Suomi « Alex Stubb

Arvoisa yleisö, hyvät kokoomuslaiset,

kiitos, että saan jälleen olla puhumassa Snellman-säätiön talviseminaarissa. Viime vuoden puhe oli minulle henkilökohtaisesti eräänlainen käännekohta: siirtymä kohti uutta vuotta ja uutta toivoa. Halusin tehdä talviseminaarin puheesta perinteen. Kiitän Snellman-säätiötä tästä mahdollisuudesta ja teitä kaikkia läsnäolosta.

Käyn puheessani läpi kolme teemaa: missä olemme nyt, olemmeko Suomessa ja lähialueillamme menossa kohti kaaosta; mitkä ovat hallitustyöskentelyn kantavia linjoja ja miten kokoomus tätä kokonaisuutta katsoo ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: millainen on kokoomuslainen visio tulevaisuudesta.

————–

Moni pohtii, tunnistaako enää koko Suomea tästä vastakkainasettelun ja synkkien uutisten kierteestä? Tunnistaako lähialueitamme tästä rauhattomuudesta, terroriuhasta, pakolaisvirroista? Olemmeko menossa kaaosta kohti?

Onko minun Suomeni tämä jossa..

Vainoa pakeneva kohtaa rasismia.
Naiset joutuvat pelkäämään väkivaltaa.
Toisesta ihmisestä puhutaan epäkunnioittavaan, jopa vihaavaan sävyyn.
Talous on todella kituliaissa kasvuluvuissa.
Kymmeniä tuhansia työpaikkoja katoaa.
Vanheneminen, omien voimien heikkeneminen, huolestuttaa, kun eteen tulee kuvia välinpitämättömyydestä.

Todistamme tällä hetkellä tilannetta, jossa ihmiskuntana maksamme pitkään kestäneistä vihan kierteistä. Viha synnyttää vihaa. Alistaminen ja nöyryyttäminen synnyttää koston halua. Väkivalta synnyttää vastareaktioita. Vihapuhe synnyttää vihapuhetta. Tätä näemme nyt niin Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa kuin myös Euroopassa, ja täällä Suomessakin.

Ethan Zuckerman, tutkija MIT:sta, on pohtinut keskustelumme ongelmaa siten, että koska mikään merkittävän kokoinen kansanosa ei enää kykene käymään yhteistä keskustelua, julkista keskustelua dominoivat äärilaidat. Äänekkäät vähemmistöt myös menestyvät koko ajan paremmin huomion ja agendan vaatimisessa. Enemmistön valta ja sitä tasapainottavat vähemmistön oikeudet eivät näy internetiin perustuvassa demokratiassa. Marginaaleista on tullut vahvoja äänen käyttäjiä, mikä voi lopulta johtaa demokratian rapautumiseen.

Zuckerman on arviossaan monelta osin oikeassa. Kahtiajaot ovat jatkuvasti näkyvillä, äärilaidat äänessä. Mutta mielestäni syy ei ole pelkästään internetin tai sosiaalisen median, kyllä vastuu on meistä jokaisella. Mikä on se tapa, jolla puhumme toisista ihmisistä? Mikä on se tapa, jolla tuomme asioita esille? Kärjistämmekö vai haemmeko tasapainoa? Haastammeko rakentavalla tavalla vai päälle käyden?

Jos suomalaiset suhtautuvat tulevaisuuteen pelokkaasti, eivätkä toiveikkaina ja rohkeina, jossain mennään pahasti pieleen. Jos viha on voitolla, olemme epäonnistuneet surkeasti. Siitä voi syystä olla hyvin surullinen.

Mutta siihen ei voi tyytyä. Se ei käy. Vihan ja pelokkuuden Suomi ei ole, eikä saa olla se Suomi, jossa me asumme ja elämme. Meidän on pystyttävä parempaan.

Yhtäältä on oltava rehellinen sen suhteen, kuinka vaikeassa tilanteessa Suomi on. Ilman kriisitietoisuutta meidän olisi vaikea korjata Suomen taloutta. Kriisitietoisuuden on myös johdettava kriisin edellyttämiin muutoksiin.

Toisaalta on luotava Suomeen toivoa ja tulevaisuususkoa. Yksikään maa ei ole noussut marisemalla.

Mutta kyllä, sorrun marinaan itsekin: on niin vaikeaa tehdä kipeitä päätöksiä; yritä tässä nyt tehdä hyviä asioita, kun aina ymmärretään väärin. Ja niin edelleen. Mariseminen on helppoa. Ilmapiiristä tulee itseään ruokkivan negatiivisuuden ilmapiiri kovin helposti. On muka älykästä olla kyyninen. On coolia olla pahanilmanlintu: varoitella vaaroista, syytellä virheistä.

Positiivisuus vaatii rohkeutta. Optimismi vaatii rohkeutta. Avoimuus, innostuminen, toisten kannustaminen vaativat rohkeutta. Omana itsenään oleminen vaatii rohkeutta.

Winston Churchill on aikanaan todennut olevansa optimisti, koska minään muuna olemisesta ei näyttäisi juuri olevan hyötyä. Pessimisti näkee ongelmia, optimisti ratkaisuja. Optimisti uskoo ihmisten hyväntahtoisuuteen, kyyninen kyseenalaistaa jokaisen motiiveja.

Kyynisyydestä, pessimismistä ja katkeruudesta ei toimintatapana ole mitään hyötyä. Päinvastoin, se tukahduttaa ilmapiirin, jossa jokainen uskaltaa pyrkiä parhaimpaansa.

Sitä tässä nyt kysytään. Rohkeutta ja uskallusta tehdä käänne. Jokaisen pyrkimistä parempaan. Käänne ei synny itsestään, se on tehtävä. Suomen on pystyttävä kääntämään niin negatiivinen taloustilanne kuin ajattelutapakin kohti uutta nousua ja parempaa tulevaisuutta.

Tosiasiat on tunnustettava, niistä on vedettävä johtopäätökset ja sitten on uskallettava lähteä tekemään korjausliikkeitä. Siihen tarvitaan realistista tilannekuvaa ja kriisitietoisuutta, mutta myös positiivisuutta, uskoa tulevaan. Taloudessa on paljon psykologiaa, ja Suomen taloudessa on mielestäni ollut paljon pelon ja lamaannuksen psykologiaa. Totuutta ei pidä maalata toiseksi, mutta mahdollisuuksiin tarttumiseen tarvitaan positiivista uskoa.

Suomi pystyy parempaan. Uskon siihen vakaasti. Alisuoritamme tällä hetkellä. Haikailemme menneen menestyksen vuosia, kun pitäisi luoda uusia. Yritämme säilyttää vanhaa, kun pitäisi rakentaa uutta.

On päästettävä irti uskosta, että automaattisesti olemme parempia kuin muut ja siksi menestymme. Emme ole. Mutta sisukkaita olemme ja voimme luoda uusia menestystarinoita. Käänne on tehtävä.

Uskon, että suomalaiset ovat positiivinen kansa, kun katsoo pintakeskustelua syvemmälle. Pienet äärilaidat voivat Zuckermaninkin ajatuksen mukaan hallita julkista keskustelua, mutta hiljaisen enemmistön kannat tulevat näkyviin esimerkiksi tutkimustyön kautta. Taloudellisen tiedotustoimiston ”Kansan arvot” -tutkimuksessa kysyttiin tänä syksynä n. 3000 suomalaiselta arvoista. Tutkimuksessa löytyi viisi lähes kaikille suomalaisille tärkeää arvoa.

Suomalaiset haluavat:

Elää turvallisessa ympäristössä
Auttaa ympärillä olevia ihmisiä
Huolehtia ympäristöstä
Että kaikkia maailman ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti
Että yhteiskunta huolehtii heikoimmista ja vähäosaisista.

Tämän Suomen tunnistan. Tämä on Suomi, johon minä uskon. Tästä Suomesta olen ylpeä. Tälle arvopohjalle on hyvä rakentaa tulevaisuutta. Tämän arvopohjan eteen meistä jokaisen on hyvä tehdä työtä.

Nyt ei pidä pelätä ratkaisuja. Nyt ei pidä pelätä muutosta. Katkotaan vihan kierteet, luodaan hyvän kierre.

Suomi pystyy parempaan. Hallitus pystyy parempaan. Minä pystyn parempaan. Jokainen pystyy parempaan. Tehdään se käänne – yhdessä.

————–

Vuosi sitten puhuin tässä salissa uudesta talouspolitiikasta. Sanoin, että se tarkoittaa työn asettamista etusijalle. Sanoin, että kaikki lähtee suomalaisesta työstä.

Tämä viesti ei ole vanhentunut päivääkään. Suomen hyvinvointi lähtee suomalaisesta työstä.

Viime kevään eduskuntavaaleissa Kokoomuksen pääteema oli työ. Julkaisimme keväällä työlistan. Siinä esitimme useita uudistuksia, joiden avulla Suomeen voitaisiin luoda kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja.

Osa tätä työlistaa ovat esimerkiksi:

Työn verotuksen keventäminen
Vanhemmuuden kustannusten tasaaminen kertakorvauksella
Eläkeuudistuksen vieminen maaliin
Vuorotteluvapaan ehtojen tiukennus
Koeajan pidennys
Määräaikaisten työsuhteiden ehtojen höllennys
Kannustavampi ansiosidonnainen työttömyysturva
Kannustavampi opintotuki
Paikallinen sopiminen työehdoista ja palkoista

Mikä näitä ehdotuksia yhdistää?

Nämä kaikki ovat tämän hallituksen päätöksiä.

Tämän hallituksen keskeisin linja on suomalainen työ. Suomalaisen työn puolustaminen on tärkein syy, miksi Kokoomus on mukana tässä hallituksessa. Me uskomme siihen, että rohkeilla uudistuksilla käännetään Suomen suunta.

Osa hallituksen työllisyystoimia ovat myös toimet suomalaisen työn hintakilpailukyvyn parantamiseksi. Oppositio kutsuu niitä pakkolakipaketiksi. Minä kutsun niitä kilpailukykypaketiksi. Ja miksi kilpailukyvyllä on merkitystä? Siksi, että ellei suomalainen työ ja osaaminen pärjää kilpailussa maailmalla, hyvinvointivaltioltamme murenee pohja.

Maailmalla käydään kovaa keskinäistä kilpailua työpaikoista, investoinneista, yrityksistä, osaamisen houkuttelusta ja arvon kanavoinnista. Emme tee kansallisia päätöksiämme tyhjiössä, vaan meidän on kyettävä kytkeytymään globaaliin todellisuuteen. Mitään ei ole vielä menetetty. Mutta Suomen on pystyttävä parempaan – ja me pystymme parempaan!

Kevään työlistassa Kokoomus sanoi:

”Työmarkkinauudistuksista neuvotellaan kolmikantaisesti siten, että uudistuksille asetetaan yhdessä tavoitteet ja määräaika, jossa neuvotteluissa tulee löytää riittävät ratkaisut. Mikäli tavoitteet toteuttavia ratkaisuja ei konsensuksen kautta löydy, kantavat hallitus ja eduskunta vastuun välttämättömien uudistusten toteuttamisesta.”

Tästä on kyse.

Olemme yrittäneet viedä kilpailukyvyn parantamista eteenpäin sopimisen keinoin. Työmarkkinajärjestöt ovat monta kertaa istuneet yhdessä pöydässä etsimässä sopua. Alkusyksystä prosessi tyssäsi siihen, että työmarkkinajärjestöt eivät kyenneet sopimaan edes yhteisestä tavoitteesta, keinoista puhumattakaan.

Olisiko hallituksen siis pitänyt lyödä hanskat tiskiin ja sanoa, että ei tästä tullut mitään. Että kilpailukyvyn parantaminen ei etene, koska työmarkkinajärjestöt eivät pysty asiasta sopimaan.

Ei olisi.

Hallituksen on kannettava vastuu siitä, että Suomen talouden suunta käännetään.

Hallituksen on kannettava vastuu Suomesta. Käänne on tehtävä.

Kun yhteiskuntasopimusta ei ole syntynyt, moni on ollut huolissaan: mitä tässä tapahtuu? Onko hallituksella tiekartta tästä eteenpäin? Kyllä on.

Vain muutaman esimerkin antaakseni:

Ensi vuoden alusta työtulovähennystä korotetaan 450 miljoonalla eurolla. Tämä keventää erityisesti pieni- ja keskituloisten työn verotusta. Työnteosta tehdään kannattavampaa.
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen, jolla kauppojen aukioloaikojen sääntely loppuu.
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen työllisyyttä merkittävästi vahvistavasta eläkejärjestelmän uudistuksesta.
Hallitus antaa keväällä eduskunnalle esityksen, jolla ansiosidonnaista työttömyysturvaa uudistetaan kannustavampaan suuntaan mm. sen kestoa lyhentämällä.
Hallitus antaa keväällä eduskunnalle esitykset, joilla pidennetään työntekijän koeaikaa, mahdollistetaan alle vuoden määräaikaisen työsuhteen solmiminen ilman eri perustetta ja joustavoitetaan takaisinottovelvoitetta irtisanomistilanteessa.
Hallitus antaa kevään aikana eduskunnalle esityksen paikallista sopimista laventavasta lainsäädännöstä, joka astuu voimaan syyskuun alkuun mennessä.
Jos partit eivät kykene tekemään sopimusta, hallitus tekee keväällä eduskunnalle esityksen kilpailukykypaketista, jolla suomalaisen työn hintakilpailukykyä vahvistetaan lainsäädäntöteitse.
Hallitus uudistaa työvoimahallinnon palveluita siten, että nopeaan ja aktiiviseen työnhakuun kannustetaan nykyistä vahvemmin.

Muun muassa nämä toimet tarkoittavat, että juna ei seiso. Juna kulkee. Etenemme määrätietoisesti kohti tavoitettamme – Suomen talouden suunnan kääntämistä. Hallitus on asettanut tavoitteeksi työllisyyden vahvistumisen 110 000 hengellä. Jos uusia päätöksiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan, ne tehdään.

Käänne on tehtävä – työn kautta.

Talouden tasapainottaminen oli kevään hallitusneuvotteluissa toinen keskeinen tekijä, joka yhdisti kaikkia hallituspuolueita. Yhteinen linjamme työllisyyden ja kasvun vahvistamisen lisäksi oli ja on saada Suomen talous kestävälle pohjalle myös nopeasti vaikuttavin toimin. Siksi teemme tällä hetkellä säästöpäätöksiä.

Esimerkiksi koulutuksen säästöt varmasti kirpaisevat jokaisen sivistykseen uskovan kokoomuslaisen sydäntä. Mutta tehtävämme on puolustaa yhdessä sovittua talouden tasapainotuslinjaa. Kokoomus tunnistaa vastuunsa.

