koulutus « Alex Stubb

Hyvä lapsiasiavaltuutettu Tuomas, hyvät naiset ja herrat,

kiitos mahdollisuudesta osallistua tähän tilaisuuteen: ensimmäistä kertaa lapsiasiavaltuutetun Vuosikirja luovutetaan pääministerille. Vuosikirja pureutuu asiantuntevasti kuluneeseen hallituskauteen lasten hyvinvoinnin näkökulmasta.

On ollut onnistumisia: uudistuksia varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja lukiokoulutukseen. On vahvistettu oppilaskuntien asemaa. On tuettu turvakotien toiminnan pitkäjänteisyyttä. Lasten liikkumisen edistämiseksi on tehty hyvää työtä.

Kaikesta ei ole selvitty korkein arvosanoin. Tosiasiat on tunnustettava. Tämä ja edellinen hallitus ovat joutuneet tekemään talouspäätöksiä vaikeassa tilanteessa. Monet päätöksistä ovat koskettaneet myös perheitä, lapsia ja nuoria. Takana on kuusi taloudellisesti laihaa vuotta.

Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Hallituksen on ollut pakko toimia, jotta emme jättäisi tuleville sukupolville, lapsillemme ja lastenlapsillemme ylivelkaantunutta maata. Vakaa talous on edellytys sille, että tärkeät palvelut voidaan jatkossakin järjestää.

On tosiasioiden tunnustamista todeta, että myös seuraava hallitus joutuu tekemään tiukkoja päätöksiä. Mielestäni meillä on kolme vaihtoehtoa: ensimmäinen on velkaantuminen, Kreikan tie. Toinen vaihtoehto on kituuttaminen, jatkuva leikkaaminen ja juustohöylä. Kolmas vaihtoehto on työn asettaminen etusijalle ja rohkeus uudistaa rakenteita. Ainoastaan uudistumisen kautta voimme saada Suomen talouden uralle, jolla hyvinvointipalvelut turvataan myös tuleville vuosikymmenille.

Uskon vahvasti hyvinvointiyhteiskuntaan ja olen puolustanut Suomen ja Pohjoismaiden mallia maailmalla läpi koko työurani. Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus hyvään, omannäköiseen elämään. Se on myös luottamuksen yhteiskunta, jossa kaikki ovat samassa veneessä. Se on turvallinen yhteiskunta, jossa tiedetään, että kaikista pidetään huolta ja elämän epävarmuustilanteissa saa apua tarvitessaan.

Miten turvaamme tällaisen yhteiskunnan ja hyvinvointivaltiomallin Suomessa?

Lyhyesti kyse on edellä kuvailemistani kolmesta vaihtoehdosta ja valinnasta niiden kesken. Uskon, että ainut tapa turvata hyvinvointiyhteiskunta tulevillekin polville on asettaa työ etusijalle ja löytää eteenpäin katsovia ratkaisuja, uudistaa ja uudistua.

Arvoisat kuulijat,

haluan nostaa esiin muutaman lapsiasianvaltuutetunkin Vuosikirjassaan mainitseman aiheen. Vuosikirjassa saamme katsauksen kuluneeseen hallituskauteen. Nyt haluaisin siirtää katsetta jo myös tulevaan. Mitä voimme lapsiasiavaltuutetun havainnoista oppia?

Yksi kantava teema Vuosikirjassa on asioiden valmistelu. Kirjassa viitataan monessa kohtaa puutteelliseen, ristiriitaiseen tai muuten huonoon valmisteluun. Yhtäältä on koordinaation puutetta. Toisaalta on kytketty yhteen asioita, jotka olisi voitu käsitellä omina kokonaisuuksinaan.

En ole suuri hallinnollisten laatikkoleikkien ystävä, mutta tässä tapauksessa uskon, että myös lapsipolitiikka hyötyisi siirtymisestä yhtenäiseen valtioneuvostoon ja parempaan kokonaisuuksien koordinaatioon. Samoin aidosti strateginen hallitusohjelma auttaa priorisoimaan myös lapsia ja nuoria koskevia asioita oikealla tavalla. Tässä päästään toivottavasti eteenpäin jo tänä keväänä.

Vuosikirjassa kiinnitetään paljon huomiota perheiden asemaan.

Perheiden osalta työ on aivan keskeinen hyvinvoinnin lähde. Meidän on madallettava kynnystä työllistää. Meidän on tuettava perheiden taloutta työnteon verotusta laskemalla. Meidän on tehtävä työtä lisääviä rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoilla.

Samalla on huolehdittava siitä, ettei työ vie kaikkea aikaa ja energiaa lapsilta ja perhe-elämältä. Työn ja perheen yhteensovittamisen on oltava mahdollista ja joustavaa.

Tässä myös tasa-arvo on keskeinen kysymys. Kuten Vuosikirjassa todetaan, miesten arvojen muutos perhekeskeisyyteen on suuri mahdollisuus. 80-luvulla vapaa-ajan toiveiden TOP 3 oli kalastus, metsästys ja remontointi. 2000-luvulla kärkikolmikko muodostuu lapsista, perheestä ja puolisosta.

Meidän on uudistettava perhevapaajärjestelmää siten, että muuttuneet arvot saavat paremman mahdollisuuden tulla osaksi arkea. Tässä tällä hallituskaudella pyrittiin pääsemään eteenpäin, mutta ei riittävästi onnistuttu. Tavoite säilyy. Isien tulee käyttää jatkossa suurempi osuus perhevapaista.

Viimeisen, mutten vähäisintä huomiota haluan tehdä koulutuksesta. Kuten Vuosikirjakin osoittaa, tällä hetkellä koulutus periytyy liian vahvasti. Tästä uhkaa seurata se, että myös syrjäytyminen periytyy. Kaikkien lasten ja nuorten on kuitenkin voitava laadukkaan koulutuksen avulla päästä niin pitkälle kuin omat rahkeet, into ja kiinnostus suinkin riittävät.

Koulutus on paras tulevaisuusinvestointi sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta.

Lapsiasiavaltuutetun Vuosikirjassa toivotaan mm. varhaiskasvatuksen nostamista arvoonsa. Tästä olen samaa mieltä. Varhaiskasvatusta tulee uudistaa oppimisen ja lasten hyvinvoinnin näkökulmasta. Liikuntaa, musiikkia, miksei jo kieliopintojakin – leikin kautta, uteliaisuutta ja kekseliäisyyttä ruokkien ja lapsen kehitysvaiheet yksilöllisesti huomioiden.

Perus- ja toisen asteen opinnoista Vuosikirjassa nostetaan esiin mm. digitalisaatio ja toisella asteella myös etäopetuksen hyödyntäminen. Olen vahvasti samaa mieltä siitä, että digitalisaatiossa kannattaa hyödyntää lasten eli digisukupolvemme oma kokemusmaailma. Opettajien digivalmiuksia on syytä edistää sekä opettajakoulutuksessa että opintojen täydennyksessä. Myös oppimisympäristöjä pitää päivittää uudella tavalla.
On kyse siitä, että oppimisen tulee olla innostavaa ja elämänmittaista. Ja koulutuksen tulee olla kaikille tasavertaisesti avointa. Kun jo lapsena innostuu oppimaan joka päivä uutta, se seuraa toivottavasti läpi elämän. Siihen meidän on koulutusmallissamme tähdättävä.

Hyvät kuulijat,

tuohon ajatukseen on hyvä myös päättää tämä puheenvuoro. Kun olen kiertänyt kouluja ympäri Suomea, pääosin lukioita, mutta myös ammattiopistoja sekä ylä- ja ala-asteita, viestini on ollut sama. Älkää lapset ja nuoret koskaan kyynistykö. Kyyninen ihminen luulee tietävänsä kaiken, eikä opi uutta. Soisin, että jokainen lapsi säilyttäisi uteliaan ja avoimen mielen ihan senioriksi asti.

Kiitän lapsiasiavaltuutettua ja koko toimistoa tästä Vuosikirjasta, josta voi ottaa opiksi monta asiaa jatkoa ajatellen. Tänäänkin pääsin siis myös itse oppimaan uutta. Samoin toivotan teille kaikille paikalla oleville intoa tehdä työtä lasten ja nuorten puolesta. Yhdessä. Kiitos.

