kilpailukyky « Alex Stubb

(Puhuttaessa muutosvarauksin)

Hyvät kokoomuslaiset, hyvät läsnäolijat

Hallitus on päässyt käyntiin Suomen uudistamisessa. Olemme tehneet esityksiä, joiden tavoitteena on kohentaa Suomen taloudellista tilannetta ja sitä kautta vahvistaa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Ilma on sakeana keskustelua hallituksen esityksistä ja niiden vaikutuksista.

Puheen ensimmäisessä osassa hahmotan talouspolitiikkamme isoa kuvaa. Mikä on hallituksen ja myös Kokoomuksen strategia, jolla Suomi saadaan uuteen nousuun?

Aloitan kuvaamalla lyhyesti Suomen talouden tilannetta ja meitä kohtaavia haasteita. Sitten kerron, miksi hallitus tekee uudistuksia, joilla Suomen kilpailukykyä vahvistetaan sekä teen muutaman huomion työn tuottavuuden parantamisesta.

Puheeni toisessa osiossa käsittelen varsin ajankohtaista turvapaikkakriisiä sekä suomalaisia ja eurooppalaisia ratkaisuja siihen.

Suomen talouden tilanne

Suomen talouden kurja tila on jo varsin tuttua kertomaa. Kansantaloutemme on supistunut. Kasvun ennustetaan olevan tulevinakin vuosina varsin vaatimatonta, Euroopan alhaisinta. Kilpailukykymme maailmanmarkkinoilla on rapautunut, eikä missään muussa Euroopan maassa työttömyys kasva yhtä nopeasti kuin Suomessa. Suomi on jäämässä vaille maailman ja Euroopan talouskasvua, joka sekään ei ole vielä kovin varmalla pohjalla.

Ovatko Suomen ongelmat rakenteellisia vai onko ongelma heikossa suhdannetilanteessa?

Suomella toki on jonkinlainen suhdanneongelma. Ekonomistit arvioivat, että Suomen kokonaistuotanto on noin kolme prosenttia normaalin tasonsa alapuolella. Tämä ”tuotantokuilu”, kuten ekonomistikielellä sanotaan, kuvaa sitä, miten paljon Suomen talous tällä hetkellä alisuoriutuu suhteessa potentiaaliseen tasoon. Alisuoriudumme siis noin kolmen prosentin verran.

Suomen talous on karkeasti 20 prosenttia heikompi verrattuna ennen finanssikriisiä arvioituun kasvutrendiin. Tähän suhteutettuna tuo kolmen prosentin tuotantokuilu on siis pieni. On selvää, että pääosa Suomen ongelmista on rakenteellisia. Suomen talouden normaalitila suhdannevaihteluista puhdistettuna on paljon heikompi kuin ehkä haluaisimme edes uskoa.

Suhdannetoimet, kuten elvyttävä finanssipolitiikka, auttaisivat kyllä kotimarkkinoita, mutta samalla nostaisivat hintoja ja tätä kautta edelleen vaikeuttaisivat Suomen kilpailukyvyn korjaamista. Emme voi myöskään enää lähteä siitä, että talouskasvu kyllä hoitaa elvytysvelan kuin itsestään, kun kasvu lähtee käyntiin. Juuri siksi olemme kovin tukalassa tilanteessa. Joudumme hoitamaan talouden suurta rakenteellista ongelmaa eivätkä suhdanteetkaan tässä meitä auta.

Rakenneongelmat ja kilpailukyvyn vahvistaminen

Mitä sitten ovat Suomen suuret rakenteelliset ongelmat?

Niitä on ainakin kaksi. Ne tekevät Suomesta Euroopan talouden sairaan miehen.

Toinen on heikko kilpailukykymme. Olemme euroalueen sisällä liian kallis maa.

Toinen on liian alhainen työllisyysasteemme ja heikkenevä huoltosuhteemme – eli liian vähäinen käsiparien määrä. Käsiparit vähenevät, vaikka tarvitsemme lisää työtunteja, jotta voimme rahoittaa julkiset palvelut ja tulonsiirrot.

Kumpaakaan näistä ongelmista ei hoideta ripottelemalla lisää julkista rahaa. Ne vaativat talouden rakenteellisia muutoksia.

Vaikka arvioiden suuruus vaihtelee, vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että työvoimakustannuksemme ovat liian korkeat. Palkat ovat liian korkeita suhteutettuna siihen, miten tuottavia olemme ja millaisia hintoja suomalaista tavaroista ja palveluista voi maailmalla pyytää. Oikeastaan kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kilpailukykykaula on vähintään kaksinumeroinen prosenttiluku. Ihan sama asia voidaan sanoa toteamalla, että työllistäminen ei ole meillä riittävän kannattavaa. Syistä voi väitellä, mutta syyttely ei auta ja olivat syyt tai syylliset missä vain, emme yksinkertaisesti pääse mukaan talouskasvuun ellemme paranna kilpailukykyämme.

Suomeen ei investoida riittävästi, koska tänne ei kannata investoida. Suomalaisia yrityksiä moititaan huonosti johdetuiksi ja niiden tuotevalikoimaa puutteelliseksi – mutta monet suomalaiset yritykset ovat viime vuosinakin laajentaneet tuotantoaan ulkomailla, jossa se on kannattavampaa.

Tämän vuoksi hallitus yritti solmia yhteiskuntasopimusta ja on etenemässä nyt oman kilpailukykypakettinsa kanssa. Tavoitteena on alentaa työvoimakustannuksia viidellä prosentilla. Monet keinoista ovat ikäviä, mutta on jokaisen suomalaisen palkansaajan etu, että työvoimakustannuksia alennetaan. Pienellä tinkimisellä palkasta tai palkanlisistä saadaan työpaikkoja turvattua, työttömiä töihin ja sitä kautta vahvempi julkinen talous.

Julkisuudessa on kysytty, onko hallituksen nyt valitsemilla toimilla vaikutusta kilpailukykyyn ja sitä kautta vientiin ja työllisyyteen. On. Vaikka ajan mittaan toki kehitämme parempia tuotteita ja palveluita, karu tosiasia on, että jokainen suomalainen yritys toimii koko ajan globaalissa kilpailussa.

Jos kannattavuutta saadaan paremmaksi, moni yritys joka nyt miettii tuotannon siirtämistä tai rekrytointeja tai irtisanomisia huomaa työllistämisen olevan kannattavampaa ja tekeekin Suomen työllisyyden kannalta myönteisen päätöksen. Nämä talouden lainalaisuudet eivät ole muuttuneet mihinkään, vaikka uusia aloja syntyykin.

On kysytty myös, miten esimerkiksi kaupan ylityöt tai ravintoloiden sunnuntailisät tai kuntien ja valtion lomat liittyvät viennin kilpailukykyyn. Kyllä ne liittyvät. Vientiyritystemme kilpailukyky riippuu myös koko kansantaloutemme kustannuksista.

Kun en ole ekonomisti vaan politologi, olen vääntänyt tätä kokonaisuutta rautalangasta itsellenikin:

– Ilman kilpailukykyä ei synny vientiä.
– Ilman vientiä ei synny vahvaa kasvua.
– Ilman kasvua ei synny uusia työpaikkoja.
– Ilman työpaikkoja ei synny verotuloja.
– Ilman verotuloja ei ylläpidetä hyvinvointiyhteiskuntaa palveluineen ja etuuksineen.

Eli kääntäen: jotta paitsi säilytämme, myös pystymme kehittämään modernia hyvinvointiyhteiskuntaa, tarvitsemme kilpailukyvyn, viennin, kasvun, työpaikat ja näistä seuraavat verotulot.

Ja mitä tekemistä vaikkapa julkisen sektorin lomilla tai yleensä työajan pituudella on kilpailukyvyn kanssa?

Julkista sektoria, hyvinvointivaltiota, ei ole olemassa ilman yksityistä sektoria. Taloudellisen toimeliaisuuden ja yritysten kautta saamme ne verotulot, joilla julkista sektoria pyöritetään. Vahva julkinen sektori tarvitsee tekijäkseen, pohjakseen, rahoittajakseen vahvan yksityisen sektorin.

Yritysten tehtävä on kannattaa, sitä kautta ne voivat työllistää. Se edellyttää yhtäältä sitä, että on mitä myydä ja kilpailussa pärjää, toisaalta sitä, että työllistämisen kynnys on riittävän matala. Sitä kautta yksityinen sektori voi kannatella julkisen sektorin: sekä suorien verotulojen kautta että luomalla suomalaille työpaikkoja. Työn kautta julkiseen kassaan kertyy paitsi verotuloja työstä, myös hyötyä siten, että yhä harvempi joutuu elämään etuuksien varassa.

On tärkeää hahmottaa, että kun julkista sektoria paisutetaan, tullaan samalla asettaneeksi lisää painetta yritysten menestykselle. Julkisen sektorin menot on katettava, tämä on varsin selkeää matematiikkaa. Ja vastaavasti, kun julkista sektoria kevennetään, myös sen rahoittamisen taakka kevenee. Tähän on löydettävä kestävä tasapaino.

Nyt yritysten sotu-maksua lasketaan rahoituksella, joka saadaan vaikkapa julkisen sektorin lomia lyhentämällä. Näin sanottuna tämän saa kuulostamaan pahalta: viedään työntekijän selkänahasta jotta pääoma pärjää. Mutta tästä ei ole kyse.

Kyse on siitä, että yritysten on pärjättävä ja työllistettävä, jotta emme joudu jatkamaan julkisen sektorin leikkaamista. Tässä pallo on nyt yritysten päädyssä: olemme hallituksen toimin laskeneet yritysverotusta. Olemme sitoutuneet kilpailukykyloikkaan. Teemme parhaamme tukeaksemme tuottavuuden nostoa, kuten pian käyn läpi. Vahva viesti onkin: huomioikaa nämä toimet suunnitelmissanne: yrittäkää, työllistäkää, jatkakaa hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista!

Kilpailukykymme parantaminen on meille kiertämätön paikka, kansallinen välttämättömyys. Nyt sekä hallitusohjelmassa että yhteiskuntasopimusta korvattaessa päätetyt toimet antavat sekä kilpailukykyloikkaan että työllistämisen kynnyksen madaltamiseen hyvän alun, mutta työ jatkuu. Yhdessä.

Työn tuottavuus

Monissa puheenvuoroissa esitetään ”tuottavuuden parantaminen” vaihtoehtona Suomen hintakilpailukyvyn vahvistamiselle. On esimerkiksi väitetty, että hallitus tuijottaa vain kustannuksia, eikä näe uuden kehittämisen ja tuottavuuden mahdollisuuksia. Tätä tulkintaa en allekirjoita. Pikemminkin toivon, että tuottavuutta vaihtoehtona tarjoavat ovat valmiita myös esittelemään toimivia keinoja tuottavuuden nousun tukemiseen.

Yksikkötyökustannusten alentaminen ja työn tuottavuuden lisääminen eivät ole toisilleen vastakkaisia asioita. Molempia tarvitaan. Kilpailukykyloikka vaikuttaa nopeasti, tuottavuutta parantavat toimet pidemmällä aikajänteellä.

Työn tuottavuutta on vaikea nopeasti ja helposti talouspolitiikan keinoin parantaa. Mutta voimme tehdä paljonkin sen eteen, että tuottavuuskasvulle on hyvät edellytykset. Tärkeintä on pitää talous avoimena ja kilpailullisena.

Muita keinoja ovat esimerkiksi:
– koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen uudistaminen ja strateginen vahvistaminen
– vahva kaupunkipolitiikka, jotta osaamiset ja työtilaisuudet kohtaavat
– kilpailun lisääminen, jotta yritykset innovoivat ja niiden johtaminen kehittyy
– joustavammat työmarkkinat, joissa muutos on myös mahdollisuus ja ihmisiä tuetaan muutostilanteissa
– tehottomien yritystukien karsinta
– paikallisen sopimisen edistäminen, jotta yritykset voivat paremmin palkita tuottavuuden kasvusta
– työntekoon kannustava verotus, jotta oman osaamisen kehittäminen ja ahkeruus kannattavat
– kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö työlle ja investoinneille
– yritysten monikulttuurisuus, joka tukee toimintaa globaaleilla markkinoilla

Tuottavuutta voi nostaa myös kehittämällä työelämän laatua. Kokoomukselle on erittäin tärkeää, että myös työelämän laadullisissa kysymyksissä, kuten työhyvinvoinnin edistämisessä ja johtamisen kehittämisessä päästään eteenpäin. Tässä kohtaa lähetän terveiset erityisesti Etelärantaan. Työelämän laadulliset kysymykset eivät ole vain plus ja miinus -laskuharjoituksia, vaan niitä pitää pystyä tarkastelemaan yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Tässä työnantajapuolella on parannettavaa ja toivonkin EK:lta joustavampaa ajattelua.

Kuten jo tämä listaus osoittaa, tuottavuuden parantaminen edellyttää paljon oikeaan suuntaan vieviä keinoja, joista monet ovat vaikeita toteuttaa. Vielä muistutan, että nämä toimet eivät myöskään ole hallituksen kilpailukykypaketille vaihtoehtoisia, vaan molempia tarvitaan.

