Ison-Britannian pääministeri David Cameron piti tänään odotetun EU-linjapuheensa Lontoossa. Puhe löytyy täältä.
Puheeseen oli ladattu kovat odotukset, ja sitä kutsuttiin jo etukäteen historialliseksi. Brittipääministerit ovat pitäneet ennenkin Euroopan integraation kannalta merkittäviä puheita. Esimerkiksi Winston Churchill 1946 (Zürich – Euroopan Yhdysvallat), Margaret Thatcher 1988 (Brygge – käänne EU-suhteessa, John Major 1994 (Leiden – stop integraation syventämiselle) ja Tony Blair 2005 (Euroopan parlamentti – talousuudistusten aika).
Puhe oli odotetun taitavasti rakennettu kokonaisuus, jossa kovat vaatimukset esitettiin keinoina parantaa koko EU:n toimintaa. Cameron vakuutti, että haluaa Britannian säilyvän osana EU:ta.
Cameron listasi EU:n kolme haastetta: euroalueen tiivistyminen, kilpailukyky suhteessa nouseviin talouksiin ja kansalaisten suhtautuminen unioniin. Yhdessä ne johtavat hänen mielestään tarpeeseen neuvotella Ison-Britannian EU-suhde uudestaan.
Periaatteet, joita Cameron kertoi tavoittelevansa ovat:
1. Kilpailukyky (mm. digitaaliset sisämarkkinat, vapaakauppa)
2. Joustavuus – ei ”yhä tiiviimpi unioni”
3. Toimivaltoja takaisin jäsenmaille – esim. työaikadirektiivi
4. Kansallisten parlamenttien rooli
5. Reiluus kaikille jäsenmaille
Cameronin taktiikka on mennä seuraaviin parlamenttivaaleihin 2015 näillä periaatteilla, saada muutokset toteutettua (vaatii myös perussopimusten muutosta) ja järjestää sitten kansanäänestys siitä, pysyykö Britannia EU:n jäsenenä.
Brittikonservatiivien EU-vastaisuus on kasvanut Margaret Thatcherin ajoista lähtien. Sisäiset erimielisyydet Eurooppa-politiikasta olivatkin niin Thatcherin kuin hänen seuraajansa John Majorin päänvaivana. Brittimedian – varsinkin Robert Murdochin omistamien lehtien – suhtautuminen EU:hun on muuttunut vuosien kuluessa yhä raivoisammaksi. Samalla konservatiiveista on valittu yhä EU-vastaisempi ryhmä Westminsterin parlamenttiin. David Cameron joutui lupaamaan pyrkiessään puoluejohtajaksi 2005, että hän irrottaisi konservatiivit yhteistyöstä Euroopan kansanpuolueen kanssa (EPP, sis. Kokoomus). Entiset ryhmäkaverini ovatkin istuneet omassa pienehkössä ECR-ryhmässään tämän vaalikauden Euroopan parlamentissa.
Suomen kannalta Britannian etääntyminen eurooppalaisen yhteistyön ytimestä on huono uutinen. Sisämarkkinoiden kehittämisen, reilun ja avoimen kilpailun ja vapaakaupan kannattajana Britannia on luonteva liittolaisemme. Sen ja Suomen tavoitteet ovat usein lähellä toisiaan EU:n arkipäiväisessä lainsäädäntötyössä. EU:n kansainvälinen rooli olisi myös heikompi ilman Britanniaa.
Epävarmuus Britannian EU-suhteesta, täydestä irtautumisesta puhumattakaan, on kuitenkin kaikkein huonoin uutinen Britannian itsensä kannalta. Sen vaikutusvalta kansainvälisessä politiikassa ja Lontoon asema yritysten sillanpääasemana Eurooppaan kärsisivät EU:sta irtoamisesta ratkaisevasti. Saarivaltakunnan läheisin liittolainen Yhdysvallat on todennut julkisestikin, että haluaa ”vahvan Britannian vahvassa EU:ssa.” Cameronkaan ei halua eroa EU:sta, mutta hänen vaatimuslistansa täyttäminen voi osoittautua vaikeaksi. Suomen, Britannian ja Euroopan kannalta toivon, että hän löytää tien ylös itsensä ja puolueensa rakentamasta kuopasta.
