Pääministeri Stubbin puhe Kööpenhaminassa

Tiivistelmä suomeksi: http://vnk.fi/ajankohtaista



Check against delivery


Mr Chairman,
Prime Minister,
Ladies and Gentlemen,

It is a great pleasure to speak at Dansk Industris Topmøde today. I greatly value your work and the close ties that exist between Denmark and Finland. We Nordics are always a bit like a family.

I also feel privileged to speak in the company of my good friend and colleague Prime Minister Helle Thorning-Schmidt and of course Senator Mario Monti, a true European giant whose work I have always admired.

My speech today is titled ”The Art of Going International”. The theme is important for us all, but especially so to me. I was born in Finland into a bilingual family – I spoke Finnish with my mother and Swedish with my father – and I have lived twenty years of my life abroad – in the United States, Britain, France and Belgium. I am married to a Brit, and our children have dual nationality. All of my studies took place abroad and I got my PhD from the London School of Economics.

Internationalism has always been a big part of me personally. And it has always been a big part of both Danish and Finnish societies. Trade, immigration and emigration have shaped both our nations throughout the centuries.

Today, my plan is to first, consider internationalisation as a global megatrend; second, comment on the European debate on mobility; and third, address how Finland has tried to seize the new opportunities.


Internationalisation is the megatrend of our time. There are over 230 million immigrants in the world. Tourism generates around 1,159 billion US dollars a year in revenue. Around one billion tourist trips are made in the world each year. More than 4 million students are studying each year away from their home country.

This is a natural result of technological advances and the spread of basic freedoms. More and more people can choose where they want to live their lives – whether it is their birthplace or somewhere completely different. This opportunity should be heartily welcomed.

At the same time, we should not turn a blind eye to those who have been forced to flee their home countries. The number of refugees has exceeded 50 million for the first time since the Second World War. It is everyone’s responsibility to help those in dire need.

Globalisation has given rise to new political divisions. Divisions that have in many industrialised countries partly replaced the traditional concepts of left and right. This is seen in Finland, too. The world is divided into globalists and localists. Globalists see an integrating world as an opportunity, while localists seek to protect themselves from it by turning inward.

There is an on-going debate about the costs caused by immigrants, for example in the social and health care systems. This phenomenon must be set in proportion. Finland, like the other ageing industrialised countries, needs to increase labour supply. And when workers move, often their families move, too. It becomes an economic problem only if these resources are not utilised. All of the work done in Finland – by anyone – is good for the economy. Helsinki would not be built without foreign labour: about one third of those working on Helsinki Metropolitan Area building sites are foreigners.

Obviously, this is not only a matter of labour supply. New people bring new ideas, dynamism, and diversity. Internationalism is the oxygen we need to succeed.

The world cannot be stopped or turned backwards by politicians. But neither should we ignore the questions and worries that immigration brings up. I have been told of a Greenlandic proverb ”Denying the existence of a ghost will only make it grow bigger.” Since it was quoted in the TV series Borgen, there has to be a point – right?

We need to embrace change but also cushion the cultural and economic bruises it might inflict.


For European integration, free movement is a key achievement. It is the foundation and backbone of the European project.

The four European freedoms – free movement of people, goods, services and capital – are interdependent. They form an entity. It is not possible to develop one freedom and restrict another. Together they form the internal market, our best European policy for economic growth.

Workforce mobility fuels economic growth in regions suffering from the shortage of labour supply. It also alleviates the pressure on social security systems in regions with a high unemployment rate. In that regard, we should rather be worried about the lack of mobility: annually, cross-border mobility in the EU is 0.29%, while in the USA it is 2.40%. While the unemployment rate in some areas of Europe is very high, other areas and sectors are suffering from labour shortages. This prevents growth.

The Single European Market is still far from perfect. In the coming years we need to take it into new areas. We need to make sure that there is a genuine digital single market, a well-developed market in services and capital markets and to realize a European energy market. We need to remove barriers where none should exist.

At the same time, free movement has come under fierce attack. In Denmark, Finland and many other EU Member States we hear voices decrying foreigners. Ten years ago it was mostly the French discussion about the now-legendary ”Polish plumber”, but now we are hearing similar talk almost everywhere.

In the face of such popular concerns, one should stick to facts. The OECD’s latest International Migration Outlook shows that in most cases immigrants pay the host country more in taxes and social security contributions than they receive in benefits. This is largely because they are generally younger than the rest of the population.

Much of the criticism around the free movement of people is concentrated around possible misuse of social security. The cases are rare, but obviously abuses must be tackled. Also, we must improve the compatibility of our national social security systems. For example in Finland, social security is based on residence whereas in most Member States it is provided through employment.


Speaking of Finland allows me to move to my third point. In three years’ time, Finland celebrates one hundred years of independence. We have always been dependent on international markets as well as on the companies that succeed in them. Openness to the world has created Finland’s modern large-scale industry and enabled Finland to rise economically and socially.

Nowadays, when you look at any comparison of world countries, Finland is almost always ranked among the top three: whether it concerns quality of life, competitiveness, least failed state or least corrupt country. And we remain one of the few countries in the EU to be AAA-rated by all the major credit rating agencies.

Why did this rise come about? Not because we were closed and inward-looking, but because we have opened up. To Europe and to the world.

Currently, the Finnish economy is highly integrated into the global economy. Our exports are valued at just over 38% of Finland’s GDP. Slightly more than half of Finland’s exports go to the EU’s internal market and 45% to markets outside the EU. The integration can be also seen in the increasing number of Finnish subsidiaries – datterselskaber – abroad and foreign ones in Finland. And I am happy to mention that Denmark is among those countries that have invested the most in Finland.

Russia accounts for just fewer than 10% of our exports and was valued last year at 5.4 billion Euros. The recent Russian import restrictions have affected our food exports, as is the case with Denmark. And, just like Denmark, we have brought our producers and companies together to find new markets.

