Täytyy myöntää, että takana on hurja vuosi. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, että tähän aikaan viime vuonna en ollut edes ilmoittautunut eurovaaliehdokkaaksi.

Vuosi on ollut kaikin puolin hieno. Ei vähiten siksi, että Oliver pullahti maailmaan huhtikuun alussa. Koko perhe voi hyvin.

Vaalit menivät yli odotusten. Väitän edelleen, että se johtui ensisijaisesti tiimin panostuksesta.

Parlamenttityö on alkanut hyvin. Vastuutehtävät ovat mielenkiintoisia ja näkyvyyttäkin on piisannut. Suomessa ulkopoliittinen keskustelu jatkuu. Totesin heti kauden alussa, että meppi ei saa kadota Brysseliin viideksi vuodeksi. Ainakin toistaiseksi lupaus on pitänyt.

Meppikiertue on myös alkanut hyvin. Syksyllä kiersimme ahkeraan ympäri Suomea joka perjantai. Sama tahti jatkuu. Ensi vuoden kalenterissa on vielä paljon aukkoja, jotka täyttyvät vauhdilla.

Vuoden viimeinen Strasbourgin viikko oli historiallinen Euroopan kannalta. Parlamentti näytti vihreää valoa Turkin jäsenyysneuvottelujen aloittamiselle. Saman teki Brysselin huippukokous. Kaikissa hyvissä tarinoissa on alku, keskiosa ja loppu. Turkin kanssa on nyt päästy vasta alun loppuun. Ensi vuoden lokakuussa alkaa varsinainen neuvottelu-urakka.

Vuosi on muutenkin ollut vauhdikas EU:n näkökulmasta. Toukokuussa unioni sai kymmenen uutta jäsentä. Uusi perustuslaki hyväksyttiin kesäkuussa. Uusi parlamentti aloitti toimintansa heinäkuussa. Uusi komissio pääsi loppujen lopuksi vauhtiin marraskuussa. Neuvottelut EU:n budjetista vuosiksi 2007-13 lähtivät käyntiin. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa otettiin harppaus eteenpäin, kuten myös oikeus- ja sisäasioissa. Joulukuussa päätettiin aloittaa neuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa, sekä päättää neuvottelut Bulgarian ja Romanian kanssa.

Kukaan ei kai väitä, että EU on käymistilassa. Ensi vuodesta ei varmaankaan tule yhtä vauhdikasta. Mielenkiintoinen siitä kuitenkin tulee, ei vähintään siksi, että 11 maata järjestää kansanäänestyksen unionin perustuslaista.

Vietämme ”rauhallisen” perhejoulun Brysselissä. Suzannen ja minun vanhemmat tulevat kylään. Joulun jälkeen lennämme perheen kanssa viikoksi Egyptiin ihan vaan löhöilemään. Loma tulee tarpeeseen. Ensi vuonna on taas uudet kujeet ja niihin tarvitaan energiaa.

Haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Joulu lähestyy. Jopa EU rauhoittuu. Ainakin siltä tuntuu juuri nyt. Siinä missä EU hiljenee, vauhti kotona kiihtyy. Viikonloppuna oli joulusiivouksen vuoro. Kaikki oli remontin jälkeen yltäpäältä pölyssä. Sunnuntaina laskimme, että tuli siivottua yhteensä kaksitoista tuntia. Paikat ovat kohta kunnossa.

Suomessa ulkopoliittinen keskustelu sai lisävauhtia eduskunnan selontekokeskustelusta. Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen pohjusti keskustelua eilen vähän ihmeellisen puoleisella artikkelilla. Siinä väitettiin, että Kokoomuksella olisi ollut joku suuri Nato-suunnitelma, joka tyssähti Presidentin puhutteluun. Ihan mielenkiintoinen tarina sinänsä.

