhmä lähetti Puolan tapauksesta kirjeet José Manuel Barrosolle, komissaari Franco Frattinille ja Puolan presidentille Lech Kaczynskille. Toimin ryhmän varapuheenjohtajana ja sähköpostivaihto Puolan tilanteesta on ollut vilkasta. Samoin huolestunutta kansalaispalautetta on tullut EU:n joka kolkasta.

Nyt vihreät, vasemmisto ja liberaalit vaativat, että Puolan tilanne nostetaan esille täysistunnossa. Tuen aloitetta. Toivottavasti saan myös oman ryhmäni eli parlamentin isoimman poliittisen joukon mukaan.

Puolaa hallitsee tällä hetkellä äärikonservatiivinen presidentti ja hallitus. Ensimmäinen vaalien jälkeinen ”demokratiatesti” epäonnistui. Nyt Euroopan unionin piiristä pitää lisätä painetta.
Kuudessa Puolan kaupungissa järjestettiin viikonloppuna mielenosoituksia, joissa seksuaalivähemmistöt vaativat ilmaisuvapautta. Näissä ei ilmennyt väkivaltaisuuksia. Siis ainakin askel oikeaan suuntaan on otettu.

Krakovassa järjestetään tällä viikolla puolalaisten aktivistien ja ILGAn (International Lesbian and Gay Association) yhteinen lehdistötilaisuus. Toivottavasti se poikii lisää painetta Puolan poliittisen johdon suuntaan. Euroopan parlamentti seuraa Puolan tilannetta suurennuslasin kera.
 
P.S. Asiat eivät ole Puolassa sentään yhtä huonosti kuin Arabiemiraateissa. Siellä poliisi teki ratsian epävirallisiin homohäihin ja pidätti osallistujat. Ulkomaiset vieraat karkotettiin maasta, paikalliset passitettiin psykoterapiaan ja hormonihoitoihin. Aivan käsittämätöntä touhua.

Anteeksi. Ei ollut tarkoitus aiheuttaa sydämentykytyksiä SDP:n puoluetoimistolla. En ole pettynyt kollegani Reksa Paasilinnaan. Petyin hänen veljensä Arto Paasilinnan uusimpaan Suomalainen kärsäkirja-romaaniin.

Normaalisti olen Arto Paasilinnan romaanien ystävä. Olen lukenut noin kolmanneksen hänen teoksistaan, eli kymmenisen kirjaa. Suosikkini on tietenkin Jäniksen vuosi (1975). Pidin myös Ulvovasta mylläristä (1981), Suloisesta myrkynkeittäjästä (1988) ja Kymmenestä riivinraudasta (2001).

Paasilinnan kirjoissa yhdistyy suomalainen huumori ja elämänmeno. Välillä mielikuvitus ottaa laukkaa ja päähahmot eivät välttämättä ole ihan tästä maailmasta, kuten esimerkiksi Lentävässä kirvesmiehessä (1996).


Piereskelevä elefantti ei naurattanut.

Tällä kertaa pääosassa esiintyvät sirkuselefantti Emilia ja hänen emäntänsä Lucia Lucander. EU kieltää sirkusnorsut. Tämä pakottaa Lucian ja Emilian liikkeelle.

Ensin käydään itärajan takana. Sieltä tullaan takaisin, matkustetaan Satakunnan halki kohti Saimaan kanavaa, joka avaa oven Afrikkaan asti.

Tarina on sinänsä tuttua Paasilinnaa. Liikkeessä ollaan koko ajan. Mennään yhdestä mikroseikkailusta toiseen. Kuvataan suomalaista elämänmenoa ja nostetaan jopa esille muutama ajankohtainen aihe.

Yleensä Paasilinna onnistuu naurattamaan. Tällä kertaa ei, ellei sitten saa kicksejä ”mojovia pieruja” töräyttelevästä elefantista. Suurin osa kirjan huumorista kulkeekin elefantin vyön alla. Kuvaillaan loputtomiin norsun ruokavaliota, säkäkorkeutta ja painoa. Kuvaukset ovat toki paasilinnamaisia, mutta eivät yhtä hyviä kuin yleensä.

