Helsinki-päivä. Aamulla käsittelimme palveludirektiiviä raportööri Evelyn Gebhardtin kanssa. Tapasin myös Iranin suurlähettilään. Hyödyllinen briiffaus. Sen jälkeen tapasin vanhan kollegan, jonka kanssa keskustelimme Pohjoisesta ulottuvuudesta.
Iltapäivällä mepeillä oli kokous pääministeri Matti Vanhasen kanssa. Kävimme läpi Euroopan parlamentin lainsäädäntöagendaa ja keskustelimme ulkopolitiikasta. Suomen ulkopolitiikan kritisoijille tuli tänään ennenaikainen joulu. Puhdasta faktaa siitä, että Suomen linja on hukassa. Lahjan antoivat Presidentti Tarja Halonen, Uutispäivä Demari ja Suomenmaa.
Lehdet julkaisivat yhteisen pääkirjoituksen, jossa vannottiin Suomen linjan yhtenäisyyteen. Samalla Tasavallan Presidentti antoi haastattelun Hufvudstadsbladetille, jossa hän ilmoitti suhtautuvansa varovasti taistelutehtäviin ilman YK:n mandaattia. Siis juuri päinvastoin kuin pääministeri, joka piti asiasta erinomaisen puheen Oulussa parisen viikkoa sitten.
Päätoimituskirjoittajan ammatti on mukava. Saa kirjoittaa suurista linjoista ideologisella paatoksella ilman erityistä tarvetta selvittää asioiden taustoja tai niiden oikeaa laitaa. Suomenmaassa ja Uutispäivä Demarissa tämä taito nousi uusiin ulottuvuuksiin. Vastaavaa löytääkseen on Suomessa palattava 30 vuoden taakse.
Pääkirjoitukset ovat kuitenkin harmittomia, koska kukaan ei oletakaan niiden kuvaavan todellisuutta.
On sen sijaan huolestuttavaa lukea EU:n jäsenvaltion pääministerin tekstiä, jossa on selviä asiavirheitä. Tällainen tapaus oli Suomenmaassa 30.11. Siinä pääministeri Matti Vanhanen väittää Suomen torjuneen ”suljetun rakenneyhteistyön” EU:n puolustuspolitiikassa ja turvanneen näin EU:n yhtenäisyyden.
Matti Vanhasen avustajien olisi syytä kertoa esimiehelleen, että EU:ssa on jo kolme jäsenvaltiota, jotka eivät ole puolustusyhteistyön ytimessä mukana: Tanska, Kypros ja Malta. Tanska omasta tahdostaan, ja Kypros ja Malta vasten tahtoaan.
Yhteistyö taistelujoukkoja muodostettaessa ei myöskään ole avointa, vaan se on nimenomaan suljettua. Se, joka ei mene mukaan, jää ulkopuolelle. Ja se, joka on mukana, ei pääse enää ulos kasvojaan menettämättä.
En usko, että ns. ulkopoliittinen keskustelu etenee Suomessa ennen kuin osapuolille on selvitetty mitä olemme jo päättäneet ja mitä pitäisi vielä päättää.
Se, että samana päivänä kun hallituspuolueiden pää-äänenkannattajat julistavat ulkopolitiikan ykseyttä, Tasavallan presidentti puhuu täysin muuta kuin pääministeri, on vain sattumaa. Kyse on julkisesta salaisuudesta, jonka hallituksen kontrolloima lehdistö haluaa nyt kieltää brezneviläisin äänenpainoin.
Koko Vanhasen hallituksen toimikauden ajan valtioneuvoston ulkopoliittinen päätöksenteko on edennyt niin, että ulkoministeriössä on valmisteltu esitys, jonka ulkoministeri on esitellyt Tasavallan presidentille. Presidentti on systemaattisesti esittänyt ministeriön esityksiin varaumia ja suoranaisia vastalauseita.
Sitten on kutsuttu koolle valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta presidentin johdolla ja käsitelty presidentin toiveiden mukaan pehmennettyjä ehdotuksia. Niissä kokouksissa presidentti on tyypillisesti esittänyt uusia vastalauseita ja huolia ja vaatinut niiden huomioimista. Niin on sitten tehty.
Perustuslaillisesti olennainen muutos entiseen nähden on se, että nykyinen hallitus tekee ulkopolitiikassa vain sen mitä presidentti voi sietää. Edellisten hallitusten aikana presidentti taipui siihen, mitä hallitus oli jo päättänyt, vaikka toimittiin saman perustuslain pohjalta.
Perustuslaissa mainittu yhteistoiminta ulkopoliittisessa päätöksenteossa on siis saanut täysin uuden sisällön.
Suomen perustuslain ulkopoliittista päätöksentekoa koskeva kohta olisi siis varmasti mieluisa Napoleonille. Se on sekä lyhyt että epäselvä. Valtionpäämies voi hallita, jos hallitus jättää hallitsemiselle tilaa.
Nykytilanne ei kuitenkaan ole kunniaksi suomalaiselle demokratialle, eikä Suomen maineelle maailmalla. Lehdissä käyty keskustelu on kevyt versio siitä, mitä on lähtenyt Helsingissä olevista suurlähetystöistä pääkaupunkeihin ympäri maailmaa.