Terveiset Maailman talousfoorumista (WEF) Davosista. Paikalla on maailman poliittista johtoa, suurimpien yritysten johtajia sekä laajalti mediaa. Voisi sanoa, että tuttuihin ympäri maailmaa on vaivatonta törmätä.

Mutta ei tätä tehdä viran ja törmäämisten puolesta. Kysymys on pitkälti siitä, mitä täältä(kin) saisimme mukaan evääksi Suomen nostamiseksi. Ideoita, ajatuksia, analyysia. Lisäsi muutaman päivän aikana pystyy tiiviisti näkemään, minne maailma on taloudellisesti ja poliittisesti menossa.

Suomen kannalta täältä on kahdenlaisia uutisia – sekä hyviä että vähän enemmän hätkähdyttäviä. Hyvä esimerkki on se, että Suomelta kysytään täällä paljon taloudesta, esimerkiksi ICT-osaamisesta ja pienen valtion ketteryydestä. Saamme olla onnellisia, että oma äänemme kuuluu.

Mutta entä se hätkähdyttävämpi osuus? Talousfoorumin teemalause on ”Committed to improving the state of the world”. Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa sitoutumista maailman tilanteen parantamiseen. Keskusteluissa ja ohjelmassa yksi tärkeä teema on ollut ilmastonmuutos. Toiseksi voi nostaa digitaalisuuden.

Olemme myös Suomessa tunnistaneet ilmastonmuutoksen yhdeksi suureksi megatrendiksi. Siis aihealueeksi, joka maailmalla tulee väistämättä isona teemana vastaan. Kehittyvät maat ponnistelevat jatkuvasti puhtaampien ratkaisuiden puolesta. Osaamiselle on kysyntää.

Suomi on kärkipaikoilla, kun lähdemme kilpailuun. Cleantech-sektorimme osuus ytimeen – tekemään maailmaa puhtaammaksi. Toisaalta digitalisaation puolesta puhuu vahva Nokia-perintömme ja ensiluokkainen ICT-osaaminen.

Mutta toisaalta muutkin maat ovat tunnistaneet samat teemat. Se tarkoittaa sitä, että isot maat tulevat takaa. Ja kovaa. Emme voi tuudittautua nykyiseen asemaamme. Jos näin teemme, olemme jääneet kehityksessä jo jälkeen.

Kun tilannetta pyörittää usealta eri kantilta, niin johtopäätös on silti varsin selkeä – osaaminen on Suomen kovin kilpailuvaltti. Osaaminen on Suomen kulmakivi.

Se, että meiltä kasvaa kansainvälisiä asiantuntijoita, ahkeria ja kekseliäitä ammattilaisia. Se tarkoittaa myös sitä, että tutkimus- ja kehitystoiminnan täytyy aivan ehdottomasti olla keskiössä Suomen menestyksessä.

Ensi vaalikaudella joudumme tekemään paljon ikäviä päätöksiä. Silti on yritettävä kaikin tavoin varjella tk-toimintaa ja suomalaista osaamista. Pikemminkin budjetin sisällä olisi tehtävä valintoja koulutuksen puolesta. Hankala paikka, mutta eiköhän keinoja löydetä.

Ja niin, yksi asia vielä. Korkean osaamisen lisäksi tarvitaan ripaus rohkeutta ja hulluutta. Muistetaan myös myydä ideoitamme. Hyväkään idea ei kasva eduksi suomalaisille yrityksille ja suomalaiselle hyvinvoinnille, jos se pysyy piilossa.

Me kyllä osaamme. Vielä ripaus uskallusta ja ennen kaikkea kovaa työtä, niin voimme jatkossakin kertoa maailmalle, kuinka hyvin pärjäämme. Aika hyvä tavoite vuodelle 2017 Suomen 100-vuotisjuhlia silmällä pitäen?

Det blir en politiskt intressant vår is Sverige och Finland. Vi håller val inom loppet av en månad: Sverige den 22 mars och Finland den 19 april.

Situationerna i de båda länderna är olika, men ändå liknade. Sverige har nyval efter en besvärligt valresultat. Finland har val efter en besvärlig fyrårsperiod i en bred koalitionsregering.

Det politiska fältet är turbulent i båda länderna. I Sverige har man normalt lyckats styra ländet även med minoritetsregeringar. Sverigedemokraterna ändrade på det, i och med valen 2010 och 2014.

I Finland brukade vi ha tre stora partier varav två alltid satt i en majoritetsregering tillsammans med mindre partier. Det tredje satte fart från oppositionen. Sannfinländarna blev det fjärde stora partiet i valet 2011, men beslöt att stanna i opposition.

Den traditionella politiken tycks vara trasig. Det har blivit svårt att fatta beslut. I Sverige blev det nyval eftersom regeringens budget inte fick stöd. I Finland har det varit svårt att driva igenom strukturella förändringar då partierna inte är ense om problemen är konjunktur- eller strukturbaserade.

Samtidigt har det blivit svårt att skilja mellan höger- och vänsterpolitik. Bägge sidorna stöder välfärd och marknadsekonomi, dock på olika sätt. Enskilda frågor – som till exempel invandring, skola eller EU – styr väljare mer än traditionell ideologier.

Det har blivit en kamp mellan globalister och lokalister. Globalisterna tror på öppenhet, frihandel och rörlighet, internationellt samarbete och EU. Lokalisterna vill vända sig inåt. De tror på att gemensamma problem löses lokalt, att invandring bör begränsas.

I Sverige och Finland är det i grund och botten frågan om en kamp mellan det gamla och det nya. Jag dömer ingendera, men konstaterar att vi alltid lyckats genom att förnya våra samhällen.