Suomalaiset ovat aina olleet vahvimmillaan vaikeina aikoina. Tämä on ollut pienen, sitkeän ja edistyksellisen kansakuntamme valtti.

Nykytilanne on vaikea. Jotenkin tuntuu, että Suomi menee kitkuttaen eteenpäin. Tässä on peiliinkatsomisen paikka myös meillä poliitikoilla.

Suomi on saatava liikkeelle. Meillä ei ole varaa pysähtyä, lamaantua ja olla uudistumatta. Enkä nyt tarkoita vain kilpailukykyä. Meillä ei ole varaa siihen, että hyvinvointiyhteiskunnassa ei voida hyvin. Meillä poliitikoilla ei ole varaa sulkea silmiämme ja vain tehdä asioita kuten ennenkin on tehty, jos ne eivät toimi.

Jotta Suomi saadaan liikkeelle, meidän on kyettävä uudistumaan turvallisesti. Eikä uudistamisen vastakohta ole se, että vanhassa olisi jotakin huonoa.

Esimerkiksi koulujärjestelmämme on ollut aivan maailmanluokan kärkeä. Se on toiminut. Mutta samalla kilpailu kovenee maailmalla. Jotta pysymme vauhdissa, emme voi jäädä paikallemme. Pisa-tuloksemme ovat jo hiukan taantuneet. Nyt pitää päästä uudelleen kärkeen.

Maailmasta löytyy aina maita, jotka tuottavat tavaroita halvemmalla. Mutta osaaminen on tässä kilpailussa ehdoton etu. Siksi on pohdittava, miten pysymme vauhdissa mukana. Liitutaulun lisäksi koululuokissa tarvitaan nykypäivänä enemmän teknologiaa, koska lapsemme ovat muutenkin arjessaan kiinni teknologian kehityksessä. Sama pätee korkeakoulusektoriin – yliopistoissamme on panostettava erikoisosaamiseen sekä vahvaan osaamisemme niin ICT:n kuin vaikka luonnonvarojen hyödyntämisen puolella.

Uudistuminen ei ole itseisarvo. Sillä pitää olla joku merkitys. Usein uudistumisesta tehdään turha mörkö. Se on ymmärrettävää, jos puhumme vain isoista yläkäsitteistä.

Usein tarve uudistumiselle lähtee jostakin suuremmasta murroksesta.

Oulun seutu on ollut erilaisten murrosten keskellä useasti. Viime vuosien murrokset, kuten elinkeinoelämän murros, on nopeuttanut tarvetta uudistua ja hakea uutta elinvoimaa. ICT-sektorilta on hävinnyt tuhansia työpaikkoja, samoin kaupungin kassa on pienentynyt muutosten myötä.

Silti on haettu uusia toimintatapoja. Koulutukseen on panostettu. Insinöörit ovat löytäneet yrittäjyyden. Oma kasvurahasto on aloittanut lupaavasti. Pohjoisen arktiset mahdollisuudet ovat edenneet johdonmukaisesti ja lentoreitti esimerkiksi Norjaan avattu. Kaikki tämä on arkipäivän uudistumista.

Myös Suomi on suurten muutosvoimien keskellä. Väestömme ikääntyy ja työntekijöiden määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa ja niiden rahoituksessa on kestävyysvaje. Kilpailukykymme on heikentynyt ja elinkeinorakenteemme on murroksessa. Hyvinvointiamme ylläpidetään velaksi, niin taloudellisesti kuin ympäristönkin osalta. Digitalisaatio kumoaa vanhoja toimintamalleja.

Uskon, että muutama konkreettinen keino auttaa. Ensinnäkin työ on muutoksessa kaikkein tärkeintä. Työ on asetettava etusijalle.

Työllä on tärkeä sisältömerkitys elämässä, mutta se pitää myös hyvinvointiyhteiskuntamme pyörimässä. Jos käteen jäisi veronalennusten kautta hiukan enemmän rahaa, se voisi kannustaa työntekoon. Tai jos yritykset voisivat palkata hiukan helpommin uusia työntekijöitä – vaikka koulutussopimuksen kautta nuoria helpommin. Työ luo lisää työtä. Ja sitä kautta myös hyvinvointia.

Jotta Suomi saadaan liikkeelle, tarvitsemme keinojen lisäksi myös uusia tapoja toimia.

Tarvitsemme määrätietoisempaa poliittista päätöksentekoa, digitalisaation mahdollisuuksiin tarttumista sekä sääntelyn purkamista. Samalla hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on laitettava kestävälle pohjalle.

Normit eivät toimi toivotulla tavalla, kun kansalaiset ja yritykset kokevat normiähkyä jo entistenkin normien kuormittamina. Julkinen talous puolestaan ei voi enää elää niin, että kaikkia uusia ja toivottuja asioita hoidetaan perustamalla lisäämällä määrärahoja eri paikkaan.

Tärkeät asiat ovat usein yksinkertaisia, niin tässäkin asiassa. Tosiasiassa muutos lähtee yksittäisistä ihmisistä. Se todella lähtee siitä, että saamme Suomen liikkeelle.

Siksi meidän on saatava jokainen suomalainen liikkeelle synnyttämään muutosta sinne, missä muutos tehdään. Työpaikoilla, kouluissa, sairaaloissa, tehtaissa, järjestöissä, vanhainkodeissa. He tarvitsevat tilaa ja tuulensuojaa kehittää ja innovoida toimintaa eteenpäin.

Tarvitsemme muutoksentekijöitä koko maahan. Eri puolueisiin, eri ryhmiin, eri ammatteihin.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu aikaisempien sukupolvien kovalla uurastuksella. Pidetään yhdessä huoli, että jätämme tämän maan paremmassa kunnossa jälkeemme kuin millaisena olemme saaneet sen hoitaaksemme.

Terveiset Maailman talousfoorumista (WEF) Davosista. Paikalla on maailman poliittista johtoa, suurimpien yritysten johtajia sekä laajalti mediaa. Voisi sanoa, että tuttuihin ympäri maailmaa on vaivatonta törmätä.

Mutta ei tätä tehdä viran ja törmäämisten puolesta. Kysymys on pitkälti siitä, mitä täältä(kin) saisimme mukaan evääksi Suomen nostamiseksi. Ideoita, ajatuksia, analyysia. Lisäsi muutaman päivän aikana pystyy tiiviisti näkemään, minne maailma on taloudellisesti ja poliittisesti menossa.

Suomen kannalta täältä on kahdenlaisia uutisia – sekä hyviä että vähän enemmän hätkähdyttäviä. Hyvä esimerkki on se, että Suomelta kysytään täällä paljon taloudesta, esimerkiksi ICT-osaamisesta ja pienen valtion ketteryydestä. Saamme olla onnellisia, että oma äänemme kuuluu.

Mutta entä se hätkähdyttävämpi osuus? Talousfoorumin teemalause on ”Committed to improving the state of the world”. Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa sitoutumista maailman tilanteen parantamiseen. Keskusteluissa ja ohjelmassa yksi tärkeä teema on ollut ilmastonmuutos. Toiseksi voi nostaa digitaalisuuden.

Olemme myös Suomessa tunnistaneet ilmastonmuutoksen yhdeksi suureksi megatrendiksi. Siis aihealueeksi, joka maailmalla tulee väistämättä isona teemana vastaan. Kehittyvät maat ponnistelevat jatkuvasti puhtaampien ratkaisuiden puolesta. Osaamiselle on kysyntää.

Suomi on kärkipaikoilla, kun lähdemme kilpailuun. Cleantech-sektorimme osuus ytimeen – tekemään maailmaa puhtaammaksi. Toisaalta digitalisaation puolesta puhuu vahva Nokia-perintömme ja ensiluokkainen ICT-osaaminen.

Mutta toisaalta muutkin maat ovat tunnistaneet samat teemat. Se tarkoittaa sitä, että isot maat tulevat takaa. Ja kovaa. Emme voi tuudittautua nykyiseen asemaamme. Jos näin teemme, olemme jääneet kehityksessä jo jälkeen.

Kun tilannetta pyörittää usealta eri kantilta, niin johtopäätös on silti varsin selkeä – osaaminen on Suomen kovin kilpailuvaltti. Osaaminen on Suomen kulmakivi.

