Tänään oli suhteellisen rauhallinen meppikiertuepäivä Helsingissä. Aamu alkoi Ylen Radio ykkösessä Tuomas Enbusken seurassa. Aiheena Nato. Juttukavereina Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämö ja kirjailija-filosofi Arno Kotro.

Mielestäni keskustelu meni ihan hyvin. Omalta osaltani toivoin, että Natosta voitaisiin keskustella ikään kuin arkisesti, ilman ideologista latausta.

Yritin perinteiseen tapaan purkaa myyttejä Nato-jäsenyyden merkityksestä. En tiedä onnistuinko, mutta tulipahan keskusteltua.

Radion jälkeen kävin Hankenilla (eli ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu) luennoimassa EU:n tulevaisuudesta. Kuulijoina joukko kansainvälisiä opiskelijoita.

Lounaalla pyörähdin Eduskunnan pikkuparlamentissa. Kaikkialla vastaillaan hallitustunnustelija Matti Vanhasen kysymyksiin.

Lounaan jälkeen tapasin Kaarisillan taiteilijoiden ryhmän, jotka ovat tullossa Euroopan parlamenttiin esittämään taideteoksiaan marraskuussa. Hieno porukka.

Ennen kotimatkaa pyörähdin vielä Sanomatalossa. Nyt istun lentoasemalla odottelemassa paluulentoa Brysseliin. 

Huomenna lennämme koko perheen voimin jenkkeihin. Menemme Suzannen kanssa luennoimaan entiseen yliopistooni eli Furman Universityyn Etelä-Karolinassa. Luvassa on hieno reissu. Siitä enemmän ensi viikolla. 

Comment

required