Omalta osaltani ihmettelin miksi jutun kärjeksi oli nostettu Nato. Kokoomushan on kritisoinut nimenomaan hallituksen EU- ja ulkopolitiikkaa. Nato on toki tärkeä osa kokonaisuutta, mutta ei suinkaan homman ydin. Ihmettelin myös, miksi juttuun oli rakennettu jonkinlainen vastakkainasettelu minun ja Jyrki Kataisen välille. Ikään kuin olisimme kilpailijoita tai jollain tavalla eri linjalla.

Puolueen linjasta vastaa nyt ja tulevaisuudessa yksin puolueen puheenjohtaja. Koko ulkopoliittinen keskustelu alkoi, kun Jyrki paalutti puolueen linjan lokakuun alussa Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissaan. Minä ja muut kokoomuslaiset olemme osallistuneet keskusteluun puheenjohtajan viitoittaman linjan mukaisesti.

Kun olen osallistunut keskusteluun, olen ollut kaikessa Jyrkin linjalla, hänen kanssaan keskustellen ja häntä aina etukäteen informoiden. Väitteet, että olisin Kataisen kanssa eri linjoilla, ovat yhtä tuulesta temmattuja kuin että presidentti Halonen ja ulkoministeri Tuomioja olisivat eri linjoilla ulkopolitiikasta. Tai että SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen olisi heidän kanssaan samoilla linjoilla.

Lupasimme, että mepit eivät katoa Brysseliin viideksi vuodeksi, vaan ovat tärkeä osa puolueen politiikkaa. Meiltä on myös toivottu aloitteellisuutta kotimaisessa keskustelussa. Tässä ominaisuudessa olen keskusteluun osallistunut.

Eduskuntakeskustelu hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta vahvisti, että Kokoomuksen linja on tilannekuvaukseltaan realistisin sekä linjauksiltaan Suomen turvallisuutta parhaiten tulevaisuudessa parantava.

Kataisen pitämä ryhmäpuhe osoitti, että puolueen linja on kirkas ja johdonmukainen. Oppositiopuolueena osoitamme nykylinjan virheet ja tarjoamme tilalle muutoksia. Kokoomus on myös asiantuntijoiden mukaan tällä hetkellä ainoa puolue, joka on uskottava ulkopolitiikassa. Meillä on selkeä visio. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa.

Huomenna on viimeinen parlamenttikeikka. Alankomaiden pääministeri Balkenende tulee kertomaan huippukokouksen tuloksista. Sen jälkeen on aika siivota työpöytä ja kattaa joulupöytä.

Autossa matkalla Strasbourgista Brysseliin. Täysistuntoviikko on takana päin.

Viikolla äänestettiin monesta mielenkiintoisesta asiasta, mm. Europassista, maatalouspolitiikasta, Kroatiasta, Bulgariasta, Romaniasta, EU-Venäjä huippukokouksesta, elintarvikkeista, turvapaikkapolitiikasta ja huumausainestrategiasta. Lisäksi hyväksyttiin tietenkin mietintö Turkista ja ensi vuoden budjetti.

Europassissa on kyse eräänlaisesta EU-tason tutkinto- ja pätevyysvaatimuksesta. Siihen kuuluu viisi asiakirjaa – cv, Mobility-passi, korkeakoulu- ja ammattitodistuksen liite sekä kielisalkku. Passia voi ensi vuoden alusta käyttää työnhaussa.

Yksi hymähdyksiä herättäneitä äänestyksiä liittyi direktiiviin unionin ”sisäiseen kauppaan tarkoitetun nautaeläinten siemennesteen” varastoinnista. Hienoa, että nautaeläinten lisääntymiseen kiinnitetään huomiota…

Turvapaikkapolitiikassa äänestin pitkälti liberaaliryhmän mukana. Vastustan muun muassa nk. turvapaikkaleirejä.

Ensi vuoden budjetti meni läpi ilman suurempia ongelmia. EU:n kokonaisbudjetti on ensi vuonna noin 106 miljardia euroa, eli budjetti kasvoi noin 6 prosenttia. Se on suhteellisen vähän, kun huomioidaan unionin laajentuminen kymmeneen uuteen maahan. Suomen valtion budjetti on noin 35 miljardia euroa.