Olen luottavaisin mielin sen suhteen, että koulutuksen etua valvomassa on kokoomuslainen ministeri. Vaikeassa tilanteessa voi toimia monella tapaa. Varomaton jättää jälkeensä paljon tuhoa, mutta taitava näkee näissäkin päätöksissä mahdollisuuksia uudistua ja uudistaa.

Kokoomus on sivistyksen puolustaja myös vaikeassa tilanteessa. Vaikka monesta meistä tuntuu siltä, ettei koulutuspoliittisella agendalla paljon muuta ole kuin säästöjä, tämä ei vastaa todellisuutta. Varhaiskasvatuksessa käynnistyy kehittämisohjelma; juuri nimettiin johtoryhmä viemään perusopetus 2020-luvulle; opettajakoulutusta uudistetaan; lukiokoulutuksessa on alkamassa iso uudistustyö; ammatillisen koulutuksen reformi, joka tukee yksilöllisiä opinpolkuja ja työpaikoilla oppimista on käynnistetty; yliopistojen profiloitumista omille vahvuusalueilleen vauhditetaan.

Kokoomuslaisena sivistyspoliitikkona on suunnattava katse eteenpäin. Kun saamme luotua käänteen, jossa Suomen talous lähtee taas nousuun, voidaan sivistykseen, koulutukseen, tutkimukseen, osaamiseen taas panostaa vahvemmin myös taloudellisesti.

Sivistys ei ole meille kokoomuslaisille välinearvo – se on arvo itsessään. Sivistyksen lisäksi vastuu on aina ollut Kokoomuksen ydinarvoja. Vastuu ei ole aitoa, jos se ei ulotu tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksiin. Kokoomus haluaa, että Suomi on kunnianhimoisen ja järkevän ilmastopolitiikan kärjessä jatkossakin.

Nykymenolla käymme uhkapeliä ilmastolla. Se peli ei välttämättä kostaudu vielä meidän elinaikanamme, mutta lapsillamme ja lastenlapsillamme voi tilanne olla toinen.

Olemme nähneet yli 10 vuoden päässä olevia riskejä hyvin heikosti, eikä globaaleja ratkaisuja vaativia ongelmia ole oikein osattu ratkoa. Juuri näiden heikkouksien voittamisesta on viime kädessä ollut kyse viime lauantaina päättyneissä Pariisin ilmastoneuvotteluissa.

Onneksi tällä kertaa päästiin monta askelta eteenpäin. Ensimmäistä kertaa kaikki merkittävät maat antoivat selkeän sitoumuksen päästöjensä rajoittamisesta. Vuoden 2009 Kööpenhaminan lässähdyksen sijaan Pariisin signaali on, että kaikki ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja pelaavat samaan maaliin.

Nyt on aika tehdä Pariisin hengestä totta. On käärittävä hihat kaikkialla – myös meillä Suomessa. Kokoomuksen tavoite on siirtyminen hiilineutraaliin energiaan. Halusimme hallitusohjelmaan historialliset tavoitteet luopua kivihiilestä ja puolittaa fossiilisen öljyn käyttö. Haluamme myös toteuttaa nämä kunnianhimoiset mutta tarpeelliset tavoitteet aikataulussaan eli vuoteen 2030 mennessä. Me teemme jo esimerkiksi sitä mistä Ranska alkoi ilmastokokouksen yhteydessä vasta puhua: Suomessa sähköautojen autovero puolittuu tämän vaalikauden aikana.

Pariisin henki ei toteudu vain hallitusten päätöksillä. Tarvitaan meidän jokaisen omia tekoja. Esimerkiksi Helsingissä fiksu energiaremontti edellyttää ennen kaikkea asuntojen energiatehokkuutta, polttoenergian korvaamista lämpöpumpuilla ja ennakkoluulottomuutta vaikkapa sähköauton hankkimisessa. Kokoomus haluaa kannustaa ja poistaa esteitä, mutta mikä yhtä tärkeää, haluamme haastaa jokaisen suomalaisen ilmastotalkoisiin omassa elämässään.

Monet meistä kaipaavat mitattavuutta, jotta tavoite tulee toteutettua. Taidan itse kuulua tähän ryhmään. Myrskyvaroitus ry:n ilmastolupaus-kampanja on syksyn aikana innostanut monia ottamaan tavoitteeksi henkilökohtaisten hiilipäästöjensä puolittamisen 10 vuodessa. Oma taipaleeni henkilökohtaisen ilmastolupauksen parissa alkoi tänään.

————–

Kokoomus puhui muutama vuosi sitten toivosta. Se on viesti, joka ei ole vanhentunut yhtään. Se on parasta mitä politiikalla saa. Martti Lindqvist on kirjoittanut: “Toivo on kykyä haluta, että huominen tulisi” ja toisaalta “pelko vie voimat ja tappaa toivon”.

Pyrkimys parempaan pitää sisällään toivon. Meillä on vaikeuksia, ja negatiivisia kehityskulkuja, mutta myös paljon hyvää, toimivaa, monia ylpeyden aiheita.

Nykypolitiikkaa syytetään usein vaihtoehdottomuudesta. Asioita perustellaan sillä, että jotain on “pakko tehdä”. Kyllä, itsekin olen siihen joskus syyllistynyt. Mutta tosiasia on, että aina on vaihtoehto. Aina on oltava vaihtoehto. Vaihtoehdottomuus on pelottava kuva.

Ja Kokoomus on puolue, joka ei valitse vaihtoehdokseen pelkoa, Kokoomus valitsee toivon.

Kokoomus on puolue, joka valitsee vaihtoehdokseen työn ja teot.

Kokoomus on puolue, joka valitsee vaihtoehdokseen tulevaisuuden.

Kokoomus on puolue, joka uskoo ihmisiin ja heidän tekemiinsä valintoihin.

Kokoomus on puolue, joka ei valittele ongelmia, Kokoomus hakee ratkaisuja.

Tämä ajattelu vaatii myös kärsivällisyyttä. Käytännön päätökset ovat valtavan hitaita. Harvasta päätöksestä syntyy vaikutus välittömästi. Ja tämä toimii sekä hyvissä että huonoissa päätöksissä. Suurimmassa osassa hyviä tavoitteita tarvitaan lukuisia päätöksiä oikeaan suuntaan, yksi päätös harvoin tekee vielä ihmeitä.

Eikä yksikään poliittinen päätös ole yhtä tehokas kuin asiaansa uskovien ihmisten sinnikäs työ. Siitä syntyy kasvu. Siitä syntyy käänne. Poliittisilla päätöksillä voimme korkeintaan avittaa tätä tapahtumaan.

Mutta olemme nyt hyvällä paikalla avittamassa suomalaisten omaa tekemistä ja yritteliäisyyttä. Kokoomus on vahva talousosaaja ja todellinen valtionhoitaja. Se on hieno jatkumo ja olen joka ainoa päivä ylpeä saadessani olla osa sitä.

Samaan aikaan on syytä todeta ja hyvä muistaa, että Kokoomus ei ole valtiovarainministeriön virkakunnan jatke. Kokoomus ei ole yhdenkään etujärjestön marionetti. Me olemme arvopuolue. Me viemme eteenpäin niitä arvoja, aatteita ja ajatuksia, joihin me uskomme.

Draaman kaari näyttää kulkevan niin, että Kokoomus yritetään väkisin leimata johonkin tiettyyn nurkkaan. Kokoomus, jo nimensä mukaisesti, on pohjautunut, ei etuajatteluun, vaan kokoavaan ja yhdistävään aatteeseen. Puolueessa on ollut aina läsnä sekä vapautta että sosiaalista vastuuta korostavat, perinteitä arvostavat ja yhteiskuntaa uudistavat näkökulmat.

Haluan johtaa kokoomusta, joka tekee parhaansa tuon aatteellisen perinnön eri näkökulmien yhdistämisen puolesta. Haluan johtaa kokoomusta, joka epävarmoinakin aikoina ja varsinkin silloin perustaa tekemisensä arvoihin. Haluan johtaa kokoomusta, joka määrittelee suunnan itse. Kokoomusta, jonka suunnan määrittää jokainen kokoomuslainen. Haluan johtaa kokoomusta, joka luottaa ihmiseen, siihen, että meistä jokainen on paras määrittelemään omat unelmansa, oman hyvän elämänsä.

Kokoomuksella on aina ollut kyky löytää kunakin aikana uskottava polku, miten Suomi pärjää ja menestyy maailman muutoksessa. Kyse ei ole vain hetkessä pärjäämisestä vaan rohkeasta muutokseen tarttumisesta sen mahdollisuuksia hyödyntäen ja ratkaisuja etsien.

Tämä syrjäinen, pohjoinen, pieni maa on nostettu lujalla työllä, sisulla ja sitkeydellä yhdeksi maailman parhaista maista syntyä, elää ja kuolla. Tätä perintöä kunnioittaen me katsomme ja menemme eteenpäin. Suomi ja suomalaiset ovat aina onnistuneet ratkaisemaan vaikeat tilanteet ja löytämään suunnan. Tämä taito on meissä yhä: toimimme ja ratkaisemme. Kun käänne on tehtävä, teemme sen.

Olen puhunut paljon kokoomuksen uudesta tavasta toimia. Mitä se on?

Uskallusta parantaa maailmaa. Rakentaa avointa ja kansainvälistä Suomea, jossa jokainen voi rakentaa omista lähtökohdistaan hyvän elämän.
Suomalaisten luottamuksen kunnioittamista. Nöyryyttä sen edessä, että suomalaiset ovat luottaneet ja luottavat kokoomuksen hoitavan työtä ja taloutta, koulutusta ja terveydenhuoltoa, ympäristöä ja kansainvälisiä suhteita.
Rohkeutta laittaa itsensä likoon. Joka ainoa päivä. Uskallusta yrittää, uskallusta erehtyä, uskallusta myöntää virheet ja oppia niistä.
Jokaisen ihmisen ainutlaatuisuuden tunnistamista ja tunnustamista. Jokaisen ihmisarvon järkähtämätöntä kunnioittamista. Näistä kumpuavaa mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Uskoa Suomeen, uskoa vahvaan yhdistävään aatteeseen, yhteisiin arvoihin. Arvojen taittamista konkreettisiksi teoiksi.
Uskallusta olla utelias. Rohkeutta nähdä avautuva maailma symboloimassa toivoa eikä pelkoa.
Rohkeutta uskoa hyvään.
Ennen kaikkea se on rohkeutta välittää. Välittää niin paljon, että pelottaa. Ja silti ja juuri siksi uskallusta tehdä ratkaisuja, olla eturivissä tarttumassa ympäröivän maailman mahdollisuuksiin eikä taustalla takertumassa saavutettuihin etuihin.

Suomi pystyy parempaan – yhdessä.

(Puhuttaessa muutosvarauksin)

Hyvät kokoomuslaiset, hyvät läsnäolijat

Hallitus on päässyt käyntiin Suomen uudistamisessa. Olemme tehneet esityksiä, joiden tavoitteena on kohentaa Suomen taloudellista tilannetta ja sitä kautta vahvistaa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Ilma on sakeana keskustelua hallituksen esityksistä ja niiden vaikutuksista.

Puheen ensimmäisessä osassa hahmotan talouspolitiikkamme isoa kuvaa. Mikä on hallituksen ja myös Kokoomuksen strategia, jolla Suomi saadaan uuteen nousuun?

Aloitan kuvaamalla lyhyesti Suomen talouden tilannetta ja meitä kohtaavia haasteita. Sitten kerron, miksi hallitus tekee uudistuksia, joilla Suomen kilpailukykyä vahvistetaan sekä teen muutaman huomion työn tuottavuuden parantamisesta.

Puheeni toisessa osiossa käsittelen varsin ajankohtaista turvapaikkakriisiä sekä suomalaisia ja eurooppalaisia ratkaisuja siihen.

Suomen talouden tilanne

Suomen talouden kurja tila on jo varsin tuttua kertomaa. Kansantaloutemme on supistunut. Kasvun ennustetaan olevan tulevinakin vuosina varsin vaatimatonta, Euroopan alhaisinta. Kilpailukykymme maailmanmarkkinoilla on rapautunut, eikä missään muussa Euroopan maassa työttömyys kasva yhtä nopeasti kuin Suomessa. Suomi on jäämässä vaille maailman ja Euroopan talouskasvua, joka sekään ei ole vielä kovin varmalla pohjalla.

Ovatko Suomen ongelmat rakenteellisia vai onko ongelma heikossa suhdannetilanteessa?

Suomella toki on jonkinlainen suhdanneongelma. Ekonomistit arvioivat, että Suomen kokonaistuotanto on noin kolme prosenttia normaalin tasonsa alapuolella. Tämä ”tuotantokuilu”, kuten ekonomistikielellä sanotaan, kuvaa sitä, miten paljon Suomen talous tällä hetkellä alisuoriutuu suhteessa potentiaaliseen tasoon. Alisuoriudumme siis noin kolmen prosentin verran.

Suomen talous on karkeasti 20 prosenttia heikompi verrattuna ennen finanssikriisiä arvioituun kasvutrendiin. Tähän suhteutettuna tuo kolmen prosentin tuotantokuilu on siis pieni. On selvää, että pääosa Suomen ongelmista on rakenteellisia. Suomen talouden normaalitila suhdannevaihteluista puhdistettuna on paljon heikompi kuin ehkä haluaisimme edes uskoa.

Suhdannetoimet, kuten elvyttävä finanssipolitiikka, auttaisivat kyllä kotimarkkinoita, mutta samalla nostaisivat hintoja ja tätä kautta edelleen vaikeuttaisivat Suomen kilpailukyvyn korjaamista. Emme voi myöskään enää lähteä siitä, että talouskasvu kyllä hoitaa elvytysvelan kuin itsestään, kun kasvu lähtee käyntiin. Juuri siksi olemme kovin tukalassa tilanteessa. Joudumme hoitamaan talouden suurta rakenteellista ongelmaa eivätkä suhdanteetkaan tässä meitä auta.

Rakenneongelmat ja kilpailukyvyn vahvistaminen

Mitä sitten ovat Suomen suuret rakenteelliset ongelmat?

Niitä on ainakin kaksi. Ne tekevät Suomesta Euroopan talouden sairaan miehen.

Toinen on heikko kilpailukykymme. Olemme euroalueen sisällä liian kallis maa.

Toinen on liian alhainen työllisyysasteemme ja heikkenevä huoltosuhteemme – eli liian vähäinen käsiparien määrä. Käsiparit vähenevät, vaikka tarvitsemme lisää työtunteja, jotta voimme rahoittaa julkiset palvelut ja tulonsiirrot.

