Terveisiä Tukholmasta. Istun kansainvälisessä Iraq Compact-kokouksessa. Kyseessä on Irakin hallituksen YK:n tuella käynnistämä aloite, jonka tavoitteena on uudistaa Irak.

Tässä aloitteessa on kolme aluetta, joihin panostetaan: politiikka, talous ja turvallisuus. Eli yritetään parantaa Irakin poliittista tilannetta, taloutta ja turvallisuutta. Viesti meidän suunnalta on selkeä: kansainvälinen (eli EU ja YK) yhteisö tukee Irakia näissä uudistuksissa.

Tämänhetkinen tilanne on, että talouden ja turvallisuuden saralla on edetty, mutta poliittiset uudistukset (esimerkiksi perustuslaki ja öljylaki) eivät ole edenneet toivotulla tavalla.

Olen valmistautunut kokoukseen pitkän kaavan mukaan. Se on ollut hyvä tapa paneutua Irakin tilanteeseen. Alkuviikosta tapasin Ilkka Uusitalon, joka Euroopan komission edustaja, eli suurlähettiläs, Bagdadissa. Ei mikään ihan helppo duuni! Ilkka on hoitanut hommansa loistavasti. Saa suitsutusta kaikilta suunnilta. Eikä ihme. Todellinen ammattilainen.

Eilen kävimme läpi kokouksen sisältöä ja puheenvuoroani yhdessä Teemu Tannerin ja Leena Pylvänäisen kanssa. Erinomainen sessio. Tämä ammatti on, kuten monet muut, jatkuvaa oppimista. Ja olen huomannut, että kertaus on kaiken opin äiti.

Nämä kokoukset eivät tietenkään ole pelkkää puhetta. Tulosten jälkeen tärkein anti on, että tapaa kollegoja käytävillä, tauoilla ja lounaalla.

Carl Bildt oli järjestänyt minulla erinomaista lounasseuraa. Istuin samassa pöydässä Condoleezza Ricen sekä Irakin, Jordanian, Italian ja Georgian ulkoministerin kanssa.


Condoleezza Ricen kanssa

Condin kanssa päätiin heti hyvin juttuun. Hän on syntynyt Alabamassa ja innostui kun kerroin opiskelleeni Etelä-Carolinassa. Keskustelimme muun muassa Lähi-Idän tilanteesta, EU:sta ja USA:n presidenttivaaleista. Lounaan päätteksi tuli kutsu Washingtoniin. Hieno homma.

Omassa puheenvuorossa nostin esille kolme pointtia:

1. Uudistuksissa on panostettava kaikkiin kolmeen alueeseen yhtäaikaa. Politiikka, talous ja turvallisuus kulkevat käis kädessä.

2. Uudistus vastuu on Irakilla, mutta meillä on velvollisuus auttaa. Asiantuntemustaja kokemusta jälleenrakentamisesta löytyy.

3. Irakin vakauttaminen on meidän kaikkien intressissä. Eikä vähintään siksi, että Irak on Euroopan rajavaltio.


Map from CIA World Factbook

Puheenvuorossani nostin myös esille Martti Ahtisaaren CMI-järjestön erinomaisen aloitteen, Irakin kansallisen sovinnon edistämisestä. Eihän tästä mitään tule jos shiiat, sunnit ja kurdit eivät tule keskenään toimeen.

Irakin kohdalla ei ole kysymys talousongelmista tai kehitysavusta. Irak on itse asiassa rikas maa, eikä vähintään öljyvarojensa ansiosta. Tänäkin vuonna Irakin valtionbudjetti on 48 miljardia dollaria (Suomen valtion budjetti on tänä vuonna 45,5 miljardia euroa). Tuohon voi vielä lisätä, että tuon budjetin jälkeen valtion öljyvaroja jää vielä jäljelle noin 22 miljardia euroa. Ei pahempi ylijäämä. Ei panis Jyrkikään pahakseen jos Suomessa olisi samankaltainen ylijäämä…


Sheikki Humam Hamoudi, Irakin parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja perustuslain uudistamista käsittelevän komitean puheenjohtaja

En tietenkään viettänyt koko aikaa kokoussalissa. Bilateraalitapaamisia oli paljon. Tapasin kahdenkeskisesti Britannian, Irakin, Iranin ja Albanian ulkoministerit. Käytävillä tuli sitten bongattua moni muukin.


Viron Urmas Paet (vas.) ja Italian Franco Frattini

Päivä oli kaiken kaikkiaan hyödyllinen. Nyt Ruotsin kuninkaan vastaanotolle ja sieltä kotiin vielä illaksi.

Vas. Teemu Tanner, Elina Grönholm, Leena Pylvänäinen

PS. En ole koskaan nähnyt näin monta nappia korvassa. Paikka kuhisee turvamiehiä.

Comment

required