Se, että meiltä kasvaa kansainvälisiä asiantuntijoita, ahkeria ja kekseliäitä ammattilaisia. Se tarkoittaa myös sitä, että tutkimus- ja kehitystoiminnan täytyy aivan ehdottomasti olla keskiössä Suomen menestyksessä.

Ensi vaalikaudella joudumme tekemään paljon ikäviä päätöksiä. Silti on yritettävä kaikin tavoin varjella tk-toimintaa ja suomalaista osaamista. Pikemminkin budjetin sisällä olisi tehtävä valintoja koulutuksen puolesta. Hankala paikka, mutta eiköhän keinoja löydetä.

Ja niin, yksi asia vielä. Korkean osaamisen lisäksi tarvitaan ripaus rohkeutta ja hulluutta. Muistetaan myös myydä ideoitamme. Hyväkään idea ei kasva eduksi suomalaisille yrityksille ja suomalaiselle hyvinvoinnille, jos se pysyy piilossa.

Me kyllä osaamme. Vielä ripaus uskallusta ja ennen kaikkea kovaa työtä, niin voimme jatkossakin kertoa maailmalle, kuinka hyvin pärjäämme. Aika hyvä tavoite vuodelle 2017 Suomen 100-vuotisjuhlia silmällä pitäen?

Uusi nousu: Hyvinvointiyhteiskunnan uudistaminen ja kilpailukykyisempi talous

Arvoisa yleisö,

Suomi on globaalissa kilpailutilanteessa, halusimme sitä tai emme. Globaali konteksti ja kansainvälinen talous ei ole asia, jonka voimme valita tai joka riippuisi arvoista tai ideologioista. Muuttuva toimintaympäristö on tosiasia. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä kilpailussa

Olemme edenneet vuonna 2008 alkaneesta globaalista finanssikriisistä Euroopan velkakriisiin ja siitä kasvukriisiin. Suomen omat rakenteelliset ongelmat ja kilpailukyvyn menetys tarkoittavat sitä, että julkinen talous pysyy jatkossakin alijäämäisenä, vaikka talous kasvaisi.

Valtion velka nousee vuoden 2008 tasosta, 54 miljardista eurosta, noin 101 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Velka siis lähes kaksinkertaistuu seitsemän ”laihan” vuoden aikana. Näin ei voi jatkua.

Mitä sitä kiertelemään: Suomi on hoitanut hommansa huonosti. Kymmenen vuotta sitten olimme Euroopan edelläkävijä. Nyt olemme ongelmatapausten joukossa. Kysymys kuuluu: miten tähän tultiin? Ja vielä tärkeämpi kysymys: miten tästä eteenpäin?

Tähän tultiin siksi, että sekä julkinen että yksityinen sektori tekivät virheitä. Vientiteollisuus menetti markkinoita. Vientituotteiden arvo laski. Kustannukset karkasivat käsistä.

Poliittisella puolella suurin virhe oli suuret puheet ja pienet tulokset. Sen sijaan, että olisi tehty konkreettisia kilpailukykyä parantavia uudistuksia, lähdettiin tavoittelemaan liian montaa suurta reformia yhtä aikaa. Suomi ajautui muutosähkyyn. Mitään asiaa ei saatu nopeasti maaliin.

Tätä ja muutamaa edellistä hallitusta voi ihan aiheesta syyttää siitä, että isot rakenneuudistukset ovat edelleen kesken. Totta ei kuitenkaan ole, että ihan toimettomia olisimme tällä vaalikaudella olleet.

On estetty euroalueen romahdus ja onnistuttu pitämään Suomi vaikutusvaltaisena EU:n ja eurojärjestelmän jäsenenä. Painetta muuhunkin on ollut.

On onnistuttu estämään työttömyyden nousu niin korkealle kuin huonojen talouslukujen perusteella olisi voinut kuvitella.

On tehty päätökset lähes 6,5 miljardin euron valtiontalouden sopeutuksesta. Valtion budjetin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräkkäin. Näin on viimeksi käynyt Lipposen 1. hallituksen aikoihin.

On pystytty tekemään tuntuva yritysverouudistus, jossa yhteisöveroa on kevennetty 1,2 miljardilla eurolla.

On tehty lukuisia muita yritysten rahoitusta parantavia toimia ja viety isoja infrahankkeita eteenpäin.

On saatu aikaan eläkeuudistus, josta kiitos työmarkkinajärjestöille.

Sote-uudistuksesta saatiin tänä aamuna sopu. Monet rakenneuudistuksiin liittyvät lait ovat eduskunnan käsittelyssä, mutta osa pitää vielä viedä hallituksesta eduskunnalle.

Monista hyvistäkin teoista huolimatta lienee rehellistä kuitenkin todeta, ettei tämä hallitus ole ollut ihan niin jämäkkä muutoksentekijä, kuin Suomi tässä tilanteessa olisi tarvinnut.

Vaikeina aikoina on lupa odottaa parempaa. Tämä koskee niin poliittisia päättäjiä kuin myös työmarkkinajärjestöjä.

Itselläni on nyt kaksi tavoitetta yli muiden: 1) Suomi on paremmassa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloittaessani pääministerinä. 2) Saamme rakennettua Suomelle selviytymisstrategiaa, joka pohjautuu tilannekuvan ymmärtämiseen.

Hyvät kuulijat,

EK:n, Keskuskauppakamarin, Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton puheenjohtajat julkistivat viime viikolla historiallisen yhteisen kannanoton. Sen keskeinen sisältö oli, että Suomi on kuilun partaalla. Tarvitsemme rohkeita toimenpiteitä.

Olen analyysista samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että puolueiden on otettava kantaa tähän listaan vaalikentillä.

Meillä kaikilla on edessämme valinta: Olemmeko moderni, kansainvälinen, rohkea, avoin, uudistuva ja dynaaminen kansakunta? Vai vetäydymmekö kiivaimmista taisteluista ja yritämme pitää yllä vähän vanhanaikaista, valtiovetoista, kakun jakamiseen keskittyvää yhteiskuntaa, joka yrittää parhaansa mukaan sinnitellä kansainvälisen talouden pyörteissä, ottamatta aloitetta oikeasti käsiinsä.

Talous ei tule kääntymään kasvuun muutamalla yksittäisellä toimella, kuten pk-yritysten rahoitusta parantamalla tai velkaelvytyksellä.

Ei ole olemassa yhtä pelastajaa, joka tulee ja kääntää sitä kahvaa, jolla talouskasvu taas alkaa ja hoitaa ongelmamme pois.

Haasteemme ovat niin monisyiset, että niiden ratkaisuun ei enää riitä yksi resepti. Siksi ideologisista pidäkkeistä on luovuttava sekä oikealla että vasemmalla.

Tilannekuvan on oltava selvä kaikille: Suomen heikkoa suoriutumista ei voi selittää suhdannetekijöillä, ei myöskään pelkästään hallituksen tekemättömyydellä. Tai ”vääränlaisella” politiikalla. Tarvitaan uudistumista. Vaikka se pelottaisi.

Kotikenttä on laitettava kuntoon: kilpailukyky on palautettava ja julkinen sektori on uudistettava. Tällöin meillä on mahdollisuus saada osamme maailmankaupan kasvusta ja säilyttää hyvinvointimme.

Lähdemmekö rakentamaan uutta, dynaamista Suomea, joka voi pitää huolta kaikista kansalaisistaan, vai lähdemmekö huutelemaan apua menneisyydestä? Uskallammeko purkaa vanhaa ja tehdä fiksummin, vai yritämmekö hoitaa kaikki yhteiskunnalliset velvoitteemme nykyisillä, osin tehottomilla rakenteilla ja toimintatavoilla? Rakennammeko taloutemme nousun tukiaisten vai kasvun dynamiikan varaan? Olemmeko avoin ja reilu yhteiskunta vai syrjimmekö eri vähemmistöjä sekä ulkomaalaisia? Vastakkain ovat uudistajat ja peruutuspeiliin katsojat.

En kannata sitä, että valtio toimisi taloudessa nykyistäkin enemmän valtionyhtiöiden kautta, keräisi veroilla enemmän varoja, ja jakaisi niitä sitten uudestaan yritystukina. Ajatusmaailmani mukaan työpaikat ja kasvu syntyvät yrityksissä. Yrittäjät, omistajat ja työntekijät luovat kasvun ja uudet työpaikat.

