Britanniassa on aina kiva käydä. Britit ovat leppoisaa porukkaa. Pohjolan poika samaistuu helposti.

Olen asunut Lontoossa parisen vuotta (1997-1998). Briteillä on paljon mukavia perinteitä kerrosbusseista krikettiin (jälkimmäisestä en sinänsä saa kicksejä, mutta perinne se on kuitenkin). On kuitenkin kolme asiaa, jotka saa ainakin meikäläisen pohtimaan millä vuosisadalla britit oikein elävät: maitomies Bob, keskuslämmitys ja suihkut.

Tänään aamulla sain kunnian herätä aikaerosta ja talviajasta kärsivän Oliverin kanssa jo kello viideltä. Kuulin jotain rapinaa oven takaa. Kävin kurkkaamassa. Siellähän oli tietenkin Suzannen vanhempien ”milkman”, eli maitomies. Hän tervehti iloisesti. Bob on jakanut tuoretta maitoa, kananmunia, leipää ja mehua samalle alueelle jo yli 30 vuotta. Mukava perinne. Hän ajelee ympäriinsä sähköautolla. Kaksi jättiläismäistä koiraa köröttelevät takaosassa. Maito on ainakin parempaa kun Belgiassa.

Brittien saarilla on tietenkin paljon vanhoja taloja. Useat rivi- ja paritalot ovat joko kuningatar Viktorian tai kuningas Edvardin ajoilta. Vuosikymmenten myötä niitä on kunnostettu ja modernisoitu, mutta on edelleen taloja, joissa ei ole keskuslämmitystä, saati kaksinkertaisia ikkunoita. Niiden talojen kylmyyteen ei pohjolan poika oikein halua tottua. Toisaalta meilläpäin pidetään välillä lämpötila turhankin korkealla. Iho meinaa kuivua päältä.

Brittien suihkut ovat myös legendaarisia. Painesuihkuja toki löytyy, mutta vanhoissa taloissa pisaroiden välin voi laskea sekunneissa. Onneksi minulla ei enää ole takatukkaa…Hiustenpesu ei olisi helppoa.

Brittivisiittien jälkeen sitä kuuntelee taas Tony Blairin puheita talouden modernisaatioista ihan eri korvalla. Hey Tony, fix your plumbing before you start preaching about economic reform…

Englannissa. Moottoritiellä matkalla Suzannen enojen farmilta takaisin anoppilaan Birminghamin liepeille.

Kello jätättänyt tunnin verran. Iltapäivä muuttui nopeasti illaksi. Ulkona on pimeää. Oliver nukkuu. Emilie laulaa takapenkillä lastenlauluja. Appiukko ajaa, koska ratti on auton väärällä puolella… Anoppi istuu tila-auton ”takaluukussa”.

Vietimme päivän farmilla Essexissä. Sukulointihan voi tunnetusti olla pakkopullaa. Kuinka monta kertaa olet esimerkiksi tosissaan nauttinut jonkun kaukaisen sukulaisen rippijuhlista, jossa tarjoillaan jotain äklöttävää voileipäkakkua ja termoskahvia? Siinä sitten yrität vääntää väkinäistä juttua säästä tai edesmenneen isoäidin serkusta, jota et edes tuntenut.

No, onneksi Suzannen sukulaiset kuuluvat sarjaan ”nastaa porukkaa”. Heillä on aina kiva käydä. Syödään ja juodaan hyvin. Heitetään läppää. Sarkasmia ei säästellä.

Saan edelleen sikaa ensimmäisestä joulustani farmilla (siitä on yli kymmenen vuotta). Tuolloin kävimme enojen kanssa paikallisessa Prince of Wales-pubissa ”muutamalla” whiskeyllä. Pubikeikan seurauksena vointini seuraavana aamuna ei ollut parhaasta päästä… Aamuateria koristeli isoäidin ruusupuskaa ja joululounas jäi suomipojalta väliin. ”You never get a second chance to make a first impression”…

Eilen kävin appiukon ja Mikael Forssellin vanhempien kanssa katsomassa Birmingham Cityn ja Evertonin välistä futismatsia. Everton voitti, valitettavasti. Miklu pelasi hyvän ottelun, mutta ei tällä kertaa onnistunut viimeistelyssä.

