Oli hieno päivä. Aamulla tapasin Euroopan talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtajan Staffan Nilssonin ja komitean suomalaiset jäsenet. Meillä oli hyvä keskustelu, jossa käsiteltiin muun muassa EU:n budjettineuvotteluja ja Venäjää. Porukka tekee tärkeää työtä.
Sen jälkeen oli rokotusten vuoro. Syksyllä on paljon matkoja eksoottisiin paikkoihin ja rokotukset ovat sen mukaisia. Piikki sattuu vähemmän aikaa kuin trooppinen tauti…
Aamupäivään kuului myös ilouutinen. Legendaarinen ortopedi Sakari Orava antoi minulle juoksuluvan. Takana on neljätoista pitkää viikkoa ilman yhtään juoksulenkkiä. Rasitusmurtuma on nyt luutunut.
Aloitin varovasti, minuutti juoksua ja minuutti kävelyä. Yhteensä 30 minuutin lenkki. Olin niin iloinen, että teki mieli ölähdellä kuin vasikka kevätlaitumella. Ja niin teinkin. Onneksi ei ollut ketään kuuloetäisyydellä…
Päivän aikana tapasin myös meidän kauppapoliittisen osaston porukkaa ulkoministeriössä. Jorma Korhosen, Manu Virtamon ja Juha Niemen kanssa pohdimme tulevia vienninedistämismatkoja. Hyvältä näyttää.
Iltapäivän vietin valtioneuvoston kansliassa. Tapasin meidän EU-sihteeristön väkeä. Ykkösluokan ammattilaisia, joiden kanssa kävimme läpi syksyn EU-agendaa. Tuntui kuin kotona olisi. Uusi työhuonekin on kiva. Sain siitä villin idean, johon palaan myöhemmin.
Olin myös Radio Vegan haastattelussa Ylen ruotsinkielisellä puolella. Tuntuu siltä, että matkavauhti on löytymässä.