Pohjoismaat ovat onnistuneet yhdistämään vaurauden ja oikeudenmukaisuuden paremmin kuin mitkään muut maat. Vauraus perustuu kansainvälistymiseen ja markkinatalouteen. Oikeudenmukaisuus toteutuu hyvinvointiyhteiskunnan kautta.

Kokoomus haluaa säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan ja kehittää sitä myös tulevaisuudessa.

Hyvinvointiyhteiskunta jakaa riskit ja pitää huolen meistä silloin, kun emme siihen itse pysty. Se hoitaa meidät kuntoon silloin kun tarvitaan. Se valmentaa meidät kouluissa ja korkeakouluissa niin, että voimme elättää itsemme ja elää hyvää elämää.

Me suomalaiset olemme kuitenkin vaikeiden ratkaisujen edessä. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu vuosittain jopa 10 miljardia euroa. Nykyisin pelisäännöin hyvinvointivaltio ei ole kestävällä pohjalla.

Kokoomuksen vaihtoehto haastavaan tilanteeseen on tehdä päätöksiä, joilla työn tekeminen ja teettäminen tehdään nykyistä kannattavammaksi.

Kokoomus valitsee työn.

Olemme esittäneet Kokoomuksen Työlistan, joukon rakenteellisia uudistuksia, jotka lisäisivät työntekoa Suomessa. Kokoomus on ainoa puolue, joka on esittänyt uskottavia keinoja parantaa sekä työn kysyntää että työn tarjontaa.

Työllisyyttä eniten edistävä toimenpide on ansiotulojen verotuksen keventäminen yhdistettynä palkkamalttiin. Kokoomus haluaa palkita ahkeruudesta ja lisätä suomalaisten ostovoimaa. Siksi haluamme keventää ansiotulojen verotusta kahdella miljardilla eurolla ensi vaalikauden aikana, jos työelämän osapuolet pystyvät sopimaan vaalikauden ajan työllisyyttä lisäävistä, äärimaltillisista palkkaratkaisuista.

Miksi Kokoomus esittää näin reipasta ansiotulojen verotuksen keventämistä?

Tärkein syy on se, että palkkatulon verotuksen keventäminen lisää työllisyyttä pysyvällä tavalla. On oikeudenmukaista, että työhön kannustetaan ja että suomalaisilla olisi mahdollisuus itse päättää, mihin veronkevennysten kautta tulleen rahan käyttää. Vaikka ruokaan, asumiseen, lasten harrastuksiin – ihan, miten kukin itse hyväksi katsoo.

Työn verotuksen keventäminen lisää työntekoa. Työn verotuksen keventäminen lisää työelämään osallistumista, mutta myös työntekijöiden tekemien työtuntien määrää. Se lisää kannusteita ahkeruuteen ja kouluttautumiseen.

Jos haluamme Suomeen lisää työtä ja lisää ahkeruutta, silloin ansiotulojen verotuksen keventäminen on oikea linja.

Toinen tärkeä syy on Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä vahvistavien palkkaratkaisujen tukeminen. Palkankorotuksiin ei lähivuosina ole juuri varaa, koska Suomessa työn kustannukset suhteessa kilpailijamaihin ovat nousseet ja työn tuottavuus pienentynyt. Palkkamalttia on harjoitettava ja muitakin lisäkustannuksia vientiyrityksille vältettävä, jotta Suomen kilpailukyky saadaan palautettua.

Jos palkat eivät juuri nouse, mutta asumisen, tavaroiden ja palveluiden hinnat kallistuvat, palkan ostovoima heikkenee. Valtion pitää tällöin ansiotulojen verotusta keventämällä huolehtia, että vaatimattomista palkankorotuksista huolimatta palkasta jää kuukaudessa enemmän rahaa käteen.

Valtiovarainministeriö on arvioinut, että yhdessä äärimaltilliset palkkaratkaisut sekä kahden miljardin euron kevennys ansiotulojen verotukseen lisäisivät työllisyyttä yli 50 000 hengellä vaalikauden loppuun mennessä. Tämä vahvistaisi julkista taloutta jopa 1,4 miljardilla eurolla suhteessa perusuraan, eli verrattuna siihen, jos näin ei toimittaisi.

Kokoomus on ehdottanut ansiotuloverokevennysten rahoittamista osin välillistä verotusta kiristämällä yhdellä miljardilla eurolla. Työllisyyden vahvistuminen ja välillisen verotuksen kiristäminen yhdessä kattaisivat Kokoomuksen ansiotuloveron kahden miljardin euron kevennyksen.

Kokoomus – toisin kuin muut isot puolueet – haluaa tehdä veronkevennykset siten, että ne koskevat kaikkia tuloluokkia. Mielestämme kaikkien työntekoa ja ahkeruutta tulee kannustaa. Kevennykset kannattaa kuitenkin painottaa pieni- ja keskituloisille, jotta myönteinen vaikutus työllisyyteen olisi mahdollisimman suuri. Kokoomuksen veronkevennykset koskevat myös eläkeläisiä – toisin kuin esimerkiksi Keskustalla.

Kokoomuksen mallissa pääosa veronkevennyksistä toteutettaisiin työtulovähennystä ja tulonhankkimisvähennystä korottamalla sekä valtionverotuksen veroasteikkoa keventämällä. Myös perusvähennystä sekä valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä korotettaisiin.

Kokoomuksen veromallissa kaikkein suurimmat suhteelliset eli prosentuaaliset kevennykset kohdistuisivat keskituloisille suomalaisille. Keskimääräinen tulonmuutos olisi noin kaksi prosenttia, eli keskituloiselle, noin 40 000 euroa vuodessa tienaavalle suomalaiselle jäisi noin 60 euroa kuukaudessa enemmän palkasta käteen. Suuremmilla tuloilla suhteellinen kevennys olisi hieman pienempi.

Kokoomus on valmis näin mittaviin veronkevennyksiin vain, jos työllisyyttä ja kilpailukykyä lisäävistä palkkaratkaisuista saadaan sovittua. Mikäli näin ei tapahtuisi, emme voisi riittävästi luottaa siihen, että työllisyys paranee ja Suomi pääsee Euroopassa hitaasti viriävään talouskasvuun mukaan.

Joka tapauksessa ansiotuloverotukseen on ensi vaalikaudella tehtävä ansiotason ja inflaation muutosta vastaava tarkistus, jottei verotus kiristyisi keneltäkään. Kokoomus luottaa valtiovarainministeriön suosituksiin siitä, ettei kokonaisverotusta voi enää työllisyyssyistä kiristää ja että mahdollisten veronkevennysten tulee kohdistua työn verotukseen.

Analyysimme on yhteisessä linjassa valtiovarainministeriön kanssa. Hyvinvointiyhteiskunta pelastetaan vain työn kautta. Muutokseen tarvitaan suuri joukko isoja ja pieniä toimia, jotka laittavat työn etusijalle.

Työn verotuksen keventäminen on yksi merkittävimmistä toimista Suomen saattamiseksi uuteen nousuun.

Hallitus päätti tänään vuoden 2015 ensimmäisestä lisätalousarviosta. Se sisältää toimia kasvun ja työllisyyden edistämiseksi. Näiden toimien lisäksi päätimme “yrittäjyyspaketista”. Päätöksiä tarvitaan. Leikkausten tie ei lopu, jollei taloutta saada kasvuun.

Lisätalousarvion kasvutoimet sisältävät lähes 30 miljoonan euron infrapaketin. Infrapaketti kohdistuu erityisesti elinkeinoelämälle tärkeisiin liikennehankkeisiin. Niitä ovat mm. Äänekosken biotuotetehtaan sekä Pyhäjoen ydinvoimalan liikenneyhteyksien parantaminen. Lisäksi vähennetään tiestön korjausvelkaa ja parannetaan turvallisuutta poistamalla tasoristeyksiä.