En gammal utrikespolitik vänder sig inåt – den nyä öppnar sig utåt. En gammal ekonomisk politik tror på statskapitalism – den nya satsar på företagsamhet och marknader.

Det sa bli intressant att se vilka teman valen på bägge sidan av Östersjön medför. I båda länderna vågar jag hoppas ett klart valresultat. Vi förtjänar regeringar som kan visa ledarskap och fatta modiga beslut.

Uusi nousu: Hyvinvointiyhteiskunnan uudistaminen ja kilpailukykyisempi talous

Arvoisa yleisö,

Suomi on globaalissa kilpailutilanteessa, halusimme sitä tai emme. Globaali konteksti ja kansainvälinen talous ei ole asia, jonka voimme valita tai joka riippuisi arvoista tai ideologioista. Muuttuva toimintaympäristö on tosiasia. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä kilpailussa

Olemme edenneet vuonna 2008 alkaneesta globaalista finanssikriisistä Euroopan velkakriisiin ja siitä kasvukriisiin. Suomen omat rakenteelliset ongelmat ja kilpailukyvyn menetys tarkoittavat sitä, että julkinen talous pysyy jatkossakin alijäämäisenä, vaikka talous kasvaisi.

Valtion velka nousee vuoden 2008 tasosta, 54 miljardista eurosta, noin 101 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Velka siis lähes kaksinkertaistuu seitsemän ”laihan” vuoden aikana. Näin ei voi jatkua.

Mitä sitä kiertelemään: Suomi on hoitanut hommansa huonosti. Kymmenen vuotta sitten olimme Euroopan edelläkävijä. Nyt olemme ongelmatapausten joukossa. Kysymys kuuluu: miten tähän tultiin? Ja vielä tärkeämpi kysymys: miten tästä eteenpäin?

Tähän tultiin siksi, että sekä julkinen että yksityinen sektori tekivät virheitä. Vientiteollisuus menetti markkinoita. Vientituotteiden arvo laski. Kustannukset karkasivat käsistä.

Poliittisella puolella suurin virhe oli suuret puheet ja pienet tulokset. Sen sijaan, että olisi tehty konkreettisia kilpailukykyä parantavia uudistuksia, lähdettiin tavoittelemaan liian montaa suurta reformia yhtä aikaa. Suomi ajautui muutosähkyyn. Mitään asiaa ei saatu nopeasti maaliin.

Tätä ja muutamaa edellistä hallitusta voi ihan aiheesta syyttää siitä, että isot rakenneuudistukset ovat edelleen kesken. Totta ei kuitenkaan ole, että ihan toimettomia olisimme tällä vaalikaudella olleet.

On estetty euroalueen romahdus ja onnistuttu pitämään Suomi vaikutusvaltaisena EU:n ja eurojärjestelmän jäsenenä. Painetta muuhunkin on ollut.

On onnistuttu estämään työttömyyden nousu niin korkealle kuin huonojen talouslukujen perusteella olisi voinut kuvitella.

On tehty päätökset lähes 6,5 miljardin euron valtiontalouden sopeutuksesta. Valtion budjetin loppusumma laskee nyt toista vuotta peräkkäin. Näin on viimeksi käynyt Lipposen 1. hallituksen aikoihin.

On pystytty tekemään tuntuva yritysverouudistus, jossa yhteisöveroa on kevennetty 1,2 miljardilla eurolla.

On tehty lukuisia muita yritysten rahoitusta parantavia toimia ja viety isoja infrahankkeita eteenpäin.

On saatu aikaan eläkeuudistus, josta kiitos työmarkkinajärjestöille.

Sote-uudistuksesta saatiin tänä aamuna sopu. Monet rakenneuudistuksiin liittyvät lait ovat eduskunnan käsittelyssä, mutta osa pitää vielä viedä hallituksesta eduskunnalle.

Monista hyvistäkin teoista huolimatta lienee rehellistä kuitenkin todeta, ettei tämä hallitus ole ollut ihan niin jämäkkä muutoksentekijä, kuin Suomi tässä tilanteessa olisi tarvinnut.

Vaikeina aikoina on lupa odottaa parempaa. Tämä koskee niin poliittisia päättäjiä kuin myös työmarkkinajärjestöjä.

Itselläni on nyt kaksi tavoitetta yli muiden: 1) Suomi on paremmassa kunnossa ensi kesänä kuin viime kesänä aloittaessani pääministerinä. 2) Saamme rakennettua Suomelle selviytymisstrategiaa, joka pohjautuu tilannekuvan ymmärtämiseen.

Hyvät kuulijat,

EK:n, Keskuskauppakamarin, Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton puheenjohtajat julkistivat viime viikolla historiallisen yhteisen kannanoton. Sen keskeinen sisältö oli, että Suomi on kuilun partaalla. Tarvitsemme rohkeita toimenpiteitä.

Olen analyysista samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä, että puolueiden on otettava kantaa tähän listaan vaalikentillä.

Meillä kaikilla on edessämme valinta: Olemmeko moderni, kansainvälinen, rohkea, avoin, uudistuva ja dynaaminen kansakunta? Vai vetäydymmekö kiivaimmista taisteluista ja yritämme pitää yllä vähän vanhanaikaista, valtiovetoista, kakun jakamiseen keskittyvää yhteiskuntaa, joka yrittää parhaansa mukaan sinnitellä kansainvälisen talouden pyörteissä, ottamatta aloitetta oikeasti käsiinsä.

Talous ei tule kääntymään kasvuun muutamalla yksittäisellä toimella, kuten pk-yritysten rahoitusta parantamalla tai velkaelvytyksellä.

Ei ole olemassa yhtä pelastajaa, joka tulee ja kääntää sitä kahvaa, jolla talouskasvu taas alkaa ja hoitaa ongelmamme pois.

