Heti alkuun pahoittelut, etten ole muutamaan päivään ehtinyt blogata. En ole sentään lumihankeen juuttunut, on vain pitänyt hieman kiirettä.
Esiinnyin tänään Suomen venäjänkielisten yhdistysten liiton eli FARO:n 10-vuotisjuhlissa. Mukava tilaisuus. Käytin puheessani suunnilleen koko venäjänkielen sanavarastoni, joka tosin on ikävä kyllä kovin suppea. Venäjää en nuoruudessani opiskellut ja se on nyt myöhemmin harmittanut. Tarvetta olisi ollut!
FARO:n juhlissa viestini oli jälleen kolmiosainen. Kehotin kaikkia Suomen venäjänkielisiä osallistumaan aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan. Menemään mukaan erilaisiin rientoihin, myös järjestöelämään ja politiikkaan.
Toiseksi korostin venäjänkielisen väestömme merkitystä Venäjä-osaajina. Suomessa on arviolta 52000 venäjää äidinkielenään puhuvaa ja tästä joukosta löytyy tietysti massiivinen Venäjä-osaamisen potentiaali. Heidän osaamiselleen täytyisi löytää käyttöä. Tietenkin myös suomen osaaminen on tärkeää, mutta läheskään kaikissa tehtävissä ei vaadita huipputaitoa, ainakaan heti. Sitä paitsi tehdessä oppii.
Kolmas huomioni oli media. FARO on tehnyt aloitteen, jossa toivotaan Suomen venäjänkielisen median vahvistumista. Minusta ajatus on aivan oikea. Esimerkiksi venäjänkieliseen uutistoimintaan olisi panostettava. Lupasin itsekin, että blogini julkaistaan aina silloin tällöin myös venäjäksi.
Lopuksi tietysti onnittelin 10-vuotiasta FARO:a ja toivotin menestystä tärkeälle työlleen!
Merikasarmi keskiviikkona