Miklun kanssa Birminghamin keskustassa.

Minähän olen tietenkin todellinen futisasiantuntija (tai no jos nyt ei silti…), joten sallinet muiden analyysien plagioinnin. Birmingham pelaa liikaa Emil Heskeyn kautta. Puolustajat heittävät korkeita räkäpalloja, jotka Heskey yrittää pukata Forssellille. Taktiikka muistuttaa Norjan jalkapallomaajoukkueen peliä vuoden 1998 MM-kisoissa (tämä viimeinen havainto on ihan omasta päästäni).

Tämän lisäksi keskikenttä, varsinkin Nicky Butt, syöttelee vain sivuille ja taaksepäin. Kärjet kaipaavat suoraviivaisempaa peliä. Miklu liikkuu loistavasti ja onnistuu hakemaan juoksukuvioillaan vapaita paikkoja. Sinne pitää vain saada palloja. Yhtäkaikki oli kiva nähdä, että Miklu on hyvää vauhtia toipumassa polvileikkauksestaan. Kohta verkko heiluu kunnolla.

Illalla kävin Miklun kanssa Birminghamin keskustassa syömässä. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Forssell on aivan mahtava tyyppi: lämmin, huomaavainen, fiksu ja hauska. Hänellä on loistava asenne, positiivisuuden perikuva. Loistava esikuva nuorille. Todellinen suurlähettiläs, josta voi olla ylpeä maailmalla.

Tsekkasimme kummalla on isommat hampaat. Minä voitin…

”Nasse” Kuqi, Miklun seuratoveri ja Shefki Kuqin nuorempi veli, liittyi seuraan illallisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan loistoilta. Suosittelen muuten Aki Riihilahden kotisivuja (www.akiriihilahti.com). Hulvatonta tekstiä.

Tänään oli tärkeä päivä, eikä vain siksi, että EU-johtajat kokoontuivat Hampton Courtiin, Lontoon ulkopuolelle pohtimaan unionin tulevaisuutta. Päivän ykköstapahtuma oli Emilien 4-vuotis synttärit.

Aamulla ei ollut vaikeuksia saada nuorta neitiä hereille. Synttärilahjojen vietti on aika hyvä herätyskello. Laulettiin ”Happy Birthday” ja avattiin lahjoja. Voi sitä iloa ja naurua. Suzanne oli leiponut kaksi kakkua, yhden koululle ja toisen kotiin.

Kun hain Emilien koulusta, niin hänen kaverinsa halusivat lisää kakkua. Kehotin kysymään Suzannelta huomenna.

Myönnän, että en leiponut kakkua…

Aamupäivällä sain tehtyä muutamia rästihommia. Itämeristrategia on nyt valmis ja se lähtee painoon ensi viikolla. Se julkaistaan marraskuun puolenvälin jälkeen. Olemme tehneet sen eteen paljon työtä mm. Satu Hassin, Paavo Väyrysen, Christopher Beazleyn ja Toomas Ilveksen kanssa. Toivottavasti se pistää lisävauhtia pohjoiseen ulottuvuuteen.

Brysseliin on iskenyt intiaanikesä. Iltapäivän temmelsimme puutarhassa, jossa aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja asteitakin oli kokonaiset kaksikymmentä. Huomenna lennän Suomeen, jossa esiinnyn Helsingin kirjamessuilla kahteen otteeseen. Ensin Lasse Lehtisen ja Eija-Riitta Korholan kanssa. Sen jälkeen päälavalla legendaaristen Matti Klingen ja Erkki Toivasen kanssa. Tunnen itseni sivistymättömäksi jo nyt…

Tänään oli Tony Blairin ja kansainvälisen median päivä. Jostain syystä BBC nappasi minut lähes jokaiseen haastatteluun: kolme suoraa radio- ja kaksi televisiohaastattelua. Sen lisäksi Newsweek soitti ja pyysi kommentteja. CNN:llekin piti tulla pätkä livenä. Viimeisin noista peruuntui Israelissa tapahtuneen itsemurhaiskun takia.