Tuntui vain siltä, että kirjasta ei jäänyt mitään käteen, ei edes hyvää lukukokemusta. Taisin sittenkin olla väärässä. Kun ajoimme tänään kotiin kaupungista Emilie pyysi, että kertoisin jonkun tarinan. Kerroin tarinan norsusta, joka matkusteli ympäri Eurooppaa emäntänsä kanssa. Emilie tykkäsi tarinasta. Olihan kirjasta jotain hyötyä.

Paasilinnan jälkeen siirryin Jeffrey Sachsin Make Poverty History pariin. Hyvä lukukokemus on aina subjektiivinen käsite…

Joulupukin kannattasi nyt tulla tänne Genvalliin, 20 kilometriä Brysselistä etelään. Lauantai-aamu sarasti valkeana. Kaunis ensilumi peittosi maan.

Belgiassa sataa paljon, välillä myös lunta.

Aamukävelyllä Belgialaiset olivat harvinaisen hyvällä tuulella. Kaikki toivottivat hyvää päivää, bonjour. Ja vielä hymyillen. Autoistakin huiskuteltiin, joka sai minut vähän huolestumaan. En ole ihan vakuuttunut kesivertobelgarin ajotaidoista, varsinkaan lumessa. Kaikilla oli alla kesärenkaat. Ajokorttikin tuli pakolliseksi Belgiassa vasta vuonna 1973….

 

Aamun taideteos tehty perheen tiimityönä. Lumiukolla kaulassa Birmingham Cityn kaulahuivi.

 

 

Eilinen Finnairin Airbus A320 Rovaniemelle oli täynnä ulkomaalaisia turisteja. Pikkuiset huusivat onnesta kun laskeuduttiin. Lumipyry oli sakea. Monet eivät olleet varmaankaan lunta ennen nähneet.

Ensikosketus oli onnistunut, mutta valitettavasti lumi suli illan mittaan. Aamu valkeni harmaana ja sateisena. Turistien ja paikallisten yrittäjien puolesta toivon, että sade muuttuu lumeksi vielä viikonlopun aikana.

Tänään Rovaniemellä avataan joulukausi. Kymmeniä charterlentoja laskeutuu päivittäin. Kaikki haluavat nähdä lunta ja tietenkin joulupukin. Minulla kävi tänään säkä: tapasin joulupukin.
 

Juttelimme pukin kanssa työaikadirektiivistä. Hän tekee aivan liian pitkää päivää.
 
Juttelimme pukin kanssa niitä ja näitä. Hän kertoi tulevansa Brysseliin ensi viikolla. Lupasin tulla Emilien ja Oliverin kanssa moikkaamaan. Juttelimme myös työaikadirektiivistä. Pukki valitteli, että päivät ovat joulun tienoolla pitkiä. Pahoittelin ja toivoin jaksamista.
 
Pukki kyseli myös lobbaamisesta. Hän halusi tietää jahka ryhtyisin päätonttulobbariksi Brysselissä. Lupasin harkita jos nykyiset hommat maistuisivat jossain vaiheessa puulta.

En ollut aiemmin käynyt joulupukin kammarilla. Myönteinen yllätys. Ammattimaisesti rakennettu joulupukkikylä. Ei ihme, että Rovaniemellä käy paljon turisteja. Ehdin jo ehdottaa Suzannelle, että viettäisimme joulun ensi vuonna Rovaniemellä. Not a bad idea, sain vastaukseksi.
 
Viime viikolla sain hauskan sähköpostin eräältä ryhmämme brittiläiseltä virkamieheltä. Sen sisältö oli seuraavanlainen:

”Alex,
Thought you might be interested to know that the new citizenship test, which immigrants must now take if they are to gain British citizenship, includes a question on where Father Christmas comes from.

The choices given are a) Lapland; b) Iceland; c) The North Pole. Apparently the correct answer is c)!

