Intialla on kiinnostava matkailubrändi. Sen voi helposti todeta todeksi, oli silmiä avaava matka. Ohjelma päättyi tiistain-illan viralliseen tapaamiseen ja työillalliseen isäntäni, ulkoministeri Krishnan kanssa. Tässä pohdintojani, mitä ekalla vierailullani Intiaan koin.
Erinomainen suurlähettiläämme Terhi Hakala pätevine tiimeineen oli koonnut erittäin hyvän ohjelman. Ymmärrän silti, että näin vierailullani valtavasta ja monipuolisesta Intiasta vain raapaisun. Intia on maailman suurin demokratia. Sen ennustetaan olevan muutaman vuoden päästä maailman väkirikkain maa. Talouskasvu on ollut hurjaa. Keskiluokka kasvaa. Energiantarve lisääntyy. Lisäksi Intia sijaitsee keskeisten ajankohtaisten kansainvälisten kysymysten naapurissa tai keskiössä. Aluetta leimaavat kolme turvallisuushaastetta: fundamentalistinen islam, ydinvarustelukilpailu ja terrorismi.
Intia on katsonut Suomea ja Euroopan unionia pitkälti samanlaisen linssin läpi kuin mekin sitä. Intia on meille taloudellinen mahdollisuus. EU on taasen Intian suurin kauppakumppani. Intia oikeastaan näkee EU:n talousblokkina ja suosii suoria yhteyksiä kysymyksessä kuin kysymyksessä eri jäsenmaiden kanssa.
Vierailuni tavoite oli vahvistaa kahdenvälisiä ulkopoliittisia suhteitamme. Ne ovat erinomaiset mutta niissä on paljon toteutumatonta potentiaalia. Myös EU painottaa vahvistuneen ulkopolitiikkansa myötä strategista kumppanuussuhdetta ja poliittisen vuoropuhelun vahvistamista Intian kanssa. Olemme tärkeitä kumppaneita monessa mielessä, demokratioita jotka jakavat monia yhteisiä arvoja ja tavoitteita.
Etelä-Aasian turvallisuushaasteet liittyvät myös Euroopan ja sitä kautta Suomen turvallisuuteen. Intia on ulkopoliittisena toimijana melko pidättyväinen. Se on silti merkittävä alueellinen toimija ja sen vaikutusvalta ja rooli on kansainvälisissä kysymyksissä on kasvussa.
Terrorismi piinaa Intiaa pitkäjänteisesti. Kotikutoisten ongelmien lisäksi se kantaa huolta Pakistaniin nojautuvasta alueellisesta terrorismista. Se taas liittyy kansainväliseen al Qaidan toimintaan. Intian ja Pakistanin pääministerit tapasivat juuri vierailuani edeltävänä viikonloppuna alueen maiden huippukokouksessa. Maat pyrkivät rakentamaan keskinäistä luottamusta ja jatkamaan viime vuoden Mumbain terrori-iskuihin keskeytynyttä vuoropuhelua. Pakistanin tulisi Intian mielestä ripeämmin hajottaa maaperällään toimivia terroristiryhmiä. Se pelkää niiden vaikutusvallan muutoin kasvavan paitsi Pakistanin ja Intian maaperällä, myös Afganistanissa.
New Delhin ja Islamabadin suhdekehitys on tervetullutta. Vuosikymmeniä ja monen analyytikon mielestä yhä edelleen molemmat miettivät maailman haasteiden sijaan ensisijaisesti tätä naapurisuhdettaan. Esimerkiksi Kashmirin kysymys on jäätynyt näiden kahdenväliseksi konfliktiksi.
Intia näkee myös Afganistanin haasteet maantieteellisenä kokonaisuutena eli yhdistyneenä Pakistaniin. Delhin painotukset vastaavat omiamme: meidän kaikkien tulee kantaa vastuuta Afganistanin kehityksestä. Sen suora oma intressi on torjua terrorismia ja sen kasvualustaa maassa. Se tekee Afganistanin kanssa tiivistyvää yhteistyötä, Intialla on maassa laaja konsulaattiverkosto ja se osallistuu vahvasti kehitysrahoitukseen. Delhissä suhtaudutaan hyvin vakavasti Talebanin kannatuksen kasvumahdollisuuksiin.
Nyt valmistaudun loppuviikkoon, josta tulossa kotona Helsingissä normaalin kiireinen.
Haastattelu intialaisen median kanssa.
Matka pulkassa ja lähdössä paluulennolle aamuvarhain. (Vasemmalta Sanna Halinen, Liisa Valjento, Terhi Hakala, minä, Elina Kalkku ja Päivi Pohjanheimo).