Haasteemme ovat niin monisyiset, että niiden ratkaisuun ei enää riitä yksi resepti. Siksi ideologisista pidäkkeistä on luovuttava sekä oikealla että vasemmalla.

Tilannekuvan on oltava selvä kaikille: Suomen heikkoa suoriutumista ei voi selittää suhdannetekijöillä, ei myöskään pelkästään hallituksen tekemättömyydellä. Tai ”vääränlaisella” politiikalla. Tarvitaan uudistumista. Vaikka se pelottaisi.

Kotikenttä on laitettava kuntoon: kilpailukyky on palautettava ja julkinen sektori on uudistettava. Tällöin meillä on mahdollisuus saada osamme maailmankaupan kasvusta ja säilyttää hyvinvointimme.

Lähdemmekö rakentamaan uutta, dynaamista Suomea, joka voi pitää huolta kaikista kansalaisistaan, vai lähdemmekö huutelemaan apua menneisyydestä? Uskallammeko purkaa vanhaa ja tehdä fiksummin, vai yritämmekö hoitaa kaikki yhteiskunnalliset velvoitteemme nykyisillä, osin tehottomilla rakenteilla ja toimintatavoilla? Rakennammeko taloutemme nousun tukiaisten vai kasvun dynamiikan varaan? Olemmeko avoin ja reilu yhteiskunta vai syrjimmekö eri vähemmistöjä sekä ulkomaalaisia? Vastakkain ovat uudistajat ja peruutuspeiliin katsojat.

En kannata sitä, että valtio toimisi taloudessa nykyistäkin enemmän valtionyhtiöiden kautta, keräisi veroilla enemmän varoja, ja jakaisi niitä sitten uudestaan yritystukina. Ajatusmaailmani mukaan työpaikat ja kasvu syntyvät yrityksissä. Yrittäjät, omistajat ja työntekijät luovat kasvun ja uudet työpaikat.

Olemme kansakuntana tilanteessa, jossa poliittiset päättäjät pystyvät luomaan turvallisuutta ainoastaan muutokseen sopeutumalla ja muutoksia tekemällä, ei paikallaan pysymällä. Suomen nousu kautta historian on perustunut edelläkävijyyteen. Miksi johtopäätös olisi nyt toisenlainen?

Hyvät kuulijat,

Olemme sen verran pieni kansa, että ihan kaikessa emme voi olla maailman parhaita. Myös tässä on tehtävä valinta: mihin panostamme?

Suomalaisen ihmisen kannalta on keskeistä, että Suomi on maailman paras maa tehdä työtä ja kouluttautua. Suomen menestyksen kannalta on tärkeää, että Suomi on maa, johon kannattaa investoida. Investoinnit tarkoittavat työpaikkoja ja verotuloja.

Suomi voi olla edelläkävijä muutamalla osa-alueella, joista digitalisaatio on tällä hetkellä maailmaa voimakkaasti muokkaava voima. Siinä meillä on paljon osaamista.

Suomi nousee, kun panostamme ainakin näihin neljään asiaan: työ, osaaminen, investoinnit sekä digitalisaation meille tuomat mahdollisuudet.

1) Työ

Suomi nousee vain työllä. Tarvitsemme lisää työtä, monenlaista työtä, palkitsevaa työtä, motivoivaa työtä. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä on purettava yhdessä, jotta yhä useampi pääsee töihin.

Suomessa työllisyysaste on selvästi alhaisempi kuin vaikkapa Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myös jatkossa edellyttää korkeaa työllisyysastetta.

Globaali toimintaympäristömme muuttaa ammatteja ja työmarkkinoita: suuri osa nykyisistä ammateista poistuu. Työ muuttaa muotoaan. Enää ei tehdä yhtenäisiä uria, vaan tarvitaan monipuolista osaamista. Puolustustaistelu ei auta. Pitää mennä rohkeasti eteenpäin ja olla ensimmäisten joukossa, jos aikoo pärjätä.

Työllistämisen esteitä on ennakkoluulottomasti purettava. Työntekijöiden ja yritysten on paiskattava kättä ja hoidettava asiat yhdessä, sopien. Tämä edellyttää tietysti luottamusta.

Tällä hetkellä monilla puolueilla on haluja kiristää palkkaverotusta sekä myös osin yritysten verotusta. Kireä työn verotus tarkoittaa sitä, että Suomessa tehdään vähemmän työtä. Siksi mielestäni ratkaisu on keventää työn tekemisen ja työn antamisen verotusta. Kuluttamisen verotus on sekä talouskasvun että ympäristö- ja muiden haittavaikutusten vuoksi parempi vaihtoehto kuin työn verottaminen. Kokonaisveroastetta ei voi nostaa. Ostovoimasta on huolehdittava.

2) Osaaminen

Vaikka joudumme noudattamaan tiukkaa menokuria, on löydettävä riittävästi voimavaroja sinne, mistä uusi kasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi syntyvät: perusopetukseen, lukioihin, ammatilliseen koulutukseen, korkeakoulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. Suomen tulevaisuuden hyvinvointi tehdään luokkahuoneissa, luentosaleissa ja työpajoissa. Koulutusta parempaa investointia ei ole.

Suomen menestystarina on perustunut sivistyksen uskoon, vahvaan osaamiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Osaamistason nosto on oleellista paitsi kansallisen kilpailukyvyn, myös eriarvoistumisen torjumisen näkökulmasta.

Jokaisella on oltava mahdollisuus opiskella kykyjensä ja motivaationsa perusteella taustoistaan riippumatta. Yritysten kannalta osaava ja motivoitunut työvoima on avainasemassa, kun pyritään edelläkävijäksi valloittamaan uusia markkinoita.

