Pidin perjantain kokousrumban keskellä avauspuheenvuoron UPI:n ja ECFR:n seminaarissa aiheesta ?The Challenge of European Security – Foresight into the EU strategy in a complex field?. Tässä pääpointtini. Kommentteja?
Totesin muun muassa, että Euroopan turvallisuuspolitiikassa tapahtuu juuri nyt paljon ja nopeasti. Syitä on monia, tiukka talous ei vähäisimpänä.
Esimerkkejä:
– ETYJ järjesti ensimmäisen huippukokouksensa 11 vuoteen.
– Naton taannoinen huippukokous oli menestys, ja järjestö pystyi uudistamaan strategiaansa. Samalla sovittiin Naton ja Venäjän yhteistyöstä ohjuspuolustuksen kehittämisessä.
– EU:n ja Venäjän välillä saatiin sovittua viimeisistä kauppapoliittisista ristiriidoista (mm. puutullit) ja Venäjän WTO-jäsenyys toteutunee ensi vuonna.
– Turkin asema alueellisena vaikuttajana vahvistuu entisestään.
– Iso-Britannia ja Ranska ?kaksikko sekä Pohjoismaat virittelevät omia yhteistyöjärjestelyjään.
EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on kuitenkin vähän jymähtänyt paikoilleen. Emme oikein tiedä, mihin sitä pitäisi kehittää tai mihin mm. taistelujoukkoja pitäisi käyttää.
Peräänkuulutin EU:lta kolmea toimenpidettä:
– Otetaan isompi vastuu Euroopan turvallisuudesta. Lissabonin sopimus antaa tähän työkalut.
– Vahvistetaan strategista ajattelua. Euroopan turvallisuusstrategia pitäisi päivittää ja tehdä siitä uuden ulkosuhdehallinnon ?opaskirja?.
– Parannetaan kriisinhallintakykyjä. Perustetaan operaatioesikunta Brysseliin, lisätään yhteistyötä puolustusmateriaalin suhteen ja jaetaan kansallisia kykyjä yhteisessä poolissa.
