Finland’s Prime Minister Alexander Stubb
Speech at Le Mouvement des entreprises de France (Medef)

Tiivistelmä suomeksi:



Mr Chairman,
Ladies and Gentlemen,
It is a great pleasure and an immense privilege to speak at Medef today. I remember well my previous visit to your esteemed organization in 2012 – then as Minister for European Affairs and Foreign Trade. It is good to be with you again. But unfortunately the challenges we discussed during my earlier visit have not yet abated. Europe is still undergoing a grave economic crisis.

My subject today is how to relaunch growth in Europe. We have a three-faceted economic crisis in our hands. It all started as a global banking crisis and was then soon transformed into a debt-crisis in the Euro area. Today we are facing a European crisis of growth.

Only strong growth will put Europe on a sustainable economic path. Without growth, unemployment will remain at intolerable levels and balancing public finances will be an increasingly difficult task. Europe will be trapped by its ageing demographics.

No one is immune to the crisis – not France, nor Finland. We have all been hard hit. We can speak of a lost decade in terms of European growth. For example, Finland will probably regain the 2008 pre-crisis level of production only by 2018.

Growth is the crucial European issue – economic, political and social. We all want growth, we all need growth – this is self-evident. There is no disagreement – north or south, right or left – on this issue. But there are different views on how to achieve growth. What is feasible, what needs to be done.

My aim today is to present my vision on how to relaunch economic growth in Europe. What constitutes a sustainable and viable European growth policy. What are the building blocks of a Europe of growth.

Being in France, we are subject to high standards of logic and structure. So let me analyze European growth in three stages: first, what is our understanding of the foundations for growth in the modern economy, second, what are the areas where
Europe can generate new growth, and third, what are the policies that need to be deployed for realizing growth.


Dear friends,

A key element in building a policy for European growth is understanding the foundations of growth. How does the modern economy function, and what makes it grow.

Europe has been a great economic success, a global leader. All major economic innovations have strong European origins – commerce, banking, manufacturing, the industrial revolution. And you can also add integration to the list, since it is a European solution to the demands of a transnational economy.

But history has also shown that success depends on perpetual change, economic evolution. The only constant is change. The eminent economist Joseph Schumpeter talked about creative destruction – allowing economic structures to change with development.

I am not arguing that Europe hasn’t made mistakes as well. Some industries have simply been destroyed, without any creation. One unfortunate example is how Europe lost its leadership in information technology. Europe was the global leader in the telecoms sector during the 1990s, because we had a strong European market, leading technology and above all, common European standards. But our environment changed. The internet became the main stage. Online content surpassed the handset as the center piece. Europe lost its edge and the United States became the dominant force in the digital economy. You can all Google this information on your iPhone and then share it to your followers on Twitter.

The reasons for this European downfall are clear – there was no internal market, no common European standard for the digital economy. National boundaries were high, when there should have been none. This is a cautionary tale – we must pay constant attention to economic evolution. Success today is no guarantee of success tomorrow.

Globalization means intense competition. And it also means that the economy and our companies are no longer confined to the national or even European framework. Even mundane products are the result of global value chains, where one part is made here, the other part there, assembled elsewhere, but the greatest value is created in the creative reaches of the process. Ipads are made in China, but designed in California, as the label says. And the ‘made in’ covers only some 2% of their value.

Therefore modern countries cannot hide between duties and non-tariff barriers. Economic fortresses have been made obsolete by the cannons of globalization. Our companies and economies need to thrive in the open. Seek high value in the global division of labor.

We have to understand a brutal fact. The modern economy is like a powerful stream, forever moving ahead, never stopping. Stopping this current is not an option, neither is reversing it, nor does it make sense to swim against it. Europe has lost substantial manufacturing capacity to emerging economies. Most of this work is not about to return to Europe – no matter how much we improve our industrial policy. The only viable option is to look ahead for new opportunities.

Some people fear that reforms aimed at making our economies more dynamic will undermine the welfare society we have built over the post-war decades. I don’t agree.

I see economic competitiveness as the sole way of preserving and further improving our European model. In an open economy competitiveness and welfare go hand in hand. The two are friends, not enemies.


Where can Europe look for new opportunities? Predicting the future is always risky, but allow me to make an enlightened estimation on some of the forces at work.

First, automation is changing manufacturing and makes it less dependent on labor. This means that the advantage that emerging countries have had with cheap labor is eroding. The balance is tipping in favor of high-skills and innovation, where Europe still has a lead. But any European industrial regeneration has to build on new horizons, not sunsets.

Second, dealing with climate change compels us to make major improvements to energy provision and resource use. We need to use energy more efficiently, produce it with less emissions, and increase the use of renewable energy. Europe has a head start with energy technology, because we have taken climate change seriously. France, host of the next year’s United Nations Climate Change Conference, is a case in point. It is possible to maintain prosperity and control climate change, but this spells an end to fossil fuels and careless resource use. European expertise in clean technology will be in great demand globally.

Third, digital technology will transform modern societies. The next level is the ‘internet of things’ where machines, processes will all be connected, opening the door for countless new applications and smart solutions. The provision of public services will be transformed by e-solutions. Productivity gains, if done right, will be considerable. I am convinced that Europe with its advanced societies, skilled people and stable institutions will thrive in this new environment.