Laivanrakennuksen innovaatiotukea myönnetään 20 miljoona euroa lisää. Ministeri Vapaavuoren johdolla suomalaisten telakoiden tulevaisuus on luotsattu kestävälle pohjalle. Innovaatiotuella varmistetaan, että Suomessa tehdään jatkossakin maailman parhaita laivoja.

Suomen maataloussektori on kokenut kovia Venäjän vastapakotteiden takia. Olemme kuitenkin onnistuneet neuvottelemaan Euroopan unionilta tukea. Sekä ministeri Orpo että ministeri Toivakka ovat tehneet kovasti töitä avatakseen uusia markkinoita ruokaviennille Kiinassa. Nyt ruokavientiä vauhditetaan lisätalousarvion myötä 1,6 miljoonalla eurolla.

Kokoomukselle tärkein yksittäinen kokonaisuus oli tänään sovittu yrittäjyyspaketti.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on toteuttanut laajan yrittäjyyskiertueen. Osana kiertuetta Kokoomus on kysynyt yrittäjiltä, millä keinoilla yrittäjyyden edellytyksiä voitaisiin parantaa. Kokoomuksen kymmenen tavoitetta julkistettiin kesällä 2014. Tänään sovittu yrittäjyyspaketti toteuttaa osan niistä toiveista, joita yrittäjät itse näkivät kiireellisinä muutostarpeina.

Yritystoiminnan edellytyksiä parannetaan useilla lisätalousarvion päätöksillä sekä erillisellä yrittäjyyspaketilla:

1) Yritysten rahoitusta parannetaan mm. Teollisuussijoituksen pääomaa lisäyksellä 25 miljoonalla eurolla. Samoin huolehditaan Finnveran rahoituksen saatavuudesta.
2) Sukupolvenvaihdoksissa verojen maksuaikaa pidennetään viidestä seitsemään vuoteen. Tämä helpottaa edessä olevia yritysten ja maatilojen sukupolvenvaihdoksia, jottei yrityksen omaisuutta tarvitsisi myydä perintöveron maksua varten.
3) Pienten yritys alv-alarajaa nostetaan 8 500 eurosta 10 000 euroon. Samalla huojennusraja nousee 22 500 eurosta 30 000 euroon. Tämä auttaa aivan pieniä yrityksiä ja ehkäpä kannustaa ihmisiä kokeilemaan pienimuotoista yrittäjyyttä.

Lisäksi maksuperusteisen arvonlisäveron käyttöönoton valmistelu jatkuu siten, että seuraava hallitus voi halutessaan laittaa uudistuksen voimaan vuoden 2016 alusta. Maksuperusteinen alv on ollut monien pienten yritysten toive, koska tällä hetkellä ne joutuvat usein tilittämään arvonlisäveron valtiolle jo etukäteen, ennen kuin kaupasta tulleet rahat ovat yrityksen pankkitilillä.

Teollisuussijoituksen pääoman kasvattaminen on jatkoa viime vuonna tehdylle päätökselle laajentaa Finnveran rahoitusvaltuuksia. Tavoite on varmistaa, että yhdenkään kilpailukykyisen yrityksen kasvu ei pysähdy rahoituksen puutteeseen. Rahoituksen turvaamisen lisäksi kannustamme yrityksiä investoimaan kasvuun. Marraskuun täydentävässä talousarviossa jatkoimme tuotannollisten investointien tuplapoistojen mahdollisuutta kahdella vuodella.

Yrittäjyyspaketti tarttuu kahteen kestoteemaan: sukupolvenvaihdosten helpottamiseen ja pienten yritysten toiminnan ja kassatilanteen parantamiseen. Lisäksi eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä maksuehdon lyhennys 60:stä 30:een päivään. Tämäkin auttaa toteutuessaan alihankintayritysten tilannetta, kun kumppaniyritysten maksu saapuu tilille aiemmin. Esitys lähti alun perin liikkeelle Kokoomuksen kansanedustajien Arto Satosen ja Outi Mäkelän tekemästä aloitteesta.

Nyt tehdyt päätökset ovat seurausta yhteisen tilannekuvan vahvistumisesta. Kaikki kasvua ja työllisyyttä vahvistavat päätökset, olivat ne kuinka pieniä tai suuria tahansa, ovat askelia oikeaan suuntaan. Me poliitikot emme luo työpaikkoja. Voimme kuitenkin vaikuttaa yritysten toimintaympäristöön.

Kasvun käynnistämiseksi ei ole olemassa yksittäistä hopealuotia. Täytyy tehdä suuri joukko pieniä päätöksiä, jotka asettavat työn etusijalle. Lisää konkreettisia keinoja työn asettamiseksi etusijalle löytyy perjantaina julkistamastamme strategisesta hallitusohjelmasta (linkki). Kannattaa tutustua.

Ainoa tapa säilyttää hyvinvointiyhteiskunta on tehdä päätöksiä, jotka lisäävät työtä ja yrittäjyyttä Suomessa.

MTV kolumni
Alexander Stubb

***

Toiveiden kaivosta punnittuihin valintoihin

Suomen talous alisuoriutuu. Inhottavaa, mutta totta. Maamme rakenteellinen kilpailukyky on kuitenkin huippuluokkaa. Monet mittaukset ovat osoittaneet sen. Meillä esimerkiksi yhteiskunnalliset instituutiot, infrastruktuuri sekä väestön terveys ja osaaminen ovat maailman kärkeä. Newsweek-lehden mukaan Suomi on maailman paras maa.

Emme ole toipuneet vuoden 2009 lamasta. Viimeiset kaksi vuotta olemme olleet taantumassa. Tänäkin vuonna pääsemme hädin tuskin nollakasvuun.

Kyse ei ole vain suhdanteesta. Elinkeinorakenteemme on murroksessa, väestömme ikääntyy, julkinen talous velkaantuu ja vientimme kilpailukyky on heikentynyt. Maailmantalouden virkistyminen – kun se tapahtuu – ei korjaa näitä heikkouksia.

Jakopolitiikan kultaiset aikakaudet voidaan unohtaa hyväksi hetkeksi. En kuitenkaan usko synkistelyyn. Vaikeuksien edessä pitää kääriä hihat.

**

Tällä viikolla hallitus on tehnyt suuria energiapäätöksiä. Viemme eduskunnan hyväksyttäväksi Fennovoiman ydinvoimahankkeen periaateluvan. Turpeen ja metsähakkeen kilpailukykyä parannetaan suhteessa kivihiileen. Olen ilahtunut, että molemmat esitykset ovat saaneet tuen sekä Perussuomalaisten Timo Soinilta että Keskustan Juha Sipilältä.

Ensi viikolla puolueet kokoontuvat yhteiseen neuvonpitoon paremmasta sääntelystä. Käymme yhdessä läpi ehdotuksia esimerkiksi luvituksen vauhdittamisesta.

Hallituksen työ on kesken. Loput säästölait annetaan syksyn aikana eduskunnalle. Sote-uudistuksen lainsäädäntö viimeistellään ja tuodaan eduskuntaan. Eduskunnalle annetaan ennen vaaleja täydentävä budjettiesitys ja kaksi lisäbudjettia. Rakenteellisia uudistuksia koskevat lakiehdotukset annetaan eduskunnalle. EU:ssa osallistumme ilmasto- ja energiapaketista päättämiseen ja komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen vastuulla olevan kasvupaketin rakentamiseen.