Huomenna lennän Suomeen, jossa odottaa pari haastattelua ja muutama tapaaminen.

Aamu alkoi perinteisellä Olli Rehn -tapaamisella. Olli briiffasi suomalaisia meppejä perjantain huippukokouksen valmisteluista. Turkki ja Bulgaria ovat putkessa. Romania ei täytä kaikkia jäsenyyskriteerejä. Mielestäni oli hienoa, että Suomen hallitus nosti tässä kysymyksessä kissan rohkeasti pöydälle.

Päivän aikana kävin ryhmämme ohjelmistopatenttipalaverissa, parlamentin USA-delegaation kokouksessa, federalistiryhmässä sekä seksuaalivähemmistöoikeuksien työryhmässä. Nämä kaksi jälkimmäistä ovat nk. Intergroup-ryhmiä. Eli eräänlaisia parlamentin sisäisiä etujärjestöjä.

Päivän iloinen yllätys oli, että minut valittiin seksuaalivähemmistöryhmän varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajana toimii entinen Eastender-tähti Michael Cashman. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun meidän ”konservatiiviryhmän” edustaja ottaa vastaan tämäntyyppisen tehtävän. Mielikuvia ja tabuja kannattaa aina rikkoa.

Päivän pääteema oli äänestys Camiel Eurlingsin Turkki-raportista. Tunnelma istuntosalissa oli jälleen sähköinen. Hälinä kova. Eräs ryhmämme saksalaismeppi oli kerännyt 167 allekirjoitusta salaista äänestystä varten. Mielestäni käsittämätön veto. On ihmeellistä jos valittu edustaja ei voi rohkeasti kertoa, miten hän äänestää näinkin tärkeässä kysymyksessä.

Äänestyksessä paikalla oli 696 meppiä. Lopputulos oli selvä: 407 puolesta, 262 vastaan ja 29 tyhjää. Euroopan parlamentti näytti selkeästi vihreää valoa neuvottelujen aloittamiselle. Itse äänestin kaikkien muutosehdotusten kohdalla niin sanotusti liberaalin linjan mukaan: porkanaa ja keppiä.

Mietinnössä todetaan, että neuvotteluiden avaaminen on alku pitkälle prosessille, jonka päätös on luonteeltaan avoin eikä johda automaattisesti EU-jäsenyyteen. Tavoitteena on kuitenkin täysjäsenyys. Poliittisista ja taloudellisista kriteereistä pidetään kiinni.

Hyvä ja huono päivä. Hyvä siksi, että elämäni ensimmäinen raportti hyväksyttiin täysistunnossa. Huono siksi, että flunssa puskee päälle.

Päivä oli joka tapauksessa työntäyteinen: pressiaamiainen, kolmen valiokunnan valmistelukokoukset, kaksi varsinaista valiokuntakokousta, täysistuntoäänestys, radio- ja tv-haastattelut, Baltic ryhmän tapaaminen, Kangoroo ryhmän lounas, yksi lobbaritapaaminen, ryhmäkokous ja Husis kolumnin viimeistely. Hulluja nämä Strasbourgin viikot!

Illalla tapasin vielä sattumoisin Irlantilaisen mepin Guy Mitchellin hotellin ravintolassa. Mitchell oli Irlannin edustaja nk. Reflektioryhmässä, joka valmisteli Amsterdamin sopimusta. Itse olin tuolloin Ingvar S. Melinin avustajana tuossa samaisessa ryhmässä. Pieni maailma.

Eilinen Turkkikeskustelu täysistunnossa oli yhtä kiivas kuin sananvaihto samaisesta aiheesta tänään ryhmäkokouksessa. Ryhmä on jakautunut selkeästi kahtia. Ranskalaiset ja saksalaiset suhtautuvat nuivasti neuvottelujen aloittamiseen. Loput ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta avoimia.