These developments may sound abstract, but we can witness them in practice. Finnish paper companies have been doing badly, because digital media has had such an impact on the demand for paper. The number of paper machines – once the measure of success – has halved in Finland. But paper companies are transforming, reinventing themselves into new companies that use the old raw material – wood – to make new products, like biofuels and advanced materials. And this may also be the story of Finnish paper companies in France. While paper mills have unfortunately closed, we hope to transform these factories into biofuel refineries.

So, new opportunities are emerging, but we need policies that permit European companies – bid, medium and small – to seize them.

It is only our companies that can make the European economy grow again. Not states. And not the European Union. Public authority has an important role in ensuring a good business environment, but it is not in business itself.

The European Central Bank has done its very best. It was largely the ECB and Mr Draghi that got us out of the worst phases of the debt crisis. Now, in order to support growth, they are keeping interest rates down and have announced further measures. But monetary policy can only take us so far.

As I said from the outset, we are all seeking growth. There is a unity of purpose, but the debate on the means distracts us. We all agree that investing better and more is the one key step that can provide a solid exit from slow growth. But what are the essential elements for relaunching investment and growth?

The central element is the fact that this investment needs to be mostly private, not public. Our mission is to make private capital – investors and companies – believe in Europe again.

Public investment – national and European – can help. But it cannot change the picture. As average public debt in the Euro zone is already at 93% of GDP, most member states have no room to increase public spending. Public expenditure is already high – 57% in France and 58% in Finland. Our economies will choke if they are burdened by higher taxes – the inevitable consequence of more public expenditure. I know that jokes have been made about having a Cuba without sun. Then imagine what a Cuba with snow would be.

On the contrary, we should preserve the financial stability we have achieved at great cost. The Euro area no longer faces imminent risk, but we cannot be care free. Any flexibility to our economic policies has to be within the boundaries of the Stability and Growth Pact.
I would argue that the European agenda for growth has a clear cut outline, that can be divided into i) national, ii) European and iii) global tasks. Let us look at the agenda for action.

First, the essential element for growth at the national level is structural reform. There is no EU member state that would not benefit from structural reform – including my own. It is not up to me to comment French economic policy, but in Finland we need 1. responsible fiscal policy, 2. public investment in education, training and innovation, 3. productivity gains from ICT and digitalisation, 4. more efficient taxation by cutting taxes on labour and also capital, 5. higher supply of labour and higher participation rates, 6. more flexible labour markets and 7. more competition, less regulation and cutting red tape. Quite a program for the coming years!

Second, European policies need to boost our economic fundamentals. Make Europe a good place to do business, that is. The best European policy for growth is the internal market – its shortcomings need to be overcome. In essence this means taking the Single European Market to new territories. We need to make sure that there is a genuine digital single market, a well-developed market in services and capital markets and the realization of a European energy market. We need to remove barriers where none should exist.

And third, on the global level, we need market access. We should stop seeing Europe as exceptionally vulnerable to trade, since in fact we have always prospered from it. We only hurt our own successful enterprises if Europe does not have a wide and deep enough network of free trade and investment agreements.

The European Union has made good progress in opening up trade relations, but nothing can shadow the potential of transatlantic free trade. This momentum needs to be seized. I am not saying this will be easy – opening public procurement in the United States is no small feat – but the potential rewards are great. This might well be the last chance for Europe and the United States to build a common market place and set the rules of global trade.

In the political guidelines for the next European Commission, the President-elect Jean-Claude Juncker covers well all these items: focus on jobs, growth and investment, the digital single market, an energy union and climate change policy, a deeper internal market, a deeper economic and monetary union and free trade with the United States. This European program deserves our strong support. I am personally happy that both the Finnish and French members of the Commission will have key roles in delivering this agenda.

I do not talk of the European Union in the third person – it is not them, it is us. If Europe fails, it is of our own doing. We need to deliver the promise of European competitiveness in action, not just words – in the concrete, not the abstract. We have been too fond of talking about competitiveness, but not bold enough in delivering the tangible measures – the legislation, the policies – that our economy needs. This has to change for good.

Dear friends,
Times are hard, but I have great faith in Europe. Its people, its companies, its institutions. We have all the means in our possession to reverse decline and make Europe prosper again. There is nothing inevitable in weak growth.

A Europe of growth is within our reach. But only if we have a clear understanding of what needs to be done – within the national state, at European level, and in global economic governance.

European states must pursue reform, transform their structures to help economies grow and companies realize their potential.

The European Union must extend the internal market further, deeper – ensure that we are the united economy we should be. Europe is still about removing barriers.

The world needs to be open for European exports and we should seek strength from cooperation. Transatlantic free trade would be the deal of a generation.

Dear friends,
Perhaps a fitting quote to lift our spirits comes from Antoine de Saint Exupéry:
– ‘the preparation of the future is just building the present’. (Préparer l’avenir ce n’est que fonder le present. Citadelle, 1948).

Let us build a strong Europe in the present, so that it will prosper in the future.

Thank you for your attention. I highly appreciate being here with you today.

Keskuskauppakamarin veropäivä 24.9.2014
Finlandia-talo, kongressisiiven A-sali
Klo 9.05 – 9.30

Talous- ja veropoliittinen katsaus

Jos sallitte, niin pitäisin pohtivamman, eteenpäin katsovamman puheenvuoron.

Ensimmäinen pointti pääministerin ominaisuudessa taaksepäin katsoen, seitsemän enemmän Kokoomuksen puheenjohtajan ominaisuudessa katsoen ensi kevään eduskuntavaalien jälkeistä aikaa.