Joten eiköhän unohdeta helpot heitot siitä, että hallituspuolueet valmistautuvat vain vaaleihin. Kyllä tässä työtä loppukaudella vielä riittää.

**

Silti on viisautta katsoa jo kohti tulevaa. Suomen saaminen uuteen nousuun edellyttää rohkeutta uudistua. Osana laajempaa uudistustyötä olen ehdottanut seuraavaa seitsemää kohtaa talouden uudistustyöhön:

1) Kestävä hyvinvointi ei voi perustua ylivelkaantumiseen.
2) Tarvitsemme investointeja koulutukseen ja osaamiseen.
3) Digitalisaation mahdollisuuksiin on tartuttava yrityksissä ja julkisella sektorilla.
4) Verotuksen rakennetta on uudistettava työtä ja investointeja suosivaan suuntaan.
5) Työn määrää on lisättävä työuria pidentämällä.
6) Vapauksia sopia työehdoista ja palkkauksesta yritystasolla on lisättävä.
7) Kasvua kuristavaa sääntelyä on purettava.

Näistä kohdista tarvitsee tietysti hakea yhteisymmärrystä myös muiden puolueiden kanssa.

Toistaiseksi julkisen velan taittamisen teema on kerännyt kauniita sanoja vain juhlapuheissa. Esimerkiksi Keskusta moittii hallitusta valtion velkaantumisesta, mutta samaan aikaan vaatii miljardiluokan infrayhtiötä, miljardiluokan yritystukirahastoa, lisää tukea energiantuotantoon, lisää rahaa kuntien valtionosuuksiin, lisää rahaa maataloustukiin, lisää rahaa virastojen toimintamenoihin, lisää rahaa maakuntien kehittämiseen ja lisää rahaa lapsilisiin.

Arvostan Keskustan Juha Sipilää analyyttisena talousmiehenä ja erittäin asiallisena keskustelijana. Sipilä on ollut samoilla linjoilla myös hallituksen ja hallitusohjelman keskittymisestä strategisiin prioriteetteihin. Haluaisin kovasti kuulla, miten hän aikoo priorisoida ennen kevään eduskuntavaaleja tämän kauniin, mutta kattavuudeltaan hiukan epärealistisen listauksen. Koska siitähän tässä on kyse – valinnoista, ikävistäkin sellaisista. Strategia tarkoittaa aina jostakin luopumista ja johonkin keskittymistä.

Kannustavamman verotuksen osalta olen ilolla laittanut merkille, että SDP:n Antti Rinne on kertonut kannattavansa palkkaveron keventämistä. Myös Keskustan Sipilä on aiemmin pitänyt tätä mahdollisena. Hyvä, jos tästä kohdasta on yksituumaisuutta.

Miksi työn verotuksen keventäminen on järkevää? Siksi, että se kannustaa työntekoon ja lisää pysyvällä tavalla työllisyyttä. Olen esittänyt, että työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan. Ansaitusta lisäeurosta pitäisi jäädä työtä tekevälle käteen vähintään puolet. Hetemäen verotuksen kehittämistyöryhmä esitti ennen edellisiä eduskuntavaaleja kahden miljardin euron veronkevennystä kautta linjan. Tämä tarkoittaisi karkeasti 850 euron lisäystä keskituloisen palkansaajan tilipussiin vuodessa.

Voimme parantaa Suomen viennin kilpailukykyä, jos maltilliset palkankorotukset ja työn verotuksen kevennykset paiskaavat kättä. Palkkamaltilla kannattavampia yrityksiä, veronkevennyksillä palkansaajille ostovoimaa.

**

Suomi tarvitsee lisää investointeja – sekä yksityisiä että julkisia. Julkisia investointeja tarvitaan erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen sekä infrastruktuuriin. Samaan aikaan on pidettävä kiinni velkaantumisen taittamisesta.

Tilinpitokikkailuun ei ole varaa. Esimerkiksi Keskusta on esittänyt, että julkista velkaa työnnettäisiin erilliseen infrayhtiöön. Teiden tai koulujen korjaamiseen otetut lainat ovat veronmaksajien piikissä, vaikka ne siirrettäisiin valtionyhtiön taseeseen.

Yksityisten investointien lisäämisestä on käyty liian vähän keskustelua. Tarvitsemme lisää yrittäjyyttä ja kotimaista omistajuutta. Tällä vaalikaudella esimerkiksi yhteisöveroa on leikattu 26 prosentista 20 prosenttiin. Veromuutos lisää investointeja.

Tässä asiassa en ymmärrä yrittäjyydestä puhuvan Keskustan linjaa. Juha Sipilä vastusti yhteisöveron alentamista 20 prosenttiin tämän vuoden alusta ja esitti kevennyksen tekemistä asteittain. Kauppalehdessä Sipilä esitti, että ”yksinkertaisinta olisi vain tehdä yhteisöverokevennystä vastaava kiristys osinkoverotuksen puolelle”.

Tämä esitys olisi tarkoittanut yrittäjien osinkoverotukseen tuplakorotusta verrattuna hallituksen toteuttamaan. Yksinkertainen voi olla kaunista, mutta Sipilän ehdotus olisi kurittanut yrittäjiä. Se ei tässä taloustilanteessa kuulosta järkevältä.

Talouskasvu voi syntyä kestävällä tavalla vain yksityisten yritysten ja toimivien markkinoiden kautta. Työllistäminen uusia valtionyhtiöitä perustamalla ei ole kestävä tie. Se on valtion rajallisten rahojen lykkäämistä oman osaamisalueen ulkopuolelle. En myöskään usko siihen, että Keskustan esittämän miljardiluokan yritystukirahaston luominen on kestävä tie. Suomalaiset yritykset eivät tarvitse valtion kainalosauvoja vaan nykyistä kilpailukykyisemmän toimintaympäristön.

Valtiovetoinen yritysten tukeminen ja valikoiminen on väistämättä byrokraattista ja hidasta. Yrityksissä, lähellä kuluttajia ja ostajia, syntyvät uudet menestystuotteet ja palvelut, jos ovat syntyäkseen.

Suomi saadaan nousuun, siitä olen varma. Eväitä ja ehdotuksia riittää. Toiveiden kaivoa emme pysty kuitenkin täyttämään. Nyt tarvitaan kaivattua strategisuutta. Tarvitaan valintoja.

Keskuskauppakamarin veropäivä 24.9.2014
Finlandia-talo, kongressisiiven A-sali
Klo 9.05 – 9.30

Talous- ja veropoliittinen katsaus

Jos sallitte, niin pitäisin pohtivamman, eteenpäin katsovamman puheenvuoron.

Ensimmäinen pointti pääministerin ominaisuudessa taaksepäin katsoen, seitsemän enemmän Kokoomuksen puheenjohtajan ominaisuudessa katsoen ensi kevään eduskuntavaalien jälkeistä aikaa.

Ensimmäinen huomio: Mitä ollaan tehty?

Tämä hallitus on aloittanut työnsä vaikeassa tilanteessa. Suomen talous on ollut kaksi vuotta taantumassa ja tänäkin vuonna ponnistamme hädin tuskin nollakasvuun. Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Valtion velka nousee vuoden 2008 54 miljardista eurosta noin 102 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä.

Tällä vaalikaudella on jouduttu tekemään ikäviä päätöksiä tämän kehityksen kääntämiseksi. Vaalikauden aikana on päätetty noin 6,5 miljardin euron menosäästöistä ja veronkorotuksista. Budjetin loppusumma pienenee ensi vuonna toista vuotta peräkkäin. Näin on edellisen kerran käynyt Lipposen 1. hallituksen aikaan. VM arvioi, että sopeutustoimet riittävät kääntämään valtion velan suhteen kokonaistuotantoon laskuun vuonna 2017.