The Finnish technology and forest industries have been declining, but alongside them the Finnish start-up industry is on the rise. The Slush event, to be held in Helsinki in November, has become a leading European investor event, and it was attended last year by 118 international venture capital funds. By the summer, they had made direct investments valued at over 180 million euros in around 1,200 companies that attended Slush from 68 different countries.

The economic success of a country is built on its ability to embrace internationality, and to grasp the major trends driving it: digitalisation, climate change, urbanisation and ageing.

The basis for governments’ actions should be an understanding of today’s business. Even mundane products are the result of global value chains, where one part is made here, another part there, assembled elsewhere, but the greatest value is created in the creative reaches of the process. Production processes once centralised in one place have been dispersed throughout the world. This is why focusing on trade statistics and balance sheets may be misleading.

To better respond to these challenges, we have formed an umbrella for all state-funded organisations doing internationalisation work. This Team Finland network enables the provision of joint services to companies. The Government sets annual priorities for activities, including focus markets and sectors. We have been developing Team Finland for two years now and the first results are beginning to be seen. For example, the Finnish maritime industry has gained a strong foothold in Brazil as a result of cooperation.


Dear friends,

Man har et standpunkt, til man tager et nyt.

I don’t know if my words have led you to a new standpoint, but I hope to have given some food for thought on three topics concerning internationalisation.

First, internalisation will not be stopped or reversed by political decisions. Turning inward is not a solution in today’s world. Competitiveness, education and openness are Nordic strengths we should use to the full.

Second, free movement of people is an incremental building block of the European Union and also vitally important economically. There should be no new barriers to free movement in Europe.

And third, traditional export promotion is no longer enough; we need a broader perspective. Just as important as exporting products to the world is attracting investment into the lucrative parts of global value chains.

Thank you for your attention.


26.8.2014 11.19


Pääministeri Alexander Stubb edustustonpäällikköpäivillä 26.8.2014




Arvoisat Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt, Hyvät kollegat ja ystävät,


Tämä on jo seitsemäs peräkkäinen vuosi, kun olen puhumassa edustustonpäällikköpäivillä. On hienoa olla taas keskuudessanne ja nähdä teitä kaikkia. Kulunut vuosi on ollut meille kaikille työntäyteinen – kansainvälisessä politiikassa ei varsinaisesti eletä hiljaiseloa. Lämpimät kiitokset erinomaisesta yhteistyöstämme jälleen kerran. Omat suuret uutiseni ovat, että olen vaihtanut duunia, minkä tosin ehkä jo huomasittekin.


Aiempina seitsemänä vuotena olen käsitellyt tässä tilaisuudessa laajasti ulkopolitiikan teemoja:


– Ensimmäisessä puheessani ulkoministerinä vuonna 2008 käsittelin Georgian kriisin merkitystä kansainvälisessä politiikassa.

– Vuonna 2009 oli puolestaan talouskriisin arvioinnin aika. Talousmyllerrys kiihdytti kansainvälisen politiikan muutosprosesseja.

– Vuonna 2010 puhuin kuuntelemisesta ja keskinäisestä kunnioituksesta kansainvälisessä politiikassa, arvokkaasta ulkopolitiikasta.

– Vuonna 2011 roolini oli vaihtunut eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi. Peräänkuulutin aktiivisempaa otetta Suomen taloudellisten ulkosuhteiden edistämiseen.

– Vuonna 2012 käsittelin Euroopan talouden tulevaisuudennäkymiä ja Suomen sitoutumista euroon.

– Ja viime vuonna, vuonna 2013, puhuin Eurooppa-politiikasta laajemmin – integraatioon kohdistuvista paineista, Euroopan taloushaasteista ja Eurooppa-politiikkamme priorisoinnin tarpeesta. Päätin tuon puheeni sanoihin: ”Yhdessä vaikutetaan, yksin ajaudutaan. Yhtenäisinä kukoistetaan, hajanaisina hävitään.”


Tässä uudessa tehtävässäni katson Suomea ja maailmaa – siis myös teidän toimikenttäänne – taas monesta uudesta näkökulmasta. Tänään haluaisin jakaa kanssanne ajatuksia seuraavista kolmesta:


I SUOMEN TALOUS – Kaikkein tärkein aihe minulle ja meille tällä hetkellä on Suomen talouden tilanne. Se on vakava, mutta tahto ratkaisujen löytymiseen on kova.

II EUROOPPA – Euroopan unioni on joutunut talouskriisin jälkeen ulkopoliittisen kriisin koittelemaksi. On aika arvioida tapahtunutta ja hahmotella johtopäätöksiä.

III MAAILMA YMPÄRILLÄMME – Meidän on tietysti katsottava myös kokonaisuutta. Millaisessa maailmassa me nyt toimimme? Ja mitä me täällä Suomessa teiltä odotamme?




Ensin, Suomen taloustilanne, jota lähestyn kolmen kokonaisuuden kautta. Ensiksi kysymällä – miten Suomella nyt oikeastaan menee? Toiseksi, mitä hallitus on tehnyt budjetin tasapainottamiseksi. Ja kolmanneksi, millaisia rakenneuudistuksia Suomi tarvitsee.


1. Miten Suomella nyt menee?


On todettava avoimesti ja rehellisesti: Suomen talouden tilanne on vaikea. Tämä vuosi on kuudes laiha vuosi putkeen. Tarkoitan tällä sitä, että Suomen talouden tuotanto on edelleenkin pienempi kuin ennen finanssikriisiä vuonna 2008. Valtiovarainministeriö arvioi, että Suomen talouden tuotanto yltää vuoden 2008 tasolle vasta vuonna 2018. Heikko talouskasvu on johtanut myös Suomen ripeään velkaantumiseen. Valtion velan määrä kaksinkertaistuu vuodesta 2008 vuoteen 2018.


