Vaikka Davosin Talousfoorumissa on väkeä kaikkialta maailmasta, iso osa keskusteluista pyörii Euroopan ongelmien ympärillä. Kaikki ovat huolissaan siitä, miten maailman suurin talousalue saadaan uuteen nousuun.

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi vaihtui velkakriisiksi ja nyt ollaan kasvukriisissä: Talouskasvu matelee, deflaatio eli hintojen alenemiskierre väijyy taustalla, kilpailukyky kohentuu hitaasti, investointeja puuttuu.

Euroopan keskuspankki ilmoitti eilen massiivisesta ohjelmasta, jolla taistellaan deflaatiota vastaan. Ja yritetään saada kasvua viriämään. Keskuspankki tulee ostamaan valtioiden joukkolainoja ja muita arvopapereita 60 miljardin euron edestä kuukaudessa vuoden 2016 syksyyn asti.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Tarkoituksena on se, että euroalueen maissa rahaa tulee liikkeelle entistä enemmän, jolloin sen käyttö on halvempaa esimerkiksi investointeihin. Lisäksi euron arvon alentuessa sillä voi olla myönteistä vaikutusta vientiin. Näin toki Suomessakin.

EU-jäsenvaltion pääministerinä en suuresti kommentoi riippumattoman keskuspankin toimia. EKP tehtiin riippumattomaksi syystä: jotta se voi katsoa kokonaisuutta eri jäsenmaiden ristipaineessa. Mutta kuten totesin eräässä Davosin paneelikeskustelussa – kaikki, mitä EKP tekee, otetaan vastaan hymyn kera.

Mutta sitten se tärkein:

Tämä ei tarkoita sitä, että euroalueella voidaan jäädä odottelemaan kasvun alkamista. EKP tekee, mitä voi rahapolitiikan keinoin. Jäsenmaiden vastuulla on paljon isompi urakka kilpailukyvyn palauttamisessa ja velkaantumisen lopettamisessa.

Osa on edelleen sitä mieltä, että kasvu syntyy siitä, että valtiot ottavat lisää lainaa ja rakentavat teitä, kouluja tai vaikkapa yrityspuistoja. Julkisia investointejakin tarvitaan, mutta meillä on kyllä mahdollisuuksia tehdä valintaa myös budjetin sisällä velkataakkaa kasvattamatta.

Jos lisävelkaantuminen olisi avain kasvuun, Suomen pitäisi olla huippuvauhdissa.

Suomi on nyt kokeillut vuosikausia elvyttämistä. Vuodesta 2009 alkaen olemme tuplanneet valtionvelkamme n. 50 miljardista eurosta n. 100 miljardiin euroon. Silti keikumme nollakasvun tuntumassa seitsemättä vuotta peräkkäin.

Jatkuvassa rahan pumppaamisessa velalla on se ongelma, että jossain vaiheessa kaivo ehtyy. Luottamus Suomen selviämiseen velkataakkansa kanssa on säilytettävä. Tulevien sukupolvien kannalta olisi edesvastuutonta jatkaa nykyistä menoa.

Ainoa tapa saada kestävä talouskasvua on pitää huolta siitä, että Euroopassa ja Suomessa on yrityksiä, joiden tuotteet ja palvelut käyvät kaupaksi, jotka työllistävät ja investoivat. Tämä vaatii luottamusta.

Luottamusta luo se, että julkinen sektori toimii tehokkaasti, valtio ei ole velkakierteessä ja työnteko on arvossaan. Hallitsematon velkaantuminen täytyy lopettaa, työmarkkinoiden toimintaa on parannettava, jotta yhä useampi pääsee töihin. Investointeja on houkuteltava. Osaavaa työvoimaa on oltava tarjolla, t&k -panostusten on johdettava uusien menestystuotteiden syntymiseen.

Mikä tässä on valtion rooli?

1. Menokuri. Velaksi ei voi elää loputtomiin. On priorisoitava ne asiat, mitkä hoidetaan: koulutus, terveys, heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen.

2. Rakenteelliset uudistukset. Työmarkkinauudistus, joka lisää työn tekemistä ja työvoiman tarjontaa. Verouudistus, joka palkitsee työn tekemisestä ja kohentaa ostovoimaa. Sote-uudistus, joka hillitsee terveyspalveluiden menojen kasvamista.

3. Investoinnit osaamiseen. Suomen kaltainen maa ei voi koskaan kilpailla alhaisella työn hinnalla ja kustannuksilla. Siksi meillä on oltava tietoa ja taitoa, jota muilla ei ole. Tämä tarkoittaa panostuksia koulutukseen, yliopistoihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Poliitikoilta vaaditaan aktiivisia toimia, mutta kasvua he eivät luo.

Kasvu syntyy yksityisellä sektorilla yritysten ja työntekijöiden onnistumisten kautta. Aina on hyvä pitää mielessä, että loppujen lopuksi yksityinen sektori rahoittaa koko hyvinvointiyhteiskuntamme pyörittämisen.

Terveiset Maailman talousfoorumista (WEF) Davosista. Paikalla on maailman poliittista johtoa, suurimpien yritysten johtajia sekä laajalti mediaa. Voisi sanoa, että tuttuihin ympäri maailmaa on vaivatonta törmätä.

Mutta ei tätä tehdä viran ja törmäämisten puolesta. Kysymys on pitkälti siitä, mitä täältä(kin) saisimme mukaan evääksi Suomen nostamiseksi. Ideoita, ajatuksia, analyysia. Lisäsi muutaman päivän aikana pystyy tiiviisti näkemään, minne maailma on taloudellisesti ja poliittisesti menossa.

Suomen kannalta täältä on kahdenlaisia uutisia – sekä hyviä että vähän enemmän hätkähdyttäviä. Hyvä esimerkki on se, että Suomelta kysytään täällä paljon taloudesta, esimerkiksi ICT-osaamisesta ja pienen valtion ketteryydestä. Saamme olla onnellisia, että oma äänemme kuuluu.

Mutta entä se hätkähdyttävämpi osuus? Talousfoorumin teemalause on ”Committed to improving the state of the world”. Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa sitoutumista maailman tilanteen parantamiseen. Keskusteluissa ja ohjelmassa yksi tärkeä teema on ollut ilmastonmuutos. Toiseksi voi nostaa digitaalisuuden.

Olemme myös Suomessa tunnistaneet ilmastonmuutoksen yhdeksi suureksi megatrendiksi. Siis aihealueeksi, joka maailmalla tulee väistämättä isona teemana vastaan. Kehittyvät maat ponnistelevat jatkuvasti puhtaampien ratkaisuiden puolesta. Osaamiselle on kysyntää.

Suomi on kärkipaikoilla, kun lähdemme kilpailuun. Cleantech-sektorimme osuus ytimeen – tekemään maailmaa puhtaammaksi. Toisaalta digitalisaation puolesta puhuu vahva Nokia-perintömme ja ensiluokkainen ICT-osaaminen.

Mutta toisaalta muutkin maat ovat tunnistaneet samat teemat. Se tarkoittaa sitä, että isot maat tulevat takaa. Ja kovaa. Emme voi tuudittautua nykyiseen asemaamme. Jos näin teemme, olemme jääneet kehityksessä jo jälkeen.

Kun tilannetta pyörittää usealta eri kantilta, niin johtopäätös on silti varsin selkeä – osaaminen on Suomen kovin kilpailuvaltti. Osaaminen on Suomen kulmakivi.

Se, että meiltä kasvaa kansainvälisiä asiantuntijoita, ahkeria ja kekseliäitä ammattilaisia. Se tarkoittaa myös sitä, että tutkimus- ja kehitystoiminnan täytyy aivan ehdottomasti olla keskiössä Suomen menestyksessä.

Ensi vaalikaudella joudumme tekemään paljon ikäviä päätöksiä. Silti on yritettävä kaikin tavoin varjella tk-toimintaa ja suomalaista osaamista. Pikemminkin budjetin sisällä olisi tehtävä valintoja koulutuksen puolesta. Hankala paikka, mutta eiköhän keinoja löydetä.

Ja niin, yksi asia vielä. Korkean osaamisen lisäksi tarvitaan ripaus rohkeutta ja hulluutta. Muistetaan myös myydä ideoitamme. Hyväkään idea ei kasva eduksi suomalaisille yrityksille ja suomalaiselle hyvinvoinnille, jos se pysyy piilossa.

Me kyllä osaamme. Vielä ripaus uskallusta ja ennen kaikkea kovaa työtä, niin voimme jatkossakin kertoa maailmalle, kuinka hyvin pärjäämme. Aika hyvä tavoite vuodelle 2017 Suomen 100-vuotisjuhlia silmällä pitäen?

Den tredje veckan i januari fylls Davos pittoreska smågator av ”globalisation junkies”. Politiker, företagsledare, akademiker och journalister från alla kontinenter minglar, diskuterar och mäter den globala pulsen.

World economic forum har grupperat årets megatrender i fyra helheter: kris och samarbete, tillväxt och stabilitet, innovation och industri samt samhälle och säkerhet. Alltså allt mellan himmel och jord.

Om vi tror på allt som öses på oss så är världen en osäker plats och världsekonomin fortsättningsvis i en svacka. Det är delvis rätt. Världen har gemensamma problem. Det gäller att hitta gemensamma lösningar.

Det kommer inte att vara svårt att hitta diskussionsämnen i Davos i år. Här är mina fyra huvudområden:

º1. Ryssland – kris och samarbete.
Landet är i en ekonomisk kris som medför geopolitiska risker genom agerandet i Ukraina. Den ryska ekonomin krymper samtidigt som oljepriset dyker. Internationella investeringar flyr i takt med en sjunkande rubel och en stigande inflation. Det finns ingen snabb utväg från krisen i Ukraina. Hur kan man bäst samarbeta med Ryssland?

º2. Grekland – stabilitet och tillväxt.
Det är val på söndag. Det vänsterpopulistiska Syriza leder opinionsmätningarna. Dess ordförande, Alexis Tsipras, har visserligen tonat ned sin retorik om att inte betala tillbaka lånen, men hans vision om strukturella förändringar är, diplomatiskt sagt, kanske lite svårtolkad. Hur påverkar valresultatet hela EU?

º3. EU – innovation och industri.
Vi har gått från en finanskris till en tillväxtkris. Flera EU-länder gör inte tillräckligt med strukturella förändringar. Har vi innovation? Hur mår vår industri? Hjälper den sjunkande euron och oljepriset tillväxten i Europa? Med rätt svar och lite tur får vi igång tillväxten.

º4. Global terrorism – samhälle och säkerhet.
I Paris attackerade terroristerna det öppna samhället. Svaret till dem som attackerade var det rätta. Man försvarade frihet och demokrati. Debatten i Davos söker en balans mellan öppenhet och säkerhet.

Vi måste också titta på den kontext som inramar Davos. Vi ser slutet på två eror. För det första är de internationella institutionerna som byggdes efter andra världskriget – till exempel FN, IMF och Världsbanken – inte automatiskt kapabla eller legitima att styra globaliseringen.

För det andra går den 25-åriga eran efter kalla kriget mot sitt slut. Vi bör medge att historien inte tog slut. Den liberala demokratin finner vi i cirka hälften av världens 200 nationalstater. Maktpolitiken har gjort comeback till Europas gränser.

Det bästa med Davos är att man stannar upp för att tänka på helheter, man får nya idéer och träffar en massa människor som man inte råkar på under resten av året.

Davos är ett bra sätt att lösa gemensamma problem och driva nationella intressen i ett internationellt sammanhang.

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubbin puheenvuoro puoluevaltuuston kokouksessa 17.1.2015 Tampereella

(Puhuttu ja kirjallinen versio yhtä päteviä)

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet,

Politiikka on tällä hetkellä rikki. Valitettavasti poliittisen päätöksenteon tilanne on Suomessa vuonna 2015 tämä. Tässä voimme katsoa myös itse peiliin. Ja kun tämän vilkaisun tehneet, alamme keskittyä siihen, miten menemme eteenpäin.

Miksi poliittinen päätöksenteko on meillä rikki?

Karkeasti voisi sanoa, että me toimimme vuonna 2015 edelleen mallilla, joka on luotu vuosikymmeniä aiemmin. Me johdamme tätä maata samalla tavalla.

En sano tätä siitä syystä, että vanhassa olisi mitään pahaa. Ei todellakaan. Vanhaa kunnioittaen ja siitä oppien rakentuvat myös uudistukset. Mutta ajatellaan toisinpäin. Jos kaikki oli paremmin 1980-luvulla, niin miksi tekisi sitten täysin samoja asioita kuin silloin? Jokainen ymmärtää, että se ei tietenkään olisi enää mahdollista.

Tänään puhun kolmesta kokonaisuudesta: 1) Poliittinen järjestelmä on Suomessa rikki, perusteet sille miksi pitää uudistua 2) Keskittyminen vain kaikkein oleellisimpaan – tärkeintä on tehdä valintoja 3) Kokoomuksen valinnat – strateginen vaaliohjelma.

——

1)

Suomi on monien suurten muutosvoimien edessä. Eurooppa on kasvukriisissä. Väestömme ikääntyy. Työvoiman määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa. Kilpailukykymme on heikentynyt. Elinkeinorakenteemme on murroksessa.

Näihin muutosvoimiin vastaaminen edellyttää Suomelta jämäköitä rakenteellisia uudistuksia. Rakenteita on kyettävä uudistamaan, jotta saamme Suomeen uusia työpaikkoja, parempia palveluita ja lisää hyvinvointia.