Tänään luovutettiin Euroopan parlamentin perinteinen Sakharov-palkinto. Sen sai valkovenäläisten toimittajien liitto. Palkinnon otti vastaan liiton puheenjohtaja Zhanna Litvina. Palkinto oli osoitus parlamentin tuesta Valko-Venäjän demokratialiikkeelle.

Kiitospuhetta kuunnellessa oli vaikea uskoa, että Euroopassa on edelleen Valko-Venäjän kaltaisia diktatuureja. Viranomaiset käyttävät häikäilemättömästi mediaa osana hallintoaan. Sananvapaudesta ei ole tietoakaan. Opposition pääsy sähköiseen mediaan on estetty.

Tänään oli myös muutama mielenkiintoinen äänestys, joista kerron tarkemmin viikon päätteeksi. Juuri nyt istun hotellihuoneessa. Väsyttää. J. Karjalaista myötäillen: ”karkin tyynyltä syön, taas tyhjä on huone…”.

Teki pahaa lähteä aamulla Strasbourgiin. Emiliellä korvatulehdus ja kuumetta. Kämppä ihan sekaisin, koska meillä on remontti kesken. Kaikki valmistuu onneksi jouluun mennessä.

Lauantaina saimme hoidettua muutaman jouluostoksen. Illalla kävimme tuttujen luona sushilla. Mukava ilta. Oliver ja Emiliekin näyttivät viihtyvän.

Eilen pääsimme joulun makuun. Siivoilimme niitä huoneita, jotka eivät ole remontissa. Koristelimme kuusen ja kuuntelimme joulumusiikkia. Joulu on muuten putkessa, mutta joulukortit ovat taas auttamattomasti myöhässä.

En ole koskaan lähettänyt joulukortteja ”työn puolesta”, enkä aio lähettää tänäkään vuonna. Kuulin, että eräs kollegani lähettää yli 1000 joulukorttia. Apua!

Noteerasin eilen STT:ltä, että demareiden sisäinen ulkopoliittinen keskustelu jatkuu. Tällä kertaa eri linjoilla olivat Mikko Elo ja Liisa Jaakonsaari. Oman lusikkansa soppaan toi Kimmo Kiljusen tämän päivän haastattelu Hesarissa. Mikä on demareiden linja?

Istun pelkääjän paikalla matkalla Strasbourgiin. Sain äsken väännettyä keskiviikon IS-kolumnin. Aiheena ”Suomi, Venäjä ja EU”. Huomenna pitäisi vielä kirjoittaa Husiksen kolumni Turkista. Sen jälkeen tulee kolmen viikon kolumnitauko.

Nyt pitää valmistautua viikon koitoksiin. Ei muuta kuin mapin kimppuun.

Paluulennolla Helsingistä Brysseliin. Vierustoverina kaikki aikakauslehdet, joissa on kuvia Linnan juhlista… Hyvä tuliainen. Saavatpahan appivanhemmat ihmetellä Jouluna, millaista menoa on Suomen itsenäisyyspäivänä. Heidän tyttärensä oli minun subjektiivisen näkemykseni mukaan illan kuningatar.

Tänään oli monta hyvää tapaamista ja paljon haastatteluja. Aamulla meillä oli tuttuun tapaan Kokoomuksen suuren- ja ulkoasiainvaliokunnan sekä meppien aamupalaveri. Kävimme läpi valiokuntien asioita ja meppikuulumisia. Tapaamiset ovat molemmin puolin hyödyllisiä. Ne auttavat pysymään kärryillä molempien parlamenttien menoista.

Ulkoministeri Tuomioja esitti eilen mielenkiintoisen teesin Eduskunnan kyselytunnilla. Hän väitti, että Vladimir Putinin erityisedustajan Sergei Jastrzhembskin Suomen arvostelun taustalla voi olla viiden suomalaisen europarlamentaarikon äskettäinen Venäjä-kritiikki.