Elämme siis talouskasvun kannalta menetettyä vuosikymmentä.


Olemme kärsineet sekä sisäisistä että ulkoisista ongelmista. Monet ulkoisista ongelmista juontavat juurensa finanssi- ja velkakriiseihin. Ja nyt sylissämme on myös Ukrainan kriisi kerrannaisvaikutuksineen. Nämä ovat merkittäviä tekijöitä, mutta kaikkein merkittävimmät ongelmat löytyvät silti kotoa. Elinkeinorakenteen murros, väestön ikääntymisestä seuraava talouskasvun hidastuminen ja Suomen nopeasti heikentynyt hintakilpailukyky painavat harteillamme.


Mitä nyt sitten pitäisi tehdä? Laitetaan lappu Suomen luukulle? Vedetään ovet kiinni, odotetaan kaamosta sisällä ja pelätään entistä pahempaa? Ei, ei todellakaan. Tosiasiat pitää tunnistaa ja tunnustaa avoimesti. Väitän, että meillä on ollut näkö- ja luuloharha omasta tilanteestamme. Olemme jo jonkin aikaa olleet hitaan näivettymisen vaiheessa. On ollut vaikea mieltää ja hyväksyä isoa kuvaa, kun siihen ei ole – sinänsä onneksi – liittynyt yhtäkkistä rysähdystä.


Suomen vahvuuksia ei ole kukaan vienyt pois. Olemme toimiva, turvallinen ja tehokas yhteiskunta – monella mittarilla yksi maailman parhaista maista. Tämä onnellinen asiaintila ei kuitenkaan kestä, jos emme saa taloutta taas kuntoon.


Viimeistään tässä vaiheessa on syytä lopettaa haihattelu siitä, että muutama onnistunut budjetti tai kasvutoimia koskeva päätös ratkaisisi tilanteen. Kyse on paljon pitkäaikaisemmasta muutoksesta. Muutoksesta, jota vielä seuraava hallituskin joutuu tekemään. En lupaa ihan verta, hikeä ja kyyneleitä tuleville vuosille. Mutta en paljon parempaakaan.


Poliitikot ovat minusta töissä ennen muuta tuleville sukupolville. Siksi kipeätkin päätökset on uskallettava toteuttaa. Euroopan ohjelmamaissa palvelevat kollegat tietävät hyvin, kuinka vaikeaksi yhteiskunnan tilanne menee, jos ongelmiin ei reagoida ajoissa.


Tällä vaalikaudella on jo jouduttu tekemään merkittäviä päätöksiä, jotta julkisen talouden heikentynyttä kehityssuuntaa on saatu muutettua. Yksin politiikalla ei Suomen taloustilannetta avoimessa markkinataloudessa käännetä – mutta voimme kuitenkin tehdä paljon muutoksen edellytysten luomiseksi. Kaikki lähtee pienistä ja vähän suuremmista askeleista. Sitkeällä työllä hyvä tulee.


2. Budjettipäätökset


Mitä me sitten hallituksessa teemme Suomen suunnan muuttamiseksi? Käännämme valtiolaivan kurssia yhtäältä ajassa elävien budjettipäätösten, toisaalta hyvin pitkälle tulevaisuuteen katsovien rakennepoliittisten päätösten kautta.


Hallituksen budjettiriihi alkaa huomenna. Harjoitus ei tule olemaan helppo, mutta olen vakuuttunut siitä, että kaikilta hallituspuolueilta löytyy tahtoa kestävien ratkaisujen tekemiseen.


Ensimmäinen budjettiin liittyvä iso päätöskokonaisuus on valtion velkaantumisen taittaminen. Koska talouden kehitys on tämän vaalikauden aikana mennyt huonompaan suuntaan, olemme jo tähänkin mennessä joutuneet tekemään merkittäviä menosäästöjä ja veronkorotuksia.


Leikkauslistoja on tehty neljään otteeseen: hallitusohjelmassa, kevään 2012 kehysriihessä, kevään 2013 kehysriihessä ja vielä nyt viime keväänä. Hallitusneuvotteluissa saatiin aikaan 2,5 miljardin euron sopeutustoimet; sen jälkeen leikkauksia ja veronkorotuksia on tehty noin seitsemällä miljardilla eurolla. Ensi vuoden budjetissa laitamme toimeen uusia leikkauksia noin kahden miljardin euron arvosta ja uusia veronkorotuksia noin miljardin euron arvosta. Valtion velkakierteen katkaiseminen on välttämätöntä.


Tämä on ensi vuoden budjettiesityksen iso kuva. Finanssipolitiikan linja on siis merkittävästi kiristävä. Myös tulokset alkavat pikkuhiljaa näkyä. Valtion velkaantuminen vähenee kolmella miljardilla. Tänä vuonna otamme yli seitsemän miljardia euroa uutta velkaa, kun taas ensi vuonna velkaa joudutaan ottamaan enää neljä miljardia euroa. Se on silti liikaa.


Tiukkojen säästöjen seurauksena ensi vuoden budjetti tulee olemaan toisen kerran peräkkäin pienempi kuin edellisenä vuonna. Tällaista peräkkäistä useamman vuoden budjetin menojen laskua on tapahtunut viimeksi 90-luvun laman jälkihoidossa Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Silloin budjetti laski kolmena ensimmäisenä vuonna peräkkäin. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta budjetti on siitä lähtien tähän vuoteen saakka kasvanut joka kerta vuodesta toiseen. Nyt Suomessa tehdään siis itse asiassa varsin isoa linjanmuutosta.


Hallituksen on toki elettävä ajassa. Taloustilanteemme on sen verran epävakaa, että tilannetta on seurattava budjettiriihenkin jälkeen pitkin syksyä. Meillä tulee tarvittaessa olla valmiutta reagointiin.


