Tänään osallistuin ensimmäistä kertaa kyselytunnille. Jännitti. Tilanne on siinä mielessä kutkuttava, että tunnin aikana edustajat voivat kysyä ministereiltä lähes mistä aiheesta tahansa.

Itse huomasin huokaavani helpotuksesta kun kuulin sanat ”vero” tai ”sosiaaliturva”. Silloin tiesin, ettei vastaus kuulu toimialaani. Siinä kuunnellessa kysymyksiä ja vastauksia oppii paljon, eikä vain keskustelukulttuurista.

Loppupuolella tuli sitten kysymyksiä Myanmarin/Burman hirmumyrskyn seurauksista. Niihin kysymyksiin vastasin vuorotellen Paavo Väyrysen kanssa. Vaikka ensimmäinen vastaus vähän jännitti niin kai se ihan kohtalaisesti meni.

Muutoin päivä oli taas täynnä mielenkiintoisia tapaamisia. Keskustelin muun muassa Ranskan uuden suurlähettilään ja Erkki Tuomiojan kanssa.

Kävin myös eduskuntaryhmämme kokouksessa. Ryhmäkokoukset ovat mielenkiintoisia tilaisuuksia, josta saa hyvin mitattua poliittisen pulssin, eli saa hyvän poliittisen tilannekatsauksen.

Comment

required