Maasta oppii paljon katsomalla urheilua telkkarista. Suomessa keskeytetään Wimbledon finaali viidennessä erässä, koska ”Karpolla on asiaa”. Italiassa keskeytetään yleisurheilun MM-skabat kesken keihäsfinaalin, juuri kun Tero Pitkämäki on heittämässä. Syy: Inter Milan pelaa UEFA Cupin ensimmäistä karsintakierrosta jotain ukrainalaista joukkuetta vastaan… En tiedä kummalla on prioriteetit kohdallaan. Ehkä ei kummallakaan.

Italian loma jatkuu… sitä on vain valitettavan vähän jäljellä: neljä päivää. Tänään tuli koettua kaksi uutta elämystä: italialainen perhelounas ja jalkapallo-ottelu.

Söimme lounasta Medici-perheen luona. He ovat Kirsin ja Sakun naapureita. Perheen isä on eläkkeellä armeijan palveluksesta, äiti on paikallisen poliisin tilintarkastaja. Heillä on neljä lasta, joista kolme on jo ”maailmalla”, joskin paikallisesti. Kaikki olivat paikalla. Meitä oli kaiken kaikkiaan 20 henkeä.

Pöytä oli katettu enemmän kuin koreaksi. Suuri osa ruuasta oli omaa tuotantoa, kasviksista makkaroihin. Kommunikoimme lähinnä Sakun ja perheen vanhimman pojan välityksellä. Se ei latistanut tunnelmaa. Kaikin puolin hieno kokemus.

Iltapäivällä kävimme katsomassa paikallisen Tolentinon jalkapallojoukkueen harjoitusottelua. Vastustajana oli ykkösdivisioonan Martina. Yhdessä 23:n katsojan kanssa todistimme Martinan ylivoiman. Samalla totesimme, että Martina pärjäisi erinomaisesti Veikkausliigassa

Comment

required