Whilst I’m not sure why the British Government should have an official position on Santa’s state of origin, I understand that this is a rather sensitive issue in Finland. Perhaps you should bring it up.

Of course this raises a number of issues that need to be addressed before Christmas as a matter of urgency.

Firstly, presumably if Father Christmas is from the North Pole, then he does not enjoy the rights guaranteed under the Treaties to freedom of movement across Europe.

Secondly, does the distribution of presents to every good little boy and girl count as the provision of services? Will it be covered by the Services Directive or is it excluded by virtue of being covered by existing sectoral legislation?

Whilst it is understood that Father Christmas is established in a number of Member States, often trading under localised names such as Weihnachtsmann, Svatý or Joulupukki, the position of Santas little helpers is less certain. Is it acceptable that these elves are made to work through the night, reportedly without any union representation, or should the Posted Workers Directive apply?
 
Perhaps this is something you should raise with the Presidency.
Mike”

Mike on oikeassa. Pitää vielä tehdä paljon työtä, että Brysselissäkin ymmärretään, mistä joulupukki on kotoisin. Pitäisiköhän asia nostaa esille sisämarkkinavaliokunnassa tai täysistunnon kyselytunnilla?

Meppikiertue Rovaniemellä oli kaiken puolin onnistunut. Pukkitapaamisen lisäksi kävin yritysvierailulla Arctic Powerissa, Lapin Kansa-lehden haastattelussa ja Lapin yliopistolla.

Paikallinen kokoomusaktiivi Jarmo Ketola oli suureksi avuksi. Yliopistolla tapasin Jaakko Rannan ja Heikki Auton. Huippukavereita. Ei sitä tiedä vaikka nuori Heikki Autto pääsisi läpi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Toivon, että pääsee.

Kokoomuksella on sauma kahteen paikkaan. Lapin kokoomuksessa on virtaa, ei vähintään siksi, että puheenjohtajana on Jari Vilén ja toiminnanjohtajana Ilkka Länkinen.
 

Yritysvierailu Arctic Powerissa. Vasemmalta Marko Uusipulkamo, lumikelkka, Marika Hautala, Tanja Risikko, Erik Ahmasalo ja Jarmo Ketola.

Tänään talousarvion valvontavaliokunnassa kuultin tilintarkastustuomioistuimen ehdokkaita. Näiden joukossa oli myös Suomen ehdokas Olavi Ala-Nissilä.

Olavi selvisi erinomaisesti puolen tunnin grillauksesta. Hän vastasi kysymyksiin hyvin. Suomalaisena sai olla ylpeä, että ehdokas oli parhaimmasta päästä.

Ala-Nissilä on siinä mielessä harvinainen ehdokas, että hänellä on kokemusta sekä politiikasta että tilintarkastuksesta. Yleensä ehdokkaalla on jompikumpi tausta, ei molempia.


Vasemmalla varainvalvontavalokunnan puheenjohtaja Szabolcs Fazakas ja Olavi Ala-Nissilä.

Iltapäivällä parlamentti antoi Ala-Nissilälle vihreätä valoa, eikä syyttä. Seuraavaksi ministerineuvoston pitää hyväksyä nimitys. Hän aloittaa virassaan maaliskuussa 2006.

Saksan uunituore liittokansleri, Angela Merkel, kävi eilen Brysselissä. Hän tapasi komission puheenjohtajan José Manuel Barroson ja Euroopan parlamentin puhemiehen Josép Borrellin. Merkelin vierailu oli enne tulevasta. Olen optimistinen. Hän on huomattavasti eurooppamyönteisempi kuin edeltäjänsä Gerhard Schröder.

Saksa on nyt siirtymässä takaisin Helmut Kohlin Eurooppa-aikaan. Onneksi. Nyt tarvitaan eurooppamyönteistä johtajuutta.
Schröderillä oli tapana käyttää unionia syntipukkina. Hän haukkui usein komissiota. Merkelin linja on erilainen. Hän tukee komissiota ja on valmis yhteistyöhön myös pienten maiden kanssa.

