Tänään vietetään Berliinin muurin murtumisen 20-vuotispäivää. Kansainvälinen ja kansallinen media on täynnä erinomaisia analyyseja muurin murtumisesta ja sen seurauksista. Kuulisin mielelläni myös arvon blogikommentaattoreiden näkemyksiä. Alla muutama hajahuomio.

Elämme monin tavoin kyynistä aikaa. Joskus tuntuu, että emme osaa oikein enää innostua mistään, olemme jopa unohtaneet miltä tuntuu olla innostunut. Tässä mielessä ero marraskuuhun 1989 ei yksinkertaisesti voisi olla suurempi.

Tuolloin Berliinin muuri sortui ja kylmä sota päättyi. Ja ihmiset olivat innoissaan. He tulvivat kaduille ja toreille ja ottivat tapahtumat omiin käsiinsä. Heitä innosti lupaus kahtiajaosta vapaasta Euroopasta ? aidosti yhdentyneestä mantereesta. Ja muutos tapahtui.

Paljon hyvää on seurannut kuluneen kahden vuosikymmenen aikana. Miljoonat muurin taakse vangitut ihmiset ovat päässeet nauttimaan vapaudesta ja taloudellisesta kasvusta. Euroopan unioni on sekä syventynyt että laajentunut. Suomi on löytänyt paikkansa eurooppalaisessa valtavirrassa. Vaurauden ja vakauden alue on laajentunut Euroopassa ennennäkemättömän laajalle.

Silti tunnelma Euroopassa on tällä hetkellä varsin vaisu. Osittain tämä johtuu nykyisestä talouskriisistä, mutta kaikkea ei voida sillä selittää. Tuntuu käsittämättömältä, että marraskuun 1989 suurin yksittäinen voittaja eli yhdistynyt Saksa ja etenkin sen kansa ei ole tyytyväinen saavutettuun satoon: mielipidekyselyt ovat osoittaneet, että alle puolet niin entisistä itä- kuin länsisaksalaisista katsoo olojensa parantuneen muurin murtumisen jälkeen.

Myös muualla on tummia pilviä. Georgian sota elokuussa 2008 osoitti, että aseelliset konfliktit eivät ole kadonneet Euroopasta. Euroopan turvallisuudesta käytävään keskusteluun on repeytynyt luottamuspulasta kielivä aukko.

Laajentumisen jälkeen EU hakee vielä suuntaansa ja sen sisäinen yhtenäisyys ei ole niin hyvä kuin pitäisi. Lissabonin sopimus tulee varmasti auttamaan, mutta avain on jäsenmaiden oman poliittisen tahdon ja solidaarisuuden luominen. EU:lla on näytön paikka moneen suuntaan. On osoitettava kyky torjua talouskriisiä ja löydettävä aito eurooppalainen solidaarisuus pahimpiin vaikeuksiin joutuneiden auttamiseksi.

Paljon on muutoinkin vielä tekemättä. Yksi vuoden 1989 suurimmista lupauksista ? Venäjän integroiminen luontevaksi osaksi muuta Eurooppaa on vielä kesken. Tämä on seuraavan kahden vuosikymmenen iso haaste. Uuden EU-Venäjä-perussopimuksen neuvottelut polkevat paikallaan ja molemminpuolinen turhautuminen valtaa alaa.

Haasteista huolimatta tarvitaan intoa, kykyä innostua. Tässä lienee marraskuun 1989 suurin merkitys nykypäivälle: muutos on edelleen mahdollinen. Eikä meillä ole mitään syytä vähätellä muurin murtumisen mukanaan tuomaa lupausta: vauras, vakaa ja jakolinjoista vapaa yhteinen Eurooppa on edelleen päämäärämme. Maalin pääsemiseksi tarvitaan vielä reippaasti työtä, ja innostusta.

Vaikka itsekin usein manailen Euroopan pysähtyneisyyttä, niin viime viikon kaltaiset Aasian matkat luovat uskoa tähän projektiin. Kyllä Euroopan yhdentyminen on yksi kansainvälisen politiikan kovimmista jutuista toisen maailmansodan jälkeen.

Siis, mitä sinä olet mieltä?