Olemme kansakuntana tilanteessa, jossa poliittiset päättäjät pystyvät luomaan turvallisuutta ainoastaan muutokseen sopeutumalla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä. Suomen nousu kautta historian on perustunut edelläkävijyyteen. Miksi johtopäätös olisi nyt toisenlainen?

Hyvät kuulijat,

Olemme sen verran pieni kansa, että ihan kaikessa emme voi olla maailman parhaita. Myös tässä on tehtävä valinta: mihin panostamme?

Suomalaisen ihmisen kannalta on keskeistä, että Suomi on maailman paras maa tehdä työtä ja kouluttautua. Suomen menestyksen kannalta on tärkeää, että Suomi on maa, johon kannattaa investoida. Investoinnit tarkoittavat työpaikkoja ja verotuloja.

Suomi voi olla edelläkävijä muutamalla osa-alueella, joista digitalisaatio on tällä hetkellä maailmaa voimakkaasti muokkaava voima. Siinä meillä on paljon osaamista.

Suomi nousee, kun panostamme ainakin näihin neljään asiaan: työ, osaaminen, investoinnit sekä digitalisaation meille tuomat mahdollisuudet.

1) Työ

Suomi nousee vain työllä. Tarvitsemme lisää työtä, monenlaista työtä, palkitsevaa työtä, motivoivaa työtä. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä on purettava yhdessä, jotta yhä useampi pääsee töihin.

Suomessa työllisyysaste on selvästi alhaisempi kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myös jatkossa edellyttää korkeaa työllisyysastetta.

Globaali toimintaympäristömme muuttaa ammatteja ja työmarkkinoita: suuri osa nykyisistä ammateista poistuu. Työ muuttaa muotoaan. Enää ei tehdä yhtenäisiä uria, vaan tarvitaan monipuolista osaamista. Puolustustaistelu ei auta. Pitää mennä rohkeasti eteenpäin ja olla ensimmäisten joukossa, jos aikoo pärjätä.

Työllistämisen esteitä on ennakkoluulottomasti purettava. Työntekijöiden ja yritysten on paiskattava kättä ja hoidettava asiat yhdessä, sopien. Tämä edellyttää tietysti luottamusta.

Tällä hetkellä monilla puolueilla on haluja kiristää palkkaverotusta sekä myös osin yritysten verotusta. Kireä työn verotus tarkoittaa sitä, että Suomessa tehdään vähemmän työtä. Siksi mielestäni ratkaisu on keventää työn tekemisen ja työn antamisen verotusta. Kuluttamisen verotus on sekä talouskasvun että ympäristö- ja muiden haittavaikutusten vuoksi parempi vaihtoehto kuin työn verottaminen. Kokonaisveroastetta ei voi nostaa. Ostovoimasta on huolehdittava.

2) Osaaminen

Vaikka joudumme noudattamaan tiukkaa menokuria, on löydettävä riittävästi voimavaroja sinne, mistä uusi kasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi syntyvät: perusopetukseen, lukioihin, ammatilliseen koulutukseen, korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. Suomen tulevaisuuden hyvinvointi tehdään luokkahuoneissa, luentosaleissa ja työpajoissa. Koulutusta parempaa investointia ei ole.

Suomen menestystarina on perustunut sivistyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Osaamistason nosto on oleellista paitsi kansallisen kilpailukyvyn, myös eriarvoistumisen torjumisen näkökulmasta.

Jokaisella on oltava mahdollisuus opiskella kykyjensä ja motivaationsa perusteella taustoistaan riippumatta. Yritysten kannalta osaava ja motivoitunut työvoima on avainasemassa, kun pyritään edelläkävijäksi valloittamaan uusia markkinoita.

Kuka pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa? Mitkä työpaikat säilyvät siinäkin vaiheessa, kun robotisaatio ja tuottavuuden kasvuvaateet siirtävät työtä muualle? Ne työt, jotka vaativat luovuutta ja erityisosaamista, asioiden yhdistelemistä ihan uudella tavalla, asiakkaiden tarpeiden ymmärtämistä ja ennakoimista.

Tähän pystyy ammattilainen, huippuosaaja. Eikä se huippuosaaja monestikaan löydy yritysten johtoportaista (anteeksi vain paikalla olevat yritysjohtajat), vaan käytännön työn tekijöistä.

3) Investoinnit

Jos haluamme, että Suomi pysyy hyvinvointiyhteiskuntana, meidän on huolehdittava siitä, että Suomi on maailman paras maa investoida.

Mitä investointien lisääminen edellyttää? Kilpailukykyisempää toimintaympäristöä. Yritysten investointipäätökset eivät ole kiinni yksittäisistä tekijöistä, kuten palkkakustannuksista, energiakustannuksista, logistiikasta, verotuksesta tai osaavasta työvoimasta, vaan näiden kaikkien yhdistelmästä.

Yksi kilpailukyvyn elementeistä on myös ennustettavuus. Poliittiset päätökset esimerkiksi verotuksen osalta eivät saisi poukkoilla, kuten tällä vaalikaudella on hieman päässyt käymään, se tunnustettakoon. Yksi Suomen vahvuuksista on ollut ennustettava toimintaympäristö. Siitä on syytä pitää kiinni.

Mikäli elinkeinoelämä ei usko Suomeen, on meidän aivan turha kuvitella, että velkaantuva valtio voisi yksin tätä maata rakentaa. Mikäli yrittäjyyttä suorastaan estetään, tai kovasta työstä saatava palkkio jää mitättömäksi, kuka jaksaa ponnistella ja puskea visiotaan eteenpäin? Siksi on edistettävä yksityisiä investointeja, jotka voivat olla joko aineellisia tai aineettomia.

Hallitus teki juuri viime viikolla pienen, mutta toivottavasti oikeaa signaalia viestivän päätöksen jatkaa tuotannollisten investointien korotettuja poistoja. Tämä helpottaa yritysten investointien rahoitusta.

Myös julkisia investointeja tarvitaan edellä mainitsemaani koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen sekä työllisyyden ja kasvun kannalta kriittiseen infrastruktuuriin. Esimerkkinä tiet, meriväylät, raiteet, lentokentät, asuntorakentaminen sekä energiainfra. Julkiset investoinnit on kohdennettava oikein ja siten, että ne palvelevat myös yksityisiä investointeja.

4) Digitalisaatio

Suomella on valtavan paljon voitettavaa, jos tartumme digitalisaation mahdollisuuksiin. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kansallinen palveluväylä, joka on etenemässä hallituksen suunnitelman mukaisesti. Digitalisaatiossa esimerkiksi Viro on joissain asioissa kirinyt edellemme, mutta ehdimme vielä mukaan, omia vahvuuksiamme hyödyntäen.

Meillä on valmista osaamista ICT-sektorilla. Meillä on myös julkilausuttu poliittinen tahtotila virtaviivaistaa sähköiset järjestelmät. Siihen on ladattu kovia odotuksia tuottavuuden parantamisessa ja julkisen sektorin tehostamisessa.

Rakennamme julkisia palveluita ihmisiä varten, emme hallintoa varten. Siksi on ensisijaisen tärkeää luoda helposti käytettäviä, ihmisten tarpeisiin vastaavia digitaalisia palveluita.

Digitalisaation on oltava ensisijainen malli: jos ei ole perusteltua syytä muuhun, uudet palvelut ja järjestelmät luodaan sähköisinä. Suomessa väestön koulutustaso sekä sähköisten välineiden käyttö ovat korkealla tasolla – täällä on aineksia testata liiketoimintaideoita sekä konseptoida niin yksityisiä kuin julkisia sähköisiä palveluita. Tavoitteena on tietysti synnyttää uusia tuotteita ja menestyviä yrityksiä, jotka tuovat työtä ja vientituloja korkeaan osaamiseen perustuen.

Arvoisat kuulijat,

Tuoreena pääministerinä olen halunnut tässä puheenvuorossani kertoa rehellisesti tilannekuvan niin kuin sen näen. Kesällä 2011 hallitus aloitti haastavassa tilanteessa, uudenlaisen vaalituloksen jälkeen. Kaksi hallituspuoluetta on jo lähtenyt, mikä kertoo siitä, että vaikeita päätöksiä on viety läpi. Eivät nämä puolueet siksi lähteneet, että olisivat turhautuneet tekemättömyyteen.