3. Rakenneuudistukset


Teemme työtä myös rakenteellisella puolella. Rakennepaketin toimeenpano on edellä mainittujen finanssipolitiikan kiristystoimien ohella toinen osa ensi vuoden budjettiesityksen isoa kuvaa.


Rakennepoliittinen ohjelma käynnistettiin viime vuoden budjettiriihessä. Sen tavoitteena on kuroa umpeen julkisen talouden kestävyysvajetta monin kauaskantoisin keinoin: sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä tehdään suuri uudistus; kuntarakennetta remontoidaan kestävämmäksi; kuntien tehtäviä ja velvoitteita karsitaan; eläkeuudistuksella pidennetään työuria puolellatoista vuodella; rakenteellista työttömyyttä vähennetään ja opintoaikoja lyhennetään.


Minulta kysyttiin viime viikolla eräässä haastattelussa, joudummeko nyt koko ajan käymään puolustustaistelua velkaantumista vastaan. Vastasin siteeraamalla Jyrki Kataista. Hänen mukaansa meidän pitää puolustaa ja hyökätä samaan aikaan. Tiukan julkisen talouden puolustamisen lisäksi meidän pitää laittaa sopivasti joukkoon hyökkäysarsenaalia eli kohdennettuja kasvutoimia. Lisärahat kansainvälistymiseen, tärkeisiin liikenneinframme pullonkauloihin sekä esimerkiksi yliopistoille ovat myös tarpeellisia.


Kuten jo edellä sanoin: hallitus ei luo kasvua – sen tekevät yritykset, sen tekevät työtä tekevät suomalaiset – mutta voimme tukea kasvun edellytyksiä.


Meillä on edessämme vaativa poliittinen syksy. Ennen ensi kevään vaaleja pitää saada aikaan monia suuria ratkaisuja. Nyt ei ole aika puoluepolitikoinnille, vaan kaikki tarmo on pantava Suomen asioiden hoitamiseen.


Olen tilanteen vakavuudesta huolimatta vakuuttunut, että tästäkin me suomalaiset varmasti selviämme. Meillä on valtavia vahvuuksia, jotka täytyy nyt hyödyntää täysimääräisesti. Yrityskentästämme nousee uusia menestyssektoreita ja yrityksiä vanhojen rinnalle. Olemme tehneet Suomesta entistä paremman maan ulkomaisille investoinneille. Koulutuspääomamme on edelleen kansainvälisesti todella kovaa luokkaa. Mutta kaikista tärkein tekijä on asenne. Suomessa on tapahtumassa asennemuutos, joka on tehnyt meitä entistä rohkeampia yrittämään, onnistumaan – ja epäonnistumaan. Tarvitsemme itseluottamusta, vastuunottoa ja tulevaisuudenuskoa. Ja sitä meiltä varmasti löytyy.




Toinen pääaiheeni tänään on Eurooppa. Tulen tekemään kolme huomiota Euroopan unionista kansainvälisenä toimijana: Yksi – viimeistään nyt Euroopan unionin tulee tiivistää yhteistä ulkoista toimintaansa ja katsoa enemmän ulospäin. Kaksi – kysyn, miten EU on hoitanut Ukrainan kriisiä. Ja kolme – kysyn, millaisia johtopäätöksiä Suomen tulee vetää Ukrainan kriisistä EU-politiikkaamme.


1. Euroopan unionin on tiivistettävä yhteistä ulkoista toimintaansa


Olemme keskustelleet tällä joukolla monta kertaa tarpeesta vahvistaa Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Lissabonin sopimukseen sisältyvä lupaus yhtenäisemmästä toiminnasta on jäänyt valitettavasti lunastamatta, kun talouskriisi on vienyt päähuomiomme jo monen vuoden ajan.


Vuosi sitten sanoin suurlähettiläspäivillä: ”Jos kenraalit käyvät joskus edellistä sotaa, niin EU-politiikassa vastaava riski olisi keskittyä vain ja ainoastaan rahoituskriisin hoitamiseen.”


Vielä viime syksynä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan heikkouden harmittelu oli kuitenkin enemmän akateemista puuhastelua, joka ei herättänyt suuria intohimoja. Kevään ja kesän aikana yhteisen ulkoisen toimintamme tarve on tullut akuutiksi ja hyvin ilmeiseksi EU:n lähialueiden kriisien myötä.


Eurooppa on katsonut liian monta vuotta ensisijaisesti sisäänpäin. Tätä virhettä ei voi kuitenkaan ulkoistaa pelkästään Brysselin ja EU-toimielinten viaksi. Yhteinen toiminta vaatii jäsenmaiden yhteistä tahtoa, aloitteitakin.


2. Miten EU on hoitanut Ukrainan kriisin?


Unionin lähialueiden kriiseistä Ukraina on Suomelle läheisin. Tarkoitukseni on esittää ensin muutama huomio siitä, miten ja miksi olemme hoitaneet kriisiä EU-tasolla. Ensin lähtökohdista, toiseksi pakotteista ja kolmanneksi neuvotteluista. Tämän jälkeen hahmottelen ensimmäisiä alustavia johtopäätöksiä, joita kriisistä pitäisi EU-politiikassamme vetää.


Ensin lähtökohta. Venäjä on rikkonut kansainvälisen oikeuden periaatteita ja Ukrainan – toisen eurooppalaisen valtion – suvereniteettia tavalla, johon meidän on ollut pakko reagoida. Euroopassa ei kerta kaikkiaan voi tinkiä kansainvälisen oikeuden periaatteista ja valtioiden alueellisesta koskemattomuudesta. Vahvemman oikeutta on tässä maanosassa nähty tarpeeksi.