Ensimmäinen huomio: Mitä ollaan tehty?

Tämä hallitus on aloittanut työnsä vaikeassa tilanteessa. Suomen talous on ollut kaksi vuotta taantumassa ja tänäkin vuonna ponnistamme hädin tuskin nollakasvuun. Heikko talouskehitys on johtanut siihen, että Suomi on viime vuosina velkaantunut huolestuttavaa vauhtia. Valtion velka nousee vuoden 2008 54 miljardista eurosta noin 102 miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä.

Tällä vaalikaudella on jouduttu tekemään ikäviä päätöksiä tämän kehityksen kääntämiseksi. Vaalikauden aikana on päätetty noin 6,5 miljardin euron menosäästöistä ja veronkorotuksista. Budjetin loppusumma pienenee ensi vuonna toista vuotta peräkkäin. Näin on edellisen kerran käynyt Lipposen 1. hallituksen aikaan. VM arvioi, että sopeutustoimet riittävät kääntämään valtion velan suhteen kokonaistuotantoon laskuun vuonna 2017.

Samalla kun finanssipolitiikkaa on jouduttu merkittävästi kiristämään, niin hallitus on tehnyt kohdennettuja investointeja kasvuun ja työllisyyteen. Esimerkiksi Pisara-radan ja Länsimetron jatkon rakentaminen yhdessä tonttitarjonnan lisäämisen kanssa tarkoittavat miljardiluokan investointeja infraan ja asumiseen. Viime keväänä hallitus päätti valtion omaisuuden myymisestä 1,9 miljardilla eurolla, mistä 600 miljoonaa euroa kohdennettiin esimerkiksi yritysten kasvuhankkeisiin ja yliopistoille.

Lyhyen aikavälin sopeutustoimien ja kohdennettujen kasvutoimien rinnalla vieläkin tärkeämpi kokonaisuus on viime syksynä käynnistetty rakennepoliittinen ohjelma. Valtiovarainministeriö arvioi, että jos ohjelma kyetään toimeenpanemaan tehokkaasti, niin se riittää kattamaan julkisen talouden kestävyysvajeen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että tavoitteiden mukainen eläkeuudistus ja tavoitteiden mukainen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saadaan maaliin.

Hyvät kuulijat,

Tehtyjen päätösten kertaamisen ja kehumisen sijaan haluaisin esittää joitakin omia ajatuksiani siitä, mitä tästä eteenpäin. Eli siitä, miten saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava paras maa syntyä, elää ja kuolla kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta.

Haluan puhua enemmän tulevaisuudesta kuin menneestä. Nyt laitan Kokoomuksen puheenjohtajan hatun päähän.

Kun Suomen tilanne on vaikea ja tulevaisuus näyttää epävarmalta, on luotettava perusarvoihin. Kokoomukselle nämä perusarvot ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen.

Uskon vahvasti, että tekemällä näiden arvojen mukaista politiikkaa saamme Suomen uuteen nousuun.

Toinen huomio: Finanssipolitiikan linja

Tällä vaalikaudella on jouduttu merkittävästi leikkaamaan menoja ja korottamaan veroja. Tämä finanssipolitiikan linjan kiristys on myös heikentänyt talouskasvua. Linja on ollut oikea ja velkaantumisen taittamiseksi välttämätön. Linjan merkittävään keventämiseen ei myöskään tulevalla vaalikaudella ole mahdollisuuksia.

Ensinnäkin, Suomen talouden ongelmat liittyvät rakenteisiin ja kilpailukykyyn. Nämä ongelmat eivät ratkea velkaelvytyksellä.

Toiseksi, Suomen julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on nousemassa yli kansallisessa ja EU-lainsäädännössä sallitun. Suomen rakenteellinen – eli suhdannekorjattu – alijäämä saisi olla enintään puoli prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon, siis noin miljardi euroa. Tämä raja on tänä ja tulevina vuosina ylittymässä. Alijäämän nopeaan vähentämiseen ei ole muuta keinoa kuin finanssipolitiikan linjan kiristäminen. Tämä sääntely on tervetullut velkaantumista hillitsevä pakkopaita, jonka myös seuraava hallitus joutuu päällensä pukemaan.

Huoli heikosta kokonaiskysynnästä on kuitenkin aivan aiheellinen. Tähän tavoitteeseen oikea tie ovat rakenteelliset uudistukset. Tarvitsemme uudistuksia, jotka lisäävät työllisyyttä ja työn tuottavuutta sekä tehostavat julkista sektoria. Nämä toimet itsessään parantavat ostovoimaa. Lisäksi ne luovat pidemmällä aikavälillä liikkumatilaa tehdä kohdennettuja menolisäyksiä ja veronkevennyksiä.

Velkaelvytykseen ei siis lähivuosina ole suuria mahdollisuuksia. Tämän vuoksi on lähdettävä siitä periaatteesta, että jos verotusta halutaan keventää, niin julkisia menoja on vastaavasti vähennettävä. Tämä on tuottavuuden ja ostovoiman näkökulmasta oikea linja.

Suomen vaihtotase on viime vuosina heikentynyt huolestuttavasti. Kun vuonna 2002 Suomen vaihtotase oli 12 miljardia euroa ylijäämäinen, viime vuonna se oli neljä miljardia euroa alijäämäinen. Vaihtotaseen alijäämä tarkoittaa, että Suomi velkaantuu suhteessa ulkomaailmaan. Vaihtotaseen korjaaminen edellyttää Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn palauttamista.

