Osallistuin tiistaina ja keskiviikkona Maailman talousfoorumin (World Economic Forum, se Davosista tuttu) kokoukseen Istanbulissa. Uusi, positiivinen kokemus minulle. Koolla liike-elämän johtoa, poliitikkoja ja tutkijoita erityisesti Lähi-idästä, Euroopasta, Yhdysvalloista ja Venäjältä. Osa keskusteluista oli medialle avoimia, ja mm. uutistoimisto Bloomberg oli mukana tiiviisti.
Osallistuin itse muutamaan eri tyyppiseen keskusteluun erityisesti euroalueen tulevaisuudesta. Keskustelukumppaneina mm. Turkin keskuspankin johtaja Erdem Basci ja Kreikan valtiovarainministerinä 2009-2011 toiminut George Papaconstantinou. Aamiaiskeskustelun kävin ns. Global Agenda Councilin kanssa – hieno porukka, jossa mukana monet maanosan parhaista EU-ajattelijoista.
Taannoisen Pariisin-puheen hengessä jaottelin omat perusteesini kolmeen: politiikka, talous ja instituutiot.
Rahoituskriisinä 2008 alkanut tapahtumasarja on muuttanut muotoaan ja kasvanut talouskriisiksi, velkakriisiksi ja myös poliittiseksi kriisiksi. Lehman Brothersin romahduksen jälkeen lähes kaikki vaalit EU:ssa ovat johtaneet hallituksen vaihtumiseen, ja monissa jäsenmaissa erilaiset yksinkertaisia vastauksia tarjoavat populistipuolueet ovat nostaneet kannatustaan. Samalla perinteisen oikeisto-vasemmisto -jaon merkitys on vähentynyt. Tämä on erityisen selvää Kreikan vaaleissa, joissa vastakkain ovat globalistien ja lokalistien blokit.
Talouspoliittinen keskustelu ajautui Ranskan vaalien alla väittelyksi kasvun ja talouskurin välillä. Tällainen jaottelu on minusta absurdi. Euroopassa talouskasvua on lähinnä maissa, jotka ovat noudattaneet järjestelmällisesti budjettikuria. Nopeasti kasvavat BRICS-maat täyttävät tietääkseni kaikki Maastricht-kriteerit. Ylivelkaantunut Eurooppa ei voi hakea kasvua velkaantumalla vielä lisää. Rakenteelliset uudistukset, sisämarkkinoiden syventäminen (erityisesti digitaaliset sisämarkkinat) ja vapaakauppasopimukset ovat keinoja talouskasvun tukemiseen.
Institutionaalisella tasolla näyttää selvältä, että EU:n integraation syveneminen ei tapahdu 1990-luvulta ja 2000-luvun alusta tuttujen hallitustenvälisten konferenssien ja uusien perussopimusten kautta. Menetelmä on liian hidas ja altis yksittäisten jäsenmaiden sisäpoliittisille käänteille. Sen sijaan tulemme näkemään eriytyvää integraatiota ja ytimien muodostumista taloudellisesti kyvykkäiden ja integraatioon poliittisesti halukkaiden maiden kesken.
Herman Van Rompuyn johdolla valmistellaan parhaillaan ehdotuksia euroalueen tulevaisuudesta kesäkuun lopussa pidettävän Eurooppa-neuvoston käsittelyyn. Komissio julkisti tänään esityksensä ”pankkiunionin” perustamisesta. Palaan näihin ehdotuksiin myöhemmin blogissa. Nyt arvostaisin suuresti blogikommentaattorien näkemyksiä yllä esitetyistä perusväitteistä.
