Jos eilinen oli eräänlainen maraton 19 ulkoministeritapaamisen vuoksi, tämä päivä alkoi oikealla juoksulenkillä. Juoksukaverina oli ihailemani legenda, Haile Gebreselassie. Juoksimme Hailelle sopivan lämmittelylenkin Entoto-vuorella 3200 metrin korkeudessa. Reitti oli tuttu kahden vuoden takaa, jolloin juoksimme vastaavan kokousmatkani yhteydessä saman reitin. Aivan upea alku päivälle!

Minulla oli työaamiainen Etiopian kollegani kanssa. Ato Hailemariam Desalegn on opiskellut Tampereen Teknilisessä yliopistossa! Etiopia on AU:n huiippukokouksen isäntä, ja aivan kuten Belgia EU:n päkaupunkina, Etiopia nauttii tietynlaista poliittista etuoikeutta AU :n pääkaupunkina. Kävimme mielenkiintoiset keskustelut Etiopian alueellisista ja mantereen ajankohtaisista kysymyksistä.

Tämän jälkeen toimin moderaattorina vammaisten asemaa Afrikassa käsitelleessä seminaarissa, jossa aloitteentekijänä oli Signmark, vammaiskysymysten erityisedeustajani. Etiopian opetusministerin, AU:n komission, Etiopian vammaisjärjestön ja Signmarkin alustukset kirvoittivat hyvän keskustelun. Henki oli, että eteenpäin mennään. Mutta kärsivällisyyttä tarvitaan Afrikassa, missä maaseudun kaikkien lasten saaminen kouluun on vielä haaste – ja vammaisten lasten ja nuorten koulutus on sitä todella. Tahtoa ei kuitenkaan vaikuttanut puuttuvan, ja Singmark antoi jälleen loistavan mallin.

Olen tapaamisissani saanut erinomaista tietoa Afrikan kriiseistä, konflikteista ja niiden ratkaisumahdollisuuksista. AU:n rauhan ja turvallisuuden komissaari Lamamran arvioi, että kaikki mantereen tulevat kriisit liittyvät hyvään hallintoon. Tunisia ja Egypti ovat antaneet tärkeän opetuksen afrikkalaisille johtajille. Monimuotoisten yhteiskuntien eri edustajien on päästävä osaksi päätöksentekoa ja vastuunkantoa. Lamamran lisäksi sain tärkeän tilannekatsauksen tulevan uuden valtion, mikä Etelä-Sudaniin myöhemmin päätettävällä nimellä pian perustetaan, ulkoministeri Dengalorelta. Äänestystuloksen jälkeen alkava puolen vuoden transitiokausi on haasteellinen, mutta Deng Alor kertoi olevansa optimistinen. Afrikan alueellisen IGAD -järjestön Sudanin erityislähettiläs Yohannes painotti, että kahden elinkykyisen, vakaan ja rauhanomaisen valtion tavoite on saavutettavissa, mutta jäljelläolevat avoimet kysymykset vaativat vielä työtä.

Sudanin ei uskota olevan ennakkotapaus sille, että rajoja lähdettäisiin avaamaan uudelleen. Somalimaan ulkoministeri Omar ja Sierra Leonen ulkoministeri Dauda kertoivat omien naapurialueidensa tilanteesta. Somalimaa tahtoo vetäytyä Somalian valtioliitosta. Sierra Leone alleviivaa, että Norsunluurannikon kahtiajako tulee välttää.

 

Olen tietenkin seurannut Egyptin tilanteen kehittymistä koko päivän ja saanut raporttia suomalaisten tilanteesta. Edustustomme tekee töitä taukoja pitämättä. Puhuin juuri hetki sitten lähettiläämme kanssa. Tiimi tekee hienoa työtä.

Valitettavasti tilanne kehittyy huonompaan suuntaan.

Tässä viimeisimmät ohjeet. Jatketaan tilanteen seuraamista.

 

Lehdistötiedotteet, 29.1.2011

UM tiukensi Egyptiä koskevaa matkustustiedotetta

Egyptin massiiviset mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet jatkuvat hallituksen erosta huolimatta. Kuolonuhreja on jo yli sata ja loukkaantuneita ainakin kaksi tuhatta. Koko maahan on julistettu ulkonaliikkumiskielto klo 16 – 07 välisenä aikana. Egyptin armeija on levittäytynyt kaduille useissa suurissa kaupungeissa. Internet-yhteydet ovat edelleen poikki, mobiiliyhteydet toimivat ajoittain ja paikallisesti.

Ulkoministeriö on tänään 29. tammikuuta muuttanut matkustustiedotetta, ja suosittelee nyt välttämään tarpeetonta matkustamista Egyptiin ? tämä suositus ei kuitenkaan koske Punaisenmeren turismialueita, jossa suurin osa Egyptissä lomailevista suomalaisista on. Egyptin matkustusturvallisuustilanteen kehittymistä seurataan yhteistyössä muiden EU- jäsenmaiden ja pohjoismaiden kanssa.

Ulkoministeriö seuraa aktiivisesti Egyptin ja Egyptissä olevien suomalaisten tilannetta. Egyptissä lomailee ministeriön tietojen mukaan noin 3500 suomalaista, heistä suurin osa Sharm-el Sheikin ja Hurghadan turistikeskuksissa. Ulkoministeriö on jatkuvassa yhteydessä suomalaisten matkanjärjestäjiin ja oppaisiin sekä matkatoimistoalan liittoon. Egyptissä oleville suomalaisille omatoimimatkailijoille suositellaan rekisteröitymistä suurlähetystöön.

Lisäksi ulkoministeriön tiedossa on noin 200 Egyptissä asuvaa suomalaista, joista suurin osa Kairossa. Suurlähetystö pyytää maassa asuvia suomalaisia päivittämään suurlähetystölle antamansa yhteystiedot. Internet- ja mobiiliyhteyksien katkosten vuoksi yhteydenpito on hankalaa. Lankapuhelimet ovat kuitenkin toimineet koko maassa. Suurlähetystön tietoon ei ole tullut tilanteita, joissa suomalaisia olisi ollut varsinaisessa vaarassa.

Ulkoministeriö kehottaa kaikkia Egyptissä olevia suomalaisia välttämään suuria väkijoukkoja ja alueita, joissa on mielenosoituksia. Matkanjärjestäjien ja paikallisten viranomaisten ohjeita tulee noudattaa. Tilanteen kehittymistä kannattaa mahdollisuuksien mukaan seurata tiedotusvälineistä. Valppaus ja varovaisuus ovat tärkeitä koko maassa.

Suomen suurlähetystön yhteystiedot Kairossa:
Puhelin: + 202 2736 3722 (keskus)
Sähköposti: sanomat.kai@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.org.eg
Aukioloajat: su-to 8.30-16.15
Päivystys: virka-ajan ulkopuolella hätätilanteissa +20 (0)12 317 9324

Comment

required