Dubrovnik on ehkä kaunein kaupunki, jossa olen koskaan käynyt. Kaikilla kaupungeilla on oma viehätyksensä, mutta Dubrovnik on omaa luokkaansa.

Saavuimme hotellille vasta myöhään tiistai-iltana. Oli pimeätä, joten emme edes nähneet kunnolla maisemaa hotellilta.

Aamun valjetessa Dubrovnikin vanha kaupunki avautui meille koko komeudessaan. Turkoosin sininen meri, vanhat kivitalot, terrakottapunaiset tiilikatot, kapeat kujat, kukkulat ja kaupunkia ympäröivä muuri kirkkaassa auringonpaisteessa ei ole hassumpi näkymä aamupalalla. Sana pittoreski on nyt saanut uuden merkityksen, ainakin minun sanakirjassani.

Dubrovnikia pommitettiin Balkanin sodassa, mutta suurin osa on saatu korjattua (selvyyden vuoksi: Nato ei pommittanut). Kaupunki säilyi tuhansista osumista riippumatta suhteellisen hyvässä kunnossa. Onneksi. On ylipäätään sairasta, että joku joka on käynyt kaupungissa voisi harkita sen pommittamista.

Titon kvasisosialismista ei ole jälkeäkään. Ensivaikutelmalta Kroatian rannikko pesee kaikki Länsi-Euroopan klassiset lomakohteet.

Täällä on puhtaampaa kuin Portugalissa. Ihmiset ovat ystävällisempiä kuin Ranskassa. Ruoka on parempaa kuin Italiassa ja viini on halvempaa kuin Kreikassa. En ole koskaan nähnyt näin kirkasta merta. Voiko sitä lomakohteelta enempää vaatia? Kroatia EU:n jäseneksi heti!

Automatkalla Korculaan tuli kuitenkin ”pieni” muistutus siitä miksi Kroatia ei ole vielä kypsä EU-jäseneksi. Korruptio kukoistaa edelleen.

Ajelimme rauhallista vauhtia kapeahkoa tietä pitkin kun paikallinen poliisi pysäytti meidät. Toinen poliiseista tivasi passejamme melkoisen aggressiiviseen sävyyn. Hän kysyi mistä päin olemme ja minne olemme menossa. Kun hän tunki päänsä sisään auton ikkunasta, niin alkoholin löyhkä oli epämiellyttävän voimakas. Poliisi oli kännissä.

Hän pyysi minua nousemaan autosta. Kävelimme tien yli ”mustamaijaan”, jossa hän osoitti ruostunutta mittaria ja ilmoitti minun ajaneen 85 km tunnissa viidenkympin alueella ja tästä hyvästä hänelle pitäisi nyt maksaa 100 euroa käteistä.

Varsinaista tutkaa ei näkynyt missään ja alueella oli itse asiassa 80 km/h rajoitus. Poliisilla ei tainnut olla ihan puhtaita jauhoja pussissa… Sanoin, että olen toki valmis maksamaan, mutta soitan ensin ystävälleni. Hän on YK:lla töissä ja tietäisi varmasti miten pitäisi toimia.

Tässä vaiheessa toinen poliisi heräsi ja kysyi heti missä minä olen töissä. Kerroin, että olen töissä EU:ssa ja kaverini YK:ssa. Sen enempää en tehtäviäni eritellyt. Tilanne raukesi sekunnissa ja poliisi käski jatkaa matkaa. Seuraavalla kerralla piti kuulemma heti kertoa missä on töissä.

Aika absurdi tilanne ja ikävä muistutus siitä, ettei kaikki Kroatiassakaan ole aina kohdallaan. Pienestä pysähdyksestä huolimatta ehdimme lautalle. Vietämme seuraavat kuusi päivää Minna Järvenpään luona Korculan saarella.