Kumpaakaan näistä ongelmista ei hoideta ripottelemalla lisää julkista rahaa. Ne vaativat talouden rakenteellisia muutoksia.

Vaikka arvioiden suuruus vaihtelee, vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että työvoimakustannuksemme ovat liian korkeat. Palkat ovat liian korkeita suhteutettuna siihen, miten tuottavia olemme ja millaisia hintoja suomalaista tavaroista ja palveluista voi maailmalla pyytää. Oikeastaan kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kilpailukykykaula on vähintään kaksinumeroinen prosenttiluku. Ihan sama asia voidaan sanoa toteamalla, että työllistäminen ei ole meillä riittävän kannattavaa. Syistä voi väitellä, mutta syyttely ei auta ja olivat syyt tai syylliset missä vain, emme yksinkertaisesti pääse mukaan talouskasvuun ellemme paranna kilpailukykyämme.

Suomeen ei investoida riittävästi, koska tänne ei kannata investoida. Suomalaisia yrityksiä moititaan huonosti johdetuiksi ja niiden tuotevalikoimaa puutteelliseksi – mutta monet suomalaiset yritykset ovat viime vuosinakin laajentaneet tuotantoaan ulkomailla, jossa se on kannattavampaa.

Tämän vuoksi hallitus yritti solmia yhteiskuntasopimusta ja on etenemässä nyt oman kilpailukykypakettinsa kanssa. Tavoitteena on alentaa työvoimakustannuksia viidellä prosentilla. Monet keinoista ovat ikäviä, mutta on jokaisen suomalaisen palkansaajan etu, että työvoimakustannuksia alennetaan. Pienellä tinkimisellä palkasta tai palkanlisistä saadaan työpaikkoja turvattua, työttömiä töihin ja sitä kautta vahvempi julkinen talous.

Julkisuudessa on kysytty, onko hallituksen nyt valitsemilla toimilla vaikutusta kilpailukykyyn ja sitä kautta vientiin ja työllisyyteen. On. Vaikka ajan mittaan toki kehitämme parempia tuotteita ja palveluita, karu tosiasia on, että jokainen suomalainen yritys toimii koko ajan globaalissa kilpailussa.

Jos kannattavuutta saadaan paremmaksi, moni yritys joka nyt miettii tuotannon siirtämistä tai rekrytointeja tai irtisanomisia huomaa työllistämisen olevan kannattavampaa ja tekeekin Suomen työllisyyden kannalta myönteisen päätöksen. Nämä talouden lainalaisuudet eivät ole muuttuneet mihinkään, vaikka uusia aloja syntyykin.

On kysytty myös, miten esimerkiksi kaupan ylityöt tai ravintoloiden sunnuntailisät tai kuntien ja valtion lomat liittyvät viennin kilpailukykyyn. Kyllä ne liittyvät. Vientiyritystemme kilpailukyky riippuu myös koko kansantaloutemme kustannuksista.

Kun en ole ekonomisti vaan politologi, olen vääntänyt tätä kokonaisuutta rautalangasta itsellenikin:

– Ilman kilpailukykyä ei synny vientiä.
– Ilman vientiä ei synny vahvaa kasvua.
– Ilman kasvua ei synny uusia työpaikkoja.
– Ilman työpaikkoja ei synny verotuloja.
– Ilman verotuloja ei ylläpidetä hyvinvointiyhteiskuntaa palveluineen ja etuuksineen.

Eli kääntäen: jotta paitsi säilytämme, myös pystymme kehittämään modernia hyvinvointiyhteiskuntaa, tarvitsemme kilpailukyvyn, viennin, kasvun, työpaikat ja näistä seuraavat verotulot.

Ja mitä tekemistä vaikkapa julkisen sektorin lomilla tai yleensä työajan pituudella on kilpailukyvyn kanssa?

Julkista sektoria, hyvinvointivaltiota, ei ole olemassa ilman yksityistä sektoria. Taloudellisen toimeliaisuuden ja yritysten kautta saamme ne verotulot, joilla julkista sektoria pyöritetään. Vahva julkinen sektori tarvitsee tekijäkseen, pohjakseen, rahoittajakseen vahvan yksityisen sektorin.

Yritysten tehtävä on kannattaa, sitä kautta ne voivat työllistää. Se edellyttää yhtäältä sitä, että on mitä myydä ja kilpailussa pärjää, toisaalta sitä, että työllistämisen kynnys on riittävän matala. Sitä kautta yksityinen sektori voi kannatella julkisen sektorin: sekä suorien verotulojen kautta että luomalla suomalaille työpaikkoja. Työn kautta julkiseen kassaan kertyy paitsi verotuloja työstä, myös hyötyä siten, että yhä harvempi joutuu elämään etuuksien varassa.

On tärkeää hahmottaa, että kun julkista sektoria paisutetaan, tullaan samalla asettaneeksi lisää painetta yritysten menestykselle. Julkisen sektorin menot on katettava, tämä on varsin selkeää matematiikkaa. Ja vastaavasti, kun julkista sektoria kevennetään, myös sen rahoittamisen taakka kevenee. Tähän on löydettävä kestävä tasapaino.

Nyt yritysten sotu-maksua lasketaan rahoituksella, joka saadaan vaikkapa julkisen sektorin lomia lyhentämällä. Näin sanottuna tämän saa kuulostamaan pahalta: viedään työntekijän selkänahasta jotta pääoma pärjää. Mutta tästä ei ole kyse.

Kyse on siitä, että yritysten on pärjättävä ja työllistettävä, jotta emme joudu jatkamaan julkisen sektorin leikkaamista. Tässä pallo on nyt yritysten päädyssä: olemme hallituksen toimin laskeneet yritysverotusta. Olemme sitoutuneet kilpailukykyloikkaan. Teemme parhaamme tukeaksemme tuottavuuden nostoa, kuten pian käyn läpi. Vahva viesti onkin: huomioikaa nämä toimet suunnitelmissanne: yrittäkää, työllistäkää, jatkakaa hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista!

Kilpailukykymme parantaminen on meille kiertämätön paikka, kansallinen välttämättömyys. Nyt sekä hallitusohjelmassa että yhteiskuntasopimusta korvattaessa päätetyt toimet antavat sekä kilpailukykyloikkaan että työllistämisen kynnyksen madaltamiseen hyvän alun, mutta työ jatkuu. Yhdessä.

Työn tuottavuus

Monissa puheenvuoroissa esitetään ”tuottavuuden parantaminen” vaihtoehtona Suomen hintakilpailukyvyn vahvistamiselle. On esimerkiksi väitetty, että hallitus tuijottaa vain kustannuksia, eikä näe uuden kehittämisen ja tuottavuuden mahdollisuuksia. Tätä tulkintaa en allekirjoita. Pikemminkin toivon, että tuottavuutta vaihtoehtona tarjoavat ovat valmiita myös esittelemään toimivia keinoja tuottavuuden nousun tukemiseen.

Yksikkötyökustannusten alentaminen ja työn tuottavuuden lisääminen eivät ole toisilleen vastakkaisia asioita. Molempia tarvitaan. Kilpailukykyloikka vaikuttaa nopeasti, tuottavuutta parantavat toimet pidemmällä aikajänteellä.

Työn tuottavuutta on vaikea nopeasti ja helposti talouspolitiikan keinoin parantaa. Mutta voimme tehdä paljonkin sen eteen, että tuottavuuskasvulle on hyvät edellytykset. Tärkeintä on pitää talous avoimena ja kilpailullisena.

Muita keinoja ovat esimerkiksi:
– koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen uudistaminen ja strateginen vahvistaminen
– vahva kaupunkipolitiikka, jotta osaamiset ja työtilaisuudet kohtaavat
– kilpailun lisääminen, jotta yritykset innovoivat ja niiden johtaminen kehittyy
– joustavammat työmarkkinat, joissa muutos on myös mahdollisuus ja ihmisiä tuetaan muutostilanteissa
– tehottomien yritystukien karsinta
– paikallisen sopimisen edistäminen, jotta yritykset voivat paremmin palkita tuottavuuden kasvusta
– työntekoon kannustava verotus, jotta oman osaamisen kehittäminen ja ahkeruus kannattavat
– kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö työlle ja investoinneille
– yritysten monikulttuurisuus, joka tukee toimintaa globaaleilla markkinoilla

Tuottavuutta voi nostaa myös kehittämällä työelämän laatua. Kokoomukselle on erittäin tärkeää, että myös työelämän laadullisissa kysymyksissä, kuten työhyvinvoinnin edistämisessä ja johtamisen kehittämisessä päästään eteenpäin. Tässä kohtaa lähetän terveiset erityisesti Etelärantaan. Työelämän laadulliset kysymykset eivät ole vain plus ja miinus -laskuharjoituksia, vaan niitä pitää pystyä tarkastelemaan yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Tässä työnantajapuolella on parannettavaa ja toivonkin EK:lta joustavampaa ajattelua.

Kuten jo tämä listaus osoittaa, tuottavuuden parantaminen edellyttää paljon oikeaan suuntaan vieviä keinoja, joista monet ovat vaikeita toteuttaa. Vielä muistutan, että nämä toimet eivät myöskään ole hallituksen kilpailukykypaketille vaihtoehtoisia, vaan molempia tarvitaan.

Tässä yhteydessä ei pidä vähätellä myöskään elinkeinopolitiikan merkitystä. Paitsi että luomme hyviä edellytyksiä investoida Suomeen, on meidän osattava hyödyntää niitä paremmin. Tulen vielä tänä syksynä osaltani linjaamaan sitä, millaista elinkeinopolitiikkaa Suomen tulisi harjoittaa uusien työpaikkojen, kasvun ja ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi. Tarvitsemme uutta tapaa toimia, uutta elinkeinopolitiikkaa.

Haluan vielä kiteyttää miksi tämä kaikki tehdään, miksi talouden suunnan kääntäminen on tarpeen. Siksi, että voimme jatkossakin elää hyvinvointiyhteiskunnassa ilman jatkuvaa kurjistumisen kierrettä ja leikkaustarvetta. Ennemmin tai myöhemmin hyvinvoinnin pohja rapautuu, ellei taloutta saada kuntoon. Siksi talouspuhe on myös puhetta hyvinvoinnista. Siitä, miten neuvolat, lastentarhat, koulut ja hoivakodit ovat kaikkien saatavilla ja korkealaatuisia. Monesti epäillään, että talouden ja työn rakenteellisia uudistuksia ajavilla on jokin ketunhäntä kainalossa. Ainakin omalla kohdallani pohja talousajattelulle on ylpeys pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista. Sitä puolustan ja siksi nostan esiin toimia, jolla hyvinvoinnille tehdään kestävä perusta.

Turvapaikkakriisi

Päätän puheeni tällä hetkellä hyvin laajasti koskettavaan aiheeseen, turvapaikkakriisiin ja maahanmuuttoon. Tämä on talous- ja työllisyystilanteen lisäksi toinen vaativa asiakokonaisuus, joka meidän on pystyttävä käsittelemään. Keskustelu turvapaikanhakijoista haastaa jokaisen suomalaisen miettimään arvojaan, suhtautumistaan toiseen ihmiseen, suvaitsevaisuuden ja vastuullisuuden ajatuksiin ja myös Euroopan ideaan.

Turvapaikkatilanne on Suomessa uusi. Suurin muuttoliike sitten toisen maailmansodan tuntuu meilläkin. Suomeen on tullut aiemmin turvapaikanhakijoita suhteellisen vähän moneen muuhun eurooppalaiseen maahan verrattuna. Edellinen suurempien hakijamäärien vuosi oli 2009, jolloin hakijoita oli vajaat 6000. Sen jälkeen hakijoiden määrä on tasaantunut alle 4000:een ulkomaalaislain uudistamisen myötä. Nyt olemme tilanteessa, jossa esimerkiksi toissapäivänä, siis pelkästään yhtenä päivänä, rekisteröitiin 645 turvapaikkahakemusta. Se on uusi ennätys.

Haluan korostaa, että vaikka tilanne on muuttunut nopeasti, olemme tilanteen tasalla ja luomme koko ajan ratkaisuja, joilla tilanne pysyy hallinnassa.

Kyseessä on Suomelle samaan aikaan iso haaste, mutta myös mahdollisuus. Mahdollisuus voi kääntyä uhaksi, ellemme onnistu kolmessa asiassa:

1) Yhteistyössä eurooppalaisella tasolla
2) Turvapaikanhakuprosesseissa, joiden on oltava nopeita, tehokkaita ja oikeudenmukaisia
3) Maahanmuuttajien kotouttamisessa suomalaiseen yhteiskuntaan.

Näistä kolmesta haluan tehdä muutaman huomion.

1) Yhteistyö eurooppalaisella tasolla

Kun sadattuhannet ihmiset kriisien ja näköalattomuuden keskellä ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että heidän on tultava turvallisempaan Eurooppaan, on Euroopan pystyttävä johtopäätöksiin yhdessä. On täysin selvää, että tarvitsemme vahvaa yhteistyötä.

Tilanne ei ratkea piikkilanka-aidoilla. Tilanne ei ratkea yksittäisten EU-maiden kansallisilla toimilla. Tilanne ei ratkea ylilyönneillä tai syyllistämisellä. Tilanne ratkeaa tekemällä yhteisiä, kestäviä eurooppalaisia ratkaisuja. Tässä työssä Suomen kannattaa olla mukana jo oman etunsa vuoksi.

Mitä konkreettisia toimia Euroopan tasolla voidaan esimerkiksi tehdä:

– Ihmissalakuljettajat on saatava kiinni. EU on jo vahvistanut valvontaoperaatioita Välimerellä. Nyt käydään neuvotteluita lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa yhteistyön tiivistämisestä.

– EU:n ulkorajojen valvontaa pitää tehostaa ja varmistaa, että kaikki turvapaikanhakijat rekisteröidään. Erityisen tärkeää on auttaa Kreikkaa, jotta se pystyisi noudattamaan Dublin-velvoitteitaan. Myös muut rajamaat tarvitsevat tukea. EU:n yhteiset hakemusten käsittelykeskukset käynnistävät toimintaansa. EU:n rajavalvontaviranomaisen Frontexin resursseja on vahvistettava.

– EU-maiden sisäministerit päättivät tiistaina helpottaa rajamaiden taakkaa. Muut jäsenmaat ottavat vastaan yhteensä 120 000 tuhatta suojelun tarpeessa olevaa turvapaikanhakijaa seuraavan kahden vuoden aikana. Tätä rahoitetaan EU:n budjetista.

– EU on jo päättänyt laajentaa turvalliseksi katsomiensa maiden listaa. Tällä ehkäistään perusteetonta turvapaikanhakua.