Toiseksi, pakotteet. EU:n voima perustuu talouteen ja kauppaan. On siis luonnollista, että käytämme taloudellisia instrumentteja ulkopoliittisen kriisin ratkaisuun painostamiseksi. On tärkeää huomata, että vaikka pakotteet eivät ole kenenkään – yhdenkään jäsenmaan tai koko unionin – kannalta helppoja, on EU kuitenkin kyennyt tässä tilanteessa tarttumaan päättäväisiin toimenpiteisiin. EU on pysynyt yhtenäisenä. Kansainvälinen yhteistyö on ollut tätäkin laajempaa – EU toimii pakoteasiassa yhdessä Yhdysvaltain, Kanadan, Norjan, Islannin, Sveitsin, Albanian, Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin kanssa.


Haluan painottaa, että pakotteissa ei EU:lle ole kyse ”kauppasodasta”. EU on asettanut Venäjän-vastaisia pakotteita ulko- ja turvallisuuspoliittisista syistä. Myös mahdollisten tulevien pakotepäätösten – kiristävien tai löysentävien – tulee perustua vain siihen, miten Venäjä Ukrainan kriisin kontekstissa toimii.


Pakotevalmistelujen aloittamisesta päätettiin maaliskuun Eurooppa-neuvostossa. Olemme sen jälkeen osallistuneet tiiviisti pakotteiden valmistelutyöhön. Tavoitteenamme on ollut löytää sellaisia Venäjään tehokkaasti vaikuttavia toimia, joiden vaikutus Suomen talouteen olisi mahdollisimman vähäinen. Harjoitus on ollut haastava, niin monella tavalla Suomen talous on kytköksissä Venäjään. Niin monet pk-yritykset ja työpaikat ovat osa Venäjän-kauppaan liittyviä kaupan arvoketjuja. Ministeriöt ja Suomen pankki ovat tehneet pakotteisiin varautumisessa ja niiden vaikutusanalyysissä ensiluokkaista valmistelutyötä, mistä kuuluu antaa julkinen tunnustus.


Olen tyytyväinen siihen, miten vaikuttamistyömme EU:n sisällä on onnistunut. EU:n 1.8. käyttöönottamat, Venäjään kohdistetut toimet koskevat vain hyvin pientä osaa Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta. Tämä ei tietysti lohduta niissä yrityksissä, joihin toimet iskevät. On kuitenkin helpottavaa huomata erilaisista kyselyistä, että toimilla on niin yritysten kuin suomalaisten ihmisten enemmistön tuki.


EU:n päätöksillä ja myös niitä seuranneilla Venäjän vastapakotteilla on seurausvaikutuksineen tietysti myös kansantaloudellista merkitystä. Tulemme esittämään huomenna keskiviikkona Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön arvion siitä, kuinka paljon Venäjä-pakotteet vaikuttavat meidän talouteemme ylipäätään. Tämä otetaan myös budjettiriihen päätöksissä huomioon. Maatalouteen, erityisesti maitosektorille, koituvia haittoja pystytään osittain paikkaamaan kansallisen budjetin ja EU-budjetin kautta. On kuitenkin muistettava, että Venäjä-pakotteita suurempaa merkitystä meille on Venäjän talouskehityksen yleisellä hidastumisella.


Kolmanneksi diplomatia. Tältä osin on myönnettävä rehellisesti, että Euroopan unioni – siis me – emme ole toistaiseksi onnistuneet riittävän hyvin. Kriisin alkuvaiheissa emme täysin hahmottaneet, miten suhtautua Kiovan protesteihin. Itä-Ukrainan kriisin kärjistyttyä sotilaalliseksi on neuvotteluja puolestaan käyty hyvin erilaisissa kokoonpanoissa. EU-toimielimien ohessa ja sijaan neuvottelupöydässä on ollut välillä kaksi, välillä kolme suurta jäsenmaata. Tämänpäiväiseen Minskin kokoukseen osallistuu kuitenkin EU-komissio, mikä on positiivinen askel.


Erityisen tärkeä askel se on siksikin, että tämä kriisi voi ratketa vain neuvottelupöydässä. Tätä myös Suomi on vahvasti korostanut pitkin matkaa. Olemme pitäneet yhteyttä eurooppalaisiin kollegoihimme ja Venäjän johtoon tasavallan presidentin, pääministerin ja ulkoministerin voimin. Omien keskustelujeni ja teidän raporttienne perusteella tällainen yhteydenpito nähdään arvokkaana muissakin unionin jäsenmaissa.


Pidän tasavallan presidentin hiljakkoista matkaa Sotšiin ja Kiovaan merkittävänä. Se myötävaikutti neuvotteluyhteyksien avautumiseen. Sen lisäksi on muistettava, että tämäkin kriisi päättyy vielä joskus, vaikkei välttämättä kovin pian. Sen jälkeenkin Venäjä on Suomen naapurimaa ja meille tärkeä kumppani. Siksikin meidän on pidettävä yllä rakentavaa vuoropuhelua myös Venäjän kanssa myös nyt, kun on vaikea hetki.


Kotimaisessa keskustelussa on pyritty asettamaan pakotteet ja diplomatia vastakkain, vaihtoehdoiksi. Ajatus on erikoinen. Joskus kriisin ratkaisuun tarvitaan erilaisia keinoja, niin myös nyt.


On tärkeää, että ulkopolitiikan ratkaisuista pystytään puhumaan Suomessa avoimesti ja kriittisesti.


Teennäisen yksituumaisuuden aikaan ei ole paluuta. Jotta avoin keskustelu ei näyttäydy ulkopuolisten silmissä Suomen linjan horjumiselta, olisi keskustelun osallistujilta kuitenkin edellytettävä johdonmukaisuutta. Tämä on kesäkeskusteluissa tupannut välillä unohtumaan.


