Taas lentokoneessa, taas matkalla Suomeen, taas paikka 9A ja taas päiväkirjan aika. Tästähän on tulossa tapa.

Viikko on ehtinyt vierähtää ulostulosta ja elämä on taas kutakuinkin raiteillaan. Taidan olla sinut ehdokkuuden kanssa. En ainakaan herää enää öisin sitä miettimään. Suzanne totesi, että viime viikkoon verrattuna en enää tuijota mietteliäänä tyhjyyteen. Tämä lienee hyvä merkki.

Eurooppa Akatemian viikonloppu Ala-Lemussa antoi lisää energiaa. Meillä oli monta antoisaa keskustelua EU-asioista ja illallisella juteltiin myös vaaleista. Kun olin mennyt nukkumaan, porukat keräsivät 16 hengen luettelon tukijoista.

Alkuviikko meni pitkälti rekrytointiasioissa. Valmistelimme myös ensi maanantain ulkoministerikeskustelua HVK:sta. Tuntuu siltä, että HVK junnaa pahasti paikallaan. Olisi hienoa saada jonkinlaista osviittaa irlantilaisilta siitä, miten asiat etenevät lähiviikkoina.

En edes uskalla arvioida milloin neuvottelut saadaan päätökseen. Minua huolestuttaa erityisesti kaksi asiaa: EU:ssa vallitseva myrkyllinen ilmapiiri ja tietty välinpitämättömyys unionin tulevaisuudesta. Me elämme Euroopan suurinta murrosta kylmän sodan päättymisen jälkeen ja silti harvalla tuntuu olevan kiirettä saada perustuslaki valmiiksi.

Puheet ydin-Euroopasta ovat myös huolestuttavia. Muutamat jäsenmaat sanovat, että ei voida edetä hitaimman mukaan. Eikö kukaan voi sanoa sitä rehellisesti? Ei ydin-Eurooppa ole se oikea ratkaisu. Jos jotkut jäsenmaat haluavat perustaa ytimen EU:n ulkopuolelle, niin voimme samalla heittää hyvästit koko unionille. Se olisi askel takaisin kansallisvaltioiden Eurooppaan ja samalla antaisimme Yhdysvalloille, Kiinalle ja Venäjälle selkeän kilpailuedun.

Tiistai-iltana kirjoitin ensimmäisen vakiokolumnini Nykypäivä-lehteen. Käsittelin siinä juuri näitä teemoja. Yritin pohtia Suomen EU-keskustelua ja Euroopan tilaa yleensä. Eurooppa elää murrosta, eräänlaista minikriisiä. On ensisijaisen tärkeää, että olemme mukana vaikuttamassa. Ainoa tapa osallistua tulevaisuuden muokkaamiseen on istua niiden pöytien ympärillä missä päätöksiä tehdään. Se on pienen kansakunnan elinehto.

Eilen sain sähköpostiini kivan yllätyksen. Brittiläinen Think Tank, Centre for European Reform, julkaisi luettelon Euroopan tulevaisuuden vaikuttajista. Jostain kumman syystä olin päässyt mukaan listalle. Olikohan se tehty viinihuurussa? Minut kuvattiin mielenkiintoiseksi HVK-ihmiseksi. Jotkut varmaan loukkaantuisivat moisesta nimikkeestä…

Edessä on pari rankkaa päivää. Huomenna pidän lomapäivän, eli teen lähinnä vaalihommia. Ensimmäinen tapaaminen on klo. 8.00 ja viimeinen palaveri päättyy klo. 21.00. Luvassa on myös pari puhetilaisuutta. Perjantaina on taas normaali työpäivä. Käymme läpi HVK- ja rekrytointiasioita valtioneuvoston kansliassa.

On ollut hienoa seurata vaalitiimin työskentelyä. AK ja kumppanit ovat päässeet hurjaan vauhtiin. Lotta on vastaillut sähköpostiin ja tukiryhmä on kasvanut entisestään. Taidamme saada kasaan aikamoisen listan tammikuun loppuun mennessä. Huomenna illalla käymme tiimin kanssa läpi erilaisia käytännön järjestelyjä.