– Kovan paineen alla olevia maita pitää auttaa myös pitämään huolta turvapaikanhakijoista. Suomi lähettää Unkariin 200 armeijan telttaa hätämajoitukseksi. Euroopan komissio ohjaa maihin varoja EU-budjetista.

– Aivan yhtä tärkeää on tukea konfliktimaita ja niiden naapureita kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun keinoin. EU:n pitää tehdä kaikki voitavansa myös konfliktien ratkaisemiseksi ja elinolojen kohentamiseksi lähtömaissa.

Maahanmuutossa ja muuttoliikkeissä on kyse ihmiskunnan suurimmista muutosvoimista. Muutos koettelee koko Euroopan ideaa. Euroopan laajuinen yhteistyö on ollut Suomelle eduksi vuosien varrella ja on sitä myös tässä kysymyksessä. Siitä huolimatta on tärkeää muistaa, ettei turvapaikkakriisissä ole kyse kiintiöistä, instituutioista tai päätöksenteosta. On kysymys ihmisistä.

2) Turvapaikanhakuprosessien toimivuus

Sekä inhimillisesti että kokonaisuuden kannalta muutenkin on tärkeää, että turvapaikkahakemukset käsitellään asianmukaisesti ja mahdollisimman ripeästi ja jos päätös on myönteinen, kotouttamistoimet käynnistetään heti.

Hädänalaisten ihmisten auttaminen on tärkeintä. Mutta tärkeää on myös varmistaa perusteetta tulleiden ihmisten nopea palauttaminen. Mitä tehokkaampaa palauttaminen on, sitä vähemmän meille tulee perusteettomia turvapaikanhakijoita, ja sitä paremmin voimme auttaa heitä, jotka apua todella tarvitsevat.

Otan muutaman konkreettisen esimerkin siitä, millä tavoin tilannetta pidetään hallinnassa:

– Asiantuntijaryhmä ylläpitää tilannekuvaa maahanmuuton kokonaisuudesta joka päivä. Sisäministeri Orpon kokoamaan ryhmään kuuluvat edustajat sisäministeriöstä, Maahanmuuttovirastosta, Poliisihallituksesta, Rajavartiolaitoksesta, Suojelupoliisista sekä ulkoasiainministeriöstä.

– Maahanmuuttovirasto on perustanut tilannekeskuksen, jolla on ajantasainen tieto vastaanottokeskusten vapaista paikoista. Uusia vastaanottotiloja on onnistuttu lisäämään, mutta sopivia tiloja etsitään jatkuvasti.

– Maahanmuuttovirasto päivittää Irakin ja Somalian turvallisuusarviot ja uudistaa turvapaikkahakemusten ratkaisulinjauksia ajantasaisen tiedon mukaan.

Tavoite on, että turvapaikkahakemusten käsittely on turvallista, oikeudenmukaista ja tehokasta kaikille osapuolille. Turvapaikanhakijat on saatava hallittuun, lailliseen prosessiin heti rajalta.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun ns. järjestelykeskukset alkavat toimia (kuten Torniossa), turvapaikanhakijat ohjataan ensin sinne. Siellä saapuvat ihmiset rekisteröidään turvapaikanhakijoiksi, ja heidät siirretään ohjatusti vastaanottokeskuksiin. Vastaanottokeskuksissa olon aikana turvapaikkahakemus käsitellään. Ellei oleskelulupaa myönnetä, edessä on kotiinpaluu. Oleskeluluvan saavien osalta alkaa sopeutuminen Suomeen.

Viranomaisten määrää ja resursseja lisätään tähän työhön tarpeen mukaan.

3) Maahanmuuttajien kotouttaminen

Jo pelkästään turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä tarkoittaa sitä, että Suomeen tulee enemmän maahanmuuttajia, vaikka tiukennamme turvapaikan myöntämisperusteita muiden Pohjoismaiden mukana. Myönteisten päätösten määrä kasvaa siitä yksinkertaisesta syystä, että aiheellisesti suojelua ja turvaa tarvitsevien ihmisten määrä on kasvanut.

Tämäkin herättää kysymyksiä ja huolta suomalaisten keskuudessa. Ei ole ihme, että moni ihminen on huolissaan ja kaipaa sekä faktaa että turvallisuudentunnetta jatkuvan muutoksen keskellä. Pohdinnassa on esimerkiksi, miten Suomen rahat riittävät, vaikuttaako maahanmuutto työllisyystilanteeseen, onko maahanmuuton kasvulla vaikutusta maamme turvallisuuteen ja niin edelleen.

Ytimessä on se, että maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on saatava käyntiin välittömästi, kun he saavat oleskeluluvan. Tässä on tekemistä koko yhteiskunnalla.

Kotoutuminen voi edellyttää esimerkiksi kielen oppimista sekä suomalaisen kulttuurin, tapojen ja lainsäädännön omaksumista. Tähän tarvitaan ohjausta, neuvontaa ja koulutusta alusta lähtien. Maahanmuuttajien työllistymistä voidaan edistää myös mahdollisuuksilla hyödyntää aiempaa koulutustaustaa sekä tarvittaessa suorittamalla täydennysopintoja. Työlupaprosessejakin on syytä sujuvoittaa. Toisen työpaikka ei ole toiselta pois. Kun saamme yhä useamman ihmisen – jo Suomessa asuvan tai Suomeen muuttavan tekemään työtä, se hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Vaikka näin laaja maahanmuutto on yllättänyt meidät kaikki ja nostanut esiin lukuisia ongelmia, uskon silti että siitä seuraa myös hyviä asioita. Ihmisten kohtaamisia, mahdollisuuksia tehdä hyvää ja auttaa, myös merkityksellisyyden tunteita sekä auttajille että autettaville. Maahanmuuton on kuitenkin tapahduttava hallitusti, laillisesti ja niin, että järjestelyt voidaan yleisesti kokea oikeudenmukaisiksi.

Lopuksi

Asioista on voitava keskustella ja ratkaisuja ongelmiin on voitava etsiä yhdessä. Talouden kysymyksissä on paljon ideologisia ja näkemyksellisiä eroja. Maahanmuuton kysymyksissä on paljon sekä eettistä että käytännöllistä pohdittavaa. Nämä aiheet eivät ole helppoja, mutta silti keskusteluun on löydettävä tasapaino. Minä olen tätä mieltä, sinä ehkä toista, mutta kunnioitetaan toisiamme, keskustellaan rauhassa ja löydetään ratkaisut. Sellaisessa Suomessa toivon voivani elää.

Puheeni suurlähettiläskokouksessa 24.8.2015

Arvoisat Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt, hyvät kollegat ja ystävät,

Tämä on jo kahdeksas peräkkäinen vuosi, kun olen puhumassa suurlähettiläskokouksessa. Tänne on mukava tulla joka vuosi, tapaamaan vanhoja tuttuja – kuulemaan uutisia eri puolilta maailmaa. Haluan kiittää teitä kaikkia taas kuluneen vuoden yhteistyöstä. Elämme kansainvälisen politiikan korkeasuhdannetta ja ymmärrän hyvin, mitä se on vaatinut teiltä jokaiselta. Jälleen kerran lämmin kiitos panoksestanne ja Suomen eteen maailmalla tekemästänne työstä.

Ne viestit mitä te ja edustustojemme väki ympäri maailmaa meille Suomeen välitätte ovat erittäin arvokkaita. Monesta suunnasta on tullut paitsi hyödyllistä tietoa maan taloudesta, myös vinkkejä niistä mahdollisuuksista, joita maailmalla on suomalaisille yrityksille.
Teillä ja koko ulkoministeriöllä on tärkeä tehtävä Suomen talouden kääntämisessä nousuun. Suomi nousee vain, jos saamme lisää vientiä ja investointeja. Pitäkää taloussuhteet nyt ehdottomana ykkösasiananne. Miettikää, mitä voitte vielä tehdä Suomen talouden ja suomalaisten yritysten hyväksi. Enkä tarkoita vain isojen yritysten isoja kauppoja. Pitäkää huolta myös pienistä yrityksistä ja kokonaan uusista toimialoista.

Hyvät ystävät,

Näiden kuluneen kahdeksan vuoden aikana olen puhunut teille niin ulkoministerinä, eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä kuin pääministerinäkin. Nyt minulla on taas uusi duuni. Valtiovarainministerinä olen päässyt katsomaan niin Euroopan kuin kotimaankin talouskehitystä entistä syvällisemmin.
Tänään ajattelin pohtia ääneen teemoja, jotka näen paitsi Suomen myös Euroopan kannalta talouden kohtalonkysymyksinä. Tulen puheessani käsittelemään talous- ja rahaliiton kehittämistä sekä Suomen talouskehityksen välttämättömiä valintoja.

EMU:n kehittäminen

Tämä porukka jos joku mieltää sen, ettei Suomi elä umpiossa. Olemme kiinteä osa Pohjoismaita, Eurooppaa ja entistä enemmän koko globaalia taloutta.

Alkuun lienee paikallaan sanoa muutama sana euroalueen tilanteesta.

Kreikka on moninaisten vaiheiden jälkeen löytänyt taas raiteilleen. Uudet vaalit oikeastaan kuuluvat tähän uuteen kurssiin. Sääli, että matkalla täytyi tehdä niin monta mutkaa ja ajaa niin moneen umpikujaan.
Kiertotiet ja väärät käännökset haukkasivat ison palan Kreikan talouskasvusta ja valtion kassasta.

Suomen tiukka linja Kreikan tukemisessa on saattanut herättää kysymyksiä asema-maissanne. Voitte vastata kyselyihin rauhallisin mielin toteamalla, että Suomi noudattaa nyt samaa linjaa kuin on noudattanut koko kriisin ajan. Olemme valmiita auttamaan kumppaneitamme, kunhan yhteisesti sovitut ehdot täyttyvät ja niistä pidetään kiinni.

Nyt Euroopan on kuitenkin pyrittävä katsomaan eteenpäin. Niin meidänkin – en puhu tämän enempää Kreikasta. Katsotaan mieluummin euroalueen tilaa kokonaisuutena.

Suomi on muiden jäsenmaiden kanssa samaa mieltä siitä, että talous- ja rahaliittoa pitää kehittää. Finanssikriisin jälkeen tuskin kukaan voi olla eri mieltä.

Paljon on jo tehtykin. Euroalue on tänään huomattavasti vahvempi ja jykevämpi rakennelma kuin se oli vuonna 2008, kun globaali rahoituskriisi pyyhkäisi Euroopankin yli. Jälkikäteen voi sanoa, että rakennelma huojui aika lailla.

Nyt meillä on vahvemmat sopimukset järkevästä talouspolitiikasta – niin sanotut two-pack ja six-pack. Meillä on myös vahvempi eurooppalainen pankkivalvonta ja toimiva järjestelmä kriisien ratkaisuun.

Riittääkö tämä? En usko. Mitä meidän pitää vielä tehdä? Sitä emme tiedä ja siksi siitä pitää nyt rohkaista avoimeen debattiin.
Euroopan komission, keskuspankin, parlamentin, euroryhmän ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat löivät juhannuksena pöytään oman tiekarttansa talous- ja rahaliiton kehittämisestä. Osa ajatuksista oli vanhoja tuttuja – kuten eurooppalainen talletussuoja. Osa oli uutta – kuten ehdotus eurooppalaisesta ”valtiovarainministeriöstä”.

Kuten usein aiemminkin, instituutiot tekevät esityksen, joka on oikeastaan ”brutto-lista”, josta jäsenmaat voivat valita sopivia elementtejä. Itse en usko, että presidenttien esitystä nielaistaan purematta. On vielä epävarmaa, mitkä asiat menevät eteenpäin. Suomessakaan emme ole vielä hallituksen kesken kantaamme muodostaneet.
Hallitusohjelmassa olemme linjanneet yleisiä periaatteita. Olemme sitoutuneet edistämään euroalueen vakautta. Suomen tavoitteena on sääntöperusteinen ja toimiva euroalue, jossa jokaisella jäsenvaltiolla itsellään on ensisijainen vastuu omasta talouspolitiikastaan ja omista veloistaan. Pyrimme palauttamaan no bail out –säännön uskottavuuden. Ja niin edelleen.

Yksi bruttolistan todennäköisesti etenevä osa on niin kutsuttu rahoitusunioni, eli pankkiunioni ja pääomamarkkinaunioni. Meillä on hallitusohjelmassa myönteinen kanta sijoittajavastuuseen perustuvaan pankkiunioniin ja sen kehittämiseen.

Toimivat ja luotettavat rahoitusmarkkinat ovat tärkeä edellytys myös Suomen talouskasvulle. Rahoitus on haaste etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille. Siis juuri niille yrityksille, mihin uudet työpaikat todennäköisimmin syntyvät. Meidän on onnistuttava myös lisäämään pk-yritysten kansainvälistymistä ja vientiä, mikä tietenkin edellyttää sujuvaa rahoitusta.
Jokaisessa euroalueen kriisimaassa pankkisektorin epävakaus ja rahoituksen tyrehtyminen ovat olleet keskeisiä tekijöitä kriisin kärjistymisessä. Joissakin maissa ongelmat lähtivät pankkien holtittomuudesta ja löperöstä valvonnasta. Toisissa maissa, kuten Kreikassa, pankit joutuivat kärsimään valtiontalouden huonosta tilasta.

Jatkossa täytyy päästä tilanteeseen, jossa pankit ja valtiot eivät vedä toisiaan pinnan alle. Jos pankkien ja valtioiden ongelmat kyetään erottamaan toisistaan, niiden hallittu hoitaminen on paljon helpompaa ja halvempaa. Tähän pankkiunioni pyrkii.

Toinen kehittämisen arvoinen asia ovat yhteiset säännöt. Yhteinen raha edellyttää yhteisten sääntöjen kunnioittamista. Tätä Suomi on ajanut vahvasti koko ajan ja tulee ajamaan jatkossakin.

Matkan varrella on luotu uusia, entistä tiukempia sääntöjä. Yksi ongelma on sääntöjen monimutkaisuus ja byrokraattisuus, jolloin soveltaminen on hankalaa.
Ongelmia on myös toimeenpanossa. Jos sääntöjä ei noudateta tai jos niitä tulkitaan eri tavalla eri tilanteissa, se syö koko järjestelmän uskottavuutta.

Kolmas ja ehkä tulenarin kysymys liittyy velkaan. Suomen linja on selvä: jokaisen on vastattava omista veloistaan. Se ei tarkoita, etteikö Suomi hädän tullen ole valmis auttamaan. Vallan ja vastuun tulee kuitenkin kulkea käsi kädessä. Niin ei voi olla, että päätökset julkisista menoista tehdään kansallisesti, mutta vastuu veloista on yhteinen.