Monet meitä kohtaavista haasteista eivät ole syntyneet yhdessä yössä. Olemme vuosikausia tienneet, että väestön ikääntymisestä seuraa julkisen talouden kestävyysvaje. Olemme tienneet, että työuria on pidennettävä, että julkisten palveluiden tuottavuutta on parannettava ja että työmarkkinoita on uudistettava. Silti useamman hallituskauden ajan tarvittavat uudistukset ovat edenneet liian verkkaisesti.

Me olemme luottaneet esimerkiksi siihen, että konsensus eli yleinen laaja ymmärrys on tuttu ja turvallinen ja aina toimiva tapamme viedä asioita eteenpäin. Valitettavasti konsensuksessa on ongelmansa.

Samaan hengenvetoon pitää todeta, että konsensuksen moittiminen ei ole riitelyä. Tarkoituksena on se, että konsensuksellakin tulee olla tulosvastuu. Jos laajan yhteisymmärryksen hakeminen ei toimi, niin tarvitsemme tarpeeksi yhtenäisen hallituksen asioiden viemiseksi eteenpäin.

Kokoomus keinoja ratkaista Suomen haasteet ja kun haasteet ovat mittavia, ne eivät välttämättä ratkea näteillä puheilla. Tulokset ratkaisevat, kansalaisilla on oikeus vaatia meiltä tuloksia ja me tarvitsemme järjestelmän joka kykenee niitä tuottamaan.

Tällä hallituskaudella olemme nähneet, miten kuuden puolueen konsensushallitus on toiminut. Tai kun olemme kuulleet, että onhan konsensuksella saatu eläkeratkaisu aikaan. Itse asiassa ei ole. Matti Vanhanen ehdotti ratkaisua jo vuonna 2009 ja sai täyden tyrmäyksen. Nyt kun viimeisellä rannalla saimme ratkaisun, niin Akava jäi sen ulkopuolelle. Ei voida puhua konsensuksen riemuvoitosta.

Tai kun hallitus esitti työsuhteen koeajan enimmäispituuden nostamista 4 kuukaudesta 6 kuukauteen. Tämäkin uudistus tyrmättiin heti. Tai kun Kokoomus esitti oppisopimuskoulutuksen muuttamista koulutussopimuksen suuntaan, jotta nuorille saataisiin töitä. Tämän ay-liike torppasi, koska TES-pohjaisen, mutta huonosti toimivan järjestelmän puolustaminen oli tärkeämpää kuin parempi, koulutussuhteeksi määriteltävä järjestelmä.

Emme halua jäädä pienimmän yhteisen nimittäjän vangiksi. Päätöksiä pitää tehdä. On keskityttävä oleelliseen. Ja Suomi on saatava liikkeelle.

Jos politiikka on rikki, niin sitten pitää toimia eikä jäädä seisomaan tumput suorina. Nyt jos koskaan tarvitsemme politiikassa korjausliikettä. Tarvitsemme vaihtoehdon.

—–

2)

Olen kuullut sanottavan, että poliitikot tekevät vaarallisimpia lupauksia isänmaan kannalta muutama kuukausi ennen vaaleja. Luvataan helposti rahaa sinne, tänne ja tuonne. Kultaa ja mirhamia eri puolille.

Tällä hetkellä elämme juuri tuota vaarallista aikaa. Toki erotuksena tilanteeseen on Suomen haastava taloudellinen tilanne. Vaalikeskustelua avatessa on kuitenkin syytä ihan ensimmäisenä panna asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Hallituskausi eli neljä vuotta on lyhyt aika. Siksi kannattaa keskittyä joihinkin asioihin, joilla oikeasti käännetään maan suunta. Kaikkea lupaamalla ja kaikkeen keskittymällä emme saa mitään aikaan.

Puolueet ovat olemassa maailmaan muuttamiseksi paremmaksi. Olemme lähestymässä demokratian juhlahetkeä, vaaleja. Se on valinnan paikka. Valinnan paikka suomalaisille, mille tavoitteille ja ihanteille antaa äänensä. Valinnan paikka myös puolueille, mitkä asiat halutaan valita seuraavan neljän vuoden osalta kaikkein tärkeimmiksi.

Olen puhunut Snellman-säätiön tilaisuudessa joulukuussa paljon uudesta ja vanhasta tavasta. Valinnasta uuden ja vanhan välillä.

Jokainen eduskunta ja hallitus kykenevät kyllä hallinnoimaan eteen tulevia haasteita. Sillä Suomea ei kuitenkaan pelasteta – se on hallinnointia ja reagointia. Suomi rakennetaan asettamalla tietyt asiat toisia tärkeämmiksi.

Meillä Suomessa on muodostunut kulttuuri, jossa vaalien jälkeen hallitusta muodostavat puolueet kokoontuvat yhteen ja kirjoittavat hallitusohjelmaan kaikkien mukanaolevien puolueiden kaikki tavoitteet ja keinot. Mitä enemmän puolueita, sitä pidemmät ohjelmat. Ja mitä pidemmät ohjelmat, sitä vähemmän on priorisoitu mitään.

Hallitusohjelmat ja puolueiden valmistautuminen niihin on aikaisemmin ollut enemmän tai vähemmän kokonaisvaltaisten maailmanselvityskoontien tekoa. Tässä muodossa on täytynyt sanoa jotain rahapelipolitiikasta, kestävän kehityksen mittaroinnista, tai vaikka ”PLM:n ja MMM:n valtuuksien budjetoinnin uudistamista selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi”, kuten vuoden 2011 hallitusohjelmassa todetaan.

En väheksy edellisiä esimerkkejä itsessään, mutta eiköhän tämä voitaisi tehdä vähän toisinkin.

Vuoden 2011 hallitusohjelmassa oli 89 sivua ja 26 633 sanaa. Vuosien saatossa on myös kerääntynyt mitä erilaisimpia strategioita, periaatelinjauksia tai ohjelmia valtionhallinnon puolesta. Julkisista lähteistä kerätyn tiedon mukaan erilaisia strategioita ja ohjelmia on yhteensä 317 kappaletta.

Suomi on nyt sen verran hankalassa tilanteessa, että sanan aidossa merkityksessä meidän tulee keskittyä oleelliseen.

Meidän tulee tehdä strategisia valintoja. Meidän pitää linjata, mitkä ovat ne kaikkein keskeisimmät Suomea koskevat haasteet.

Se on valintaa priorisoida, tehdä tärkeimmät. Se on usein hankalaa. Se on itse asiassa niin vaikeaa, että siksi monet haluavat jättää strategisen valinnan tekemättä. On helpompaa puhua eri asioista, ja vaatia priorisointia juhlapuheissa.

Vanhalla tavalla voimme edetä jatkossakin, mutta lopputuloksena on tehotonta hallinnointia ilman todellista muutosten aikaansaamista. Sitä ei kestä poliittinen päätöksentekojärjestelmämme – ja silloin politiikka pysyy rikkonaisena.

Monet maat ovat kyenneet lisäämään strategisuutta päätöksenteossaan. Kun eri maat oikeasti kilpailevat tänä päivän verisesti investoinneista, työpaikoista, osaamisesta, arvon kotiuttamisesta jne. myöskään Suomi menestyvänä ja kehittyvänä yhteiskuntana ei kestä nykyistä jähnäystä.

Meidän on tehtävä valintoja. Meidän on keskityttävä oleelliseen.

———–

3)

Kokoomuksen vaihtoehto on uusi tapa. Kokoomuksen vaihtoehto on liike.

Puolueiden kaikkein tärkeimmiksi asettamissa tavoitteissa on kyse politiikan kuluttajasuojasta. Siitä että ennen vaaleja kerrotaan, että jos äänestäjät antavat valinnoillemme tukensa, tulemme keskittymään seuraavien tavoitteiden toteuttamiseen.

Meidän poliitikkojen tehtävä on näyttää suuntaan, tuonne haluan että kuljemme. Virkamiehet ja asiantuntijat eri aloilta löytävät kyllä keinoja, kunhan suunta on selvillä.

Viime viikon perjantaina valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian yhteinen hanke (ns. OHRA-hanke) luovutti raporttinsa, jossa pohdittiin valtion johtamisjärjestelmää. Siinä ehdotetaan korjauksia Suomen poliittiseen järjestelmään.

Työryhmä ehdottaa uudenlaista toimintatapaa hallituspolitiikkaan. Hallitusohjelmaneuvotteluissa sovittaisiin strategisesta hallitusohjelmasta, jossa nimettäisiin selkeästi hallituksen keskeiset politiikkatavoitteet. Näitä olisi kolmesta viiteen. Lisäksi hallitus syventäisi keinoja vuosittain erillisellä toimenpideohjelmalla.

Kun on seurannut keskustelua Suomen politiikasta, niin raportin ehdottamille toimille on kysyntää. Strategiselle hallitusohjelmalle on kysyntää, koska se todella pakottaa priorisoimaan.

Kokoomus ottaa näistä huomioista opikseen. Me valmistelemme tulevia vaaleja varten strategisen vaaliohjelman. Valmistelemme ohjelman samassa muodossa kuin on puhuttu strategisesta hallitusohjelmasta. Se on oma valintamme. Me keskitymme oleelliseen.

Kukaan ei ole vielä näyttänyt, minkälainen strateginen hallitusohjelma olisi. Mutta Kokoomus tämän tekee tämän kevään aikana. Me haluamme näyttää äänestäjille, että jos laajasti Suomessa on oltu yksimielisiä strategisemman hallitusohjelman tarpeesta, niin sellainen pitää pystyä myös laatimaan.

Tällainen strategiaohjelma on muodoltaan noin 5-10 sivun pituinen paperi. Vain oleellisin otetaan mukaan.

Kokoomuksen vaihtoehdossa tärkein valinta on työ. Kokoomus asettaa työn kaikessa päätöksenteossa etusijalle. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Jan Vapaavuori tulee puheenvuoroni jälkeen kertomaan muutamia esimerkkejä.

Kokoomus tarjoaa näissä vaaleissa vaihtoehdon. Ja se vaihtoehto on keskittyminen vain kaikkein oleellisimpaan.

Valintoja tehdään myös siksi, että resurssit ovat rajalliset. Vielä neljä vuotta sitten kuvittelimme, että talouskasvu korjaa kaikki ongelmat. Toivottavasti nyt kaikille on rehellisyyden nimissä selvää, ettei korjaa. Tulevia strategisia valintojamme ohjaa muutama pääperiaate. Nämä eivät ole siis vielä valintojamme. Vaan kaikkia valintoja ohjaavia periaatteita:

    1. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus laitetaan kestävälle pohjalle. Julkisen talouden tasapainottamisesta on tehtävä selkeä ja jämäkkä suunnitelma. Lyhyellä aikavälillä tämä edellyttää kuntien tehtävien vähentämistä, toisaalta valtion menojen vähentämistä. Pidemmällä aikavälillä tämä edellyttää uutta rakennepoliittista ohjelmaa, jolla katetaan julkisen talouden kestävyysvaje.

    2. Kokoomus on tulevaisuuspuolue, joka haluaa käyttää tieteen, taiteen ja teknologian mahdollisuuksia maamme kehittämiseksi. Korkean teknologian kehittämisen ja hyödyntämisen on oltava koko tulevalla vaalikaudella keskeinen toimintatapa.

    3. Sääntelyn, normituksen ja kilpailun esteiden purkamisen on oltava keskeinen periaate kaikilla hallinnonaloilla tulevalla vaalikaudella.

    4. Ketterämpi hallinto, joka tarkoittaa esimerkiksi kokeilukulttuuria kaikilla hallinnonaloilla. Politiikkakokeilut ovat väline uudistaa Suomea.

Nyt kysymys kuuluu, olemmeko valmiita siihen, että menemme muutamalla teemalla ja vaikeillakin valinnoilla vaaleihin. Meillä on periaateohjelmamme ja muut ohjelmamme. Niissä olevat hyvät kannat pysyvät voimassa. Nyt on kyse siitä, mihin olemme valmiit keskittymään seuraavan neljän vuoden aikana. Vaaleissa on kyse suunnasta, ei yksityiskohdista. Niidenkin aika tulee, mutta ensin on hankittava tuki suunnalle.

Tätä kysymystä on nyt syytä miettiä tarkkaan, koska nyt emme puhu jostain sellaisesta, jonka osalta kuukauden kuluttua tai puolen vuoden kuluttua puhuisimme taas uusista painopisteistä. Nyt puhumme siitä, millä Suomen suunta käännetään.

Puhumme siitä, miten insinöörimme voisivat yrittää ja työllistyä. Puhumme siitä, kuinka Puolangalla terveydenhuolto toimisi mahdollisimman hyvin ja rahatkin vielä riittäisivät koko Suomen alueella. Puhumme siitä, kuinka lapsemme saisivat nykyaikaista opetusta kouluissa. Puhumme siitä, kuinka huolehdimme modernilla tavalla isänmaamme turvallisuudesta.

Valintoja varten on hyvä kuulla suomalaisia. Tulemme seuraavan parin viikon aikana käymään keskustelua suomalaisten kanssa siitä, mitkä ovat kaikkein tärkeimmät teemat tulevalle hallituskaudelle. Jälleen, ei meillä ole kaikkia ratkaisuja. Suomalaiset itse ovat oman elämänsä ja tulevaisuutensa parhaita asiantuntijoita.

Olemme valmiit haastamaan muut puolueet strategisilla valinnoilla. Olemme myös valmiit kuuntelemaan muilta puolueilta hyviä ideoita siitä, miten toivomamme suunta saavutetaan. Olennaista eivät ole keinot, vaan se että Suomi saadaan nousuun.