Odotan viikonloppua innolla. Sain vaihdettua aikaisempaan koneeseen, joten ehdin kotiin ennen Emilien nukkumaanmenoa. Lauantaina menen Emilien kanssa uimaan. Illalla taas Suzannen kanssa kahdestaan ravintolaan. Harvinaista ja tervetullutta herkkua.

Taas lentokoneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin ja sieltä eteenpäin Turkuun ja Ala-Lemuun. Vuorossa on toinen Eurooppa Akatemia, jota minulla on kunnia vetää.

Remmissä on 25 innokasta EU-oppilasta, nuorista eläkeläisiin. Tarkoituksenamme on opiskella EU-kiemuroita yhdessä viitenä viikonloppuna.

Ensimmäinen sessio pidettiin Helsingissä viime vuoden puolella. Siellä meillä oli puhujina nimekäs kaarti: professori Matti Klinge, kirjailija Jörn Donner ja tutkija Jukka Relander.

Tällä kertaa meille alustavat tutkija Peter Ekholm ja EU-virkamies Lotta Lindegren. Ensimmäisestä keikasta päätellen on odotettavissa mielenkiintoinen viikonloppu. Meillä on koossa todella kiva ja keskusteleva porukka.

Pahin ehdokkuuden julkistamiseen liittynyt hässäkkä on nyt ohitse. RKP:n ehdokas Henrik Lax tuli ulos samaan aikaan, joten omakin ehdokkuuteni uutisoitiin laajasti.

Lehdistötilaisuudessa korostin, että aion panostaa avoimeen, rehelliseen ja selkeään EU-keskusteluun. Tätäkin taustaa vasten sanoin, että Suomen EU-linja on mielestäni muuttunut, sekä hyvässä että pahassa. Olisi varmaan pitänyt lisätä, että muutos ei koske vain Suomea. EU ja kaikki sen jäsenmaat hakevat linjaansa. Eurooppa elää suurinta murrostaan sitten kylmän sodan loppumisen.

Tiistai-aamuna tapasimme ydintiimin kanssa Hotelli Presidentin aulassa klo. 8.00. Kävimme läpi lehdistötilaisuuden koreografian ja arvioimme mahdollisia kysymyksiä.

Yhdeksältä marssimme Taidehallin klubille viimeistelemään yksityiskohdat. Pistettiin pöydät kuntoon ja sijoiteltiin kylttejä eri paikkoihin.

Vähän vaille kymmenen pieni salimme alkoi täyttyä – kaiken kaikkiaan tilaisuudessa oli noin 80 henkeä. Tunnelmasta ei ainakaan ollut puutetta. Paikalla oli kavereita, lehdistöä ja Kokoomuksen väkeä.

Ben avasi tilaisuuden. Sen jälkeen pidin oman puheenvuoroni ja lopuksi Kirsi sanoi muutaman ystävällisen sanan tiimin puolesta. Kysymyksiä tuli paljon, kaikkea EU-linjauksieni ja virkamiesroolini väliltä.

Ainakin omasta mielestäni tunnelma oli hyvä. Huomasin kuitenkin, että se oli perin erilainen kuin ne kymmenet taustabriiffit, joita olen vuosien mittaan pitänyt. Ja niinhän sen pitääkin olla. Nyt olen EU-vaaliehdokas ja siinä mielessä erilaisessa asemassa kuin ennen.

Lehdistötilaisuuden jälkeen tarjosin tiimille lounaan Lasipalatsissa. Kaikki olivat innoissaan ja jatkoimme kevään aikataulun suunnittelua. Minä taisin olla ainoa, jota vähän väsytti. Edellisenä yönä en oikein saanut nukuttua ja kaiken valmistelun jälkeen lähtölaukauksen jännitys oli nyt purkautunut.

Lounaan jälkeen palaveerasimme kaupungilla ennen illallista ravintola Teatterissa, jonne olin kutsunut koko idearyhmän. Yhteensä meitä oli parisenkymmentä ja hauskaa oli. Lähdin kotiin nukkumaan jo puolilta öin, Kirsi ja kumppanit jatkoivat kuulemma pikkutunneille.

