Äänestämme huomenna perjantaina eduskunnassa tasa-arvoisesta avioliittolaista. Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lain edessä ovat minulle hyviä syitä kannattaa kansalaisaloitteen hyväksymistä. Toivon, että tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi. Myös Kokoomus puolueena kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia puoluekokouspäätöksellä.

Uskon asiassa kuitenkin ihmiseen. Uskon jokaisen ihmisen omaan päätökseen ajatella asiaa eri kanteilta. Toivon, että selkeät perustelut lisäävät kannatusta. Mutta näin herkkä asia ei pakolla käänny. Toivon kunnioitusta kaikille näkemyksille.

Perjantain äänestyksen ollessa käsillä haluan avata hiukan ajatteluani niille, jotka vielä miettivät kantaansa.

Ensinnäkin, toivoisin, että miettisimme asiaa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kannalta. Toimimmeko sellaisen asian puolesta, joka auttaa jokaista tuntemaan olevansa ymmärretty, hyväksytty ja tasa-arvoinen lain edessä? Autammeko luomaan sellaisen ympäristön, jossa lapsemme voivat kokea olonsa turvalliseksi, ja jossa he oppivat kohtaamaan ilman ennakkoluuloja erilaisista taustoista tulevat?

Minusta meidän on määrätietoisesti pyrittävä kohti sellaista yhteiskuntaa, jossa syrjinnälle ei ole sijaa, ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja jossa kaksi aikuista ihmistä voi osoittaa rakkautta menemällä naimisiin seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

On myös hyvä muistaa, ettei päätöksellä tasa-arvoisesta avioliittolaista ole suoranaisesti tekemistä kirkon kanssa, vaan kyse on siviilivihkimisestä. Jatkossakin kirkko päättää itse, kenet ja millä ehdoin vihkii. Myös arkkipiispa Kari Mäkinen on analysoinut aloitetta ja sanonut fiksusti: ” Jos aloite hyväksytään, kenenkään avioliitto ei menetä yhtään arvostaan.”

Toiseksi ottaisin esiin länsimaisen oikeuskäsityksen ja yhteiset arvomme. Nykyiset itsestäänselvyydet, kuten esimerkiksi naisten äänioikeus, homouden poistaminen rikoslaista tai vaikkapa oikeus sukunimen valintaan herättivät aikanaan paljon keskustelua ja vastustustakin. Askeleet kohti yhdenvertaisuutta ovat olleet joskus vaikeita, usein hitaitakin, mutta vääjäämättömiä.

Minusta on hyvä, että Suomessa keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista on pysynyt pääosin asiallisena. Toivon, että perjantain jälkeen voimme yksissä tuumin katsoa eteenpäin.

Kolmanneksi kehottaisin asiaa vielä miettiviä ottamaan huomioon tasa-arvoisen avioliittolain saaman laajaan kannatuksen suomalaisten parissa. Reilusti yli puolet suomalaisista kannattaa sitä ja viime viikkoina myös monet yritykset ja järjestöt ovat antaneet tukensa tasa-arvoiselle avioliittolaille.

Me kansanedustajat olemme saaneet paljon viestejä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Niissä monissa on nostettu esiin lapsen etu. Parempaa vastausta tähän ei minusta ole kuin rakastava huoltaja tai rakastavat vanhemmat, jotka tarjoavat lapselle turvallisen kodin – olipa kyse sitten kahden samaa tai eri sukupuolta olevan vanhemman liitosta.

Uskon, että aika on tässä tasa-arvon puolella. Toivon, että keskustelu, jota tasa-arvoisesta avioliittolaista käydään, on kunnioittavaa ja arvokasta. Sillä parempaa ei minusta ole, kuin antaa oikeus kahdelle ihmiselle rakastaa toisiaan.

Tahdon. Kovasti. Mutta tasa-arvoisesti, eri näkemyksiä kunnioittaen.

Alexander Stubb
Kokoomuksen puheenjohtaja
Pääministeri

Kuluneella viikolla keskustelua on herättänyt eduskunnan lakivaliokunnan äänestys koskien kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Vaikka en ollutkaan ilahtunut valiokunnan kannasta, ei se kuitenkaan tullut minulle suurena yllätyksenä. Samainen valiokunta nimittäin torppasi vastaavan lakialoitteen pari vuotta sitten, mikä johti aloitteen käsittelyn päättymiseen. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Kuten Twitterissäkin sanoin, tasa-arvoinen avioliittolaki tulee suureen saliin todennäköisesti syksyn aikana.