Kolmas huomio: Osaaminen, koulutus ja tutkimus

Suomen menestys voi perustua vain koulutukseen ja osaamiseen. Meidän on rakennettava mahdollisuuksien tasa-arvon ja sivistyksen arvojen varaan.

Koulutus ei ole kuluerä vaan investointi. Jotta voi tulevina vuosina niittää koulutuksen satoa, tänään on kylvettävä. Vaikka tiukka taloustilanne edellyttää tiukkaa menokuria, koulutuksen saralla se edellyttää tulevaisuudessa päinvastoin lisää investointeja.

Suomen menestyksellisestä koulutusjärjestelmästä on muodostunut ehkä tärkein osa kansallista identiteettiämme ja kansainvälistä brändiä. Suomalaista koulua on kehitetty vastavirtaan monien muiden maiden koululaitoksiin verrattuna, ja hyvin tuloksin. Oppivelvollisuuden pidentämiskeskustelun aikana kävi ilmi, miten sitoutuneita suomalaiset opettajat, rehtorit ja vanhemmat ovat lasten koulutukseen. Nähtiin, että kaavamaisilla ratkaisuilla ei koulupudokkaiden ongelmista selvitä, vaan tarvitaan luovempia ratkaisuja.

Kun kierrän maailmalla, niin ensimmäinen asia, joka nousee esiin, on koulutus. Se on yksi parhaimpia brändejä, mitä meillä voi olla.

Tässä ammatissa olen kiertänyt aktiivisesti kouluja, nyt jo noin 125 koulua. Koulujemme hyvästä hengestä voi ammentaa tulevaisuudenuskoa.

Otetaan tieto- ja viestintäteknologia hyötykäyttöön kouluissa, oppilaiden ehdoilla. Luodaan jokaiselle omanlainen koulutuspolku.

Korkea osaaminen edellyttää myös korkeakoulujemme uudistamista. Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen on keskityttävä omiin vahvuuksiinsa. Parhaiden yliopistojen ja huippuyksiköiden pärjääminen on tärkeää koko Suomelle. Koulutuksen ja tutkimuksen perusrahoitusta on vahvistettava ja samalla panostettava koulutusvientiin.

Neljäs huomio: ICT:n ja digitalisaation hyödyntäminen

Jos pitää sanoa yksi sana Suomen tulevaisuuden mahdollisuutena, se on digitalisaatio. Emme ole ICT:n tuottavuushyötyjen osalta päässeet vielä alkua pidemmälle. Mitä meidän sitten tulisi tehdä, jotta tuo tuottavuuspotentiaali myös realisoituisi?

Ensinnäkin, voimme ottaa oppia Yhdysvaltojen tuottavuuden kasvusta. Olennaista on kaikkialle ulottuva informaatio- ja kommunikaatioteknologian soveltaminen eri organisaatioiden toimintaan. Suurimmat muutoshaasteet kohdistuvat asiakkaan ja yrityksen väliseen vuorovaikutukseen eli liiketoimintamalleihin. Tämä koskee kaikkia toimialoja, julkista ja yksityistä sektoria yhtä lailla.

Tuottavuushyötyjen saavuttaminen edellyttää rohkeutta tarttua teollisen internetin, robotisaation, pilvipalvelujen, avoimen datan ja 3D-maailman mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin, unohtamatta vahvaa osaamistamme mobiilissa internetissä.

Olemme rakentamassa yhteistyössä Viron kanssa avoimilla rajapinnoilla ja avoimella ohjelmakoodilla kansallista palveluväylää, joka on iso perusinfrastruktuuri-investointi, kuten perinteiset tiet ja lentokentät ovat aikoinaan olleet. Jokainen ymmärtää niiden positiivisen kasvuvaikutuksen, ja samaa haetaan nyt palveluväylän rakentamisella. Sen avulla julkinen hallinto ja yritykset voivat kytkeytyä siihen liittyneisiin palveluihin ja tietovarantoihin.

Viides huomio: Tehokkaampi verotus

Maailman talousfoorumin tuoreen tutkimuksen mukaan korkea veroaste on Suomen suurin kilpailukykyhaitta. Suomen veroaste lähestyy maailman huippua, ensi vuonna veroasteen arvioidaan nousevan yli 44 prosenttiin. Pitkällä aikavälillä veroasteessa tulisi pyrkiä eurooppalaiseen keskitasoon.

Taloustieteellisessä tutkimuksessa arvioidaan, että verotuksen rakenne on kasvun kannalta vieläkin merkittävämpi kysymys kuin verotuksen taso. Tutkimusten mukaan talouskasvun kannalta haitallisimpia veroja ovat yritysverot, pääomaverot ja työn verottaminen. Kasvun kannalta vähiten haitallisia veroja ovat kulutus- ja kiinteistöverot.

Suomen kilpailukyvyn kannalta olennainen kysymys on myös verotuksen ennustettavuus. Myönnän, että tällä vaalikaudella veropolitiikka on ollut tempoilevaa, mikä on huono asia. Verotus on politiikan ala, jonka olisi oltava korostetun ennakoitavaa ja vakaata.

Tulevalla vaalikaudella verotuksen uudistamiselle olisi asetettava kaksi päämäärää ylitse muiden:

1) Verotuksen yksinkertaisuus ja selkeys: Verojärjestelmää on kyettävä yksinkertaistamaan.
2) Verotuksen painopistettä on siirrettävä veroihin, jotka vähiten vaikuttavat talouden toimijoiden aktiivisuuteen.