Samalla kun finanssipolitiikkaa on jouduttu merkittävästi kiristämään, niin hallitus on tehnyt kohdennettuja investointeja kasvuun ja työllisyyteen. Esimerkiksi Pisara-radan ja Länsimetron jatkon rakentaminen yhdessä tonttitarjonnan lisäämisen kanssa tarkoittavat miljardiluokan investointeja infraan ja asumiseen. Viime keväänä hallitus päätti valtion omaisuuden myymisestä 1,9 miljardilla eurolla, mistä 600 miljoonaa euroa kohdennettiin esimerkiksi yritysten kasvuhankkeisiin ja yliopistoille.

Lyhyen aikavälin sopeutustoimien ja kohdennettujen kasvutoimien rinnalla vieläkin tärkeämpi kokonaisuus on viime syksynä käynnistetty rakennepoliittinen ohjelma. Valtiovarainministeriö arvioi, että jos ohjelma kyetään toimeenpanemaan tehokkaasti, niin se riittää kattamaan julkisen talouden kestävyysvajeen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että tavoitteiden mukainen eläkeuudistus ja tavoitteiden mukainen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saadaan maaliin.

Hyvät kuulijat,

Tehtyjen päätösten kertaamisen ja kehumisen sijaan haluaisin esittää joitakin omia ajatuksiani siitä, mitä tästä eteenpäin. Eli siitä, miten saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava paras maa syntyä, elää ja kuolla kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.

Haluan puhua enemmän tulevaisuudesta kuin menneestä. Nyt laitan Kokoomuksen puheenjohtajan hatun päähän.

Kun Suomen tilanne on vaikea ja tulevaisuus näyttää epävarmalta, on luotettava perusarvoihin. Kokoomukselle nämä perusarvot ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen.

Uskon vahvasti, että tekemällä näiden arvojen mukaista politiikkaa saamme Suomen uuteen nousuun.

Toinen huomio: Finanssipolitiikan linja

Tällä vaalikaudella on jouduttu merkittävästi leikkaamaan menoja ja korottamaan veroja. Tämä finanssipolitiikan linjan kiristys on myös heikentänyt talouskasvua. Linja on ollut oikea ja velkaantumisen taittamiseksi välttämätön. Linjan merkittävään keventämiseen ei myöskään tulevalla vaalikaudella ole mahdollisuuksia.

Ensinnäkin, Suomen talouden ongelmat liittyvät rakenteisiin ja kilpailukykyyn. Nämä ongelmat eivät ratkea velkaelvytyksellä.

Toiseksi, Suomen julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on nousemassa yli kansallisessa ja EU-lainsäädännössä sallitun. Suomen rakenteellinen – eli suhdannekorjattu – alijäämä saisi olla enintään puoli prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon, siis noin miljardi euroa. Tämä raja on tänä ja tulevina vuosina ylittymässä. Alijäämän nopeaan vähentämiseen ei ole muuta keinoa kuin finanssipolitiikan linjan kiristäminen. Tämä sääntely on tervetullut velkaantumista hillitsevä pakkopaita, jonka myös seuraava hallitus joutuu päällensä pukemaan.

Huoli heikosta kokonaiskysynnästä on kuitenkin aivan aiheellinen. Tähän tavoitteeseen oikea tie ovat rakenteelliset uudistukset. Tarvitsemme uudistuksia, jotka lisäävät työllisyyttä ja työn tuottavuutta sekä tehostavat julkista sektoria. Nämä toimet itsessään parantavat ostovoimaa. Lisäksi ne luovat pidemmällä aikavälillä liikkumatilaa tehdä kohdennettuja menolisäyksiä ja veronkevennyksiä.

Velkaelvytykseen ei siis lähivuosina ole suuria mahdollisuuksia. Tämän vuoksi on lähdettävä siitä periaatteesta, että jos verotusta halutaan keventää, niin julkisia menoja on vastaavasti vähennettävä. Tämä on tuottavuuden ja ostovoiman näkökulmasta oikea linja.

Suomen vaihtotase on viime vuosina heikentynyt huolestuttavasti. Kun vuonna 2002 Suomen vaihtotase oli 12 miljardia euroa ylijäämäinen, viime vuonna se oli neljä miljardia euroa alijäämäinen. Vaihtotaseen alijäämä tarkoittaa, että Suomi velkaantuu suhteessa ulkomaailmaan. Vaihtotaseen korjaaminen edellyttää Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn palauttamista.

Kolmas huomio: Osaaminen, koulutus ja tutkimus

Suomen menestys voi perustua vain koulutukseen ja osaamiseen. Meidän on rakennettava mahdollisuuksien tasa-arvon ja sivistyksen arvojen varaan.

Koulutus ei ole kuluerä vaan investointi. Jotta voi tulevina vuosina niittää koulutuksen satoa, tänään on kylvettävä. Vaikka tiukka taloustilanne edellyttää tiukkaa menokuria, koulutuksen saralla se edellyttää tulevaisuudessa päinvastoin lisää investointeja.

Suomen menestyksellisestä koulutusjärjestelmästä on muodostunut ehkä tärkein osa kansallista identiteettiämme ja kansainvälistä brändiä. Suomalaista koulua on kehitetty vastavirtaan monien muiden maiden koululaitoksiin verrattuna, ja hyvin tuloksin. Oppivelvollisuuden pidentämiskeskustelun aikana kävi ilmi, miten sitoutuneita suomalaiset opettajat, rehtorit ja vanhemmat ovat lasten koulutukseen. Nähtiin, että kaavamaisilla ratkaisuilla ei koulupudokkaiden ongelmista selvitä, vaan tarvitaan luovempia ratkaisuja.

Kun kierrän maailmalla, niin ensimmäinen asia, joka nousee esiin, on koulutus. Se on yksi parhaimpia brändejä, mitä meillä voi olla.

Tässä ammatissa olen kiertänyt aktiivisesti kouluja, nyt jo noin 125 koulua. Koulujemme hyvästä hengestä voi ammentaa tulevaisuudenuskoa.

Otetaan tieto- ja viestintäteknologia hyötykäyttöön kouluissa, oppilaiden ehdoilla. Luodaan jokaiselle omanlainen koulutuspolku.

Korkea osaaminen edellyttää myös korkeakoulujemme uudistamista. Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen on keskityttävä omiin vahvuuksiinsa. Parhaiden yliopistojen ja huippuyksiköiden pärjääminen on tärkeää koko Suomelle. Koulutuksen ja tutkimuksen perusrahoitusta on vahvistettava ja samalla panostettava koulutusvientiin.

Neljäs huomio: ICT:n ja digitalisaation hyödyntäminen

Jos pitää sanoa yksi sana Suomen tulevaisuuden mahdollisuutena, se on digitalisaatio. Emme ole ICT:n tuottavuushyötyjen osalta päässeet vielä alkua pidemmälle. Mitä meidän sitten tulisi tehdä, jotta tuo tuottavuuspotentiaali myös realisoituisi?

Ensinnäkin, voimme ottaa oppia Yhdysvaltojen tuottavuuden kasvusta. Olennaista on kaikkialle ulottuva informaatio- ja kommunikaatioteknologian soveltaminen eri organisaatioiden toimintaan. Suurimmat muutoshaasteet kohdistuvat asiakkaan ja yrityksen väliseen vuorovaikutukseen eli liiketoimintamalleihin. Tämä koskee kaikkia toimialoja, julkista ja yksityistä sektoria yhtä lailla.