Kuka pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa? Mitkä työpaikat säilyvät siinäkin vaiheessa, kun robotisaatio ja tuottavuuden kasvuvaateet siirtävät työtä muualle? Ne työt, jotka vaativat luovuutta ja erityisosaamista, asioiden yhdistelemistä ihan uudella tavalla, asiakkaiden tarpeiden ymmärtämistä ja ennakoimista.

Tähän pystyy ammattilainen, huippuosaaja. Eikä se huippuosaaja monestikaan löydy yritysten johtoportaista (anteeksi vain paikalla olevat yritysjohtajat), vaan käytännön työn tekijöistä.

3) Investoinnit

Jos haluamme, että Suomi pysyy hyvinvointiyhteiskuntana, meidän on huolehdittava siitä, että Suomi on maailman paras maa investoida.

Mitä investointien lisääminen edellyttää? Kilpailukykyisempää toimintaympäristöä. Yritysten investointipäätökset eivät ole kiinni yksittäisistä tekijöistä, kuten palkkakustannuksista, energiakustannuksista, logistiikasta, verotuksesta tai osaavasta työvoimasta, vaan näiden kaikkien yhdistelmästä.

Yksi kilpailukyvyn elementeistä on myös ennustettavuus. Poliittiset päätökset esimerkiksi verotuksen osalta eivät saisi poukkoilla, kuten tällä vaalikaudella on hieman päässyt käymään, se tunnustettakoon. Yksi Suomen vahvuuksista on ollut ennustettava toimintaympäristö. Siitä on syytä pitää kiinni.

Mikäli elinkeinoelämä ei usko Suomeen, on meidän aivan turha kuvitella, että velkaantuva valtio voisi yksin tätä maata rakentaa. Mikäli yrittäjyyttä suorastaan estetään, tai kovasta työstä saatava palkkio jää mitättömäksi, kuka jaksaa ponnistella ja puskea visiotaan eteenpäin? Siksi on edistettävä yksityisiä investointeja, jotka voivat olla joko aineellisia tai aineettomia.

Hallitus teki juuri viime viikolla pienen, mutta toivottavasti oikeaa signaalia viestivän päätöksen jatkaa tuotannollisten investointien korotettuja poistoja. Tämä helpottaa yritysten investointien rahoitusta.

Myös julkisia investointeja tarvitaan edellä mainitsemaani koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen sekä työllisyyden ja kasvun kannalta kriittiseen infrastruktuuriin. Esimerkkinä tiet, meriväylät, raiteet, lentokentät, asuntorakentaminen sekä energiainfra. Julkiset investoinnit on kohdennettava oikein ja siten, että ne palvelevat myös yksityisiä investointeja.

4) Digitalisaatio

Suomella on valtavan paljon voitettavaa, jos tartumme digitalisaation mahdollisuuksiin. Esimerkkinä tästä on vaikkapa kansallinen palveluväylä, joka on etenemässä hallituksen suunnitelman mukaisesti. Digitalisaatiossa esimerkiksi Viro on joissain asioissa kirinyt edellemme, mutta ehdimme vielä mukaan, omia vahvuuksiamme hyödyntäen.

Meillä on valmista osaamista ICT-sektorilla. Meillä on myös julkilausuttu poliittinen tahtotila virtaviivaistaa sähköiset järjestelmät. Siihen on ladattu kovia odotuksia tuottavuuden parantamisessa ja julkisen sektorin tehostamisessa.

Rakennamme julkisia palveluita ihmisiä varten, emme hallintoa varten. Siksi on ensisijaisen tärkeää luoda helposti käytettäviä, ihmisten tarpeisiin vastaavia digitaalisia palveluita.

Digitalisaation on oltava ensisijainen malli: jos ei ole perusteltua syytä muuhun, uudet palvelut ja järjestelmät luodaan sähköisinä. Suomessa väestön koulutustaso sekä sähköisten välineiden käyttö ovat korkealla tasolla – täällä on aineksia testata liiketoimintaideoita sekä konseptoida niin yksityisiä kuin julkisia sähköisiä palveluita. Tavoitteena on tietysti synnyttää uusia tuotteita ja menestyviä yrityksiä, jotka tuovat työtä ja vientituloja korkeaan osaamiseen perustuen.

Arvoisat kuulijat,

Tuoreena pääministerinä olen halunnut tässä puheenvuorossani kertoa rehellisesti tilannekuvan niin kuin sen näen. Kesällä 2011 hallitus aloitti haastavassa tilanteessa, uudenlaisen vaalituloksen jälkeen. Kaksi hallituspuoluetta on jo lähtenyt, mikä kertoo siitä, että vaikeita päätöksiä on viety läpi. Eivät nämä puolueet siksi lähteneet, että olisivat turhautuneet tekemättömyyteen.

Paljon on silti vielä tehtävä.

Hallitukseni peri vaikean poliittisen ja taloudellisen tilanteen. Talouden tervehdyttämistyötä teemme niin pitkälle kuin suinkin ehdimme. Seuraavan hallituksen on jatkettava talouden tasapainottamista hallituksen väristä riippumatta.

Lopulta kyse on valinnoista. Yhtä pelastajaa ei ole. Maailma ympärillämme haastaa meidät, eikä pussillinen vanhoja konsteja auta uusiin ongelmiin. Tilanteelta ei voi sulkea silmiään, vaan silmät on pikemminkin avattava todellisuuteen, joka ei löydy vain maamme rajojen sisäpuolelta. Meidän on uskallettava ottaa loikka tulevaisuuteen. Tämä koskee niin politiikkaa kuin työmarkkinajärjestöjäkin. Myös EK:ta.

Meidän täytyy valita, mitä tavoittelemme ja miten siihen pääsemme.