BBC world kyselee Blairin puheesta. Mukana liettulainen kollega Ona Jukneviciene ja ranskalainen Harlem Desir, molemmat kasvot kameraan päin.

Peruskysymyksiä oli kaksi: miten Iso-Britannian EU-puheenjohtajuus on sujunut, ja mitä pidin Tony Blairin tämänpäiväisestä puheesta Euroopan parlamentissa.

Britit perivät Luxemburgin puheenjohtajuuskaudelta kolme haastetta: Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä kompuroineen EU-perustuslain, Turkin jäsenyysneuvottelujen aloittamisen ja jumiutuneet budjettineuvottelut.

Britit ovat epäonnistuneet perustuslain elvyttämisessä ja onnistuneet Turkin jäsenyysneuvottelujen aloittamisessa. Budjettineuvottelujen osalta odotetaan vielä tuomiota. On liian aikaista puhua onnistuneesta tai epäonnistuneesta puheenjohtajuudesta. Monet tuntuvat jopa toivovan brittien epäonnistuvan. Minä en.

Edellisellä puheenjohtajuuskaudellaan 1998 alkupuoliskolla britit alkoivat hehkuttaa saavutettuja tuloksia jo puolivälin paikkeilla. Hehkutus kostautui, ja loppuarvosana oli ainoastaan tyydyttävä.

Tällä kertaa britit ovat varovaisempia. He ajavat talousuudistuksia, tukenaan komissio ja monet pienet jäsenmaat. Valitettavasti Saksalta ja Ranskalta ei ole tullut vetoapua, ainakaan vielä. Presidentti Jacques Chiracin tämänpäiväinen kirjoitus keskeisissä eurooppalaisissa lehdissä herättää kuitenkin toivoa.

BBC:n radio tenttaa myös Blairin puheesta.

Blairin puhe täysistunnossa oli taas mahtava. Vaikuttavinta oli, että hän ei puhunut suoraan papereista vaan tukeutui vain muutamaan ranskalaiseen viivaan muistiinpanovihkossaan.

Heinäkuun puhetta kommentoin sanoilla ”bloody brilliant”, tällä kertaa vain ”brilliant”. Viime kerralla sanoin, että se oli paras koskaan kuulemani puhe. Tämänpäiväinen oli toiseksi paras.

Viime kerralla Blair piti visionäärisen puheen, jossa hän valoi uskoa masentuneisiin europarlamentaarikoihin. Tällä kertaa mentiin visioista asioihin. Hän esitti kuusi konkreettista ehdotusta:

1. Panostusta tutkimukseen ja teknologiaan
2. Yhteistä EU:n energiapolitiikkaa
3. Yliopistojen kilpailukyvyn parantamista
4. Maahanmuuton lisäämistä
5. Erillistä ”globalisaatioonsopeutumisrahastoa”
6. Varautumista Euroopan väestön vanhenemiseen

Hän kehotti parlamenttia hyväksymään palveludirektiivin ja edistämään Euroopan kilpailukykyä. Kokonaisuudessaan hän vaati Euroopalta rohkeutta uudistua. Oli mielenkiintoista havaita, että salin keskusta ja oikea puoli osoittivat suosiota ja vasen puoli mökötti hiljaa.

Blairin puhe oli huomattavasti värikkäämpi kuin tämä digikameralla otettu kuva.

Värikkäimmän radiokeskustelun kävin EU-vastaisen Roger Helmerin kanssa. Hän haukkui brittien puheenjohtajuuskauden saavutukset maanrakoon – minä taas puolustin niitä.

Aamulla tapasin sattumalta komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson. Olimme vierekkäisissä radiostudioissa. Juttelimme kahdestaan tovin mm. komission globalisaatioraportista ja palveludirektiivistä. Globalisaatioraportti kannattaa käydä lukaisemassa (http://europa.eu.int/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/05/1322&format=HTML&aged=0&language=EN&guiLanguage=en).

Juuri nyt istun autossa avustajani Lauri Tieralan kanssa matkalla Brysseliin. Jätän torstain täysistunnon väliin, koska huomenna on Emilien 4-vuotissynttärit. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.