Neljäs, ja pitkällä aikavälillä yksi merkittävimmistä kehittämisen kohteista ovat talouden rakenneuudistukset. Useimmat euroalueen maat – Suomi mukaan lukien – painivat talouden vakavien rakenneongelmien kanssa.
Kaikista euromaista ei tarvitse tulla Saksaa. Eikä se taida olla mahdollistakaan. Mutta jokaisen jäsenmaan pitää pystyä uudistumaan tavalla, joka mahdollistaa kestävän taloudenpidon. Puhun tästä Suomen osalta pian laajemminkin.

Keskustelua EMU:n kehittämisestä tullaan varmuudella käymään vielä pitkään ja hartaasti. Itse pidän olennaisena, että meillä on toimivat kriisinhallintamekanismit, jotka korostavat velkojien vastuuta ja suojelevat veronmaksajia. Tärkeää on myös se, että vahvistamme euroalueen kykyä kestää finanssimarkkinoiden myrskyjä. Tämä puolestaan edellyttää tiiviimpiä pääomamarkkinoita, kansallisten työmarkkinoiden joustavuutta ja valtioiden pankkiriskin pienentämistä.
Vielä yleisenä evästyksenä kotimaiseen keskusteluun eurosta ja rahaliiton kehittämi-sestä toteaisin, että liian usein ajatellaan, että kysymys on jostakin ”Brysselin asiasta”, joka meidän on pakko jotenkin hoitaa. Kyse kuitenkin on suomalaisten omasta rahasta, Suomen oman talouden tulevasta kehityksestä ja suomalaisista työpaikoista. Ei ole samantekevää, mihin suuntaan euroalue kehittyy. Vain mikäli euroalue nousee, voi myös Suomi nousta. On siis Suomen etu, että tiedämme ajoissa mitä haluamme ja vaikutamme keskusteluun tavalla, joka vie euroaluetta toivomaamme suuntaan.

Suomen talouden iso kuva ja linjavalinnat

Hyvät kollegat,

Kuten totesin, Suomi ei elä umpiossa. Meidän on otettava oppia muista, vältettävä jo muiden tekemiä virheitä, elettävä kuten saarnaamme ja kannettava oma vas-tuumme euroalueen kilpailukyvyn palauttamisesta.

Nykyisestä positiostani käsin on erityisen – jopa tuskallisen helppo nähdä ja ymmärtää, miten suurten talousvaikeuksien kanssa koko mantereemme painii. Vielä riipaisevampaa on huomata, että itse asiassa me suomalaiset olemme valuneet tuon surullisen kehityksen häntäpään pitäjiksi. Sanon sen kaunistelematta: Suomen talous on aidosti kuralla ja näkymämme EU-alueen huolestuttavimpia.
Kokonaistuotanto on supistunut kolme vuotta peräkkäin, työttömyys on lisääntynyt, kotitalouksien tulot ovat supistuneet, vaihtotase on alijäämäinen ja julkinen talous on selvästi miinuksella. Kuluvasta vuodesta tulee todennäköisesti neljäs perättäinen negatiivisen kasvun vuosi.

Tilanne on paitsi erittäin vakava, myös kiusallinen meille suomalaisille. Olemme perinteisesti tottuneet sellaiseen maailmanselitykseen, että muilla saattaa mennä huonosti, mutta meillä ei. Ihmemaa Suomi kyllä pärjää, vaikka eteläiset eurokumppanimme horjuisivatkin. Ei ole helppo hyväksyä, että olemme itse asiassa ajautumassa EU:n tarkkailuluokalle – tilanteeseen, jossa entisestä mallioppilaasta on tulossa yksi pahnanpohjimmaisista.

Mikä neuvoksi? Meidän on nyt esitettävä ne samat tiukan talouskurin vaatimukset itsellemme, joita olemme etulinjassa olleet vaatimassa euroalueen kriisimaille.
Miten tässä oikein näin kävi?

Harva suomalainen mieltää, että Suomen reaalinen BKT:n taso on edelleen alhaisempi kuin se oli ennen kansainvälistä finanssikriisiä. Meillä on hyvinvoinnin kasvattamisen osalta kohta takanamme menetetty vuosikymmen. Keskeiset verrokki-maamme Saksa ja Ruotsi ovat porskuttaneet ohitsemme jo kauan sitten.

Finanssikriisin iskiessä kuvittelimme, että selviävämme pahimman yli suhdannetyökaluin, eli elvyttämällä ja velkaantumalla. Onnistuimmekin varmasti vähäksi aikaa pehmentämään finanssikriisin pahinta iskua työllisyyteen. Menimme kuitenkin pahasti vikaan siinä, ettemme välittömästi ryhtyneet korjaamaan jo pitkään rapautuneita talouden rakenteita. Nokia-huuman Suomella meni hyvin. Ehkäpä hieman sokaistuimmekin tästä menestyksestä, joka kuitenkin nyt jälkeenpäin tarkastellen ei ollut koko Suomen, vaan yhden yksittäisen yhtiön menestystä. Sen varaan ei olisi saanut liiaksi laskea.
Yhtä aikaa Nokian hiipumisen kanssa päällemme kaatuivat finanssikriisin ja sittemmin euromaiden velkakriisien vaikutukset, jotka syvensivät kotimaisia haasteita. Pieni avoin talous kärsii usein eniten globaalitalouden siirtymissä. Samalla kilpailukykymme jatkoi heikkenemistään ja rakennemuutos iski myös toiseen kivijalkaamme, paperiteollisuuteen.

Historia osoittaa meille, että kilpailukykymme hapertuminen ei alkanut finanssikriisin seurauksena, vaan Suomi menetti suhteellista kilpailuasemaansa erityisesti kustannuskilpailukyvyssä suhteessa verrokkimaihin jo 2000-luvun alusta saakka.

Suomen talouden kehitys on erkanemassa muiden OECD-maiden kehityksestä erityisesti näiden pitkään korjaamatta olleiden kotimaisten rakenteellisten haasteiden takia.
Elinkeinorakenteemme ei ole onnistunut uudistumaan riittävässä määrin, väestömme ikääntyy, julkinen sektorimme on poikkeuksellisen raskassoutuinen, julkisen talouden epätasapainosta on tullut krooninen vaiva ja muun muassa työllisyysasteessamme on isoja aukkoja parhaassa työiässäkin olevien suomalaisten kohdalla. Eräs kuvaava indikaattori on tuore Eurostatin tilasto, joka osoittaa, että Suomen julkiset menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat EU-maiden ja maailman korkeimmat.

Mitä voimme oppia menneestä? Mitä voimme oppia esimerkiksi Euroopan kriisimailta? Mitä voimme oppia Saksan positiivisesta kehityksestä? Olennaista on mieltää, että emme voi korjata tätä isoa haastetta pelkällä budjettipolitiikalla. Tehdään tämä aivan selväksi: säästöt eivät käännä Suomen suuntaa.
Ne ovat tällä hetkellä kuitenkin välttämättömyys hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kestävyyden turvaamiseksi. Mutta tämä säästäminen ei koskaan lopu, ellemme tee määrätietoisesti toimia kilpailukyvyn palauttamiseksi ja rakenteiden uudistamiseksi. Pelkkä juustohöyläämisen tie on hitaan näivettymisen ja kurjistumisen tie. Se ei uudista tai vie Suomea pitkässä juoksussa eteenpäin.

Arvoisat kollegat,

Eurooppalaisesta tulokulmasta tarkastellen tunnelin päässä näkyy valoa. Euroopan ja maailman taloudessa on jo nähtävissä orastavia elpymisen merkkejä. Suomi on sen sijaan nyt kovaa vauhtia jäämässä muista jälkeen. Tämän pitäisi viimeistään avata silmät ja saada meidät ymmärtämään, että Suomen menestyksen eteen on nyt tehtävä paljon työtä. Kun kustannustasomme on liian korkea ja työikäinen väestömme ei kasva, emme pääse helposti mukaan maailmantalouden imuun. Suomi tarvitsee isompia korjausliikkeitä, joita tämä hallitus on agendalleen ottanut.

Haluan tuoda esille muutamia keskeisiä kokonaisuuksia, joiden uskon olevan aivan välttämättömiä valintoja Suomen suunnan kääntämiseksi. Nämä päätökset tarvitaan pian. Meillä ei ole enää varaa odottaa toimenpiteitä useita vuosia. Jokainen odottamiseen käytetty vuosi tarkoittaa valitettavasti uutta, leikkaavaa budjettia.

• Ensinnäkin meidän on nopeasti löydettävä ratkaisu kustannuskilpailukykymme parantamiseen. Voisi tiivistää, että ratkaisu Suomen haasteisiin on työ, työ ja työ. Suomalaista työtä ei pidä hinnoitella liian korkealle. Suomeen investoimisen, täällä työn tekemisen ja yrittämisen on oltava nykyistä houkuttelevampaa. Yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kariuduttua hallituksen on tehtävä tarvittavat ratkaisut niillä keinoin, jotka hallituksen omissa käsissä ovat. Olemme sitoutuneet siihen, että yksikkötyökustannuksia alennetaan vähintään viidellä prosentilla. Tämä tehdään vain ja ainoastaan siksi, että kuroisimme kiinni kilpailijoidemme saamaa etumatkaa ja rakentaisimme Suomeen toimintaympäristön ja ilmapiirin, jossa työllisyys voi kääntyä kasvuun.
• Meidän on myös onnistuttava tekemään työmarkkinoita joustavoittavia sekä työn tarjontaa lisääviä uudistuksia. Hallitusohjelmassa on hyvät linjaukset muun muassa paikallisen sopimisen edistämisestä ja ansioturvan uudistamisesta. Nämä ovat isoja uudistuksia, joilla voidaan merkittävällä tavalla vaikuttaa siihen, miten suomalaiset työmarkkinoille osallistuvat ja miten yritykset voivat tarjota enemmän työtä.

• Myös sääntelytaakkaa, normeja ja julkisia tehtäviä tulee purkaa. Tämä tuo happea paitsi yrityksille ja ihmisille, myös keventää julkisen sektorin taakkaa. Valvonnan ja sanktioinnin sijaan on rakennettava luottamusta, lannistamisen sijaan kannustimia, yhteiskunnan vastuun on jätettävä tilaa yksilön vastuulle ja meidän kaikkien vastuulle toinen toisistamme.
• Verotuksen rakenteen uudistaminen on myös niitä keskeisiä välineitä, jolla voimme viedä Suomea oikeaan suuntaan. Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut siihen, että kokonaisveroaste ei nouse. Tämä on oikea linjaus. Kireä verotus kuristaa talouden kasvua ja työllisyyttä. Suomen olisi päästävä verotuksen keventämisen tielle. Hallitusohjelman linja on, että työn ja yrittämisen kannalta haitallisimpia veroja kevennetään ja vähemmän haitallisia veroja kiristetään. Tämä tarkoittaa, että työn ja yrittämisen verotusta siirretään kulutuksen verotukseen. Tämäkin on työn ja kasvun linja.

Tätä hallituskautta tullaan lopulta mittaamaan siinä, miten hyvin olemme onnistuneet Suomen talouden uudistamistyössä ja miten hyvin olemme onnistuneet lisäämään työllisyyttä. Minulla on tässä kokonaisuudessa valtiovarainministerinä tärkeä tehtävä, johon suhtaudun hyvin vakavasti.

Minulla on kaksi prioriteettia ylitse muiden.

Ensimmäinen on puolustaa Suomen julkisen talouden kestävyyttä ja sen hoitoa kohtaan tunnettua luottamusta. Vain taloudenpidon ennustettavuus, vastuullisuus ja johdonmukaisuus voivat luoda Suomeen positiivisen kierteen, jossa yritykset uskaltavat investoida ja kotitaloudet kuluttaa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on riippuvainen tiukasta budjetinpidosta ja olemme tässä suhteessa jo lipsuneet pohjoismaisesta standardista – ainakin mikäli ja kun mielimme säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan laajoine ja laadukkaine palveluineen myös tuleville sukupolville. Tätä työtä on tehtävä niin eurooppalaista talouskehitystä ohjattaessa kuin kotimaassakin.

Toiseksi lupaan tehdä kaiken mahdollisen Suomen talouden kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi ja asettaa työn aina jokaisessa ratkaisussa etusijalle. Tämä edellyttää ensi sijassa rakenneuudistuksia – jälleen niin meillä kuin muuallakin Euroopassa.
Suomella on lukuisia haasteita. Näitä pitää uskaltaa katsoa suoraan silmiin. Silti meillä on moni perusasia kunnossa. Kaikki on siksi Suomelle mahdollista. Uuteen kukoistukseen nouseminen vaatii kovaa työtä, ja juuri työn asettamista etusijalle. Kuten se on vaatinut myös edellisiltä sukupolvilta.

Hyvät ystävät,

Teillä on kunnia edustaa maailmalla yhtä maailman parhaista maista. Tätä ei pidä haasteidenkaan keskellä unohtaa. Suomi tulee pärjäämään, jos me kaikki puhallamme yhteen hiileen ja teemme kukin oman panoksemme. Edustakaa Suomea jokaisessa tapaamisessa niin kuin se olisi uranne tärkein.

Onnea ja menestystä meille kaikille tähän yhteiseen urakkaan!

Suomen talouden tilanne on vaikea. Työttömyys on lisääntynyt. Kokonaistuotanto on supistunut kolme vuotta peräkkäin. Vaihtotase on alijäämäinen ja julkinen talous on pysynyt selvästi alijäämäisenä jo kuusi vuotta. Myös julkinen velka on jatkanut kasvuaan rivakkaa tahtia. Aiemmin toteutetut sopeutustoimet ovat supistaneet alijäämän kasvua, mutta eivät ole riittäneet pysäyttämään sitä.

Budjetissa on tehty säästöjä, jotta tulot ja menot saadaan tasapainoon. Vaikka kasvun ja työllisyyden edistäminen on kestävin tapa varmistaa hyvinvointipalvelujen rahoitus, Suomella on niin iso rakenteellinen alijäämä ja kestävyysvaje julkistaloudessa, että myös suoria säästöjä on tehtävä.

Suunta voidaan kuitenkin pidemmällä aikavälillä kääntää vain tekemällä talouden kasvua ja työllisyyttä vahvistavia sekä kilpailukykyä parantavia toimia. Jollei siinä onnistuta, edessä on leikkauslistoja ja säästöbudjetteja toisensa perään. Tätä kukaan tuskin toivoo.

Hallitus on sopinut, että teemme kaiken mahdollisen, jotta Suomen suunta kääntyy kohti parempaa. Tähän olen vahvasti sitoutunut. Meidän on päämäärätietoisesti ja johdonmukaisesti toteutettava se, mitä hallitusohjelmassa on sovittu. Lisäksi hallituksen on säilytettävä valmius reagoida, jos tavoitteista ollaan jäämässä.