Tuottavuushyötyjen saavuttaminen edellyttää rohkeutta tarttua teollisen internetin, robotisaation, pilvipalvelujen, avoimen datan ja 3D-maailman mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin, unohtamatta vahvaa osaamistamme mobiilissa internetissä.

Olemme rakentamassa yhteistyössä Viron kanssa avoimilla rajapinnoilla ja avoimella ohjelmakoodilla kansallista palveluväylää, joka on iso perusinfrastruktuuri-investointi, kuten perinteiset tiet ja lentokentät ovat aikoinaan olleet. Jokainen ymmärtää niiden positiivisen kasvuvaikutuksen, ja samaa haetaan nyt palveluväylän rakentamisella. Sen avulla julkinen hallinto ja yritykset voivat kytkeytyä siihen liittyneisiin palveluihin ja tietovarantoihin.

Viides huomio: Tehokkaampi verotus

Maailman talousfoorumin tuoreen tutkimuksen mukaan korkea veroaste on Suomen suurin kilpailukykyhaitta. Suomen veroaste lähestyy maailman huippua, ensi vuonna veroasteen arvioidaan nousevan yli 44 prosenttiin. Pitkällä aikavälillä veroasteessa tulisi pyrkiä eurooppalaiseen keskitasoon.

Taloustieteellisessä tutkimuksessa arvioidaan, että verotuksen rakenne on kasvun kannalta vieläkin merkittävämpi kysymys kuin verotuksen taso. Tutkimusten mukaan talouskasvun kannalta haitallisimpia veroja ovat yritysverot, pääomaverot ja työn verottaminen. Kasvun kannalta vähiten haitallisia veroja ovat kulutus- ja kiinteistöverot.

Suomen kilpailukyvyn kannalta olennainen kysymys on myös verotuksen ennustettavuus. Myönnän, että tällä vaalikaudella veropolitiikka on ollut tempoilevaa, mikä on huono asia. Verotus on politiikan ala, jonka olisi oltava korostetun ennakoitavaa ja vakaata.

Tulevalla vaalikaudella verotuksen uudistamiselle olisi asetettava kaksi päämäärää ylitse muiden:

1) Verotuksen yksinkertaisuus ja selkeys: Verojärjestelmää on kyettävä yksinkertaistamaan.
2) Verotuksen painopistettä on siirrettävä veroihin, jotka vähiten vaikuttavat talouden toimijoiden aktiivisuuteen.

Mitä nämä kaksi tavoitetta tarkoittavat käytännössä?

Ensinnäkin, veropohjia on laajennettava esimerkiksi verotukia vähentämällä ja poistamalla. Tällä vaalikaudella aloitettua työtä on aihetta jatkaa. Kun veropohja on laaja ja yhtenäinen, se mahdollistaa myös verokantojen alentamisen.

Verotuksen painopistettä on siirrettävä työn ja yrittämisen verotuksesta kohti ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta. Näin on toimittu edellisellä vaalikaudella, näin on toimittu tällä vaalikaudella ja tällä tiellä on aihetta jatkaa myös ensi vaalikaudella.

Ensi vaalikaudella työn verotusta on merkittävästi kevennettävä. Työn verotusta tulisi keventää kautta linjan – niin pienituloisten, keskituloisten kuin suurituloistenkin palkkaveroa on kevennettävä. Tämän rahoittamiseksi on vähennettävä julkisia menoja ja kiristettävä kulutusveroja.

Työn verokiilaa on kyettävä kaventamaan. Työn verotuksen keventämisen rinnalla työllistämisen sivukuluja on vähennettävä ja sekä työeläkemaksujen että kunnallisverotuksen korotuksia on kyettävä patoamaan.

Valtiosihteeri Hetemäen vetämä verotuksen kehittämistyöryhmä esitti vuonna 2010, että ansiotulojen verotusta pitäisi keventää kautta linjan kahdella miljardilla eurolla ja että ylintä rajaveroastetta alennettaisiin noin 50 prosenttiin. Tämä on oikea ohjenuora seuraavan hallitusohjelman pohjaksi.

Tulevalla vaalikaudella maltillisten palkkaratkaisujen ja tuloverojen kevennysten on paiskattava kättä. Suomen viennin kilpailukyvyn palauttaminen edellyttää tulevina vuosina maltillista palkkapolitiikkaa. Hallituksen olisi aihetta tukea maltillisten nimelliskorotusten palkkaratkaisuja – keskitettyjä tai hajautettuja – parantamalla palkansaajien ostovoimaa työn verotusta keventämällä.

Palkkaveron keventäminen tarkoittaa myös parempaa työllisyyttä, kannustinloukkujen purkamista ja korkeampaa ostovoimaa.

Tulevalla vaalikaudella myös yritys- ja pääomaverotusta on aihetta keventää. Meidän on kysyttävä itseltämme: tarvitseeko Suomi enemmän yrittäjyyttä, enemmän kotimaista omistusta ja enemmän investointeja? Jos vastaus on kyllä, niin tällöin meidän on kevennettävä niihin kohdistuvaa verotaakkaa.

Nykyinen yritys- ja pääomaverotus on sekava ja edellyttää rakenteellista uudistamista. Kilpailukykyisemmän ja selkeämmän järjestelmän laatiminen on tehtävä harkiten, ajan kanssa ja parhaan asiantuntemuksen varassa.

Kuudes huomio: Lisää työvoiman tarjontaa

Suomessa väestö ikääntyy. Kun työikäinen väestö vähenee, myös työpanoksen ja siten hyvinvoinnin määrä vähenee. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää työvoiman tarjonnan lisäämistä. Eli sitä, että työmarkkinoille osallistuu nykyistä enemmän ihmisiä. Seuraavalla vaalikaudella ohjenuoraksi on otettava työlinja. Eli on käytettävä sekä keppiä että porkkanaa, jotta yhä useampi suomalainen tulisi mukaan työelämään.

Voimme ottaa esimerkkiä Ruotsista, jossa on viimeisen 10 vuoden aikana tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen puolesta.

Ensinnäkin, nykyistä suurempi osa työikäisestä väestöstä tarvitaan mukaan työelämään.

Työuria on pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta. Nuoret tarvitaan nopeammin koulun penkiltä työelämään. Pienten lasten vanhempien poissaoloja työelämästä on lyhennettävä. Työmarkkinoiden vuotokohtia on tukittava. Vanhuuseläkeikää on nostettava. Työssä jaksamista on parannettava levittämällä yritysten parhaita käytäntöjä ja lisäämällä joustoja. Eläkkeellä työskentelemisestä on tehtävä joustavaa, helppoa ja kannustavaa.

Työmarkkinoiden ulkopuolella on suuri joukko suomalaisia, jotka haluaisivat tehdä töitä. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 200 000 suomalaista, joista moni olisi valmis tekemään töitä, jos sopivia mahdollisuuksia olisi tarjolla. Tarvitaan esimerkiksi mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön sekä palkan ja yhteiskunnan tukien yhteensovittamista. Tämä on tärkeä viesti: kaikkien suomalaisten panos on arvokas.

Toiseksi, tarvitaan kunnianhimoisia toimia, joilla alennetaan rakenteellista työttömyyttä.

Työttömien työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen parempi kohtaanto edellyttää ennen muuta parempaa työvoiman liikkuvuutta ja parempia uudelleenkoulutusmahdollisuuksia. Työvoiman liikkuvuuden parantaminen edellyttää asuntorakentamisen lisäämistä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asumisen korkea hinta tekee matalapalkkatöiden vastaanottamisen vaikeaksi.

