Tänään oli taas sellainen päivä, että kaikkialle piti ehtiä, mutta mihinkään ei oikein kerennyt.

Aamulla sain viimeisteltyä huomisen IS-kolumnin. Kävimme myös Laurin, Helin ja Teron kanssa läpi viikon tärkeimpiä asioita.

Loppuviikosta Euroopan parlamentin ulkoasiainvalionta muuten vierailee Suomessa. Olen mukana osassa ohjelmaa. Tapaamme muun muassa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan, puhemies Lipposen, pääministeri Vanhasen, ulkoministeri Tuomiojan, puolustusministeri Kääriäisen ja Eurooppa-ministeri Lehtomäen. Erinomaista toimintaa tulevalta puheenjohtajamaalta.


Ahtisaari tänään ulkosuhdevaliokunnassa. Hänen oikealla puolella Kai Sauer, kollegani UM:n ajoilta.

Iltapäivällä sahasin eri valiokunnissa. Ulkoasianvaliokunnassa kuuntelin Martti Ahtisaaren selvitystä Kosovon tilanteesta. Taas sai suomalaisena olla rinta rottingilla. Ahtisaari on erittäin arvostettu kansainvälisissä piireissä.

Komissaari Margot Wallström oli kuultavana erustuslakivaliokunnassa. Ei mitään mullistavaa. Joskus jää kuva, että perustuslakivaliokunta jyllää jotenkin paikallaan. Ehkä valiokunta on aikansa vanki.

Kevät kukkii Brysselissä…  

Huomenna julkaistaan Eurobarometri. Se ei tule olemaan mairitteleva EU:n ystäville. Pistän oman analyysini nettipäiväkirjaan huomenna.

…vihdoin.

Comment

required