Mitä nämä kaksi tavoitetta tarkoittavat käytännössä?

Ensinnäkin, veropohjia on laajennettava esimerkiksi verotukia vähentämällä ja poistamalla. Tällä vaalikaudella aloitettua työtä on aihetta jatkaa. Kun veropohja on laaja ja yhtenäinen, se mahdollistaa myös verokantojen alentamisen.

Verotuksen painopistettä on siirrettävä työn ja yrittämisen verotuksesta kohti ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta. Näin on toimittu edellisellä vaalikaudella, näin on toimittu tällä vaalikaudella ja tällä tiellä on aihetta jatkaa myös ensi vaalikaudella.

Ensi vaalikaudella työn verotusta on merkittävästi kevennettävä. Työn verotusta tulisi keventää kautta linjan – niin pienituloisten, keskituloisten kuin suurituloistenkin palkkaveroa on kevennettävä. Tämän rahoittamiseksi on vähennettävä julkisia menoja ja kiristettävä kulutusveroja.

Työn verokiilaa on kyettävä kaventamaan. Työn verotuksen keventämisen rinnalla työllistämisen sivukuluja on vähennettävä ja sekä työeläkemaksujen että kunnallisverotuksen korotuksia on kyettävä patoamaan.

Valtiosihteeri Hetemäen vetämä verotuksen kehittämistyöryhmä esitti vuonna 2010, että ansiotulojen verotusta pitäisi keventää kautta linjan kahdella miljardilla eurolla ja että ylintä rajaveroastetta alennettaisiin noin 50 prosenttiin. Tämä on oikea ohjenuora seuraavan hallitusohjelman pohjaksi.

Tulevalla vaalikaudella maltillisten palkkaratkaisujen ja tuloverojen kevennysten on paiskattava kättä. Suomen viennin kilpailukyvyn palauttaminen edellyttää tulevina vuosina maltillista palkkapolitiikkaa. Hallituksen olisi aihetta tukea maltillisten nimelliskorotusten palkkaratkaisuja – keskitettyjä tai hajautettuja – parantamalla palkansaajien ostovoimaa työn verotusta keventämällä.

Palkkaveron keventäminen tarkoittaa myös parempaa työllisyyttä, kannustinloukkujen purkamista ja korkeampaa ostovoimaa.

Tulevalla vaalikaudella myös yritys- ja pääomaverotusta on aihetta keventää. Meidän on kysyttävä itseltämme: tarvitseeko Suomi enemmän yrittäjyyttä, enemmän kotimaista omistusta ja enemmän investointeja? Jos vastaus on kyllä, niin tällöin meidän on kevennettävä niihin kohdistuvaa verotaakkaa.

Nykyinen yritys- ja pääomaverotus on sekava ja edellyttää rakenteellista uudistamista. Kilpailukykyisemmän ja selkeämmän järjestelmän laatiminen on tehtävä harkiten, ajan kanssa ja parhaan asiantuntemuksen varassa.

Kuudes huomio: Lisää työvoiman tarjontaa

Suomessa väestö ikääntyy. Kun työikäinen väestö vähenee, myös työpanoksen ja siten hyvinvoinnin määrä vähenee. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää työvoiman tarjonnan lisäämistä. Eli sitä, että työmarkkinoille osallistuu nykyistä enemmän ihmisiä. Seuraavalla vaalikaudella ohjenuoraksi on otettava työlinja. Eli on käytettävä sekä keppiä että porkkanaa, jotta yhä useampi suomalainen tulisi mukaan työelämään.

Voimme ottaa esimerkkiä Ruotsista, jossa on viimeisen 10 vuoden aikana tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen puolesta.

Ensinnäkin, nykyistä suurempi osa työikäisestä väestöstä tarvitaan mukaan työelämään.

Työuria on pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta. Nuoret tarvitaan nopeammin koulun penkiltä työelämään. Pienten lasten vanhempien poissaoloja työelämästä on lyhennettävä. Työmarkkinoiden vuotokohtia on tukittava. Vanhuuseläkeikää on nostettava. Työssä jaksamista on parannettava levittämällä yritysten parhaita käytäntöjä ja lisäämällä joustoja. Eläkkeellä työskentelemisestä on tehtävä joustavaa, helppoa ja kannustavaa.

Työmarkkinoiden ulkopuolella on suuri joukko suomalaisia, jotka haluaisivat tehdä töitä. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 200 000 suomalaista, joista moni olisi valmis tekemään töitä, jos sopivia mahdollisuuksia olisi tarjolla. Tarvitaan esimerkiksi mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön sekä palkan ja yhteiskunnan tukien yhteensovittamista. Tämä on tärkeä viesti: kaikkien suomalaisten panos on arvokas.

Toiseksi, tarvitaan kunnianhimoisia toimia, joilla alennetaan rakenteellista työttömyyttä.

Työttömien työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen parempi kohtaanto edellyttää ennen muuta parempaa työvoiman liikkuvuutta ja parempia uudelleenkoulutusmahdollisuuksia. Työvoiman liikkuvuuden parantaminen edellyttää asuntorakentamisen lisäämistä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asumisen korkea hinta tekee matalapalkkatöiden vastaanottamisen vaikeaksi.