Piitu Kauppi, Ville Itälä, Ari Vatanen, Henrik Lax ja minä allekirjoitimme jokin aika sitten yli sadan mepin kanssa avoimen kirjeen, jossa arvostelimme Venäjää toisen maailmansodan päättymisen juhlistamisesta. Aloite tuli pääosin entisten sosialistimaiden mepeiltä.

Tässä sinänsä maltillisessa kirjeessä tuomitaan Venäjän voitonpäivänjuhla ”neuvostomiehityksen ja totalitaarisen kommunismin rikosten hyväksymisenä”.

Kritiikissämme on periaatteessa kaksi kärkeä. Ensiksi 9. toukokuuta on Eurooppa-päivä. Silloin pitää juhlia Euroopan rauhaa, ei yksittäisen maan, varsinkaan Stalinin johtaman Neuvostoliiton, voittoa.

Toiseksi toisen maailmansodan loppu oli monelle Keski- ja Itä-Euroopan maalle totalitaarisen kommunistisen sortovallan alku. Nykyeuroopassa pitää olla sensitiivisempi kärsineitä kansakuntia kohtaan.

Tuomiojan mielestä me olemme siis vaurioittaneet Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Onhan se tietenkin niin, että europarlamentaarikkojen valta on viime vuosina kasvanut, mutta meillä on onneksi kuitenkin vielä suhteellisuudentaju tallella. Meppi ei hoida Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Suomen suhteista Venäjään vastaavat presidentti, pääministeri ja ulkoministeri.

Täytyy kuitenkin myöntää, että Jastrzhembskin arvostelussa on perää. Suomen suhteet Venäjään eivät ole tällä hetkellä kunnossa.

Tähän on monta syytä. Emme ole olleet tarpeeksi aktiivisia Venäjän suuntaan viime vuosien aikana. Emme myöskään ole olleet tarpeeksi selkeitä kannanotoissamme. Venäläiset ovat aina arvostaneet suorapuheisuutta. Nyt linjamme on epäselvä ja se on aiheuttanut närää Venäjällä.

On myös selvää, että tietyillä tahoilla on ollut vaikeuksia sopeutua siihen tosiasiaan, että Suomen suhteet Venäjään määritellään nykyään EU:ssa. EU pyrkii suurvallaksi ja välillä tämä pyrkimys on ristiriidassa Venäjän ulkopoliittisen linjan kanssa.

Mitä pitäisi tehdä? Meidän pitäisi olla aktiivisia Venäjän suuntaan kaikilla tasoilla. Elinkeinoelämän, diplomaattikunnan ja poliitikkojen on panostettava entistä ahkerammin Venäjään. Suomen pitää olla aloitteellinen myös EU-tasolla.

Meidän pitäisi myös panostaa enemmän venäjän kielen opiskeluun. Mitä enemmän suomalaiset oppivat venäjää, sen helpompi on kommunikoida naapurin kanssa. Minun sukupolvelleni venäjän kielen opiskelu oli pahe. Tuleville sukupolville sen pitäisi olla hyve.

Tämäkin myrsky vesilasissa varmaan laantuu nopeasti, mutta toivon, että molemmat osapuolet ottavat siitä opiksi. Suomi ei ole Venäjälle ensisijaisen tärkeä kumppani, mutta EU on.

Iltapäivällä olin lyhyesti TV-Nyttin ja OBS!:n haastateltavana Tuomiojan lausunnoista. Nostin esille suunnilleen ylläolevat teesit.

Olin myös Tuomas Enbusken haastateltavana YLEQ radiokanavalla. Tuomaksen ohjelma oli lähes tunnin mittainen. On harvinaista päästä puhumaan niinkin pitkäksi aikaa.

