Tänään oli meppikiertuepäivä Helsingissä ja Hyvinkäällä. Aamu alkoi maikkarin Huomenta Suomessa yhdessä Satu Hassin kanssa. Katja Kannonlahti kyseli asiantuntevaan tapaansa EU:n ja Venäjän suhteistä sekä Itämerestä.

Aamutelkkarin jälkeen kävin eräässä haastattelussa ja sen jälkeen Euroopan parlamentin tiedotustoimiston aamukahveilla yhdessä Henrik Laxin ja Satu Hassin kanssa.

Mielestäni tiedotustoimiston toiminnassa on menoa. Pekka Nurminen ja Minna Ollikainen ovat pistäneet vauhtia putiikkiin. Toiminta on ammattimaista ja jälki on sen mukaista.

Kävin myös Hyvinkäällä Antero Rönkän tilaisuudessa. Yritän parhaani mukaan auttaa kaikki kokoomuslaisia eduskuntavaaliehdokkaita.

 
Euromitta-kilpailun osannottajat.

Iltapäivällä toimin sitten Euromitta-tietokilpailun tuomarina. Kyseessä on lukioiden EU-kilpailu. Finaali järjestettiin tänään. Kysymykset olivat niin vaikeita, että meppi olisi kyllä itse ollut helisemässä. Laskin, että olisin saanut vastattua seitsemään kysymykseen kymmenestä…

Jyväskylän lyseon lukion joukkue voitti. Muut kilpailijat olivat Etelä-Tapiolan lukio Espoosta, Porin suomalaisen yhteislyseon lukio ja Pieksämäen lukio.

Jyväskylän joukkueseen kuuluivat Ilona Lahdelma, Edda Nommela ja Anna-Liina Olkinuora. Voittoon heidät oli valmentanut opettaja Susanna Soininen. Voittajajoukkue kutsutaan tammikuussa 2007 palkintomatkalle Brysseliin Euroopan parlamentin vieraiksi.

Etelä-Tapiolan tiimissä olivat Lyydia Kilpi, Maarit Pesonen ja Tuukka Väisänen. Heidän opettajanaan Leena Mäkilä.

Porin Suomalaisen Yhteislyseon lukion joukkuetta veti Jari Leivo. Tiimissa vastailivat Hanna Hannus, Santeri Saarinen ja Jussi Sihvonen.

Pieksamäen lukion kolmikkoon kuuluivat Jukka Savinainen, Minea Tarkiainen ja Petra Ylönen. Valmentajana oli Seija Hietakangas. 

Tämäntyyppiset tilaisuudet nostavat mieltä. Nuoret olivat loistavia ja selvästi innostuneita EU:sta. Siinä suli mepin sydän. Taas jaksaa painaa.

Comment

required