Olen asettanut tavoitteeksi sen, että Suomi on maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla täyttäessään sata vuotta. Siitä en anna periksi. Tavoitetta edistetään esimerkiksi työllä ja osaamisella, investointien lisäämisellä sekä digitalisaation mahdollisuuksiin tarttumalla.

Koskaan ei saa unohtaa, miksi tätä työtä tehdään. Tätä työtä tehdään ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Kalenteriin on hyvä pyrkiä jättämään tilaa taustamateriaalien, kirjojen ja raporttien lukemiselle. Viime viikolla onnistuin siinä parina päivänä ja lukulistalla oli mm. toimittaja Raine Tiessalon EVA:lle tekemä raportti ”Euroopan parhaat reseptit – 14 testattua rakenneuudistusta”.

 

Raportti on erityisen ajankohtainen, koska rakenneuudistuksia on tehtävänä meilläkin. Työ on jo aloitettu, mutta isot uudistukset eivät ole helppoja. Hallituksen kanssa jatkamme rakenneuudistuksia Suomessa vielä pitkin syksyä. Ongelmamme ovat samoja useiden Euroopan maiden kanssa. Miksi ei siis ottaa opiksi myös ratkaisuista?

 
Meillä ei ole varaa raportissakin mainittuun poliittiseen omahyväisyyteen, kuvitelmaan siitä, että kyllä me täällä Suomessa itse parhaiten tiedämme, miten asiat hoidetaan. Tämän voin sanoa myös lähes 20 vuotta ulkomailla asuneena. Ulkopuolelta saa aina erilaisen kuvan.  Aina voi ottaa oppia myös muilta. Voimme olla ylpeitä siitä, mitä jo osaamme. Hyvää tekee kuitenkin arvioida avoimesti, mitä voisimme tehdä vielä paremmin.

 

Tiessalo esittelee 14 eri puolilla Eurooppaa testattua rakenneuudistusta.

 

Sveitsissä kansa kyllästyi nopeaan velkaantumiseen ja äänesti kansanäänestyksellä velkajarrun puolesta selvin luvuin. Virossa velkajarru on otettu käyttöön vähitellen ja se koskee nykyisin koko julkista sektoria, ei ainoastaan valtion budjettia. Kansallinen tahtotila tarkempaan taloudenpitoon syntyi, koska alhaista velkaantumista pidetään taloudellisen ja poliittisen itsenäisyyden takeena.

 

Latvia ja Espanja ovat joutuneet kovien uudistuksiin pakon edessä ja tie on ollut kivulias. Latviassa turvauduttiin nopeisiin leikkauksiin. Espanjassa vienti käännettiin kasvuun palkkoja laskemalla ja vahvistamalla yrityskenttää luovan tuhon kautta. Näistä esimerkeistä on syytä oppia ainakin se, että helpommalla pääsee, kun tarttuu rakenteiden uudistamiseen ajoissa.

 

Eläkejärjestelmän kehittäminen on meilläkin erittäin ajankohtainen aihe. Tiessalo esittelee raportissaan Ruotsin ja Tanskan uudistuksia. Tanskassa eläkeuudistus tehtiin 2011 ja vuoteen 2022 mennessä eläkeikä nostetaan 67 vuoteen. Varsinainen juju on eläkeiän kiinnittäminen elinajanodotteeseen. Ruotsissa joustaa eläkkeen taso.

 

Tanska on esimerkkimaa myös terveydenhuollon uudistuksissa. Siellä on edetty tietojärjestelmien keskittämiseen ja digitalisointiin Suomea reippaammin. Hollannissa on puolestaan löydetty avain julkisen ja yksityisen sektorin yhteispeliin terveydenhuollon järjestämisessä. Hollannin järjestelmää viilataan edelleen lisäämällä kilpailua. Molemmissa uudistuksissa pohja-ajatuksena on ollut hoidon laatu, saatavuus ja kustannustehokkuus. Suomessa soisin otettavan mallia vähintään siitä, että palvelua tarvitseva on tärkein, eikä hallinnolla tai palveluntuottajalla ole itseisarvoa.

 

PISA-vertailuissa Suomi on ollut kärkimaita, mutta haitaksi ei ole ottaa mallia myös muilta menestyjiltä. Hollanti on ottanut oppia Suomelta mm. puolittamalla koulukiusaamisen täällä kehitetyn KiVa-konseptin avulla. Puolassa on tehty kouluremonttia nopeassa tahdissa ja painotuksena on ollut mm. opettajien roolin korostaminen.

 

Työmarkkinoiden toimivuuden kehittämisessä Tanskan ”flexicurity” eli joustoturva on ollut jo pitkään seurattu malli. Joustoturva joutui kovalle koetukselle finanssikriisin myötä. Mallin vahvuudeksi osoittautui työntekijöiden luottamus uuden työn löytymiseen irtisanomistilanteissa sekä yritysten luottamus siihen, että päteviä työntekijöitä löytyy. Malli on tuonut rohkeutta synnyttää uusia työpaikkoja. Saksassa työmarkkinajoustoja on etsitty erityisesti paikallisen sopimisen kautta.

 

Kilpailukykymalleista Tiessalo nostaa esiin Ruotsin palkkamalttia tukevan työmarkkinasopimusten järjestelmän. Sopimukset tehdään ensimmäisenä vientiteollisuudessa ja neuvotteluille varataan paljon aikaa. Sveitsissä on mahdollistettu nopeita rakenneuudistuksia suoralla demokratialla. Kansa on usein äänestänyt rakenneuudistuksille laajan tuen. Tästä esimerkkinä alussa mainittu velkajarru. Kabinettien ja työryhmien sijaan tuki uudistuksille on saatu suoraan kansalta.

