Olen iloinen voidessani osallistua jo toisen kerran Tasavallan Presidentin isännöimiin Kultaranta-keskusteluihin. On ehkä sattumaa, että ne osuvat Karjalankannaksen suurhyökkäyksen 70-vuotispäivään.

Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu keskittyy aivan oikein kansainvälisiin asioihin. Viime aikoina on puhuttu paljon Ukrainasta, Venäjästä ja tietysti Natosta. Olemme sijaintimme vuoksi usein tekemisissä maamme rajojen ulkopuolella tapahtuvien kehityskulkujen seurausten kanssa. Niin on nyt ja niin oli itse asiassa 70 vuotta sitten.

Suomi ei voi ulkoistaa maanpuolustusta kenellekään. Ei Ruotsille, ei muille Pohjoismaille, ei EU:lle eikä Natolle. Vastuu turvallisuudesta on aina meillä itsellämme. Kansainvälinen yhteistyö täydentää kansallista toimintaa.

Olen työskennellyt Suomen ulkoasiainhallinnon piirissä yli 19 vuotta, joista kuusi vuotta ministerinä. Siitä vinkkelistä katsoen Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa keskustelussa korostuu usein liiaksi se jälkimmäinen sana, puolustus.

Länsi-Euroopassa haluttiin 1600-luvulla kehittää tapa, jolla valtiot voisivat hoitaa suhteitaan muullakin tavalla kuin sotimalla. Luotiin diplomatia. Se mahdollistaa jatkuvan vuoropuhelun, joka useimmiten estää kiistojen kärjistymisen sodaksi. Käytännössä kaikki maailman valtiot hoitavat nyt kansainvälisiä suhteitaan noudattaen diplomatian periaatteita. Diplomaatti voi hoitaa tehtäviään turvassa – oli hän sitten Helsingissä, Moskovassa, Teheranissa tai Pjongjanissa.

Ukrainan tapahtumia ja Venäjän toimia arvioitaessa poliittiselle päätöksentekijälle on aivan välttämätöntä saada luotettavaa ja analyyttistä tietoa. Twitter on nopein tiedonvälityskanava, mutta kaoottinen ja täynnä myös tahallista harhaanjohtamista. Valtiojohdon on tiedettävä, mitä oikeasti tapahtuu – ja miksi. Siihen tarvitsemme ulkoasiainhallinnon asiantuntemusta.

Kultaranta-keskustelujen ympärillä kaivataan varmaan merkkejä, kuka uskaltaa puhua Natosta ja kuka ei. Oma kantani on varmaan blogin lukijoille jo selvä: mielestäni Nato-jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta ja vaikutusvaltaa. Kokoomus on puolueena ollut jo pitkään samaa mieltä.

Nato-jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta. Yhteenkään Naton jäsenmaahan ei ole liittokunnan olemassaolon aikana hyökätty sotilaallisesti. Nato on jokaisen jäsenmaan tuki ja turva. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen vaikutusvaltaa. Vaikka olemme olleet mukana muun muassa Afganistanin operaatiossa, meillä ei ole nykyisellään pääsyä järjestön tiedustelun, suunnittelun ja päätöksenteon piiriin. Turvatakeista, Naton kovasta ytimestä, puhumattakaan.

Ukrainan kriisi ei ole muuttanut Nato-kantaani suuntaan eikä toiseen. Kiitos ulkoasiainhallinnon, minulle ei ole tullut yllätyksenä, että lähialueellamme on epävakaita valtioita, joissa vaikuttavat kansallismieliset virtaukset, aggressiiviset turvallisuuspalvelut ja uudet sodankäynnin muodot vain osittain kontrollissa olevine puolisotilaallisine joukkoineen. Päätöstä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ei voi myöskään ulkoistaa, ei Ruotsille eikä Venäjälle. Venäjä ei ole se syy, minkä takia kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Euroopan unionin 28 jäsenmaasta 22 kuuluu Natoon, ja Natossa asuu yli 94 prosenttia EU-kansalaisista. Eurooppa ja Suomi tarvitsevat kumpaakin järjestöä. Tasavallan presidentti on peräänkuuluttanut aiheellisesti EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista.

EU joutuu luomaan esikuntarakenteet jokaiselle operaatiolle erikseen. Voisimmekin viedä eurooppalaista puolustusta eteenpäin tehokkaimmin ajamalla ponnekkaammin pysyvää EU:n esikuntarakennetta. Se kattaisi sekä sotilaallisen että siviilisuunnittelun. EU on ainoa toimija, joka pystyy toimimaan kummallakin sektorilla. Tämä näkyy myös Ukrainassa.