Me tuomme koko oman strategisen ohjelmamme lähiviikkoina julkiseen keskusteluun. Me haluamme antaa suomalaisille mahdollisuuden analysoida Kokoomuksen kaikkein oleellisimmat valinnat. Koska tässä nykytilanteessa emme yksinkertaisesti voi tehdä kaikkea, vaikka mieli tekisi. Mielikuvapolitiikan aika on ohi. Löysien lupausten aika on ohi.

Kokoomuksen vaihtoehto on se, että nyt on keskityttävä oleelliseen.

MTV kolumni
Alexander Stubb

***

Toiveiden kaivosta punnittuihin valintoihin

Suomen talous alisuoriutuu. Inhottavaa, mutta totta. Maamme rakenteellinen kilpailukyky on kuitenkin huippuluokkaa. Monet mittaukset ovat osoittaneet sen. Meillä esimerkiksi yhteiskunnalliset instituutiot, infrastruktuuri sekä väestön terveys ja osaaminen ovat maailman kärkeä. Newsweek-lehden mukaan Suomi on maailman paras maa.

Emme ole toipuneet vuoden 2009 lamasta. Viimeiset kaksi vuotta olemme olleet taantumassa. Tänäkin vuonna pääsemme hädin tuskin nollakasvuun.

Kyse ei ole vain suhdanteesta. Elinkeinorakenteemme on murroksessa, väestömme ikääntyy, julkinen talous velkaantuu ja vientimme kilpailukyky on heikentynyt. Maailmantalouden virkistyminen – kun se tapahtuu – ei korjaa näitä heikkouksia.

Jakopolitiikan kultaiset aikakaudet voidaan unohtaa hyväksi hetkeksi. En kuitenkaan usko synkistelyyn. Vaikeuksien edessä pitää kääriä hihat.

**

Tällä viikolla hallitus on tehnyt suuria energiapäätöksiä. Viemme eduskunnan hyväksyttäväksi Fennovoiman ydinvoimahankkeen periaateluvan. Turpeen ja metsähakkeen kilpailukykyä parannetaan suhteessa kivihiileen. Olen ilahtunut, että molemmat esitykset ovat saaneet tuen sekä Perussuomalaisten Timo Soinilta että Keskustan Juha Sipilältä.

Ensi viikolla puolueet kokoontuvat yhteiseen neuvonpitoon paremmasta sääntelystä. Käymme yhdessä läpi ehdotuksia esimerkiksi luvituksen vauhdittamisesta.

Hallituksen työ on kesken. Loput säästölait annetaan syksyn aikana eduskunnalle. Sote-uudistuksen lainsäädäntö viimeistellään ja tuodaan eduskuntaan. Eduskunnalle annetaan ennen vaaleja täydentävä budjettiesitys ja kaksi lisäbudjettia. Rakenteellisia uudistuksia koskevat lakiehdotukset annetaan eduskunnalle. EU:ssa osallistumme ilmasto- ja energiapaketista päättämiseen ja komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen vastuulla olevan kasvupaketin rakentamiseen.

Joten eiköhän unohdeta helpot heitot siitä, että hallituspuolueet valmistautuvat vain vaaleihin. Kyllä tässä työtä loppukaudella vielä riittää.

**

Silti on viisautta katsoa jo kohti tulevaa. Suomen saaminen uuteen nousuun edellyttää rohkeutta uudistua. Osana laajempaa uudistustyötä olen ehdottanut seuraavaa seitsemää kohtaa talouden uudistustyöhön:

1) Kestävä hyvinvointi ei voi perustua ylivelkaantumiseen.
2) Tarvitsemme investointeja koulutukseen ja osaamiseen.
3) Digitalisaation mahdollisuuksiin on tartuttava yrityksissä ja julkisella sektorilla.
4) Verotuksen rakennetta on uudistettava työtä ja investointeja suosivaan suuntaan.
5) Työn määrää on lisättävä työuria pidentämällä.
6) Vapauksia sopia työehdoista ja palkkauksesta yritystasolla on lisättävä.
7) Kasvua kuristavaa sääntelyä on purettava.

Näistä kohdista tarvitsee tietysti hakea yhteisymmärrystä myös muiden puolueiden kanssa.

Toistaiseksi julkisen velan taittamisen teema on kerännyt kauniita sanoja vain juhlapuheissa. Esimerkiksi Keskusta moittii hallitusta valtion velkaantumisesta, mutta samaan aikaan vaatii miljardiluokan infrayhtiötä, miljardiluokan yritystukirahastoa, lisää tukea energiantuotantoon, lisää rahaa kuntien valtionosuuksiin, lisää rahaa maataloustukiin, lisää rahaa virastojen toimintamenoihin, lisää rahaa maakuntien kehittämiseen ja lisää rahaa lapsilisiin.

Arvostan Keskustan Juha Sipilää analyyttisena talousmiehenä ja erittäin asiallisena keskustelijana. Sipilä on ollut samoilla linjoilla myös hallituksen ja hallitusohjelman keskittymisestä strategisiin prioriteetteihin. Haluaisin kovasti kuulla, miten hän aikoo priorisoida ennen kevään eduskuntavaaleja tämän kauniin, mutta kattavuudeltaan hiukan epärealistisen listauksen. Koska siitähän tässä on kyse – valinnoista, ikävistäkin sellaisista. Strategia tarkoittaa aina jostakin luopumista ja johonkin keskittymistä.

Kannustavamman verotuksen osalta olen ilolla laittanut merkille, että SDP:n Antti Rinne on kertonut kannattavansa palkkaveron keventämistä. Myös Keskustan Sipilä on aiemmin pitänyt tätä mahdollisena. Hyvä, jos tästä kohdasta on yksituumaisuutta.

Miksi työn verotuksen keventäminen on järkevää? Siksi, että se kannustaa työntekoon ja lisää pysyvällä tavalla työllisyyttä. Olen esittänyt, että työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan. Ansaitusta lisäeurosta pitäisi jäädä työtä tekevälle käteen vähintään puolet. Hetemäen verotuksen kehittämistyöryhmä esitti ennen edellisiä eduskuntavaaleja kahden miljardin euron veronkevennystä kautta linjan. Tämä tarkoittaisi karkeasti 850 euron lisäystä keskituloisen palkansaajan tilipussiin vuodessa.

Voimme parantaa Suomen viennin kilpailukykyä, jos maltilliset palkankorotukset ja työn verotuksen kevennykset paiskaavat kättä. Palkkamaltilla kannattavampia yrityksiä, veronkevennyksillä palkansaajille ostovoimaa.

**

Suomi tarvitsee lisää investointeja – sekä yksityisiä että julkisia. Julkisia investointeja tarvitaan erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen sekä infrastruktuuriin. Samaan aikaan on pidettävä kiinni velkaantumisen taittamisesta.

Tilinpitokikkailuun ei ole varaa. Esimerkiksi Keskusta on esittänyt, että julkista velkaa työnnettäisiin erilliseen infrayhtiöön. Teiden tai koulujen korjaamiseen otetut lainat ovat veronmaksajien piikissä, vaikka ne siirrettäisiin valtionyhtiön taseeseen.

Yksityisten investointien lisäämisestä on käyty liian vähän keskustelua. Tarvitsemme lisää yrittäjyyttä ja kotimaista omistajuutta. Tällä vaalikaudella esimerkiksi yhteisöveroa on leikattu 26 prosentista 20 prosenttiin. Veromuutos lisää investointeja.

Tässä asiassa en ymmärrä yrittäjyydestä puhuvan Keskustan linjaa. Juha Sipilä vastusti yhteisöveron alentamista 20 prosenttiin tämän vuoden alusta ja esitti kevennyksen tekemistä asteittain. Kauppalehdessä Sipilä esitti, että ”yksinkertaisinta olisi vain tehdä yhteisöverokevennystä vastaava kiristys osinkoverotuksen puolelle”.

Tämä esitys olisi tarkoittanut yrittäjien osinkoverotukseen tuplakorotusta verrattuna hallituksen toteuttamaan. Yksinkertainen voi olla kaunista, mutta Sipilän ehdotus olisi kurittanut yrittäjiä. Se ei tässä taloustilanteessa kuulosta järkevältä.

Talouskasvu voi syntyä kestävällä tavalla vain yksityisten yritysten ja toimivien markkinoiden kautta. Työllistäminen uusia valtionyhtiöitä perustamalla ei ole kestävä tie. Se on valtion rajallisten rahojen lykkäämistä oman osaamisalueen ulkopuolelle. En myöskään usko siihen, että Keskustan esittämän miljardiluokan yritystukirahaston luominen on kestävä tie. Suomalaiset yritykset eivät tarvitse valtion kainalosauvoja vaan nykyistä kilpailukykyisemmän toimintaympäristön.

Valtiovetoinen yritysten tukeminen ja valikoiminen on väistämättä byrokraattista ja hidasta. Yrityksissä, lähellä kuluttajia ja ostajia, syntyvät uudet menestystuotteet ja palvelut, jos ovat syntyäkseen.

Suomi saadaan nousuun, siitä olen varma. Eväitä ja ehdotuksia riittää. Toiveiden kaivoa emme pysty kuitenkin täyttämään. Nyt tarvitaan kaivattua strategisuutta. Tarvitaan valintoja.

Finland’s Prime Minister Alexander Stubb
Speech at Le Mouvement des entreprises de France (Medef)
1.10.2014

Tiivistelmä suomeksi: http://vnk.fi/ajankohtaista

***

HOW TO RELAUNCH GROWTH IN EUROPE

Mr Chairman,
Ladies and Gentlemen,
It is a great pleasure and an immense privilege to speak at Medef today. I remember well my previous visit to your esteemed organization in 2012 – then as Minister for European Affairs and Foreign Trade. It is good to be with you again. But unfortunately the challenges we discussed during my earlier visit have not yet abated. Europe is still undergoing a grave economic crisis.

My subject today is how to relaunch growth in Europe. We have a three-faceted economic crisis in our hands. It all started as a global banking crisis and was then soon transformed into a debt-crisis in the Euro area. Today we are facing a European crisis of growth.

Only strong growth will put Europe on a sustainable economic path. Without growth, unemployment will remain at intolerable levels and balancing public finances will be an increasingly difficult task. Europe will be trapped by its ageing demographics.

No one is immune to the crisis – not France, nor Finland. We have all been hard hit. We can speak of a lost decade in terms of European growth. For example, Finland will probably regain the 2008 pre-crisis level of production only by 2018.

Growth is the crucial European issue – economic, political and social. We all want growth, we all need growth – this is self-evident. There is no disagreement – north or south, right or left – on this issue. But there are different views on how to achieve growth. What is feasible, what needs to be done.

My aim today is to present my vision on how to relaunch economic growth in Europe. What constitutes a sustainable and viable European growth policy. What are the building blocks of a Europe of growth.

Being in France, we are subject to high standards of logic and structure. So let me analyze European growth in three stages: first, what is our understanding of the foundations for growth in the modern economy, second, what are the areas where
Europe can generate new growth, and third, what are the policies that need to be deployed for realizing growth.

**

Dear friends,

A key element in building a policy for European growth is understanding the foundations of growth. How does the modern economy function, and what makes it grow.

Europe has been a great economic success, a global leader. All major economic innovations have strong European origins – commerce, banking, manufacturing, the industrial revolution. And you can also add integration to the list, since it is a European solution to the demands of a transnational economy.

But history has also shown that success depends on perpetual change, economic evolution. The only constant is change. The eminent economist Joseph Schumpeter talked about creative destruction – allowing economic structures to change with development.

I am not arguing that Europe hasn’t made mistakes as well. Some industries have simply been destroyed, without any creation. One unfortunate example is how Europe lost its leadership in information technology. Europe was the global leader in the telecoms sector during the 1990s, because we had a strong European market, leading technology and above all, common European standards. But our environment changed. The internet became the main stage. Online content surpassed the handset as the center piece. Europe lost its edge and the United States became the dominant force in the digital economy. You can all Google this information on your iPhone and then share it to your followers on Twitter.

The reasons for this European downfall are clear – there was no internal market, no common European standard for the digital economy. National boundaries were high, when there should have been none. This is a cautionary tale – we must pay constant attention to economic evolution. Success today is no guarantee of success tomorrow.

Globalization means intense competition. And it also means that the economy and our companies are no longer confined to the national or even European framework. Even mundane products are the result of global value chains, where one part is made here, the other part there, assembled elsewhere, but the greatest value is created in the creative reaches of the process. Ipads are made in China, but designed in California, as the label says. And the ‘made in’ covers only some 2% of their value.

Therefore modern countries cannot hide between duties and non-tariff barriers. Economic fortresses have been made obsolete by the cannons of globalization. Our companies and economies need to thrive in the open. Seek high value in the global division of labor.

We have to understand a brutal fact. The modern economy is like a powerful stream, forever moving ahead, never stopping. Stopping this current is not an option, neither is reversing it, nor does it make sense to swim against it. Europe has lost substantial manufacturing capacity to emerging economies. Most of this work is not about to return to Europe – no matter how much we improve our industrial policy. The only viable option is to look ahead for new opportunities.

Some people fear that reforms aimed at making our economies more dynamic will undermine the welfare society we have built over the post-war decades. I don’t agree.

I see economic competitiveness as the sole way of preserving and further improving our European model. In an open economy competitiveness and welfare go hand in hand. The two are friends, not enemies.

**

Where can Europe look for new opportunities? Predicting the future is always risky, but allow me to make an enlightened estimation on some of the forces at work.

First, automation is changing manufacturing and makes it less dependent on labor. This means that the advantage that emerging countries have had with cheap labor is eroding. The balance is tipping in favor of high-skills and innovation, where Europe still has a lead. But any European industrial regeneration has to build on new horizons, not sunsets.