Minulla on valtiovarainministerinä kaksi pyrkimystä ylitse muiden:

Ensimmäinen on puolustaa Suomen julkisen talouden kestävyyttä ja vastuullista taloudenpitoa. Tämä siksi, että haluan säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan, jossa lapset pääsevät hyvään kouluun, ikäihmisistä pidetään huolta ja julkisesti rahoitettu terveydenhuolto on jokaisen saatavilla. Haluan pitää myös huolta siitä, että suomalaisten verovaroja käytetään vastuullisesti.

Toinen on tehdä kaikkeni Suomen talouden kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi. Haluan viedä eteenpäin uudistuksia, jotka vahvistavat talouden kasvua, parantavat Suomen kilpailukykyä ja tuovat suomalaisille uutta työtä.

Tällaisin miettein olen valmistellut ensimmäistä budjettiehdotustani valtiovarainministerinä. Keskiviikkona julkistettiin ehdotuksen päälinjat: tiedote ja taustakalvot löytyvät täältä. Tallenne tiedotustilaisuudesta löytyy täältä. Koko budjettiehdotus löytyy huomenna täältä.

Hallitusneuvottelut on saatu päätökseen ja Kokoomus on päättänyt osallistua hallitusvastuuseen yhdessä Keskustan ja Perussuomalaisten kanssa. Neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä, välillä tiukemmin, mutta koko ajan yhteisiä ratkaisuja hakien. Tätä pidän tärkeänä tulevaa yhteistyötä ajatellen.

Tämä hallitus tulee toimimaan yhtenä joukkueena. Rakennamme luottamusta ilman sulle-mulle -politiikkaa tai sinun taikka minun edun hakemista. Päällimmäisenä on Suomen ja suomalaisten etu.

Nyt on katkaistava kurjistumisen kierre ja luotava uskoa tulevaisuuteen. Talouden sopeuttaminen ja leikkaukset tulevat sattumaan kaikkiin suomalaisiin, mutta yhdessä selviämme ja katse on tiukasti eteenpäin. Otamme yhdessä vastuuta, välitämme ja puolustamme hyvinvointivaltiota myös vaikeina aikoina.

Edessä oleva tie on pitkä, kipeätkin päätökset koskettavat jokaista. Tekemättä ei kuitenkaan voi jättää jos haluaa myös tulevaisuudessa hyvinvoivan Suomen.

Näen, että etenemme kolmea kautta:

1. Talous vakautetaan ja velkaantuminen pysäytetään, vaikka sitten vaikeillakin päätöksillä. Vahva talous on tukeva perusta hyvinvointiyhteiskunnalle.

Tätä toteutetaan yhteensä 10 miljardin euron kestävyysvajeen paikkaamisella. Neljän miljardin sopeutuksista ja lisäksi ehdollisesta 1,5 miljardin lisäsopeutuksesta sekä työllisyyttä edistävistä toimista on tehty päätökset hallitusohjelmassa. Näiden toimien vaikutukset näkyvät vuoteen 2021 mennessä. Lisäksi kuntien tehtävien vähentämisen ja rakenneuudistusten pitää vaikuttaa julkisen talouden vahvistamiseen neljän miljardin euron edestä viimeistään vuonna 2030.

2. Jäykkää järjestelmäämme jälleenrakennetaan uudistuksin ja kasvua luodaan monin toimin. Suomalaisten vahvuudet ja voimavarat vapautetaan käyttöön yksilöistä yrityksiin, julkiseen sektoriin ja kolmanteen sektoriin. Meillä on yli viisi miljoonaa erilaista elämäntapaa ja lukuisia tapoja tehdä työtä ja yrittää. Hyväksytään se ja järjestelmä joustakoon.

Näistä toimista esimerkkeinä kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen, valinnanvapauden lisääminen sote-palveluissa ja sääntelyn purkaminen sekä hallinnon prosessien keventäminen kautta linjan. Esimerkiksi lupa- ja valitusprosesseja yksinkertaistetaan ja viranomainen saa kysyä kansalaiselta ja yritykseltä yhtä asiaa vain kerran – samoja tietoja ei siis jatkossa kysytä monilla lomakkeilla.

3. Ratkaisuilla rakentuu Suomen uusi nousu, joka ei koske pelkästään taloutta. Raha ei ole ainoa mittari maamme menestykselle. Suomi ei nouse leikkaamalla, vaan yrittäjyydellä ja työllä, osaamisella ja luovuudella, yhdessä tekemällä.

Nyt muodostettavan hallituksen onnistuminen mitataan lopulta siinä, miten onnistumme tulevien neljän vuoden aikana luomaan suomalaisille työpaikkoja sekä vahvistamaan keskinäistä luottamusta, tulevaisuudenuskoa ja välittävää hyvinvointiyhteiskuntaa.

Pidetään pää kylmänä ja sydän lämpimänä, tehdään muutokset turvallisesti ja oikeudenmukaisesti. Siten, että kaikki suomalaiset pysyvät mukana.

Vain uusia ratkaisuja hakemalla ja näkemällä maailman muutokset mahdollisuutena Suomi voi olla kansainvälinen, avoin, suvaitsevainen, menestyvä maa myös tulevaisuudessa.

(Yhteiskirjoitukseni Juhana Vartiaisen kanssa 1.4., mm. Turun Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat)

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on kylmän sodan ja yhteiskuntajärjestelmien taistelun ylpeä voittaja. Pohjoismaat ovat onnistuneet yhdistämään vaurauden ja oikeudenmukaisuuden paremmin kuin mitkään muut maat.

Vauraus perustuu kansainvälistymiseen ja markkinatalouteen. Oikeudenmukaisuus perustuu hyvinvointivaltioon. Se jakaa riskit ja pitää huolen meistä silloin, kun emme siihen itse pysty. Se hoitaa meidät kuntoon silloin kun tarvitaan. Se valmentaa meidät kouluissa ja korkeakouluissa niin, että voimme itse elättää itsemme ja elää hyvää elämää.

Karu totuus kuitenkin on, että hyvinvointiyhteiskuntamme on uhattuna. Olemme jäämässä talouskasvussa ja hyvinvoinnissa rajusti jälkeen pohjoismaisista naapureistamme. Suomen kansantalous ei ole kasvanut vuoden 2011 jälkeen ja tuotanto ja työllisyys ovat edelleen vuoden tason 2007 alapuolella. Vahvaa kasvua ei ole näköpiirissä. Valtio ja kunnat velkaantuvat nopeasti.

Kokoomus haluaa pelastaa hyvinvointipalvelut ja pitää Suomen pohjoismaisessa perheessä. Julkiset palvelut ja tulonsiirrot pitää rahoittaa ja velkaantuminen katkaista.

Vaikka kansainvälinen talouskriisi ja viennin ongelmat ovat pahentaneet tilannetta, julkisen alijäämän pohjimmainen syy löytyy ikärakenteesta. Kun työikäinen väestö pienenee, hyvinvointivaltion kustannuksia ei voi vyöryttää tuleville sukupolville.

Saamme elämämme aikana valtiolta aikamoisen palvelupaketin. Jokaisen työkykyisen suomalaisen on siksi omalla työllään kannettava verokortensa kekoon, jotta paketti voidaan rahoittaa. Nykyisin pelisäännöin ei hyvinvointivaltio ole kestävällä pohjalla. Työllisyyttä on lisättävä.

Jos ammottava julkisen talouden vaje yritetään kattaa vain menosäästöillä ja veronkorotuksilla, finanssipolitiikasta tulee tällä vuosikymmenellä joka vuosi niin kireää, että talouskasvu jää surkeaksi. Siksi olemme esittäneet Kokoomuksen työlistan, joukon uudistuksia, joilla työn tekeminen ja työn teettäminen tehdään helpommaksi.

Mitä enemmän työllisyyttä saadaan nostetuksi, sitä vähemmillä menoleikkauksilla selvitään. Toivomme, että listamme inspiroisi muitakin puolueita esittämään työllisyyttä lisääviä rakenneuudistuksia, sillä yhteistyössähän maata rakennetaan. Taloutemme ei oikene odottamalla.

Kuntien ja valtion alijäämä on kuitenkin niin mittava, ettemme pärjää ilman menosäästöjä. Valtiovarainministeriön arvio ensi vaalikauden sopeutustarpeesta on peräti 6 miljardia euroa. Yhteensä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu jopa 10 mrd. euroa vuosittain.

Kokoomus sitoutuu luotettavien virkamiestemme arvioon. Sopeutuksen aikataulutusta pohtimaan perustaisimme valtiovarainministeriön ja tutkimuslaitosten johtajien ekonomistiryhmän, samaan tapaan kuin vuoden 2014 alussa.

Monet ovat ”elvytyksen” nimissä toivoneet valtiontalouden alijäämän tietoista kasvattamista. Emme pidä tätä tarkoituksenmukaisena, kahdesta syystä. Ensinnäkin, taloutemme ongelmat ovat pitkälti viennin ongelmia, eikä kotimaisen kysynnän kasvattaminen auta kilpailukyvyn parantamisessa, päinvastoin.

Toiseksi, meillä on jo nyt rakenteellinen alijäämä kuntien ja valtion taloudessa. Vaikka saisimmekin elvyttämällä työttömyyttä tilapäisesti alaspäin, meillä olisi todennäköisesti menojen lisäämisen vuoksi muutaman vuoden kuluttua sylissämme entistä isompi alijäämä. Kun sitä olisi pakko ryhtyä pienentämään, talous tungettaisiin uudelleen taantumaan. Tämän päivän ”elvytys” merkitsee siis huomisen ”jarrutusta”.

Tiemme eteenpäin on pitkä, palkkakurin ja tiukan taloudenpidon polku. Vastuullisesti toimimalla vakuutetaan yritykset ja kotitaloudet siitä, että taloutemme on kestävällä uralla ja että kaikki voivat suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen. Luottamus on edellytys uusien työpaikkojen syntymiselle.

Kunnioitetut sotaveteraanit – miehet ja naiset – hyvä juhlayleisö.

On vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä nöyryyttä ja samalla ylpeyttä, kun saan olla täällä tänään puhumassa teille. Näin harvinaista kunniatehtävää ei suomalainen mies kovin monta kertaa elämässään pääse suorittamaan.

Minun sukupolveni ei ole joutunut kokemaan sotaa. Olen saanut syntyä itsenäiseen Suomeen, joka on pystynyt tarjoamaan kansalleen rauhallisen ja vakaan elämän perustan.

En ole joutunut tuijottamaan kuolemaa silmiin kiväärin tähtäimen takaa, en pelkäämään kranaatin sirpaleita tai lentopommin täysosumaa. En ole joutunut pelkäämään omaa tai läheisen kohdalle sattuvaa väkivaltaista loppua.

Lakki päästä teidän edessänne, jotka olette joutuneet kokemaan sen ja vielä selvinneet.

Kullakin aikakaudella on omat vaikeutensa voitettavinaan. Elämäni ajalle on mahtunut kolme suurta talouskriisiä, joista viimeisin on vielä meneillään. Mutta yhtä kaikki, olen koko elämäni ajan saanut elää turvassa ja keskittyä rauhan töihin.

Nöyryyden ja ylpeyden lisäksi pitää siis nostaa vielä aivan erityisesti esiin kiitollisuus.

Mitä on kiitollisuus? Se on ensinnäkin syvää tietoisuutta siitä, että minun ja muiden sotien jälkeen syntyneiden suomalaisten elämä on teidän ansiostanne niin paljon parempaa kuin se olisi ilman niitä uhrauksia, jotka teitte.

Kiitollisuus on sydämessä oleva tunne siitä, että kun minun sukupolveni on saanut niin paljon, minun on itse vuorollani tehtävä oma osani. Se on velvollisuudentunnetta.

—

Ensi viikolla tulee kuluneeksi 75 vuotta Talvisodan päättymisestä. Tuo päivä on epäilemättä yksi tärkeimmistä Suomen historiassa. Se on itsenäisyyden ja vapauden lunastuksen merkkipäivä.

105 päivää puutteellisilla varusteilla, vaikeissa olosuhteissa, määrällisesti ylivoimaista hyökkääjää vastaan, Suomen kansa piti puolensa.

Ei tullut puna-armeijan paraatia Helsinkiin. Marssi Ouluun ei edennyt Suomussalmea pidemmälle. Suomalaisten hiihto-, maastonluku- ja ampumataito olivat erinomaista tasoa.

Se oli itsenäistymisen jälkeen monien repivien vaiheiden jälkeen sovintoon kasvaneen kansan valtava yhteinen voimainponnistus. Kauppiaan, papin, työmiehen ja pienviljelijän poika samassa rivissä. Veljeä ei jätetty.

Suomen kaikki kansankerrokset yhdessä näyttivät, että taustastaan riippumatta suomalainen rakastaa omaa maataan ja kansaansa. Ja on valmis tekemään kirjaimellisesti kaikkensa niiden puolesta.

Teidän ansiostanne Suomi sai jäädä vapaaksi ja itsenäiseksi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Ei tullut orjuus, ei pakkotyö. Kansojen vankila ei ollut kohtalomme, toisin kuin kävi esimerkiksi epäonnisemmalle veljeskansallemme Virossa.

Suomen kansa maksoi omasta isänmaasta kalliin hinnan. Toisessa maailmansodassa henkensä menetti kaikkiaan 97 000 suomalaista.

On huomionarvoinen yksityiskohta, että siviiliuhrien määrä jäi Suomessa pieneksi verrattuna muihin sotaa käyneisiin maihin, noin kahteen tuhanteen.

Vertailun vuoksi voi tarkastella esimerkiksi Liettuaa, jonka väestöstä yli 14 prosenttia sai toisessa maailmansodassa surmansa.

Suomea ei koskaan miehitetty. Suomen sotilaiden taito ja tahto kestivät. Hyökyaalto torjuttiin.

Sodan yksi opetus olikin: Isänmaa totisesti on puolustamisen arvoinen.

Mutta 97 000 suomalaista kuoli, jotta loput saisivat pitää henkensä ja elää vapaina. Sotaveteraanit ovat keskuudessamme vielä hetken aikaa muistuttamassa siitä, että vapaus on verellä ostettu.

Meidän nuorempien velvollisuus on huolehtia siitä, että tämä muisto ei koskaan katoa Suomen kansan sydämistä. Meidän on myös vietävä perintöä eteenpäin ja vaalittava sitä, tehtävä Suomesta vieläkin parempi maa syntyä, elää ja kuolla.

—

Sota oli valtava koettelemus, mutta myös rauha oli raskas. Suomi joutui myöntymään suuriin alueluovutuksiin. Lisäksi maksuun tulivat mittavat sotakorvaukset.