 

Ensiksikin – käydäänpä läpi mitä asialle nyt tapahtuu. Lakivaliokunnan enemmistön kannan mukaisesti valiokunta valmistelee mietinnön siltä pohjalta, että kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista hylättäisiin. Tämä mietintö valmistuu syksyn aikana ja sen valmistuttua asia käsitellään eduskunnan täysistunnossa. Samassa yhteydessä lakivaliokunnassa vähemmistöön jääneet kansanedustajat tuonevat oman, kansalaisaloitetta kannattavan esityksensä istunnon päätettäväksi. Mikäli eduskunnasta löytyy silloin enemmistö kansanedustajista tasa-arvoisen avioliittolain taakse, se on mahdollista hyväksyä. Toivon niin käyvän ja aion äänestää tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

 

Toiseksi – omasta ja puolueeni kannasta. Pidän yhdenvertaisuutta lain edessä keskeisenä oikeusvaltion periaatteena, eikä ihmisiä pidä laittaa eriarvoiseen asemaan seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Seksuaalinen suuntautuminen ei tee toisesta ihmisestä parempaa tai huonompaa puolisoa, saati enemmän tai vähemmän rakastavaa vanhempaa lapselle, mutta seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvalla syrjinnällä voi olla monia kielteisiä vaikutuksia yksittäisen ihmisen elämään.

 

Minulle jokainen meistä on yhtä tärkeä.

 

Niinpä tasa-arvoinen avioliittolaki on mielestäni luonnollinen askel siinä kehityskulussa, jossa ensin homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista, sitten tautiluokituksesta ja viime vuosina lainsäätäjä on mahdollistanut rekisteröidyt parisuhteet ja perheen sisäisen adoption. Olen toiminut johdonmukaisesti tämän näkemykseni puolesta muun muassa Euroopan parlamentin LGBT-intergroupin varapuheenjohtajana, Helsinki Priden suojelijana sekä pari vuotta sitten ollessani ensimmäinen allekirjoittaja lakialoitteelle tasa-arvoisesta avioliittolaista.

 

Myös Kokoomus on ottanut kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Jyväskylän puoluekokous vuonna 2010 hyväksyi puoluehallituksen tukemana suurella enemmistöllä Kokoomuksen Naisten Liiton ja opiskelijayhdistysten aloitteet, joissa ehdotettiin avioliittolain muuttamista sukupuolineutraaliksi. Puoluekokous katsoi, että avioliiton solmimisen perusteiden tulisi olla aviopuolisoiden päätettävissä olevia kysymyksiä, eikä valtiolla tulisi olla tarvetta puuttua siihen, mitä sukupuolta tai suuntausta avioliiton solmijat edustavat.

 

Samalla puoluekokous linjasi, että tällä kannalla ei haluta puuttua kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien sisäisiin asioihin kirkollista toimitusta koskien ja että kyse on ns. omantunnon asiasta mahdollisessa eduskuntakäsittelyssä. Ymmärrän, että puolueessamme on asiasta erilaisia näkemyksiä ja kunnioitan niitä puoluekokouspäätöksen mukaisesti. Maaliskuisen Taloustutkimuksen kyselytutkimuksen perusteella Kokoomuksen kannattajista lähes 70% tukee tasa-arvoista avioliittolakia ja noin neljännes vastustaa sitä.

 

Olen kannattanut monessa muussa teemassa, kuten vaikka EU- ja turvallisuuspolitiikassa avointa sekä kiihkotonta keskustelua. Näin toivon myös tasa-arvoisen avioliittolain osalta. Emme paranna tilannetta jyrkällä vastakkainasettelulla. On ajatuksen kypsyyttä ymmärtää myös vastakkaiset näkemykset. Kunnioitus ei saa kadota kiivaassakaan keskustelussa. Toivon, että keskustelemalla saamme mahdollisimman paljon lakikäsittelyn epäselviä kohtia avattua. Toivon laille mahdollisimman paljon kannatusta. Silti kunnioitan jokaisen omaa, henkilökohtaista näkemystä. Nyt kun aloite tulee eduskunnan suureen saliin, demokratia saa toteutua.

 

Kolmantena asiana haluaisin puuttua avioliittolaista käytävän keskustelun lisäksi yhä esiintyvään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintään. Valitettavasti seksuaalivähemmistöt kokevat edelleen syrjintää niin arjen tilanteissa kuin työelämässäkin. Euroopan perusoikeusviraston selvityksen mukaan syrjintä on yleistä Suomessa, ja moni joutuu piilottamaan seksuaalista suuntautumistaan. Minusta jokaisen on saatava olla oma itsensä, niin työpaikalla, kaveri- tai urheiluporukassa kuin läheistensäkin kesken. Siksi on hyvä, että käynnissä oleva Helsinki Pride -viikko on valinnut teemakseen syrjimättömyyden työelämässä. Vain hyväksymällä toisen sellaisena kuin hän on, saamme parhaat voimavaramme käyttöön. Kenenkään ei pitäisi joutua tuntemaan pelkoa, ahdistusta tai yksinäisyyttä seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

