Norjan ulkoministeri Jonas Gahr Störe vieraili tänään Helsingissä. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun työlounaan merkeissä. Jonas on läheinen kollega ja ystävä, jonka kanssa juttua riittää.
kuva: Eero Kuosmanen
Allekirjoitimme myös Suomen ja Norjan välisen yhteistyöasiakirjan Venäjän radioaktiivisten RTG-majakoiden korvaamiseksi Suomenlahdella. Kokonaisarvo on 10 miljoonaa euroa. Norja vetää hanketta ja antaa suurimman osan rahoituksesta. Suomi tukee 1,5 miljoonalla. Venäjä hoitaa projektiin kuuluvat työt. Norja kantaa siis vastuuta myös Itämerestä, vaikkei rantavaltio olekaan.
Lopuksi osallistuimme yhdessä Pohjola-Nordenin ?Pohjoismaat ja Venäjän markkinat? ?seminaariin. Jonas puhui arktisesta alueesta ja Venäjästä. Itse pidin Itämeri-aiheisen puheen, jonka löydät tästä. Mitä mieltä arvon blogikommentaattorit ovat?
Nyt edessä on lähtö Madridiin. Tapaan siellä Espanjan ulkoministeri Miguel Angel Moratinosin. Tärkeimpänä aiheena on Espanjan tuleva EU-puheenjohtajuus ja sen asialista.