Asekätkentää ja sotasyyllisyyttä koskevat oikeudenkäynnit ja niitä varten säädetty taannehtiva lainsäädäntö koettelivat kansan oikeustajua. Maan itsenäisyyden turvaamista varten perustettujen järjestöjen lakkauttaminen ja kieltäminen rauhansopimuksen nojalla oli monille raskasta ja katkeraa.

Yli 430 000 suomalaista luovutetuilta alueilta joutui jättämään kotinsa. Rajan taakse, Käkisalmeen jäi myös minun isäni lapsuudenkoti.

Rauhaan palaaminen tarkoitti myös asutuskysymyksen ratkaisemista. Sodan jälkeen siirtoväen asuttaminen oli pieneltä ja sodasta pahoin kärsineeltä maalta valtava voimainponnistus.

Myös sen te teitte, teidän sukupolvenne. Veljeä ei silloinkaan jätetty. Sotakorvaukset ja jälleenrakennuskausi. Itsenäisyyden turvaaminen politiikan ja diplomatian keinoin. Mukautuminen sodanjälkeiseen maailmaan oli taloudellisesti, poliittisesti ja epäilemättä myös henkisesti iso sarka kynnettäväksi.

Mutta niinpä vain yhteistyöhön ja asiallisten hommien hoitamiseen oppineet suomalaiset selvisivät näistäkin koettelemuksista, jälleen kerran kovalla työllä ja vakaalla harkinnalla.

Koulutuksen ja terveydenhuollon sekä muiden palveluiden rakentaminen tasa-arvoiselta pohjalta olivat melkoinen saavutus kansalta, jolla olivat kaikki sodan rasitukset ja rauhaan palaamisen haasteet niskassaan.

Mutta myös sen te teitte.

—–

Viime vuosina erityisesti nuorten ikäluokkien keskuudessa on lisääntynyt kiinnostus sota-aikojen kokemuksiin ja kertomuksiin. Sotahistorian kirjat tekevät kauppansa. Sodista on tehty useita hienoja elokuvia. Uudenlaista huomiota ovat saaneet myös lottien ja muiden naisten kokemukset sodassa ja kotirintamalla.

Nuorison kiinnostus oman maan ja kansan kohtalonhetkiin kokee uutta nousua. Veteraanien arvostus on äskettäin julkistetun tutkimuksen mukaan erittäin korkealla tasolla.

Osaltaan tätä uuden valveutuneisuuden aaltoa on ollut vahvistamassa viimeaikainen kansainvälispoliittisen tilanteen muutos. Juuri nyt Ukrainassa ja jo vuonna 2008 Georgiassa nähtiin, että aseelliset konfliktit ja voimapolitiikka eivät ole vain menneisyyden tai kolmannen maailman asioita.

Etupiiripolitiikka on tehnyt näyttävän paluun. Aseet puhuvat tälläkin hetkellä vain reilun tunnin lentomatkan päässä Helsingistä.

Suomi ei ole irrallaan muusta maailmasta eikä varsinkaan Euroopasta. Meidän on pidettävä mielessämme sekä sodan että rauhan kokemukset ja toimittava viisaasti. Osana Euroopan unionia sekä myös kahdenvälisten suhteiden kautta meidän on myötävaikutettava rauhan palauttamiseen niillä keinoilla, joita on käytettävissä.

Toisaalta meidän on muistettava, että kaikissa oloissa valtion ehkä tärkein tehtävä on oman kansan turvallisuuden takaaminen ja alueen koskemattomuudesta huolehtiminen. Me kaikki tiedämme, mitä se käytännössä vaatii: Uskottavaa puolustusta.

Oman puolustuskyvyn on oltava kohdallaan. Yksi osa puolustuskykyä on myös sen varmistaminen, että tilanteen vaatiessa Suomi voi saada yhteistyökumppaneilta apua. Talvisodan monista opetuksista yksi on, että yksin ei ole hyvä olla.

—

Veteraanien joukko alkaa käydä vähälukuiseksi. Jäljellä on enää noin 27 000. Kyseessä on nopeasti vähenevä joukko, jonka keski-ikä on yli 90 vuotta. Voi hyvillä perusteilla sanoa, että tässä on sodan käyneen sukupolven kovin kärki. Vaikka monilla kunto on hyvä ja toimintakykyä riittää, selvää on, että ikä väistämättä tuo kaikille tullessaan monenlaisia vaivoja.

Jokainen täällä on kuullut kymmeniä ja kymmeniä kertoja Mannerheimin kuuluisat sanat: ”Te urheat Suomen sankarit, joiden rinnalla minulla on ollut kunnia taistella ylisuurta vihollista vastaan sietämättömien olosuhteiden vallitessa, pyydän teiltä vielä viimeistä urotekoa, ja jos te tämän taistelun voitatte ja Suomi pysyy itsenäisenä, teiltä ei tule koskaan uupumaan mitään.”

Parin vuoden kuluttua Suomi juhlii itsenäisyytensä 100-vuotista taivalta. Minä haluan, että juhlavuonna voidaan selkä suorana kaikki yhdessä todeta, että Mannerheimin lupaus sotaveteraaneille voitiin yksissä tuumin vihdoin toteuttaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikille sotaveteraaneille vihdoin varmistetaan tarpeen mukainen vuosittainen kuntoutus. Edes sen verran pitää voida tehdä, että tämän sitkeän mutta harvenevan joukon loppumatka sujuisi ihmisarvon vaatimalla tavalla.

Tämä ei ole puoluepoliittinen kysymys. Tämä ei ole vaalikysymys. Tämä on kansallinen kunniakysymys. Harvasta asiasta tässä maassa vallitsee niin laaja yksimielisyys kuin veteraanien arvostuksesta. Kaikki puolueet ja eduskuntaryhmät ovat sitoutuneet siihen, että sotaveteraanien asiat hoidetaan kunnolliselle tolalle.

Minä haluan, että mikä tahansa hallituspohja onkin vaalien jälkeen, sotaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien palveluiden määrärahat varmistetaan riittävälle tasolle koko vaalikauden ajaksi. Asiaa ei voi enää siirtää.

Haluan, että teistä mahdollisimman moni vielä pääsee näkemään satavuotiaan isänmaan ja voi nauttia juhlavuodesta ilman huolta pääsystä ansaittuun kuntoutukseen.

Ilman, että niitä pieniä kuntoutusrahoja joudutaan joka vuosi hakemaan karvalakkilähetystön kanssa takaisin budjettiin. Kyse ei enää ole rahasta. Kyse on arvokkuudesta ja kunniallisuudesta.

Kunnioitetut veteraanit, miehet ja naiset, hyvä juhlaväki. Tämä on paitsi menneiden sankaritekojen kunnioittamisen ja muistelun juhla, se on myös tulevaisuuden uskon ja toivon juhla.

Se muistuttaa meitä siitä, että tarttumalla päättäväisesti työhön, keskinäisellä luottamuksella ja arvostuksella voidaan voittaa ylivoimaisiltakin tuntuvat haasteet. On aivan liian helppoa luovuttaa ja vajota synkkyyteen ja epätoivoon.

Sen sijaan rohkeutta ja kanttia vaatii seurata teidän esimerkkiänne. Olla tehtävänsä mittainen ja tehdä mitä pitää, jopa ylittää itsensä. Siinä te olette näyttäneet meille mallia.

Puhe on hyvä päättää jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin kuuluisiin sanoihin: “Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.”

Den tredje veckan i januari fylls Davos pittoreska smågator av ”globalisation junkies”. Politiker, företagsledare, akademiker och journalister från alla kontinenter minglar, diskuterar och mäter den globala pulsen.

World economic forum har grupperat årets megatrender i fyra helheter: kris och samarbete, tillväxt och stabilitet, innovation och industri samt samhälle och säkerhet. Alltså allt mellan himmel och jord.

Om vi tror på allt som öses på oss så är världen en osäker plats och världsekonomin fortsättningsvis i en svacka. Det är delvis rätt. Världen har gemensamma problem. Det gäller att hitta gemensamma lösningar.

Det kommer inte att vara svårt att hitta diskussionsämnen i Davos i år. Här är mina fyra huvudområden:

º1. Ryssland – kris och samarbete.
Landet är i en ekonomisk kris som medför geopolitiska risker genom agerandet i Ukraina. Den ryska ekonomin krymper samtidigt som oljepriset dyker. Internationella investeringar flyr i takt med en sjunkande rubel och en stigande inflation. Det finns ingen snabb utväg från krisen i Ukraina. Hur kan man bäst samarbeta med Ryssland?

º2. Grekland – stabilitet och tillväxt.
Det är val på söndag. Det vänsterpopulistiska Syriza leder opinionsmätningarna. Dess ordförande, Alexis Tsipras, har visserligen tonat ned sin retorik om att inte betala tillbaka lånen, men hans vision om strukturella förändringar är, diplomatiskt sagt, kanske lite svårtolkad. Hur påverkar valresultatet hela EU?

º3. EU – innovation och industri.
Vi har gått från en finanskris till en tillväxtkris. Flera EU-länder gör inte tillräckligt med strukturella förändringar. Har vi innovation? Hur mår vår industri? Hjälper den sjunkande euron och oljepriset tillväxten i Europa? Med rätt svar och lite tur får vi igång tillväxten.

º4. Global terrorism – samhälle och säkerhet.
I Paris attackerade terroristerna det öppna samhället. Svaret till dem som attackerade var det rätta. Man försvarade frihet och demokrati. Debatten i Davos söker en balans mellan öppenhet och säkerhet.

Vi måste också titta på den kontext som inramar Davos. Vi ser slutet på två eror. För det första är de internationella institutionerna som byggdes efter andra världskriget – till exempel FN, IMF och Världsbanken – inte automatiskt kapabla eller legitima att styra globaliseringen.

För det andra går den 25-åriga eran efter kalla kriget mot sitt slut. Vi bör medge att historien inte tog slut. Den liberala demokratin finner vi i cirka hälften av världens 200 nationalstater. Maktpolitiken har gjort comeback till Europas gränser.

Det bästa med Davos är att man stannar upp för att tänka på helheter, man får nya idéer och träffar en massa människor som man inte råkar på under resten av året.

Davos är ett bra sätt att lösa gemensamma problem och driva nationella intressen i ett internationellt sammanhang.

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubbin puheenvuoro puoluevaltuuston kokouksessa 17.1.2015 Tampereella

(Puhuttu ja kirjallinen versio yhtä päteviä)

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet,

Politiikka on tällä hetkellä rikki. Valitettavasti poliittisen päätöksenteon tilanne on Suomessa vuonna 2015 tämä. Tässä voimme katsoa myös itse peiliin. Ja kun tämän vilkaisun tehneet, alamme keskittyä siihen, miten menemme eteenpäin.

Miksi poliittinen päätöksenteko on meillä rikki?

Karkeasti voisi sanoa, että me toimimme vuonna 2015 edelleen mallilla, joka on luotu vuosikymmeniä aiemmin. Me johdamme tätä maata samalla tavalla.

En sano tätä siitä syystä, että vanhassa olisi mitään pahaa. Ei todellakaan. Vanhaa kunnioittaen ja siitä oppien rakentuvat myös uudistukset. Mutta ajatellaan toisinpäin. Jos kaikki oli paremmin 1980-luvulla, niin miksi tekisi sitten täysin samoja asioita kuin silloin? Jokainen ymmärtää, että se ei tietenkään olisi enää mahdollista.

Tänään puhun kolmesta kokonaisuudesta: 1) Poliittinen järjestelmä on Suomessa rikki, perusteet sille miksi pitää uudistua 2) Keskittyminen vain kaikkein oleellisimpaan – tärkeintä on tehdä valintoja 3) Kokoomuksen valinnat – strateginen vaaliohjelma.

——

Suomi on monien suurten muutosvoimien edessä. Eurooppa on kasvukriisissä. Väestömme ikääntyy. Työvoiman määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa. Kilpailukykymme on heikentynyt. Elinkeinorakenteemme on murroksessa.

Näihin muutosvoimiin vastaaminen edellyttää Suomelta jämäköitä rakenteellisia uudistuksia. Rakenteita on kyettävä uudistamaan, jotta saamme Suomeen uusia työpaikkoja, parempia palveluita ja lisää hyvinvointia.

Monet meitä kohtaavista haasteista eivät ole syntyneet yhdessä yössä. Olemme vuosikausia tienneet, että väestön ikääntymisestä seuraa julkisen talouden kestävyysvaje. Olemme tienneet, että työuria on pidennettävä, että julkisten palveluiden tuottavuutta on parannettava ja että työmarkkinoita on uudistettava. Silti useamman hallituskauden ajan tarvittavat uudistukset ovat edenneet liian verkkaisesti.

Me olemme luottaneet esimerkiksi siihen, että konsensus eli yleinen laaja ymmärrys on tuttu ja turvallinen ja aina toimiva tapamme viedä asioita eteenpäin. Valitettavasti konsensuksessa on ongelmansa.

Samaan hengenvetoon pitää todeta, että konsensuksen moittiminen ei ole riitelyä. Tarkoituksena on se, että konsensuksellakin tulee olla tulosvastuu. Jos laajan yhteisymmärryksen hakeminen ei toimi, niin tarvitsemme tarpeeksi yhtenäisen hallituksen asioiden viemiseksi eteenpäin.

Kokoomus keinoja ratkaista Suomen haasteet ja kun haasteet ovat mittavia, ne eivät välttämättä ratkea näteillä puheilla. Tulokset ratkaisevat, kansalaisilla on oikeus vaatia meiltä tuloksia ja me tarvitsemme järjestelmän joka kykenee niitä tuottamaan.

Tällä hallituskaudella olemme nähneet, miten kuuden puolueen konsensushallitus on toiminut. Tai kun olemme kuulleet, että onhan konsensuksella saatu eläkeratkaisu aikaan. Itse asiassa ei ole. Matti Vanhanen ehdotti ratkaisua jo vuonna 2009 ja sai täyden tyrmäyksen. Nyt kun viimeisellä rannalla saimme ratkaisun, niin Akava jäi sen ulkopuolelle. Ei voida puhua konsensuksen riemuvoitosta.

Tai kun hallitus esitti työsuhteen koeajan enimmäispituuden nostamista 4 kuukaudesta 6 kuukauteen. Tämäkin uudistus tyrmättiin heti. Tai kun Kokoomus esitti oppisopimuskoulutuksen muuttamista koulutussopimuksen suuntaan, jotta nuorille saataisiin töitä. Tämän ay-liike torppasi, koska TES-pohjaisen, mutta huonosti toimivan järjestelmän puolustaminen oli tärkeämpää kuin parempi, koulutussuhteeksi määriteltävä järjestelmä.