Paljon on silti vielä tehtävä.

Hallitukseni peri vaikean poliittisen ja taloudellisen tilanteen. Talouden tervehdyttämistyötä teemme niin pitkälle kuin suinkin ehdimme. Seuraavan hallituksen on jatkettava talouden tasapainottamista hallituksen väristä riippumatta.

Lopulta kyse on valinnoista. Yhtä pelastajaa ei ole. Maailma ympärillämme haastaa meidät, eikä pussillinen vanhoja konsteja auta uusiin ongelmiin. Tilanteelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikemminkin avattava todellisuuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuolelta. Meidän on uskallettava ottaa loikka tulevaisuuteen. Tämä koskee niin politiikkaa kuin työmarkkinajärjestöjäkin. Myös EK:ta.

Meidän täytyy valita, mitä tavoittelemme ja miten siihen pääsemme.

Olen asettanut tavoitteeksi sen, että Suomi on maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla täyttäessään sata vuotta. Siitä en anna periksi. Tavoitetta edistetään esimerkiksi työllä ja osaamisella, investointien lisäämisellä sekä digitalisaation mahdollisuuksiin tarttumalla.

Koskaan ei saa unohtaa, miksi tätä työtä tehdään. Tätä työtä tehdään ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Keskuskauppakamarin veropäivä 24.9.2014
Finlandia-talo, kongressisiiven A-sali
Klo 9.05 – 9.30

Talous- ja veropoliittinen katsaus

Jos sallitte, niin pitäisin pohtivamman, eteenpäin katsovamman puheenvuoron.

Ensimmäinen pointti pääministerin ominaisuudessa taaksepäin katsoen, seitsemän enemmän Kokoomuksen puheenjohtajan ominaisuudessa katsoen ensi kevään eduskuntavaalien jälkeistä aikaa.

Ensimmäinen huomio: Mitä ollaan tehty?

Tämä hallitus on aloittanut työnsä vaikeassa tilanteessa. Suomen talous on ollut kaksi vuotta taantumassa ja tänäkin vuonna ponnistamme hädin tuskin nollakasvuun. Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Valtion velka nousee vuoden 2008 54 miljardista eurosta noin 102 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä.

Tällä vaalikaudella on jouduttu tekemään ikäviä päätöksiä tämän kehityksen kääntämiseksi. Vaalikauden aikana on päätetty noin 6,5 miljardin euron menosäästöistä ja veronkorotuksista. Budjetin loppusumma pienenee ensi vuonna toista vuotta peräkkäin. Näin on edellisen kerran käynyt Lipposen 1. hallituksen aikaan. VM arvioi, että sopeutustoimet riittävät kääntämään valtion velan suhteen kokonaistuotantoon laskuun vuonna 2017.

Samalla kun finanssipolitiikkaa on jouduttu merkittävästi kiristämään, niin hallitus on tehnyt kohdennettuja investointeja kasvuun ja työllisyyteen. Esimerkiksi Pisara-radan ja Länsimetron jatkon rakentaminen yhdessä tonttitarjonnan lisäämisen kanssa tarkoittavat miljardiluokan investointeja infraan ja asumiseen. Viime keväänä hallitus päätti valtion omaisuuden myymisestä 1,9 miljardilla eurolla, mistä 600 miljoonaa euroa kohdennettiin esimerkiksi yritysten kasvuhankkeisiin ja yliopistoille.

Lyhyen aikavälin sopeutustoimien ja kohdennettujen kasvutoimien rinnalla vieläkin tärkeämpi kokonaisuus on viime syksynä käynnistetty rakennepoliittinen ohjelma. Valtiovarainministeriö arvioi, että jos ohjelma kyetään toimeenpanemaan tehokkaasti, niin se riittää kattamaan julkisen talouden kestävyysvajeen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että tavoitteiden mukainen eläkeuudistus ja tavoitteiden mukainen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saadaan maaliin.

Hyvät kuulijat,

Tehtyjen päätösten kertaamisen ja kehumisen sijaan haluaisin esittää joitakin omia ajatuksiani siitä, mitä tästä eteenpäin. Eli siitä, miten saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava paras maa syntyä, elää ja kuolla kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.

Haluan puhua enemmän tulevaisuudesta kuin menneestä. Nyt laitan Kokoomuksen puheenjohtajan hatun päähän.

Kun Suomen tilanne on vaikea ja tulevaisuus näyttää epävarmalta, on luotettava perusarvoihin. Kokoomukselle nämä perusarvot ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen.

Uskon vahvasti, että tekemällä näiden arvojen mukaista politiikkaa saamme Suomen uuteen nousuun.

Toinen huomio: Finanssipolitiikan linja

Tällä vaalikaudella on jouduttu merkittävästi leikkaamaan menoja ja korottamaan veroja. Tämä finanssipolitiikan linjan kiristys on myös heikentänyt talouskasvua. Linja on ollut oikea ja velkaantumisen taittamiseksi välttämätön. Linjan merkittävään keventämiseen ei myöskään tulevalla vaalikaudella ole mahdollisuuksia.

Ensinnäkin, Suomen talouden ongelmat liittyvät rakenteisiin ja kilpailukykyyn. Nämä ongelmat eivät ratkea velkaelvytyksellä.

Toiseksi, Suomen julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on nousemassa yli kansallisessa ja EU-lainsäädännössä sallitun. Suomen rakenteellinen – eli suhdannekorjattu – alijäämä saisi olla enintään puoli prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon, siis noin miljardi euroa. Tämä raja on tänä ja tulevina vuosina ylittymässä. Alijäämän nopeaan vähentämiseen ei ole muuta keinoa kuin finanssipolitiikan linjan kiristäminen. Tämä sääntely on tervetullut velkaantumista hillitsevä pakkopaita, jonka myös seuraava hallitus joutuu päällensä pukemaan.

Huoli heikosta kokonaiskysynnästä on kuitenkin aivan aiheellinen. Tähän tavoitteeseen oikea tie ovat rakenteelliset uudistukset. Tarvitsemme uudistuksia, jotka lisäävät työllisyyttä ja työn tuottavuutta sekä tehostavat julkista sektoria. Nämä toimet itsessään parantavat ostovoimaa. Lisäksi ne luovat pidemmällä aikavälillä liikkumatilaa tehdä kohdennettuja menolisäyksiä ja veronkevennyksiä.

Velkaelvytykseen ei siis lähivuosina ole suuria mahdollisuuksia. Tämän vuoksi on lähdettävä siitä periaatteesta, että jos verotusta halutaan keventää, niin julkisia menoja on vastaavasti vähennettävä. Tämä on tuottavuuden ja ostovoiman näkökulmasta oikea linja.

Suomen vaihtotase on viime vuosina heikentynyt huolestuttavasti. Kun vuonna 2002 Suomen vaihtotase oli 12 miljardia euroa ylijäämäinen, viime vuonna se oli neljä miljardia euroa alijäämäinen. Vaihtotaseen alijäämä tarkoittaa, että Suomi velkaantuu suhteessa ulkomaailmaan. Vaihtotaseen korjaaminen edellyttää Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn palauttamista.

Kolmas huomio: Osaaminen, koulutus ja tutkimus

Suomen menestys voi perustua vain koulutukseen ja osaamiseen. Meidän on rakennettava mahdollisuuksien tasa-arvon ja sivistyksen arvojen varaan.

Koulutus ei ole kuluerä vaan investointi. Jotta voi tulevina vuosina niittää koulutuksen satoa, tänään on kylvettävä. Vaikka tiukka taloustilanne edellyttää tiukkaa menokuria, koulutuksen saralla se edellyttää tulevaisuudessa päinvastoin lisää investointeja.

Suomen menestyksellisestä koulutusjärjestelmästä on muodostunut ehkä tärkein osa kansallista identiteettiämme ja kansainvälistä brändiä. Suomalaista koulua on kehitetty vastavirtaan monien muiden maiden koululaitoksiin verrattuna, ja hyvin tuloksin. Oppivelvollisuuden pidentämiskeskustelun aikana kävi ilmi, miten sitoutuneita suomalaiset opettajat, rehtorit ja vanhemmat ovat lasten koulutukseen. Nähtiin, että kaavamaisilla ratkaisuilla ei koulupudokkaiden ongelmista selvitä, vaan tarvitaan luovempia ratkaisuja.