Linjaeroja on myös siinä, että Merkel haluaa yhteisen EU-tuolin YK:n turvaneuvostoon. Schröder ajoi tuolia vain Saksalle.
Merkel tukee myös perustuslakia ja aikoo tehdä kaikkensa sen voimaansaattamiseksi. Merkel on myös talousliberaali ja valmis ajamaan palveludirektiiviä.

Merkel haluaa hyvät suhteet Yhdysvaltoihin. Samaa ei voi sanoa Schröderistä. Merkel tukee Saksan ja Ranskan yhteistyötä, mutta ei pidä sitä unionin ainoana moottorina. Hän on myös valmis ajamaan esimerkiksi talousuudistuksia Britannian Tony Blairin kanssa. Näyttää siltä, että uusi liittokansleri on piristysruiske, jota Eurooppa juuri nyt tarvitsee.
 
Richard Corbettin kanssa Ranskan radion tentattavana.

Ennen lentoa Suomeen olin vielä Ranskan radion haastattelussa yhdessä brittimeppi Richard Corbettin kanssa. Haastattelu kesti 45 minuuttia. Keskustelimme REACHista, palveludirektiivistä, budjettineuvotteluista, perustuslaista ja Saksan uudesta hallituksesta.

Corbett on uuden Labourin miehiä. Olemme tunteneet toisemme jo vuosia ja näytämme olevan lähes kaikesta samaa mieltä. Mukavan leppoisa keskustelu, jossa kaksi ei-ranskalaista meppiä keskustelivat ranskaksi.

Illalla lensin vielä Rovaniemelle. Huomisen meppikiertueen aikana toivon tapaavani joulupukin.

 

Lokakuun alussa suomalainen sai tärkeän EU-viran, joka jäi monelta huomaamatta. Sarita Kaukaoja valittiin COSACin eli Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien yhteiselimen pääsihteeriksi. Se on iso juttu!

Kaukaoja on COSACin ensimmäinen varsinainen pääsihteeri. Asiasta päätettiin yksimielisesti kaikkien parlamenttien kesken.

COSACin tavoitteena on edistää tiedonkulkua ja mielipiteiden vaihtoa parlamenttien välillä. Se on myös ainoa parlamenttien välinen yhteistyöelin EU-asioissa, jolla on oikeusperusta. Se mainitaan Amsterdamin sopimuksessa.

Varsinainen COSAC-kokous järjestetään kaksi kertaa vuodessa EU:n puheenjohtajamaassa. Edellinen järjestettiin lokakuussa Lontoossa. Seuraava järjestetään Wienissä toukokuussa 2006. Suomi toimii COSACin puheenjohtajana marraskuussa 2006.

Kaukaoja on pitkänlinjan EU-asiantuntija. Hän on ollut yli viisi vuotta Eduskunnan erityisasiantuntijana Brysselissä. Sitä ennen hän toimi VNK:n EU-yksikössä yli kolme vuotta. Hänen legendaarisia viikottaisia EU-yhteenvetoja voi lukea Eduskunnan sivuilta http://www.eduskunta.fi kohdasta Uutisruutu. Suosittelen.

Sarita on myös College of Europen kasvatteja. Hän taisi olla ensimmäinen suomalainen Varsovassa, Natolinin kampuksella vuonna 1995-96.

Lounaalla Kyösti Virrankosken, Sarita Kaukaojan ja Olavi Ala-Nissilän kanssa. Ala-Nissilä on talousarviovaliokunnan tentattavana huomenna.

José Manuel Barroson komissio täyttää tänään vuoden. Kansainvälisessä ja kansallisessa lehdistössä on analysoitu komission ensimmäistä vuotta. On tullut risuja ja ruusuja.
 
Itse olisin valmis antamaan Barroson komissiolle kouluarvosanaksi 8.

Yleensä se on niin, että puheenjohtaja ei tee asialistaa vaan asialista tekee puheenjohtajan. Näin Barrosonkin tapauksessa.

