Tästä on tulossa Paavin ja palveludirektiivin viikko. Alkuillasta Sikstuksen kappelista nousi musta savu eli uutta paavia ei valittu ensimmäisellä äänestyskierroksella. On mielenkiintoista seurata spektaakkelia kaikkine rituaaleineen. Vatikaania ei voi ainakaan syyttää huonosta viestinnästä. Todella ammattimaista toimintaa.
Viimeisimpien tietojen mukaan valinnassa vahvoilla ovat konservatiivinen saksalaiskardinaali Joseph Ratzinger ja vapaamielinen italialainen Carlo Maria Martini. Ennakoiminen ei kannata. Ymmärtääkseni valinnat ovat usein arvaamattomia. Mitä jos nähtäisiin kaikkien aikojen yllätys: suomalaiskardinaali paaviksi!
Maallisempiin asioihin. Tällä viikolla väännetään kättä palveludirektiivistä, tämän parlamenttikauden ehkä tärkeimmästä lainsäädäntöhankkeesta. Asiaa käsitellään sisämarkkinavaliokunnassa. Raportööri Evelyn Gebhardt julkaisi mietintöluonnoksensa viime viikolla. Aikamoinen pommi. Ehdotusta voi kuvailla lähinnä nationalistis-protektionistiseksi. Itse asiassa se on askel taaksepäin jo olemassaolevasta lainsäädännöstä. Jos se hyväksytään, niin voimme samalla heittää hyvästit palvelumarkkinoiden vapauttamiselle. Onneksi näin ei käy.
Asiasta keskustellaan huomenna. Minun tehtävänä on pitää ryhmämme puheenvuoro alkuperämaaperiaatteesta. Aion puolustaa sitä. Aion myös puolustaa sitä uusien maiden näkökulmasta. Minusta on moraalitonta, että uusilta mailta evätään ensin työntekijöiden vapaa liikkuminen ja nyt yritetään vielä estää palveluiden vapaata liikkumista. Molemmat ovat ristiriidassa EU:n perusperiaatteiden kanssa. Luvassa on kova vääntö.
Tällä viikolla sisämarkkinavaliokunnassa hyväksytään myös kaksi laatimaani lausuntoa: toinen vitamiineista ja mineraaleista, ja toinen terveysväittämistä. Euroopan parlamentin lopullinen kanta syntyy ympäristövaliokunnassa. Meidän valiokunnan kanta on suuntaanäyttävä, joskin terveysväittämien kohdalla se sitoo ympäristövaliokuntaa.
Tämä on oikeastaan ensimmäinen lainsäädäntöhanke, jossa olen ollut mukana alusta saakka. Mielenkiintoinen prosessi. Yksinkertaistaen lainsäädäntö (eli direktiivi tai asetus) etenee näin.
1. Komissio tekee aloitteen.
2. Neuvosto ilmoittaa kantansa.
3. Parlamentti vastaa neuvostolle.
4. Neuvosto ilmoittaa muunnellun kantansa.
5. Parlamentti hyväksyy lain omine muutoksineen.
Koko prosessin aikana komissio on mukana ikäänkuin taustalla. Se ilmoittaa mitä se voi hyväksyä, ja mitä ei. Jos komissio ei ole tyytyväinen, niin se voi vetää ehdotuksensa takaisin. Silloin lakia ei synny. Lopussa on yleensä pitkä vääntö parlamentin ja neuvoston välillä. Homma tehdään nk. sovittelussa. Nyt olemme tuossa kolmannessa vaiheessa, eli parlamentti vastaa neuvostolle.
Peli valiokunnan sisällä on mielenkiintoista. Lobbarit juoksevat mepiltä toiselle kertomassa ”asiantuntijanäkemyksiänsä”. Meitä on lähestynyt tämän lainsäädäntöhankkeen aikana yli 50 lobbaria. Kaikki tuovat oman lusikkansa soppaan ja kaikilla on tietenkin omat intressinsä. Oli hauska huomata, että monella mepillä oli samat muutosehdotukset lausuntooni. Taisi olla aktiivinen lobbari liikkeellä…
Suomessa lobbarilla on usein negatiivinen kaiku. Ei pitäisi olla. Se on ihan normaalia etujärjestötoimintaa. Meilläkin on käynyt kaikkea kuluttajasuojajärjestöistä elintarviketeollisuuden edustajiin. Kaikkea ihmedieettien edustajista McDonaldsiin. Kaikkia kuunnellaan kohteliaasti… ”ripauksella suolaa”. Terveen järjen käyttö on näissäkin asioissa sallittua.
Loppuvaiheessa alkaa varsinainen peli. On soitettava meppejä ja eri poliittisten ryhmien koordinaattoreita läpi. Tehdään lehmänkauppaa ja yritetään saada tarvittava enemmistö tärkeimpien ehdotusten taakse. Koputetaan nyt puuta, mutta hyvältä näyttää ainakin toistaiseksi. Ennen huomisaamun äänestystä olen saanut enemmistön kahden keskeisen ehdotuksen taakse. Niistä tarkemmin huomenna.