Rakenteellisen työttömyyden vähentämisessä sosiaaliturvan uudistaminen on avainkysymys. Nykyinen järjestelmä on paitsi kallis, myös passivoiva. Turvan rakennetta on uudistettava siten, että lyhytaikaisenkin työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. Olisi hyvä, jos työttömyysturva tarjoaisi paremman turvan lyhytaikaisten työttömyysjaksojen varalta, mutta toisaalta kannustaisi ottamaan nopeasti myös vähän pienempipalkkaisempaa työtä vastaan.

Samalla tarvitaan myös työhön patistamista. Työttömälle on tarjottava apua ja neuvontaa. Työtarjouksia on tehtävä nykyistä enemmän. Tarjotusta työstä kieltäytymisestä on seurattava myös taloudellinen sanktio.

Kolmanneksi, Suomi tarvitsee myös työperäistä maahanmuuttoa.

Suomen on oltava houkutteleva maa ulkomaisille huippuosaajille.

Yliopistoihimme tarvitaan merkittävästi lisää ulkomaisia opiskelijoita, joista osa toivottavasti jää Suomeen työskentelemään. Yliopistojen kansainvälistymisen kannalta mahdollisuus periä lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta olisi tärkeä uudistus.

Työlupien tarveharkinnasta luopuminen tarkoittaisi sitä, että yritysten olisi nykyistä helpompi palkata työntekijöitä avoimiin työpaikkoihin myös ulkomailta.

Seitsemäs huomio: Joustavammat työmarkkinat

Hyvät kuulijat,

Työmarkkinoiden joustavoittamisen on kuljettava käsi kädessä työvoiman tarjonnan lisäämisen kanssa. Työmarkkinoiden joustavuus tarkoittaa monipuolisia mahdollisuuksia järjestää yritys- ja työpaikkatasolla etenkin työaikoja, palkkausta ja palkankorotuksia. Tavoitteena on ylläpitää yrityksen kilpailukykyä ja työllistämismahdollisuuksia.

Maailman talousfoorumi on arvioinut, että rajoittava työlainsäädäntö, työntekijöiden palkkaamiseen ja irtisanomiseen liittyvä kankeus, työn korkea verotus sekä palkan ja tuottavuuden heikko kytkös ovat Suomen suurimpia kilpailukykyhaittoja.

Paikalliseen sopimiseen liittyy monia aiheellisiakin huolia. Neuvotteluasetelman on oltava tasapainoinen yrityksen ja työntekijöiden välillä. Tässä voimme ottaa mallia muista maista.

Esimerkiksi Saksassa paikallinen sopiminen on yksi kilpailukyvyn tärkeä osatekijä. Kyse on joustoista, joiden vastapainona yritys voi esimerkiksi sitoutua välttämään irtisanomisia ja turvaamaan työntekijöiden työpaikkojen säilymisen tietyn ajanjakson.

Esimerkiksi Tanskassa on tehty määrätietoisesti uudistuksia, joilla on alennettu palkkaamisen kynnystä. Tämä tarkoittaa, että sekä palkkaaminen että irtisanominen on helppoa, joka puolestaan tarkoittaa korkeampaa työllisyyttä.

Tanskan mallin mukainen joustoturva perustuu kolmeen osatekijään:
– Heikkoon irtisanomissuojaan
– Korkeaan työttömyysturvaan
– Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Jäykkien työmarkkinoiden uudistaminen on ensi vaalikauden keskeisimpiä kysymyksiä. Olennaista on osata katsoa myös ympärilleen ja ottaa oppia sieltä, missä tässä on onnistuttu.

Kahdeksas huomio: Lisää yrittäjyyttä ja kilpailua, vähemmän sääntelyä

Talouskasvun vahvistaminen edellyttää paitsi suurempaa työpanosta, myös korkeampaa tuottavuutta. Tuottavuuden ajureita yhteiskunnassa ovat yritykset. Mitä enemmän poistamme esteitä yrittäjyydeltä ja reilulta kilpailulta, sitä korkeampi on työntekijöiden tuottavuus.

Olen kutsunut kaikkien puolueiden edustajat neuvonpitoon, jossa käydään läpi eri ehdotukset sääntelyn purkamiseksi vielä tämän vaalikauden aikana. Tätä työtä lähtee vetämään Kokoomuksen uusi ympäristöministeri.

Reilu kilpailu markkinoilla tarkoittaa sitä, että paremmat tuotteet ja ratkaisut voittavat. Toisaalta reilu kilpailu tarkoittaa enemmän valinnanmahdollisuuksia ja edullisempia hintoja.

Tällä vaalikaudella on toteutettu terveen kilpailun ohjelma. Tämä ohjelma on oikeansuuntainen, mutta tavoitteiltaan aivan liian vaatimaton. Tarvitaan uusi, kunnianhimoinen kilpailun edistämisen ohjelma, jonka tavoitteena on purkaa kilpailun esteitä ja siten parantaa tuottavuutta. Ohjelmalle on asetettava kunnianhimoiset tavoitteet, joiden vartijaksi on asetettava kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Kilpailun edistäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tarkastelemme kriittisesti kaikkia suojeltuja toimialoja. Esimerkiksi junaliikenteessä, lääkkeiden ja alkoholin myynnissä tai taksiliikenteessä kilpailun rajoittamisella on sinänsä hyviä perusteita. Jos kuitenkin haluamme lisätä tuottavuutta ja lisätä kuluttajien valinnanmahdollisuuksia, niin kaikista aiheista on kyettävä keskustelemaan.

Osana uutta reilun kilpailun ohjelmaa olisi myös purettava kilpailua estävää sääntelyä. Esimerkiksi Suomen vähittäiskauppasektori on edelleen EU:n säännellyimpiä. Onko esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen rajoittaminen kaikkine poikkeuksineen enää tätä päivää? Onko nykyinen suurien kauppojen rakentamista kuristava sääntely kuluttajien etujen mukaista? Tästä on voitava keskustella.

Kilpailua on lisättävä myös julkisten palveluiden tuotannossa. Esimerkiksi OECD on toistuvasti kehottanut Suomea pitämään huolta siitä, että julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ovat markkinoilla tasavertaisessa asemassa.

Ensimmäinen tärkeä askel on se, että kuntien on tiedettävä, mitä heidän palveluidensa tuottaminen maksaa. Kun palvelujen kustannukset on avattu nettiin ja tehty vertailukelpoiseksi, palveluiden kustannustehokkuutta on helppo vertailla eri kuntien välillä. Tämä mahdollistaa hyvien käytäntöjen ja ideoiden levittämisen.

Palveluiden parantamiseksi kuntien tulisi ottaa vastaan palvelualoitteita ja käsitellä ne määräajassa. Tämä tarkoittaa, että kuntalaisten, kunnan työntekijöiden, järjestöjen ja yritysten on voitava ehdottaa uusia tapoja tuottaa palvelut laadukkaammin ja edullisemmin.

Myös palveluseteleiden käytön laajentaminen tarkoittaa kilpailua ja valinnanvapautta. Se antaa kuluttajalle mahdollisuuden äänestää jaloillaan. Jos yksityinen palveluntuottaja tuottaa saman palvelun paremmin ja edullisemmin kuin kunnan oma tuotanto, niin miksi kuluttaja pitäisi pakottaa julkiselle?

Hyvät kuulijat,

Tässä oli ensimmäinen hahmotelma siitä, mistä teemoista mielestäni on syytä tulevissa vaaleissa keskustella. Kyse on siitä, millä tavalla saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava vuonna 2017 maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla.

Kiitos!