En ollut aikaisemmin tavannut Tuomasta. Olin toki nähnyt hänen Talk Shownsa Hyppösen kanssa, mutta muutoin en häntä tuntenut. Haastattelu meni mielestäni hyvin. Tämä ei välttämättä johtunut minun vastauksistani, vaan siitä, että Enbusken kysymykset olivat erinomaisia. Kunpa itse osaisin valmistautua omiin tapaamisiini yhtä hyvin.

Ensi viikolla on oikeastaan vuoden viimeinen työviikko. Lähdemme Petun kanssa Srtasbourgiin maanantai-aamuna. Petulle, joka on reissannut Brysselin ja Strasbourgin väliä viimeiset viisi vuotta, kyseessä on yhden aikakauden loppu. Minulle sen alku. EU-Suomi tarvitsee enemmän Petuja!

Koneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin. Pidän tänään illallispuheen yritysporukalle. Täytyy myöntää, että menisin mieluummin katsomaan IFK:n ja HPK:n välistä ottelua… Ammatinvalintakysymys – meppikiertueella jokainen minuutti pitää hyödyntää. Huominen on täynnä radio- ja lehtihaastatteluja ja tapaamisia.

Menossa oleva ryhmäviikko on Linnan juhlia lukuun ottamatta ollut aika rauhallinen. Eilen alustin kuntaporukalle EU:n haasteista. Sallin myös itselleni ylellisyyden: kävin seminaarissa, jossa aiheena oli Turkki. Yritän kaivaa esille mahdollisimman paljon materiaalia Turkista, koska laadin aiheesta pienen raportin European Policy Centerille yhdessä Minna Järvenpään kanssa. Luonnoksen pitäisi olla valmis tammikuun alussa.

Kävin eilen lounaalla EK:n Minna Niemivirran ja Henri Satulin sekä Petun kanssa. Aiheena oli palveludirektiivi. Olen EK:n linjoilla palveludirektiivikysymyksessä. Siitä on hyötyä Suomelle ja suomalaisille yrityksille. Manasimme muutamien suomalaisten poliitikkojen nationalistis-protektionistis-ksenofoobisia näkemyksiä palveludirektiivin vaikutuksista.

Viime viikolla eduskunnan seminaarissa ennakkoluulot direktiiviä kohtaan saivat jo tragikoomisia vivahteita. Yksi edustaja kertoi Euroopan parlamentin raportöörille, saksalaiselle Evelyn Gebhardtille, Suomen erityisasemasta Venäjän naapurina. Toinen halusi pitää alkoholimonopolit direktiivin ulkopuolella. Joku olisi voinut kertoa kyseisille edustajille, että palveludirektiivi ei koske Venäjää ja että sillä ei ole mitään tekemistä Suomen alkoholimonopolin kanssa.

Tänään kauppoihin ilmestyi Ulkopolitiikka-lehti, johon olen kirjoittanut 5-sivuisen analyysin Suomen ulkopolitiikan muutoksesta 1991-2004. Artikkelista löytyy aika paljon taustaa niille ulkopoliittisille avauksille, joita olen viime viikkojen aikana tehnyt. Toivottavasti siitä on hyöty muillekin kuin asiaa harrastaville. Oli virkistävää vaihteeksi touhuta vähän akateemisemman kirjoituksen parissa.

Eilisessä ryhmäkokouksessa pääaiheena oli Camil Eurlingsin laatima Turkki-raportti, josta äänestetään ensi viikon täysistunnossa. Ryhmämme on jakautunut selvästi kahtia puolesta ja vastaan. Eurlings on tehnyt hyvää työtä ja löytänyt kompromissin, jossa näytetään vihreää valoa neuvottelujen aloittamiselle, mutta nostetaan myös esille tiukkoja ehtoja ja herkkiä kysymyksiä. Odotan innolla täysistuntokeskustelua.