Rakenteellisen työttömyyden vähentämisessä sosiaaliturvan uudistaminen on avainkysymys. Nykyinen järjestelmä on paitsi kallis, myös passivoiva. Turvan rakennetta on uudistettava siten, että lyhytaikaisenkin työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. Olisi hyvä, jos työttömyysturva tarjoaisi paremman turvan lyhytaikaisten työttömyysjaksojen varalta, mutta toisaalta kannustaisi ottamaan nopeasti myös vähän pienempipalkkaisempaa työtä vastaan.

Samalla tarvitaan myös työhön patistamista. Työttömälle on tarjottava apua ja neuvontaa. Työtarjouksia on tehtävä nykyistä enemmän. Tarjotusta työstä kieltäytymisestä on seurattava myös taloudellinen sanktio.

Kolmanneksi, Suomi tarvitsee myös työperäistä maahanmuuttoa.

Suomen on oltava houkutteleva maa ulkomaisille huippuosaajille.

Yliopistoihimme tarvitaan merkittävästi lisää ulkomaisia opiskelijoita, joista osa toivottavasti jää Suomeen työskentelemään. Yliopistojen kansainvälistymisen kannalta mahdollisuus periä lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta olisi tärkeä uudistus.

Työlupien tarveharkinnasta luopuminen tarkoittaisi sitä, että yritysten olisi nykyistä helpompi palkata työntekijöitä avoimiin työpaikkoihin myös ulkomailta.

Seitsemäs huomio: Joustavammat työmarkkinat

Hyvät kuulijat,

Työmarkkinoiden joustavoittamisen on kuljettava käsi kädessä työvoiman tarjonnan lisäämisen kanssa. Työmarkkinoiden joustavuus tarkoittaa monipuolisia mahdollisuuksia järjestää yritys- ja työpaikkatasolla etenkin työaikoja, palkkausta ja palkankorotuksia. Tavoitteena on ylläpitää yrityksen kilpailukykyä ja työllistämismahdollisuuksia.

Maailman talousfoorumi on arvioinut, että rajoittava työlainsäädäntö, työntekijöiden palkkaamiseen ja irtisanomiseen liittyvä kankeus, työn korkea verotus sekä palkan ja tuottavuuden heikko kytkös ovat Suomen suurimpia kilpailukykyhaittoja.

Paikalliseen sopimiseen liittyy monia aiheellisiakin huolia. Neuvotteluasetelman on oltava tasapainoinen yrityksen ja työntekijöiden välillä. Tässä voimme ottaa mallia muista maista.

Esimerkiksi Saksassa paikallinen sopiminen on yksi kilpailukyvyn tärkeä osatekijä. Kyse on joustoista, joiden vastapainona yritys voi esimerkiksi sitoutua välttämään irtisanomisia ja turvaamaan työntekijöiden työpaikkojen säilymisen tietyn ajanjakson.

Esimerkiksi Tanskassa on tehty määrätietoisesti uudistuksia, joilla on alennettu palkkaamisen kynnystä. Tämä tarkoittaa, että sekä palkkaaminen että irtisanominen on helppoa, joka puolestaan tarkoittaa korkeampaa työllisyyttä.

Tanskan mallin mukainen joustoturva perustuu kolmeen osatekijään:
– Heikkoon irtisanomissuojaan
– Korkeaan työttömyysturvaan
– Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

Jäykkien työmarkkinoiden uudistaminen on ensi vaalikauden keskeisimpiä kysymyksiä. Olennaista on osata katsoa myös ympärilleen ja ottaa oppia sieltä, missä tässä on onnistuttu.

Kahdeksas huomio: Lisää yrittäjyyttä ja kilpailua, vähemmän sääntelyä

Talouskasvun vahvistaminen edellyttää paitsi suurempaa työpanosta, myös korkeampaa tuottavuutta. Tuottavuuden ajureita yhteiskunnassa ovat yritykset. Mitä enemmän poistamme esteitä yrittäjyydeltä ja reilulta kilpailulta, sitä korkeampi on työntekijöiden tuottavuus.

Olen kutsunut kaikkien puolueiden edustajat neuvonpitoon, jossa käydään läpi eri ehdotukset sääntelyn purkamiseksi vielä tämän vaalikauden aikana. Tätä työtä lähtee vetämään Kokoomuksen uusi ympäristöministeri.

Reilu kilpailu markkinoilla tarkoittaa sitä, että paremmat tuotteet ja ratkaisut voittavat. Toisaalta reilu kilpailu tarkoittaa enemmän valinnanmahdollisuuksia ja edullisempia hintoja.

Tällä vaalikaudella on toteutettu terveen kilpailun ohjelma. Tämä ohjelma on oikeansuuntainen, mutta tavoitteiltaan aivan liian vaatimaton. Tarvitaan uusi, kunnianhimoinen kilpailun edistämisen ohjelma, jonka tavoitteena on purkaa kilpailun esteitä ja siten parantaa tuottavuutta. Ohjelmalle on asetettava kunnianhimoiset tavoitteet, joiden vartijaksi on asetettava kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Kilpailun edistäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tarkastelemme kriittisesti kaikkia suojeltuja toimialoja. Esimerkiksi junaliikenteessä, lääkkeiden ja alkoholin myynnissä tai taksiliikenteessä kilpailun rajoittamisella on sinänsä hyviä perusteita. Jos kuitenkin haluamme lisätä tuottavuutta ja lisätä kuluttajien valinnanmahdollisuuksia, niin kaikista aiheista on kyettävä keskustelemaan.