 

Vaikka harvoja malleja voi suoraan kopioida suomalaiseen järjestelmään, ei muiden maiden oppeja ja kokemuksia kannata jättää hyödyntämättä. Vaikka esim. Sveitsin kaltainen kansanäänestysmalli ei meillä sormia napsauttamalla toimisi, ei varmasti olisi huono idea lisätä päätöksenteon avoimuutta: vähemmän kabinetteja, enemmän avointa kuuntelua ja keskustelua.

 

Mitä sinä arvelet?

Suomi lähtee uuteen nousuun vain työllä. Olen aiemmin sanonut, että valtion pitää luoda edellytyksiä ja puitteita kasvulle, mutta varsinainen kasvu lähtee suomalaisista työntekijöistä ja yrityksistä. Miten sitten saamme helpotettua yrittämistä ja miten saamme Suomeen lisää yrittäjiä?

Keskuskauppakamari julkaisi maanantaina raportin siitä, miten ylisääntely, raportin mukaan ”pykälämyrsky”, vaikeuttaa yritysten toimintaa. Raportissa tutkittiin yritysvaikutusten arvioinnin osuutta Suomessa viime vuonna annetuissa hallituksen esityksissä. Selvityksen mukaan lainsäädännön vaikutuksia yrityksiin selvitetään ennakolta niukasti niin Suomessa kuin EU-tasollakin. Raportista voi poimia esimerkkejä siitä, miten säännökset saattavat vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityisen paljon kuormittuvat pienet yritykset, jossa samat ihmiset joutuvat hoitamaan kaiken raportoinnin.

Vaikka yritys olisi pieni, sen pyörittäminen vaatii säännöllisiä ilmoituksia ja raportteja. Puhumattakaa siitä, jos yritys aikoo investoida talouden kasvuun – pienikin fyysinen investointi vie lähes aina 2 – 5 vuotta luvitusprosesseissa. Lupajonossa seisoo investointeja miljardien arvosta.

Yrityksillämme ei yksinkertaisesti ole varaa pykälämyrskyn hoitamiseen: yrityksen raportointivelvoitteita on vähennettävä. Sen lisäksi tarpeellinen raportointi pitää saada mahdollisimman automaattiseksi. Tähän onkin tartuttu Nokian ex-johtaja Pekka Ala-Pietilän johdolla laaditun raportin pohjalta työskentelevässä ICT-2015-hankkeessa. Tälle työlle täytyy antaa riittävän voimakas tuki. Esimerkiksi palkka-, alv- ja tilinpäätösraportoinnin automatisoinnissa piilee arvioiden mukaan jopa miljardiluokan tehokkuussäästö. Vuoden 2015 hallitusohjelmaan tarvitaan myös kirjaus siitä, miten puramme byrokratiaa määrätietoisesti. Valtioneuvoston edellinen hanke vähentää hallinnollista taakkaa ei tuottanut odotettuja tuloksia.

Harkintaan olisi otettava myös se, miten lainsäädännön vaikutuksia yrityksille pystyttäisiin paremmin kartoittamaan etukäteen. Tätä työtä virtaviivaistaisi myös yhtenäinen valtioneuvosto. Nyt eri ministeriöt valmistelevat lakeja itsenäisesti eikä ole yhteistä koordinaatiota, jonka avulla voitaisiin arvioida eri säädösten yhteisvaikutusta.

Myös yrityksen perustamista olisi helpotettava: yliopistoissa vieraillessani olen kuullut hienoista palvelu- ja tuoteideoista, joita ei saada toteutettua sen takia, että yrityksen perustaminen on liian vaivalloista. Meillä on maailman huippua olevat koulut ja hyvä koulutustaso, joten meiltä syntyy ideoita, jotka pitää pystyä kaupallistamaan nopeasti. Doing Business 2014 -raportissa Suomi on yrityksen perustamisen helppoudessa sijalla 55, kun se on kokonaistuloksissa sijalla 12. Suomessa yrityksen perustaminen kestää 14 päivää, kun se esimerkiksi Virossa kestää 18 minuuttia ja Uudessa-Seelannissa alle päivän. Suomen pitäisi olla maailman helpoin maa perustaa yritys ja pyörittää sitä.

Tottakai tärkeää on myös se, että yrittämisen kokonaisverotusta pyritään keventämään pitkällä tähtäimellä. Erityisesti jakamattoman voiton verotusta on edelleen laskettava ja listaamattomien yritysten erityissääntöjen aiheuttamia kannustinloukkuja kasvuun ja pörssilistaukseen lievennettävä. Yrittäjän verotuksen tulonlähdejaosta tulisi luopua. Perintöveron poistosta on keskusteltu kiitettävästi viime päivinä. Blogini lukijat tietävätkin, että kannatan perintöverosta luopumista. Perintövero ei saisi missään nimessä vaikeuttaa sukupolvenvaihdoksia.

Suomen on uskallettava tehdä rohkea valinta työn verotuksen alentamiseksi kautta linjan niin, että työn teko kannattaa aina. Meidän on uskallettava tarttua esimerkiksi koeaikojen pidentämiseen ja määräaikaisten työsuhteiden vapauttamiseen – nämä ovat olleet osia muun muassa Ruotsissa ja Saksassa toteutetuista reformeista, joiden myötä kummassakin maassa työttömyys on nyt pienempää kuin ennen uudistuksia.

Kasvu ei tipahda taivaasta toivomalla. Sen teemme me. Suomalaiset työntekijät ja yritykset.

Viime viikkoina olen päässyt keskustelemaan eri puolilla maata siitä, miten kokoomus toimii ja miten puolueen toimintaa voisi parantaa. Myös puhelin käynyt kuumana. Olen yrittänyt kuulostella, mitkä asiat askarruttavat jäseniämme. Muutama seikka tuntuu nousevan esille kunnasta riippumatta: miten saamme uutta väkeä mukaan, miten motivoimme ihmisiä toimintaan ja miten saisimme joukkueemme pelaamaan yhteen entistäkin paremmin. Tässä muutamia ajatuksiani näihin kysymyksiin.

