Kun kokoomuksen puoluekokous päättyi viime sunnuntaina Lahdessa, auton nokka kääntyi kohti Mäntsälää. Jo silloin kahvikupin ääressä Antti Rinteen kanssa tuntui siltä, että saamme yhdessä aikaiseksi hallitusohjelman seuraaville yhdeksälle kuukaudelle.

Kun alkuun puhuimme hallitusneuvotteluista, paino oli sanalla mini. Taloudellisen tilanteen takia mini ei kuitenkaan riittänyt. Lopputulos oli vähintään semi. Suomi tarvitsi hallituksen ja ratkaisun ripeästi.

Hallitustunnustelijana halusin tuoda neuvotteluihin uuden tavan tehdä asioita. Keskeistä oli yhdessä tekeminen. Ratkaisuun tarvittiin kaikkien viiden puolueen yhtenäisyyttä. Halusin tuoda mukaan neuvotteluihin myös eduskuntaryhmien puheenjohtajat. He toimivat samalla suorina linkkeinä eduskuntaryhmiin. Ryhmiin, jotka antavat ohjelmalle oikeutuksen sekä hyväksynnän.

Varsinaiset neuvottelut aloitettiin alkuviikosta. Maanantaina kävimme läpi suuria teemoja. Illallistimme yhdessä ulkoministeriössä ja katsoimme välillä jalkapallon MM-kisoja. Todelliset keskustelut aloitimme tiistaina Königstedtin kartanossa Vantaalla ja jatkoimme keskiviikkona ja torstaina valtioneuvoston linnassa Helsingin keskustassa.

Itse neuvotteluissa keskeistä oli pitää kiinni Jyrki Kataisen hallituksen kehyksistä sekä rakennepoliittisista linjauksista. Lisäksi oli selvää, että kaikki järkevät talouskasvua virittävät toimet on käytävä läpi. Hallitusohjelmaan saatu kasvupaketti ei ole puoleiden toiveiden tynnyri. Se on paketti, joka on huolella valmisteltu ja analysoitu. Kasvupanostuksien jälkeenkin valtiovarainministeriö arvioi, että valtionvelka taittuu sovitusti kehyskauden aikana.

Esimerkiksi ostovoiman, kotimaisen kysynnän ja työllisyyden parantamiseksi ansiotuloverotukseen tehdään inflaatiota vastaavat tarkastukset kolmen alimman tuloluokan osalle vuonna 2015. Indeksijäädytys siirtyy vuodelle 2016. Tarkastukset kohdennettiin kolmeen alimpaan tuloluokkaan siksi, että niiden vaikutus ostovoimaan on pieni- ja keskituloisilla kaikkein suurin. Lapsiperheet saavat myös oman verovähennysjärjestelmän. Matkailu- ja ravintola-alan työllisyyttä parannetaan edustuskulujen verovähennysoikeuden palauttamisella. Windfall-verosta uskallettiin luopua, koska järjestelmä osoittautui toimimattomaksi.

Kaiken tämän ja muun voi tiivistää siihen, että työn eteen on nyt tehty merkittäviä kannusteita. Ei hallitusohjelmaa tarvitse ylenpalttisesti hehkuttaa. Eikä moittiakaan. Teimme sen, mikä oli pakko. Antti Rinne ehdotti, että nimeämme ohjelman uudeksi nousuksi. Näin tehtiin.

Semipaketti on siis valmis. Ministerivalinnat tehdään maanantaina. Hallitus nimitetään tiistaina, ja sen jälkeen pääsemme käsiksi tärkeimpään. Pääsemme töihin nostamaan Suomea uuteen nousuun.

 

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen väläytti aamun Kauppalehdessä, että niin sanotusta windfall-verosta voitaisiin luopua. Tämä oli erittäin tervetullut uutinen.

Windfall-vero on ylimääräinen päästöttömälle energiantuotannolle (vesi-, ydin-, tuulivoima) suunnattu vero. Sen ajatus on verottaa ”päästökaupan tuottamia ansaitsemattomia voittoja”. Vähän ristiriitaista, kun kaikki kannattavat periaatteessa päästötöntä energiantuotantoa. Vero kehiteltiin edellisellä hallituskaudella, kun päästöoikeuden hinta oli moninkertainen nykyiseen ja lähivuosille ennustettuun verrattuna.

Windfall-vero kannattaisi haudata minihallitusneuvotteluissa. Tähän on ainakin viisi syytä:

1. Vero kohdistuisi mielivaltaisesti ja suosisi saastuttavimpia. Veron rajaus tiettyihin energiamuotoihin on mielivaltainen. Sen voimaantulo on viivästynyt, sillä EU-komissio tutkii, olisi vero unionin kilpailuoikeuden mukainen.

Kukaan ei Suomessa halua ylimääräisiä veroja bioenergialle, mutta yhden hiilineutraaliksi luokitellun energiamuodon jättäminen windfall-veron ulkopuolelle näyttää olevan vaikea perustella juridisesti uskottavasti. Veron laajentaminen biomassaan iskisi Suomessa metsäteollisuuden yhteydessä toimivan bioenergian kannattavuuteen. Se vastaa yli 2/3 Suomen uusiutuvasta energiasta.

2. Vero karkottaisi investointeja. Windfall-vero olisi ennakkotapaus siitä, että Suomessa voidaan asettaa teollisuudelle uusia veroja takautuvasti. Energiateollisuus vastaa suoraan kolmasosasta Suomen investointeja ja ruokkii tätä kautta laajasti alihankkijoita. Vero ulottuisi ennen vuotta 2004 käyttöön otettuun energiantuotantokapasiteettiin, mutta mikään ei takaisi yrityksille, ettei vuosilukua muutettaisi myöhemmin. Maariskin nosto vähentäisi investointeja Suomeen. Uusinvestointien lisäksi vero vaarantaisi myös korvausinvestoinnit, sillä korvausinvestoinnit nostavat sen laskentaperustetta.

3. Vero lannistaisi päästöjen vähentäjät. Suomelle tulisi windfall-veron myötä vaikeammaksi ja kalliimmaksi saavuttaa hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet, kun investoinnit puhtaaseen energiaan vaarantuisivat. Päästökaupasta sovittiin Kioton sopimuksessa vuonna 1997. On vaikea nähdä, miksi vuosina 1997 – 2004 käyttöönotettu vähäpäästöinen energiantuotanto hyötyisi päästökaupasta jotenkin ”ansiottomasti”. Miksi tekisimme erillisen veromuotoisen rangaistuksen niille yrityksille, jotka lähtivät ajoissa mukaan ilmastotalkoisiin?

4. Veron tuotto jäisi pieneksi. Veron tuottoarvio on budjetissa 50 miljoonaa euroa per vuosi. Osa tuotosta kuitenkin kumoutuisi pienempinä yhteisöveroina windfall-veroa maksavista yrityksistä ja pienempinä osinkoina Fortumista. Pitkällä aikavälillä investointien pieneneminen aiheuttaisi isomman aukon valtion tulopohjaan kuin se, mitä windfall-verolla kerätään.

5. Vero nostaisi sähkön hintaa. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa poliittisilla päätöksillä ei pitäisi yhtään heikentää Suomessa toimivan teollisuuden kannattavuutta. Mankala-järjestelmän kautta kautta teollisuus kuitenkin osallistuisi windfall-veroon maksumiehenä. Mankala-järjestelmän takia vero siirtyisi myös kotitalouksien sähkön hintaan kunnallisten sähköyhtiöiden kautta.