Second, dealing with climate change compels us to make major improvements to energy provision and resource use. We need to use energy more efficiently, produce it with less emissions, and increase the use of renewable energy. Europe has a head start with energy technology, because we have taken climate change seriously. France, host of the next year’s United Nations Climate Change Conference, is a case in point. It is possible to maintain prosperity and control climate change, but this spells an end to fossil fuels and careless resource use. European expertise in clean technology will be in great demand globally.

Third, digital technology will transform modern societies. The next level is the ‘internet of things’ where machines, processes will all be connected, opening the door for countless new applications and smart solutions. The provision of public services will be transformed by e-solutions. Productivity gains, if done right, will be considerable. I am convinced that Europe with its advanced societies, skilled people and stable institutions will thrive in this new environment.

These developments may sound abstract, but we can witness them in practice. Finnish paper companies have been doing badly, because digital media has had such an impact on the demand for paper. The number of paper machines – once the measure of success – has halved in Finland. But paper companies are transforming, reinventing themselves into new companies that use the old raw material – wood – to make new products, like biofuels and advanced materials. And this may also be the story of Finnish paper companies in France. While paper mills have unfortunately closed, we hope to transform these factories into biofuel refineries.

**
So, new opportunities are emerging, but we need policies that permit European companies – bid, medium and small – to seize them.

It is only our companies that can make the European economy grow again. Not states. And not the European Union. Public authority has an important role in ensuring a good business environment, but it is not in business itself.

The European Central Bank has done its very best. It was largely the ECB and Mr Draghi that got us out of the worst phases of the debt crisis. Now, in order to support growth, they are keeping interest rates down and have announced further measures. But monetary policy can only take us so far.

As I said from the outset, we are all seeking growth. There is a unity of purpose, but the debate on the means distracts us. We all agree that investing better and more is the one key step that can provide a solid exit from slow growth. But what are the essential elements for relaunching investment and growth?

The central element is the fact that this investment needs to be mostly private, not public. Our mission is to make private capital – investors and companies – believe in Europe again.

Public investment – national and European – can help. But it cannot change the picture. As average public debt in the Euro zone is already at 93% of GDP, most member states have no room to increase public spending. Public expenditure is already high – 57% in France and 58% in Finland. Our economies will choke if they are burdened by higher taxes – the inevitable consequence of more public expenditure. I know that jokes have been made about having a Cuba without sun. Then imagine what a Cuba with snow would be.

On the contrary, we should preserve the financial stability we have achieved at great cost. The Euro area no longer faces imminent risk, but we cannot be care free. Any flexibility to our economic policies has to be within the boundaries of the Stability and Growth Pact.
I would argue that the European agenda for growth has a clear cut outline, that can be divided into i) national, ii) European and iii) global tasks. Let us look at the agenda for action.

First, the essential element for growth at the national level is structural reform. There is no EU member state that would not benefit from structural reform – including my own. It is not up to me to comment French economic policy, but in Finland we need 1. responsible fiscal policy, 2. public investment in education, training and innovation, 3. productivity gains from ICT and digitalisation, 4. more efficient taxation by cutting taxes on labour and also capital, 5. higher supply of labour and higher participation rates, 6. more flexible labour markets and 7. more competition, less regulation and cutting red tape. Quite a program for the coming years!

Second, European policies need to boost our economic fundamentals. Make Europe a good place to do business, that is. The best European policy for growth is the internal market – its shortcomings need to be overcome. In essence this means taking the Single European Market to new territories. We need to make sure that there is a genuine digital single market, a well-developed market in services and capital markets and the realization of a European energy market. We need to remove barriers where none should exist.

And third, on the global level, we need market access. We should stop seeing Europe as exceptionally vulnerable to trade, since in fact we have always prospered from it. We only hurt our own successful enterprises if Europe does not have a wide and deep enough network of free trade and investment agreements.

The European Union has made good progress in opening up trade relations, but nothing can shadow the potential of transatlantic free trade. This momentum needs to be seized. I am not saying this will be easy – opening public procurement in the United States is no small feat – but the potential rewards are great. This might well be the last chance for Europe and the United States to build a common market place and set the rules of global trade.

In the political guidelines for the next European Commission, the President-elect Jean-Claude Juncker covers well all these items: focus on jobs, growth and investment, the digital single market, an energy union and climate change policy, a deeper internal market, a deeper economic and monetary union and free trade with the United States. This European program deserves our strong support. I am personally happy that both the Finnish and French members of the Commission will have key roles in delivering this agenda.

I do not talk of the European Union in the third person – it is not them, it is us. If Europe fails, it is of our own doing. We need to deliver the promise of European competitiveness in action, not just words – in the concrete, not the abstract. We have been too fond of talking about competitiveness, but not bold enough in delivering the tangible measures – the legislation, the policies – that our economy needs. This has to change for good.

**
Dear friends,
Times are hard, but I have great faith in Europe. Its people, its companies, its institutions. We have all the means in our possession to reverse decline and make Europe prosper again. There is nothing inevitable in weak growth.

A Europe of growth is within our reach. But only if we have a clear understanding of what needs to be done – within the national state, at European level, and in global economic governance.

European states must pursue reform, transform their structures to help economies grow and companies realize their potential.

The European Union must extend the internal market further, deeper – ensure that we are the united economy we should be. Europe is still about removing barriers.

The world needs to be open for European exports and we should seek strength from cooperation. Transatlantic free trade would be the deal of a generation.

Dear friends,
Perhaps a fitting quote to lift our spirits comes from Antoine de Saint Exupéry:
– ‘the preparation of the future is just building the present’. (Préparer l’avenir ce n’est que fonder le present. Citadelle, 1948).

Let us build a strong Europe in the present, so that it will prosper in the future.

Thank you for your attention. I highly appreciate being here with you today.

30.9.2014

Pääministeri Stubbin puhe Kööpenhaminassa

Tiivistelmä suomeksi: http://vnk.fi/ajankohtaista

***

THE ART OF GOING INTERNATIONAL

Check against delivery

***

Mr Chairman,
Prime Minister,
Ladies and Gentlemen,

It is a great pleasure to speak at Dansk Industris Topmøde today. I greatly value your work and the close ties that exist between Denmark and Finland. We Nordics are always a bit like a family.

I also feel privileged to speak in the company of my good friend and colleague Prime Minister Helle Thorning-Schmidt and of course Senator Mario Monti, a true European giant whose work I have always admired.

My speech today is titled ”The Art of Going International”. The theme is important for us all, but especially so to me. I was born in Finland into a bilingual family – I spoke Finnish with my mother and Swedish with my father – and I have lived twenty years of my life abroad – in the United States, Britain, France and Belgium. I am married to a Brit, and our children have dual nationality. All of my studies took place abroad and I got my PhD from the London School of Economics.

Internationalism has always been a big part of me personally. And it has always been a big part of both Danish and Finnish societies. Trade, immigration and emigration have shaped both our nations throughout the centuries.

Today, my plan is to first, consider internationalisation as a global megatrend; second, comment on the European debate on mobility; and third, address how Finland has tried to seize the new opportunities.

**

Internationalisation is the megatrend of our time. There are over 230 million immigrants in the world. Tourism generates around 1,159 billion US dollars a year in revenue. Around one billion tourist trips are made in the world each year. More than 4 million students are studying each year away from their home country.

This is a natural result of technological advances and the spread of basic freedoms. More and more people can choose where they want to live their lives – whether it is their birthplace or somewhere completely different. This opportunity should be heartily welcomed.

At the same time, we should not turn a blind eye to those who have been forced to flee their home countries. The number of refugees has exceeded 50 million for the first time since the Second World War. It is everyone’s responsibility to help those in dire need.

Globalisation has given rise to new political divisions. Divisions that have in many industrialised countries partly replaced the traditional concepts of left and right. This is seen in Finland, too. The world is divided into globalists and localists. Globalists see an integrating world as an opportunity, while localists seek to protect themselves from it by turning inward.

There is an on-going debate about the costs caused by immigrants, for example in the social and health care systems. This phenomenon must be set in proportion. Finland, like the other ageing industrialised countries, needs to increase labour supply. And when workers move, often their families move, too. It becomes an economic problem only if these resources are not utilised. All of the work done in Finland – by anyone – is good for the economy. Helsinki would not be built without foreign labour: about one third of those working on Helsinki Metropolitan Area building sites are foreigners.

Obviously, this is not only a matter of labour supply. New people bring new ideas, dynamism, and diversity. Internationalism is the oxygen we need to succeed.

The world cannot be stopped or turned backwards by politicians. But neither should we ignore the questions and worries that immigration brings up. I have been told of a Greenlandic proverb ”Denying the existence of a ghost will only make it grow bigger.” Since it was quoted in the TV series Borgen, there has to be a point – right?

We need to embrace change but also cushion the cultural and economic bruises it might inflict.

**

For European integration, free movement is a key achievement. It is the foundation and backbone of the European project.

The four European freedoms – free movement of people, goods, services and capital – are interdependent. They form an entity. It is not possible to develop one freedom and restrict another. Together they form the internal market, our best European policy for economic growth.

Workforce mobility fuels economic growth in regions suffering from the shortage of labour supply. It also alleviates the pressure on social security systems in regions with a high unemployment rate. In that regard, we should rather be worried about the lack of mobility: annually, cross-border mobility in the EU is 0.29%, while in the USA it is 2.40%. While the unemployment rate in some areas of Europe is very high, other areas and sectors are suffering from labour shortages. This prevents growth.

The Single European Market is still far from perfect. In the coming years we need to take it into new areas. We need to make sure that there is a genuine digital single market, a well-developed market in services and capital markets and to realize a European energy market. We need to remove barriers where none should exist.

At the same time, free movement has come under fierce attack. In Denmark, Finland and many other EU Member States we hear voices decrying foreigners. Ten years ago it was mostly the French discussion about the now-legendary ”Polish plumber”, but now we are hearing similar talk almost everywhere.

In the face of such popular concerns, one should stick to facts. The OECD’s latest International Migration Outlook shows that in most cases immigrants pay the host country more in taxes and social security contributions than they receive in benefits. This is largely because they are generally younger than the rest of the population.

Much of the criticism around the free movement of people is concentrated around possible misuse of social security. The cases are rare, but obviously abuses must be tackled. Also, we must improve the compatibility of our national social security systems. For example in Finland, social security is based on residence whereas in most Member States it is provided through employment.

**

Speaking of Finland allows me to move to my third point. In three years’ time, Finland celebrates one hundred years of independence. We have always been dependent on international markets as well as on the companies that succeed in them. Openness to the world has created Finland’s modern large-scale industry and enabled Finland to rise economically and socially.

Nowadays, when you look at any comparison of world countries, Finland is almost always ranked among the top three: whether it concerns quality of life, competitiveness, least failed state or least corrupt country. And we remain one of the few countries in the EU to be AAA-rated by all the major credit rating agencies.

Why did this rise come about? Not because we were closed and inward-looking, but because we have opened up. To Europe and to the world.

Currently, the Finnish economy is highly integrated into the global economy. Our exports are valued at just over 38% of Finland’s GDP. Slightly more than half of Finland’s exports go to the EU’s internal market and 45% to markets outside the EU. The integration can be also seen in the increasing number of Finnish subsidiaries – datterselskaber – abroad and foreign ones in Finland. And I am happy to mention that Denmark is among those countries that have invested the most in Finland.

Russia accounts for just fewer than 10% of our exports and was valued last year at 5.4 billion Euros. The recent Russian import restrictions have affected our food exports, as is the case with Denmark. And, just like Denmark, we have brought our producers and companies together to find new markets.

The Finnish technology and forest industries have been declining, but alongside them the Finnish start-up industry is on the rise. The Slush event, to be held in Helsinki in November, has become a leading European investor event, and it was attended last year by 118 international venture capital funds. By the summer, they had made direct investments valued at over 180 million euros in around 1,200 companies that attended Slush from 68 different countries.

The economic success of a country is built on its ability to embrace internationality, and to grasp the major trends driving it: digitalisation, climate change, urbanisation and ageing.

The basis for governments’ actions should be an understanding of today’s business. Even mundane products are the result of global value chains, where one part is made here, another part there, assembled elsewhere, but the greatest value is created in the creative reaches of the process. Production processes once centralised in one place have been dispersed throughout the world. This is why focusing on trade statistics and balance sheets may be misleading.

To better respond to these challenges, we have formed an umbrella for all state-funded organisations doing internationalisation work. This Team Finland network enables the provision of joint services to companies. The Government sets annual priorities for activities, including focus markets and sectors. We have been developing Team Finland for two years now and the first results are beginning to be seen. For example, the Finnish maritime industry has gained a strong foothold in Brazil as a result of cooperation.

**

Dear friends,

Man har et standpunkt, til man tager et nyt.

I don’t know if my words have led you to a new standpoint, but I hope to have given some food for thought on three topics concerning internationalisation.

First, internalisation will not be stopped or reversed by political decisions. Turning inward is not a solution in today’s world. Competitiveness, education and openness are Nordic strengths we should use to the full.

Second, free movement of people is an incremental building block of the European Union and also vitally important economically. There should be no new barriers to free movement in Europe.

And third, traditional export promotion is no longer enough; we need a broader perspective. Just as important as exporting products to the world is attracting investment into the lucrative parts of global value chains.

Thank you for your attention.

Keskuskauppakamarin veropäivä 24.9.2014
Finlandia-talo, kongressisiiven A-sali
Klo 9.05 – 9.30

Talous- ja veropoliittinen katsaus

Jos sallitte, niin pitäisin pohtivamman, eteenpäin katsovamman puheenvuoron.