Tässä yhteydessä ei pidä vähätellä myöskään elinkeinopolitiikan merkitystä. Paitsi että luomme hyviä edellytyksiä investoida Suomeen, on meidän osattava hyödyntää niitä paremmin. Tulen vielä tänä syksynä osaltani linjaamaan sitä, millaista elinkeinopolitiikkaa Suomen tulisi harjoittaa uusien työpaikkojen, kasvun ja ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi. Tarvitsemme uutta tapaa toimia, uutta elinkeinopolitiikkaa.

Haluan vielä kiteyttää miksi tämä kaikki tehdään, miksi talouden suunnan kääntäminen on tarpeen. Siksi, että voimme jatkossakin elää hyvinvointiyhteiskunnassa ilman jatkuvaa kurjistumisen kierrettä ja leikkaustarvetta. Ennemmin tai myöhemmin hyvinvoinnin pohja rapautuu, ellei taloutta saada kuntoon. Siksi talouspuhe on myös puhetta hyvinvoinnista. Siitä, miten neuvolat, lastentarhat, koulut ja hoivakodit ovat kaikkien saatavilla ja korkealaatuisia. Monesti epäillään, että talouden ja työn rakenteellisia uudistuksia ajavilla on jokin ketunhäntä kainalossa. Ainakin omalla kohdallani pohja talousajattelulle on ylpeys pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista. Sitä puolustan ja siksi nostan esiin toimia, jolla hyvinvoinnille tehdään kestävä perusta.

Turvapaikkakriisi

Päätän puheeni tällä hetkellä hyvin laajasti koskettavaan aiheeseen, turvapaikkakriisiin ja maahanmuuttoon. Tämä on talous- ja työllisyystilanteen lisäksi toinen vaativa asiakokonaisuus, joka meidän on pystyttävä käsittelemään. Keskustelu turvapaikanhakijoista haastaa jokaisen suomalaisen miettimään arvojaan, suhtautumistaan toiseen ihmiseen, suvaitsevaisuuden ja vastuullisuuden ajatuksiin ja myös Euroopan ideaan.

Turvapaikkatilanne on Suomessa uusi. Suurin muuttoliike sitten toisen maailmansodan tuntuu meilläkin. Suomeen on tullut aiemmin turvapaikanhakijoita suhteellisen vähän moneen muuhun eurooppalaiseen maahan verrattuna. Edellinen suurempien hakijamäärien vuosi oli 2009, jolloin hakijoita oli vajaat 6000. Sen jälkeen hakijoiden määrä on tasaantunut alle 4000:een ulkomaalaislain uudistamisen myötä. Nyt olemme tilanteessa, jossa esimerkiksi toissapäivänä, siis pelkästään yhtenä päivänä, rekisteröitiin 645 turvapaikkahakemusta. Se on uusi ennätys.

Haluan korostaa, että vaikka tilanne on muuttunut nopeasti, olemme tilanteen tasalla ja luomme koko ajan ratkaisuja, joilla tilanne pysyy hallinnassa.

Kyseessä on Suomelle samaan aikaan iso haaste, mutta myös mahdollisuus. Mahdollisuus voi kääntyä uhaksi, ellemme onnistu kolmessa asiassa:

1) Yhteistyössä eurooppalaisella tasolla
2) Turvapaikanhakuprosesseissa, joiden on oltava nopeita, tehokkaita ja oikeudenmukaisia
3) Maahanmuuttajien kotouttamisessa suomalaiseen yhteiskuntaan.

Näistä kolmesta haluan tehdä muutaman huomion.

1) Yhteistyö eurooppalaisella tasolla

Kun sadattuhannet ihmiset kriisien ja näköalattomuuden keskellä ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että heidän on tultava turvallisempaan Eurooppaan, on Euroopan pystyttävä johtopäätöksiin yhdessä. On täysin selvää, että tarvitsemme vahvaa yhteistyötä.

Tilanne ei ratkea piikkilanka-aidoilla. Tilanne ei ratkea yksittäisten EU-maiden kansallisilla toimilla. Tilanne ei ratkea ylilyönneillä tai syyllistämisellä. Tilanne ratkeaa tekemällä yhteisiä, kestäviä eurooppalaisia ratkaisuja. Tässä työssä Suomen kannattaa olla mukana jo oman etunsa vuoksi.

Mitä konkreettisia toimia Euroopan tasolla voidaan esimerkiksi tehdä:

– Ihmissalakuljettajat on saatava kiinni. EU on jo vahvistanut valvontaoperaatioita Välimerellä. Nyt käydään neuvotteluita lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa yhteistyön tiivistämisestä.

– EU:n ulkorajojen valvontaa pitää tehostaa ja varmistaa, että kaikki turvapaikanhakijat rekisteröidään. Erityisen tärkeää on auttaa Kreikkaa, jotta se pystyisi noudattamaan Dublin-velvoitteitaan. Myös muut rajamaat tarvitsevat tukea. EU:n yhteiset hakemusten käsittelykeskukset käynnistävät toimintaansa. EU:n rajavalvontaviranomaisen Frontexin resursseja on vahvistettava.

– EU-maiden sisäministerit päättivät tiistaina helpottaa rajamaiden taakkaa. Muut jäsenmaat ottavat vastaan yhteensä 120 000 tuhatta suojelun tarpeessa olevaa turvapaikanhakijaa seuraavan kahden vuoden aikana. Tätä rahoitetaan EU:n budjetista.

– EU on jo päättänyt laajentaa turvalliseksi katsomiensa maiden listaa. Tällä ehkäistään perusteetonta turvapaikanhakua.

– Kovan paineen alla olevia maita pitää auttaa myös pitämään huolta turvapaikanhakijoista. Suomi lähettää Unkariin 200 armeijan telttaa hätämajoitukseksi. Euroopan komissio ohjaa maihin varoja EU-budjetista.

– Aivan yhtä tärkeää on tukea konfliktimaita ja niiden naapureita kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun keinoin. EU:n pitää tehdä kaikki voitavansa myös konfliktien ratkaisemiseksi ja elinolojen kohentamiseksi lähtömaissa.

Maahanmuutossa ja muuttoliikkeissä on kyse ihmiskunnan suurimmista muutosvoimista. Muutos koettelee koko Euroopan ideaa. Euroopan laajuinen yhteistyö on ollut Suomelle eduksi vuosien varrella ja on sitä myös tässä kysymyksessä. Siitä huolimatta on tärkeää muistaa, ettei turvapaikkakriisissä ole kyse kiintiöistä, instituutioista tai päätöksenteosta. On kysymys ihmisistä.

2) Turvapaikanhakuprosessien toimivuus

Sekä inhimillisesti että kokonaisuuden kannalta muutenkin on tärkeää, että turvapaikkahakemukset käsitellään asianmukaisesti ja mahdollisimman ripeästi ja jos päätös on myönteinen, kotouttamistoimet käynnistetään heti.

Hädänalaisten ihmisten auttaminen on tärkeintä. Mutta tärkeää on myös varmistaa perusteetta tulleiden ihmisten nopea palauttaminen. Mitä tehokkaampaa palauttaminen on, sitä vähemmän meille tulee perusteettomia turvapaikanhakijoita, ja sitä paremmin voimme auttaa heitä, jotka apua todella tarvitsevat.

Otan muutaman konkreettisen esimerkin siitä, millä tavoin tilannetta pidetään hallinnassa:

– Asiantuntijaryhmä ylläpitää tilannekuvaa maahanmuuton kokonaisuudesta joka päivä. Sisäministeri Orpon kokoamaan ryhmään kuuluvat edustajat sisäministeriöstä, Maahanmuuttovirastosta, Poliisihallituksesta, Rajavartiolaitoksesta, Suojelupoliisista sekä ulkoasiainministeriöstä.

– Maahanmuuttovirasto on perustanut tilannekeskuksen, jolla on ajantasainen tieto vastaanottokeskusten vapaista paikoista. Uusia vastaanottotiloja on onnistuttu lisäämään, mutta sopivia tiloja etsitään jatkuvasti.

– Maahanmuuttovirasto päivittää Irakin ja Somalian turvallisuusarviot ja uudistaa turvapaikkahakemusten ratkaisulinjauksia ajantasaisen tiedon mukaan.

Tavoite on, että turvapaikkahakemusten käsittely on turvallista, oikeudenmukaista ja tehokasta kaikille osapuolille. Turvapaikanhakijat on saatava hallittuun, lailliseen prosessiin heti rajalta.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun ns. järjestelykeskukset alkavat toimia (kuten Torniossa), turvapaikanhakijat ohjataan ensin sinne. Siellä saapuvat ihmiset rekisteröidään turvapaikanhakijoiksi, ja heidät siirretään ohjatusti vastaanottokeskuksiin. Vastaanottokeskuksissa olon aikana turvapaikkahakemus käsitellään. Ellei oleskelulupaa myönnetä, edessä on kotiinpaluu. Oleskeluluvan saavien osalta alkaa sopeutuminen Suomeen.

Viranomaisten määrää ja resursseja lisätään tähän työhön tarpeen mukaan.

3) Maahanmuuttajien kotouttaminen

Jo pelkästään turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä tarkoittaa sitä, että Suomeen tulee enemmän maahanmuuttajia, vaikka tiukennamme turvapaikan myöntämisperusteita muiden Pohjoismaiden mukana. Myönteisten päätösten määrä kasvaa siitä yksinkertaisesta syystä, että aiheellisesti suojelua ja turvaa tarvitsevien ihmisten määrä on kasvanut.

Tämäkin herättää kysymyksiä ja huolta suomalaisten keskuudessa. Ei ole ihme, että moni ihminen on huolissaan ja kaipaa sekä faktaa että turvallisuudentunnetta jatkuvan muutoksen keskellä. Pohdinnassa on esimerkiksi, miten Suomen rahat riittävät, vaikuttaako maahanmuutto työllisyystilanteeseen, onko maahanmuuton kasvulla vaikutusta maamme turvallisuuteen ja niin edelleen.

Ytimessä on se, että maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on saatava käyntiin välittömästi, kun he saavat oleskeluluvan. Tässä on tekemistä koko yhteiskunnalla.

Kotoutuminen voi edellyttää esimerkiksi kielen oppimista sekä suomalaisen kulttuurin, tapojen ja lainsäädännön omaksumista. Tähän tarvitaan ohjausta, neuvontaa ja koulutusta alusta lähtien. Maahanmuuttajien työllistymistä voidaan edistää myös mahdollisuuksilla hyödyntää aiempaa koulutustaustaa sekä tarvittaessa suorittamalla täydennysopintoja. Työlupaprosessejakin on syytä sujuvoittaa. Toisen työpaikka ei ole toiselta pois. Kun saamme yhä useamman ihmisen – jo Suomessa asuvan tai Suomeen muuttavan tekemään työtä, se hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Vaikka näin laaja maahanmuutto on yllättänyt meidät kaikki ja nostanut esiin lukuisia ongelmia, uskon silti että siitä seuraa myös hyviä asioita. Ihmisten kohtaamisia, mahdollisuuksia tehdä hyvää ja auttaa, myös merkityksellisyyden tunteita sekä auttajille että autettaville. Maahanmuuton on kuitenkin tapahduttava hallitusti, laillisesti ja niin, että järjestelyt voidaan yleisesti kokea oikeudenmukaisiksi.

Lopuksi

Asioista on voitava keskustella ja ratkaisuja ongelmiin on voitava etsiä yhdessä. Talouden kysymyksissä on paljon ideologisia ja näkemyksellisiä eroja. Maahanmuuton kysymyksissä on paljon sekä eettistä että käytännöllistä pohdittavaa. Nämä aiheet eivät ole helppoja, mutta silti keskusteluun on löydettävä tasapaino. Minä olen tätä mieltä, sinä ehkä toista, mutta kunnioitetaan toisiamme, keskustellaan rauhassa ja löydetään ratkaisut. Sellaisessa Suomessa toivon voivani elää.

Suomen talouden tilanne on vaikea. Työttömyys on lisääntynyt. Kokonaistuotanto on supistunut kolme vuotta peräkkäin. Vaihtotase on alijäämäinen ja julkinen talous on pysynyt selvästi alijäämäisenä jo kuusi vuotta. Myös julkinen velka on jatkanut kasvuaan rivakkaa tahtia. Aiemmin toteutetut sopeutustoimet ovat supistaneet alijäämän kasvua, mutta eivät ole riittäneet pysäyttämään sitä.

Budjetissa on tehty säästöjä, jotta tulot ja menot saadaan tasapainoon. Vaikka kasvun ja työllisyyden edistäminen on kestävin tapa varmistaa hyvinvointipalvelujen rahoitus, Suomella on niin iso rakenteellinen alijäämä ja kestävyysvaje julkistaloudessa, että myös suoria säästöjä on tehtävä.

Suunta voidaan kuitenkin pidemmällä aikavälillä kääntää vain tekemällä talouden kasvua ja työllisyyttä vahvistavia sekä kilpailukykyä parantavia toimia. Jollei siinä onnistuta, edessä on leikkauslistoja ja säästöbudjetteja toisensa perään. Tätä kukaan tuskin toivoo.