Suomen taloudessa on käynnissä kehitys, jossa veroaste ja julkisen sektorin osuus työllisyydestä nousevat samalla, kun työikäinen väestö vähenee ja talous ei kasva. Tämän kierteen korjaamiseen ei riitä toive, että vienti lähtisi suhdanteiden parantuessa vetämään.

Veroasteemme lähestyy maailman huippua, ja olemme menneet Ruotsin ohi tällä mittarilla. Ensi vuonna kokonaisveroaste on jo 46 prosenttia. ”Vanhojen EU-maiden”, eli EU-15:n keskiarvo on noin 39,5 prosenttia. Meillä verot painottuvat erityisen paljon työhön. Keskituloinen suomalainen maksaa vuodessa 2000 euroa enemmän veroja kuin samoista tuloista maksetaan Ruotsissa.

Talouspolitiikan pitkän tähtäimen tavoitteena tulisi minusta olla verotuksen laskeminen eurooppalaiseen, vanhan 15 EU-maan, keskitasoon. Tätä arvioitaessa on huomioitava dynaamiset vaikutukset: verojen alennukset nostavat fiksusti kohdennettuna tuotantoa ja työllisyyttä, minkä kautta valtio saa osan veroalen hinnasta takaisin. Työn verotuksen alentaminen lisää työllisyyttä ja työtunteja. Keventäminen pitääkin keskittää niihin veroihin, jotka ovat kasvulle haitallisimpia, kuten ansiotulovero ja yhteisövero.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli alle 50 prosenttia vielä vuonna 2008. Tämä vastaa euromaiden keskiarvoa ja muun muassa Ruotsin tilannetta. Suomessa menosuhde kuitenkin kasvoi nopeasti talouskriisin aikana nykyiseen 58 prosenttiin. Kasvu on kriisin takia ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Ongelmaksi asia muodostuu, jos tästä tulee pysyvä asiaintila.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen olisi pienenettävä takaisin noin 50 prosenttiin. Se vaatii niin kansantalouden kasvua kuin julkisen sektorin menojen sopeuttamista. Veroalesta seuraava talouskasvu ja työllisyysasteen nousu myös vähentäisivät tarvetta tulonsiirroille, mikä automaattisesti pienentää julkisen sektorin menoja. Pelkkinä leikkauksina nykyhetkessä julkisten menojen BKT-suhteen laskua ei voi tietenkään toteuttaa romuttamatta hyvinvointivaltiota. Maali pitää asettaa realistiselle aikavälille, esimerkiksi vuoteen 2020.

SAK:n Olli Koski totesi lauantain Helsingin Sanomissa aivan oikein ”vähemmän veroja tarkoittaa, että jostain pitää luopua”. Näinhän se on. Suuret säästöt voidaan kaivaa vain budjetin suurista pääluokista, kuten sosiaali- ja terveysministeriöstä. Relevantin kokoisia säästökohteita on myös muun muassa yritystuissa.

Tuottavuuden kehittäminen sote-uudistuksen, kilpailun lisäämisen, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden sekä digitalisoinnin myötä on tämän ja seuraavan hallituksen keskeinen tehtävä. Mitä enemmän rakenneuudistuksia pystymme toteuttamaan, sitä vähemmän meillä on edessä valtion ja kuntien lakisääteisten tehtävien rajaamista. Kokonaan sitä ei voi kuitenkaan väistää.

Harva on ehkä huomannut, että tällä vuosituhannella olemme luoneet pelkästään kunnille pitkälti yli sata uutta tehtävää ja vuositasolla usealla miljardilla eurolla pakollisia lisämenoja. Kilpakumppanini Jan Vapaavuori mainitsi perjantaina Kokoomusnuorten puheenjohtajatentissä sitoutumisen siihen, ettei kunnille anneta yhtäkään uutta tehtävää muutamaan vuoteen. Tämä on erinomainen ajatus, jota kannatan. Paula Risikko taas nosti esiin neliönormit, joiden takia hoiva-alan yrittäjiä on joutunut jopa lopettamaan toimintansa. Esimerkkejä riittää. Loppujen lopuksi kaikki palautuu pääministerin käytössä oleviin välineisiin johtaa valtioneuvoston toimintaa sekä hallituspuolueiden yhteiseen tekemisen meininkiin.

Hallitus ja erityisesti uusi valtiovarainministeri Antti Rinne ovat puhuneet valtion taseen käyttämisestä talouskasvun tukemiseen. Hyvä näin. Valtion omaisuuden myynnistä saatavat tulot on käytettävä kestävällä ja talouskasvua pitkällä aikavälillä tukeviin tarkoituksiin. Kertaluonteinen elvytys myyntituloilla ei lämmitä pitkään.

Esittämäni pitkän tähtäimen tavoitteet – veroasteen lasku eurooppalaiselle tasolle ja julkisten menojen BKT-osuuden palauttaminen vuoden 2008 tilanteeseen – ovat kunnianhimoisia, jopa kovia. Kyseessä olisi miljardiluokkaa oleva talousohjelma. Miljardiluokkaa niin suomalaisten ihmisten ja yritysten käyttöön jäävien tulojen lisäyksessä kuin julkisten menojen säästötarpeissa.

Minusta kokoomuksen pitää asettaa kunnianhimoisia tavoitteita. Puheenjohtajalla on oltava näkemys ja ehdotuksia Suomen kehittämisestä, puolue päättää linjasta. Ilman pitkän tähtäimen tavoitteita politiikka taantuu hallinnoinniksi, juoksevien asioiden hoitamiseksi. Status quo ja saavutettujen etujen puolustaminen eivät kuitenkaan riitä Suomelle. Esittämäni talouspoliittisen vision avainluvut ovat mittakaavaltaan toteutettavissa, jos saamme riittävän mandaatin ja selkeän hallitusohjelman ensi vuoden eduskuntavaalien myötä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen väläytti aamun Kauppalehdessä, että niin sanotusta windfall-verosta voitaisiin luopua. Tämä oli erittäin tervetullut uutinen.

Windfall-vero on ylimääräinen päästöttömälle energiantuotannolle (vesi-, ydin-, tuulivoima) suunnattu vero. Sen ajatus on verottaa ”päästökaupan tuottamia ansaitsemattomia voittoja”. Vähän ristiriitaista, kun kaikki kannattavat periaatteessa päästötöntä energiantuotantoa. Vero kehiteltiin edellisellä hallituskaudella, kun päästöoikeuden hinta oli moninkertainen nykyiseen ja lähivuosille ennustettuun verrattuna.

Windfall-vero kannattaisi haudata minihallitusneuvotteluissa. Tähän on ainakin viisi syytä:

1. Vero kohdistuisi mielivaltaisesti ja suosisi saastuttavimpia. Veron rajaus tiettyihin energiamuotoihin on mielivaltainen. Sen voimaantulo on viivästynyt, sillä EU-komissio tutkii, olisi vero unionin kilpailuoikeuden mukainen.

Kukaan ei Suomessa halua ylimääräisiä veroja bioenergialle, mutta yhden hiilineutraaliksi luokitellun energiamuodon jättäminen windfall-veron ulkopuolelle näyttää olevan vaikea perustella juridisesti uskottavasti. Veron laajentaminen biomassaan iskisi Suomessa metsäteollisuuden yhteydessä toimivan bioenergian kannattavuuteen. Se vastaa yli 2/3 Suomen uusiutuvasta energiasta.

2. Vero karkottaisi investointeja. Windfall-vero olisi ennakkotapaus siitä, että Suomessa voidaan asettaa teollisuudelle uusia veroja takautuvasti. Energiateollisuus vastaa suoraan kolmasosasta Suomen investointeja ja ruokkii tätä kautta laajasti alihankkijoita. Vero ulottuisi ennen vuotta 2004 käyttöön otettuun energiantuotantokapasiteettiin, mutta mikään ei takaisi yrityksille, ettei vuosilukua muutettaisi myöhemmin. Maariskin nosto vähentäisi investointeja Suomeen. Uusinvestointien lisäksi vero vaarantaisi myös korvausinvestoinnit, sillä korvausinvestoinnit nostavat sen laskentaperustetta.

