Koneessa Jyväskylästä Helsinkiin. Vieressä Eija-Riitta Korhola. Takana meppikiertuepäivä Jyväskylässä ja edessä lento Helsingistä Brysseliin. Suonissa se raukea perjantaifiilis. Takana kahdentoista päivän tauoton rupeama, sekoitus työtä ja huvia. Jyväskylässä luennoin Kokoomuksen talousseminaarissa ja yliopistolla. Kävin myös Kokoomusnuorten kojulla My Way-messuilla. Yliopistoluennon vedin yhdessä Peter Ekholmin kanssa. Kun Peter on paikalla, niin aika ei käy pitkäksi. Olemme aikaisemminkin vetäneet keikkoja yhdessä. Show-mieltä ei puutu.
Peterillä on monta hauskaa juttua. Yksi niistä on määritelmä integraation syvyydestä. Sen selittämiseksi hän näyttää kaksi kuvaa. Ensin hän näyttää klassikon, jossa Mitterrand ja Kohl seisovat käsi kädessä ensimmisen maailmansodan uhrien muistotilaisuudessa Verdunin muistopatsaalla. Kädet ovat visusti yhdessä, mutta herrojen välillä on ainakin metrin verran tyhjää. Tätä integraation astetta Ekholm pitää hyvänä. Toinen kuva saa yleisön purskahtamaan nauruun. Siinä mennään niin sanotusti liian pitkälle. Kuvassa Breznev suutelee Honeckeria huulille. Se siitä integraation syvyydestä.
.jpg)
Peter Ekholmin kanssa piisaa aina EU-juttua.
Ennen paluulentoa poikkesin vielä messuilla. Kokoomusnuoret olivat jälleen järjestäneet hienon kojun. Muutenkin Jyväskylän seudun Kokoomusnuoret ansaitsevat suitsutusta. Siinä on porukka, jolla on virtaa ja särmää. Jyväskylässä on aina kiva käydä meppikiertueella. Niin tälläkin kertaa.
.jpg)
Kokoomusnuorissa on menoa!
Nyt on edessä rauhallinen viikonloppu. Tai kaikki on kai suhtellista. Huominen aamupäivä menee Emilietä ja Oliveria kuskatessa. Emilie aloittaa tanssin ja jatkaa jumpalla. Oliverilla on taasen toinen kerta jumpassa. Jännää.