Hänen komissionsa peri muun muassa epävakaan vakaussopimuksen, keskustelun EU:n perustuslaista ja vaiheessa olevat budjettineuvottelut.

Poliittisesti alku ei ollut helppo. Italialaisen komissaariehdokkaan, Rocco Buttiglionen, homovastaiset lausunnot aiheuttivat kohun. Se johti siihen, että Buttiglione vetäytyi kisasta. Samoin kävi Latvialaiselle Ingrida Udrelle, jota ei pidetty pätevänä komissaarin tehtävään.

Barroson komissiolle voi antaa ruusuja vakaussopimuksen uudistamisesta, lainsäädännön yksinkertaistamisesta ja vähentämisestä, Turkin ja Kroatian jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta ja aloitteellisuudesta globaalisaatiokeskustelussa.

Valiokuntaäänestys palveludirektiivistä alkamassa, poikkeuksellisesti täysistuntosalissa.

Komissiolla on myös ollut selkeä linja sisämarkkinoiden vapauttamisessa. Sen toiminta esimerkiksi palveludirektiivin eteenpäinviemisessä on ollut kiitettävä.

Komissiolle voi antaa risuja tavasta, jolla se hoiti tekstiilineuvottelut Kiinan kanssa. Toki tässä suurimpana ongelmana olivat protektionistiset jäsenmaat. Tietyillä tahoilla komissiota on myös kritisoitu tavasta, jolla se yritti hallinnoida kemikaaliasetusta ja ohjelmistopatenttidirektiiviä. Jälkimmäinenhän kaatui jo parlamentin ensimmäisessä lukemisessa.

Risuja on myös annettu siitä, että vuosien 2007-2013 budjetista ei olla päästy yhteisymmärrykseen ja siitä, että Ranska ja Hollanti äänestivät perustuslakia vastaan. Näissäkin tapauksissa jäsenmaiden kannattaisi vain katsoa peiliin.

Yksittäisistä komissaareista antaisin ruusuja Barrosolle, Grybauskaitelle, Kallakselle, Kroesille, McCreevylle, Rehnille ja Verheugenille. Kaikki ovat hoitaneet hommansa hyvin, muutamat jopa yli odotusten.
 
On muutamia komissaareja, joilta odotettiin paljon, mutta jotka eivät ole ainakaan vielä loistaneet. Näihin voi laskea esimerkiksi Mandelsonin ja Wallströmin.
 
Iltapäiväillä sisämarkkinavaliokunnassa oli pitkä äänestys palveludirektiivistä. Äänestys kesti neljä ja puoli tuntia. Muutosesityksiä oli noin 1600, äänestykohtia yhteensä 304.
 
Äänestyksessä oli selkeä kahtiajako: konservatiivit, liberaalit ja muutamat pienryhmät vastaan sosialistit, vihreät ja vasemmisto. 
 
Me voitimme kaikki keskeiset äänestykset, sadoittain siis. Alkuperämaaperiaate toteutuu tahtomallamme tavalla äänin 21-16. Kourallisessa äänestyksiä (terveyspalvelujen mukaanotto direktiiviin) kolme meidän jäsenistämme poikkesivat äänestyslistasta. Ne äänestykset me hävisimme.

Varajäsen ehti välillä seikkaillakin salissa…

Veikkaan, että sosialistien joukossa oli sellaisia, jotka halusivat äänestää palveluiden vapauttamisen puolesta, mutta ryhmäkuri voitti. Esimerkiksi uusien maiden sosialistit olisivat halunneet äänestää Euroopan puolesta, protektionismia vastaan.
 
Lopulta Gebhardtin mietintö hyväksyttiin äänin 25 puolesta, 10 vastaan ja 5 tyhjää. Tai ei sitä oikein voi Gebhardtin mietinnöksi enää kutsua, koska se muuttui niin radikaalisti. Onneksi muuttui. Gebhardtin alkuperäinen versio oli yhdistelmä protektionismia, sosialismia, ksenofobiaa ja nationalismia. Se oli mietintö Euroopan yhdentymistä vastaan.