3. Vero lannistaisi päästöjen vähentäjät. Suomelle tulisi windfall-veron myötä vaikeammaksi ja kalliimmaksi saavuttaa hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet, kun investoinnit puhtaaseen energiaan vaarantuisivat. Päästökaupasta sovittiin Kioton sopimuksessa vuonna 1997. On vaikea nähdä, miksi vuosina 1997 – 2004 käyttöönotettu vähäpäästöinen energiantuotanto hyötyisi päästökaupasta jotenkin ”ansiottomasti”. Miksi tekisimme erillisen veromuotoisen rangaistuksen niille yrityksille, jotka lähtivät ajoissa mukaan ilmastotalkoisiin?

4. Veron tuotto jäisi pieneksi. Veron tuottoarvio on budjetissa 50 miljoonaa euroa per vuosi. Osa tuotosta kuitenkin kumoutuisi pienempinä yhteisöveroina windfall-veroa maksavista yrityksistä ja pienempinä osinkoina Fortumista. Pitkällä aikavälillä investointien pieneneminen aiheuttaisi isomman aukon valtion tulopohjaan kuin se, mitä windfall-verolla kerätään.

5. Vero nostaisi sähkön hintaa. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa poliittisilla päätöksillä ei pitäisi yhtään heikentää Suomessa toimivan teollisuuden kannattavuutta. Mankala-järjestelmän kautta kautta teollisuus kuitenkin osallistuisi windfall-veroon maksumiehenä. Mankala-järjestelmän takia vero siirtyisi myös kotitalouksien sähkön hintaan kunnallisten sähköyhtiöiden kautta.

Eduskunta käsittelee tänään opposition välikysymystä työllisyydestä. Aihe on tosi tärkeä. Harmi, että voi jo ennustaa keskustelun juuttuvan yksittäisiin epäolennaisuuksiin. Harva kansanedustaja haluaa tarttua todellisiin valintoihin.

Oppositio keskittyy tukiaisten lisäämiseen. Sen mielestä ongelmat johtuvat työllisyysmäärärahojen ja eräiden yritystukien leikkauksista. Kokonaisuutena jää maku, että hallituksen pitäisi päättää sanomalehtitason tietämyksellä sopivimmat investointikohteet ja rientää kaatamaan veronmaksajien rahaa yksittäisiin hankkeisiin. Ranskassa on perinteisesti tukeuduttu valtiokapitalistiseen teollisuuspolitiikkaan. Tulokset eivät puhu puolestaan. Teollisuuden osuus taloudesta on laskenut nopeasti ja kansantuotteen kasvu jäänyt jälkeen. Yhtälö ei toimi.

Työllisyys on sinänsä paljolti talous- ja työmarkkinapoliittinen valinta. Olemme luoneet kansainvälisestikin arvostetun hyvinvointiyhteiskunnan. Sen sopukoihin on kuitenkin takertunut ominaisuuksia, jotka estävät satoja tuhansia potentiaalisia työpaikkoja syntymästä. En esitä antiteesiä vaan synteesiä. Järjestelmäämme on korjattava siten, että työn tekeminen ja teettäminen on aina kannattavaa. Tähän reformiin meidän on pystyttävä myös pelastaaksemme hyvinvointimallimme rahoituksen ikääntymisen aiheuttamalta työvoiman supistumiselta.

Suomen jämähtäminen korkeaan työttömyyteen ja työllisten matalaan osuuteen työikäisistä ei ole sinänsä ainutlaatuinen tilanne. Esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa oltiin 10 vuotta sitten pitkälti samassa jamassa, vaikka 1990-luvun laman arvet eivät siellä olleet niin syvät. Molemmissa maissa on sen jälkeen tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen kannattavuuden puolesta. Ja tulokset näkyvät. Työllisten osuus työikäisistä on noussut molemmissa maissa reippaasti eurokriisistä huolimatta. Paitsi että miljoonat ihmiset ovat löytäneet työttömyyttä mielekkäämpää tekemistä tämä on ollut ratkaiseva pohja eurooppalaisittain hyvälle talouden iskukyvylle ja vahvalle julkiselle taloudelle kriisivuosien keskellä.

Mitä sitten Suomeen palaten voitaisiin tehdä? Tässä muutama kokonaisuus, joista tänään oikeasti pitäisi puhua:

1) Lannistavat verot: Suomen veroaste on Euroopan ja maailman huippua. Meillä verot painottuvat erityisen paljon työhön. Keskituloinen suomalainen maksaa vuodessa 2000 euroa enemmän veroja kuin Ruotsissa. Pitkällä aikavälillä tulisi pyrkiä eurooppalaiseen keskitasoon. Kyse olisi staattisesti laskien noin 5 miljardin euron veroreformin mittaluokasta. Paljon rahaa, mutta vain kaksi kolmannesta niistä sopeutuksista, joita tämä hallitus on vienyt läpi. Siis valinta, ei mahdottomuus.

2) Tuet ja osa-aikatyö: Hallitus on tehnyt täsmäiskuja kannustinloukkuja vastaan mutta tekemistä riittää. Liian usein työstä jää käteen vain muutama euro tunnissa verrattuna tukien varassa oloon. Varsinkin osa-aikatöissä. Järjestelmämme on viritetty siten, että ihminen on joko kokonaan töissä tai kokonaan kotona. Se ei välttämättä vastaa kaikissa tapauksissa kenenkään tarpeita. Kun Suomen työllisyysastetta vertaa Ruotsiin, meiltä puuttuu työelämästä noin 150 000 ihmistä. Ero selittyy kokonaan sillä, että Ruotsissa osatyökykyisten työllisyysaste on paljon parempi kuin meillä ja että osa-aikatyötä tehdään Ruotsissa paljon enemmän kuin meillä. Tällä on valtava merkitys julkiseen talouteen: 150 000 maksajaa enemmän ja 150 000 tulonsiirroilla elävää vähemmän. Tällä on vahva yhteys myös tasa-arvoon, kun työn ja perheen yhteensovittamiseen annetaan enemmän mahdollisuuksia.

3) Työllistämisen lisäkulut: Harva meistä huomaakaan, että palkkamme maksaa työnantajalle helposti 30% enemmän kuin työsopimuksen mukaan tienaamme. Se nostaa työn teettämisen kynnystä. Sivukuluihin ei ole ihmelääkettä, mutta yksi paine on nopeasti tukittava. Eläkemaksut ovat nousseet 90-luvun jälkeen jo yli kolmanneksen. Suomalaisen elinajan odote on noussut vielä 2005 jälkeen noin viidellä vuodella, mikä on loistavaa. Mutta samalla eläkemaksujen nousu kiihtyy, jos emme rajoita eläkevuosien lisääntymistä suhteessa työvuosiin. Eläkeratkaisu on tehtävä ja aikailu vaan kasvattaa laskua. Ehdimme joka tapauksessa viettää eläkkeellä enemmän vuosia kuin koskaan ennen on tehty.

Saksan Hartz-reformeja tai Ruotsin työlinjaa ei sellaisenaan voi eikä pidä kopioida Suomeen. Mutta sama rohkeus ja suunta meidän kannattaisi omaksua. Se on suuri valinta. Jos linja saadaan otettua, Suomessa löytyy osaamista pistää asiat kuntoon.