Olen muutaman päivän ajan seurannut Nokian Bochumin tehtaan siirtämistä koskevaa keskustelua suomalaisessa ja saksalaisessa mediassa. Ei ollut tarkoitus kommentoida asiaa, johon europarlamentaarikolla ei ole mitään toimivaltaa, mutta en malta olla hiljaa…

Ensiksi on todettava, että jokainen työpaikan menetys on ensisijaisesti inhimillinen kärsimys. Ei tässä ole kyse valtiosta tai yrityksestä, vaan ihmisistä joiden elämää tehtaan siirtäminen tai lakkauttaminen koskettaa.

Epävarmuus voi johtaa epätoivoon, vaikka kuinka itselleen hokisi, että muutosten myllerryksessä pärjää. On rakennettu kotia. On otettu lainaa. Koko elämä on paikkakunnalla, jossa tehdas sijaitsee, ja sitten kaikki menee alta.

Tätä taustaa vasten kaikki ne reaktiot, joita nähdää Kemijärvellä, Bochumissa, Voikkaalla tai missä päin tahansa maailmaa, jossa suurempia tehtaita lakkautetaan, ovat ymmärrettäviä. Nyt tarkoitan siis reaktioita ihmisiltä, joita asia suoranaisesti koskettaa.

Kitikin nauroi Sunnuntaisuomalaisen pilapiirrokselle, jossa Travolta kohtaa Jussi-paidan.

Bochumin tai Kemijärven tyyppisissä tapauksissa lähdetään usein hakemaan syntipukkia. Ymärrettävää sekin. Välillä syytetään globalisaatiota, välillä EU:ta. Myös istuva hallitus ja tietenkin tehtaan lakkauttanut yritys saa osan syistä niskoilleen.

Asioita voi myös hoitaa monella tavalla. Nokia on mielestäni loistava brändi, mutta tällä kertaa sen tiedoitusstrategia ei kyllä ollut kohdallaan.

Koko tässä keskustelussa – niin Suomessa kuin Saksassakin – minua kuitenkin ärsyttää suunnattomasti yksi piirre: ylenpalttinen populismi. Kaikenmaailman poliitikot ryntäävät suuna päänä vaatimaan kuuta taivaalta vaikka hyvin tietävät, etteivät voi jonkun yksittäisen pörssiyrityksen päätökselle mitään tehdä. 

Lehtiin, radioon ja telkkaariin pääsee kyllä hyvin haukkumalla tuon karmean markkinatalouden ja siitä rahaa lypsäävät ylikansalliset yritykset. Samaan syssyyn yrityksiltä peräänkuulutetaan yhteiskuntavastuuta.

Olisi ehkä pikemminkin paikallaan peräänkuuluttaa yhteiskuntavastuuta niiltä pölhöpopulisteilta, jotka päästelevät suustaan mitä sattuu vain hyökätäkseen istuvan hallituksen kimppuun tai napsiakseen julksiuuspisteitä. Kaikessa tässä keskustelussa unohtuu tärkein asia, eli ihminen, jonka elämä muuttuu radikaalisti, koska tehdas lakkautetaan.

Ei siihen auta, että joku Saksalainen ministeri kertoo muutamaa päivää ennen kahta osavaltiovaalia, että hänen perheensä kyllä nyt sitten boikotoi Nokian kännyköitä. Ministeri on varmaan valtio-oppinsa lukenut, mutta talouskurssit ovat tainneet jäädä väliin. Ehkä se boikotti ei ole paras tapa pitää tehdasta maassa.

Tässä koko Bochum tapauksessa – jossa siis Nokian tehdas siirretään Romaniaan – on oikeastaan unohdettu yksi keskeinen paradoksi. Saksa nimittäin kuului siihen maajoukkoon, joka esti yhden EU-perusperiaatteen, eli työntekijöiden vapaan liikkumisen.

Romanialaiset eivät ole vapaasti saaneet muuttaa Saksaan töitä tekemään. Nyt kun tehdas siirretään rikkaasta Saksasta yli kolme kertaa köyhempään Romaniaan, niin nousee hirveä meteli. Viitataan valtion tukiin (Nokia sai noin 60 miljoonaa euroa tukea Nord-Rhein Westfalenin osavaltiolta rakentaakseen tehtaan Bochumiin). 

Ehkä kaikki tämä vain osoittaa, että valtion pitää pysyä mahdollisimman kaukana markkinoilta. Talouden ohjaamista on maailmanhistorian aikana eri muodoissa yritetty, usein katastrofaalisin seurauksin. Kaikki puheet jostain globalisaation hallinnasta ovat tätä samaa potaskaa. Ei globalisaatiota voi, eikä pidä hallita.

Nokian päätös on mielestäni osoitus siitä, että EU:n sisämarkkinat toimivat. Kun avataan rajoja pääomaa siirtyy vaurailta köyhille alueille ja työvoima köyhiltä vauraille. Lyhyellä aikavälillä tulee iskuja. Pitkässä juoksussa kaikki hyötyvät.

Mitä arvon blogikommentaattorit ovat mieltä?

Comment

required