Tuntui ihmelliseltä viettää perjantai Suomessa ilman varsinaista meppikiertuetta. Päivä oli täynnä tapaamisia ja keväistä lumipyryä.
Matkalla maikkarin aamutelkkariin pääsin jälleen kerran mukavan taksikuskin kyytiin. Juttelimme perheasioista. Kun nousin autosta hän tuikkasi: ”kai sinä aiot lausua jotain kuolematonta EU:sta?”. Astuin studioon hykerrellen.
Juttutuokio Katja Kannonlahden kanssa sujui leppoisasti, kuten aina. Tällä kertaa aiheena oli EU:n huippari, protektionismi ja Suomen puheenjohtajuuskausi.
Katjan kanssa päsee aina mukavasti juttuun, aiheesta kun aiheesta. Eikä tämä päde vain tilanteisiin, joissa kamera käy. Katja on kertakaikkiaan mahtava tyyppi. Toivotin hänelle onnea myös tanssiskabaan.
Päivän mittaan tapasin myös Mauri Pekkarisen ja Esko Ahon. Pekkarisen kanssa juttelimme muun muassa palveludirektiivistä ja Suomen puheenjohtajuuskaudesta. Tapaamisen jälkeen toivon entistä vahvemmin, että palveludirektiivi saadaan pakettiin nimenomaan Suomen puheenjohtajuuskaudella.
Ahon kanssa aiheena oli hänen innovaatiota käsittelevä raporttinsa ja Euroopan kilpailukyky yleensä. Ahon raportti on saanut roppakaupalla kansainvälistä tunnustusta. Tänään hänet mainittiin Eurooppa-neuvoston päätelmissä. Taitaa olla ensimmäinen kerta (tai korkeintaan toinen) kun suomalainen pääsee huipparin konkluusioihin ihan nimeltä.
Muutoin Eurooppa-neuvoston anti näyttää jälleen kerran laihan puoleiselta. Paljon lupauksia, vähän konkretiaa. Hallitustenvälisyys ei tuota tuloksia. Ehdotukset yhteisestä energiapolitiikasta ovat jaloja, mutta niiden toteutumisen puolesta en löisi vetoa.
Chirac oli kuuleman mukaan marssinut ulos salista kun UNICEn ranskalainen pääjohtaja piti alustuksensa englanniksi. Mon Dieu…!
Mitäköhän meillä ajateltaisiin jos Jorma Ollilla alustaisi huipparissa englanniksi ja sen seurauksena Matti Vanhanen lähtisi ovet paukkuen kahville?
Noteeraan mielenkiinnolla, että Matti Vanhanen kauhistelee Jari Vilénin Itävaltakritiikkiä, ensin blogissaan ja sen jälkeen ihan Eurooppa-neuvoston lehdistötilaisuudessa.
En oikein jaksa ymmärtää tämäntyyppistä kauhistelua. Pitäisikö rehellinen kritiikki Itävallan puheenjohtajuuskaudesta sensuroida?
Aina välillä tuntuu siltä, että meidän keskustelukulttuurimme on jämähtänyt kylmän sodan hyssyttelytantereille.