Kriisitilanteissa korostuu valtiojohdon yhtenäisen toiminnan merkitys. Uutena pääministerinä olen kiinnittänyt tähän erityistä huomiota. Linjaukset, kannanotot, matkalle lähdöt ja lähtemättä jättämiset on sovittu yhteistoiminnassa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kesken, kummankin toimivaltaa kunnioittaen. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten perustuslakimme käytännössä toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa. Ulkoministeriöllä on tässä luonnollisesti keskeinen rooli.


3. Mitä johtopäätöksiä EU:n pitäisi vetää Ukrainan kriisistä?


Sitten johtopäätökset. Mitä johtopäätöksiä Ukrainan kriisistä pitäisi EU:n toiminnan kehittämisen ja Suomen EU-politiikan kannalta vetää?


Ette varmasti ylläty, kun kerron, että minulla on kolme alustavaa havaintoa: Ensinnäkin, EU:n yhteisen toiminnan vahvistamisen on välttämätöntä. Toiseksi, Suomen rakentava linja EU-politiikassa mahdollistaa kansallisten intressiemme ajamisen vaikeina hetkinä. Kolmanneksi, EU-jäsenyys ei estä kahdenvälistä ulkopolitiikkaa, vaan vahvistaa sen edellytyksiä.


Ensin, EU:n yhteisen toiminnan vahvistamisesta. Unionin piirissä on käytävä itsekriittinen tarkastelu siitä, miksi suuret jäsenmaat ottivat – tai joutuivat ottamaan – johtajuuden omiin käsiinsä kriisin kärjistyessä. Viikonvaihteen Eurooppa-neuvostossa valittavilla Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealla edustajalla tulee olemaan tässä työssä avainrooli. Uudet henkilöt voivat tuoda mukanaan myös uusia toimintatapoja.


Toiseksi, Suomen linjasta. On ollut ilahduttavaa huomata, että eurokriisin vaikeista hetkistä huolimatta Suomen käytännönläheistä ja rakentavaa EU-politiikkaa arvostetaan muissa jäsenmaissa ja EU-toimielimissä. Tämä on ollut meille tärkeää ja hyödyllistä pakotteiden valmistelun yhteydessä. Esimerkiksi raja-yhteistyöohjelmien jatkamiseen tarvitsimme aktiivista tukea sellaisilta jäsenmailta, joilla ei ollut asiassa omaa intressiä.


Kolmanneksi, kahdenvälisen ulkopolitiikan mahdollisuuksista. Suomessa asetetaan turhan usein vastakkain oma ulkopolitiikkamme ja toimiminen EU:n kautta. Todellisuus on tietysti monitahoisempi – kumpaakin reittiä tarvitaan. Meillä on, totta kai, omaa kahdenvälistä ulkopolitiikkaa. Mutta sen tulee tukea EU-politiikkaamme, samalla tapaa kuin EU-politiikkamme tukee kahdenvälisen ulkopolitiikkamme edellytyksiä. EU:n yhteinen toiminta paitsi vaatii jäsenmaiden yhteistä tahtoa, myös tarvitsee jäsenmaiden aloitteita.




Hyvät ystävät, te edustatte maailmalla mahtavaa maata. Suomi tulee pärjäämään; me teemme sen kovalla työllä. Sitä me teemme täällä kotikentällä, ja sitä me odotamme myös teiltä. Työnne on erittäin tärkeää. Muistakaa se joka ikinen päivä. Edustakaa Suomea jokaisessa tapaamisessa niin kuin se olisi uranne tärkein.


Näillä suurlähettiläspäivillä on puhuttu paljon Ukrainasta ja Venäjästä sekä muusta Euroopasta. Emme kuitenkaan saa unohtaa koko muuta maailmaa. Katseemme täytyy olla myös Yhdysvalloissa, Kiinassa ja muualla Aasiassa; Afrikassa, Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa.


Erityisesti tässä taloustilanteessa on tärkeää, että hyödynnämme täysimääräisesti Team Finlandin mahdollisuuksia. Moniin vertaismaihin nähden olemme lähteneet tehostamaan ja järkiperäistämään toimintatapojamme takamatkalta, mutta työ etenee suunnitellusti ja edistymme nyt kovaa. Kuluneen vuoden aikana olemme keskittyneet erityisesti eri organisaatioiden työnjakoa ja palveluita koskeviin uudistuksiin. Nyt tulemme vaiheeseen, jossa työn tulokset näkyvät entistä selvemmin ulospäin, eli asiakkaille. Te olette Team Finlandin kasvot maailmalla; jokainen teistä on Suomen paikallinen ”flagship”. Jalkautukaa, näkykää, viekää viestiä Suomesta maailmaan.


Siihen maailmaan, joka on muuttunut ympärillämme nopeammin kuin kukaan meistä osasi odottaa.


Näemme ympärillämme paitsi monia dynaamisia ja positiivisia trendejä, myös sisäänpäin kääntyviä vastareaktioita globalisaatiokehitykseen, paluuta vanhoihin perinteisen turvallisuuden kysymyksiin ja sovittujen pelisääntöjen rikkomista. Tämä pakottaa myös meidät ajattelemaan omaa paikkaamme ja rooliamme, toimintatapojamme ja tavoitteitamme.


Vuonna 2008, ensimmäisessä edustustonpäällikköpäivillä ulkoministerinä pitämässäni puheessa totesin: Varmaa on vain se, että Georgian kriisi antaa meille karulla kielellään kolme laajakantoista oppituntia: 080808 on 1) käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan.


Elämme muuttuneessa maailmassa, jossa kansainvälinen oikeus, liberaali demokratia ja vapaa markkinatalous on haastettu monilta suunnilta, myös omalla mantereellamme.


Meille tärkeiden demokraattisten, avoimien ja taloudellista hyvinvointia tuottavien arvojen rakentamiseksi ja puolustamiseksi on tehtävä hartiavoimin töitä. Ikuinen rauha ei ole koittanut, vaan sitä täytyy puolustaa joka päivä. Tätä työtä on tehtävä periaatteellisesti, mutta myös muita ääniä kuunnellen ja keskustellen.