Sosialistit hajaantuivat lopullisessa äänestyksessä, Gebhardt itse äänesti tyhjää. Lasse Lehtinen äänesti mietinnön puolesta.
 
PS. Aamulla oli meppien ja ulkoministeri Tuomiojan yhteispalaveri. Kävimme läpi Suomen puheenjohtajuuskauden haasteita. Henki oli hyvä ja rakentava, puolin ja toisin.

 

Tänään osallistuin Ruotsin television (SVT) nauhoituksiin Lundissa. Ohjelman nimi on Agenda Europa ja se nähdään sunnuntai-iltana. Keskusteluohjelmaan osallistui myös Tanskan entinen pääministeri Paul Nyrup Rasmussen, joka on nykyään meppi, sekä nuori ruotsalainen kansanedustaja Hillevi Larsson.

Ohjelman aiheena oli Ruotsi, Tanska ja Suomi EU:n jäseninä. Viisitoistaminuuttisen aikana keskustelu lähti kuitenkin raiteilta. Rasmussen ohjasi sitä päivänpolitiikan suuntaan. Esille nousivat mm. Laval-tapaus ja REACH-äänestys.

Omissa puheenvuoroissani nostin esille Suomen ja Ruotsin välisiä eroja. Toistin vanhan teesin, että Suomesta tuli EU:n jäsen, kun tietyt tahot taasen luulivat, että EU:sta tuli Ruotsin jäsen…


Miksi nuo muut näyttävät noin vakavilta?
 
Jäsenyyden alussa Suomea arvostettiin jäsenmaana enemmän kun Ruotsia, ei vähintään siksi, että menimme mukaan euroon. Nyt puntit ovat tasaantuneet. Ruotsi on kuronut eron umpeen. Asiaa on auttanut Suomen nykyinen passiivinen EU-politiikka.

Keskustelu oli myös malliesimerkki EU:n politisoitumisesta. Rasmussen keskittyi pitkälti EPP-puolueen mollaamiseen ja pohjoismaisen hyvinvointimallin ylistämiseen. Hän piti Göran Perssonia ”hyvänä eurooppalaisena”. Siinä vaiheessa minulta meinasi pokka pettää…

Oma performanssini ei mielestäni ollut terävimmästä päästä. Taisin yllättyä Rasmussenin linjasta enkä lähtenyt vastaväittelyyn. Ehkä olisi pitänyt. Mene ja tiedä.

Tässä ammatissa tulee matkusteltua paljon. Onneksi nykyinen lennonjohtojärjestelmä on keskitetty Brysseliin. Sen seurauksena lennot ovat lähes aina ajoissa. Tänään oli kuitenkin poikkeuksellinen päivä. Ensin pääsimme liikkeelle Brysselistä tunnin myöhässä, syynä sakea sumu.

Kööpenhaminan lentoasemalta piti ottaa juna Öresundin sillan yli Lundiin (Öresundin salmella on ikivanha suomalainen nimi: Juutinrauma). Tuli joku häikkä ja juna oli 45 minuuttia myöhässä. Oli pakko hypätä taksiin, että ehtisin nauhoitukseen.


Maisemaa Öresundin sillalta. Pitäisiköhän vaihtaa alaa ja ruveta valokuvaajaksi?
 
Paluumatkalla Lundin juna oli ensin myöhässä. Sen jälkeen tuli taas joku ongelma ja jouduin vaihtamaan junaa Malmössä. Juna Malmösta Kastrupin kentälle oli myös – yllätys, yllätys, myöhässä. Pääsin loppujen lopuksi Kööpenhaminan lentoasemalle. Kuten olettaa saattoi oli myös lentoni Kööpenhaminasta Brysseliin myöhässä. Lopulta pääsin sentään Brysseliin, myöhässä tottakai…

Matkustan päivittäin junalla töihin. Arvostukseni Brysselin paikallisjunia kohtaan kasvoi tänään roppakaupalla. Nehän ovat sentään ajoissa…