Takana pitkä päivä Genevessä YK:n ihmisoikeusneuvostossa. Teemana oli luonnollisesti Libya.
Paikalla oli iso joukko ulkoministereitä. Gaddafin hallinnon toimet tuomittiin vahvasti.
Puheiden lisäksi kansainvälinen yhteisö on edennyt jo toimiin. YK:n turvallisuusneuvosto teki päätöksen pakotteista viikonloppuna, ja EU:n päätökset tehtiin tänään.
Omassa puheenvuorossani totesin, että YK:n turvallisuusneuvoston tulee määritellä, milloin kansainvälisen yhteisön on otettava vastuu tietyn maan kansalaisten suojelusta. Tiedote löytyy täältä, puhe taas ilmestyy tiistaina tänne.
Virallisten puheenvuorojen lisäksi kollegojen tapaaminen on tällaisten kokousten parasta antia. EU-maiden ulkoministerien kanssa keskustelimme kokoussalin hälinässä ja Hillary Clintonin kanssa käytävällä. Catherine Ashtonin kanssa odottelimme lentokonetta yhdessä.
Käytäväkeskustelu Hillary Clintonin kanssa (Kuva: Eric Bridiers).
Ehdin tavata myös Geneven-edustustomme väkeä sekä Heikki Kovalaista. (Kuva: Katri Källbacka)
Viimeisetkin suomalaiset, jotka halusivat poistua Libyasta, ovat nyt päässeet pois. Mahtava juttu! Ministeriön väki ja monet edustustomme Libyan lähialueilla ovat tehneet tässä todella paljon töitä.