Olin tänään mukana asettamassa Suomelle kunnianhimoista tavoitetta Suomen 100-vuotisjuhlavuotta varten. Suomi on vietävä maailmankartalle koulutuksen ja osaamisen huippumaana. Se edellyttää sekä parempaa, että kansainvälisempää koulutusjärjestelmää.

Koulutusvienti on Suomelle edelleen hyödyntämätön mahdollisuus. Viimeistään seuraavan hallituksen on tartuttava tähän mahdollisuuteen. Suomi on tunnettu huippukoulutuksesta erityisesti perusasteella. Maailmalla ei kysellä enää yhtä paljon joulupukista tai muumeista kuin peruskoulusta.

Päivi Lipposen työryhmä selvitti koulutusviennin edellytysten parantamista viime syksynä ja teki täysin oikean analyysin: Suomen on löydettävä uusia liiketoiminta-alueita ja korkeakoulutus on ollut maailman nopeimmin kasvavia sektoreita.

Otimme harppauksen oikeaan suuntaan yliopistouudistuksella, mutta työ on vielä kesken. Suomeen on rekrytoitava motivoituneita opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia ulkomailta. Korkeakoulutus elää kansainvälisyydestä. Uudet ideat eivät koulutuksessakaan synny impivaaralaisella ajattelulla.

On myös huomioitava, että maailman koulutusviennistä suurin osa on itse asiassa opiskelijoiden tuontia. Esimerkiksi Iso-Britanniassa tutkinto-opiskelijoiden osuudeksi maan koulutusviennistä on arvioitu 75 prosenttia. Se on suuri osuus 17,5 miljardin punnan kokonaisuudesta.

Rajoja ei pidä laittaa kiinni myöskään julkisen ja yksityisen sektorin välillä: korkeakoulujen ja yritysmaailman tiivistä yhteistyötä tarvitaan. Tämä koskee paitsi innovaatioiden kaupallistamista, myös esimerkiksi kampusyhteistyötä.

Ideoita ei Suomesta puutu, mutta niiden kaupallistaminen tökkii. Osin muun muassa siksi, ettei kaikille innovaatioille löydy kotimarkkinaa, osin liiketoimintaosaamisen puutteessa. Julkisten markkinoiden avaaminen ja korkeakoulujen yritysyhteistyö ovat tässä avainasemassa.

Suomalaisten korkeakoulujen on myös päästävä kansainvälisille koulutuskentille. Esimerkiksi opettaja-, sairaanhoitaja- ja poliisikoulutus kiinnostavat maailmalla laajasti, mutta tällä hetkellä lainsäädäntö mahdollistaa vain tilauskoulutuksen. Tässä sääntely on tuotava ajan tasalle. Suomalaisten korkeakoulujen tulisi voida periä maksua ulkomailla järjestettävästä tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Tämä helpottaisi filiaalien perustamista ulkomaille.

Eikä kyseessä ole pelkkä bisnes. Suomen vahvuusalojen koulutus on myös kehityspolitiikan tukemista. Kun osaamme kouluttaa maailman parhaita opettajia Suomessa, miksemme voisi omalla osaamisellamme tukea myös muita?

Nyt tarvitaan uudenlaista tapaa ajatella koulutusta ja oppimista. Koulu ei ole museo, koulu on monenlaisten oppijoiden verkosto uusine viestintäteknologioineen. Koulutus luo mahdollisuuksien tasa-arvoa Suomeen, mutta myös vientimahdollisuuksia Suomelle. Kun vienti vetää, meillä on varaa rahoittaa hyvinvointipalvelut. Nyt voimme synnyttää positiivista kierrettä – tehdään se!

Hallitus käsittelee tänään iltakoulussaan vienninedistämiseen luodun Team Finland –verkoston tilannetta ja strategiaa. Tilanteen voi tiivistää niin, että paljon on tehty mutta paljon on vielä tekemättä.


Team Finlandin ensimmäinen vuosistrategia hyväksyttiin noin vuosi sitten. Strategian mukaisesti on panostettu erityisesti verkoston rakenteen ja toiminnan kehittämiseen. Kehitys on ollut ripeää. Nyt on käytössä palvelualusta, joka on jo kaikkien viennistä ja kansainvälistymisestä kiinnostuneiden yritysten käytössä.


Myös Team Finlandin rahoituspohjaa vahvistettiin kevään kehysriihessä. Team Finlandin toimintaan kohdennettiin 10 miljoonaa euroa vuosille 2014 ja 2015. Samalla Finpron avustuksia korotettiin 20 miljoonalla eurolla.


Seuraavaksi panostamme erityisesti asiakaslähtöisyyteen. Haluamme selkeyttää palvelujen sisältöä ja parantaa entisestään niiden saatavuutta.


Tulemme tiivistämään Team Finland –palvelut kuuteen kokonaisuuteen:


1. Neuvonta, joka tarkoittaa yrityksille tarjottavaa kansainvälistymisneuvontaa ja –koulutusta.

2. Verkostot, joilla tuemme yritysten verkottumista.

3. Näkyvyys, joka tarkoittaa yritysten liiketoimintaa edistäviä matkoja, tapahtumia ja viestintää.

4. Rahoitus, joka suunnataan yritysten kansainvälistymisen edistämiseen.

5. Yhteiskuntasuhteet, jotka pitävät sisällään yhteydenpidon kohdemarkkinoiden viranomaisiin ja kaupan esteisiin puuttumisen.