Hallitus on sopinut, että teemme kaiken mahdollisen, jotta Suomen suunta kääntyy kohti parempaa. Tähän olen vahvasti sitoutunut. Meidän on päämäärätietoisesti ja johdonmukaisesti toteutettava se, mitä hallitusohjelmassa on sovittu. Lisäksi hallituksen on säilytettävä valmius reagoida, jos tavoitteista ollaan jäämässä.

Minulla on valtiovarainministerinä kaksi pyrkimystä ylitse muiden:

Ensimmäinen on puolustaa Suomen julkisen talouden kestävyyttä ja vastuullista taloudenpitoa. Tämä siksi, että haluan säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan, jossa lapset pääsevät hyvään kouluun, ikäihmisistä pidetään huolta ja julkisesti rahoitettu terveydenhuolto on jokaisen saatavilla. Haluan pitää myös huolta siitä, että suomalaisten verovaroja käytetään vastuullisesti.

Toinen on tehdä kaikkeni Suomen talouden kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi. Haluan viedä eteenpäin uudistuksia, jotka vahvistavat talouden kasvua, parantavat Suomen kilpailukykyä ja tuovat suomalaisille uutta työtä.

Tällaisin miettein olen valmistellut ensimmäistä budjettiehdotustani valtiovarainministerinä. Keskiviikkona julkistettiin ehdotuksen päälinjat: tiedote ja taustakalvot löytyvät täältä. Tallenne tiedotustilaisuudesta löytyy täältä. Koko budjettiehdotus löytyy huomenna täältä.

Pohjoismaat ovat onnistuneet yhdistämään vaurauden ja oikeudenmukaisuuden paremmin kuin mitkään muut maat. Vauraus perustuu kansainvälistymiseen ja markkinatalouteen. Oikeudenmukaisuus toteutuu hyvinvointiyhteiskunnan kautta.

Kokoomus haluaa säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan ja kehittää sitä myös tulevaisuudessa.

Hyvinvointiyhteiskunta jakaa riskit ja pitää huolen meistä silloin, kun emme siihen itse pysty. Se hoitaa meidät kuntoon silloin kun tarvitaan. Se valmentaa meidät kouluissa ja korkeakouluissa niin, että voimme elättää itsemme ja elää hyvää elämää.

Me suomalaiset olemme kuitenkin vaikeiden ratkaisujen edessä. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu vuosittain jopa 10 miljardia euroa. Nykyisin pelisäännöin hyvinvointivaltio ei ole kestävällä pohjalla.

Kokoomuksen vaihtoehto haastavaan tilanteeseen on tehdä päätöksiä, joilla työn tekeminen ja teettäminen tehdään nykyistä kannattavammaksi.

Kokoomus valitsee työn.

Olemme esittäneet Kokoomuksen Työlistan, joukon rakenteellisia uudistuksia, jotka lisäisivät työntekoa Suomessa. Kokoomus on ainoa puolue, joka on esittänyt uskottavia keinoja parantaa sekä työn kysyntää että työn tarjontaa.

Työllisyyttä eniten edistävä toimenpide on ansiotulojen verotuksen keventäminen yhdistettynä palkkamalttiin. Kokoomus haluaa palkita ahkeruudesta ja lisätä suomalaisten ostovoimaa. Siksi haluamme keventää ansiotulojen verotusta kahdella miljardilla eurolla ensi vaalikauden aikana, jos työelämän osapuolet pystyvät sopimaan vaalikauden ajan työllisyyttä lisäävistä, äärimaltillisista palkkaratkaisuista.

Miksi Kokoomus esittää näin reipasta ansiotulojen verotuksen keventämistä?

Tärkein syy on se, että palkkatulon verotuksen keventäminen lisää työllisyyttä pysyvällä tavalla. On oikeudenmukaista, että työhön kannustetaan ja että suomalaisilla olisi mahdollisuus itse päättää, mihin veronkevennysten kautta tulleen rahan käyttää. Vaikka ruokaan, asumiseen, lasten harrastuksiin – ihan, miten kukin itse hyväksi katsoo.

Työn verotuksen keventäminen lisää työntekoa. Työn verotuksen keventäminen lisää työelämään osallistumista, mutta myös työntekijöiden tekemien työtuntien määrää. Se lisää kannusteita ahkeruuteen ja kouluttautumiseen.

Jos haluamme Suomeen lisää työtä ja lisää ahkeruutta, silloin ansiotulojen verotuksen keventäminen on oikea linja.

Toinen tärkeä syy on Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä vahvistavien palkkaratkaisujen tukeminen. Palkankorotuksiin ei lähivuosina ole juuri varaa, koska Suomessa työn kustannukset suhteessa kilpailijamaihin ovat nousseet ja työn tuottavuus pienentynyt. Palkkamalttia on harjoitettava ja muitakin lisäkustannuksia vientiyrityksille vältettävä, jotta Suomen kilpailukyky saadaan palautettua.

Jos palkat eivät juuri nouse, mutta asumisen, tavaroiden ja palveluiden hinnat kallistuvat, palkan ostovoima heikkenee. Valtion pitää tällöin ansiotulojen verotusta keventämällä huolehtia, että vaatimattomista palkankorotuksista huolimatta palkasta jää kuukaudessa enemmän rahaa käteen.

Valtiovarainministeriö on arvioinut, että yhdessä äärimaltilliset palkkaratkaisut sekä kahden miljardin euron kevennys ansiotulojen verotukseen lisäisivät työllisyyttä yli 50 000 hengellä vaalikauden loppuun mennessä. Tämä vahvistaisi julkista taloutta jopa 1,4 miljardilla eurolla suhteessa perusuraan, eli verrattuna siihen, jos näin ei toimittaisi.

Kokoomus on ehdottanut ansiotuloverokevennysten rahoittamista osin välillistä verotusta kiristämällä yhdellä miljardilla eurolla. Työllisyyden vahvistuminen ja välillisen verotuksen kiristäminen yhdessä kattaisivat Kokoomuksen ansiotuloveron kahden miljardin euron kevennyksen.

Kokoomus – toisin kuin muut isot puolueet – haluaa tehdä veronkevennykset siten, että ne koskevat kaikkia tuloluokkia. Mielestämme kaikkien työntekoa ja ahkeruutta tulee kannustaa. Kevennykset kannattaa kuitenkin painottaa pieni- ja keskituloisille, jotta myönteinen vaikutus työllisyyteen olisi mahdollisimman suuri. Kokoomuksen veronkevennykset koskevat myös eläkeläisiä – toisin kuin esimerkiksi Keskustalla.

Kokoomuksen mallissa pääosa veronkevennyksistä toteutettaisiin työtulovähennystä ja tulonhankkimisvähennystä korottamalla sekä valtionverotuksen veroasteikkoa keventämällä. Myös perusvähennystä sekä valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä korotettaisiin.

Kokoomuksen veromallissa kaikkein suurimmat suhteelliset eli prosentuaaliset kevennykset kohdistuisivat keskituloisille suomalaisille. Keskimääräinen tulonmuutos olisi noin kaksi prosenttia, eli keskituloiselle, noin 40 000 euroa vuodessa tienaavalle suomalaiselle jäisi noin 60 euroa kuukaudessa enemmän palkasta käteen. Suuremmilla tuloilla suhteellinen kevennys olisi hieman pienempi.

Kokoomus on valmis näin mittaviin veronkevennyksiin vain, jos työllisyyttä ja kilpailukykyä lisäävistä palkkaratkaisuista saadaan sovittua. Mikäli näin ei tapahtuisi, emme voisi riittävästi luottaa siihen, että työllisyys paranee ja Suomi pääsee Euroopassa hitaasti viriävään talouskasvuun mukaan.

Joka tapauksessa ansiotuloverotukseen on ensi vaalikaudella tehtävä ansiotason ja inflaation muutosta vastaava tarkistus, jottei verotus kiristyisi keneltäkään. Kokoomus luottaa valtiovarainministeriön suosituksiin siitä, ettei kokonaisverotusta voi enää työllisyyssyistä kiristää ja että mahdollisten veronkevennysten tulee kohdistua työn verotukseen.

Analyysimme on yhteisessä linjassa valtiovarainministeriön kanssa. Hyvinvointiyhteiskunta pelastetaan vain työn kautta. Muutokseen tarvitaan suuri joukko isoja ja pieniä toimia, jotka laittavat työn etusijalle.

Työn verotuksen keventäminen on yksi merkittävimmistä toimista Suomen saattamiseksi uuteen nousuun.

(Yhteiskirjoitukseni Juhana Vartiaisen kanssa 1.4., mm. Turun Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat)

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on kylmän sodan ja yhteiskuntajärjestelmien taistelun ylpeä voittaja. Pohjoismaat ovat onnistuneet yhdistämään vaurauden ja oikeudenmukaisuuden paremmin kuin mitkään muut maat.

Vauraus perustuu kansainvälistymiseen ja markkinatalouteen. Oikeudenmukaisuus perustuu hyvinvointivaltioon. Se jakaa riskit ja pitää huolen meistä silloin, kun emme siihen itse pysty. Se hoitaa meidät kuntoon silloin kun tarvitaan. Se valmentaa meidät kouluissa ja korkeakouluissa niin, että voimme itse elättää itsemme ja elää hyvää elämää.

Karu totuus kuitenkin on, että hyvinvointiyhteiskuntamme on uhattuna. Olemme jäämässä talouskasvussa ja hyvinvoinnissa rajusti jälkeen pohjoismaisista naapureistamme. Suomen kansantalous ei ole kasvanut vuoden 2011 jälkeen ja tuotanto ja työllisyys ovat edelleen vuoden tason 2007 alapuolella. Vahvaa kasvua ei ole näköpiirissä. Valtio ja kunnat velkaantuvat nopeasti.

Kokoomus haluaa pelastaa hyvinvointipalvelut ja pitää Suomen pohjoismaisessa perheessä. Julkiset palvelut ja tulonsiirrot pitää rahoittaa ja velkaantuminen katkaista.

Vaikka kansainvälinen talouskriisi ja viennin ongelmat ovat pahentaneet tilannetta, julkisen alijäämän pohjimmainen syy löytyy ikärakenteesta. Kun työikäinen väestö pienenee, hyvinvointivaltion kustannuksia ei voi vyöryttää tuleville sukupolville.

Saamme elämämme aikana valtiolta aikamoisen palvelupaketin. Jokaisen työkykyisen suomalaisen on siksi omalla työllään kannettava verokortensa kekoon, jotta paketti voidaan rahoittaa. Nykyisin pelisäännöin ei hyvinvointivaltio ole kestävällä pohjalla. Työllisyyttä on lisättävä.

Jos ammottava julkisen talouden vaje yritetään kattaa vain menosäästöillä ja veronkorotuksilla, finanssipolitiikasta tulee tällä vuosikymmenellä joka vuosi niin kireää, että talouskasvu jää surkeaksi. Siksi olemme esittäneet Kokoomuksen työlistan, joukon uudistuksia, joilla työn tekeminen ja työn teettäminen tehdään helpommaksi.

Mitä enemmän työllisyyttä saadaan nostetuksi, sitä vähemmillä menoleikkauksilla selvitään. Toivomme, että listamme inspiroisi muitakin puolueita esittämään työllisyyttä lisääviä rakenneuudistuksia, sillä yhteistyössähän maata rakennetaan. Taloutemme ei oikene odottamalla.

Kuntien ja valtion alijäämä on kuitenkin niin mittava, ettemme pärjää ilman menosäästöjä. Valtiovarainministeriön arvio ensi vaalikauden sopeutustarpeesta on peräti 6 miljardia euroa. Yhteensä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta puuttuu jopa 10 mrd. euroa vuosittain.

Kokoomus sitoutuu luotettavien virkamiestemme arvioon. Sopeutuksen aikataulutusta pohtimaan perustaisimme valtiovarainministeriön ja tutkimuslaitosten johtajien ekonomistiryhmän, samaan tapaan kuin vuoden 2014 alussa.

Monet ovat ”elvytyksen” nimissä toivoneet valtiontalouden alijäämän tietoista kasvattamista. Emme pidä tätä tarkoituksenmukaisena, kahdesta syystä. Ensinnäkin, taloutemme ongelmat ovat pitkälti viennin ongelmia, eikä kotimaisen kysynnän kasvattaminen auta kilpailukyvyn parantamisessa, päinvastoin.

Toiseksi, meillä on jo nyt rakenteellinen alijäämä kuntien ja valtion taloudessa. Vaikka saisimmekin elvyttämällä työttömyyttä tilapäisesti alaspäin, meillä olisi todennäköisesti menojen lisäämisen vuoksi muutaman vuoden kuluttua sylissämme entistä isompi alijäämä. Kun sitä olisi pakko ryhtyä pienentämään, talous tungettaisiin uudelleen taantumaan. Tämän päivän ”elvytys” merkitsee siis huomisen ”jarrutusta”.