Keskiviikkona heräsin 5.30 ja otin aamukoneen Brysseliin. Paluu arkeen alkoi. HVK, eli hallitustenvälinen konferenssi, jossa neuvotellaan EU:n uudesta perustuslaista, elää suvantovaihetta. Puheenjohtajamaa Irlanti panostaa kahdenkeskisiin neuvotteluihin, joten sillä saralla on ainakin toistaiseksi hiljaista.

Loppuviikko menikin pitkälti rekrytointihommissa. Meillä on monta hyvää pikkuprojektia menossa. Mielihyvää toi se, että yksi hyvä suomalainen sai taas hyvän työpaikan. Omista ansioistaan tietenkin, mutta ei tuki varmaankaan haitaksi ollut.

Sähköposti oli täynnä onnentoivotuksia, joka lämmitti mieltä. Viestejä oli tullut työtovereilta, kavereilta ja tuntemattomilta.

Juttelin myöhemmin illalla tiimin kanssa ja kotisivujen liikenne oli kuulemma ollut vilkasta. Vapaaehtoisia oli ilmoittautunut mukaan kampanjaan. Se antaa virtaa ja lämmittää sydäntä.

Onneksi tiimi hoitaa kaiken vaalityön (kalenterit, tukiryhmät, kotisivun, jne.) tässä vaiheessa. Itse en sitä voi Brysselin päästä tehdä. Kun Emilie on mennyt illalla nukkumaan, saan ainakin vastattua henkilökohtaiseen osoitteeseeni tulleisiin viesteihin.

Kaiken kaikkiaan tunnelma on tällä hetkellä aika ristiriitainen. Päätös asettua ehdolle oli pitkä ja vaikea prosessi. Nyt kaikki on konkretisoitunut: olen ehdolla. En ole tainnut vielä ymmärtää sen merkitystä kokonaisuudessaan. Ehkä se tässä seuraavien kuukausien aikana valkenee. Tulee ainakin mielenkiintoinen ja haastava kevät.

Istun lentokoneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin. Jännittää. Ei varsinainen lento, joka on viikoittaista rutiinia, vaan huomisen tapahtumat.

Tänään lähetettiin tiedote, että asetun ehdolle eurovaaleissa Kokoomuksen riveistä. Huomenna kello 10.00 pidetään lehdistötilaisuus Taidehallin klubilla. Nähtäväksi jää tuleeko paikalle porukkaa.

Vuoden verran olen ehdokkuutta pohtinut ja nyt se on sitten totta. Kaikista konkreettisimmalta se tuntui aamulla kun Suzanne sanoi, että keskiviikkona kun tulet takaisin kotiin niin olet poliitikko. ”Apua!, niinhän se taitaakin olla”, vastasin. Naurettiin.

Ilman Suzannen kannustusta en olisikaan lähtenyt tähän leikkiin. Nämä ovat yhteisiä päätöksiä, jossa määräenemmistöjä ei lasketa. Oikeastaan onneksi, koska briteillähän on 29 ääntä ja meillä suomalaisilla vain 7…

Mitäköhän pikku Emilie (2v.) tykkää koko hommasta? Nyt se vaan sanoo, että ”aijabaija Pappa”. Otan sen rohkaisuna. Oletan myös, että potkut Suzannen vatsassa ovat rohkaisuja. No huhtikuussa nähdään mitä poika on mieltä.

Kaikki tuntuu silti jotenkin epätodelliselta. Tänään virkamies, huomenna poliitikko. Tai onko siinä nyt niin radikaali ero? Samoja EU-hommiahan minä jatkan. Enhän minä millään tavalla ihmisenä muutu, enhän?

Aion osallistua keskusteluun niin kuin ennenkin: mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti. Ei ne EU-jutut siitä muutu, että asetun ehdolle. Samalla innolla aion niistä puhua vastaisuudessakin. Toivottavasti joku vaan kuuntelee.

Ehdokkuuden valmistelu on ollut hurja kokemus. Olen täysin äimän käkenä. En tiennyt, että löytyy vieläkin niin paljon vapaaehtoisia, jotka ovat valmiita auttamaan maailman parantamisessa.