Kun kierrän maailmalla, niin ensimmäinen asia, joka nousee esiin, on koulutus. Se on yksi parhaimpia brändejä, mitä meillä voi olla.

Tässä ammatissa olen kiertänyt aktiivisesti kouluja, nyt jo noin 125 koulua. Koulujemme hyvästä hengestä voi ammentaa tulevaisuudenuskoa.

Otetaan tieto- ja viestintäteknologia hyötykäyttöön kouluissa, oppilaiden ehdoilla. Luodaan jokaiselle omanlainen koulutuspolku.

Korkea osaaminen edellyttää myös korkeakoulujemme uudistamista. Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen on keskityttävä omiin vahvuuksiinsa. Parhaiden yliopistojen ja huippuyksiköiden pärjääminen on tärkeää koko Suomelle. Koulutuksen ja tutkimuksen perusrahoitusta on vahvistettava ja samalla panostettava koulutusvientiin.

Neljäs huomio: ICT:n ja digitalisaation hyödyntäminen

Jos pitää sanoa yksi sana Suomen tulevaisuuden mahdollisuutena, se on digitalisaatio. Emme ole ICT:n tuottavuushyötyjen osalta päässeet vielä alkua pidemmälle. Mitä meidän sitten tulisi tehdä, jotta tuo tuottavuuspotentiaali myös realisoituisi?

Ensinnäkin, voimme ottaa oppia Yhdysvaltojen tuottavuuden kasvusta. Olennaista on kaikkialle ulottuva informaatio- ja kommunikaatioteknologian soveltaminen eri organisaatioiden toimintaan. Suurimmat muutoshaasteet kohdistuvat asiakkaan ja yrityksen väliseen vuorovaikutukseen eli liiketoimintamalleihin. Tämä koskee kaikkia toimialoja, julkista ja yksityistä sektoria yhtä lailla.

Tuottavuushyötyjen saavuttaminen edellyttää rohkeutta tarttua teollisen internetin, robotisaation, pilvipalvelujen, avoimen datan ja 3D-maailman mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin, unohtamatta vahvaa osaamistamme mobiilissa internetissä.

Olemme rakentamassa yhteistyössä Viron kanssa avoimilla rajapinnoilla ja avoimella ohjelmakoodilla kansallista palveluväylää, joka on iso perusinfrastruktuuri-investointi, kuten perinteiset tiet ja lentokentät ovat aikoinaan olleet. Jokainen ymmärtää niiden positiivisen kasvuvaikutuksen, ja samaa haetaan nyt palveluväylän rakentamisella. Sen avulla julkinen hallinto ja yritykset voivat kytkeytyä siihen liittyneisiin palveluihin ja tietovarantoihin.

Viides huomio: Tehokkaampi verotus

Maailman talousfoorumin tuoreen tutkimuksen mukaan korkea veroaste on Suomen suurin kilpailukykyhaitta. Suomen veroaste lähestyy maailman huippua, ensi vuonna veroasteen arvioidaan nousevan yli 44 prosenttiin. Pitkällä aikavälillä veroasteessa tulisi pyrkiä eurooppalaiseen keskitasoon.

Taloustieteellisessä tutkimuksessa arvioidaan, että verotuksen rakenne on kasvun kannalta vieläkin merkittävämpi kysymys kuin verotuksen taso. Tutkimusten mukaan talouskasvun kannalta haitallisimpia veroja ovat yritysverot, pääomaverot ja työn verottaminen. Kasvun kannalta vähiten haitallisia veroja ovat kulutus- ja kiinteistöverot.

Suomen kilpailukyvyn kannalta olennainen kysymys on myös verotuksen ennustettavuus. Myönnän, että tällä vaalikaudella veropolitiikka on ollut tempoilevaa, mikä on huono asia. Verotus on politiikan ala, jonka olisi oltava korostetun ennakoitavaa ja vakaata.

Tulevalla vaalikaudella verotuksen uudistamiselle olisi asetettava kaksi päämäärää ylitse muiden:

1) Verotuksen yksinkertaisuus ja selkeys: Verojärjestelmää on kyettävä yksinkertaistamaan.
2) Verotuksen painopistettä on siirrettävä veroihin, jotka vähiten vaikuttavat talouden toimijoiden aktiivisuuteen.

Mitä nämä kaksi tavoitetta tarkoittavat käytännössä?

Ensinnäkin, veropohjia on laajennettava esimerkiksi verotukia vähentämällä ja poistamalla. Tällä vaalikaudella aloitettua työtä on aihetta jatkaa. Kun veropohja on laaja ja yhtenäinen, se mahdollistaa myös verokantojen alentamisen.

Verotuksen painopistettä on siirrettävä työn ja yrittämisen verotuksesta kohti ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta. Näin on toimittu edellisellä vaalikaudella, näin on toimittu tällä vaalikaudella ja tällä tiellä on aihetta jatkaa myös ensi vaalikaudella.

Ensi vaalikaudella työn verotusta on merkittävästi kevennettävä. Työn verotusta tulisi keventää kautta linjan – niin pienituloisten, keskituloisten kuin suurituloistenkin palkkaveroa on kevennettävä. Tämän rahoittamiseksi on vähennettävä julkisia menoja ja kiristettävä kulutusveroja.

Työn verokiilaa on kyettävä kaventamaan. Työn verotuksen keventämisen rinnalla työllistämisen sivukuluja on vähennettävä ja sekä työeläkemaksujen että kunnallisverotuksen korotuksia on kyettävä patoamaan.

Valtiosihteeri Hetemäen vetämä verotuksen kehittämistyöryhmä esitti vuonna 2010, että ansiotulojen verotusta pitäisi keventää kautta linjan kahdella miljardilla eurolla ja että ylintä rajaveroastetta alennettaisiin noin 50 prosenttiin. Tämä on oikea ohjenuora seuraavan hallitusohjelman pohjaksi.

Tulevalla vaalikaudella maltillisten palkkaratkaisujen ja tuloverojen kevennysten on paiskattava kättä. Suomen viennin kilpailukyvyn palauttaminen edellyttää tulevina vuosina maltillista palkkapolitiikkaa. Hallituksen olisi aihetta tukea maltillisten nimelliskorotusten palkkaratkaisuja – keskitettyjä tai hajautettuja – parantamalla palkansaajien ostovoimaa työn verotusta keventämällä.

Palkkaveron keventäminen tarkoittaa myös parempaa työllisyyttä, kannustinloukkujen purkamista ja korkeampaa ostovoimaa.

Tulevalla vaalikaudella myös yritys- ja pääomaverotusta on aihetta keventää. Meidän on kysyttävä itseltämme: tarvitseeko Suomi enemmän yrittäjyyttä, enemmän kotimaista omistusta ja enemmän investointeja? Jos vastaus on kyllä, niin tällöin meidän on kevennettävä niihin kohdistuvaa verotaakkaa.

Nykyinen yritys- ja pääomaverotus on sekava ja edellyttää rakenteellista uudistamista. Kilpailukykyisemmän ja selkeämmän järjestelmän laatiminen on tehtävä harkiten, ajan kanssa ja parhaan asiantuntemuksen varassa.

Kuudes huomio: Lisää työvoiman tarjontaa

Suomessa väestö ikääntyy. Kun työikäinen väestö vähenee, myös työpanoksen ja siten hyvinvoinnin määrä vähenee. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää työvoiman tarjonnan lisäämistä. Eli sitä, että työmarkkinoille osallistuu nykyistä enemmän ihmisiä. Seuraavalla vaalikaudella ohjenuoraksi on otettava työlinja. Eli on käytettävä sekä keppiä että porkkanaa, jotta yhä useampi suomalainen tulisi mukaan työelämään.

Voimme ottaa esimerkkiä Ruotsista, jossa on viimeisen 10 vuoden aikana tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen puolesta.

Ensinnäkin, nykyistä suurempi osa työikäisestä väestöstä tarvitaan mukaan työelämään.

Työuria on pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta. Nuoret tarvitaan nopeammin koulun penkiltä työelämään. Pienten lasten vanhempien poissaoloja työelämästä on lyhennettävä. Työmarkkinoiden vuotokohtia on tukittava. Vanhuuseläkeikää on nostettava. Työssä jaksamista on parannettava levittämällä yritysten parhaita käytäntöjä ja lisäämällä joustoja. Eläkkeellä työskentelemisestä on tehtävä joustavaa, helppoa ja kannustavaa.