Tiemme eteenpäin on pitkä, palkkakurin ja tiukan taloudenpidon polku. Vastuullisesti toimimalla vakuutetaan yritykset ja kotitaloudet siitä, että taloutemme on kestävällä uralla ja että kaikki voivat suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen. Luottamus on edellytys uusien työpaikkojen syntymiselle.

Euroopan komissio julkaisi eilen raporttinsa EU-maiden taloudesta. Suomen osalta raportti löytyy täältä: (LINKKI)

Komission Suomelle kohdistetut suositukset ovat suositeltavaa luettavaa jokaiselle eduskuntavaaleihin valmistautuvalle ehdokkaalle. Joskus kauempaa näkee selvemmin. EU-komission arvio, OECD:n maatutkinta ja valmistumassa oleva Anders Borgin selvitys tarjoavat rakennuspalikat hyvään vaalikeskusteluun ja sen jälkeen toivottavasti realistiseen hallitusohjelmaan.

Suomen taloudessa on komission mukaan edelleen tasapainottomuuksia, jotka vaativat toimia ja valvontaa. Suomen vienti on heikentynyt pitkään teollisuuden rakennemuutoksen aikana. Näyttäisi että vientiteollisuuden alamäki on vihdoin päättynyt ja rakennemuutos tasaantumassa, mutta investoinnit ovat vielä alhaisella tasolla.

Julkisen velan kasvu ei aiheuta vielä liiallisten alijäämien menettelyä Suomen osalta. Menettelyssä oleva Ranska joutuu säännölliseen EU-valvontaan rakenteellisten uudistusten toteuttamisen osalta. Se on kuitenkin välttämässä toistaiseksi taloudelliset sanktiot. Ranska on pitkän viivyttelyn jälkeen ryhtynyt nyt vihdoin vapauttamaan talouttaan.

Suomen talouteen komissio ennustaa tälle ja ensi vuodelle maltillista kasvua. Palkkamaltti, EKP:n rahapolitiikka ja halpa öljy auttavat meitä. ICT-palveluala ja kemianteollisuus kasvavat. Vaihtotase on tasapainottumassa. Kasvu on asettumassa pitkällä aikavälillä noin 1 % tasolle.

Taloutta painaa yksityisten investointien vähäisyys. Menetettyjen työpaikkojen tilalle ei ole syntynyt riittävästi uusia. Vaikka start-up -yrityksemme ovat saaneet paljon näkyvyyttä, on niitä kuitenkin vähemmän kuin vertailumaissa.

Meidän onkin Suomessa päätettävä, tyydymmekö ennustettuun hitaaseen talouskasvuun. Se ei riittäisi nostamaan julkista talouttamme ylijäämäiseksi, vaan velkaantuminen jatkuisi. Sen välttämiseksi olisi käytännössä pakko jatkaa viime vuosina nähtyä julkisen sektorin leikkaamista aina vain. Veroaste on Suomessa niin korkea, ettei veronkorotusvaraa komissionkaan mukaan juuri ole.

Kasvu ei synny itsestään. Se on kiinni erityisesti kasvuhakuisten yritysten investoinneista. Suomen on oltava maa, jossa kannattaa tehdä bisnestä. Palkkamaltin jatkaminen on elintärkeää. Valtio voi auttaa talouden monipuolistumista panostamalla digitalisaatioon, biotalouteen ja clean techiin. Sääntelystä johtuvia kasvun esteitä on raivattava ja kilpailua edistettävä mm. päivittäistavarakaupassa.

Kokoomuksessa me otamme vakavasti komission ja esimerkiksi Suomen pankin näkemykset, ettei nykyisellä tiellä voida jatkaa. Seuraavan hallituksen pitää kääntää Suomen kurssia. Osaltamme me olemme valmiita kaikkiin niihin toimiin, jotka auttavat saamaan Suomeen lisää työtä ja kasvua.

Suomalaiset ovat aina olleet vahvimmillaan vaikeina aikoina. Tämä on ollut pienen, sitkeän ja edistyksellisen kansakuntamme valtti.

Nykytilanne on vaikea. Jotenkin tuntuu, että Suomi menee kitkuttaen eteenpäin. Tässä on peiliinkatsomisen paikka myös meillä poliitikoilla.

Suomi on saatava liikkeelle. Meillä ei ole varaa pysähtyä, lamaantua ja olla uudistumatta. Enkä nyt tarkoita vain kilpailukykyä. Meillä ei ole varaa siihen, että hyvinvointiyhteiskunnassa ei voida hyvin. Meillä poliitikoilla ei ole varaa sulkea silmiämme ja vain tehdä asioita kuten ennenkin on tehty, jos ne eivät toimi.

Jotta Suomi saadaan liikkeelle, meidän on kyettävä uudistumaan turvallisesti. Eikä uudistamisen vastakohta ole se, että vanhassa olisi jotakin huonoa.

Esimerkiksi koulujärjestelmämme on ollut aivan maailmanluokan kärkeä. Se on toiminut. Mutta samalla kilpailu kovenee maailmalla. Jotta pysymme vauhdissa, emme voi jäädä paikallemme. Pisa-tuloksemme ovat jo hiukan taantuneet. Nyt pitää päästä uudelleen kärkeen.

Maailmasta löytyy aina maita, jotka tuottavat tavaroita halvemmalla. Mutta osaaminen on tässä kilpailussa ehdoton etu. Siksi on pohdittava, miten pysymme vauhdissa mukana. Liitutaulun lisäksi koululuokissa tarvitaan nykypäivänä enemmän teknologiaa, koska lapsemme ovat muutenkin arjessaan kiinni teknologian kehityksessä. Sama pätee korkeakoulusektoriin – yliopistoissamme on panostettava erikoisosaamiseen sekä vahvaan osaamisemme niin ICT:n kuin vaikka luonnonvarojen hyödyntämisen puolella.

Uudistuminen ei ole itseisarvo. Sillä pitää olla joku merkitys. Usein uudistumisesta tehdään turha mörkö. Se on ymmärrettävää, jos puhumme vain isoista yläkäsitteistä.

Usein tarve uudistumiselle lähtee jostakin suuremmasta murroksesta.

Oulun seutu on ollut erilaisten murrosten keskellä useasti. Viime vuosien murrokset, kuten elinkeinoelämän murros, on nopeuttanut tarvetta uudistua ja hakea uutta elinvoimaa. ICT-sektorilta on hävinnyt tuhansia työpaikkoja, samoin kaupungin kassa on pienentynyt muutosten myötä.

Silti on haettu uusia toimintatapoja. Koulutukseen on panostettu. Insinöörit ovat löytäneet yrittäjyyden. Oma kasvurahasto on aloittanut lupaavasti. Pohjoisen arktiset mahdollisuudet ovat edenneet johdonmukaisesti ja lentoreitti esimerkiksi Norjaan avattu. Kaikki tämä on arkipäivän uudistumista.

Myös Suomi on suurten muutosvoimien keskellä. Väestömme ikääntyy ja työntekijöiden määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa ja niiden rahoituksessa on kestävyysvaje. Kilpailukykymme on heikentynyt ja elinkeinorakenteemme on murroksessa. Hyvinvointiamme ylläpidetään velaksi, niin taloudellisesti kuin ympäristönkin osalta. Digitalisaatio kumoaa vanhoja toimintamalleja.

Uskon, että muutama konkreettinen keino auttaa. Ensinnäkin työ on muutoksessa kaikkein tärkeintä. Työ on asetettava etusijalle.

Työllä on tärkeä sisältömerkitys elämässä, mutta se pitää myös hyvinvointiyhteiskuntamme pyörimässä. Jos käteen jäisi veronalennusten kautta hiukan enemmän rahaa, se voisi kannustaa työntekoon. Tai jos yritykset voisivat palkata hiukan helpommin uusia työntekijöitä – vaikka koulutussopimuksen kautta nuoria helpommin. Työ luo lisää työtä. Ja sitä kautta myös hyvinvointia.

Jotta Suomi saadaan liikkeelle, tarvitsemme keinojen lisäksi myös uusia tapoja toimia.

Tarvitsemme määrätietoisempaa poliittista päätöksentekoa, digitalisaation mahdollisuuksiin tarttumista sekä sääntelyn purkamista. Samalla hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on laitettava kestävälle pohjalle.

Normit eivät toimi toivotulla tavalla, kun kansalaiset ja yritykset kokevat normiähkyä jo entistenkin normien kuormittamina. Julkinen talous puolestaan ei voi enää elää niin, että kaikkia uusia ja toivottuja asioita hoidetaan perustamalla lisäämällä määrärahoja eri paikkaan.

Tärkeät asiat ovat usein yksinkertaisia, niin tässäkin asiassa. Tosiasiassa muutos lähtee yksittäisistä ihmisistä. Se todella lähtee siitä, että saamme Suomen liikkeelle.

Siksi meidän on saatava jokainen suomalainen liikkeelle synnyttämään muutosta sinne, missä muutos tehdään. Työpaikoilla, kouluissa, sairaaloissa, tehtaissa, järjestöissä, vanhainkodeissa. He tarvitsevat tilaa ja tuulensuojaa kehittää ja innovoida toimintaa eteenpäin.

Tarvitsemme muutoksentekijöitä koko maahan. Eri puolueisiin, eri ryhmiin, eri ammatteihin.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu aikaisempien sukupolvien kovalla uurastuksella. Pidetään yhdessä huoli, että jätämme tämän maan paremmassa kunnossa jälkeemme kuin millaisena olemme saaneet sen hoitaaksemme.

Vaikka Davosin Talousfoorumissa on väkeä kaikkialta maailmasta, iso osa keskusteluista pyörii Euroopan ongelmien ympärillä. Kaikki ovat huolissaan siitä, miten maailman suurin talousalue saadaan uuteen nousuun.

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi vaihtui velkakriisiksi ja nyt ollaan kasvukriisissä: Talouskasvu matelee, deflaatio eli hintojen alenemiskierre väijyy taustalla, kilpailukyky kohentuu hitaasti, investointeja puuttuu.

Euroopan keskuspankki ilmoitti eilen massiivisesta ohjelmasta, jolla taistellaan deflaatiota vastaan. Ja yritetään saada kasvua viriämään. Keskuspankki tulee ostamaan valtioiden joukkolainoja ja muita arvopapereita 60 miljardin euron edestä kuukaudessa vuoden 2016 syksyyn asti.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Tarkoituksena on se, että euroalueen maissa rahaa tulee liikkeelle entistä enemmän, jolloin sen käyttö on halvempaa esimerkiksi investointeihin. Lisäksi euron arvon alentuessa sillä voi olla myönteistä vaikutusta vientiin. Näin toki Suomessakin.

EU-jäsenvaltion pääministerinä en suuresti kommentoi riippumattoman keskuspankin toimia. EKP tehtiin riippumattomaksi syystä: jotta se voi katsoa kokonaisuutta eri jäsenmaiden ristipaineessa. Mutta kuten totesin eräässä Davosin paneelikeskustelussa – kaikki, mitä EKP tekee, otetaan vastaan hymyn kera.

Mutta sitten se tärkein:

Tämä ei tarkoita sitä, että euroalueella voidaan jäädä odottelemaan kasvun alkamista. EKP tekee, mitä voi rahapolitiikan keinoin. Jäsenmaiden vastuulla on paljon isompi urakka kilpailukyvyn palauttamisessa ja velkaantumisen lopettamisessa.

Osa on edelleen sitä mieltä, että kasvu syntyy siitä, että valtiot ottavat lisää lainaa ja rakentavat teitä, kouluja tai vaikkapa yrityspuistoja. Julkisia investointejakin tarvitaan, mutta meillä on kyllä mahdollisuuksia tehdä valintaa myös budjetin sisällä velkataakkaa kasvattamatta.

Jos lisävelkaantuminen olisi avain kasvuun, Suomen pitäisi olla huippuvauhdissa.

Suomi on nyt kokeillut vuosikausia elvyttämistä. Vuodesta 2009 alkaen olemme tuplanneet valtionvelkamme n. 50 miljardista eurosta n. 100 miljardiin euroon. Silti keikumme nollakasvun tuntumassa seitsemättä vuotta peräkkäin.

Jatkuvassa rahan pumppaamisessa velalla on se ongelma, että jossain vaiheessa kaivo ehtyy. Luottamus Suomen selviämiseen velkataakkansa kanssa on säilytettävä. Tulevien sukupolvien kannalta olisi edesvastuutonta jatkaa nykyistä menoa.

Ainoa tapa saada kestävä talouskasvua on pitää huolta siitä, että Euroopassa ja Suomessa on yrityksiä, joiden tuotteet ja palvelut käyvät kaupaksi, jotka työllistävät ja investoivat. Tämä vaatii luottamusta.

Luottamusta luo se, että julkinen sektori toimii tehokkaasti, valtio ei ole velkakierteessä ja työnteko on arvossaan. Hallitsematon velkaantuminen täytyy lopettaa, työmarkkinoiden toimintaa on parannettava, jotta yhä useampi pääsee töihin. Investointeja on houkuteltava. Osaavaa työvoimaa on oltava tarjolla, t&k -panostusten on johdettava uusien menestystuotteiden syntymiseen.