Kirsi Pihan saaminen kampanjan vastaavaksi oli jo sinänsä fantastinen juttu. Muistan vielä sen tekstarin, jonka lähetin Kirsille elokuussa. Olin ihan varma, että saan pakit. Onneksi olin väärässä: ”Mielenkiintoinen ajatus, annas kun mietin”, piippasi ruutuun 30 sekuntia sen jälkeen kun oman viestini olin lähettänyt. Muutama keskustelu ja sitten päätettiin lähteä tunnustelemaan.

Siitä se sitten lähti liikkeelle. Ensimmäinen ideapalaveri pidettiin syyskuussa. Antti Pohjola isännöi. Ilmassa oli säpinää ja koossa 30 valveutunutta ihmistä yhteiskunnan eri alueilta.

Jakauduimme Marc Mobergin ehdotuksesta kolmeen ryhmään. Pohdittiin mahdollisen ehdokkuuden hyviä ja huonoja puolia. Oli muuten aika terveellinen kokemus. Jos ei muuta niin ainakin nahka tuli paksummaksi.

Paria viikkoa aiemmin olin käynyt Kokoomuksen toimihenkilöpäivillä Kakskerrassa. Jäin sinne viettämään iltaa. Siellä oli todella kivaa. Mielenkiintoisia keskusteluja ja paljon naurua. Asiallisen rento meininki. Olin todella kiitollinen tavasta, jolla minut otettiin vastaan. Tuntui siltä, että olen oikeassa paikassa.

Syksyn mittaan palaverit tiivistyivät. Ydinryhmä muotoutui hiljalleen ja on ollut hienoa saada valmistella asioita Kirsin, A-K Auvisen, Lotta Backlundin, Petri Lillqvistin, Mika Nykäsen, Jukka Karvisen ja Jussi Lähteen kanssa. Muitakin on ollut tukuittain mukana, mutta kaikkia ei voi varmaan edes mainita.

Ikävää, että Romakkaniemen Juho joutui vetäytymään loppuvaiheessa kun siitä tuli Ville Itälän avustaja. Juho on mies paikallaan, teki se mitä tahansa. Juuri sen tyyppinen kaveri, jota Kokoomuksessa tarvitaan: avoin, liberaali, huumorintajuinen ja energinen.

Eka Ruola, Laura Schmedes ja Mikko Juhola ovat luoneet makeen ulkoasun kampanjalle. Kai Seikulla on selvästi hurja tiimi. On myös hienoa tehdä töitä Ekan kanssa, joka on vanha kaveri golf-ajoilta. Meillä taitaa olla yhtä hullu huumorintaju.

Velikulta Nixu ja Karinin (Nixun vaimo) veli, Jonte, ovat viettäneet viimeiset päivät ja yöt kotisivujen viimeistelyssä. Menee kuulemma viimeinenkin yö. Toivottavasti Calvados ja kaksi punkkupulloa käyvät lahjuksista. Uskomaton panos jätkiltä.

En myöskään usko, että uskaltautuisin huomiselle estraadille ilman Ben Zyskowiczin kullanarvoisia neuvoja. Monet muutkin – Ville Itälä, Janne Vapaavuori, Marjo Matikainen-Kallström, Leena Harkimo, Piitu Kauppi, Eija Riitta Korhola, Jyrki Katainen, Ike Kanerva, Kimmo Sasi, Jari Vilén ja Jyri Häkämies – ovat olleet suureksi avuksi. Piirien toiminnanjohtajat ja puheenjohtajat ovat myös olleet todella kannustavia. Hieno homma!

Kavereiden ja työtovereiden tuki on myös ollut suorastaan loistava. ”Anna palaa vaan, Alex”, on ollut yleinen kommentti. Aamulla pistin viestin duunissa ja kerroin, että tulen ulos kaapista huomenna. Pelkäsin reaktiota, mutta en enää. Hurjasti kannustavia viestejä. Arvostan niitä kovasti.

Vieressä odottaa vielä pino papereita. Normaalisti ne olisivat työhön liittyviä muistioita, nyt ne ovat huomenna avattavien kotisivujen oikovedoksia. Ei muuta kuin kimppuun huomista odotellessa. Niin, huomennahan olen lomilla töistä…