Eduskunta käsittelee tänään opposition välikysymystä työllisyydestä. Aihe on tosi tärkeä. Harmi, että voi jo ennustaa keskustelun juuttuvan yksittäisiin epäolennaisuuksiin. Harva kansanedustaja haluaa tarttua todellisiin valintoihin.

Oppositio keskittyy tukiaisten lisäämiseen. Sen mielestä ongelmat johtuvat työllisyysmäärärahojen ja eräiden yritystukien leikkauksista. Kokonaisuutena jää maku, että hallituksen pitäisi päättää sanomalehtitason tietämyksellä sopivimmat investointikohteet ja rientää kaatamaan veronmaksajien rahaa yksittäisiin hankkeisiin. Ranskassa on perinteisesti tukeuduttu valtiokapitalistiseen teollisuuspolitiikkaan. Tulokset eivät puhu puolestaan. Teollisuuden osuus taloudesta on laskenut nopeasti ja kansantuotteen kasvu jäänyt jälkeen. Yhtälö ei toimi.

Työllisyys on sinänsä paljolti talous- ja työmarkkinapoliittinen valinta. Olemme luoneet kansainvälisestikin arvostetun hyvinvointiyhteiskunnan. Sen sopukoihin on kuitenkin takertunut ominaisuuksia, jotka estävät satoja tuhansia potentiaalisia työpaikkoja syntymästä. En esitä antiteesiä vaan synteesiä. Järjestelmäämme on korjattava siten, että työn tekeminen ja teettäminen on aina kannattavaa. Tähän reformiin meidän on pystyttävä myös pelastaaksemme hyvinvointimallimme rahoituksen ikääntymisen aiheuttamalta työvoiman supistumiselta.

Suomen jämähtäminen korkeaan työttömyyteen ja työllisten matalaan osuuteen työikäisistä ei ole sinänsä ainutlaatuinen tilanne. Esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa oltiin 10 vuotta sitten pitkälti samassa jamassa, vaikka 1990-luvun laman arvet eivät siellä olleet niin syvät. Molemmissa maissa on sen jälkeen tehty rohkea valinta työn tekemisen ja teettämisen kannattavuuden puolesta. Ja tulokset näkyvät. Työllisten osuus työikäisistä on noussut molemmissa maissa reippaasti eurokriisistä huolimatta. Paitsi että miljoonat ihmiset ovat löytäneet työttömyyttä mielekkäämpää tekemistä tämä on ollut ratkaiseva pohja eurooppalaisittain hyvälle talouden iskukyvylle ja vahvalle julkiselle taloudelle kriisivuosien keskellä.

Mitä sitten Suomeen palaten voitaisiin tehdä? Tässä muutama kokonaisuus, joista tänään oikeasti pitäisi puhua:

1) Lannistavat verot: Suomen veroaste on Euroopan ja maailman huippua. Meillä verot painottuvat erityisen paljon työhön. Keskituloinen suomalainen maksaa vuodessa 2000 euroa enemmän veroja kuin Ruotsissa. Pitkällä aikavälillä tulisi pyrkiä eurooppalaiseen keskitasoon. Kyse olisi staattisesti laskien noin 5 miljardin euron veroreformin mittaluokasta. Paljon rahaa, mutta vain kaksi kolmannesta niistä sopeutuksista, joita tämä hallitus on vienyt läpi. Siis valinta, ei mahdottomuus.

2) Tuet ja osa-aikatyö: Hallitus on tehnyt täsmäiskuja kannustinloukkuja vastaan mutta tekemistä riittää. Liian usein työstä jää käteen vain muutama euro tunnissa verrattuna tukien varassa oloon. Varsinkin osa-aikatöissä. Järjestelmämme on viritetty siten, että ihminen on joko kokonaan töissä tai kokonaan kotona. Se ei välttämättä vastaa kaikissa tapauksissa kenenkään tarpeita. Kun Suomen työllisyysastetta vertaa Ruotsiin, meiltä puuttuu työelämästä noin 150 000 ihmistä. Ero selittyy kokonaan sillä, että Ruotsissa osatyökykyisten työllisyysaste on paljon parempi kuin meillä ja että osa-aikatyötä tehdään Ruotsissa paljon enemmän kuin meillä. Tällä on valtava merkitys julkiseen talouteen: 150 000 maksajaa enemmän ja 150 000 tulonsiirroilla elävää vähemmän. Tällä on vahva yhteys myös tasa-arvoon, kun työn ja perheen yhteensovittamiseen annetaan enemmän mahdollisuuksia.

3) Työllistämisen lisäkulut: Harva meistä huomaakaan, että palkkamme maksaa työnantajalle helposti 30% enemmän kuin työsopimuksen mukaan tienaamme. Se nostaa työn teettämisen kynnystä. Sivukuluihin ei ole ihmelääkettä, mutta yksi paine on nopeasti tukittava. Eläkemaksut ovat nousseet 90-luvun jälkeen jo yli kolmanneksen. Suomalaisen elinajan odote on noussut vielä 2005 jälkeen noin viidellä vuodella, mikä on loistavaa. Mutta samalla eläkemaksujen nousu kiihtyy, jos emme rajoita eläkevuosien lisääntymistä suhteessa työvuosiin. Eläkeratkaisu on tehtävä ja aikailu vaan kasvattaa laskua. Ehdimme joka tapauksessa viettää eläkkeellä enemmän vuosia kuin koskaan ennen on tehty.

Saksan Hartz-reformeja tai Ruotsin työlinjaa ei sellaisenaan voi eikä pidä kopioida Suomeen. Mutta sama rohkeus ja suunta meidän kannattaisi omaksua. Se on suuri valinta. Jos linja saadaan otettua, Suomessa löytyy osaamista pistää asiat kuntoon.