Mikä tässä on valtion rooli?

1. Menokuri. Velaksi ei voi elää loputtomiin. On priorisoitava ne asiat, mitkä hoidetaan: koulutus, terveys, heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen.

2. Rakenteelliset uudistukset. Työmarkkinauudistus, joka lisää työn tekemistä ja työvoiman tarjontaa. Verouudistus, joka palkitsee työn tekemisestä ja kohentaa ostovoimaa. Sote-uudistus, joka hillitsee terveyspalveluiden menojen kasvamista.

3. Investoinnit osaamiseen. Suomen kaltainen maa ei voi koskaan kilpailla alhaisella työn hinnalla ja kustannuksilla. Siksi meillä on oltava tietoa ja taitoa, jota muilla ei ole. Tämä tarkoittaa panostuksia koulutukseen, yliopistoihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Poliitikoilta vaaditaan aktiivisia toimia, mutta kasvua he eivät luo.

Kasvu syntyy yksityisellä sektorilla yritysten ja työntekijöiden onnistumisten kautta. Aina on hyvä pitää mielessä, että loppujen lopuksi yksityinen sektori rahoittaa koko hyvinvointiyhteiskuntamme pyörittämisen.

Uusi nousu: Hyvinvointiyhteiskunnan uudistaminen ja kilpailukykyisempi talous

Arvoisa yleisö,

Suomi on globaalissa kilpailutilanteessa, halusimme sitä tai emme. Globaali konteksti ja kansainvälinen talous ei ole asia, jonka voimme valita tai joka riippuisi arvoista tai ideologioista. Muuttuva toimintaympäristö on tosiasia. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä kilpailussa

Olemme edenneet vuonna 2008 alkaneesta globaalista finanssikriisistä Euroopan velkakriisiin ja siitä kasvukriisiin. Suomen omat rakenteelliset ongelmat ja kilpailukyvyn menetys tarkoittavat sitä, että julkinen talous pysyy jatkossakin alijäämäisenä, vaikka talous kasvaisi.

Valtion velka nousee vuoden 2008 tasosta, 54 miljardista eurosta, noin 101 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Velka siis lähes kaksinkertaistuu seitsemän ”laihan” vuoden aikana. Näin ei voi jatkua.

Mitä sitä kiertelemään: Suomi on hoitanut hommansa huonosti. Kymmenen vuotta sitten olimme Euroopan edelläkävijä. Nyt olemme ongelmatapausten joukossa. Kysymys kuuluu: miten tähän tultiin? Ja vielä tärkeämpi kysymys: miten tästä eteenpäin?

Tähän tultiin siksi, että sekä julkinen että yksityinen sektori tekivät virheitä. Vientiteollisuus menetti markkinoita. Vientituotteiden arvo laski. Kustannukset karkasivat käsistä.

Poliittisella puolella suurin virhe oli suuret puheet ja pienet tulokset. Sen sijaan, että olisi tehty konkreettisia kilpailukykyä parantavia uudistuksia, lähdettiin tavoittelemaan liian montaa suurta reformia yhtä aikaa. Suomi ajautui muutosähkyyn. Mitään asiaa ei saatu nopeasti maaliin.

Tätä ja muutamaa edellistä hallitusta voi ihan aiheesta syyttää siitä, että isot rakenneuudistukset ovat edelleen kesken. Totta ei kuitenkaan ole, että ihan toimettomia olisimme tällä vaalikaudella olleet.

On estetty euroalueen romahdus ja onnistuttu pitämään Suomi vaikutusvaltaisena EU:n ja eurojärjestelmän jäsenenä. Painetta muuhunkin on ollut.

On onnistuttu estämään työttömyyden nousu niin korkealle kuin huonojen talouslukujen perusteella olisi voinut kuvitella.

On tehty päätökset lähes 6,5 miljardin euron valtiontalouden sopeutuksesta. Valtion budjetin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräkkäin. Näin on viimeksi käynyt Lipposen 1. hallituksen aikoihin.

On pystytty tekemään tuntuva yritysverouudistus, jossa yhteisöveroa on kevennetty 1,2 miljardilla eurolla.

On tehty lukuisia muita yritysten rahoitusta parantavia toimia ja viety isoja infrahankkeita eteenpäin.

On saatu aikaan eläkeuudistus, josta kiitos työmarkkinajärjestöille.

Sote-uudistuksesta saatiin tänä aamuna sopu. Monet rakenneuudistuksiin liittyvät lait ovat eduskunnan käsittelyssä, mutta osa pitää vielä viedä hallituksesta eduskunnalle.

Monista hyvistäkin teoista huolimatta lienee rehellistä kuitenkin todeta, ettei tämä hallitus ole ollut ihan niin jämäkkä muutoksentekijä, kuin Suomi tässä tilanteessa olisi tarvinnut.

Vaikeina aikoina on lupa odottaa parempaa. Tämä koskee niin poliittisia päättäjiä kuin myös työmarkkinajärjestöjä.

Itselläni on nyt kaksi tavoitetta yli muiden: 1) Suomi on paremmassa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloittaessani pääministerinä. 2) Saamme rakennettua Suomelle selviytymisstrategiaa, joka pohjautuu tilannekuvan ymmärtämiseen.

Hyvät kuulijat,

EK:n, Keskuskauppakamarin, Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton puheenjohtajat julkistivat viime viikolla historiallisen yhteisen kannanoton. Sen keskeinen sisältö oli, että Suomi on kuilun partaalla. Tarvitsemme rohkeita toimenpiteitä.

Olen analyysista samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että puolueiden on otettava kantaa tähän listaan vaalikentillä.

Meillä kaikilla on edessämme valinta: Olemmeko moderni, kansainvälinen, rohkea, avoin, uudistuva ja dynaaminen kansakunta? Vai vetäydymmekö kiivaimmista taisteluista ja yritämme pitää yllä vähän vanhanaikaista, valtiovetoista, kakun jakamiseen keskittyvää yhteiskuntaa, joka yrittää parhaansa mukaan sinnitellä kansainvälisen talouden pyörteissä, ottamatta aloitetta oikeasti käsiinsä.

Talous ei tule kääntymään kasvuun muutamalla yksittäisellä toimella, kuten pk-yritysten rahoitusta parantamalla tai velkaelvytyksellä.

Ei ole olemassa yhtä pelastajaa, joka tulee ja kääntää sitä kahvaa, jolla talouskasvu taas alkaa ja hoitaa ongelmamme pois.

Haasteemme ovat niin monisyiset, että niiden ratkaisuun ei enää riitä yksi resepti. Siksi ideologisista pidäkkeistä on luovuttava sekä oikealla että vasemmalla.

Tilannekuvan on oltava selvä kaikille: Suomen heikkoa suoriutumista ei voi selittää suhdannetekijöillä, ei myöskään pelkästään hallituksen tekemättömyydellä. Tai ”vääränlaisella” politiikalla. Tarvitaan uudistumista. Vaikka se pelottaisi.

Kotikenttä on laitettava kuntoon: kilpailukyky on palautettava ja julkinen sektori on uudistettava. Tällöin meillä on mahdollisuus saada osamme maailmankaupan kasvusta ja säilyttää hyvinvointimme.

Lähdemmekö rakentamaan uutta, dynaamista Suomea, joka voi pitää huolta kaikista kansalaisistaan, vai lähdemmekö huutelemaan apua menneisyydestä? Uskallammeko purkaa vanhaa ja tehdä fiksummin, vai yritämmekö hoitaa kaikki yhteiskunnalliset velvoitteemme nykyisillä, osin tehottomilla rakenteilla ja toimintatavoilla? Rakennammeko taloutemme nousun tukiaisten vai kasvun dynamiikan varaan? Olemmeko avoin ja reilu yhteiskunta vai syrjimmekö eri vähemmistöjä sekä ulkomaalaisia? Vastakkain ovat uudistajat ja peruutuspeiliin katsojat.

En kannata sitä, että valtio toimisi taloudessa nykyistäkin enemmän valtionyhtiöiden kautta, keräisi veroilla enemmän varoja, ja jakaisi niitä sitten uudestaan yritystukina. Ajatusmaailmani mukaan työpaikat ja kasvu syntyvät yrityksissä. Yrittäjät, omistajat ja työntekijät luovat kasvun ja uudet työpaikat.

Olemme kansakuntana tilanteessa, jossa poliittiset päättäjät pystyvät luomaan turvallisuutta ainoastaan muutokseen sopeutumalla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä. Suomen nousu kautta historian on perustunut edelläkävijyyteen. Miksi johtopäätös olisi nyt toisenlainen?

Hyvät kuulijat,

Olemme sen verran pieni kansa, että ihan kaikessa emme voi olla maailman parhaita. Myös tässä on tehtävä valinta: mihin panostamme?

Suomalaisen ihmisen kannalta on keskeistä, että Suomi on maailman paras maa tehdä työtä ja kouluttautua. Suomen menestyksen kannalta on tärkeää, että Suomi on maa, johon kannattaa investoida. Investoinnit tarkoittavat työpaikkoja ja verotuloja.

Suomi voi olla edelläkävijä muutamalla osa-alueella, joista digitalisaatio on tällä hetkellä maailmaa voimakkaasti muokkaava voima. Siinä meillä on paljon osaamista.

Suomi nousee, kun panostamme ainakin näihin neljään asiaan: työ, osaaminen, investoinnit sekä digitalisaation meille tuomat mahdollisuudet.

1) Työ

Suomi nousee vain työllä. Tarvitsemme lisää työtä, monenlaista työtä, palkitsevaa työtä, motivoivaa työtä. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä on purettava yhdessä, jotta yhä useampi pääsee töihin.

Suomessa työllisyysaste on selvästi alhaisempi kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myös jatkossa edellyttää korkeaa työllisyysastetta.

Globaali toimintaympäristömme muuttaa ammatteja ja työmarkkinoita: suuri osa nykyisistä ammateista poistuu. Työ muuttaa muotoaan. Enää ei tehdä yhtenäisiä uria, vaan tarvitaan monipuolista osaamista. Puolustustaistelu ei auta. Pitää mennä rohkeasti eteenpäin ja olla ensimmäisten joukossa, jos aikoo pärjätä.

Työllistämisen esteitä on ennakkoluulottomasti purettava. Työntekijöiden ja yritysten on paiskattava kättä ja hoidettava asiat yhdessä, sopien. Tämä edellyttää tietysti luottamusta.

Tällä hetkellä monilla puolueilla on haluja kiristää palkkaverotusta sekä myös osin yritysten verotusta. Kireä työn verotus tarkoittaa sitä, että Suomessa tehdään vähemmän työtä. Siksi mielestäni ratkaisu on keventää työn tekemisen ja työn antamisen verotusta. Kuluttamisen verotus on sekä talouskasvun että ympäristö- ja muiden haittavaikutusten vuoksi parempi vaihtoehto kuin työn verottaminen. Kokonaisveroastetta ei voi nostaa. Ostovoimasta on huolehdittava.

2) Osaaminen

Vaikka joudumme noudattamaan tiukkaa menokuria, on löydettävä riittävästi voimavaroja sinne, mistä uusi kasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi syntyvät: perusopetukseen, lukioihin, ammatilliseen koulutukseen, korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. Suomen tulevaisuuden hyvinvointi tehdään luokkahuoneissa, luentosaleissa ja työpajoissa. Koulutusta parempaa investointia ei ole.

Suomen menestystarina on perustunut sivistyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Osaamistason nosto on oleellista paitsi kansallisen kilpailukyvyn, myös eriarvoistumisen torjumisen näkökulmasta.

Jokaisella on oltava mahdollisuus opiskella kykyjensä ja motivaationsa perusteella taustoistaan riippumatta. Yritysten kannalta osaava ja motivoitunut työvoima on avainasemassa, kun pyritään edelläkävijäksi valloittamaan uusia markkinoita.

Kuka pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa? Mitkä työpaikat säilyvät siinäkin vaiheessa, kun robotisaatio ja tuottavuuden kasvuvaateet siirtävät työtä muualle? Ne työt, jotka vaativat luovuutta ja erityisosaamista, asioiden yhdistelemistä ihan uudella tavalla, asiakkaiden tarpeiden ymmärtämistä ja ennakoimista.

Tähän pystyy ammattilainen, huippuosaaja. Eikä se huippuosaaja monestikaan löydy yritysten johtoportaista (anteeksi vain paikalla olevat yritysjohtajat), vaan käytännön työn tekijöistä.

3) Investoinnit

Jos haluamme, että Suomi pysyy hyvinvointiyhteiskuntana, meidän on huolehdittava siitä, että Suomi on maailman paras maa investoida.

Mitä investointien lisääminen edellyttää? Kilpailukykyisempää toimintaympäristöä. Yritysten investointipäätökset eivät ole kiinni yksittäisistä tekijöistä, kuten palkkakustannuksista, energiakustannuksista, logistiikasta, verotuksesta tai osaavasta työvoimasta, vaan näiden kaikkien yhdistelmästä.