Tänään parlamentissa käytiin värikäs poliittinen keskustelu niin kutsutusta Laval-tapauksesta.

Kyseessä oli latvialainen rakennusfirma, jonka piti rakentaa koulu Ruotsin Vaxholmiin. Laval kieltäytyi kuitenkin allekirjoittamasta ruotsalaisen työsopimusjärjestelmän mukaista sopimusta. Sen seurauksena ruotsalainen ammattiliitto asetti sille työsulun. Tämä johti siihen, että Laval meni konkkaan, koska se ei pystynyt toimimaan ruotsalaisen ammattiliiton neuvottelemilla paikallisilla ehdoilla.

Laval vetosi siihen, että se toimii latvialaisen rakennusalan ammattiliiton työsopimuksen mukaisesti. Kuuleman mukaan Lavalin työntekijöiden palkat olivat korkeammat kuin Ruotsin yleissopimuksen minimi, mutta matalampia kuin paikallisen ammattijärjestön sopimat.

Suomesta poiketen, Ruotsissa liittotason työehtosopimuksilla ei ole lakisääteistä yleissitovuutta. Jos työnantajaliittoon kuulumaton työnantaja palkkaa ammattiyhdistykseen kuulumatonta väkeä töihin, hänen ei Ruotsin lain mukaan tarvitse noudattaa liittotason sopimuksia, vaan tiettyjä minimiehtoja, jotka Laval tiettävästi täyttikin.

Yleissitovuuden puuttuminen on ruotsalaisen ay-liikkeen neuvotteluaseman kannalta ymmärrettävästi kiusallinen juttu. Ruotsissa tehtiinkin hiljattain työtaisteluja säätelevään lakiin muutos. Ay-liikkeen tulkinnan mukaan se valtuuttaa painostamaan liittotason sopimuksista piittaamattomat yrittäjät ruotuun työtaistelutoimin, tässä tapauksessa työsululla. Ruotsalaisen ammattiliiton näkökulmasta Laval-tarina kulki siis juuri niin kuin oli lainmuutoksen yhteydessä tarkoitettukin.

Jutussa oli ikäviäkin piirteitä. Ruotsalaiset ammattiliiton jäsenet seisoivat raksan ulkopuolella ja huusivat latvialaisille ”Go Home!”. Tuulahdus suoraan Alabaman rotukiistoista 1960-luvulla. Huomionarvoista on, että ruotsalainen ammattiliitto ei missään vaiheessa ollut yhteydessä latvialaiseen veljesliittoon.

Latvialaiset lähtivät kotiin ja asiaa puidaan nyt EY:n tuomioistuimessa. Tuomio on nyt juristien, ei poliitikkojen käsissä ja hyvä niin. Tässä vaiheessa täytyy vaan toivoa, että mahdollisimman monille valkenee seuraavat kaksi asiaa:

Ensinnäkin, kukaan ei ole hyökkäämässä sitä vastaan, että jäsenvaltiot voivat halutessaan ylläpitää työsopimusten lakisääteistä yleissitovuutta. Esim. Suomessa Laval ei olisi voinut edes yrittää toimia minkään muun kuin suomalaisen sopimuksen mukaan. Oikeudessa punnitaan nyt sitä, että kun Ruotsissa ei ole yleissitovuutta, niin onko työsulku sopimuksen ulkopuolista firmaa (ja sen työntekijöitä) vastaan sallittu vai syrjivä toimenpide.

Toiseksi, koko kiistalla ei ole mitään tekemistä palveludirektiivin kanssa. Kaikissa palveludirektiivin luonnoksissa on lähdetty siitä, että EY-tuomioistuimen voimassaoleva linja säilyy. Jos paikallisen työsopimuksen yleissitovuus on suojattu lailla tai vastaavalla järjestelyllä, se on yhtä yleissitova ulkomaisille kuin kotimaisillekin firmoille.

Laval-tapauksesta keskusteltiin tänään täysistunnossa, koska komissaari McCreevyn katsottiin kritisoineen ruotsalaista työsopimusjärjestelmää parin viikon takaisella Ruotsin matkallaan. Jotkut väittävät, että kyse oli enemmänkin Ruotsin sisäpolitiikasta. Eli pelattiin sisäpolitiikkaa EU:n kustannuksella… Mene ja tiedä.

