Kolumni, puhe ranskalaisille opiskelijoille, työlounas brittidiplomaatin kanssa, netti-TV keskustelu ja sisämarkkinavaliokunta. Siinä päivän anti.
Päivän pääjuttu oli komissaari Gunther Verheugenin käynti sisämarkkinavaliokunnassa. Olen kirjoittanut sisämarkkinoista liian vähän viime aikoina. Siksi alla hiukan paatosta.
Sisämarkkinat ovat EU:n ruisleipää. Vuoden 1957 Rooman sopimuksessa sovittiin, että ihmiset, tavarat, palvelut ja raha liikkuvat vapaasti yhteisön alueella.
Onneksi silloisilla poliitikoilla oli visio. He uskalsivat ladata pöytään neljä vapautta. Veikkaan, että jos samaa yritettäisiin tänään, niin ei onnistuisi. Vapaudet leimattaisiin heti neoliberalismin perikuvaksi, ja sitähän ne oikeastaan ovatkin.
Teoria on kaunis, käytäntö ei. Kaiken maailman protektionistit ovat kautta aikain yrittäneet estää vapaata liikkumista.
1970-luvun lopussa EY:n tuomioistuin teki päätöksen vastavuoroisesta tunnustamisesta. Eli jos joku kama on hyväksytty yhdessä maassa myytäväksi, niin se pitää hyväksyä myös toisessa.
Tässä yksittäisessä tapauksessa oli kyse ranskalaisesta likööristä nimeltä Cassis de Dijon, jota saksalaiset yrittivät pitää poissa markkinoiltaan. Eivätpä onnistuneet.
Tämän päivän keskustelussa keskityin nimenomaan tavaran vapaaseen liikkumiseen.
Komissaari Verheugen kertoi, että noin puolet kaikesta EU:n alueella liikkuvasta tavarasta kuuluu vastavuoroisen tunnustamisen piiriin. Eli tuotettaa ei säätele mikään yksittäinen direktiivi. Rahassa mitattuna tämä kauppa EU:n sisällä tekee noin 150 miljardia euroa vuodessa. Ei mikään ihan pieni summa.
Jos mikään harmonisointidirektiivi ei koske tuotetta, niin kansallinen viranomainen keksii aina jonkun keinon pitää vieraan maan tuote poissa omasta maasta. Esimerkiksi ympäristön tai kuluttajien suojelemisen nojalla. Potentiaalia kaupan esteille siis on. Tällä hetkellä komissiossa on yli 100 valitusta tavarakaupan esteistä. Ja valitusten määrä sen kun kasvaa vuosi vuodelta.
Ongelmia tuntuu olevan kolme:
1. Firmat eivät ole tietoisia säännöistä ja ovat siksi valmiita täyttämään kaavakkeita päästäkseen toisten markkinoille.
2. Juridinen epävarmuus maksaa. Ei uskalleta mennä markkinoille kun ei tiedetä mitä tapahtuu.
3. Erittäin hidasta tuomioistuinta lukuunottamatta ei tunnu olevan yksinkertaista riitojen ratkaisu elintä. Sellaista tarvitaan.
Yhtäkaikki komissiolta on tulossa lakiehdotus tavaroiden vapaasta liikkumisesta alueilla, joissa harmonisaatio puuttuu. Lakialoite on luvassa tammikuun puolessa välissä. Se tulee tarpeeseen.
