Terveiset Kazakstanista! Vienninedistämismatkani Almatyyn ja Astanaan on kääntymässä kohti loppuaan, ja saldo on erittäin myönteinen.
Neuvostoliiton hajoamisen myötä syntyi seitsemäs maanosa, Keski-Aasia, ja Kazakstan on sen johtovaltio. Kazakstan on maailman kolmanneksi nopeimmin kasvava talous Kiinan ja Qatarin jälkeen. Sen kasvu on perustunut valtaviin luonnonvaroihin. Kun niihin lisätään maassa voimakkaasti kasvava vihreä talous, menestyksen resepti on valmis.
Mukanani oli suurin Suomesta koskaan Kazakstaniin tullut yritysvaltuuskunta. Mukana oli 55 yritystä, jotka edustavat koko yrityskenttäämme yhden miehen pumpuista kansainvälisiin megayrityksiin. Myös toimialojen kirjo on poikkeuksellisen laaja, mikä heijastaa suomalaisyritysten valtavaa kiinnostusta tätä maata kohtaan.
Vierailen Kazakstanissa nyt kolmatta kertaa. Vuonna 2008 kävin täällä ETYJin puheenjohtajana kesällä 30 asteen helteessä. Toisella matkallani vastassa oli 30 asteen pakkanen ja tuuli. Myös tällä kertaa sää on vaihdellut 20 asteen lämmöstä lumisateeseen. Kazakstan on moni-ilmeinen ja kiehtova maa.
Vuonna 2009 otin Kazakstanin presidentti Nazarbajevin vastaan Helsinki-Vantaan lentokentällä hänen vieraillessaan Suomessa. Presidentti Nazarbajev on nimennyt Suomen innovaatio-, koulutus- ja tiedejärjestelmän mallimaaksi. Ehkä siitäkin syystä saamamme vastaanotto on ollut täällä erityisen lämmin.
Yhtenä merkkinä hyvistä suhteistamme saatoin tänään ilmoittaa Suomen tukevan Astanan ehdokkuutta maailmannäyttelyn isäntäkaupungiksi vuonna 2017. Se on merkki Kazakstanin uudistumisesta samalla lailla kuin Kazakstanin ETYJ-puheenjohtajuus vuonna 2010.
Suomi haluaa tukea Kazakstanin uudistumista. Ulkoministerikaudellani Suomi avasi suurlähetystön Astanaan, ja suurlähettiläs Mikko Kinnusen tiimi on tehnyt täällä loistavaa työtä. Yksi osoitus siitä on matkani täysipainoinen ohjelma. Tapasin muun muassa Kazakstanin pääministerin, koulutus- ja tiedeministerin, teollisuus- ja teknologiaministerin, keskuspankin pääjohtajan sekä Almatyn ja Astanan pormestarit.
Erityisen hyvin tulin juttuun Kazakstanin ympäristöministeri Nurlan Kapparovin kanssa. Hän johtaa kanssani suomalais-kazakstanilaista talouskomissiota, joka kokoontui matkani aikana. Sovimme, että ministeri Kapparov saapuu alkukeväästä Suomeen ja järjestämme hänelle perusteellisen cleantech-ohjelman. Yhteistyötämme tulee edelleen helpottamaan Kazakstanin juuri avattu suurlähetystö Helsingissä.
Kazakstanilaisilla oli meille selvä viesti. He haluavat päästä eroon raaka-aine- ja öljyriippuvuudesta. Niiden aiheuttamasta epävakaudesta halutaan eroon monipuolistamalla taloutta ja luomalla kestävää kasvua. Tavoitteena on vihreä talous, joka tuottaa parempaa laatua kuluttaen vähemmän raaka-aineita ja energiaa. Erityisesti siinä tarvitaan Suomen apua.
Tässä on Kazakstanin muutoksen ydin. Se voi luoda itselleen ainutlaatuisen brändin ensimmäisenä Keski-Aasian vihreänä taloutena. Ympäristöministeri Kapparov muistutti meitä siitä, että taloudessa voi tapahtua radikaaleja muutoksia hyvin lyhyessä ajassa. Esimerkiksi lankapuhelimet ovat käytännössä kadonneet kymmenessä vuodessa. Tulevaisuuden talous perustuu vastuullisuuteen. Se tarkoittaa vanhustenhuoltoa, kestävää kulutusta, uudistuvaa energiaa, kestävää asumista ja vaikkapa sähköautoja.
Kazakstanissa on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Viime vuonna Suomen ja Kazakstanin kauppa oli reilut puoli miljardia euroa eli vain noin puoli prosenttia koko kauppavaihtomme volyymista. Se on sääli. Kazakstan on jopa asukasta kohti rikkaampi kuin eräät EU-maat ja sen kauppasuhteet moniin muihin EU-maihin ovat jo tiiviit. Tällä matkalla panin erityisesti merkille kasvupotentiaalin energia- ja ympäristöliiketoiminnassa, koulutusviennissä ja hyvinvointipalveluissa. Nämä toimialat olivat laajasti edustettuina myös matkani yritysvaltuuskunnassa.
Kazakstanin-matkaani liittyi myös kaksi innovaatiota. Vierailin Astana-pyöräilytallissa ja pyöräilin valtavalla velodromilla Astana-tiimin ja Astanan apulaiskaupunginjohtajan kanssa. Iltavastaanotolla tarjoilimme ensimmäistä kertaa suomalaista Wild Foodia, jonka loihti eteemme suomalainen kokki Sami Tallberg. Villiruokatapahtumia tulen järjestämään jatkossakin, sillä debyytti oli kiistaton menestys.
Ohjelmaani mahtuivat myös perinteiset Eurooppa-luennot sekä Almatyssa että Astanassa. Opiskelijoiden tiukoista kysymyksistä saattoi päätellä, että ainakin akateeminen vapaus voi täällä hyvin.
Almaty ja Astana olivat 20. ja 21. matkakohteeni vienninedistämisen merkeissä. Sekä menneet että tulevat vienninedistämismatkat löytyvät tältä sivustolta. Tarkoitukseni on kattaa toimikaudellani kaikki olennaiset kohteet keskittyen erityisesti kaupunkeihin ja toimialoihin, joissa kasvupotentiaali on kaikkein suurin. Almaty ja Astana ja mukana olleet toimialat edustivat kasvupotentiaalia parhaimmillaan.