6. Mahdollisuudet, joka tarkoittaa tiedottamista liiketoimintamahdollisuuksista ja –riskeistä kohdemarkkinoilla.


Myös Team Finland –palveluntuottajia trimmataan. Ohjaamme julkista tukea kohdennetummin PK-yritysten kansainvälistymistä tukeviin palveluihin, joiden sisältö määritellään selkeästi sekä Finprossa että ulkoasiainhallinnossa.


Team Finland –toimintatapa on jo alkanut kantaa hedelmää. Ulkomailla eri toimijoiden yhteistyö on tiivistynyt selvästi. Hankkeita ja tapahtumia koordinoidaan ja yhteistä asiakashallintajärjestelmää rakennetaan. Yhteinen koulutus on jo käynnissä, ja syksystä alkaen Team Finlandilla on käytössään myös yhteinen viestintäyksikkö.


Team Finlandin seitsemän temaattista painopistettä valittiin jo vuosi sitten, ja ne osoittautuvat niin osuviksi, että strategiapäivityksessä voinemme pitää teemat ennallaan. Team Finland panostaa siis jatkossakin erityisesti seuraaviin teemoihin: cleantech; biotalous; ICT ja digitalisaatio; Life sciences, terveydenhuolto ja elintarvikkeet; arktinen osaaminen; luovat alat ja design; sekä koulutus ja oppiminen. Cleantechille ja biotaloudelle hallitus hyväksyi juuri erilliset strategiat. Tiedämme kyllä, mistä uusi kasvu saadaan – siihen on vain päästävä käsiksi.


Jatkotyötä tarvitsemme erityisesti Team Finlandin kotimaisen palveluverkoston selkeyttämisessä, investointien edistämisessä Suomeen ja maakuvaviestinnässä.


Team Finland –malli on kuitenkin jo nyt osoittanut vahvuutensa. Se on tehnyt vienninedistämisestä koko valtionhallinnon toimintaa ja luonut sille rakenteen, joka tuottaa enemmän tehoa olemassa olevilla resursseilla. Team Finland on yksi tämän hallituksen innovaatioista, joka jättää pysyvän jäljen Suomen talouteen ja julkishallintoon.

Tänään eduskunnan täysistunnossa käydään lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta, joka pyrkii tekemään ruotsin kielestä valinnaisen oppiaineen kaikilla kouluasteilla.


Tulen itse kaksikielisestä perheestä. Olen kulkenut koulutietäni sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt kodissamme puhutaan kolmea kieltä. Näkökulmastani aiheen ympärillä on liikaa kiihkoilua ja vastakkainasettelua.


Yksi puoli puhuu pakkoruotsista unohtaen kritiikittä, että koko koulujärjestelmämme perustuu oppivelvollisuuteen, paino sanalla velvollisuus. Toinen puoli poteroituu puolustamaan vähemmistökieltään ikään kuin sen olemassaolo olisi radikaalisti uhattuna. Ei ole.


Kielikiihkoilu kummallakaan puolella ei auta olennaiseen kysymykseen eli kuinka valmentaa nuorisollemme olennaiset valmiudet. Mikään oppiaine ei ole täysin turhaa, tuskin täysin välttämätöntäkään. Kielikeskustelussa ruotsin kielestä tulee puolesta riippuen kuitenkin jompaakumpaa.


Kieliajattelullani on kaksi lähtökohtaa: kansainvälisyys ja yleissivistys. Suomi on viennistään riippuvainen: kauppa ei käy, jos ei osaa kieliä. Suomi haluaa olla aktiivinen kansainvälisillä foorumeilla: viestimme ei kanna pelkästään suomeksi tai ruotsiksi. Yksilötasolla kielille ja kulttuureille herkällä on yksinkertaisesti paremmat valmiudet tämän päivän maailmassa.


Vieraan ymmärtäminen lähtee itsensä ymmärtämisestä, omasta kulttuurisesta yleissivistyksestä. Perustuslakimme 17§ toteaa ”Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.” Kulttuurisesta itseymmärryksestämme lohkaistaisiin iso pala, mikäli toisen kansalliskielemme annettaisiin rapautua. Kääntäen, kansainvälisyyden ja yleissivistyksen näkökulmista Suomen kaksikielisyys ja englannin myötä itse asiassa kolmikielisyys on ilman muuta valtti.


Samalla huolestuttavina kehityspiirteinä voidaan todeta toisen kotimaisen osaamisen tason heikentyneen 2000-luvulla, ruotsin pitkänä kielenä opiskelevien määrän vähentyneen ja ylioppilastutkinnon yhteydessä ruotsin kielen kirjoittavien määrän pienentyneen. Ja mikä näitä olennaisempaa, suomalaisnuoret opiskelevat vähenevässä määrin ylipäätään vieraita kieliä.


Kielten opetukseen ja opiskeluun on ilman muuta satsattava, siis opetukseen, ei seiniin. On erikoista, että suomen- ja ruotsinkielisillä on omat koulunsa. Opiskellaan erillään, leikitään erillään. Toinen puoli jää vieraaksi ilman arkista yhteyttä. Kieltä opetellaan, mutta sitä ei oikein opita, sisäistetä ja omaksuta osaksi omaa ajattelua ja identiteettiä. Suomen- ja ruotsinkielistä opetusta voisi aivan hyvin olla enemmän samoissa tiloissa, kaikkien hyödyksi.


Mitä vähemmän resursseja menee seiniin ja hallintoon, sen enemmän jää tilaa myös yksilöllisempiin kieliohjelmiin, kielikylpykoulutukseen ja muihin vieraisiin kieliin. Samalla voitaisiin olla joustavampia tarpeiden mukaan, joskus ruotsin kielen sijasta on kannattavampaa panostaa johonkin toiseen kieleen.


Joka tapauksessa näkemykseni on, että tämän päivän maailmassa kieliä tulisi opiskella enemmän ja aikaisemmin. Lapset ovat kielten suhteen kuin sieniä. Tämä kannattaisi hyödyntää.