Työmarkkinoiden ulkopuolella on suuri joukko suomalaisia, jotka haluaisivat tehdä töitä. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 200 000 suomalaista, joista moni olisi valmis tekemään töitä, jos sopivia mahdollisuuksia olisi tarjolla. Tarvitaan esimerkiksi mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön sekä palkan ja yhteiskunnan tukien yhteensovittamista. Tämä on tärkeä viesti: kaikkien suomalaisten panos on arvokas.

Toiseksi, tarvitaan kunnianhimoisia toimia, joilla alennetaan rakenteellista työttömyyttä.

Työttömien työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen parempi kohtaanto edellyttää ennen muuta parempaa työvoiman liikkuvuutta ja parempia uudelleenkoulutusmahdollisuuksia. Työvoiman liikkuvuuden parantaminen edellyttää asuntorakentamisen lisäämistä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asumisen korkea hinta tekee matalapalkkatöiden vastaanottamisen vaikeaksi.

Rakenteellisen työttömyyden vähentämisessä sosiaaliturvan uudistaminen on avainkysymys. Nykyinen järjestelmä on paitsi kallis, myös passivoiva. Turvan rakennetta on uudistettava siten, että lyhytaikaisenkin työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. Olisi hyvä, jos työttömyysturva tarjoaisi paremman turvan lyhytaikaisten työttömyysjaksojen varalta, mutta toisaalta kannustaisi ottamaan nopeasti myös vähän pienempipalkkaisempaa työtä vastaan.

Samalla tarvitaan myös työhön patistamista. Työttömälle on tarjottava apua ja neuvontaa. Työtarjouksia on tehtävä nykyistä enemmän. Tarjotusta työstä kieltäytymisestä on seurattava myös taloudellinen sanktio.

Kolmanneksi, Suomi tarvitsee myös työperäistä maahanmuuttoa.

Suomen on oltava houkutteleva maa ulkomaisille huippuosaajille.

Yliopistoihimme tarvitaan merkittävästi lisää ulkomaisia opiskelijoita, joista osa toivottavasti jää Suomeen työskentelemään. Yliopistojen kansainvälistymisen kannalta mahdollisuus periä lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta olisi tärkeä uudistus.

Työlupien tarveharkinnasta luopuminen tarkoittaisi sitä, että yritysten olisi nykyistä helpompi palkata työntekijöitä avoimiin työpaikkoihin myös ulkomailta.

Seitsemäs huomio: Joustavammat työmarkkinat

Hyvät kuulijat,

Työmarkkinoiden joustavoittamisen on kuljettava käsi kädessä työvoiman tarjonnan lisäämisen kanssa. Työmarkkinoiden joustavuus tarkoittaa monipuolisia mahdollisuuksia järjestää yritys- ja työpaikkatasolla etenkin työaikoja, palkkausta ja palkankorotuksia. Tavoitteena on ylläpitää yrityksen kilpailukykyä ja työllistämismahdollisuuksia.

Maailman talousfoorumi on arvioinut, että rajoittava työlainsäädäntö, työntekijöiden palkkaamiseen ja irtisanomiseen liittyvä kankeus, työn korkea verotus sekä palkan ja tuottavuuden heikko kytkös ovat Suomen suurimpia kilpailukykyhaittoja.

Paikalliseen sopimiseen liittyy monia aiheellisiakin huolia. Neuvotteluasetelman on oltava tasapainoinen yrityksen ja työntekijöiden välillä. Tässä voimme ottaa mallia muista maista.

Esimerkiksi Saksassa paikallinen sopiminen on yksi kilpailukyvyn tärkeä osatekijä. Kyse on joustoista, joiden vastapainona yritys voi esimerkiksi sitoutua välttämään irtisanomisia ja turvaamaan työntekijöiden työpaikkojen säilymisen tietyn ajanjakson.

Esimerkiksi Tanskassa on tehty määrätietoisesti uudistuksia, joilla on alennettu palkkaamisen kynnystä. Tämä tarkoittaa, että sekä palkkaaminen että irtisanominen on helppoa, joka puolestaan tarkoittaa korkeampaa työllisyyttä.

Tanskan mallin mukainen joustoturva perustuu kolmeen osatekijään:
– Heikkoon irtisanomissuojaan
– Korkeaan työttömyysturvaan
– Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Jäykkien työmarkkinoiden uudistaminen on ensi vaalikauden keskeisimpiä kysymyksiä. Olennaista on osata katsoa myös ympärilleen ja ottaa oppia sieltä, missä tässä on onnistuttu.

Kahdeksas huomio: Lisää yrittäjyyttä ja kilpailua, vähemmän sääntelyä

Talouskasvun vahvistaminen edellyttää paitsi suurempaa työpanosta, myös korkeampaa tuottavuutta. Tuottavuuden ajureita yhteiskunnassa ovat yritykset. Mitä enemmän poistamme esteitä yrittäjyydeltä ja reilulta kilpailulta, sitä korkeampi on työntekijöiden tuottavuus.

Olen kutsunut kaikkien puolueiden edustajat neuvonpitoon, jossa käydään läpi eri ehdotukset sääntelyn purkamiseksi vielä tämän vaalikauden aikana. Tätä työtä lähtee vetämään Kokoomuksen uusi ympäristöministeri.

Reilu kilpailu markkinoilla tarkoittaa sitä, että paremmat tuotteet ja ratkaisut voittavat. Toisaalta reilu kilpailu tarkoittaa enemmän valinnanmahdollisuuksia ja edullisempia hintoja.

Tällä vaalikaudella on toteutettu terveen kilpailun ohjelma. Tämä ohjelma on oikeansuuntainen, mutta tavoitteiltaan aivan liian vaatimaton. Tarvitaan uusi, kunnianhimoinen kilpailun edistämisen ohjelma, jonka tavoitteena on purkaa kilpailun esteitä ja siten parantaa tuottavuutta. Ohjelmalle on asetettava kunnianhimoiset tavoitteet, joiden vartijaksi on asetettava kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Kilpailun edistäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tarkastelemme kriittisesti kaikkia suojeltuja toimialoja. Esimerkiksi junaliikenteessä, lääkkeiden ja alkoholin myynnissä tai taksiliikenteessä kilpailun rajoittamisella on sinänsä hyviä perusteita. Jos kuitenkin haluamme lisätä tuottavuutta ja lisätä kuluttajien valinnanmahdollisuuksia, niin kaikista aiheista on kyettävä keskustelemaan.

Osana uutta reilun kilpailun ohjelmaa olisi myös purettava kilpailua estävää sääntelyä. Esimerkiksi Suomen vähittäiskauppasektori on edelleen EU:n säännellyimpiä. Onko esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen rajoittaminen kaikkine poikkeuksineen enää tätä päivää? Onko nykyinen suurien kauppojen rakentamista kuristava sääntely kuluttajien etujen mukaista? Tästä on voitava keskustella.

Kilpailua on lisättävä myös julkisten palveluiden tuotannossa. Esimerkiksi OECD on toistuvasti kehottanut Suomea pitämään huolta siitä, että julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ovat markkinoilla tasavertaisessa asemassa.

Ensimmäinen tärkeä askel on se, että kuntien on tiedettävä, mitä heidän palveluidensa tuottaminen maksaa. Kun palvelujen kustannukset on avattu nettiin ja tehty vertailukelpoiseksi, palveluiden kustannustehokkuutta on helppo vertailla eri kuntien välillä. Tämä mahdollistaa hyvien käytäntöjen ja ideoiden levittämisen.

Palveluiden parantamiseksi kuntien tulisi ottaa vastaan palvelualoitteita ja käsitellä ne määräajassa. Tämä tarkoittaa, että kuntalaisten, kunnan työntekijöiden, järjestöjen ja yritysten on voitava ehdottaa uusia tapoja tuottaa palvelut laadukkaammin ja edullisemmin.

Myös palveluseteleiden käytön laajentaminen tarkoittaa kilpailua ja valinnanvapautta. Se antaa kuluttajalle mahdollisuuden äänestää jaloillaan. Jos yksityinen palveluntuottaja tuottaa saman palvelun paremmin ja edullisemmin kuin kunnan oma tuotanto, niin miksi kuluttaja pitäisi pakottaa julkiselle?