Yksi kilpailukyvyn elementeistä on myös ennustettavuus. Poliittiset päätökset esimerkiksi verotuksen osalta eivät saisi poukkoilla, kuten tällä vaalikaudella on hieman päässyt käymään, se tunnustettakoon. Yksi Suomen vahvuuksista on ollut ennustettava toimintaympäristö. Siitä on syytä pitää kiinni.

Mikäli elinkeinoelämä ei usko Suomeen, on meidän aivan turha kuvitella, että velkaantuva valtio voisi yksin tätä maata rakentaa. Mikäli yrittäjyyttä suorastaan estetään, tai kovasta työstä saatava palkkio jää mitättömäksi, kuka jaksaa ponnistella ja puskea visiotaan eteenpäin? Siksi on edistettävä yksityisiä investointeja, jotka voivat olla joko aineellisia tai aineettomia.

Hallitus teki juuri viime viikolla pienen, mutta toivottavasti oikeaa signaalia viestivän päätöksen jatkaa tuotannollisten investointien korotettuja poistoja. Tämä helpottaa yritysten investointien rahoitusta.

Myös julkisia investointeja tarvitaan edellä mainitsemaani koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen sekä työllisyyden ja kasvun kannalta kriittiseen infrastruktuuriin. Esimerkkinä tiet, meriväylät, raiteet, lentokentät, asuntorakentaminen sekä energiainfra. Julkiset investoinnit on kohdennettava oikein ja siten, että ne palvelevat myös yksityisiä investointeja.

4) Digitalisaatio

Suomella on valtavan paljon voitettavaa, jos tartumme digitalisaation mahdollisuuksiin. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kansallinen palveluväylä, joka on etenemässä hallituksen suunnitelman mukaisesti. Digitalisaatiossa esimerkiksi Viro on joissain asioissa kirinyt edellemme, mutta ehdimme vielä mukaan, omia vahvuuksiamme hyödyntäen.

Meillä on valmista osaamista ICT-sektorilla. Meillä on myös julkilausuttu poliittinen tahtotila virtaviivaistaa sähköiset järjestelmät. Siihen on ladattu kovia odotuksia tuottavuuden parantamisessa ja julkisen sektorin tehostamisessa.

Rakennamme julkisia palveluita ihmisiä varten, emme hallintoa varten. Siksi on ensisijaisen tärkeää luoda helposti käytettäviä, ihmisten tarpeisiin vastaavia digitaalisia palveluita.

Digitalisaation on oltava ensisijainen malli: jos ei ole perusteltua syytä muuhun, uudet palvelut ja järjestelmät luodaan sähköisinä. Suomessa väestön koulutustaso sekä sähköisten välineiden käyttö ovat korkealla tasolla – täällä on aineksia testata liiketoimintaideoita sekä konseptoida niin yksityisiä kuin julkisia sähköisiä palveluita. Tavoitteena on tietysti synnyttää uusia tuotteita ja menestyviä yrityksiä, jotka tuovat työtä ja vientituloja korkeaan osaamiseen perustuen.

Arvoisat kuulijat,

Tuoreena pääministerinä olen halunnut tässä puheenvuorossani kertoa rehellisesti tilannekuvan niin kuin sen näen. Kesällä 2011 hallitus aloitti haastavassa tilanteessa, uudenlaisen vaalituloksen jälkeen. Kaksi hallituspuoluetta on jo lähtenyt, mikä kertoo siitä, että vaikeita päätöksiä on viety läpi. Eivät nämä puolueet siksi lähteneet, että olisivat turhautuneet tekemättömyyteen.

Paljon on silti vielä tehtävä.

Hallitukseni peri vaikean poliittisen ja taloudellisen tilanteen. Talouden tervehdyttämistyötä teemme niin pitkälle kuin suinkin ehdimme. Seuraavan hallituksen on jatkettava talouden tasapainottamista hallituksen väristä riippumatta.

Lopulta kyse on valinnoista. Yhtä pelastajaa ei ole. Maailma ympärillämme haastaa meidät, eikä pussillinen vanhoja konsteja auta uusiin ongelmiin. Tilanteelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikemminkin avattava todellisuuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuolelta. Meidän on uskallettava ottaa loikka tulevaisuuteen. Tämä koskee niin politiikkaa kuin työmarkkinajärjestöjäkin. Myös EK:ta.

Meidän täytyy valita, mitä tavoittelemme ja miten siihen pääsemme.

Olen asettanut tavoitteeksi sen, että Suomi on maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla täyttäessään sata vuotta. Siitä en anna periksi. Tavoitetta edistetään esimerkiksi työllä ja osaamisella, investointien lisäämisellä sekä digitalisaation mahdollisuuksiin tarttumalla.

Koskaan ei saa unohtaa, miksi tätä työtä tehdään. Tätä työtä tehdään ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Finland’s Prime Minister Alexander Stubb
Speech at Le Mouvement des entreprises de France (Medef)
1.10.2014

Tiivistelmä suomeksi: http://vnk.fi/ajankohtaista

***

HOW TO RELAUNCH GROWTH IN EUROPE

Mr Chairman,
Ladies and Gentlemen,
It is a great pleasure and an immense privilege to speak at Medef today. I remember well my previous visit to your esteemed organization in 2012 – then as Minister for European Affairs and Foreign Trade. It is good to be with you again. But unfortunately the challenges we discussed during my earlier visit have not yet abated. Europe is still undergoing a grave economic crisis.

My subject today is how to relaunch growth in Europe. We have a three-faceted economic crisis in our hands. It all started as a global banking crisis and was then soon transformed into a debt-crisis in the Euro area. Today we are facing a European crisis of growth.

Only strong growth will put Europe on a sustainable economic path. Without growth, unemployment will remain at intolerable levels and balancing public finances will be an increasingly difficult task. Europe will be trapped by its ageing demographics.

No one is immune to the crisis – not France, nor Finland. We have all been hard hit. We can speak of a lost decade in terms of European growth. For example, Finland will probably regain the 2008 pre-crisis level of production only by 2018.

Growth is the crucial European issue – economic, political and social. We all want growth, we all need growth – this is self-evident. There is no disagreement – north or south, right or left – on this issue. But there are different views on how to achieve growth. What is feasible, what needs to be done.

My aim today is to present my vision on how to relaunch economic growth in Europe. What constitutes a sustainable and viable European growth policy. What are the building blocks of a Europe of growth.

Being in France, we are subject to high standards of logic and structure. So let me analyze European growth in three stages: first, what is our understanding of the foundations for growth in the modern economy, second, what are the areas where
Europe can generate new growth, and third, what are the policies that need to be deployed for realizing growth.

Dear friends,

A key element in building a policy for European growth is understanding the foundations of growth. How does the modern economy function, and what makes it grow.

Europe has been a great economic success, a global leader. All major economic innovations have strong European origins – commerce, banking, manufacturing, the industrial revolution. And you can also add integration to the list, since it is a European solution to the demands of a transnational economy.

But history has also shown that success depends on perpetual change, economic evolution. The only constant is change. The eminent economist Joseph Schumpeter talked about creative destruction – allowing economic structures to change with development.

I am not arguing that Europe hasn’t made mistakes as well. Some industries have simply been destroyed, without any creation. One unfortunate example is how Europe lost its leadership in information technology. Europe was the global leader in the telecoms sector during the 1990s, because we had a strong European market, leading technology and above all, common European standards. But our environment changed. The internet became the main stage. Online content surpassed the handset as the center piece. Europe lost its edge and the United States became the dominant force in the digital economy. You can all Google this information on your iPhone and then share it to your followers on Twitter.

The reasons for this European downfall are clear – there was no internal market, no common European standard for the digital economy. National boundaries were high, when there should have been none. This is a cautionary tale – we must pay constant attention to economic evolution. Success today is no guarantee of success tomorrow.

Globalization means intense competition. And it also means that the economy and our companies are no longer confined to the national or even European framework. Even mundane products are the result of global value chains, where one part is made here, the other part there, assembled elsewhere, but the greatest value is created in the creative reaches of the process. Ipads are made in China, but designed in California, as the label says. And the ‘made in’ covers only some 2% of their value.

Therefore modern countries cannot hide between duties and non-tariff barriers. Economic fortresses have been made obsolete by the cannons of globalization. Our companies and economies need to thrive in the open. Seek high value in the global division of labor.

We have to understand a brutal fact. The modern economy is like a powerful stream, forever moving ahead, never stopping. Stopping this current is not an option, neither is reversing it, nor does it make sense to swim against it. Europe has lost substantial manufacturing capacity to emerging economies. Most of this work is not about to return to Europe – no matter how much we improve our industrial policy. The only viable option is to look ahead for new opportunities.

Some people fear that reforms aimed at making our economies more dynamic will undermine the welfare society we have built over the post-war decades. I don’t agree.

I see economic competitiveness as the sole way of preserving and further improving our European model. In an open economy competitiveness and welfare go hand in hand. The two are friends, not enemies.

Where can Europe look for new opportunities? Predicting the future is always risky, but allow me to make an enlightened estimation on some of the forces at work.

First, automation is changing manufacturing and makes it less dependent on labor. This means that the advantage that emerging countries have had with cheap labor is eroding. The balance is tipping in favor of high-skills and innovation, where Europe still has a lead. But any European industrial regeneration has to build on new horizons, not sunsets.

Second, dealing with climate change compels us to make major improvements to energy provision and resource use. We need to use energy more efficiently, produce it with less emissions, and increase the use of renewable energy. Europe has a head start with energy technology, because we have taken climate change seriously. France, host of the next year’s United Nations Climate Change Conference, is a case in point. It is possible to maintain prosperity and control climate change, but this spells an end to fossil fuels and careless resource use. European expertise in clean technology will be in great demand globally.

Third, digital technology will transform modern societies. The next level is the ‘internet of things’ where machines, processes will all be connected, opening the door for countless new applications and smart solutions. The provision of public services will be transformed by e-solutions. Productivity gains, if done right, will be considerable. I am convinced that Europe with its advanced societies, skilled people and stable institutions will thrive in this new environment.

These developments may sound abstract, but we can witness them in practice. Finnish paper companies have been doing badly, because digital media has had such an impact on the demand for paper. The number of paper machines – once the measure of success – has halved in Finland. But paper companies are transforming, reinventing themselves into new companies that use the old raw material – wood – to make new products, like biofuels and advanced materials. And this may also be the story of Finnish paper companies in France. While paper mills have unfortunately closed, we hope to transform these factories into biofuel refineries.

**
So, new opportunities are emerging, but we need policies that permit European companies – bid, medium and small – to seize them.

It is only our companies that can make the European economy grow again. Not states. And not the European Union. Public authority has an important role in ensuring a good business environment, but it is not in business itself.

The European Central Bank has done its very best. It was largely the ECB and Mr Draghi that got us out of the worst phases of the debt crisis. Now, in order to support growth, they are keeping interest rates down and have announced further measures. But monetary policy can only take us so far.

As I said from the outset, we are all seeking growth. There is a unity of purpose, but the debate on the means distracts us. We all agree that investing better and more is the one key step that can provide a solid exit from slow growth. But what are the essential elements for relaunching investment and growth?

The central element is the fact that this investment needs to be mostly private, not public. Our mission is to make private capital – investors and companies – believe in Europe again.

Public investment – national and European – can help. But it cannot change the picture. As average public debt in the Euro zone is already at 93% of GDP, most member states have no room to increase public spending. Public expenditure is already high – 57% in France and 58% in Finland. Our economies will choke if they are burdened by higher taxes – the inevitable consequence of more public expenditure. I know that jokes have been made about having a Cuba without sun. Then imagine what a Cuba with snow would be.

On the contrary, we should preserve the financial stability we have achieved at great cost. The Euro area no longer faces imminent risk, but we cannot be care free. Any flexibility to our economic policies has to be within the boundaries of the Stability and Growth Pact.
I would argue that the European agenda for growth has a clear cut outline, that can be divided into i) national, ii) European and iii) global tasks. Let us look at the agenda for action.

First, the essential element for growth at the national level is structural reform. There is no EU member state that would not benefit from structural reform – including my own. It is not up to me to comment French economic policy, but in Finland we need 1. responsible fiscal policy, 2. public investment in education, training and innovation, 3. productivity gains from ICT and digitalisation, 4. more efficient taxation by cutting taxes on labour and also capital, 5. higher supply of labour and higher participation rates, 6. more flexible labour markets and 7. more competition, less regulation and cutting red tape. Quite a program for the coming years!

Second, European policies need to boost our economic fundamentals. Make Europe a good place to do business, that is. The best European policy for growth is the internal market – its shortcomings need to be overcome. In essence this means taking the Single European Market to new territories. We need to make sure that there is a genuine digital single market, a well-developed market in services and capital markets and the realization of a European energy market. We need to remove barriers where none should exist.

And third, on the global level, we need market access. We should stop seeing Europe as exceptionally vulnerable to trade, since in fact we have always prospered from it. We only hurt our own successful enterprises if Europe does not have a wide and deep enough network of free trade and investment agreements.

The European Union has made good progress in opening up trade relations, but nothing can shadow the potential of transatlantic free trade. This momentum needs to be seized. I am not saying this will be easy – opening public procurement in the United States is no small feat – but the potential rewards are great. This might well be the last chance for Europe and the United States to build a common market place and set the rules of global trade.