Ensimmäinen pointti pääministerin ominaisuudessa taaksepäin katsoen, seitsemän enemmän Kokoomuksen puheenjohtajan ominaisuudessa katsoen ensi kevään eduskuntavaalien jälkeistä aikaa.

Ensimmäinen huomio: Mitä ollaan tehty?

Tämä hallitus on aloittanut työnsä vaikeassa tilanteessa. Suomen talous on ollut kaksi vuotta taantumassa ja tänäkin vuonna ponnistamme hädin tuskin nollakasvuun. Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Valtion velka nousee vuoden 2008 54 miljardista eurosta noin 102 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä.

Tällä vaalikaudella on jouduttu tekemään ikäviä päätöksiä tämän kehityksen kääntämiseksi. Vaalikauden aikana on päätetty noin 6,5 miljardin euron menosäästöistä ja veronkorotuksista. Budjetin loppusumma pienenee ensi vuonna toista vuotta peräkkäin. Näin on edellisen kerran käynyt Lipposen 1. hallituksen aikaan. VM arvioi, että sopeutustoimet riittävät kääntämään valtion velan suhteen kokonaistuotantoon laskuun vuonna 2017.

Samalla kun finanssipolitiikkaa on jouduttu merkittävästi kiristämään, niin hallitus on tehnyt kohdennettuja investointeja kasvuun ja työllisyyteen. Esimerkiksi Pisara-radan ja Länsimetron jatkon rakentaminen yhdessä tonttitarjonnan lisäämisen kanssa tarkoittavat miljardiluokan investointeja infraan ja asumiseen. Viime keväänä hallitus päätti valtion omaisuuden myymisestä 1,9 miljardilla eurolla, mistä 600 miljoonaa euroa kohdennettiin esimerkiksi yritysten kasvuhankkeisiin ja yliopistoille.

Lyhyen aikavälin sopeutustoimien ja kohdennettujen kasvutoimien rinnalla vieläkin tärkeämpi kokonaisuus on viime syksynä käynnistetty rakennepoliittinen ohjelma. Valtiovarainministeriö arvioi, että jos ohjelma kyetään toimeenpanemaan tehokkaasti, niin se riittää kattamaan julkisen talouden kestävyysvajeen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että tavoitteiden mukainen eläkeuudistus ja tavoitteiden mukainen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saadaan maaliin.

Hyvät kuulijat,

Tehtyjen päätösten kertaamisen ja kehumisen sijaan haluaisin esittää joitakin omia ajatuksiani siitä, mitä tästä eteenpäin. Eli siitä, miten saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava paras maa syntyä, elää ja kuolla kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.

Haluan puhua enemmän tulevaisuudesta kuin menneestä. Nyt laitan Kokoomuksen puheenjohtajan hatun päähän.

Kun Suomen tilanne on vaikea ja tulevaisuus näyttää epävarmalta, on luotettava perusarvoihin. Kokoomukselle nämä perusarvot ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen.

Uskon vahvasti, että tekemällä näiden arvojen mukaista politiikkaa saamme Suomen uuteen nousuun.

Toinen huomio: Finanssipolitiikan linja

Tällä vaalikaudella on jouduttu merkittävästi leikkaamaan menoja ja korottamaan veroja. Tämä finanssipolitiikan linjan kiristys on myös heikentänyt talouskasvua. Linja on ollut oikea ja velkaantumisen taittamiseksi välttämätön. Linjan merkittävään keventämiseen ei myöskään tulevalla vaalikaudella ole mahdollisuuksia.

Ensinnäkin, Suomen talouden ongelmat liittyvät rakenteisiin ja kilpailukykyyn. Nämä ongelmat eivät ratkea velkaelvytyksellä.

Toiseksi, Suomen julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on nousemassa yli kansallisessa ja EU-lainsäädännössä sallitun. Suomen rakenteellinen – eli suhdannekorjattu – alijäämä saisi olla enintään puoli prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon, siis noin miljardi euroa. Tämä raja on tänä ja tulevina vuosina ylittymässä. Alijäämän nopeaan vähentämiseen ei ole muuta keinoa kuin finanssipolitiikan linjan kiristäminen. Tämä sääntely on tervetullut velkaantumista hillitsevä pakkopaita, jonka myös seuraava hallitus joutuu päällensä pukemaan.

Huoli heikosta kokonaiskysynnästä on kuitenkin aivan aiheellinen. Tähän tavoitteeseen oikea tie ovat rakenteelliset uudistukset. Tarvitsemme uudistuksia, jotka lisäävät työllisyyttä ja työn tuottavuutta sekä tehostavat julkista sektoria. Nämä toimet itsessään parantavat ostovoimaa. Lisäksi ne luovat pidemmällä aikavälillä liikkumatilaa tehdä kohdennettuja menolisäyksiä ja veronkevennyksiä.

Velkaelvytykseen ei siis lähivuosina ole suuria mahdollisuuksia. Tämän vuoksi on lähdettävä siitä periaatteesta, että jos verotusta halutaan keventää, niin julkisia menoja on vastaavasti vähennettävä. Tämä on tuottavuuden ja ostovoiman näkökulmasta oikea linja.

Suomen vaihtotase on viime vuosina heikentynyt huolestuttavasti. Kun vuonna 2002 Suomen vaihtotase oli 12 miljardia euroa ylijäämäinen, viime vuonna se oli neljä miljardia euroa alijäämäinen. Vaihtotaseen alijäämä tarkoittaa, että Suomi velkaantuu suhteessa ulkomaailmaan. Vaihtotaseen korjaaminen edellyttää Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn palauttamista.

Kolmas huomio: Osaaminen, koulutus ja tutkimus

Suomen menestys voi perustua vain koulutukseen ja osaamiseen. Meidän on rakennettava mahdollisuuksien tasa-arvon ja sivistyksen arvojen varaan.

Koulutus ei ole kuluerä vaan investointi. Jotta voi tulevina vuosina niittää koulutuksen satoa, tänään on kylvettävä. Vaikka tiukka taloustilanne edellyttää tiukkaa menokuria, koulutuksen saralla se edellyttää tulevaisuudessa päinvastoin lisää investointeja.

Suomen menestyksellisestä koulutusjärjestelmästä on muodostunut ehkä tärkein osa kansallista identiteettiämme ja kansainvälistä brändiä. Suomalaista koulua on kehitetty vastavirtaan monien muiden maiden koululaitoksiin verrattuna, ja hyvin tuloksin. Oppivelvollisuuden pidentämiskeskustelun aikana kävi ilmi, miten sitoutuneita suomalaiset opettajat, rehtorit ja vanhemmat ovat lasten koulutukseen. Nähtiin, että kaavamaisilla ratkaisuilla ei koulupudokkaiden ongelmista selvitä, vaan tarvitaan luovempia ratkaisuja.

Kun kierrän maailmalla, niin ensimmäinen asia, joka nousee esiin, on koulutus. Se on yksi parhaimpia brändejä, mitä meillä voi olla.

Tässä ammatissa olen kiertänyt aktiivisesti kouluja, nyt jo noin 125 koulua. Koulujemme hyvästä hengestä voi ammentaa tulevaisuudenuskoa.

Otetaan tieto- ja viestintäteknologia hyötykäyttöön kouluissa, oppilaiden ehdoilla. Luodaan jokaiselle omanlainen koulutuspolku.

Korkea osaaminen edellyttää myös korkeakoulujemme uudistamista. Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen on keskityttävä omiin vahvuuksiinsa. Parhaiden yliopistojen ja huippuyksiköiden pärjääminen on tärkeää koko Suomelle. Koulutuksen ja tutkimuksen perusrahoitusta on vahvistettava ja samalla panostettava koulutusvientiin.

Neljäs huomio: ICT:n ja digitalisaation hyödyntäminen

Jos pitää sanoa yksi sana Suomen tulevaisuuden mahdollisuutena, se on digitalisaatio. Emme ole ICT:n tuottavuushyötyjen osalta päässeet vielä alkua pidemmälle. Mitä meidän sitten tulisi tehdä, jotta tuo tuottavuuspotentiaali myös realisoituisi?

Ensinnäkin, voimme ottaa oppia Yhdysvaltojen tuottavuuden kasvusta. Olennaista on kaikkialle ulottuva informaatio- ja kommunikaatioteknologian soveltaminen eri organisaatioiden toimintaan. Suurimmat muutoshaasteet kohdistuvat asiakkaan ja yrityksen väliseen vuorovaikutukseen eli liiketoimintamalleihin. Tämä koskee kaikkia toimialoja, julkista ja yksityistä sektoria yhtä lailla.

Tuottavuushyötyjen saavuttaminen edellyttää rohkeutta tarttua teollisen internetin, robotisaation, pilvipalvelujen, avoimen datan ja 3D-maailman mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin, unohtamatta vahvaa osaamistamme mobiilissa internetissä.

Olemme rakentamassa yhteistyössä Viron kanssa avoimilla rajapinnoilla ja avoimella ohjelmakoodilla kansallista palveluväylää, joka on iso perusinfrastruktuuri-investointi, kuten perinteiset tiet ja lentokentät ovat aikoinaan olleet. Jokainen ymmärtää niiden positiivisen kasvuvaikutuksen, ja samaa haetaan nyt palveluväylän rakentamisella. Sen avulla julkinen hallinto ja yritykset voivat kytkeytyä siihen liittyneisiin palveluihin ja tietovarantoihin.

Viides huomio: Tehokkaampi verotus

Maailman talousfoorumin tuoreen tutkimuksen mukaan korkea veroaste on Suomen suurin kilpailukykyhaitta. Suomen veroaste lähestyy maailman huippua, ensi vuonna veroasteen arvioidaan nousevan yli 44 prosenttiin. Pitkällä aikavälillä veroasteessa tulisi pyrkiä eurooppalaiseen keskitasoon.

Taloustieteellisessä tutkimuksessa arvioidaan, että verotuksen rakenne on kasvun kannalta vieläkin merkittävämpi kysymys kuin verotuksen taso. Tutkimusten mukaan talouskasvun kannalta haitallisimpia veroja ovat yritysverot, pääomaverot ja työn verottaminen. Kasvun kannalta vähiten haitallisia veroja ovat kulutus- ja kiinteistöverot.

Suomen kilpailukyvyn kannalta olennainen kysymys on myös verotuksen ennustettavuus. Myönnän, että tällä vaalikaudella veropolitiikka on ollut tempoilevaa, mikä on huono asia. Verotus on politiikan ala, jonka olisi oltava korostetun ennakoitavaa ja vakaata.

Tulevalla vaalikaudella verotuksen uudistamiselle olisi asetettava kaksi päämäärää ylitse muiden:

1) Verotuksen yksinkertaisuus ja selkeys: Verojärjestelmää on kyettävä yksinkertaistamaan.
2) Verotuksen painopistettä on siirrettävä veroihin, jotka vähiten vaikuttavat talouden toimijoiden aktiivisuuteen.

Mitä nämä kaksi tavoitetta tarkoittavat käytännössä?

Ensinnäkin, veropohjia on laajennettava esimerkiksi verotukia vähentämällä ja poistamalla. Tällä vaalikaudella aloitettua työtä on aihetta jatkaa. Kun veropohja on laaja ja yhtenäinen, se mahdollistaa myös verokantojen alentamisen.

Verotuksen painopistettä on siirrettävä työn ja yrittämisen verotuksesta kohti ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta. Näin on toimittu edellisellä vaalikaudella, näin on toimittu tällä vaalikaudella ja tällä tiellä on aihetta jatkaa myös ensi vaalikaudella.

Ensi vaalikaudella työn verotusta on merkittävästi kevennettävä. Työn verotusta tulisi keventää kautta linjan – niin pienituloisten, keskituloisten kuin suurituloistenkin palkkaveroa on kevennettävä. Tämän rahoittamiseksi on vähennettävä julkisia menoja ja kiristettävä kulutusveroja.

Työn verokiilaa on kyettävä kaventamaan. Työn verotuksen keventämisen rinnalla työllistämisen sivukuluja on vähennettävä ja sekä työeläkemaksujen että kunnallisverotuksen korotuksia on kyettävä patoamaan.

Valtiosihteeri Hetemäen vetämä verotuksen kehittämistyöryhmä esitti vuonna 2010, että ansiotulojen verotusta pitäisi keventää kautta linjan kahdella miljardilla eurolla ja että ylintä rajaveroastetta alennettaisiin noin 50 prosenttiin. Tämä on oikea ohjenuora seuraavan hallitusohjelman pohjaksi.

Tulevalla vaalikaudella maltillisten palkkaratkaisujen ja tuloverojen kevennysten on paiskattava kättä. Suomen viennin kilpailukyvyn palauttaminen edellyttää tulevina vuosina maltillista palkkapolitiikkaa. Hallituksen olisi aihetta tukea maltillisten nimelliskorotusten palkkaratkaisuja – keskitettyjä tai hajautettuja – parantamalla palkansaajien ostovoimaa työn verotusta keventämällä.

Palkkaveron keventäminen tarkoittaa myös parempaa työllisyyttä, kannustinloukkujen purkamista ja korkeampaa ostovoimaa.

Tulevalla vaalikaudella myös yritys- ja pääomaverotusta on aihetta keventää. Meidän on kysyttävä itseltämme: tarvitseeko Suomi enemmän yrittäjyyttä, enemmän kotimaista omistusta ja enemmän investointeja? Jos vastaus on kyllä, niin tällöin meidän on kevennettävä niihin kohdistuvaa verotaakkaa.

