Euroopan parlamentin ulkopuolella liput liehuvat puolitangossa. Vuoden alku on musta. Mieli on maassa, ahdistus ja epätoivo läsnä.
Kaakkois-Aasian hyökyaaltokatastrofi oli yksi ihmiskunnan historian pahimmista luonnontuhoista. Sen aiheuttamat kärsimykset sadoilletuhansille ihmisille ovat mittaamattomat.
Katastrofin todellisen karmeuden ymmärtävät vain ne, jotka olivat tai ovat paikan päällä. Me muut voimme vain kuvitella.
Katastrofi osoitti, että kaikki raja-aidat, joita yritämme pystyttää kansallisvaltioiden välille, ovat keinotekoisia. Olemme kaikki samassa veneessä. Hyvinvointi ja turvallisuus ovat yhteisiä, samoin pahoinvointi ja turvattomuus.
On selvää, että katastrofista pitää ottaa oppia, mutta sormella osoittelu ei tässä vaiheessa hyödytä ketään. Tärkeysjärjestys on selkeä: juuri nyt pitää keskittyä avunantoon. Myöhemmin voidaan pohtia, miten asiat olisi voitu tehdä paremmin.
Asioita tulee aina peilattua myös lähiomaisten kautta. Onnettomuuden sattuessa olimme perheen kanssa matkalla Egyptiin. Emme välttyneet Suzannen kanssa ajatukselta, että mitä jos… Mitä jos olisimmekin olleet Kaakkois-Aasiassa? Mitä jos me olisimme olleet rannalla lasten kanssa?
Parlamenttityön alku tuntuu vähän toissijaiselta tällä hetkellä. Ryhmäkokoukset alkoivat tällä viikolla. Ensi viikolla suuntaamme Strasbourgiin.
Vaikeasta alusta huolimatta haluan toivottaa kaikille hyvää alkanutta vuotta.
