Ilta. Kotona työhuoneessa. Päällä Suomen kansallisasu eli verkkarit. Lapset nukkuvat. Pitkä päivä takana. Pitkä yö edessä. Huomenna estradilla budjetinvalvontavaliokunnassa. Pitää valmistella kiperiä kysymyksiä eri instituutioiden edustajille.
Tänään sain kokea millaista on yrittää tasapainoilla neljässä valiokunnassa. Päällekkäisyyksiä koko päivän. Onneksi mielenkiintoisimmat keskustelut olivat eri aikoihin. Ehdin sisämarkkinavaliokunnan palveludirektiivikeskusteluun.
Raportööri Evelyn Gebhardtin ”työpaperi” herätti kummastusta. Hänen linjansa on vähintäänkin ”nationalistisprotektionistinen”. Näkee mörköjä kaikkialla – alkuperämaaperiaatteesta direktiivin kattavuuteen. Luulin, että raportöörin tehtävä on laatia objektiivinen työpaperi…. Olin väärässä. Onneksi hänen puoluetoverinsa, Lasse Lehtinen, esitti viisaita näkemyksiä.
Ulkoasiainvaliokunnassa kuuntelin Luxemburgin ulkoministerin selvityksen heidän kautensa haasteista. Kävin myös iltapäivän aluksi kuuntelemassa Olli Rehniä laajentumisesta. Pärjäsi taas hyvin. Ulkoasiainvaliokunnassa saa hyvän kokonaiskuvan unionin ulkopolitiikasta ja kansainvälisistä suhteista ylipäätään. Raportteja piisaa jokaisesta maankolkasta.
Piipahdin myös budjetinvalvontavaliokunnassa, jossa kaksi meppiä grillasi EU:n virastoja varainhoidosta. Grillattavia virastoja oli yhteensä 15. Ei ollut meikäläisen heiniä, joten menin takaisin toimistolle valmistautumaan huomiseen koitokseen. Sain myös valmisteltua perustuslakivaliokunnan koordinaattorikokouksen, joka pidetään huomenna ennen varsinaisen valiokunnan istuntoa.
Olin lounaspuhujana British Chambers of Commercen tilaisuudessa. Paikalla oli noin 30 lobbaria ja yritysten edustajaa. Kävimme läpi EU:n keskeisiä haasteita tälle vuodelle. Kävin läpi perinteisen paletin eli perustuslaki, laajentuminen, budjetti, kilpailukyky ja ulkosuhteet. Nostin myös esille palvelu- ja kemikaalidirektiivit.
Iltapäivällä kävin Ari Vatasen kanssa kahvilla. Hän oli tullut parlamenttiin suoraan Afrikasta, Pariisi-Dakar rallista. Kertoi lyhyesti kokemuksista. Ei siinä kuitenkaan pahemmin aikaa jäänyt jutustelulle. Kaikki, siis todellakin kaikki, tulivat heti juttelemaan Arille Dakarista. Ari on yksi parlamentin tunnetuimmista ja suosituimmista mepeistä – eräänlainen Suomen suurlähettiläs.
Nyt takaisin todellisuuteen, jos budjetinvalvontavaliokunnan papereita nyt todellisuudeksi voi kutsua…