Alkuun pahoittelut pitkästä kirjoitustauosta. Taisi muuten olla pisin tauko blogin lähes kahdeksanvuotisessa historiassa. Yritin parhaani mukaan pitää lomaa, ja onnistuin…ainakin osittain. Kun maailmantalous on näinkin kovassa turbulenssissa, on lomakin vähän turbulenttia…

Palasin sorvin ääreen maanantaina, ja fiilis on sen mukainen. ”Full of beans”, niinkuin englanniksi sanotaan. Energiatasot korkealla. Intoa jopa liikaa. Uuden oppiminen innostaa aina.
Loman aikana ehdin hyvin lueskella ja miettiä uusia hommia. Ideoita syntyi liukuhihnalta ja niiden toteuttaminen alkoi tällä viikolla.
Maanantaina pidettiin kabinetin kanssa pitkä suunnittelupalaveri. Tiimi on nyt kasassa, ja mahtava onkin. Halusin ympärilleni itseäni fiksumpia ihmisiä ja onnistuin siinä jälleen kerran. Palaan tiimiin esittelyyn myöhemmässä blogimerkinnässä.
Käytännössä minulla on kaksi työhuonetta: yksi ulkasiainministeriössä ja toinen valtioneuvoston kansliassa. Nyrkkisääntönä vietän aina torstait ja osittain perjantait valtioneuvostossa ja lopun ajasta Merikasarmilla ulkoasiainministeriössä. Haluan olla läsnä molemmissa paikoissa.
Matkasuunnitelmat alkavat hahmottua. Tulee paljon reissuja mielenkiintoisiin paikkoihin. Yritän parhaanni mukaan ottaa uuden otteen vienninedistämiseen.
Kalenterissa on 50 erillistä tapaamista suomaisten vientiyritysten toimitusjohtajien kanssa. Haluan kuunnella ja oppia.
Maanantaina tapasin muun muassa 12 suomalaista yritysjohtajaa. Sain erinomaisia virikkeitä. Kynä sauhusi mustassa muistiinpanovihossani.
Syyskauden ensimmäinen reissu suuntautui Sotshiin. Osallistuin pääministeri Kataisen ja pääministeri Putinin tapaamiseen. Erinomainen ensitapaaminen, johon osallistui myös varapääministeri Sergei Ivanov. Ivanov ja minä toimimme Suomen ja Venäjän välisen talouskomission puheenjohtajina. 
Katainen ja Putin kävivät läpi laajan skaalan ajankohtaisia asioita talouden ja politiikan eri saroilta. Keskusteltiin muun muassa Venäjän WTO-jäsenyydestä, viisumivapaudesta, kahdenvälisistä talousprojekteista ja maailmantalouden tilasta. Juttua piisasi.
Illalla kävimme Jyrkin ja virkamiestiimin kanssa syömässä Mustanmeren rannalla. Hieno oli iltakin. Tänään aamulla tutustuimme Sotshin 2014 Olympiaprojektiin. En tiedä miten sitä parhaiten kuvaisi…”huikea” ei riitä.
Tästä se lähtee. Blogimerkinnät palaavat normaalirytmiin. Toivon mukaan entistä enemmän analyysia ja pohdintaa. Uusista ideoista ei ole puutetta. 
Miten on arvon blogikommentaattoreiden kesä mennyt? Ajatuksia syyskauden kynnyksellä? Toivomuksia?

Comment

required