Terveiset kuumasta ja kosteasta Dakarista, Senegalista. Laskeuduimme iltapäivällä. Lento oli pitkä, mutta seurassa ei ollut valittamista; tulimme Ruotsin ulkoministerin Carl Bildtin koneella. Kyydissä oli myös Tanskan uudehko ulkoministeri Lene Espersen. Hervoton matka, kuten aina.
Käynnistymässä on Pohjoismaiden ja 10 Afrikan maan ulkoministereiden epävirallinen kokous. Foorumin on aikoinaan ideoinut Ruotsin edesmennyt ulkoministeri Anna Lindh. Tavoite on edistää maiden välisiä suhteita ja yhteistyötä, erityisesti Afrikkaa ja sen kehitystä koskevissa kysymyksissä. Jos jotain voisi toivoa, niin sitä, että tämä vahvistaisi Pohjoismaiden ?goodwilliä? tärkeällä mantereella.
Afrikan maista mukana ovat Etelä-Afrikka, Nigeria, Tansania, Mosambik, Botswana, Ghana, Senegal, Benin, Mali ja Lesotho.
Tässä pari ensivaikutelmaa/taustaa niistä: Etelä-Afrikka on ?Afrikan renessanssin? lippulaiva, poliittinen ja taloudellinen suurvalta, jonka tulevaisuus tulee pitkälti vaikuttamaan eteläisen Afrikan ja koko mantereen kehitykseen.
Nigeria on alueellinen poliittinen ja taloudellinen suurvalta, johon samalla yhdistyy myös lähes kaikki se paha ? sisällissodista ja korruptiosta köyhyyteen ? mitä Afrikasta on viimeisen 40 vuoden aikana sanottu ja kirjoitettu.
Tansania on pohjoismaiden pitkäaikainen poliittinen ja kehitysyhteistyökumppani Afrikassa ja edelleen kohtalaisen painoarvon vaikuttaja mantereella ja kv-foorumeilla.
Mosambik edustaa portugalinkielistä Afrikkaa ja on yhteinen kehitysyhteistyökohde. Botswana on yksi maailman vakaimmin jo 30 vuotta kasvanut talous ja pitkäaikainen monipuoluedemokratia. Ghana putosi afrikkalaisittain korkealta 60-70-luvuilla, mutta on taas ottamassa paikkaansa Länsi-Afrikan vahvana taloutena ja vaikuttajana.
Senegal on köyhä, mutta sillä on mantereella poliittista painoarvoa. Benin, Mali ja Lesotho ovat köyhiä, joidenkin pohjoismaiden kehitysyhteistyökumppanimaita.
Illallisvetimissä.
Kokous alkaa illallisella muutaman minuutin päästä. Katsotaan, ehdinkö kirjoittaa huomenna yhteenvetoa.