 

Lopuksi haluaisin tuoda esiin iloni siitä, että suomalaisessa urheiluelämässä on kuluneen vuoden aikana puhuttu enemmän kuin aikaisemmin siitä, että myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvat tuntisivat olonsa tervetulleiksi. Nostan hattua muun muassa Ari-Pekka Liukkoselle, joka rohkeasti kertoi oman tarinansa. Uskon, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo tulevat avoimuuden ja esimerkkien kautta askel askeleelta todemmiksi. Kunnioitetaan ja arvostetaan toinen toisiamme.

 

Tänään eduskunnan täysistunnossa käydään lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta, joka pyrkii tekemään ruotsin kielestä valinnaisen oppiaineen kaikilla kouluasteilla.

 

Tulen itse kaksikielisestä perheestä. Olen kulkenut koulutietäni sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt kodissamme puhutaan kolmea kieltä. Näkökulmastani aiheen ympärillä on liikaa kiihkoilua ja vastakkainasettelua.

 

Yksi puoli puhuu pakkoruotsista unohtaen kritiikittä, että koko koulujärjestelmämme perustuu oppivelvollisuuteen, paino sanalla velvollisuus. Toinen puoli poteroituu puolustamaan vähemmistökieltään ikään kuin sen olemassaolo olisi radikaalisti uhattuna. Ei ole.

 

Kielikiihkoilu kummallakaan puolella ei auta olennaiseen kysymykseen eli kuinka valmentaa nuorisollemme olennaiset valmiudet. Mikään oppiaine ei ole täysin turhaa, tuskin täysin välttämätöntäkään. Kielikeskustelussa ruotsin kielestä tulee puolesta riippuen kuitenkin jompaakumpaa.

 

Kieliajattelullani on kaksi lähtökohtaa: kansainvälisyys ja yleissivistys. Suomi on viennistään riippuvainen: kauppa ei käy, jos ei osaa kieliä. Suomi haluaa olla aktiivinen kansainvälisillä foorumeilla: viestimme ei kanna pelkästään suomeksi tai ruotsiksi. Yksilötasolla kielille ja kulttuureille herkällä on yksinkertaisesti paremmat valmiudet tämän päivän maailmassa.

 

Vieraan ymmärtäminen lähtee itsensä ymmärtämisestä, omasta kulttuurisesta yleissivistyksestä. Perustuslakimme 17§ toteaa ”Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.” Kulttuurisesta itseymmärryksestämme lohkaistaisiin iso pala, mikäli toisen kansalliskielemme annettaisiin rapautua. Kääntäen, kansainvälisyyden ja yleissivistyksen näkökulmista Suomen kaksikielisyys ja englannin myötä itse asiassa kolmikielisyys on ilman muuta valtti.

 

Samalla huolestuttavina kehityspiirteinä voidaan todeta toisen kotimaisen osaamisen tason heikentyneen 2000-luvulla, ruotsin pitkänä kielenä opiskelevien määrän vähentyneen ja ylioppilastutkinnon yhteydessä ruotsin kielen kirjoittavien määrän pienentyneen. Ja mikä näitä olennaisempaa, suomalaisnuoret opiskelevat vähenevässä määrin ylipäätään vieraita kieliä.

 

Kielten opetukseen ja opiskeluun on ilman muuta satsattava, siis opetukseen, ei seiniin. On erikoista, että suomen- ja ruotsinkielisillä on omat koulunsa. Opiskellaan erillään, leikitään erillään. Toinen puoli jää vieraaksi ilman arkista yhteyttä. Kieltä opetellaan, mutta sitä ei oikein opita, sisäistetä ja omaksuta osaksi omaa ajattelua ja identiteettiä. Suomen- ja ruotsinkielistä opetusta voisi aivan hyvin olla enemmän samoissa tiloissa, kaikkien hyödyksi.

 

Mitä vähemmän resursseja menee seiniin ja hallintoon, sen enemmän jää tilaa myös yksilöllisempiin kieliohjelmiin, kielikylpykoulutukseen ja muihin vieraisiin kieliin. Samalla voitaisiin olla joustavampia tarpeiden mukaan, joskus ruotsin kielen sijasta on kannattavampaa panostaa johonkin toiseen kieleen.

 

Joka tapauksessa näkemykseni on, että tämän päivän maailmassa kieliä tulisi opiskella enemmän ja aikaisemmin. Lapset ovat kielten suhteen kuin sieniä. Tämä kannattaisi hyödyntää.