Kokoomuksen paras käyntikortti on se, että olemme kokoomuslaista politiikkaa tekevä puolue. Meidän pitää toimia sellaisella innolla ja rohkeudella, että toimintaamme halutaan mukaan. Meidän pitää antaa vastuuta osaaville ihmisille ja näyttää, että yksittäinenkin jäsen voi vaikuttaa politiikkaamme. Kaikkien toiminnalla on väliä – olkoon se vaalilehtien jakamista, lautakuntatyötä tai periaateohjelman kirjoittamista.

Järjestöpuoli toimii mahtavasti. Olen kiertänyt maata yli kymmenen vuotta ja nähnyt lukuisat hymyilevät kasvot vastaanottamassa ehdokasta tai ministeriä, tarjoamassa mehumukia ja jakamassa esitteitä. On hienoa, että meillä on niin suuri joukko ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan kallisarvoista aikaansa puolueelle.

Pystymmekö kuitenkaan tarjoamaan riittävästi mahdollisuuksia tehdä politiikkaa myös sisältöjen kautta? Meillä on puolue täynnä eri alojen asiantuntijoita, joiden osaamista ei hyödynnetä tarpeeksi. Kaikki viisaus ei todellakaan asu eduskuntatalossa tai valtioneuvoston kansliassa, vaan jokainen kokoomuslainen on oman alueensa paras asiantuntija. Sitä osaamista kokoomuksen on hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla menestyäkseen puolueena.

Tarvitsemme tehokkaita tapoja koota ihmisiä yhteen ja löytää kokoomuslaisia ratkaisuja. Yksi mahdollisuus on järjestää tapaamisia eri politiikan lohkoista kiinnostuneille. Näin saataisiin parhaat ideat ja käytännöt leviämään. Ryhmien työtä voitaisiin hyödyntää niin puolueen kuin eduskunnan ja hallituksenkin työskentelyssä.

Puoluekokous on tietysti keskeisin jäsendemokratian foorumi. Se käyttää joka toinen vuosi puolueen korkeinta päätösvaltaa. Olisi tärkeää, että aloitteiden käsittelylle jää kokouksessa riittävästi aikaa. Tätä voidaan osaltaan auttaa käyttämällä sähköisiä äänestyskapuloita, jotka nopeuttavat äänestyksiä. Tai voisiko puoluekokousväelle tarjota älypuhelimeen ladattavan puoluekokoussovelluksen, jonka avulla pystyy seuraamaan esityslistan etenemistä, pyytämään puheenvuoroa ja miksei myös äänestämään?

Meidän pitää käyttää moderneja kommunikaatiovälineitä laajemminkin hyödyksi. Sosiaalinen media on uusi tori, joka ei kuitenkaan torikäyntejä tai keskustelutilaisuuksia korvaa. Meidän tulisi rakentaa kokoomuksen sisäinen kommunikaatioverkosto, oma Kokoomus-applikaatio, jossa voisimme yhdessä kehittää puoluetta. Ja tässä en nyt puhu mistään pitkistä sähköpostilistoista.

Kansainvälisiltä kentiltä toisin meille aktiivisemman yhteydenpidon maailmanlaajuisessa veljespuolueiden verkostossa. Meidän kannattaa kutsua järjestöpuolen huipputekijöitä eri puolilta maailmaa jakamaan meille ideoita kampanjointia ja muita puoluetoiminnan muotoja varten. Haluan, että kokoomus on puolue, joka uskaltaa kokeilla uusia asioita ja uudistuu jatkuvasti.

En väitä tietäväni itse parhaiten, miten järjestökenttäämme kehitetään. Olenhan puoluetoiminnassa suhteellisen myöhäisherännyt ja ollut mukana vain kymmenen vuotta. Uskon siihen, että parhaat ideat tulevat käytännön työstä ja tekijöiltä. Siksi aloittaisinkin vuoden kestävän piirikierroksen puheenjohtajana. Varaisin joka kuukaudesta yhden maanantain vierailulle paikallisyhdistyksessä, jolla on esitettävänään hyvä konkreettinen idea. Koskekoon idea sitten Suomen tai kokoomuksen tulevaisuutta. Minulle olisi tärkeää kuulla, mitä mieltä kokoomuslaiset eri puolilla maata ovat ja mitä ideoita heillä on toiminnan kehittämiseen. Minä sitoutuisin viemään viestiä eteenpäin puolueen ohjelma- ja järjestötyössä. Kun uusia ideoita on valmiina noin vuoden verran, olen valmis esittelemään mallini järjestökentän kehittämiseksi.

Tavoite on selkeä: puolueen ohjelmavalmistelua on saatava askeleen lähemmäs kokoomuksen paikallistoimijoita, jokaiselle jäsenellemme on löydettävä luonteva tapa osallistua toimintaan ja päätösten valmistelusta sekä itse päätöksistä on pystyttävä viestimään paremmin.

Minusta kokoomus on joukkue. Pelaajat rakentavat peliä, antavat syöttöjä, tekevät maaleja ja torjuvat vastustajien hyökkäyksiä. Maalintekijä onnistuu vain, jos kenttä pelaa yhteen. Politiikka ei ole yksilölaji. Kokoomuksen kenttä on Suomen vahvin. Osaamista ja energiaa riittää enemmän kuin muilla yhteensä. Se pitää hyödyntää, myös vaalien välillä. Sitä kautta saavutamme tuloksia. Ja sitä kautta voitamme ne vaalitkin.