In the political guidelines for the next European Commission, the President-elect Jean-Claude Juncker covers well all these items: focus on jobs, growth and investment, the digital single market, an energy union and climate change policy, a deeper internal market, a deeper economic and monetary union and free trade with the United States. This European program deserves our strong support. I am personally happy that both the Finnish and French members of the Commission will have key roles in delivering this agenda.

I do not talk of the European Union in the third person – it is not them, it is us. If Europe fails, it is of our own doing. We need to deliver the promise of European competitiveness in action, not just words – in the concrete, not the abstract. We have been too fond of talking about competitiveness, but not bold enough in delivering the tangible measures – the legislation, the policies – that our economy needs. This has to change for good.

**
Dear friends,
Times are hard, but I have great faith in Europe. Its people, its companies, its institutions. We have all the means in our possession to reverse decline and make Europe prosper again. There is nothing inevitable in weak growth.

A Europe of growth is within our reach. But only if we have a clear understanding of what needs to be done – within the national state, at European level, and in global economic governance.

European states must pursue reform, transform their structures to help economies grow and companies realize their potential.

The European Union must extend the internal market further, deeper – ensure that we are the united economy we should be. Europe is still about removing barriers.

The world needs to be open for European exports and we should seek strength from cooperation. Transatlantic free trade would be the deal of a generation.

Dear friends,
Perhaps a fitting quote to lift our spirits comes from Antoine de Saint Exupéry:
– ‘the preparation of the future is just building the present’. (Préparer l’avenir ce n’est que fonder le present. Citadelle, 1948).

Let us build a strong Europe in the present, so that it will prosper in the future.

Thank you for your attention. I highly appreciate being here with you today.

Keskuskauppakamarin veropäivä 24.9.2014
Finlandia-talo, kongressisiiven A-sali
Klo 9.05 – 9.30

Talous- ja veropoliittinen katsaus

Jos sallitte, niin pitäisin pohtivamman, eteenpäin katsovamman puheenvuoron.

Ensimmäinen pointti pääministerin ominaisuudessa taaksepäin katsoen, seitsemän enemmän Kokoomuksen puheenjohtajan ominaisuudessa katsoen ensi kevään eduskuntavaalien jälkeistä aikaa.

Ensimmäinen huomio: Mitä ollaan tehty?

Tämä hallitus on aloittanut työnsä vaikeassa tilanteessa. Suomen talous on ollut kaksi vuotta taantumassa ja tänäkin vuonna ponnistamme hädin tuskin nollakasvuun. Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Valtion velka nousee vuoden 2008 54 miljardista eurosta noin 102 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä.

Tällä vaalikaudella on jouduttu tekemään ikäviä päätöksiä tämän kehityksen kääntämiseksi. Vaalikauden aikana on päätetty noin 6,5 miljardin euron menosäästöistä ja veronkorotuksista. Budjetin loppusumma pienenee ensi vuonna toista vuotta peräkkäin. Näin on edellisen kerran käynyt Lipposen 1. hallituksen aikaan. VM arvioi, että sopeutustoimet riittävät kääntämään valtion velan suhteen kokonaistuotantoon laskuun vuonna 2017.

Samalla kun finanssipolitiikkaa on jouduttu merkittävästi kiristämään, niin hallitus on tehnyt kohdennettuja investointeja kasvuun ja työllisyyteen. Esimerkiksi Pisara-radan ja Länsimetron jatkon rakentaminen yhdessä tonttitarjonnan lisäämisen kanssa tarkoittavat miljardiluokan investointeja infraan ja asumiseen. Viime keväänä hallitus päätti valtion omaisuuden myymisestä 1,9 miljardilla eurolla, mistä 600 miljoonaa euroa kohdennettiin esimerkiksi yritysten kasvuhankkeisiin ja yliopistoille.

Lyhyen aikavälin sopeutustoimien ja kohdennettujen kasvutoimien rinnalla vieläkin tärkeämpi kokonaisuus on viime syksynä käynnistetty rakennepoliittinen ohjelma. Valtiovarainministeriö arvioi, että jos ohjelma kyetään toimeenpanemaan tehokkaasti, niin se riittää kattamaan julkisen talouden kestävyysvajeen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että tavoitteiden mukainen eläkeuudistus ja tavoitteiden mukainen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saadaan maaliin.

Hyvät kuulijat,

Tehtyjen päätösten kertaamisen ja kehumisen sijaan haluaisin esittää joitakin omia ajatuksiani siitä, mitä tästä eteenpäin. Eli siitä, miten saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava paras maa syntyä, elää ja kuolla kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.

Haluan puhua enemmän tulevaisuudesta kuin menneestä. Nyt laitan Kokoomuksen puheenjohtajan hatun päähän.

Kun Suomen tilanne on vaikea ja tulevaisuus näyttää epävarmalta, on luotettava perusarvoihin. Kokoomukselle nämä perusarvot ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen.

Uskon vahvasti, että tekemällä näiden arvojen mukaista politiikkaa saamme Suomen uuteen nousuun.

Toinen huomio: Finanssipolitiikan linja

Tällä vaalikaudella on jouduttu merkittävästi leikkaamaan menoja ja korottamaan veroja. Tämä finanssipolitiikan linjan kiristys on myös heikentänyt talouskasvua. Linja on ollut oikea ja velkaantumisen taittamiseksi välttämätön. Linjan merkittävään keventämiseen ei myöskään tulevalla vaalikaudella ole mahdollisuuksia.

Ensinnäkin, Suomen talouden ongelmat liittyvät rakenteisiin ja kilpailukykyyn. Nämä ongelmat eivät ratkea velkaelvytyksellä.

Toiseksi, Suomen julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on nousemassa yli kansallisessa ja EU-lainsäädännössä sallitun. Suomen rakenteellinen – eli suhdannekorjattu – alijäämä saisi olla enintään puoli prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon, siis noin miljardi euroa. Tämä raja on tänä ja tulevina vuosina ylittymässä. Alijäämän nopeaan vähentämiseen ei ole muuta keinoa kuin finanssipolitiikan linjan kiristäminen. Tämä sääntely on tervetullut velkaantumista hillitsevä pakkopaita, jonka myös seuraava hallitus joutuu päällensä pukemaan.

Huoli heikosta kokonaiskysynnästä on kuitenkin aivan aiheellinen. Tähän tavoitteeseen oikea tie ovat rakenteelliset uudistukset. Tarvitsemme uudistuksia, jotka lisäävät työllisyyttä ja työn tuottavuutta sekä tehostavat julkista sektoria. Nämä toimet itsessään parantavat ostovoimaa. Lisäksi ne luovat pidemmällä aikavälillä liikkumatilaa tehdä kohdennettuja menolisäyksiä ja veronkevennyksiä.

Velkaelvytykseen ei siis lähivuosina ole suuria mahdollisuuksia. Tämän vuoksi on lähdettävä siitä periaatteesta, että jos verotusta halutaan keventää, niin julkisia menoja on vastaavasti vähennettävä. Tämä on tuottavuuden ja ostovoiman näkökulmasta oikea linja.

Suomen vaihtotase on viime vuosina heikentynyt huolestuttavasti. Kun vuonna 2002 Suomen vaihtotase oli 12 miljardia euroa ylijäämäinen, viime vuonna se oli neljä miljardia euroa alijäämäinen. Vaihtotaseen alijäämä tarkoittaa, että Suomi velkaantuu suhteessa ulkomaailmaan. Vaihtotaseen korjaaminen edellyttää Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn palauttamista.

Kolmas huomio: Osaaminen, koulutus ja tutkimus

Suomen menestys voi perustua vain koulutukseen ja osaamiseen. Meidän on rakennettava mahdollisuuksien tasa-arvon ja sivistyksen arvojen varaan.

Koulutus ei ole kuluerä vaan investointi. Jotta voi tulevina vuosina niittää koulutuksen satoa, tänään on kylvettävä. Vaikka tiukka taloustilanne edellyttää tiukkaa menokuria, koulutuksen saralla se edellyttää tulevaisuudessa päinvastoin lisää investointeja.

Suomen menestyksellisestä koulutusjärjestelmästä on muodostunut ehkä tärkein osa kansallista identiteettiämme ja kansainvälistä brändiä. Suomalaista koulua on kehitetty vastavirtaan monien muiden maiden koululaitoksiin verrattuna, ja hyvin tuloksin. Oppivelvollisuuden pidentämiskeskustelun aikana kävi ilmi, miten sitoutuneita suomalaiset opettajat, rehtorit ja vanhemmat ovat lasten koulutukseen. Nähtiin, että kaavamaisilla ratkaisuilla ei koulupudokkaiden ongelmista selvitä, vaan tarvitaan luovempia ratkaisuja.

Kun kierrän maailmalla, niin ensimmäinen asia, joka nousee esiin, on koulutus. Se on yksi parhaimpia brändejä, mitä meillä voi olla.

Tässä ammatissa olen kiertänyt aktiivisesti kouluja, nyt jo noin 125 koulua. Koulujemme hyvästä hengestä voi ammentaa tulevaisuudenuskoa.

Otetaan tieto- ja viestintäteknologia hyötykäyttöön kouluissa, oppilaiden ehdoilla. Luodaan jokaiselle omanlainen koulutuspolku.

Korkea osaaminen edellyttää myös korkeakoulujemme uudistamista. Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen on keskityttävä omiin vahvuuksiinsa. Parhaiden yliopistojen ja huippuyksiköiden pärjääminen on tärkeää koko Suomelle. Koulutuksen ja tutkimuksen perusrahoitusta on vahvistettava ja samalla panostettava koulutusvientiin.

Neljäs huomio: ICT:n ja digitalisaation hyödyntäminen

Jos pitää sanoa yksi sana Suomen tulevaisuuden mahdollisuutena, se on digitalisaatio. Emme ole ICT:n tuottavuushyötyjen osalta päässeet vielä alkua pidemmälle. Mitä meidän sitten tulisi tehdä, jotta tuo tuottavuuspotentiaali myös realisoituisi?

Ensinnäkin, voimme ottaa oppia Yhdysvaltojen tuottavuuden kasvusta. Olennaista on kaikkialle ulottuva informaatio- ja kommunikaatioteknologian soveltaminen eri organisaatioiden toimintaan. Suurimmat muutoshaasteet kohdistuvat asiakkaan ja yrityksen väliseen vuorovaikutukseen eli liiketoimintamalleihin. Tämä koskee kaikkia toimialoja, julkista ja yksityistä sektoria yhtä lailla.

Tuottavuushyötyjen saavuttaminen edellyttää rohkeutta tarttua teollisen internetin, robotisaation, pilvipalvelujen, avoimen datan ja 3D-maailman mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin, unohtamatta vahvaa osaamistamme mobiilissa internetissä.

Olemme rakentamassa yhteistyössä Viron kanssa avoimilla rajapinnoilla ja avoimella ohjelmakoodilla kansallista palveluväylää, joka on iso perusinfrastruktuuri-investointi, kuten perinteiset tiet ja lentokentät ovat aikoinaan olleet. Jokainen ymmärtää niiden positiivisen kasvuvaikutuksen, ja samaa haetaan nyt palveluväylän rakentamisella. Sen avulla julkinen hallinto ja yritykset voivat kytkeytyä siihen liittyneisiin palveluihin ja tietovarantoihin.

Viides huomio: Tehokkaampi verotus

Maailman talousfoorumin tuoreen tutkimuksen mukaan korkea veroaste on Suomen suurin kilpailukykyhaitta. Suomen veroaste lähestyy maailman huippua, ensi vuonna veroasteen arvioidaan nousevan yli 44 prosenttiin. Pitkällä aikavälillä veroasteessa tulisi pyrkiä eurooppalaiseen keskitasoon.

Taloustieteellisessä tutkimuksessa arvioidaan, että verotuksen rakenne on kasvun kannalta vieläkin merkittävämpi kysymys kuin verotuksen taso. Tutkimusten mukaan talouskasvun kannalta haitallisimpia veroja ovat yritysverot, pääomaverot ja työn verottaminen. Kasvun kannalta vähiten haitallisia veroja ovat kulutus- ja kiinteistöverot.

Suomen kilpailukyvyn kannalta olennainen kysymys on myös verotuksen ennustettavuus. Myönnän, että tällä vaalikaudella veropolitiikka on ollut tempoilevaa, mikä on huono asia. Verotus on politiikan ala, jonka olisi oltava korostetun ennakoitavaa ja vakaata.

Tulevalla vaalikaudella verotuksen uudistamiselle olisi asetettava kaksi päämäärää ylitse muiden:

1) Verotuksen yksinkertaisuus ja selkeys: Verojärjestelmää on kyettävä yksinkertaistamaan.
2) Verotuksen painopistettä on siirrettävä veroihin, jotka vähiten vaikuttavat talouden toimijoiden aktiivisuuteen.

Mitä nämä kaksi tavoitetta tarkoittavat käytännössä?