Salikeskustelu oli kuuma. Sosialistit hyökkäsivät. Komissio puolustautui. Konservatiivit ja liberaalit tukivat komissiota.

Komission puheenjohtaja totesi hyväksyvänsä jäsenvaltioiden valitsemat sosiaaliset mallit. Komissaari McCreevy totesi, että komissio ei kyseenalaista työmarkkinasuhteita Ruotsissa tai missään muuallakaan.

Barroso esittää näkemyksiään Laval tapauksesta.

Meidän ryhmämme puheenjohtaja Hans-Gert Pöttering korosti, että kyse on palvelujen vapaasta tarjoamisesta ja asiaan tulee reagoida sisämarkkinoiden sääntöjen mukaisesti. Palveludirektiivin kanssa tällä tapauksella ei ole mitään tekemistä.

Sosialistien puheenjohtaja Martin Schulz vaahtosi tapansa mukaisesti. Veikko Vennamo oli Schulziin verrattuna todella väritön ja rauhallinen puhuja…

Hänen mukaansa ”komissio ei ole eurooppalaisen politiikan keskiössä vaan uusliberalistisella puolella”. Vyörytys jatkui: ”Kansalaiset haluavat työllisyyttä, mutta eivät välttämättä Kiinassa käytettävillä ehdoilla” Schulzin mukaan ”eurooppalainen sosiaalinen malli on paras kilpailuvaltti”.

Ajattelin itsekseni, että ehkä viimeinen henkilö, jonka kannattaa saarnata kilpailukyvystä varsinkaan pohjoismaalaisille, on saksalainen sosialisti Martin Schulzin muodossa…

Liberaaliryhmän puheenjohtaja Graham Watson puolusti komissiota toteamalla, että McCreevyn kommentit eivät olleet hyökkäys ruotsalaista sosiaalista mallia vastaan. Watsonin mukaan ”ruotsalainen ammattiliitto on tekopyhä ja ulkomaalaisvastainen”. Hänen mielestään tapauksessa ”ei ole tietoakaan työntekijöiden solidaarisuudesta. Nyt latvialaiset töntekijät ovat ilman työtä, kiitos ruotsalaisten liittojen”.

Tiukkaa poliittista debattia, mutta nyt päätösvalta on siis siirretty EY-tuomioistuimelle. Saas nähdä miten käy.

Ajoimme aamulla Strassiin. Teimme perinteisen varikkopysähdyksen heti ylitettyämme Ranskan rajan. Nautimme raskalaisista maataloustuotteista globalisaation pyhätössä, eli Macissä.

Kun pääsimme perille Strasbourgiin, kävin lenkillä. Matkapölyt haihtuivat. Iltapäivä alkoi ryhmäkokouksella. Ilta jatkui perustuslakivaliokunnassa ja työillallisella.

Strasbourgin parlamenttirakennuksen sisäpihalla kuulee usein kuorolaulua. Toimistoni on sisäpihaan päin. Akustiikka on hyvä.  

Viikolla on paljon mielenkiintoisia aiheita. Yksi mielenkiintoisimmista on Barroson ja sisämarkkinakomissaari McCreevyn selvitys ruotsalais-latvialaisesta (Laval) työehtokiistasta.

Toinen mielenkiintoinen aihe on Bulgarian ja Romanian edistyminen jäsenyysvalmisteluissa. Komission väliraportista tihkuneet ennakkotiedot ovat pienoinen yllätys. Romania saa ruusuja ja Bulgaria risuja. Yleensä roolit ovat olleet päinvastaiset.

Palaveri Jo Leinenin kanssa. Hän on perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Mukava kaveri. Eurooppalainen sydän.

