Lähestyvät presidentinvaalit ovat herättäneet vilkasta keskustelua Yhdysvaltojen ulkopolitiikan suunnasta. Meitä eurooppalaisia tietysti kiinnostaa Yhdysvaltojen sitoutuminen transatlanttisiin suhteisiin. Tapasin Washingtonissa muutamia keskeisiä amerikkalaisvaikuttajja kuullakseni, missä mennään. Olin kaupungissa Maailmanpankin ja IMF:n kevätkokouksissa.

Eniten täälläkin aiheuttaa hämmennystä Donald Trump. Trump on luvannut keskittyä kotimaan asioihin, mikä tarkoittaisi muun muassa sitä, että eurooppalaiset saavat kantaa suuremman vastuun omasta turvallisuudesta. Yksi Trump-leirin ulkopoliittisista neuvonantajista kertoi, että heidän päähuomionsa on radikaali-islamismista kumpuavan terrorismin torjunnassa – ei Venäjässä, ei Ukrainassa eikä Euroopassa.

Kongressin budjettikomitean republikaaninen puheenjohtaja Tom Price myönsi, että heidän puolueensa on melkoisessa myllerryksessä. Price ei kuitenkaan usko Trumpin nappaavan presidenttiehdokkuutta. Vireillä on monenlaisia hankkeita löytää puoluekokouksessa uskottava parivaljakko vetämään republikaanien kampanjaa.

Myös demokraattien Bernie Sanders on puhunut voimakkaasti sen puolesta, että Yhdysvaltojen tulisi vähentää sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa. Viesti kahdelta presidentti Obamaa ja presidenttiehdokas Clintonia lähellä olevalta toimijalta oli onneksi rauhoittavampi.

Sekä Obaman entinen Eurooppa-asioiden neuvonantaja Karen Donfried että Clintonin aikainen ulkoministeriön poliittisen suunnittelun johtaja Anne-Marie Slaughter vakuuttivat, että Eurooppa pysyy Clintonin prioriteettina. Sandersista hekään eivät osanneet sanoa. –Näistä kahdesta naisesta muuten kuullaan vielä, jos Clintonista tulee presidentti.

Kerroin Suomen puolesta, että panostamme entistä vahvemmin transatlanttisiin suhteisiin. Näinhän me kirjasimme hallitusohjelmaankin.

Sanoin ajatuspaja German Marshall Fundin tilaisuudessa, että vaikka Suomella on käytännölliset ja toimivat yhteydet naapuriimme Venäjään, kenenkään ei tarvitse edes pohtia, mihin leiriin Suomi kuuluu: olemme jo pitkään olleet tiukasti osa Länttä.

Ei se täällä tuntunut olevan kenellekään epäselvää. Kertoo kuitenkin jostakin, että Suomi joutuu kaikkien näiden vuosien jälkeen toistamaan tätä viestiä. Jos ei muusta, niin aikakin siitä, että amerikkalaiset näkevät Venäjän pyrkimyksen hajottaa Euroopan unionin yhtenäisyyttä.

Tärkeintä on, että Suomen suunta on kaikille kirkas.

 

 

Posted in USA.

Alkuviikko on vierähtänyt Yhdysvalloissa. Teimme yhteisen matkan Washingtoniin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan Pertti Salolaisen ja Mari Kiviniemen, Elinkeinoelämän keskusliiton Jyri Häkämiehen, SAK:n Matti Tukiaisen ja Olli Kosken sekä MTK:n Juha Marttilan kanssa. Aiheena EU:n ja Yhdysvaltain meneillään olevat vapaakauppaneuvottelut.

Kertoo paljon Suomesta, että voimme tehdä tällaisen matkan kaikki yhdessä – hallitus, oppositio, työnantajat, työntekijät ja viljelijät. Tämä ei olisi monessa muussa maassa mahdollista. Suomessa on laaja yksimielisyys vapaakaupan ja erityisesti USA-kauppasopimuksen tarpeellisuudesta. Luonnollisesti jokaisella on omat erityiset tavoitteensa, mutta suuresta linjasta olemme liikuttavan samalla kannalla.

Tapasimme tiistain ja keskiviikon aikana Washingtonissa mm. USA:n suurimman ammattiliiton AFL-CIO:n puheenjohtajan, USA:n apulaiskauppaministerin ja kauppaministeriön väkeä, amerikkalaisia ja suomalaisia toimittajia, puolen tusinan think tankin kärkinimeä, useampia kongressin jäseniä (ml. kongressin Suomi-ryhmän puheenjohtaja Sean Duffy (R-WI) sekä kansainvälisen kauppakamarin ja keskuskauppakamarin edustajat. Suurlähetystössä järjestettiin lisäksi seminaari, joka keräsi mukavasti väkeä.

Tavoitteemme oli toisaalta kuulla amerikkalaisten ajatuksia kauppaneuvotteluista ja toisaalta kertoa Suomen tavoitteista. Varsinaiset neuvotteluthan käy EU:n komissio koko unionin puolesta. Suomen tavoitteena on kunnianhimoinen sopimus, jossa poistettaisiin tullit ja kiintiöt, avattaisiin julkiset hankinnat eurooppalaisillekin ja sovittaisiin yhteistyöstä päällekkäisen sääntelyn välttämiseksi. Suomessa on paljon yrityksiä, joilla on erinomaisia tuotteita, muttei välttämättä resursseja selvitä erilaisten kaupanesteiden aiheuttamasta byrokratiasta. Meillä onkin paljon voitettavaa sopimuksessa. Samalla on pidettävä huoli omista herkkyyksistämme, esim. julkisten palvelujen ja maatalouden suhteen.

Yhdysvalloissa kauppapolitiikka jakaa perinteisesti puoluekenttää niin, että demokraatit suhtautuvat republikaaneja varauksellisemmin vapaakauppaan. EU-neuvotteluissa jakolinja ei ole niin selvä, sillä molempien osapuolien standardit ovat korkealla tasolla. Ajankohtaisin kysymys on, saako presidentti Obama kauppaneuvotteluvaltuuden kongressilta ennen syksyn välivaaleja.

Neuvottelut USA:n ja EU:n välillä ovat edenneet konkretian tasolle, ja ensimmäiset tullitarjoukset on tehty. Edessä on kova vääntö, jossa maailman osaavimmat kauppaneuvottelijat istuvat vastakkain pöydän molemmin puolin. Valmista sopimusta voinemme toivoa aikaisintaan 2015.