Emme halua jäädä pienimmän yhteisen nimittäjän vangiksi. Päätöksiä pitää tehdä. On keskityttävä oleelliseen. Ja Suomi on saatava liikkeelle.

Jos politiikka on rikki, niin sitten pitää toimia eikä jäädä seisomaan tumput suorina. Nyt jos koskaan tarvitsemme politiikassa korjausliikettä. Tarvitsemme vaihtoehdon.

—–

Olen kuullut sanottavan, että poliitikot tekevät vaarallisimpia lupauksia isänmaan kannalta muutama kuukausi ennen vaaleja. Luvataan helposti rahaa sinne, tänne ja tuonne. Kultaa ja mirhamia eri puolille.

Tällä hetkellä elämme juuri tuota vaarallista aikaa. Toki erotuksena tilanteeseen on Suomen haastava taloudellinen tilanne. Vaalikeskustelua avatessa on kuitenkin syytä ihan ensimmäisenä panna asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Hallituskausi eli neljä vuotta on lyhyt aika. Siksi kannattaa keskittyä joihinkin asioihin, joilla oikeasti käännetään maan suunta. Kaikkea lupaamalla ja kaikkeen keskittymällä emme saa mitään aikaan.

Puolueet ovat olemassa maailmaan muuttamiseksi paremmaksi. Olemme lähestymässä demokratian juhlahetkeä, vaaleja. Se on valinnan paikka. Valinnan paikka suomalaisille, mille tavoitteille ja ihanteille antaa äänensä. Valinnan paikka myös puolueille, mitkä asiat halutaan valita seuraavan neljän vuoden osalta kaikkein tärkeimmiksi.

Olen puhunut Snellman-säätiön tilaisuudessa joulukuussa paljon uudesta ja vanhasta tavasta. Valinnasta uuden ja vanhan välillä.

Jokainen eduskunta ja hallitus kykenevät kyllä hallinnoimaan eteen tulevia haasteita. Sillä Suomea ei kuitenkaan pelasteta – se on hallinnointia ja reagointia. Suomi rakennetaan asettamalla tietyt asiat toisia tärkeämmiksi.

Meillä Suomessa on muodostunut kulttuuri, jossa vaalien jälkeen hallitusta muodostavat puolueet kokoontuvat yhteen ja kirjoittavat hallitusohjelmaan kaikkien mukanaolevien puolueiden kaikki tavoitteet ja keinot. Mitä enemmän puolueita, sitä pidemmät ohjelmat. Ja mitä pidemmät ohjelmat, sitä vähemmän on priorisoitu mitään.

Hallitusohjelmat ja puolueiden valmistautuminen niihin on aikaisemmin ollut enemmän tai vähemmän kokonaisvaltaisten maailmanselvityskoontien tekoa. Tässä muodossa on täytynyt sanoa jotain rahapelipolitiikasta, kestävän kehityksen mittaroinnista, tai vaikka ”PLM:n ja MMM:n valtuuksien budjetoinnin uudistamista selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi”, kuten vuoden 2011 hallitusohjelmassa todetaan.

En väheksy edellisiä esimerkkejä itsessään, mutta eiköhän tämä voitaisi tehdä vähän toisinkin.

Vuoden 2011 hallitusohjelmassa oli 89 sivua ja 26 633 sanaa. Vuosien saatossa on myös kerääntynyt mitä erilaisimpia strategioita, periaatelinjauksia tai ohjelmia valtionhallinnon puolesta. Julkisista lähteistä kerätyn tiedon mukaan erilaisia strategioita ja ohjelmia on yhteensä 317 kappaletta.

Suomi on nyt sen verran hankalassa tilanteessa, että sanan aidossa merkityksessä meidän tulee keskittyä oleelliseen.

Meidän tulee tehdä strategisia valintoja. Meidän pitää linjata, mitkä ovat ne kaikkein keskeisimmät Suomea koskevat haasteet.

Se on valintaa priorisoida, tehdä tärkeimmät. Se on usein hankalaa. Se on itse asiassa niin vaikeaa, että siksi monet haluavat jättää strategisen valinnan tekemättä. On helpompaa puhua eri asioista, ja vaatia priorisointia juhlapuheissa.

Vanhalla tavalla voimme edetä jatkossakin, mutta lopputuloksena on tehotonta hallinnointia ilman todellista muutosten aikaansaamista. Sitä ei kestä poliittinen päätöksentekojärjestelmämme – ja silloin politiikka pysyy rikkonaisena.

Monet maat ovat kyenneet lisäämään strategisuutta päätöksenteossaan. Kun eri maat oikeasti kilpailevat tänä päivän verisesti investoinneista, työpaikoista, osaamisesta, arvon kotiuttamisesta jne. myöskään Suomi menestyvänä ja kehittyvänä yhteiskuntana ei kestä nykyistä jähnäystä.

Meidän on tehtävä valintoja. Meidän on keskityttävä oleelliseen.

———–

Kokoomuksen vaihtoehto on uusi tapa. Kokoomuksen vaihtoehto on liike.

Puolueiden kaikkein tärkeimmiksi asettamissa tavoitteissa on kyse politiikan kuluttajasuojasta. Siitä että ennen vaaleja kerrotaan, että jos äänestäjät antavat valinnoillemme tukensa, tulemme keskittymään seuraavien tavoitteiden toteuttamiseen.

Meidän poliitikkojen tehtävä on näyttää suuntaan, tuonne haluan että kuljemme. Virkamiehet ja asiantuntijat eri aloilta löytävät kyllä keinoja, kunhan suunta on selvillä.

Viime viikon perjantaina valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian yhteinen hanke (ns. OHRA-hanke) luovutti raporttinsa, jossa pohdittiin valtion johtamisjärjestelmää. Siinä ehdotetaan korjauksia Suomen poliittiseen järjestelmään.

Työryhmä ehdottaa uudenlaista toimintatapaa hallituspolitiikkaan. Hallitusohjelmaneuvotteluissa sovittaisiin strategisesta hallitusohjelmasta, jossa nimettäisiin selkeästi hallituksen keskeiset politiikkatavoitteet. Näitä olisi kolmesta viiteen. Lisäksi hallitus syventäisi keinoja vuosittain erillisellä toimenpideohjelmalla.

Kun on seurannut keskustelua Suomen politiikasta, niin raportin ehdottamille toimille on kysyntää. Strategiselle hallitusohjelmalle on kysyntää, koska se todella pakottaa priorisoimaan.

Kokoomus ottaa näistä huomioista opikseen. Me valmistelemme tulevia vaaleja varten strategisen vaaliohjelman. Valmistelemme ohjelman samassa muodossa kuin on puhuttu strategisesta hallitusohjelmasta. Se on oma valintamme. Me keskitymme oleelliseen.

Kukaan ei ole vielä näyttänyt, minkälainen strateginen hallitusohjelma olisi. Mutta Kokoomus tämän tekee tämän kevään aikana. Me haluamme näyttää äänestäjille, että jos laajasti Suomessa on oltu yksimielisiä strategisemman hallitusohjelman tarpeesta, niin sellainen pitää pystyä myös laatimaan.

Tällainen strategiaohjelma on muodoltaan noin 5-10 sivun pituinen paperi. Vain oleellisin otetaan mukaan.

Kokoomuksen vaihtoehdossa tärkein valinta on työ. Kokoomus asettaa työn kaikessa päätöksenteossa etusijalle. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Jan Vapaavuori tulee puheenvuoroni jälkeen kertomaan muutamia esimerkkejä.

Kokoomus tarjoaa näissä vaaleissa vaihtoehdon. Ja se vaihtoehto on keskittyminen vain kaikkein oleellisimpaan.

Valintoja tehdään myös siksi, että resurssit ovat rajalliset. Vielä neljä vuotta sitten kuvittelimme, että talouskasvu korjaa kaikki ongelmat. Toivottavasti nyt kaikille on rehellisyyden nimissä selvää, ettei korjaa. Tulevia strategisia valintojamme ohjaa muutama pääperiaate. Nämä eivät ole siis vielä valintojamme. Vaan kaikkia valintoja ohjaavia periaatteita:

Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus laitetaan kestävälle pohjalle. Julkisen talouden tasapainottamisesta on tehtävä selkeä ja jämäkkä suunnitelma. Lyhyellä aikavälillä tämä edellyttää kuntien tehtävien vähentämistä, toisaalta valtion menojen vähentämistä. Pidemmällä aikavälillä tämä edellyttää uutta rakennepoliittista ohjelmaa, jolla katetaan julkisen talouden kestävyysvaje.
Kokoomus on tulevaisuuspuolue, joka haluaa käyttää tieteen, taiteen ja teknologian mahdollisuuksia maamme kehittämiseksi. Korkean teknologian kehittämisen ja hyödyntämisen on oltava koko tulevalla vaalikaudella keskeinen toimintatapa.
Sääntelyn, normituksen ja kilpailun esteiden purkamisen on oltava keskeinen periaate kaikilla hallinnonaloilla tulevalla vaalikaudella.
Ketterämpi hallinto, joka tarkoittaa esimerkiksi kokeilukulttuuria kaikilla hallinnonaloilla. Politiikkakokeilut ovat väline uudistaa Suomea.

Nyt kysymys kuuluu, olemmeko valmiita siihen, että menemme muutamalla teemalla ja vaikeillakin valinnoilla vaaleihin. Meillä on periaateohjelmamme ja muut ohjelmamme. Niissä olevat hyvät kannat pysyvät voimassa. Nyt on kyse siitä, mihin olemme valmiit keskittymään seuraavan neljän vuoden aikana. Vaaleissa on kyse suunnasta, ei yksityiskohdista. Niidenkin aika tulee, mutta ensin on hankittava tuki suunnalle.

Tätä kysymystä on nyt syytä miettiä tarkkaan, koska nyt emme puhu jostain sellaisesta, jonka osalta kuukauden kuluttua tai puolen vuoden kuluttua puhuisimme taas uusista painopisteistä. Nyt puhumme siitä, millä Suomen suunta käännetään.

Puhumme siitä, miten insinöörimme voisivat yrittää ja työllistyä. Puhumme siitä, kuinka Puolangalla terveydenhuolto toimisi mahdollisimman hyvin ja rahatkin vielä riittäisivät koko Suomen alueella. Puhumme siitä, kuinka lapsemme saisivat nykyaikaista opetusta kouluissa. Puhumme siitä, kuinka huolehdimme modernilla tavalla isänmaamme turvallisuudesta.

Valintoja varten on hyvä kuulla suomalaisia. Tulemme seuraavan parin viikon aikana käymään keskustelua suomalaisten kanssa siitä, mitkä ovat kaikkein tärkeimmät teemat tulevalle hallituskaudelle. Jälleen, ei meillä ole kaikkia ratkaisuja. Suomalaiset itse ovat oman elämänsä ja tulevaisuutensa parhaita asiantuntijoita.

Olemme valmiit haastamaan muut puolueet strategisilla valinnoilla. Olemme myös valmiit kuuntelemaan muilta puolueilta hyviä ideoita siitä, miten toivomamme suunta saavutetaan. Olennaista eivät ole keinot, vaan se että Suomi saadaan nousuun.

Me tuomme koko oman strategisen ohjelmamme lähiviikkoina julkiseen keskusteluun. Me haluamme antaa suomalaisille mahdollisuuden analysoida Kokoomuksen kaikkein oleellisimmat valinnat. Koska tässä nykytilanteessa emme yksinkertaisesti voi tehdä kaikkea, vaikka mieli tekisi. Mielikuvapolitiikan aika on ohi. Löysien lupausten aika on ohi.

Kokoomuksen vaihtoehto on se, että nyt on keskityttävä oleelliseen.

Yksi syy tähän on se, että Suomen poliittinen järjestelmä on ollut rikki.

Ensinnäkin, puolueilla ei ole ollut yhtenäistä tilannekuvaa Suomen talouden haasteista. Useat hallitusohjelmat ovat perustuneet liian ruusuisille odotuksille Suomen talouden kehityksestä. On kuviteltu, että horisontissa siintävä kasvu peittää alleen Suomen rakenteelliset ongelmat.

Toiseksi, hallitukset eivät ole kyenneet tilannekuvan pohjalta asettamaan strategisia tavoitteita. Koko vaalikauden päätökset on yritetty sopia kerralla hallitusohjelmaneuvotteluissa. Maailman muuttuessa hallitusohjelmat ovat vanhentuneet yhä nopeammin. Hallitusohjelmat ovat venyneet yhä pidemmiksi. Strategisten tavoitteiden sijaan niissä on lyöty lukkoon joukko keinoja, jotka ovat olleet osittain ristiriidassa keskenään. Tutkimustiedon, asiantuntijavalmistelun ja virkakoneiston hyödyntäminen on jäänyt vaillinaiseksi.

Kolmanneksi, sovittujen uudistusten toimeenpano on jäänyt puolitiehen. Tärkeimpien hankkeiden läpiviemiseen ei ole käytetty riittävästi poliittista työtä ja voimavaroja.

Valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian valtion ohjausjärjestelmän kehittämistä selvittänyt yhteishanke (ns. OHRA-hanke) luovutti tänään loppuraporttinsa. Siinä ehdotetaan korjauksia Suomen poliittiseen järjestelmään.

Hallitusohjelman pohjalta hallitus valmistelisi toimintasuunnitelman, joka annettaisiin eduskunnalle selontekona alkusyksystä. Tätä toimintasuunnitelmaa tarkistettaisiin vuosittaisiin kevätkaudella samaan aikaan julkisen talouden suunnitelman kanssa.

Toivon, että kaikki puolueet tutustuisivat huolellisesti loppuraportissa esitettyihin muutoksiin ja arvioisivat, voitaisiinko esitetyn mallin pohjalta edetä jo seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Seuraavan hallituksen ohjelman muoto ja toimeenpano on seuraavan hallituksen käsissä. Pidän itse esitettyä mallia askeleena oikeaan suuntaan. Valtion ohjausjärjestelmää kehittämällä voimme saada Suomeen uutta liikettä. Sitä Suomi nyt tarvitsee.

Category Archives: Suomi

Puhe Snellman-säätiön talviseminaarissa 16.12.2015

Puheeni puoluehallituksen kokouksessa 24.9.2015

Avoin keskustelu euron tulevaisuudesta tarpeen

EMU:n kehittäminen

Suomen talouden iso kuva ja linjavalinnat

Yllätyksettömän tiukka budjettiehdotus

Kyllä me tästä yhdessä selviämme

Työn kautta takaisin

Puhe sotaveteraaneille veteraanijuhlassa Hyvinkäällä 7.3.2015

Davos mäter världens puls (Dagens Industri 22.1.2015)

Puhe Kokoomuksen puoluevaltuustolle 17.1.2015

Korjauksia poliittiseen järjestelmään

Not Found