Osana uutta reilun kilpailun ohjelmaa olisi myös purettava kilpailua estävää sääntelyä. Esimerkiksi Suomen vähittäiskauppasektori on edelleen EU:n säännellyimpiä. Onko esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen rajoittaminen kaikkine poikkeuksineen enää tätä päivää? Onko nykyinen suurien kauppojen rakentamista kuristava sääntely kuluttajien etujen mukaista? Tästä on voitava keskustella.

Kilpailua on lisättävä myös julkisten palveluiden tuotannossa. Esimerkiksi OECD on toistuvasti kehottanut Suomea pitämään huolta siitä, että julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ovat markkinoilla tasavertaisessa asemassa.

Ensimmäinen tärkeä askel on se, että kuntien on tiedettävä, mitä heidän palveluidensa tuottaminen maksaa. Kun palvelujen kustannukset on avattu nettiin ja tehty vertailukelpoiseksi, palveluiden kustannustehokkuutta on helppo vertailla eri kuntien välillä. Tämä mahdollistaa hyvien käytäntöjen ja ideoiden levittämisen.

Palveluiden parantamiseksi kuntien tulisi ottaa vastaan palvelualoitteita ja käsitellä ne määräajassa. Tämä tarkoittaa, että kuntalaisten, kunnan työntekijöiden, järjestöjen ja yritysten on voitava ehdottaa uusia tapoja tuottaa palvelut laadukkaammin ja edullisemmin.

Myös palveluseteleiden käytön laajentaminen tarkoittaa kilpailua ja valinnanvapautta. Se antaa kuluttajalle mahdollisuuden äänestää jaloillaan. Jos yksityinen palveluntuottaja tuottaa saman palvelun paremmin ja edullisemmin kuin kunnan oma tuotanto, niin miksi kuluttaja pitäisi pakottaa julkiselle?

Hyvät kuulijat,

Tässä oli ensimmäinen hahmotelma siitä, mistä teemoista mielestäni on syytä tulevissa vaaleissa keskustella. Kyse on siitä, millä tavalla saamme Suomen uuteen nousuun. Suomen on oltava vuonna 2017 maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla.


Kun kokoomuksen puoluekokous päättyi viime sunnuntaina Lahdessa, auton nokka kääntyi kohti Mäntsälää. Jo silloin kahvikupin ääressä Antti Rinteen kanssa tuntui siltä, että saamme yhdessä aikaiseksi hallitusohjelman seuraaville yhdeksälle kuukaudelle.

Kun alkuun puhuimme hallitusneuvotteluista, paino oli sanalla mini. Taloudellisen tilanteen takia mini ei kuitenkaan riittänyt. Lopputulos oli vähintään semi. Suomi tarvitsi hallituksen ja ratkaisun ripeästi.

Hallitustunnustelijana halusin tuoda neuvotteluihin uuden tavan tehdä asioita. Keskeistä oli yhdessä tekeminen. Ratkaisuun tarvittiin kaikkien viiden puolueen yhtenäisyyttä. Halusin tuoda mukaan neuvotteluihin myös eduskuntaryhmien puheenjohtajat. He toimivat samalla suorina linkkeinä eduskuntaryhmiin. Ryhmiin, jotka antavat ohjelmalle oikeutuksen sekä hyväksynnän.

Varsinaiset neuvottelut aloitettiin alkuviikosta. Maanantaina kävimme läpi suuria teemoja. Illallistimme yhdessä ulkoministeriössä ja katsoimme välillä jalkapallon MM-kisoja. Todelliset keskustelut aloitimme tiistaina Königstedtin kartanossa Vantaalla ja jatkoimme keskiviikkona ja torstaina valtioneuvoston linnassa Helsingin keskustassa.

Itse neuvotteluissa keskeistä oli pitää kiinni Jyrki Kataisen hallituksen kehyksistä sekä rakennepoliittisista linjauksista. Lisäksi oli selvää, että kaikki järkevät talouskasvua virittävät toimet on käytävä läpi. Hallitusohjelmaan saatu kasvupaketti ei ole puoleiden toiveiden tynnyri. Se on paketti, joka on huolella valmisteltu ja analysoitu. Kasvupanostuksien jälkeenkin valtiovarainministeriö arvioi, että valtionvelka taittuu sovitusti kehyskauden aikana.

Esimerkiksi ostovoiman, kotimaisen kysynnän ja työllisyyden parantamiseksi ansiotuloverotukseen tehdään inflaatiota vastaavat tarkastukset kolmen alimman tuloluokan osalle vuonna 2015. Indeksijäädytys siirtyy vuodelle 2016. Tarkastukset kohdennettiin kolmeen alimpaan tuloluokkaan siksi, että niiden vaikutus ostovoimaan on pieni- ja keskituloisilla kaikkein suurin. Lapsiperheet saavat myös oman verovähennysjärjestelmän. Matkailu- ja ravintola-alan työllisyyttä parannetaan edustuskulujen verovähennysoikeuden palauttamisella. Windfall-verosta uskallettiin luopua, koska järjestelmä osoittautui toimimattomaksi.

Kaiken tämän ja muun voi tiivistää siihen, että työn eteen on nyt tehty merkittäviä kannusteita. Ei hallitusohjelmaa tarvitse ylenpalttisesti hehkuttaa. Eikä moittiakaan. Teimme sen, mikä oli pakko. Antti Rinne ehdotti, että nimeämme ohjelman uudeksi nousuksi. Näin tehtiin.