Nykyinen yritys- ja pääomaverotus on sekava ja edellyttää rakenteellista uudistamista. Kilpailukykyisemmän ja selkeämmän järjestelmän laatiminen on tehtävä harkiten, ajan kanssa ja parhaan asiantuntemuksen varassa.

Kuudes huomio: Lisää työvoiman tarjontaa

Suomessa väestö ikääntyy. Kun työikäinen väestö vähenee, myös työpanoksen ja siten hyvinvoinnin määrä vähenee. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää työvoiman tarjonnan lisäämistä. Eli sitä, että työmarkkinoille osallistuu nykyistä enemmän ihmisiä. Seuraavalla vaalikaudella ohjenuoraksi on otettava työlinja. Eli on käytettävä sekä keppiä että porkkanaa, jotta yhä useampi suomalainen tulisi mukaan työelämään.

Voimme ottaa esimerkkiä Ruotsista, jossa on viimeisen 10 vuoden aikana tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen puolesta.

Ensinnäkin, nykyistä suurempi osa työikäisestä väestöstä tarvitaan mukaan työelämään.

Työuria on pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta. Nuoret tarvitaan nopeammin koulun penkiltä työelämään. Pienten lasten vanhempien poissaoloja työelämästä on lyhennettävä. Työmarkkinoiden vuotokohtia on tukittava. Vanhuuseläkeikää on nostettava. Työssä jaksamista on parannettava levittämällä yritysten parhaita käytäntöjä ja lisäämällä joustoja. Eläkkeellä työskentelemisestä on tehtävä joustavaa, helppoa ja kannustavaa.

Työmarkkinoiden ulkopuolella on suuri joukko suomalaisia, jotka haluaisivat tehdä töitä. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 200 000 suomalaista, joista moni olisi valmis tekemään töitä, jos sopivia mahdollisuuksia olisi tarjolla. Tarvitaan esimerkiksi mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön sekä palkan ja yhteiskunnan tukien yhteensovittamista. Tämä on tärkeä viesti: kaikkien suomalaisten panos on arvokas.

Toiseksi, tarvitaan kunnianhimoisia toimia, joilla alennetaan rakenteellista työttömyyttä.

Työttömien työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen parempi kohtaanto edellyttää ennen muuta parempaa työvoiman liikkuvuutta ja parempia uudelleenkoulutusmahdollisuuksia. Työvoiman liikkuvuuden parantaminen edellyttää asuntorakentamisen lisäämistä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asumisen korkea hinta tekee matalapalkkatöiden vastaanottamisen vaikeaksi.

Rakenteellisen työttömyyden vähentämisessä sosiaaliturvan uudistaminen on avainkysymys. Nykyinen järjestelmä on paitsi kallis, myös passivoiva. Turvan rakennetta on uudistettava siten, että lyhytaikaisenkin työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. Olisi hyvä, jos työttömyysturva tarjoaisi paremman turvan lyhytaikaisten työttömyysjaksojen varalta, mutta toisaalta kannustaisi ottamaan nopeasti myös vähän pienempipalkkaisempaa työtä vastaan.

Samalla tarvitaan myös työhön patistamista. Työttömälle on tarjottava apua ja neuvontaa. Työtarjouksia on tehtävä nykyistä enemmän. Tarjotusta työstä kieltäytymisestä on seurattava myös taloudellinen sanktio.

Kolmanneksi, Suomi tarvitsee myös työperäistä maahanmuuttoa.

Suomen on oltava houkutteleva maa ulkomaisille huippuosaajille.

Yliopistoihimme tarvitaan merkittävästi lisää ulkomaisia opiskelijoita, joista osa toivottavasti jää Suomeen työskentelemään. Yliopistojen kansainvälistymisen kannalta mahdollisuus periä lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta olisi tärkeä uudistus.

Työlupien tarveharkinnasta luopuminen tarkoittaisi sitä, että yritysten olisi nykyistä helpompi palkata työntekijöitä avoimiin työpaikkoihin myös ulkomailta.

Seitsemäs huomio: Joustavammat työmarkkinat

Hyvät kuulijat,

Työmarkkinoiden joustavoittamisen on kuljettava käsi kädessä työvoiman tarjonnan lisäämisen kanssa. Työmarkkinoiden joustavuus tarkoittaa monipuolisia mahdollisuuksia järjestää yritys- ja työpaikkatasolla etenkin työaikoja, palkkausta ja palkankorotuksia. Tavoitteena on ylläpitää yrityksen kilpailukykyä ja työllistämismahdollisuuksia.

Maailman talousfoorumi on arvioinut, että rajoittava työlainsäädäntö, työntekijöiden palkkaamiseen ja irtisanomiseen liittyvä kankeus, työn korkea verotus sekä palkan ja tuottavuuden heikko kytkös ovat Suomen suurimpia kilpailukykyhaittoja.

Paikalliseen sopimiseen liittyy monia aiheellisiakin huolia. Neuvotteluasetelman on oltava tasapainoinen yrityksen ja työntekijöiden välillä. Tässä voimme ottaa mallia muista maista.

Esimerkiksi Saksassa paikallinen sopiminen on yksi kilpailukyvyn tärkeä osatekijä. Kyse on joustoista, joiden vastapainona yritys voi esimerkiksi sitoutua välttämään irtisanomisia ja turvaamaan työntekijöiden työpaikkojen säilymisen tietyn ajanjakson.

Esimerkiksi Tanskassa on tehty määrätietoisesti uudistuksia, joilla on alennettu palkkaamisen kynnystä. Tämä tarkoittaa, että sekä palkkaaminen että irtisanominen on helppoa, joka puolestaan tarkoittaa korkeampaa työllisyyttä.

Tanskan mallin mukainen joustoturva perustuu kolmeen osatekijään:
– Heikkoon irtisanomissuojaan
– Korkeaan työttömyysturvaan
– Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Jäykkien työmarkkinoiden uudistaminen on ensi vaalikauden keskeisimpiä kysymyksiä. Olennaista on osata katsoa myös ympärilleen ja ottaa oppia sieltä, missä tässä on onnistuttu.

Kahdeksas huomio: Lisää yrittäjyyttä ja kilpailua, vähemmän sääntelyä

Talouskasvun vahvistaminen edellyttää paitsi suurempaa työpanosta, myös korkeampaa tuottavuutta. Tuottavuuden ajureita yhteiskunnassa ovat yritykset. Mitä enemmän poistamme esteitä yrittäjyydeltä ja reilulta kilpailulta, sitä korkeampi on työntekijöiden tuottavuus.

Olen kutsunut kaikkien puolueiden edustajat neuvonpitoon, jossa käydään läpi eri ehdotukset sääntelyn purkamiseksi vielä tämän vaalikauden aikana. Tätä työtä lähtee vetämään Kokoomuksen uusi ympäristöministeri.

Reilu kilpailu markkinoilla tarkoittaa sitä, että paremmat tuotteet ja ratkaisut voittavat. Toisaalta reilu kilpailu tarkoittaa enemmän valinnanmahdollisuuksia ja edullisempia hintoja.

Tällä vaalikaudella on toteutettu terveen kilpailun ohjelma. Tämä ohjelma on oikeansuuntainen, mutta tavoitteiltaan aivan liian vaatimaton. Tarvitaan uusi, kunnianhimoinen kilpailun edistämisen ohjelma, jonka tavoitteena on purkaa kilpailun esteitä ja siten parantaa tuottavuutta. Ohjelmalle on asetettava kunnianhimoiset tavoitteet, joiden vartijaksi on asetettava kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Kilpailun edistäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tarkastelemme kriittisesti kaikkia suojeltuja toimialoja. Esimerkiksi junaliikenteessä, lääkkeiden ja alkoholin myynnissä tai taksiliikenteessä kilpailun rajoittamisella on sinänsä hyviä perusteita. Jos kuitenkin haluamme lisätä tuottavuutta ja lisätä kuluttajien valinnanmahdollisuuksia, niin kaikista aiheista on kyettävä keskustelemaan.

Osana uutta reilun kilpailun ohjelmaa olisi myös purettava kilpailua estävää sääntelyä. Esimerkiksi Suomen vähittäiskauppasektori on edelleen EU:n säännellyimpiä. Onko esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen rajoittaminen kaikkine poikkeuksineen enää tätä päivää? Onko nykyinen suurien kauppojen rakentamista kuristava sääntely kuluttajien etujen mukaista? Tästä on voitava keskustella.

Kilpailua on lisättävä myös julkisten palveluiden tuotannossa. Esimerkiksi OECD on toistuvasti kehottanut Suomea pitämään huolta siitä, että julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ovat markkinoilla tasavertaisessa asemassa.

Ensimmäinen tärkeä askel on se, että kuntien on tiedettävä, mitä heidän palveluidensa tuottaminen maksaa. Kun palvelujen kustannukset on avattu nettiin ja tehty vertailukelpoiseksi, palveluiden kustannustehokkuutta on helppo vertailla eri kuntien välillä. Tämä mahdollistaa hyvien käytäntöjen ja ideoiden levittämisen.

Palveluiden parantamiseksi kuntien tulisi ottaa vastaan palvelualoitteita ja käsitellä ne määräajassa. Tämä tarkoittaa, että kuntalaisten, kunnan työntekijöiden, järjestöjen ja yritysten on voitava ehdottaa uusia tapoja tuottaa palvelut laadukkaammin ja edullisemmin.

Myös palveluseteleiden käytön laajentaminen tarkoittaa kilpailua ja valinnanvapautta. Se antaa kuluttajalle mahdollisuuden äänestää jaloillaan. Jos yksityinen palveluntuottaja tuottaa saman palvelun paremmin ja edullisemmin kuin kunnan oma tuotanto, niin miksi kuluttaja pitäisi pakottaa julkiselle?

Hyvät kuulijat,

Tässä oli ensimmäinen hahmotelma siitä, mistä teemoista mielestäni on syytä tulevissa vaaleissa keskustella. Kyse on siitä, millä tavalla saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava vuonna 2017 maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla.

Kiitos!

Puhe

26.8.2014 11.19

 

Pääministeri Alexander Stubb edustustonpäällikköpäivillä 26.8.2014

 

(muutosvarauksin)

 

Arvoisat Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt, Hyvät kollegat ja ystävät,

 

Tämä on jo seitsemäs peräkkäinen vuosi, kun olen puhumassa edustustonpäällikköpäivillä. On hienoa olla taas keskuudessanne ja nähdä teitä kaikkia. Kulunut vuosi on ollut meille kaikille työntäyteinen – kansainvälisessä politiikassa ei varsinaisesti eletä hiljaiseloa. Lämpimät kiitokset erinomaisesta yhteistyöstämme jälleen kerran. Omat suuret uutiseni ovat, että olen vaihtanut duunia, minkä tosin ehkä jo huomasittekin.

 

Aiempina seitsemänä vuotena olen käsitellyt tässä tilaisuudessa laajasti ulkopolitiikan teemoja:

 

– Ensimmäisessä puheessani ulkoministerinä vuonna 2008 käsittelin Georgian kriisin merkitystä kansainvälisessä politiikassa.

– Vuonna 2009 oli puolestaan talouskriisin arvioinnin aika. Talousmyllerrys kiihdytti kansainvälisen politiikan muutosprosesseja.

– Vuonna 2010 puhuin kuuntelemisesta ja keskinäisestä kunnioituksesta kansainvälisessä politiikassa, arvokkaasta ulkopolitiikasta.

– Vuonna 2011 roolini oli vaihtunut eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi. Peräänkuulutin aktiivisempaa otetta Suomen taloudellisten ulkosuhteiden edistämiseen.

– Vuonna 2012 käsittelin Euroopan talouden tulevaisuudennäkymiä ja Suomen sitoutumista euroon.

– Ja viime vuonna, vuonna 2013, puhuin Eurooppa-politiikasta laajemmin – integraatioon kohdistuvista paineista, Euroopan taloushaasteista ja Eurooppa-politiikkamme priorisoinnin tarpeesta. Päätin tuon puheeni sanoihin: ”Yhdessä vaikutetaan, yksin ajaudutaan. Yhtenäisinä kukoistetaan, hajanaisina hävitään.”

 

Tässä uudessa tehtävässäni katson Suomea ja maailmaa – siis myös teidän toimikenttäänne – taas monesta uudesta näkökulmasta. Tänään haluaisin jakaa kanssanne ajatuksia seuraavista kolmesta:

 

I SUOMEN TALOUS – Kaikkein tärkein aihe minulle ja meille tällä hetkellä on Suomen talouden tilanne. Se on vakava, mutta tahto ratkaisujen löytymiseen on kova.

II EUROOPPA – Euroopan unioni on joutunut talouskriisin jälkeen ulkopoliittisen kriisin koittelemaksi. On aika arvioida tapahtunutta ja hahmotella johtopäätöksiä.

III MAAILMA YMPÄRILLÄMME – Meidän on tietysti katsottava myös kokonaisuutta. Millaisessa maailmassa me nyt toimimme? Ja mitä me täällä Suomessa teiltä odotamme?

 

I SUOMEN TALOUS

 

Ensin, Suomen taloustilanne, jota lähestyn kolmen kokonaisuuden kautta. Ensiksi kysymällä – miten Suomella nyt oikeastaan menee? Toiseksi, mitä hallitus on tehnyt budjetin tasapainottamiseksi. Ja kolmanneksi, millaisia rakenneuudistuksia Suomi tarvitsee.