Ensinnäkin, veropohjia on laajennettava esimerkiksi verotukia vähentämällä ja poistamalla. Tällä vaalikaudella aloitettua työtä on aihetta jatkaa. Kun veropohja on laaja ja yhtenäinen, se mahdollistaa myös verokantojen alentamisen.

Verotuksen painopistettä on siirrettävä työn ja yrittämisen verotuksesta kohti ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta. Näin on toimittu edellisellä vaalikaudella, näin on toimittu tällä vaalikaudella ja tällä tiellä on aihetta jatkaa myös ensi vaalikaudella.

Ensi vaalikaudella työn verotusta on merkittävästi kevennettävä. Työn verotusta tulisi keventää kautta linjan – niin pienituloisten, keskituloisten kuin suurituloistenkin palkkaveroa on kevennettävä. Tämän rahoittamiseksi on vähennettävä julkisia menoja ja kiristettävä kulutusveroja.

Työn verokiilaa on kyettävä kaventamaan. Työn verotuksen keventämisen rinnalla työllistämisen sivukuluja on vähennettävä ja sekä työeläkemaksujen että kunnallisverotuksen korotuksia on kyettävä patoamaan.

Valtiosihteeri Hetemäen vetämä verotuksen kehittämistyöryhmä esitti vuonna 2010, että ansiotulojen verotusta pitäisi keventää kautta linjan kahdella miljardilla eurolla ja että ylintä rajaveroastetta alennettaisiin noin 50 prosenttiin. Tämä on oikea ohjenuora seuraavan hallitusohjelman pohjaksi.

Tulevalla vaalikaudella maltillisten palkkaratkaisujen ja tuloverojen kevennysten on paiskattava kättä. Suomen viennin kilpailukyvyn palauttaminen edellyttää tulevina vuosina maltillista palkkapolitiikkaa. Hallituksen olisi aihetta tukea maltillisten nimelliskorotusten palkkaratkaisuja – keskitettyjä tai hajautettuja – parantamalla palkansaajien ostovoimaa työn verotusta keventämällä.

Palkkaveron keventäminen tarkoittaa myös parempaa työllisyyttä, kannustinloukkujen purkamista ja korkeampaa ostovoimaa.

Tulevalla vaalikaudella myös yritys- ja pääomaverotusta on aihetta keventää. Meidän on kysyttävä itseltämme: tarvitseeko Suomi enemmän yrittäjyyttä, enemmän kotimaista omistusta ja enemmän investointeja? Jos vastaus on kyllä, niin tällöin meidän on kevennettävä niihin kohdistuvaa verotaakkaa.

Nykyinen yritys- ja pääomaverotus on sekava ja edellyttää rakenteellista uudistamista. Kilpailukykyisemmän ja selkeämmän järjestelmän laatiminen on tehtävä harkiten, ajan kanssa ja parhaan asiantuntemuksen varassa.

Kuudes huomio: Lisää työvoiman tarjontaa

Suomessa väestö ikääntyy. Kun työikäinen väestö vähenee, myös työpanoksen ja siten hyvinvoinnin määrä vähenee. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää työvoiman tarjonnan lisäämistä. Eli sitä, että työmarkkinoille osallistuu nykyistä enemmän ihmisiä. Seuraavalla vaalikaudella ohjenuoraksi on otettava työlinja. Eli on käytettävä sekä keppiä että porkkanaa, jotta yhä useampi suomalainen tulisi mukaan työelämään.

Voimme ottaa esimerkkiä Ruotsista, jossa on viimeisen 10 vuoden aikana tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen puolesta.

Ensinnäkin, nykyistä suurempi osa työikäisestä väestöstä tarvitaan mukaan työelämään.

Työuria on pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta. Nuoret tarvitaan nopeammin koulun penkiltä työelämään. Pienten lasten vanhempien poissaoloja työelämästä on lyhennettävä. Työmarkkinoiden vuotokohtia on tukittava. Vanhuuseläkeikää on nostettava. Työssä jaksamista on parannettava levittämällä yritysten parhaita käytäntöjä ja lisäämällä joustoja. Eläkkeellä työskentelemisestä on tehtävä joustavaa, helppoa ja kannustavaa.

Työmarkkinoiden ulkopuolella on suuri joukko suomalaisia, jotka haluaisivat tehdä töitä. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 200 000 suomalaista, joista moni olisi valmis tekemään töitä, jos sopivia mahdollisuuksia olisi tarjolla. Tarvitaan esimerkiksi mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön sekä palkan ja yhteiskunnan tukien yhteensovittamista. Tämä on tärkeä viesti: kaikkien suomalaisten panos on arvokas.

Toiseksi, tarvitaan kunnianhimoisia toimia, joilla alennetaan rakenteellista työttömyyttä.

Työttömien työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen parempi kohtaanto edellyttää ennen muuta parempaa työvoiman liikkuvuutta ja parempia uudelleenkoulutusmahdollisuuksia. Työvoiman liikkuvuuden parantaminen edellyttää asuntorakentamisen lisäämistä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asumisen korkea hinta tekee matalapalkkatöiden vastaanottamisen vaikeaksi.

Rakenteellisen työttömyyden vähentämisessä sosiaaliturvan uudistaminen on avainkysymys. Nykyinen järjestelmä on paitsi kallis, myös passivoiva. Turvan rakennetta on uudistettava siten, että lyhytaikaisenkin työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. Olisi hyvä, jos työttömyysturva tarjoaisi paremman turvan lyhytaikaisten työttömyysjaksojen varalta, mutta toisaalta kannustaisi ottamaan nopeasti myös vähän pienempipalkkaisempaa työtä vastaan.

Samalla tarvitaan myös työhön patistamista. Työttömälle on tarjottava apua ja neuvontaa. Työtarjouksia on tehtävä nykyistä enemmän. Tarjotusta työstä kieltäytymisestä on seurattava myös taloudellinen sanktio.

Kolmanneksi, Suomi tarvitsee myös työperäistä maahanmuuttoa.

Suomen on oltava houkutteleva maa ulkomaisille huippuosaajille.

Yliopistoihimme tarvitaan merkittävästi lisää ulkomaisia opiskelijoita, joista osa toivottavasti jää Suomeen työskentelemään. Yliopistojen kansainvälistymisen kannalta mahdollisuus periä lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta olisi tärkeä uudistus.

Työlupien tarveharkinnasta luopuminen tarkoittaisi sitä, että yritysten olisi nykyistä helpompi palkata työntekijöitä avoimiin työpaikkoihin myös ulkomailta.

Seitsemäs huomio: Joustavammat työmarkkinat

Hyvät kuulijat,

Työmarkkinoiden joustavoittamisen on kuljettava käsi kädessä työvoiman tarjonnan lisäämisen kanssa. Työmarkkinoiden joustavuus tarkoittaa monipuolisia mahdollisuuksia järjestää yritys- ja työpaikkatasolla etenkin työaikoja, palkkausta ja palkankorotuksia. Tavoitteena on ylläpitää yrityksen kilpailukykyä ja työllistämismahdollisuuksia.

Maailman talousfoorumi on arvioinut, että rajoittava työlainsäädäntö, työntekijöiden palkkaamiseen ja irtisanomiseen liittyvä kankeus, työn korkea verotus sekä palkan ja tuottavuuden heikko kytkös ovat Suomen suurimpia kilpailukykyhaittoja.

Paikalliseen sopimiseen liittyy monia aiheellisiakin huolia. Neuvotteluasetelman on oltava tasapainoinen yrityksen ja työntekijöiden välillä. Tässä voimme ottaa mallia muista maista.

Esimerkiksi Saksassa paikallinen sopiminen on yksi kilpailukyvyn tärkeä osatekijä. Kyse on joustoista, joiden vastapainona yritys voi esimerkiksi sitoutua välttämään irtisanomisia ja turvaamaan työntekijöiden työpaikkojen säilymisen tietyn ajanjakson.

Esimerkiksi Tanskassa on tehty määrätietoisesti uudistuksia, joilla on alennettu palkkaamisen kynnystä. Tämä tarkoittaa, että sekä palkkaaminen että irtisanominen on helppoa, joka puolestaan tarkoittaa korkeampaa työllisyyttä.

Tanskan mallin mukainen joustoturva perustuu kolmeen osatekijään:
– Heikkoon irtisanomissuojaan
– Korkeaan työttömyysturvaan
– Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Jäykkien työmarkkinoiden uudistaminen on ensi vaalikauden keskeisimpiä kysymyksiä. Olennaista on osata katsoa myös ympärilleen ja ottaa oppia sieltä, missä tässä on onnistuttu.

Kahdeksas huomio: Lisää yrittäjyyttä ja kilpailua, vähemmän sääntelyä

Talouskasvun vahvistaminen edellyttää paitsi suurempaa työpanosta, myös korkeampaa tuottavuutta. Tuottavuuden ajureita yhteiskunnassa ovat yritykset. Mitä enemmän poistamme esteitä yrittäjyydeltä ja reilulta kilpailulta, sitä korkeampi on työntekijöiden tuottavuus.

Olen kutsunut kaikkien puolueiden edustajat neuvonpitoon, jossa käydään läpi eri ehdotukset sääntelyn purkamiseksi vielä tämän vaalikauden aikana. Tätä työtä lähtee vetämään Kokoomuksen uusi ympäristöministeri.

Reilu kilpailu markkinoilla tarkoittaa sitä, että paremmat tuotteet ja ratkaisut voittavat. Toisaalta reilu kilpailu tarkoittaa enemmän valinnanmahdollisuuksia ja edullisempia hintoja.

Tällä vaalikaudella on toteutettu terveen kilpailun ohjelma. Tämä ohjelma on oikeansuuntainen, mutta tavoitteiltaan aivan liian vaatimaton. Tarvitaan uusi, kunnianhimoinen kilpailun edistämisen ohjelma, jonka tavoitteena on purkaa kilpailun esteitä ja siten parantaa tuottavuutta. Ohjelmalle on asetettava kunnianhimoiset tavoitteet, joiden vartijaksi on asetettava kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Kilpailun edistäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tarkastelemme kriittisesti kaikkia suojeltuja toimialoja. Esimerkiksi junaliikenteessä, lääkkeiden ja alkoholin myynnissä tai taksiliikenteessä kilpailun rajoittamisella on sinänsä hyviä perusteita. Jos kuitenkin haluamme lisätä tuottavuutta ja lisätä kuluttajien valinnanmahdollisuuksia, niin kaikista aiheista on kyettävä keskustelemaan.

Osana uutta reilun kilpailun ohjelmaa olisi myös purettava kilpailua estävää sääntelyä. Esimerkiksi Suomen vähittäiskauppasektori on edelleen EU:n säännellyimpiä. Onko esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen rajoittaminen kaikkine poikkeuksineen enää tätä päivää? Onko nykyinen suurien kauppojen rakentamista kuristava sääntely kuluttajien etujen mukaista? Tästä on voitava keskustella.

Kilpailua on lisättävä myös julkisten palveluiden tuotannossa. Esimerkiksi OECD on toistuvasti kehottanut Suomea pitämään huolta siitä, että julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ovat markkinoilla tasavertaisessa asemassa.

Ensimmäinen tärkeä askel on se, että kuntien on tiedettävä, mitä heidän palveluidensa tuottaminen maksaa. Kun palvelujen kustannukset on avattu nettiin ja tehty vertailukelpoiseksi, palveluiden kustannustehokkuutta on helppo vertailla eri kuntien välillä. Tämä mahdollistaa hyvien käytäntöjen ja ideoiden levittämisen.

Palveluiden parantamiseksi kuntien tulisi ottaa vastaan palvelualoitteita ja käsitellä ne määräajassa. Tämä tarkoittaa, että kuntalaisten, kunnan työntekijöiden, järjestöjen ja yritysten on voitava ehdottaa uusia tapoja tuottaa palvelut laadukkaammin ja edullisemmin.

Myös palveluseteleiden käytön laajentaminen tarkoittaa kilpailua ja valinnanvapautta. Se antaa kuluttajalle mahdollisuuden äänestää jaloillaan. Jos yksityinen palveluntuottaja tuottaa saman palvelun paremmin ja edullisemmin kuin kunnan oma tuotanto, niin miksi kuluttaja pitäisi pakottaa julkiselle?

Hyvät kuulijat,

Tässä oli ensimmäinen hahmotelma siitä, mistä teemoista mielestäni on syytä tulevissa vaaleissa keskustella. Kyse on siitä, millä tavalla saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava vuonna 2017 maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla.

Kiitos!

Category Archives: kilpailukyky

Puheeni puoluehallituksen kokouksessa 24.9.2015

Yllätyksettömän tiukka budjettiehdotus

Työ etusijalle myös verotuksessa (MTV vierasblogi 4.4.2015)

Työn kautta takaisin

Komission eväät Suomen kasvuun

Suomi on saatava liikkeelle (Yliökirjoitus Kalevassa)

Talouskasvu ei synny velkapumppauksella

Puhe EK:n syysseminaarissa 25.11.2014

How to Relaunch Growth in Europe

Miten tästä eteenpäin? Veropäivän talous- ja veropoliittinen katsaus 24.9.

Not Found