Semipaketti on siis valmis. Ministerivalinnat tehdään maanantaina. Hallitus nimitetään tiistaina, ja sen jälkeen pääsemme käsiksi tärkeimpään. Pääsemme töihin nostamaan Suomea uuteen nousuun.


Suomi lähtee uuteen nousuun vain työllä. Olen aiemmin sanonut, että valtion pitää luoda edellytyksiä ja puitteita kasvulle, mutta varsinainen kasvu lähtee suomalaisista työntekijöistä ja yrityksistä. Miten sitten saamme helpotettua yrittämistä ja miten saamme Suomeen lisää yrittäjiä?

Keskuskauppakamari julkaisi maanantaina raportin siitä, miten ylisääntely, raportin mukaan ”pykälämyrsky”, vaikeuttaa yritysten toimintaa. Raportissa tutkittiin yritysvaikutusten arvioinnin osuutta Suomessa viime vuonna annetuissa hallituksen esityksissä. Selvityksen mukaan lainsäädännön vaikutuksia yrityksiin selvitetään ennakolta niukasti niin Suomessa kuin EU-tasollakin. Raportista voi poimia esimerkkejä siitä, miten säännökset saattavat vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityisen paljon kuormittuvat pienet yritykset, jossa samat ihmiset joutuvat hoitamaan kaiken raportoinnin.

Vaikka yritys olisi pieni, sen pyörittäminen vaatii säännöllisiä ilmoituksia ja raportteja. Puhumattakaa siitä, jos yritys aikoo investoida talouden kasvuun – pienikin fyysinen investointi vie lähes aina 2 – 5 vuotta luvitusprosesseissa. Lupajonossa seisoo investointeja miljardien arvosta.

Yrityksillämme ei yksinkertaisesti ole varaa pykälämyrskyn hoitamiseen: yrityksen raportointivelvoitteita on vähennettävä. Sen lisäksi tarpeellinen raportointi pitää saada mahdollisimman automaattiseksi. Tähän onkin tartuttu Nokian ex-johtaja Pekka Ala-Pietilän johdolla laaditun raportin pohjalta työskentelevässä ICT-2015-hankkeessa. Tälle työlle täytyy antaa riittävän voimakas tuki. Esimerkiksi palkka-, alv- ja tilinpäätösraportoinnin automatisoinnissa piilee arvioiden mukaan jopa miljardiluokan tehokkuussäästö. Vuoden 2015 hallitusohjelmaan tarvitaan myös kirjaus siitä, miten puramme byrokratiaa määrätietoisesti. Valtioneuvoston edellinen hanke vähentää hallinnollista taakkaa ei tuottanut odotettuja tuloksia.

Harkintaan olisi otettava myös se, miten lainsäädännön vaikutuksia yrityksille pystyttäisiin paremmin kartoittamaan etukäteen. Tätä työtä virtaviivaistaisi myös yhtenäinen valtioneuvosto. Nyt eri ministeriöt valmistelevat lakeja itsenäisesti eikä ole yhteistä koordinaatiota, jonka avulla voitaisiin arvioida eri säädösten yhteisvaikutusta.

Myös yrityksen perustamista olisi helpotettava: yliopistoissa vieraillessani olen kuullut hienoista palvelu- ja tuoteideoista, joita ei saada toteutettua sen takia, että yrityksen perustaminen on liian vaivalloista. Meillä on maailman huippua olevat koulut ja hyvä koulutustaso, joten meiltä syntyy ideoita, jotka pitää pystyä kaupallistamaan nopeasti. Doing Business 2014 -raportissa Suomi on yrityksen perustamisen helppoudessa sijalla 55, kun se on kokonaistuloksissa sijalla 12. Suomessa yrityksen perustaminen kestää 14 päivää, kun se esimerkiksi Virossa kestää 18 minuuttia ja Uudessa-Seelannissa alle päivän. Suomen pitäisi olla maailman helpoin maa perustaa yritys ja pyörittää sitä.

Tottakai tärkeää on myös se, että yrittämisen kokonaisverotusta pyritään keventämään pitkällä tähtäimellä. Erityisesti jakamattoman voiton verotusta on edelleen laskettava ja listaamattomien yritysten erityissääntöjen aiheuttamia kannustinloukkuja kasvuun ja pörssilistaukseen lievennettävä. Yrittäjän verotuksen tulonlähdejaosta tulisi luopua. Perintöveron poistosta on keskusteltu kiitettävästi viime päivinä. Blogini lukijat tietävätkin, että kannatan perintöverosta luopumista. Perintövero ei saisi missään nimessä vaikeuttaa sukupolvenvaihdoksia.

Suomen on uskallettava tehdä rohkea valinta työn verotuksen alentamiseksi kautta linjan niin, että työn teko kannattaa aina. Meidän on uskallettava tarttua esimerkiksi koeaikojen pidentämiseen ja määräaikaisten työsuhteiden vapauttamiseen – nämä ovat olleet osia muun muassa Ruotsissa ja Saksassa toteutetuista reformeista, joiden myötä kummassakin maassa työttömyys on nyt pienempää kuin ennen uudistuksia.

Kasvu ei tipahda taivaasta toivomalla. Sen teemme me. Suomalaiset työntekijät ja yritykset.