 

1. Miten Suomella nyt menee?

 

On todettava avoimesti ja rehellisesti: Suomen talouden tilanne on vaikea. Tämä vuosi on kuudes laiha vuosi putkeen. Tarkoitan tällä sitä, että Suomen talouden tuotanto on edelleenkin pienempi kuin ennen finanssikriisiä vuonna 2008. Valtiovarainministeriö arvioi, että Suomen talouden tuotanto yltää vuoden 2008 tasolle vasta vuonna 2018. Heikko talouskasvu on johtanut myös Suomen ripeään velkaantumiseen. Valtion velan määrä kaksinkertaistuu vuodesta 2008 vuoteen 2018.

 

Elämme siis talouskasvun kannalta menetettyä vuosikymmentä.

 

Olemme kärsineet sekä sisäisistä että ulkoisista ongelmista. Monet ulkoisista ongelmista juontavat juurensa finanssi- ja velkakriiseihin. Ja nyt sylissämme on myös Ukrainan kriisi kerrannaisvaikutuksineen. Nämä ovat merkittäviä tekijöitä, mutta kaikkein merkittävimmät ongelmat löytyvät silti kotoa. Elinkeinorakenteen murros, väestön ikääntymisestä seuraava talouskasvun hidastuminen ja Suomen nopeasti heikentynyt hintakilpailukyky painavat harteillamme.

 

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä? Laitetaan lappu Suomen luukulle? Vedetään ovet kiinni, odotetaan kaamosta sisällä ja pelätään entistä pahempaa? Ei, ei todellakaan. Tosiasiat pitää tunnistaa ja tunnustaa avoimesti. Väitän, että meillä on ollut näkö- ja luuloharha omasta tilanteestamme. Olemme jo jonkin aikaa olleet hitaan näivettymisen vaiheessa. On ollut vaikea mieltää ja hyväksyä isoa kuvaa, kun siihen ei ole – sinänsä onneksi – liittynyt yhtäkkistä rysähdystä.

 

Suomen vahvuuksia ei ole kukaan vienyt pois. Olemme toimiva, turvallinen ja tehokas yhteiskunta – monella mittarilla yksi maailman parhaista maista. Tämä onnellinen asiaintila ei kuitenkaan kestä, jos emme saa taloutta taas kuntoon.

 

Viimeistään tässä vaiheessa on syytä lopettaa haihattelu siitä, että muutama onnistunut budjetti tai kasvutoimia koskeva päätös ratkaisisi tilanteen. Kyse on paljon pitkäaikaisemmasta muutoksesta. Muutoksesta, jota vielä seuraava hallituskin joutuu tekemään. En lupaa ihan verta, hikeä ja kyyneleitä tuleville vuosille. Mutta en paljon parempaakaan.

 

Poliitikot ovat minusta töissä ennen muuta tuleville sukupolville. Siksi kipeätkin päätökset on uskallettava toteuttaa. Euroopan ohjelmamaissa palvelevat kollegat tietävät hyvin, kuinka vaikeaksi yhteiskunnan tilanne menee, jos ongelmiin ei reagoida ajoissa.

 

Tällä vaalikaudella on jo jouduttu tekemään merkittäviä päätöksiä, jotta julkisen talouden heikentynyttä kehityssuuntaa on saatu muutettua. Yksin politiikalla ei Suomen taloustilannetta avoimessa markkinataloudessa käännetä – mutta voimme kuitenkin tehdä paljon muutoksen edellytysten luomiseksi. Kaikki lähtee pienistä ja vähän suuremmista askeleista. Sitkeällä työllä hyvä tulee.

 

2. Budjettipäätökset

 

Mitä me sitten hallituksessa teemme Suomen suunnan muuttamiseksi? Käännämme valtiolaivan kurssia yhtäältä ajassa elävien budjettipäätösten, toisaalta hyvin pitkälle tulevaisuuteen katsovien rakennepoliittisten päätösten kautta.

 

Hallituksen budjettiriihi alkaa huomenna. Harjoitus ei tule olemaan helppo, mutta olen vakuuttunut siitä, että kaikilta hallituspuolueilta löytyy tahtoa kestävien ratkaisujen tekemiseen.

 

Ensimmäinen budjettiin liittyvä iso päätöskokonaisuus on valtion velkaantumisen taittaminen. Koska talouden kehitys on tämän vaalikauden aikana mennyt huonompaan suuntaan, olemme jo tähänkin mennessä joutuneet tekemään merkittäviä menosäästöjä ja veronkorotuksia.

 

Leikkauslistoja on tehty neljään otteeseen: hallitusohjelmassa, kevään 2012 kehysriihessä, kevään 2013 kehysriihessä ja vielä nyt viime keväänä. Hallitusneuvotteluissa saatiin aikaan 2,5 miljardin euron sopeutustoimet; sen jälkeen leikkauksia ja veronkorotuksia on tehty noin seitsemällä miljardilla eurolla. Ensi vuoden budjetissa laitamme toimeen uusia leikkauksia noin kahden miljardin euron arvosta ja uusia veronkorotuksia noin miljardin euron arvosta. Valtion velkakierteen katkaiseminen on välttämätöntä.

 

Tämä on ensi vuoden budjettiesityksen iso kuva. Finanssipolitiikan linja on siis merkittävästi kiristävä. Myös tulokset alkavat pikkuhiljaa näkyä. Valtion velkaantuminen vähenee kolmella miljardilla. Tänä vuonna otamme yli seitsemän miljardia euroa uutta velkaa, kun taas ensi vuonna velkaa joudutaan ottamaan enää neljä miljardia euroa. Se on silti liikaa.

 

Tiukkojen säästöjen seurauksena ensi vuoden budjetti tulee olemaan toisen kerran peräkkäin pienempi kuin edellisenä vuonna. Tällaista peräkkäistä useamman vuoden budjetin menojen laskua on tapahtunut viimeksi 90-luvun laman jälkihoidossa Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Silloin budjetti laski kolmena ensimmäisenä vuonna peräkkäin. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta budjetti on siitä lähtien tähän vuoteen saakka kasvanut joka kerta vuodesta toiseen. Nyt Suomessa tehdään siis itse asiassa varsin isoa linjanmuutosta.

 

Hallituksen on toki elettävä ajassa. Taloustilanteemme on sen verran epävakaa, että tilannetta on seurattava budjettiriihenkin jälkeen pitkin syksyä. Meillä tulee tarvittaessa olla valmiutta reagointiin.

 

3. Rakenneuudistukset

 

Teemme työtä myös rakenteellisella puolella. Rakennepaketin toimeenpano on edellä mainittujen finanssipolitiikan kiristystoimien ohella toinen osa ensi vuoden budjettiesityksen isoa kuvaa.

 

Rakennepoliittinen ohjelma käynnistettiin viime vuoden budjettiriihessä. Sen tavoitteena on kuroa umpeen julkisen talouden kestävyysvajetta monin kauaskantoisin keinoin: sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä tehdään suuri uudistus; kuntarakennetta remontoidaan kestävämmäksi; kuntien tehtäviä ja velvoitteita karsitaan; eläkeuudistuksella pidennetään työuria puolellatoista vuodella; rakenteellista työttömyyttä vähennetään ja opintoaikoja lyhennetään.

 

Minulta kysyttiin viime viikolla eräässä haastattelussa, joudummeko nyt koko ajan käymään puolustustaistelua velkaantumista vastaan. Vastasin siteeraamalla Jyrki Kataista. Hänen mukaansa meidän pitää puolustaa ja hyökätä samaan aikaan. Tiukan julkisen talouden puolustamisen lisäksi meidän pitää laittaa sopivasti joukkoon hyökkäysarsenaalia eli kohdennettuja kasvutoimia. Lisärahat kansainvälistymiseen, tärkeisiin liikenneinframme pullonkauloihin sekä esimerkiksi yliopistoille ovat myös tarpeellisia.

 

Kuten jo edellä sanoin: hallitus ei luo kasvua – sen tekevät yritykset, sen tekevät työtä tekevät suomalaiset – mutta voimme tukea kasvun edellytyksiä.

 

Meillä on edessämme vaativa poliittinen syksy. Ennen ensi kevään vaaleja pitää saada aikaan monia suuria ratkaisuja. Nyt ei ole aika puoluepolitikoinnille, vaan kaikki tarmo on pantava Suomen asioiden hoitamiseen.

 

Olen tilanteen vakavuudesta huolimatta vakuuttunut, että tästäkin me suomalaiset varmasti selviämme. Meillä on valtavia vahvuuksia, jotka täytyy nyt hyödyntää täysimääräisesti. Yrityskentästämme nousee uusia menestyssektoreita ja yrityksiä vanhojen rinnalle. Olemme tehneet Suomesta entistä paremman maan ulkomaisille investoinneille. Koulutuspääomamme on edelleen kansainvälisesti todella kovaa luokkaa. Mutta kaikista tärkein tekijä on asenne. Suomessa on tapahtumassa asennemuutos, joka on tehnyt meitä entistä rohkeampia yrittämään, onnistumaan – ja epäonnistumaan. Tarvitsemme itseluottamusta, vastuunottoa ja tulevaisuudenuskoa. Ja sitä meiltä varmasti löytyy.

 

II EUROOPPA

 

Toinen pääaiheeni tänään on Eurooppa. Tulen tekemään kolme huomiota Euroopan unionista kansainvälisenä toimijana: Yksi – viimeistään nyt Euroopan unionin tulee tiivistää yhteistä ulkoista toimintaansa ja katsoa enemmän ulospäin. Kaksi – kysyn, miten EU on hoitanut Ukrainan kriisiä. Ja kolme – kysyn, millaisia johtopäätöksiä Suomen tulee vetää Ukrainan kriisistä EU-politiikkaamme.

 

1. Euroopan unionin on tiivistettävä yhteistä ulkoista toimintaansa

 

Olemme keskustelleet tällä joukolla monta kertaa tarpeesta vahvistaa Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Lissabonin sopimukseen sisältyvä lupaus yhtenäisemmästä toiminnasta on jäänyt valitettavasti lunastamatta, kun talouskriisi on vienyt päähuomiomme jo monen vuoden ajan.

 

Vuosi sitten sanoin suurlähettiläspäivillä: ”Jos kenraalit käyvät joskus edellistä sotaa, niin EU-politiikassa vastaava riski olisi keskittyä vain ja ainoastaan rahoituskriisin hoitamiseen.”

 

Vielä viime syksynä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan heikkouden harmittelu oli kuitenkin enemmän akateemista puuhastelua, joka ei herättänyt suuria intohimoja. Kevään ja kesän aikana yhteisen ulkoisen toimintamme tarve on tullut akuutiksi ja hyvin ilmeiseksi EU:n lähialueiden kriisien myötä.

 

Eurooppa on katsonut liian monta vuotta ensisijaisesti sisäänpäin. Tätä virhettä ei voi kuitenkaan ulkoistaa pelkästään Brysselin ja EU-toimielinten viaksi. Yhteinen toiminta vaatii jäsenmaiden yhteistä tahtoa, aloitteitakin.

 

2. Miten EU on hoitanut Ukrainan kriisin?

 

Unionin lähialueiden kriiseistä Ukraina on Suomelle läheisin. Tarkoitukseni on esittää ensin muutama huomio siitä, miten ja miksi olemme hoitaneet kriisiä EU-tasolla. Ensin lähtökohdista, toiseksi pakotteista ja kolmanneksi neuvotteluista. Tämän jälkeen hahmottelen ensimmäisiä alustavia johtopäätöksiä, joita kriisistä pitäisi EU-politiikassamme vetää.

 

Ensin lähtökohta. Venäjä on rikkonut kansainvälisen oikeuden periaatteita ja Ukrainan – toisen eurooppalaisen valtion – suvereniteettia tavalla, johon meidän on ollut pakko reagoida. Euroopassa ei kerta kaikkiaan voi tinkiä kansainvälisen oikeuden periaatteista ja valtioiden alueellisesta koskemattomuudesta. Vahvemman oikeutta on tässä maanosassa nähty tarpeeksi.

 

Toiseksi, pakotteet. EU:n voima perustuu talouteen ja kauppaan. On siis luonnollista, että käytämme taloudellisia instrumentteja ulkopoliittisen kriisin ratkaisuun painostamiseksi. On tärkeää huomata, että vaikka pakotteet eivät ole kenenkään – yhdenkään jäsenmaan tai koko unionin – kannalta helppoja, on EU kuitenkin kyennyt tässä tilanteessa tarttumaan päättäväisiin toimenpiteisiin. EU on pysynyt yhtenäisenä. Kansainvälinen yhteistyö on ollut tätäkin laajempaa – EU toimii pakoteasiassa yhdessä Yhdysvaltain, Kanadan, Norjan, Islannin, Sveitsin, Albanian, Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin kanssa.

 

Haluan painottaa, että pakotteissa ei EU:lle ole kyse ”kauppasodasta”. EU on asettanut Venäjän-vastaisia pakotteita ulko- ja turvallisuuspoliittisista syistä. Myös mahdollisten tulevien pakotepäätösten – kiristävien tai löysentävien – tulee perustua vain siihen, miten Venäjä Ukrainan kriisin kontekstissa toimii.

 

Pakotevalmistelujen aloittamisesta päätettiin maaliskuun Eurooppa-neuvostossa. Olemme sen jälkeen osallistuneet tiiviisti pakotteiden valmistelutyöhön. Tavoitteenamme on ollut löytää sellaisia Venäjään tehokkaasti vaikuttavia toimia, joiden vaikutus Suomen talouteen olisi mahdollisimman vähäinen. Harjoitus on ollut haastava, niin monella tavalla Suomen talous on kytköksissä Venäjään. Niin monet pk-yritykset ja työpaikat ovat osa Venäjän-kauppaan liittyviä kaupan arvoketjuja. Ministeriöt ja Suomen pankki ovat tehneet pakotteisiin varautumisessa ja niiden vaikutusanalyysissä ensiluokkaista valmistelutyötä, mistä kuuluu antaa julkinen tunnustus.