Ennen lentoa meillä oli epävirallinen lounas ministerineuvoston apulaispääsihteeri Pierre de Boisseaun kanssa. Itse taisin vähän jännittää tapaamista, mutta se meni yllättävän hyvin. Kävimme läpi neuvoston varainkäyttöä, varsinkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

No niin, nyt on Linnan Juhlat koettu. Aikamoinen kulttuurishokki, mutta kaikin puolin mukava kokemus. Aloitimme ”etkoilla” Kämpissä. Rento porukka: Olli ja Merja Rehn, Pauli Järvenpää, Piitu ja Jussi, Juhana Rossi, Jatta Satuli, Suzanne ja minä.

Vähän seitsemän jälkeen suuntasimme Linnaan. Sisääntulosta on glamouri kaukana. Kaikki sulloutuivat eteiseen kuin sillit purkkiin. Takit jätettiin narikkaan ja sitten alkoi noin 45 minuutin jonotus. Vieraat ohjattiin kahden rapun kautta. Siinä ikään kuin vain mentiin massan mukana.

Sillipurkkirumbassa tapasimme paljon tuttuja. Tunnelma oli leppoisa. Sovimme Piitun ja Eija-Riitan kanssa, että menemme sisään yhdessä. Ville oli jo mennyt Sarin kanssa edeltä. Rappusten yläosassa saavutin päätavoitteeni juhlissa: tapasin Martti Syrjän. Juttelimme tovin. Kerroin olevani fani. Syrjä varmaan mietti, että mikähän tollo toikin nyt on.

Rappusten yläosassa jono lähti kunnolla liikkeelle. Yhtäkkiä olimmekin jo seuraavana kättelyvuorossa. Suzanne oli treenannut koko matkan ”Hyvää Itsenäisyyspäivää” ääntämistä. Hyvin onnistui. Tarja tarrautui käteeni molemmin käsin, hymyili vienosti ja sanoi: ”No niin Alex, tänäänhän otetaan sitten ihan rauhallisesti, eikö vain?”. Nauroimme molemmat ja lupasin käyttäytyä siivosti ja olla puhumatta ulkopolitiikasta. Entisen esimiehen kanssa on aina helppo heittää läppää.

Kättelyn jälkeen meidät ohjattiin nk. Atriumin yläosaan, jossa olin luvannut antaa haastattelun Neloselle. Ehdin nipin napin paikalle suoraan lähetykseen. Lasse Lehtisen piti myös olla siellä, mutta valitettavasti hän myöhästyi. Timo Toropainen kyseli kuulumisia ja vitsaili nettipäiväkirjamerkinnästäni, jossa toivoin, että Suzannen tuleviin asuihin pätee teesi: ”Buy four, get one free”. Hän kyseli myös itsenäisyyspäivän merkitystä kaltaiselleni federalistille.

Pukukysymykseen vastasin, että olen ajatellut ommella Suzannen viidennen puvun ihan itse… Timo ei uskonut. Itsenäisyyspäivän merkityksen pilkoin kahteen osaan: kansakuntana Suomi on itsenäinen, valtiona taas ulkomaailmasta riippuvainen. Timo kysyi myös oliko Lasse Lehtinen Linnan juhlien veteraanina antanut minulle neuvoja, miten pitäisi käyttäytyä. Sanoin, että ei, mutta häntä neuvoisin olemaan paikalla ajoissa…

Nelosen jälkeen annoin radiohaastattelun, jossa oli mukana Arja Alho. Häneltä kysyttiin, miksi minä sain niin paljon ääniä EU-vaaleissa. Alho vastasi, että koska eliitti halusi äänestää minua. Aika kiva ”poliitikkovastaus”. En malttanut olla pottuilematta takaisin. Vastasin, että näin Linnan ”eliittibileiden” ensikertalaisena, joissa Alho ollut kymmeniä kertoja, en nyt ehkä välttämättä ole ihan samaa mieltä. Ellei Suomessa nyt sitten ole 115 225 hengen eliitti…Huh-huh. Kaikkea sitä kuulee, myös Linnan juhlissa.