Kolmas mielenkiinnon kohde on Tony Blairin puhe keskiviikkona. Puheessa käsitellään torstaina järjestettävän huippukokouksen aiheita, eli ”kilpailukyvyn ja sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamista globalisoituvassa maailmassa”. Puhe tulee varmaan olemaan otsaketta seksikkäämpi…

Olen joskus todennut, että ryhmäviikot ovat rauhallisia. Tämä viikko taisi olla tästä aikamoinen poikkeus. Ulkoministeri Tuomiojan lausunnoista lähtenyt kohu heitti häränpyllyä ja viikosta tuli vähintäänkin värikäs…

Meikäläinen sai sopivasti kyytiä, mutta onneksi hampaat ovat vielä tallessa. Tämä on sellainen ammatti, että välillä tulee lunta tupaan. Ja niin pitääkin. Siitä on aivan turha urputtaa.

Viikon aikana tuli paljon palautetta, siis todella paljon. Pitkälti yli toistasataa viestiä. Enemmistö oli negatiivista, mutta osa myös positiivista. Olen kaikista viesteistä kiitollinen, myös niistä joissa kehotettiin painua paikkoihin, joissa aurinko ei paista. Yritin parhaan mukaan vastata kaikkiin.

Keskustelupalstoilla käytiin myös vilkasta debattia. Seurasin sitä mielenkiinnolla. Esimerkiksi Hesarin kotisivuilla (www.hs.fi) käyty keskustelu oli erinomainen. Se jatkuu edelleen. Pahimman myrskyn laannuttua ajattelin nostaa esille pari huomiota koko jupakasta.

Mielestäni oli hienoa, että Tuomiojan lausunnoista lähti liikkeelle vilkas keskustelu. Asiasta nousi ehkä vähän turhankin iso meteli varsinkin Suomen päässä, mutta tulipahan keskusteltua.

Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto käyvät jatkuvaa valtakamppailua. Vuosien mittaan parlamentti on kasvattanut valtaansa. Nykyään se onkin lähes tasavertainen lainsäätäjä ministerineuvoston kanssa.

Euroopan parlamentti on aina ollut herkkä instituutio, joskus myös herkkähipiäinen. Jos sitä kritisoidaan, se vastaa kritiikkiin.

Sananvapaudesta tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut kysymys. Parlamenttia saa ja pitääkin kritisoida. On sitten eri asia kannattaako ministerineuvoston jäsenen tehdä sitä juuri ennen puheenjohtajuuden alkua.

Suomi ei ole lintukoto. Olemme Euroopan unionin jäsen. Meitä kuunnellaan, onneksi. Euroopan parlamentin tiedotustoimisto, komission Suomen edustusto ja EU-maiden suurlähetystöt raportoivat suomalaisesta keskustelusta, myös ulkoministerin sanomisista. Sanomisia seurataan, niitä analysoidaan ja niihin reagoidaan.

Yhtäkaikki viikko oli kaikinpuolin jännä. Opin paljon uutta.

Kaiken hälinän keskellä kävin puhumassa Federal Trust think-tankin tilaisuudessa. He ovat julkaisseet raportin ydin-Euroopasta. Olin yksi kommentattoireista yhdessä Wolfgang Münchaun (Financial Timesin kolumnisti) ja Sir Stephen Wallin (Tony Blairin entinen EU-avustaja ja Britannian entinen EU-suurlähettiläs). Palaan aiheeseen myöhemmin.

Kävin myös lounaalla Guardianin ja Daily Telegraphin kirjeenvaihtajien kanssa. Kutsuivat juttelemaan perustuslaista ja EU:n tulevaisuudesta. Guardian on keskusta-vasemmistolainen EU-myönteinen lehti. Daily Telegraph on keskusta-oikeistolainen EU-vastainen lehti.

Viikon parasta antia oli vierailuryhmä. Loistoporukka, joka oli mukana vaalitaistossa. Perjantaina ryhmä kävi Euroopan parlamentissa, Suomen EU-edustustossa ja komissiossa. Eilen vietettiin iltaa meillä kotona ja paikallisessa italialaisessa ravintolassa.

Brysselissä vierailleita tiimiläisiä poseeraa komission päärakennuksen edessä.

Tänään meillä oli talo täynnä nelivuotiaita. Vietimme Emilien synttäreitä hiukkasen ennakkoon. Voi sitä vilskettä ja mekkalaa. Pappaa ja Mammaa lämmitti kuunnella Emilien ranskankieltä. Sitä kun ei kotona kuule.