Eräät EU:n jäsenmaat ovat vastustaneet pysyvän esikunnan perustamista. Politiikka ei kuitenkaan ole minusta vain helppojen asioiden tekemistä. Jos asiaa ajaa hyvin argumentein ja määrätietoisesti, se voi toteutua ennemmin tai myöhemmin. Tämä pätee niin Suomen Nato-jäsenyyteen kuin EU-puolustuksen kehittämiseen.

8 Comments
  1. Mika Kaakinen
    09.06.2014 11.11

    Taivaan Isän haltuun. En osaa sanoa NATOsta mitään. Asiat ovat minulle liian haastavia.

    Reply
  2. Tuula Kiilamo
    09.06.2014 12.23

    Hyvä ministeri Alex,

    seurasin Kultaranta-keskustelua tänä aamuna tv:sta.

    Puheenvuorosi olivat selkeitä ja vakuuttavia. Erityisesti ilahdutti myös Jaakko Iloniemen asiantunteva ja samaalla suorapuheinen kannanotto. Itse paneelissa vakuuttivat eritoten Charly Salonius- Pasternak ja Sofi Oksanen. Monien muidenkin puheenvuorot avasivat asioita.

    Natoon tulisi liittyä, se on selvä, mutta mitähän sitten tarkoittaisi EU-maiden pysyvä esikunta. Minulle ainakin käsite on jäänyt epäselväksi. Jospa jatkokeskusteluissa selviäisi kansalaisille skin.

    Reply
    • jali karjalainen
      14.06.2014 17.35

      Natoon jos liityt, sinun pitää ensin ajatella, mitä se tuntuu Venäjästä ja keskustella kohteliaaasti venälaisten kanssa. Jos suomi liittyy Natoon, rajalla on kova keskitys sitten. Nato on kyllä voimakas olija ja sen Venäjäkin tietää. Voisko ajatella siten, että jos Venäjä sallisi Suomen liittyä Natoon, niin sitten Nato ja Venäjä voisi keskustella, miten asetetaan puolustus rajallemme tai EU ja Venäjä. Puolustus rajalle voisi olla semmonen, joka tukee sitä, että Venäjälle ei Suomen kautta voikaan ihan miten sattuu hyökätä.Palattaisiin YYA-sopimuksen henkeen ja sillai Suomi olisi Natossa ja EU:ssa. Siis Nato olisi jatkoa YYA-sopimukselle siinä hengessä, että Suomen kautta olisi hankala hyökätä Venäjälle. Tästä saattaisi venäläiset tykätäkin. Suomi olisi Natossa vain siksi, että se takaisi saman kuin mitä YYA-sopimus tarkottaa

      Reply
  3. Tuula Kiilamo
    09.06.2014 20.59

    Hyvä Alex,
    onkohan nyt niin, että nämä facebook -mielipiteet ovat jäänet mieliharrastuksesi twiittauksen jalkoihin?

    Vahinko, jos väin koet.

    Reply
  4. Jorma Myyryläinen
    10.06.2014 08.29

    Stubb väittää, että NATO-maihin ei ole hyökätty. Siinä hän ilmeisesti muistaa hieman valikoivasti. Kaksi NATO-maata, Turkki ja Kreikka, ovat sotineet keskenäänkin. Argentiina on hyökännyt Ison Britannian kimppuun. Sen lisäksi useissa NATO-maissa on ollut sisäisiä, melkeinpä sisällissodan tasoisia, kriisejä: Espanja, Pohjois-Irlanti, Turkki.

    Vaarallisinpia meidän kannaltamme ovat kuitenkin kerrat joissa NATO on hyökännyt. Meidän sotkeutumisemme mukaan sellaisiin kansainvälisiin kriiseihin tuo meille välittömästi turvallisuusvajeen. Vaarallisin niistä ehdottomasti on osallistumisemme miehityssotaan Afganistanissa (tosin onneksi vielä vain töpinän puolella).

    Lisäksi on otettava huomioon potentiaaliset tulevien kriisien mahdollisuudet. Niiden ennakkospekulaatioissa meidät tullaan taatusti liittämään toiseen osapuoleen jollemme ole riittävän ja uskottavan kaukana NATO:sta (ja mahdollisista muista osapuolista).

