”Yksinhuoltajaviikonlopuissa” on paljon hyviä asioita. Työasiat eivät käy laisinkaan mielessä. Saa vietettyä laatuaikaa lasten kanssa. Ja kävellä ympäriinsä lasten ruuat vaatetuksen koristeena…

En ehkä loistanut ruuanlaitossa. Söimme kahdesti paistettua makkaraa (HK:n sinistä), ja eilen illalla tilasin pizzat. Ennenkuin meille lähetetään sosiaaliviranomaisia, niin todettakoon, että Oliver (14 kk) sai ihan normaalia vauvan ruokaa.

Oliver nukkuu normaalisti hyvin, mutta tänä viikonloppuna hän oli niin innostunut, että päätti herätä lauantaina viideltä ja tänään kuudelta. Oletan, että hän halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa isänsä kanssa kahdestaan…

Lastenhoito on tunnetusti helpompaa, kun on muita perheitä ympärillä. Siksi olikin mukavaa, että Noora, Tuomas ja Rebeka kävivät meillä eilen illalla syömässä. Lapsilla on seuraa toisistaan, ja vanhemmatkin saavat jutella omia juttujaan…esimerkiksi Ranskan ja Hollannin kansanäänestystuloksesta.

Presidentti Jacques Chirac ja liittokansleri Gerhard Schröder tapasivat eilen illalla. Tapaamisesta tuli vihdoin positiivinen ja selkeä viesti. Molemmat kannattavat ratifiointiprosessin jatkamista. Tämäntyyppistä valtiomiesmäisyyttä tarvitaan. Toivottavasti se ei vaan tule liian myöhään.

Viikon hyvä EU-uutinen tuli Sveitsistä. Kansanäänestyksessä enemmistö, 54,6%, päätyi puoltamaan maan liittymistä Schengenin sopimukseen. Passitarkastukset poistuvat vuonna 2007. Hieno juttu! Pikkuhiljaa Sveitsin suhde muuhun Eurooppaan tiivistyy.

Ensi viikolla on Strasbourgin täysistuntoviikko. Asialista on pitkä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että viikon päätema on EU:n perustuslaki.

Comment

required