Suomen taloudessa on käynnissä kehitys, jossa veroaste ja julkisen sektorin osuus työllisyydestä nousevat samalla, kun työikäinen väestö vähenee ja talous ei kasva. Tämän kierteen korjaamiseen ei riitä toive, että vienti lähtisi suhdanteiden parantuessa vetämään.

Veroasteemme lähestyy maailman huippua, ja olemme menneet Ruotsin ohi tällä mittarilla. Ensi vuonna kokonaisveroaste on jo 46 prosenttia. ”Vanhojen EU-maiden”, eli EU-15:n keskiarvo on noin 39,5 prosenttia. Meillä verot painottuvat erityisen paljon työhön. Keskituloinen suomalainen maksaa vuodessa 2000 euroa enemmän veroja kuin samoista tuloista maksetaan Ruotsissa.

Talouspolitiikan pitkän tähtäimen tavoitteena tulisi minusta olla verotuksen laskeminen eurooppalaiseen, vanhan 15 EU-maan, keskitasoon. Tätä arvioitaessa on huomioitava dynaamiset vaikutukset: verojen alennukset nostavat fiksusti kohdennettuna tuotantoa ja työllisyyttä, minkä kautta valtio saa osan veroalen hinnasta takaisin. Työn verotuksen alentaminen lisää työllisyyttä ja työtunteja. Keventäminen pitääkin keskittää niihin veroihin, jotka ovat kasvulle haitallisimpia, kuten ansiotulovero ja yhteisövero.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli alle 50 prosenttia vielä vuonna 2008. Tämä vastaa euromaiden keskiarvoa ja muun muassa Ruotsin tilannetta. Suomessa menosuhde kuitenkin kasvoi nopeasti talouskriisin aikana nykyiseen 58 prosenttiin. Kasvu on kriisin takia ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Ongelmaksi asia muodostuu, jos tästä tulee pysyvä asiaintila.

Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen olisi pienenettävä takaisin noin 50 prosenttiin. Se vaatii niin kansantalouden kasvua kuin julkisen sektorin menojen sopeuttamista. Veroalesta seuraava talouskasvu ja työllisyysasteen nousu myös vähentäisivät tarvetta tulonsiirroille, mikä automaattisesti pienentää julkisen sektorin menoja. Pelkkinä leikkauksina nykyhetkessä julkisten menojen BKT-suhteen laskua ei voi tietenkään toteuttaa romuttamatta hyvinvointivaltiota. Maali pitää asettaa realistiselle aikavälille, esimerkiksi vuoteen 2020.

SAK:n Olli Koski totesi lauantain Helsingin Sanomissa aivan oikein ”vähemmän veroja tarkoittaa, että jostain pitää luopua”. Näinhän se on. Suuret säästöt voidaan kaivaa vain budjetin suurista pääluokista, kuten sosiaali- ja terveysministeriöstä. Relevantin kokoisia säästökohteita on myös muun muassa yritystuissa.

Tuottavuuden kehittäminen sote-uudistuksen, kilpailun lisäämisen, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden sekä digitalisoinnin myötä on tämän ja seuraavan hallituksen keskeinen tehtävä. Mitä enemmän rakenneuudistuksia pystymme toteuttamaan, sitä vähemmän meillä on edessä valtion ja kuntien lakisääteisten tehtävien rajaamista. Kokonaan sitä ei voi kuitenkaan väistää.

Harva on ehkä huomannut, että tällä vuosituhannella olemme luoneet pelkästään kunnille pitkälti yli sata uutta tehtävää ja vuositasolla usealla miljardilla eurolla pakollisia lisämenoja. Kilpakumppanini Jan Vapaavuori mainitsi perjantaina Kokoomusnuorten puheenjohtajatentissä sitoutumisen siihen, ettei kunnille anneta yhtäkään uutta tehtävää muutamaan vuoteen. Tämä on erinomainen ajatus, jota kannatan. Paula Risikko taas nosti esiin neliönormit, joiden takia hoiva-alan yrittäjiä on joutunut jopa lopettamaan toimintansa. Esimerkkejä riittää. Loppujen lopuksi kaikki palautuu pääministerin käytössä oleviin välineisiin johtaa valtioneuvoston toimintaa sekä hallituspuolueiden yhteiseen tekemisen meininkiin.

Hallitus ja erityisesti uusi valtiovarainministeri Antti Rinne ovat puhuneet valtion taseen käyttämisestä talouskasvun tukemiseen. Hyvä näin. Valtion omaisuuden myynnistä saatavat tulot on käytettävä kestävällä ja talouskasvua pitkällä aikavälillä tukeviin tarkoituksiin. Kertaluonteinen elvytys myyntituloilla ei lämmitä pitkään.

Esittämäni pitkän tähtäimen tavoitteet – veroasteen lasku eurooppalaiselle tasolle ja julkisten menojen BKT-osuuden palauttaminen vuoden 2008 tilanteeseen – ovat kunnianhimoisia, jopa kovia. Kyseessä olisi miljardiluokkaa oleva talousohjelma. Miljardiluokkaa niin suomalaisten ihmisten ja yritysten käyttöön jäävien tulojen lisäyksessä kuin julkisten menojen säästötarpeissa.

Minusta kokoomuksen pitää asettaa kunnianhimoisia tavoitteita. Puheenjohtajalla on oltava näkemys ja ehdotuksia Suomen kehittämisestä, puolue päättää linjasta. Ilman pitkän tähtäimen tavoitteita politiikka taantuu hallinnoinniksi, juoksevien asioiden hoitamiseksi. Status quo ja saavutettujen etujen puolustaminen eivät kuitenkaan riitä Suomelle. Esittämäni talouspoliittisen vision avainluvut ovat mittakaavaltaan toteutettavissa, jos saamme riittävän mandaatin ja selkeän hallitusohjelman ensi vuoden eduskuntavaalien myötä.