    Reply
    • Ville Silvonen
      10.06.2014 16.53

      Jorma, olen täysin samaa mieltä kanssasi. NATO-maiden hyökkäykset muihin maihin ovat asioita, joita ainakaan minä en voi hyväksyä. NATO:n toiminta on saattanut NATO:n jäsenmaiden kansalaisia monenlaiseen uhkaan esim. terrori-iskujen muodossa. NATO ei tuo lisäturvaa, päinvastoin…

      Reply
  5. Jouni Pulli
    10.06.2014 13.24

    Alex toteaa yllä, viitaten suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, että ”Viime aikoina on puhuttu paljon Ukrainasta, Venäjästä ja tietysti Natosta”, mihin tekee mieli lisätä, että on keskusteltu myös aika paljon Pohjoismaisesta puolustuksellisesta ja turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä sekä yhteistyöstä Itämeren alueella ja myös EU:n puolustuksen edistämisestä. Alex toteaa edelleen, että ”… Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa keskustelussa korostuu usein liiaksi se jälkimmäinen sana, puolustus”. Tätä toteamusta on syytä tovi miettiä. Itse tulen siihen lopputulokseen, että ehkä pohdinta keskittyy liiaksi sotilaallisen kapasiteettimme riittävyyteen, jolloin turvallisuutemme muut aspektit jäävät liian vähälle huomiolle.

    Turvallisuuttamme ajatellessamme on hyvä erottaa sisäinen ja ulkoinen turvallisuus toisistaan. Samalla nostaisin kolme merkittävää turvallisuusriskiä esille:
    1. kyberriskien mahdollisesti aiheuttamat taloudelliset menetykset globaalisti vuoteen 2020 mennessä, arviolta USD 3 triljoonaa;
    2. hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisen murenemisen (= kehittymättömyyskykenemättömyyden) mukanaan tuomat yhteiskunnallisen epäjärjestyksen riskit ja menetykset Suomessa; ja
    3. EU:n kriisiytyminen.

    Kaikki 3 kohtaa sisältävät niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin turvallisuuteen kuuluvia elementtejä. Ja niillä on myös yhtymäkohtia tuleviin puolustuspoliittisiin ratkaisuihimme. Puolustuksemme tulevana perustana tulee olla oma kykymme puolustaa itseämme tarvittaessa myös proaktiivisesti. Meidän tulee nyt rauhan aikana varmistua, että meillä on mahdollisimman hyvät keinot, jotta alueellemme ei synny väkivallan käyttöön perustuvaa eli sotilaallista kriisiä, ja toisaalta varmistua, että meillä on myös em. kriisin toteutuessa mahdollisimman hyvät edellytykset selviytyä mahdollisimman vähin vahingoin ko. kriisistä.

    Edellä kerrotuissa tilanteissa meille on avuksi ja mahdollistaja puolustuksellinen ja turvallisuuteemme liittyvä yhteistyö Itämeren valtioiden sekä Pohjoismaiden ja Naton kanssa sekä EU:n yhteisen puolustuksen kehittäminen. Itse asiassa tiiviimpi yhteistyömme Naton kanssa voisi osaltaan luoda otollisemmat olosuhteet EU:n omalle ja yhteiselle turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle sekä sen käytännön toteuttamiselle.

    Reply
  6. Vilho Partanen
    11.06.2014 11.24

    Kansalaisena ja veronmaksajana kannatan Suomen NATO-jäsenyyttä nimenomaan Venäjän vuoksi uudessa tilanteessa.

    Ennen Ukrainan ja jopa Georgian kriisejä suhtauduin harkitsevasti ja nihkeästi Suomen NATO-jäsenyyteen, koska normaalisti olisimme perinteiseen tapaan pystyneet luovimaan noiden naapurimaiden epävakauksien ohi ajatuksella, että aikansa puuhastelevat ja lopulta järkiintyvät yrityksen ja erehdyksen kautta toimiviksi yhteiskunniksi. Lisäksi USA:n sotilaalliset ristiretket olivat ennakolta nähtävällä tavalla johtamassa tuhlaukseen ja lopulta laihoihin tai mitättömiin tuloksiin kuten nyt juuri Irakissa on nähtävillä. Ymmärrän nyt myöskin, että ei ns. tulosten aikaansaamiseksi kohteissa vaan NATO-yhteistyön ylläpitämiseksi Suomen oli välttämätöntä osallistua johonkin, eli muutamalla sotilaalla Afganistaniin turvallisesti sekä hallinnollisesti eri haarassa.

    Meillä on pitkä yhteinen raja epävakaaksi muuttuneen Venäjän kanssa. Se on muuttunut sotilaalliseksi ja taloudelliseksi ennakoimattomaksi kriisipesäkkeeksi, joka kansainvälisen – väistämättä pitkäksi muodostuvan – ”arestin” vuoksi todennäköisimmin pahenee kuin paranee jatkossa.

    Reply

Leave a reply to jali karjalainen Peruuta vastaus

required