Onneksi olkoon Kimi Räikkönen, Tarja Cronberg, Sauli Niinistö, Nordhein-Westfalenin kristillisdemokraattinen puolue (CDU) ja Oliver. Kimille Monacon voitosta, joka oli ylivoimainen. Tarjalle, Vihreiden puheenjohtajakilpailusta, joka oli tiukka. Saulille erinomaisesta ulkopoliittisesta linjapuheesta. Ja CDU:lle, koska ottivat vaalivoiton alueella, joka on ollut 39 vuotta Saksan sosiaalidemokraattien hallinnassa.

Suurimmat onnittelut menevät kuitenkin Oliverille. Tänä viikonloppuna hän on oppinut seisomaan ilman tukea ja toistelemaan sanoja. Ensimmäinen askelkin tuli otettua, joskin toisella oltiinkin jo sylissä. Ma-ma-ma ja Pa-pa-pa toistot ovat kuuluneet Oliverin repertuaariin jo muutaman viikon, mutta eilen hän toisteli ”spoon”- ja ”lampa”-sanaa. Tai no kyllä se oli vähän enemmän ”spuuu” ja ”laaa”. Vanhemmat ovat ylpeitä.

Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä. Lauantaina kävimme Suzannen kanssa pitkästä aikaa kahdestaan ravintolassa. Kullanarvoista aikaa. Kaikkien lapsiperheiden vanhemmat varmaan tietävät tunteen. Kun lapset syntyvät niin ruokailut eivät ole enää sitä mitä ne olivat ennen, ja yhteinen aika puolison kanssa on usein kortilla. Emme olleet kokeilleet Genvallin järven afrikkalaista ravintolaa. Kannatti kokeilla.

Ensi viikosta on tulossa kiireinen ja raskas. Raskainta tulee olemaan isoisäni, professori Kai Setälän hautajaiset tiistaina. Lennän Helsinkiin huomenna illalla.

Comment

required