Ensi viikosta taitaa tulla vähän rauhallisempi…vaikka vuorossa onkin täysistunto Strassbourgissa.

Luin vielä kertaalleen Erkki Tuomiojan haastattelun, joka julkaistiin Turun Sanomissa ja Aamulehdessä sunnuntaina. Haastattelu rikkoi ylimielisyydessään varmaan jonkinlaisen suomenennätyksen.

Sauli Niinistön ajatuksia ei tarvitse kuunnella, ”koska en odota, että hänestä tulee presidentti”, sanoi Tuomioja. Puheet aloitteellisuuden puutteesta Tuomioja kumoa hölynpölynä. Tämä siis mieheltä, joka EU:n perustuslakikeskustelun kynnyksellä totesi useaan otteeseen, ettei tulevaisuudesta voi keskustella, koska se on tulevien sukupolvien asia. Ja henkilöltä, joka teki kaikkensa, että EU:lle ei tulisi turvatakeita. Tai että ne eivät ainakaan koskisi Suomea.

En nyt tässä lähde kommentoimaan Tuomiojan väitteitä kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta. Olen jo kartoittanut Tuomiojan toilailuja tarkemmin useassa artikkelissa ja kolumnissa. Kenellekään ei liene epäselvää miten paljon hallaa Tuomioja on aiheuttanut Suomen asemalle Euroopan unionissa.

Puutun kuitenkin erääseen yksityiskohtaan, joka jäi eilisissä jälkimainigeissa käsittelemättä. Haastattelussaan Tuomioja kummastelee europarlamentin kannanottoja. Tuomiojan mielestä on vahinko, ettei jäseniä enää valita kansallisista parlamenteista!

Tarkka sitaatti: ”Jos ei ole vastuuta, niin voi käyttäytyä vastuuttomasti. Europarlamentissahan ei ole hallitus ja oppositio -asetelmaa, joka säätelee kansallisten parlamenttien työskentelyä. Tällä tarkoitan esimerkiksi europarlamentin käytäntöä, että siellä on aina viikon julkilausumat kaikista maailman asioista. Niillä ei kuitenkaan ole paljon merkitystä, koska parlamentilla ei ole toimivaltaa näissä asioissa.”

En ollut uskoa silmiäni! Tuomiojan mielestä Euroopan parlamentti on siis vastuuton, se pitäisi valita kansallisten parlamentaarikkojen joukosta ja sillä ei ole mitään toimivaltaa ulkosuhteissa. Tässä puhuu siis ulkoministeri, joka toimii neuvoston puheenjohtajana yhdeksän kuukauden päästä!

Haluaako Tuomioja todellakin palata 1970-luvulle (no pun intended…), jolloin parlamenttia ei valittu suorilla vaaleilla? Eikö ulkoministeri todellakaan tiedä, että Euroopan parlamentilla on toimivaltaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa? Miten hän luulee, että esimerkiksi ulkosuhdeasetukset saatetaan voimaan? Ilman parlamenttia? Onko Tuomioja ikinä kuullut kuulemismenettelystä?

Tämäntyyppistä demokratian halveksintaa luulisi kuulevansa lähinnä Silvio Berlusconin kaltaisilta lausuntoautomaateilta, ei Suomen ulkoministeriltä. En olisi asiasta kovinkaan huolestunut jos Suomella ei olisi puheenjohtajuutta ensi vuonna. Mutta kun on!

Nämä lausunnot myrkyttävät jo heti kättelyssä parlamentin ja puheenjohtajamaan suhteet. Huolestuttavinta on, että Erkki Tuomiojan pitäisi olla meidän ”kansainvälisesti sisäsiistein” ministeri. Hän puhuu kieliä ja osaa asiansa, vaikka asioista ei olisikaan samaa mieltä.

Pari ulkomaalaista kollegaa tuli jo tänään kyselemään, että mitä se teidän ulkoministeri oikein sanoi parlamentista ja sen toiminnasta. Tällaiset jutut leviävät parlamentin käytävillä kulovalkean lailla. Veikkaan, että tästä jutusta kuullaan vielä.

Turun ammattikorkean Mauri Kurri ja Jussi Vuoria kävivät juttelemassa EU:n tulevaisuudesta.