Hyvät kuulijat,

Tässä oli ensimmäinen hahmotelma siitä, mistä teemoista mielestäni on syytä tulevissa vaaleissa keskustella. Kyse on siitä, millä tavalla saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava vuonna 2017 maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla.

Kiitos!

Olin tänään mukana asettamassa Suomelle kunnianhimoista tavoitetta Suomen 100-vuotisjuhlavuotta varten. Suomi on vietävä maailmankartalle koulutuksen ja osaamisen huippumaana. Se edellyttää sekä parempaa, että kansainvälisempää koulutusjärjestelmää.

Koulutusvienti on Suomelle edelleen hyödyntämätön mahdollisuus. Viimeistään seuraavan hallituksen on tartuttava tähän mahdollisuuteen. Suomi on tunnettu huippukoulutuksesta erityisesti perusasteella. Maailmalla ei kysellä enää yhtä paljon joulupukista tai muumeista kuin peruskoulusta.

Päivi Lipposen työryhmä selvitti koulutusviennin edellytysten parantamista viime syksynä ja teki täysin oikean analyysin: Suomen on löydettävä uusia liiketoiminta-alueita ja korkeakoulutus on ollut maailman nopeimmin kasvavia sektoreita.

Otimme harppauksen oikeaan suuntaan yliopistouudistuksella, mutta työ on vielä kesken. Suomeen on rekrytoitava motivoituneita opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia ulkomailta. Korkeakoulutus elää kansainvälisyydestä. Uudet ideat eivät koulutuksessakaan synny impivaaralaisella ajattelulla.

On myös huomioitava, että maailman koulutusviennistä suurin osa on itse asiassa opiskelijoiden tuontia. Esimerkiksi Iso-Britanniassa tutkinto-opiskelijoiden osuudeksi maan koulutusviennistä on arvioitu 75 prosenttia. Se on suuri osuus 17,5 miljardin punnan kokonaisuudesta.

Rajoja ei pidä laittaa kiinni myöskään julkisen ja yksityisen sektorin välillä: korkeakoulujen ja yritysmaailman tiivistä yhteistyötä tarvitaan. Tämä koskee paitsi innovaatioiden kaupallistamista, myös esimerkiksi kampusyhteistyötä.

Ideoita ei Suomesta puutu, mutta niiden kaupallistaminen tökkii. Osin muun muassa siksi, ettei kaikille innovaatioille löydy kotimarkkinaa, osin liiketoimintaosaamisen puutteessa. Julkisten markkinoiden avaaminen ja korkeakoulujen yritysyhteistyö ovat tässä avainasemassa.

Suomalaisten korkeakoulujen on myös päästävä kansainvälisille koulutuskentille. Esimerkiksi opettaja-, sairaanhoitaja- ja poliisikoulutus kiinnostavat maailmalla laajasti, mutta tällä hetkellä lainsäädäntö mahdollistaa vain tilauskoulutuksen. Tässä sääntely on tuotava ajan tasalle. Suomalaisten korkeakoulujen tulisi voida periä maksua ulkomailla järjestettävästä tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Tämä helpottaisi filiaalien perustamista ulkomaille.

Eikä kyseessä ole pelkkä bisnes. Suomen vahvuusalojen koulutus on myös kehityspolitiikan tukemista. Kun osaamme kouluttaa maailman parhaita opettajia Suomessa, miksemme voisi omalla osaamisellamme tukea myös muita?

Nyt tarvitaan uudenlaista tapaa ajatella koulutusta ja oppimista. Koulu ei ole museo, koulu on monenlaisten oppijoiden verkosto uusine viestintäteknologioineen. Koulutus luo mahdollisuuksien tasa-arvoa Suomeen, mutta myös vientimahdollisuuksia Suomelle. Kun vienti vetää, meillä on varaa rahoittaa hyvinvointipalvelut. Nyt voimme synnyttää positiivista kierrettä – tehdään se!

Tänään eduskunnan täysistunnossa käydään lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta, joka pyrkii tekemään ruotsin kielestä valinnaisen oppiaineen kaikilla kouluasteilla.

Tulen itse kaksikielisestä perheestä. Olen kulkenut koulutietäni sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt kodissamme puhutaan kolmea kieltä. Näkökulmastani aiheen ympärillä on liikaa kiihkoilua ja vastakkainasettelua.

Yksi puoli puhuu pakkoruotsista unohtaen kritiikittä, että koko koulujärjestelmämme perustuu oppivelvollisuuteen, paino sanalla velvollisuus. Toinen puoli poteroituu puolustamaan vähemmistökieltään ikään kuin sen olemassaolo olisi radikaalisti uhattuna. Ei ole.

Kielikiihkoilu kummallakaan puolella ei auta olennaiseen kysymykseen eli kuinka valmentaa nuorisollemme olennaiset valmiudet. Mikään oppiaine ei ole täysin turhaa, tuskin täysin välttämätöntäkään. Kielikeskustelussa ruotsin kielestä tulee puolesta riippuen kuitenkin jompaakumpaa.

Kieliajattelullani on kaksi lähtökohtaa: kansainvälisyys ja yleissivistys. Suomi on viennistään riippuvainen: kauppa ei käy, jos ei osaa kieliä. Suomi haluaa olla aktiivinen kansainvälisillä foorumeilla: viestimme ei kanna pelkästään suomeksi tai ruotsiksi. Yksilötasolla kielille ja kulttuureille herkällä on yksinkertaisesti paremmat valmiudet tämän päivän maailmassa.

Vieraan ymmärtäminen lähtee itsensä ymmärtämisestä, omasta kulttuurisesta yleissivistyksestä. Perustuslakimme 17§ toteaa ”Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.” Kulttuurisesta itseymmärryksestämme lohkaistaisiin iso pala, mikäli toisen kansalliskielemme annettaisiin rapautua. Kääntäen, kansainvälisyyden ja yleissivistyksen näkökulmista Suomen kaksikielisyys ja englannin myötä itse asiassa kolmikielisyys on ilman muuta valtti.

Samalla huolestuttavina kehityspiirteinä voidaan todeta toisen kotimaisen osaamisen tason heikentyneen 2000-luvulla, ruotsin pitkänä kielenä opiskelevien määrän vähentyneen ja ylioppilastutkinnon yhteydessä ruotsin kielen kirjoittavien määrän pienentyneen. Ja mikä näitä olennaisempaa, suomalaisnuoret opiskelevat vähenevässä määrin ylipäätään vieraita kieliä.

Kielten opetukseen ja opiskeluun on ilman muuta satsattava, siis opetukseen, ei seiniin. On erikoista, että suomen- ja ruotsinkielisillä on omat koulunsa. Opiskellaan erillään, leikitään erillään. Toinen puoli jää vieraaksi ilman arkista yhteyttä. Kieltä opetellaan, mutta sitä ei oikein opita, sisäistetä ja omaksuta osaksi omaa ajattelua ja identiteettiä. Suomen- ja ruotsinkielistä opetusta voisi aivan hyvin olla enemmän samoissa tiloissa, kaikkien hyödyksi.

Mitä vähemmän resursseja menee seiniin ja hallintoon, sen enemmän jää tilaa myös yksilöllisempiin kieliohjelmiin, kielikylpykoulutukseen ja muihin vieraisiin kieliin. Samalla voitaisiin olla joustavampia tarpeiden mukaan, joskus ruotsin kielen sijasta on kannattavampaa panostaa johonkin toiseen kieleen.

Joka tapauksessa näkemykseni on, että tämän päivän maailmassa kieliä tulisi opiskella enemmän ja aikaisemmin. Lapset ovat kielten suhteen kuin sieniä. Tämä kannattaisi hyödyntää.

Category Archives: koulutus

Puheenvuoro lapsiasiavaltuutetun vuosikirjan luovutustilaisuudessa 27.3.2015

Suomi on saatava liikkeelle (Yliökirjoitus Kalevassa)

Osaaminen on Suomen kulmakivi

Puhe EK:n syysseminaarissa 25.11.2014

Miten tästä eteenpäin? Veropäivän talous- ja veropoliittinen katsaus 24.9.

Suomi koulutuksen kärkeen

Lisää kielten opiskelua

Not Found