 

Olen tyytyväinen siihen, miten vaikuttamistyömme EU:n sisällä on onnistunut. EU:n 1.8. käyttöönottamat, Venäjään kohdistetut toimet koskevat vain hyvin pientä osaa Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta. Tämä ei tietysti lohduta niissä yrityksissä, joihin toimet iskevät. On kuitenkin helpottavaa huomata erilaisista kyselyistä, että toimilla on niin yritysten kuin suomalaisten ihmisten enemmistön tuki.

 

EU:n päätöksillä ja myös niitä seuranneilla Venäjän vastapakotteilla on seurausvaikutuksineen tietysti myös kansantaloudellista merkitystä. Tulemme esittämään huomenna keskiviikkona Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön arvion siitä, kuinka paljon Venäjä-pakotteet vaikuttavat meidän talouteemme ylipäätään. Tämä otetaan myös budjettiriihen päätöksissä huomioon. Maatalouteen, erityisesti maitosektorille, koituvia haittoja pystytään osittain paikkaamaan kansallisen budjetin ja EU-budjetin kautta. On kuitenkin muistettava, että Venäjä-pakotteita suurempaa merkitystä meille on Venäjän talouskehityksen yleisellä hidastumisella.

 

Kolmanneksi diplomatia. Tältä osin on myönnettävä rehellisesti, että Euroopan unioni – siis me – emme ole toistaiseksi onnistuneet riittävän hyvin. Kriisin alkuvaiheissa emme täysin hahmottaneet, miten suhtautua Kiovan protesteihin. Itä-Ukrainan kriisin kärjistyttyä sotilaalliseksi on neuvotteluja puolestaan käyty hyvin erilaisissa kokoonpanoissa. EU-toimielimien ohessa ja sijaan neuvottelupöydässä on ollut välillä kaksi, välillä kolme suurta jäsenmaata. Tämänpäiväiseen Minskin kokoukseen osallistuu kuitenkin EU-komissio, mikä on positiivinen askel.

 

Erityisen tärkeä askel se on siksikin, että tämä kriisi voi ratketa vain neuvottelupöydässä. Tätä myös Suomi on vahvasti korostanut pitkin matkaa. Olemme pitäneet yhteyttä eurooppalaisiin kollegoihimme ja Venäjän johtoon tasavallan presidentin, pääministerin ja ulkoministerin voimin. Omien keskustelujeni ja teidän raporttienne perusteella tällainen yhteydenpito nähdään arvokkaana muissakin unionin jäsenmaissa.

 

Pidän tasavallan presidentin hiljakkoista matkaa Sotšiin ja Kiovaan merkittävänä. Se myötävaikutti neuvotteluyhteyksien avautumiseen. Sen lisäksi on muistettava, että tämäkin kriisi päättyy vielä joskus, vaikkei välttämättä kovin pian. Sen jälkeenkin Venäjä on Suomen naapurimaa ja meille tärkeä kumppani. Siksikin meidän on pidettävä yllä rakentavaa vuoropuhelua myös Venäjän kanssa myös nyt, kun on vaikea hetki.

 

Kotimaisessa keskustelussa on pyritty asettamaan pakotteet ja diplomatia vastakkain, vaihtoehdoiksi. Ajatus on erikoinen. Joskus kriisin ratkaisuun tarvitaan erilaisia keinoja, niin myös nyt.

 

On tärkeää, että ulkopolitiikan ratkaisuista pystytään puhumaan Suomessa avoimesti ja kriittisesti.

 

Teennäisen yksituumaisuuden aikaan ei ole paluuta. Jotta avoin keskustelu ei näyttäydy ulkopuolisten silmissä Suomen linjan horjumiselta, olisi keskustelun osallistujilta kuitenkin edellytettävä johdonmukaisuutta. Tämä on kesäkeskusteluissa tupannut välillä unohtumaan.

 

Kriisitilanteissa korostuu valtiojohdon yhtenäisen toiminnan merkitys. Uutena pääministerinä olen kiinnittänyt tähän erityistä huomiota. Linjaukset, kannanotot, matkalle lähdöt ja lähtemättä jättämiset on sovittu yhteistoiminnassa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kesken, kummankin toimivaltaa kunnioittaen. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten perustuslakimme käytännössä toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa. Ulkoministeriöllä on tässä luonnollisesti keskeinen rooli.

 

3. Mitä johtopäätöksiä EU:n pitäisi vetää Ukrainan kriisistä?

 

Sitten johtopäätökset. Mitä johtopäätöksiä Ukrainan kriisistä pitäisi EU:n toiminnan kehittämisen ja Suomen EU-politiikan kannalta vetää?

 

Ette varmasti ylläty, kun kerron, että minulla on kolme alustavaa havaintoa: Ensinnäkin, EU:n yhteisen toiminnan vahvistamisen on välttämätöntä. Toiseksi, Suomen rakentava linja EU-politiikassa mahdollistaa kansallisten intressiemme ajamisen vaikeina hetkinä. Kolmanneksi, EU-jäsenyys ei estä kahdenvälistä ulkopolitiikkaa, vaan vahvistaa sen edellytyksiä.

 

Ensin, EU:n yhteisen toiminnan vahvistamisesta. Unionin piirissä on käytävä itsekriittinen tarkastelu siitä, miksi suuret jäsenmaat ottivat – tai joutuivat ottamaan – johtajuuden omiin käsiinsä kriisin kärjistyessä. Viikonvaihteen Eurooppa-neuvostossa valittavilla Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealla edustajalla tulee olemaan tässä työssä avainrooli. Uudet henkilöt voivat tuoda mukanaan myös uusia toimintatapoja.

 

Toiseksi, Suomen linjasta. On ollut ilahduttavaa huomata, että eurokriisin vaikeista hetkistä huolimatta Suomen käytännönläheistä ja rakentavaa EU-politiikkaa arvostetaan muissa jäsenmaissa ja EU-toimielimissä. Tämä on ollut meille tärkeää ja hyödyllistä pakotteiden valmistelun yhteydessä. Esimerkiksi raja-yhteistyöohjelmien jatkamiseen tarvitsimme aktiivista tukea sellaisilta jäsenmailta, joilla ei ollut asiassa omaa intressiä.

 

Kolmanneksi, kahdenvälisen ulkopolitiikan mahdollisuuksista. Suomessa asetetaan turhan usein vastakkain oma ulkopolitiikkamme ja toimiminen EU:n kautta. Todellisuus on tietysti monitahoisempi – kumpaakin reittiä tarvitaan. Meillä on, totta kai, omaa kahdenvälistä ulkopolitiikkaa. Mutta sen tulee tukea EU-politiikkaamme, samalla tapaa kuin EU-politiikkamme tukee kahdenvälisen ulkopolitiikkamme edellytyksiä. EU:n yhteinen toiminta paitsi vaatii jäsenmaiden yhteistä tahtoa, myös tarvitsee jäsenmaiden aloitteita.

 

III MAAILMA YMPÄRILLÄMME

 

Hyvät ystävät, te edustatte maailmalla mahtavaa maata. Suomi tulee pärjäämään; me teemme sen kovalla työllä. Sitä me teemme täällä kotikentällä, ja sitä me odotamme myös teiltä. Työnne on erittäin tärkeää. Muistakaa se joka ikinen päivä. Edustakaa Suomea jokaisessa tapaamisessa niin kuin se olisi uranne tärkein.

 

Näillä suurlähettiläspäivillä on puhuttu paljon Ukrainasta ja Venäjästä sekä muusta Euroopasta. Emme kuitenkaan saa unohtaa koko muuta maailmaa. Katseemme täytyy olla myös Yhdysvalloissa, Kiinassa ja muualla Aasiassa; Afrikassa, Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa.

 

Erityisesti tässä taloustilanteessa on tärkeää, että hyödynnämme täysimääräisesti Team Finlandin mahdollisuuksia. Moniin vertaismaihin nähden olemme lähteneet tehostamaan ja järkiperäistämään toimintatapojamme takamatkalta, mutta työ etenee suunnitellusti ja edistymme nyt kovaa. Kuluneen vuoden aikana olemme keskittyneet erityisesti eri organisaatioiden työnjakoa ja palveluita koskeviin uudistuksiin. Nyt tulemme vaiheeseen, jossa työn tulokset näkyvät entistä selvemmin ulospäin, eli asiakkaille. Te olette Team Finlandin kasvot maailmalla; jokainen teistä on Suomen paikallinen ”flagship”. Jalkautukaa, näkykää, viekää viestiä Suomesta maailmaan.

 

Siihen maailmaan, joka on muuttunut ympärillämme nopeammin kuin kukaan meistä osasi odottaa.

 

Näemme ympärillämme paitsi monia dynaamisia ja positiivisia trendejä, myös sisäänpäin kääntyviä vastareaktioita globalisaatiokehitykseen, paluuta vanhoihin perinteisen turvallisuuden kysymyksiin ja sovittujen pelisääntöjen rikkomista. Tämä pakottaa myös meidät ajattelemaan omaa paikkaamme ja rooliamme, toimintatapojamme ja tavoitteitamme.

 

Vuonna 2008, ensimmäisessä edustustonpäällikköpäivillä ulkoministerinä pitämässäni puheessa totesin: Varmaa on vain se, että Georgian kriisi antaa meille karulla kielellään kolme laajakantoista oppituntia: 080808 on 1) käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan.

 

Elämme muuttuneessa maailmassa, jossa kansainvälinen oikeus, liberaali demokratia ja vapaa markkinatalous on haastettu monilta suunnilta, myös omalla mantereellamme.

 

Meille tärkeiden demokraattisten, avoimien ja taloudellista hyvinvointia tuottavien arvojen rakentamiseksi ja puolustamiseksi on tehtävä hartiavoimin töitä. Ikuinen rauha ei ole koittanut, vaan sitä täytyy puolustaa joka päivä. Tätä työtä on tehtävä periaatteellisesti, mutta myös muita ääniä kuunnellen ja keskustellen.

 

 

Kun kokoomuksen puoluekokous päättyi viime sunnuntaina Lahdessa, auton nokka kääntyi kohti Mäntsälää. Jo silloin kahvikupin ääressä Antti Rinteen kanssa tuntui siltä, että saamme yhdessä aikaiseksi hallitusohjelman seuraaville yhdeksälle kuukaudelle.

Kun alkuun puhuimme hallitusneuvotteluista, paino oli sanalla mini. Taloudellisen tilanteen takia mini ei kuitenkaan riittänyt. Lopputulos oli vähintään semi. Suomi tarvitsi hallituksen ja ratkaisun ripeästi.

Hallitustunnustelijana halusin tuoda neuvotteluihin uuden tavan tehdä asioita. Keskeistä oli yhdessä tekeminen. Ratkaisuun tarvittiin kaikkien viiden puolueen yhtenäisyyttä. Halusin tuoda mukaan neuvotteluihin myös eduskuntaryhmien puheenjohtajat. He toimivat samalla suorina linkkeinä eduskuntaryhmiin. Ryhmiin, jotka antavat ohjelmalle oikeutuksen sekä hyväksynnän.

Varsinaiset neuvottelut aloitettiin alkuviikosta. Maanantaina kävimme läpi suuria teemoja. Illallistimme yhdessä ulkoministeriössä ja katsoimme välillä jalkapallon MM-kisoja. Todelliset keskustelut aloitimme tiistaina Königstedtin kartanossa Vantaalla ja jatkoimme keskiviikkona ja torstaina valtioneuvoston linnassa Helsingin keskustassa.

Itse neuvotteluissa keskeistä oli pitää kiinni Jyrki Kataisen hallituksen kehyksistä sekä rakennepoliittisista linjauksista. Lisäksi oli selvää, että kaikki järkevät talouskasvua virittävät toimet on käytävä läpi. Hallitusohjelmaan saatu kasvupaketti ei ole puoleiden toiveiden tynnyri. Se on paketti, joka on huolella valmisteltu ja analysoitu. Kasvupanostuksien jälkeenkin valtiovarainministeriö arvioi, että valtionvelka taittuu sovitusti kehyskauden aikana.

Esimerkiksi ostovoiman, kotimaisen kysynnän ja työllisyyden parantamiseksi ansiotuloverotukseen tehdään inflaatiota vastaavat tarkastukset kolmen alimman tuloluokan osalle vuonna 2015. Indeksijäädytys siirtyy vuodelle 2016. Tarkastukset kohdennettiin kolmeen alimpaan tuloluokkaan siksi, että niiden vaikutus ostovoimaan on pieni- ja keskituloisilla kaikkein suurin. Lapsiperheet saavat myös oman verovähennysjärjestelmän. Matkailu- ja ravintola-alan työllisyyttä parannetaan edustuskulujen verovähennysoikeuden palauttamisella. Windfall-verosta uskallettiin luopua, koska järjestelmä osoittautui toimimattomaksi.

Kaiken tämän ja muun voi tiivistää siihen, että työn eteen on nyt tehty merkittäviä kannusteita. Ei hallitusohjelmaa tarvitse ylenpalttisesti hehkuttaa. Eikä moittiakaan. Teimme sen, mikä oli pakko. Antti Rinne ehdotti, että nimeämme ohjelman uudeksi nousuksi. Näin tehtiin.

Semipaketti on siis valmis. Ministerivalinnat tehdään maanantaina. Hallitus nimitetään tiistaina, ja sen jälkeen pääsemme käsiksi tärkeimpään. Pääsemme töihin nostamaan Suomea uuteen nousuun.