Päivä alkoi vodkalla (siis kokouksella vodkadirektiivistä), jatkui Euroopan tulevaisuudella, lobbaripalavereilla, BBC-haastattelulla, A-studiolla ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustamisella. Kohta kiirehdin katsomaan mestareiden liigan finaalia. Todellista mepin arkea…
Tänään vietettiin parlamentissa IDAHOa eli kansainvälistä homofobian vastaista päivää. Merkkipäiväksi on valittu juuri 17. toukokuuta, koska tasan 15 vuotta sitten homoseksuaalisuus poistui WHO:n mielenterveyshäiriöiden listalta. Paljon on saatu aikaan pienessä ajassa. Mutta paljon on vielä tehtävää.
Päivän päätapahtuma oli GLBT-intergroupin järjestämä seminaari otsikolla ”Vihalle loppu”. Seminaarin päätavoitteena oli lisätä tietoisuutta homofobiasta, poistaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja ja tehdä kansainvälinen homofobian vastainen päivä tunnetuksi.
Meikkaus ennen BBC:n ohjelmaa. Aiheena Strasbourg.
Ennen seminaaria osallistuin lehdistötilaisuuteen yhdessä seksuaalitasa-arvoverkoston muun puheenjohtajiston, IDAHO-päivän perustajan ja LIBE-valiokunnan puheenjohtajan kanssa. Lehdistön joukossa oli toki myös asiaan vähemmän avarakatseisesti suhtautuvia.
Seminaari onnistui yli odotusten. Paikalla oli väkeä ainakin 150 henkeä ja keskustelu oli vilkasta. Ja mikä tärkeintä: tunnelmasta puuttui takakireys. Aihe on vakava, mutta se ei tarkoita, ettei siitä voisi keskustella huumorin kera.
Mahdanko tässä sanoa jotain kummallista?
Parlamentin puheenjohtaja Borrell lausui alkusanat alleviivaten parlamentin vastuuta näyttää asiassa esimerkkiä ja tuomita kaikenlainen syrjintä kaikilla elämänä osa-alueilla. Jokaisella EU:n kansalaisella on yhtäläiset oikeudet – asia on ehdoton.
Myös LIBE-valiokunnan puheenjohtaja, Itävallan puheenjohtajuuskauden edustaja ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen komissaari pitivät vakuuttavat puheenvuorot.
Oma tehtäväni oli lausua seminaarin loppusanat. Kehuin parlamenttia ja patistelin jäsenmaita ja komissiota. Tammikuussa kaikkien poliittisten ryhmien tukemana parlamentissa hyväksytty homofobian vastainen resoluutio on upea saavutus.
Nyt jatkamme komission painostusta: horisontaalinen syrjinnänvastainen laki on luvattu ja siitä on pidettävä kiinni. Ihmisoikeusasioista vastaava komissaari Frattini on luvannut ottaa askeleita eteenpäin. Seuraavaksi komissio työstää nykyistä tilannetta kartoittavan vihreän kirjan.
Yleensä ei naurata, että ollaan Strasbourgissa.
PS. Ruotsalainen meppi, Cecilia Malmström, kirjoittaa kauniisti Suomesta. Tsekkaa http://www.gp.se/gp/jsp/Crosslink.jsp?d=114&a=274470.