Terveisiä Viipurista. Olen täällä isäni ja setäni Holger Stubbin kanssa. Osallistumme FST:n dokumenttiohjelmaan, jossa haastatellaan henkilöitä, joilla on sukujuuret Karjalassa.
Isäni syntyi Käkisalmessa, jonne matkaamme huomenna. Isoäitini Marita Stubb (os. Breitenstein) ja isoisäni Volmar Stubb syntyivät Viipurissa. Isoäitini isä Bruno Breitenstein syntyi Viipurin läänin Pyhäjärvellä.
Hänen isänsä, Wilhelm Breitenstein, omisti Kiiskilän kartanon (1897-1917), joka sijaitsee noin 15km Viipurista länteen. Vierailimme tänään Kiiskilässä. Kokemus oli sekä kaunis että ahdistava.
Kaunis, koska näin ensimmäistä kertaa missä isoäitini oli kesiään viettänyt. Meillä on kotona kolme vanhaa valokuvaa, jossa isoäidin isoisä poseeraa lapsineen Kiiskilän portailla.
Ahdistava, koska Kiiskilä on aivan karmeassa kunnossa. Neuvostoaika ja viime vuosien totaalinen välinpitämättömyys ovat johtaneet siihen, että päärakennus on lähes tuhoon tuomittu. Seinät ovat vinossa. Katot kaatuvat päälle. Puutarha on kasvanut umpeen.
Kiiskilä on nykyään Pietarissa sijaitsevan Alma-telakan omistuksessa. Ylläpitoa ei oikeastaan ole ollut vuosikymmeniin. Tilan ympärillä pyörii enemmän tai vähemmän vodkahuurussa olevia hiippareita. Pelottavaa.
Kiiskilä on Kuninkaantien varrella. Se on viimeinen pystyssä oleva 1800-luvulla rakennettu kartano Viipurin ympäristössä.
Kartanolla on symboliarvoa. Krohnin kulttuurisuku oli sen pitkäaikainen omistaja 1800-luvulla. Siellä on vaalittu suomenkieltä ja -kulttuuria.
Myönnän, että sydäntäni riipaisi. Tekisi mieli tehdä asialle jotain. Eikö Kiiskilästä voitaisi tehdä jonkinlaista kulttuurikeskusta tai museota? Kyllähän tällaisille kulttuuriaarteille pitäisi löytyä rahoitusta? Eikö se olisi rajatylittävää yhteistyötä parhaimmillaan?
Viipuri oli myös hieno kokemus. Kaunis kaupunki, Karjalan helmi. Siinäkin mielessä kaunis, että vanhoja rakennuksia ei tuhottu samaan tapaan kuin vaikkapa Helsingissä, Turussa ja Tampereella 1960-70-luvulla.
Laitan dramaattisempia kuvia Kiiskilästä ja Viipurista tiistaina.