Radiohaastattelun jälkeen alkoi kameroiden räiskintä: IS, IL, HS, HBL, Me Naiset, Anna, Eeva, Oho, Katso! ja Seiska tulivat kysymään kuulumisia ja ottamaan kuvia. Mitäs siinä nyt sitten vastailemaan. ”Juu, hyvää kuuluu. Oltiin etkoilla. Kierrellään vähän. Mennään tanssimaan. Ja mennään jatkoille. Kivaa on.”. Standardi vastaukseni oli, että Linnan juhlien ja Formula ykkösten seuraamiseen pätee sama sääntö: pysyy paremmin kärryillä jos katsoo niitä telkkarista.

Noin yhdeksän aikaan sullouduimme tanssilattialle. Siellä vasta tiivis tunnelma olikin. Jääkiekkotaustastani oli hyötyä ja huonot tanssitaidot eivät näkyneet ulospäin. Omalla rytmitajulla ei ollut väliä, koska siinä vaan mentiin massan mukana. Jossain vaiheessa törmäsimme Jyrki ja Mervi Kataiseen. Totesimme yhteen ääneen, että tämä ei ehkä tule olemaan elämämme paras tanssikokemus. Jaksoimme taklailla tanssilattialla parin biisin verran. Tanssimisen ainoa tarkoitus taisi olla se, että sukulaiset ja kaverit näkisivät telkkarissa. Ensi vuonna pitää varmaan liimata selkään kyltti: ”Mamma ja Pappa, Olen Täällä!”.

Tanssin jälkeen hyökkäsimme ruoka- ja juomatarjoilun kimppuun. Vettä meni varmaan litra. Boolia vähemmän. Juhlissa ei oikeastaan ollut niin kuuma kuin luulin. Ehkä me liikuimme vilpoisimmissa paikoissa. Aina välillä pysähdyttiin ja juteltiin tuttujen kanssa. Loppua kohden kävimme vielä yläkerrassa kuuntelemassa jazzia.

Lähdimme jatkoille Savoyhin noin kello 23.00. Siellä nautimme illallisen mielenkiintoisessa seurassa. Meidän pöydässä olivat Olli ja Merja Rehn, Heidi Hautala ja hänen avomiehensä Carlo, sekä Helsingin piispa Eero Huovinen vaimoineen. Jutusta ei ollut puutetta. Kömmimme hotelliin noin kolmen aikoihin. Väsyneinä, mutta iloisina. Oli todella hieno ilta. Toivottavasti saamme kutsun myös ensi vuonna.

Sosiaalinen viikonloppu. Ollaan juostu paikasta toiseen tapaamassa kavereita. Suzanne, Oliver ja Emilie tulivat Brysselistä eilen. Ennen heidän saapumistaan kävin luennoimassa Eurooppalaisen Suomen nuorille EU:n haasteista. Kävin myös maikkarin lätkäohjelmassa Mika Saukkosen vieraana. Oli kiva jutella lätkää kahden legendan, Hannu Kapasen ja Allu Lähteenmäen kanssa. Taisi olla vähän IFK-väritteinen keskustelu.

Lauantai-iltana kävimme ulkona syömässä Kirsin, Sakun, Roopen, Raisun, Kain ja Paulan kanssa. Loistoilta. Puheenjorinasta ei ainakaan ollut puutetta.

Naureskelimme Suzannen kanssa, että nykyään pääsemme harvemmin iltavapaalle. Tällä reissulla meillä on kuitenkin kolme ”vapaailtaa”.

Tänään olimme legendaarisen seurapiiritoimittajan, Rita Tainolan 50-vuotissynttäreillä. Tuntui siltä, että jokainen kasvo oli jostain tuttu, vaikka en melkein ketään tuntenutkaan. Yritin aina välillä kertoa Suzannelle kuka on kuka. Hauskaa oli.

Tulimme kotiin aikaisin, koska pidän huomenna Itsenäisyyspäiväpuheen Keravalla. Halusimme myös säästää vähän juhlatunnelmaan Linnan juhliin.